Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla on tilusjärjestelyissä järjestelty peltoa uudelleen n. 25.000 hehtaaria. Peltotilusjärjestelyissä pieniä ja lukuisia peltolohkoja kootaan isommiksi ja harvalukuisemmiksi lohkoiksi ja samalla myös kulkumatkoja lohkoille minimoidaan. Järjestelyissä on myös saatettu kuntoon peltojen kuivatusolot (mm. valtaojat) ja kunnostettu teitä vastamaan nykyistä maatalouskonekantaa.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on ostanut peltojen tilusjärjestelyalueilta peltoa käypään hintaan järjestelyalueiden jakosuunnitelmien laatimisen helpottamiseksi. ELY:n pellot ovat hyvin käyttökelpoisia järjestelyissä, sillä niitä voidaan lähes rajattomasti siirrellä paikasta toiseen, edes kuntaraja ei ole este. ELY:n peltoja voidaan käyttää lisämaina, niitä voidaan sijoittaa uusien teiden alle, jolloin viljelijöiden peltoalat eivät vähene. Peltoa on joissain järjestelyissä hankittu vaihtamalla sitä metsään. Järjestelyissä ELY:n peltojen jaot käsitellään osittelusta poikkeamisen tilikorvauksina ja tätä kautta maatilatalouden kehittämisrahastosta maksetut peltojen ostokauppahinnat palautuvat sinne takaisin. Ostohetkestä jakosuunnitelman vahvistumiseen ja tilusten vaihtumiseen asti ELY-keskus vuokraa omistamansa pellot, jotta ne pysyvät viljelykunnossa ja tukien piirissä.
Esityksenä on, että tulevan maakuntauudistuksen myötä ELY-keskusten maanjärjestelytoiminta siirtyisi maaseutuviraston hoidettavaksi.
Vapaaehtoiset tilusvaihdot
Tilusjärjestelyalueiden ulkopuolellakin voidaan järjestellä tiluksia. Mikäli kahdella viljelijällä on kummallakin erilliset peltolohkot, jotka kuitenkin rajoittuvat toistensa peltoihin ja halutaan tehdä vaihto, niin se hoituu kätevästi vapaaehtoisen tilusvaihdon kautta. Tilusvaihdon edellytyksenä on, että vaihdettavat alueet vastaavat arvoltaan toisiaan. Täten, jos avo-ojitettu pelto vaihtuu salaojitettuun peltoon, niin avo-ojitetun pellon ala on yleensä jonkin verran suurempi verrattuna salaojitettuun peltoon. Vapaaehtoisen tilusvaihdon etu, kun se tehdään arvoltaan toisiaan vastaavista alueista, on, että vaihto on vapaa varainsiirtoverosta ja luovutusvoiton verosta. Vaihto laillistuu maanmittaustoimistolta haettavassa ja sen tekemässä tilusvaihtotoimituksessa. Ennen toimitusta on hyvä tehdä tilusvaihtosopimus. Tilusvaihtosopimus on vapaamuotoinen sopimus, jonka osapuolet allekirjoittavat. Tilusvaihtosopimukseen ei saa kytkeä kaupanvahvistajan todistusta. Mikäli vaihto tehdään kaupan muotosääntöjä noudattaen, verottaja tulkitsee sen kahdeksi kaupaksi ja määrää veroseuraamukset (varainsiirtovero ja luovutusvoiton vero). Myös maanmittauskulut tulevat suuremmiksi.
Myös metsäalueita voidaan vaihtaa keskenään ja myös peltoa voidaan vaihtaa metsään. Edellytyksenä on jo edellä mainittu, että vaihdettavat alueet arvoltaan vastaavat toisiaan.
Kirjoittaja:
Veikko Niemelä
maanmittausinsinööri
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus