Pienten ja keskisuurten yritysten kehittämistä on edistetty Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmasta nyt puolentoista vuoden ajan. Tänä aikana noin kaksikymmentä hanketta on saanut tästä ohjelmasta myönteisen rahoituspäätöksen. Lähes saman verran on tehty myös kielteisiä rahoituspäätöksiä. Hankkeiden läpimenomahdollisuudet ovat tämän hetken tilastojen valossa vähän vajaassa puolessa. Tukea saaneet yritykset sijaitsevat eri puolella Suomea (kuva 1).
Monipuolisia mahdollisuuksia
Usein minua pyydetään mainitsemaan esimerkkejä siitä, millaiset yritykset ja hankkeet ohjelmasta voivat saada rahoitusta. Tämä on ymmärrettävää siinä mielessä, että ravinteiden kierrätys on edelleen vieras termi monille. Yksinkertaisesta asiasta on lopulta kyse: tarkoituksena on edistää toimintaa, jonka kautta erilaisten eloperäisten biomassojen ja sivuvirtojen sisältämät arvokkaat ravinteet saadaan tehokkaasti hyödyksi esimerkiksi kierrätettyinä lannoitevalmisteina.
Tässä rahoitusvaihtoehdossa ei ole käytössä mitään toimialarajausta; kaikenlaiset suomalaiset pk-yritykset voivat rahoitusta hakea ja saada, jos kehittäminen vain liittyy biomassojen ravinteiden kierrätyksen edistämiseen. Hankerahoitusta on myönnetty kappalemääräisesti eniten pienille yrityksille, jopa ihan mikrokokoluokan yrityksille.
Rahoituspäätöksiä on tehty niin aloittaville kuin jo vuosikymmeniä toimineille yrityksille. Myönteisiä hankepäätöksiä on postitettu metalliyrityksestä maatilayrittäjään ja konsulttiyrityksestä tutkimuslaitokseen. Rahoituksen saaminen on siis mahdollista muillekin kuin yrityksille, tietyin edellytyksin.
Pariinkymmeneen hankehakemukseen sisältyy jo monenlaista tekemistä ja hankkeiden kehittämisteemat vaihtelevat hankkeittain laajasti. Lannan kierrätykseen ja sen prosessointiin keskittyviä hankkeita on määrällisesti eniten, mutta myös muun muassa ruokomateriaalin hyödyntämiseen, levänkasvatuksen edistämiseen tai rehutuotteiden kehittämiseen tähtääviä hankkeita on käynnissä. Pääsääntöisesti rahoitetuissa hankkeissa keskitytään hyvin käytännönläheiseen koetoimintaan, mikä on kokeiluohjelman tarkoituskin.
Esittelyvideoista tietoa ja inspiraatiota
Muutamasta rahoitetusta hankkeesta on tehty myös esittelyvideot. Videot katsomalla saat tarkempaa käsitystä, että mitä hankkeissa voidaan tehdä ravinteiden kierrätyksen edistämiseksi.
Ole rohkeasti yhteydessä, jos aihe kiinnostaa ja kaipaat lisätietoja rahoitusmahdollisuuksista! Erityisesti logistiikkaan ja palvelukehitykseen liittyviä hankkeita ja toimijoita kaivataan ohjelmaan lisää.
BioKymppi Oy:n hankevideo
Pasrea Oy:n hankevideo
Päivi Mäntymäki
Kehittämisasiantuntija
Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus