Jätteiden kierrättäminen on niiden polttamista järkevämpää

Joku saattaa vähentää kotitalouksissa roska-astiaan laitettavan jätteen määrää polttamalla jätteitä joko kiinteistön tulisijassa tai ulkona esim. tynnyrissä. Joskus saattaa juhannus- ja pääsiäiskokoissa palaa muutakin kuin risuja, olkea ja käsittelemätöntä puuta.

Kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan jätteiden hävittäminen polttamalla on kielletty. Kiinteistökohtaisissa lämmityskattiloissa saa polttaa maalaamatonta ja kyllästämätöntä, kuivaa puuta, risuja ja oksia sekä sytykkeenä käyttää hieman puhdasta paperia ja keräyskartonkia. Kaava-alueen ulkopuolella saa polttaa avopolttona eli tynnyrissä tai kasalla vähäisiä määriä risuja, oksia, olkia ja käsittelemätöntä, puhdasta puuta.

Muovijätteen polttaminen on kielletty, kuten myös aikakausilehtien sekä keräyskartongin, jossa on metalli- tai muovikalvo.

Kaikki on palanut, minkä olen lämmityskattilaan ja takkaan laittanut!”

Jätteenpolttolaitoksessa jäte poltetaan yli 850 asteen kuumuudessa, usein jopa yli tuhannessa asteessa. Palaminen on jatkuvassa valvonnassa, kun lukuisat mittarit kertovat eri kohdista prosessia tietoa, jonka mukaan käyttöhenkilökunta säätää palamista mahdollisimman täydellisen palamisen aikaan saamiseksi.

Kotitalouksien tulisijoissa palamisen säätäminen on lähes mahdotonta, kuten myös avopoltossa. Polttoainetta voi laittaa lisää ja ilmaluukkuja laittaa isommalle tai pienemmälle. Palamislämpötila jää alhaisemmaksi kuin polttolaitoksissa ja se voi vaihdella rajusti palamisen aikana.

”Kyllä nuo isot voimalaitokset saastuttavat enemmän kuin meidän jätteenpoltto!”

Polttolaitoksissa palamisessa muodostuvia päästöjä vähennetään erilaisilla tekniikoilla, mm. ruiskuttamalla ammoniakkia, lisäämällä kalkkia ja aktiivihiiltä haitallisten aineiden sitomiseksi. Nämä haitalliset aineet poistetaan savukaasuista usein tekstiili- tai sähkösuodattimilla. Savukaasuja mitataan ja tarkkaillaan jatkuvatoimisesti. Myös ilmaan johdettavien vaikutuksia ympäristöön tarkkaillaan säännöllisesti.

Kotitalouksien tulisijoissa tai avopoltossa ei ole sellaiset palamisolosuhteet, mitä jätteen poltolta edellytetään. Päästöjä ei puhdisteta lainkaan. Osassa tulisijoista ei edes palamiskaasuja kierrätetä takaisin tulipesään, vaan niillä on suora yhteys piipun kautta ulkoilmaan.

”USA, Kiina ja Intia aiheuttavat ilmastonmuutosta eikä suomalaiset tulisijat!”

Keskeinen asia jätteen polttamisessa kotitalouksissa ei ole sen vaikutukset suurilmastoon, vaan siihen ilmastoon, jota polttaja itse ja naapurit asuinalueellaan hengittävät. Kotitalouksien polton päästöt ovat ns. lähipäästöjä. Ne purkautuvat matalalta piipusta omaan pihaan ja naapurustoon. Jätettä poltettaessa muodostuu muiden muassa nokea ja muita pienhiukkasia, hajua ja terveydelle haitallisia yhdisteitä, jotka voivat pilata ympäristöä ja heikentää terveyttä ja viihtyvyyttä.

Noki ja terva likaavat piipun ja tulisijan pintoja, joka taas lisää esimerkiksi nokipalon riskiä ja heikentää lämmönsiirtoa. Jätettä poltettaessa voi muodostua suolahappoa, joka haurastuttaa tulisijojen rakenteet nopeastikin. Lisäksi jätteen polttamisessa voi muodostua terveydelle haitallisia, erittäin myrkyllisiä dioksiineja ja furaaneja, jotka avopoltossa päätyvät myös maaperään. Lisäksi haittana ovat raskasmetallit sekä PAH-yhdisteet, jotka vaikuttavat ihmisten ja eläinten terveyteen monella eri tavalla.

Jätehuolto ja kierrätys toimivat Suomessa hyvin. Lähes kaikki kotitalouksien jäte voidaan hyödyntää hallitusti ja siten, että haitta ympäristölle ja ihmisten terveydelle on mahdollisimman pieni. Jäteasemat ottavat vastaan maksutta useimpia lajiteltuja jätteitä, kuten puujätettä, kyllästettyä puuta, kodinkoneita, puutarhajätettä, metallia. Autonrenkaille ja akuille löytyvät omat vastaanottopaikat ja muovi-, kartonki- ja paperijätteen voi viedä keräyspisteeseen. Lajiteltu energiajäte voidaan turvallisesti polttaa polttolaitoksessa. Kierrättäminen on polttamista järkevämpää.

Päivi Karttunen
Ylitarkastaja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Viestintäharjoittelijoiden kesäseikkailu ELY:ssä

Koneella näpyttelyä, byrokratian pyörittelyä ja harmaita toimistoseiniä – tällainen saattaa olla monen nuoren mielikuva virastossa työskentelystä. Myönnettäköön, että toimistomme sisustuksesta löytyy myös harmaan sävyjä, mutta muilta osin meidän viestintäharjoittelijoiden kesä ei ole lainkaan muistuttanut tätä stereotypiaa. ELY-kesäämme on mahtunut muun muassa some-kampanjan suunnittelua, tiedotteiden kirjoittamista ja kuvien ja videoiden käsittelyä. Aiheet, joista olemme viestineet, ovat olleet kaikkea muuta kuin yksitoikkoisia. Lisäksi kesätyömme on vienyt meidät toimiston ulkopuolelle mitä erilaisimpiin maastokohteisiin.

Viestintäharjoittelijat ylittämässä jokea.

Eri yksiköiden töihin tutustuminen onkin ollut yksi antoisimmista asioista harjoittelussa. Mieleen on jäänyt erityisesti majavakartoittajien työn videokuvaus, jossa me siistiin sisätyöhön tottuneet humanistit pääsimme kunnolla testaamaan kestävyyttämme suolla ja umpiryteikössä tarpoessa. Selvisimme jopa joen ylityksestä (Todistusaineistona yllä oleva kuva 😉). Vieraslajitiedottajien opastuksella taas osallistuimme talkoisiin, joissa kitkimme pois haitallista jättipalsamikasvustoa.

Kuva jättipalsamitalkoista

Luontokohteiden lisäksi tutuiksi ovat tulleet muun muassa jätevedenpuhdistamo ja asfalttityömaa. Eipä sitä ollut ennen ajatellutkaan, kuinka monimutkaisista prosesseista näissä arkisilta tuntuvissa asioissa onkaan kyse. Juttukeikkojen merkeissä pääsimme myös haastattelemaan esimerkiksi tukityöllistettyjä nuoria sekä luomuviljelijöitä. Viestintätaitojen lisäksi harjoittelu on siis kartuttanut myös yleistietoa ja ymmärrystä ELY-keskuksen laaja-alaisesta toiminnasta.

Asfalttityökone

Kesän aikana osaamiseemme on luotettu, ja vakkareiden lomaillessa olemme saaneet vapaasti visioida ja toteuttaa omia ideoita. Työtehtävät ovat olleet mielekäs yhdistelmä säännöllistä päivittäisviestintää ja ex tempore -hengessä toteutettuja tehtäviä. Vaikka meillä molemmilla on ollut omat vastuualueet, on ollut kiva miettiä asioita myös yhdessä. Meidät on otettu hyvin vastaan, ja kahvitauot ovat kuluneet mukavissa merkeissä muihin työntekijöihin ja harkkareihin tutustuessa.

Näistä aineksista on koostunut opettavainen ja seikkailuntäyteinen kesä, jonka muistamme varmasti pitkään!

Viestintäharjoittelijoiden yhteiskuva

Iris Aarola ja Noora Lahti
Kesän 2019 viestintäharjoittelijat

Hankkeilla kyliä kehittämään!

Onko hankkeista mihinkään? Tämä on kysymys, joka monesti nousee esiin hankerahoituksista keskusteltaessa. Mietitään tätä hieman kylien kehittämisen kannalta.

Tällä ohjelmakaudella (2014–2020) on rahoitettu kaksi maakunnallista kylien kehittämisen hanketta, joita alueen neljä Leader-ryhmää toteuttaa yhdessä. Näistä jälkimmäinen, Kylille II, on edelleen käynnissä. Kylille II -hankkeessa on neljä teemaa, joiden ympärille kylien aktivointi ja kehittäminen on koottu. Teemat ovat Kansalaistaidot muuttuvassa maakunnassa, Digitaalisuus palveluiden ja viestinnän välineenä, Turvallisuus ja varautuminen sekä Luonnon ja kulttuurin parhaat palat. Leader-ryhmät toteuttavat hanketta järjestämällä tilaisuuksia kylillä näihin teemoihin liittyen. Olettekin mahdollisesti huomanneet kylällänne järjestettävän turvallisuusillan tai digikahvilan. Hankkeessa Leader-ryhmät aktivoivat kylien asukkaita mukaan toimintaan, ja tarkoitus on antaa malleja kokoontumistilojen hyödyntämisestä. Tällä tavoin kylien vetovoimaisuus, elämänlaatu ja yhteisöllisyys lisääntyy. Kylille II -hanke onkin jo poikinut teemahakkeita, joissa kylätoimijat voivat hakea esimerkiksi pieniä turvallisuuteen liittyviä hankintoja kuten defibrillaattoreita tai aggregaatteja.

Rasittavatko ylläpitokulut kyläyhdistyksiä?

Kehittämishankkeiden lisäksi on yleishyödyllisiä investointeja, jotka ovat myös kylien kehittämistä.

Monet nuorisoseurat, kylätalot tai muut vastaavat kokoontumispaikat lämpiävät edelleen perinteiseen tapaan öljyllä. Kyläaktiivien kanssa juteltuani olen huomannut, että monen kyläyhteisön tilaisuuksien järjestäminen on varainkeruuta ja lisää varainkeruuta tehdään rakennusten ylläpitokulujen kattamiseksi. Suurimpana kuluna keskusteluissa nousee usein esille lämmitys. Kun tähän lisätään maaseutualueiden vähentyvä väestö sekä nykyajan kiireinen elämä, kyläyhdistysten toimintaan ei enää löydy aikaa tai kiinnostusta. Poikkeuksiakin on, onneksi. On aktiivisia kyliä, jotka ovat saaneet uutta potkua toimintaansa remontoimalla kylätaloa, rakentamalla liikuntatiloja tai muita harrastusmahdollisuuksia.

Palataan takaisin öljylämmitykseen. Tälläkin ohjelmakaudella on tehty muutamia lämmitysjärjestelmän muutoksia sekä tehostamisia kylätaloille. Ilmalämpöpumput leikkaavat parhaimmillaan 30–50 % pois öljyn tai sähkön kulutuksesta. Laajemmat lämmitysjärjestelmän muutokset ovat pääsääntöisesti maalämpöön siirtymisiä. Myös yksittäisiä aurinkosähköjärjestelmiä on asennettu kyläyhdistysten toimesta. Mielestäni maalämpö, jopa yhdistettynä sopivan kokoiseen aurinkosähköjärjestelmään, on kyläyhteisöille vakavasti otettava vaihtoehto. Yleishyödyllisille investoinneille on käytössä 75 %:n tukitaso ja loput 25 % hakija voi maksaa rahalla tai mahdollisuuksien mukaan korvata kökällä. Ohjelmakaudessa on vielä sopivasti aikaa investointien toteuttamiselle, mutta asialla tulee olla pian.  Ja olisihan tällainen investointi myös ilmastoteko, josta koko kylä voi olla ylpeä.

Untamalan kylätalo

Untamalan yhteistalolle ollaan asentamassa maalämpöä.

Ja sitten siihen alkuperäiseen kysymykseen, onko hankkeista mihinkään? On niistä, jos minulta kysytään. Hankkeilla on järjestetty paljon erilaisia tapahtumia eri puolella Etelä-Pohjanmaata. On tehty lapsiin ja nuoriin liittyviä investointeja, peruskorjattu kylätaloja, kehitetty palveluja ikääntyville sekä investoitu ekologisiin energiaratkaisuihin. Ja ennen kaikkea, nämä tapahtumat ja toimet ovat tehneet kyläläiset yhteisin voimin!

 

Esa Isosaari
Kehittämisasiantuntija
Maaseutuyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Mikä ihmeen PPP?

Tämä PPP ei ole BB-talo, eli maailman tunnetuin realityohjelma Big Brother, vaikka joku niin ehkä toivoisikin. Tämä lyhenne PPP on sanoista Public-Private Partnership, joka tarkoittaa julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta. Yhteistyö julkisen ja yksityisen sektorin välillä ei ole uutta, mutta se on noussut uudelleen keskusteluun monessakin yhteydessä.

Aktiivisilla toimilla kohti korkeaa työllisyyttä

Näin otsikoidaan Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa yhtä tavoitetta. Voisin kuvitella, että Säätytalolla olleet asiantuntijat olisivat pohdinnoissaan sivunneet Public-Private Partnership -teemaa, kun miettivät keinoja tavoitteen saavuttamiseksi. Ainakin olisi tullut miettiä, sillä ilman laajaa ja konkreettista yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä ei tätä tavoitetta saavuteta. Viitteitä näistä pohdinnoista löytyy muutamasta hallitusohjelman kirjauksesta. Hallitusohjelmassa on maininta, jossa kuntien roolia työllisyyspalveluiden järjestäjänä vahvistetaan. Työllisyyspalveluiden järjestäminen ja toteuttaminen voidaan sopimuksella antaa yhden tai useamman kunnan tehtäväksi kuntien kanssa tehtyjen sopimusten pohjalta. Lisäksi ohjelmassa todetaan, että työllisyyspalveluiden järjestäjänä toimii julkinen sektori, joka voi tuottaa palveluja yhteistyössä yksityisen ja kolmannen sektorin sekä järjestöjen kanssa. Siis oletukseni vahvistuu, että PPP on ollut taustapohdinnoissa. Ja hyvä niin, koska tähän suuntaan olisi mentävä, jotta työllisyyspalveluiden asiakaslähtöisyys ja vaikuttavuus paranisivat.

Mitä PPP voisi käytännössä tarkoittaa?

Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin on hallituksen tavoite. Sekään ei varmaan tulevaisuudessa riitä, jotta hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet toimivat. Työllisyysasteen nostaminen edellyttää, että yhä suurempi osa työmarkkinoiden ulkopuolella olevista saadaan työelämään. Se taas ei onnistu vanhoilla keinoilla. Lienee tarpeen tehdä uudistuksia, jotka voivat olla poliittisesti vaikeita, mutta välttämättömiä. Tuskin tältäkään osin vältymme kepiltä ja porkkanoilta oikeassa suhteessa.

Työllisyysasteen nostamisessa PPP-yhteistyö on myös tärkeässä roolissa. Suomessa monilla yhteiskunnan hallinnonaloilla ja toiminnoilla ollaan liian sektorikeskeisiä. Nykylainsäädäntö myös vahvistaa muurien rakentamista eri toimintojen välille. Yhteistyön tekeminen esimerkiksi työllisyys-, terveys- ja sosiaalipalveluissa ei ole helppoa, vaikka se olisi järkevää ja asiakkaiden kannalta välttämätöntä. Maakunta- ja soteuudistus oli kuitenkin hyvä harjoitus purkaa näitä raja-aitoja. Valmistelussa tunnistettiin monia asioita, jotka pitäisivät olla toisin, jotta toiminta olisi tehokkaampaa ja vaikuttavampaa.

Kunnat ovat keskeisessä roolissa sosiaali-, terveys- ja nuorisopalvelujen järjestämisessä ja toimeenpanossa. Kuntien rooli työllisyys- ja elinkeinopalveluissa on merkittävä. Valtio organisoi ja vastaa julkisista työnvälitys- ja yrityspalveluista omalta osaltaan. Mikä näitä julkisia toimijoita näissä toiminnoissa yhdistää? Ainakin huonot resurssit. Työnvälityspalvelujen resursointi on muissa pohjoismaissa valovuoden edellä. Tällainen perustallaaja voisi kuvitella, että Suomessa valtion ja kuntien resurssien parempi yhteiskäyttö voisi tuoda uutta potkua toimintaan. Kun tähän yhteistyöhön otetaan mukaan vielä yksityinen sektori vahvuuksineen, niin julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudelle on tarjolla uudenlaisia mahdollisuuksia. Näitä harjoituksia on tehty joskus aikaisemminkin ja nyt niitä ollaan jälleen kehittämässä ns. kasvupalvelupilottien yhteydessä.

Mutta vielä systemaattisempi yhteistyön rakentaminen ja toimintamallien kehittäminen tulisi olla arkea ja laajempaa. Erilaiset kokeilut pakkaavat kuitenkin usein olla varsin suppeita ja haihtua unholaan ajan kuluessa. Sen vuoksi julkisen ja yksityissektorin yhteistyön tueksi tarvitaan lainsäädäntöä, joka antaa perustan toiminnalle eikä jatkuvasti tarvitse miettiä, onko tämä mahdollista tai onko taas joku tietosuojasäännös esteenä järkevälle yhteistyölle. Mutta löytyihän tämäkin kirjaus hallitusohjelmasta – toimeenpanon tueksi säädetään tarvittaessa erillislainsäädäntö. Tarve on arjessa tunnistettu.

Jari Aaltosen kuvaJari Aaltonen
Yksikön päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus