Jatkuvan oppimisen ohjaus mahdollistaa työelämän kehityksen

Muutokset työelämässä ja väestönkehityksessä tulevat vaikuttamaan siihen, miten Suomi ja Etelä-Pohjanmaa pärjäävät tulevaisuudessa. Osaaminen ja sen kehittäminen tulevat olemaan keskiössä sekä yksilötasolla että yhteiskunnan näkökulmasta. Elinikäisen ja jatkuvan oppimisen ohjauksen tulee kehittyä ja uudistua, jotta sen avulla pystytään tukemaan, neuvomaan ja ohjaamaan yksilöitä, yrityksiä ja organisaatioita erilaissa muutostilanteissa.

Nykytilanteen haasteina ovat palveluntarjonnan sirpaleisuus, osaamisen kehittämisen kasaantuminen ja koulutustarjonnan heikkoudet vastata työelämän tarpeisiin. Osaamisen kehittämisen palvelut eivät hahmotu selkeästi kaikille kohderyhmille, kuten työnantajille tai työssä oleville, ja peruskoulun sekä heikon taitotason varassa olevia on paljon. Nykyinen koulutusjärjestelmä ei pysty kaikilta osin vastaamaan työelämän nopeasti muuttuviin tarpeisiin. Tarvitaan enemmän mahdollisuuksia koulutusten räätälöintiin ja joustaviin, työelämälähtöisiin sisältöihin sekä opiskelun mahdollistamiseen kaikille myös työuran aikana elämän eri vaiheissa.

Lähikuva sähköistä lukulaitetta pitelevästä henkilöstä. Kuva on otettu henkilön olan takaa niin, että vain hartia ja jalat sekä lukulaitteen näyttö näkyvät.
Työelämä muuttuu jatkuvasti hyvin nopealla tahdilla. Tästä syystä nykyinen koulutusjärjestelmä ei pysty vastaamaan kaikkiin tarpeisiin, ja koulutusta tarvitaan myös työuran aikana.

Jatkuvan oppimisen mahdollisuudet

Osaamista kehittämällä tuetaan mielekkäitä työuria, hyvää työllisyyskehitystä, julkisen talouden tasapainoa sekä yritysten kilpailukykyä ja tuottavuutta. Henkilöasiakkaille suunnatut osaamis- ja muut palvelut sekä yrityksille suunnatut yrityspalvelut nivotaan tiiviimmin yhteen palvelukokonaisuudeksi. Tavoitteena on yksilöiden osaamisen jatkuva kehittäminen ja yritysten kyvykkyyden lisääminen osaamisen, uudistumisen ja kasvun johtamisessa.  

Halu oppia uutta mahdollistaa oman työn kehittämisen ja työllistymisen myös jatkossa. Rohkeus uudistua ja kokeilla uusia työtapoja on oppimisen edellytys. Oppimisen muodot muuttuvat, ja kiinnostuneille on tarjolla monia mahdollisuuksia. Yritysten tarjoamien koulutusten ja oppimisympäristöjen lisäksi tarjolla on paljon omaehtoista opiskelua tukevaa materiaalia, kuten videoita ja ilmaisia tai kohtuuhintaisia verkkokursseja eri oppilaitoksissa ja yliopistoista. Nykyteknologialla työntekijät voivat myös itse luoda digitaalisia koulutuksia. Tämä tarjoaa uuden tilaisuuden sekä oppia itse että jakaa osaamistaan muille. Yrityksistä löytyy jo nyt paljon osaamiseen liittyvää tietoa, jota tulisi paremmin hyödyntää ja kerätä. Näin toimimalla voimme varmistaa, ettei osaaminen häviä ihmisten siirtyessä eläkkeelle.  

On tärkeää, että myös suomalainen koulutusjärjestelmä tukee elinikäistä oppimista ja mahdollistaa joustavan, työelämän tarpeet kohtaavan osaamisen kehittämisen. Korkeakouluilla ja ammatillisen koulutuksen oppilaitoksilla tuleekin olla nykyistä vahvemmat kannusteet jatkuvan oppimisen tarjonnan kehittämiseksi – ohjausta unohtamatta. 

Ylhäältä kuvattu toimistossa sijaitseva työpöytä, jonka ääressä työskentelee kolme henkiöä. Pöydällä on kannettava tietokone, papereita, suojakypärä sekä muita työskentelyvälineitä.
Jatkuvan oppimisen tukemisella voidaan edesauttaa osaamisen kehittämistä ja näin mahdollistaa monia asioita kuten työuran mielekkyyttä ja kehittymismahdollisuuksia.

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus

Hallitus on hyväksynyt 23.06.2021 eduskunnalle lakiesityksen, jonka mukaan Opetushallituksen yhteyteen perustettaisiin erillisyksikkönä toimiva Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Rakenteilla oleva palvelukeskus tulee edistämään työikäisen väestön osaamisen kehittymistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö vastaavat yhdessä palvelukeskuksen toimialaan liittyvästä ohjauksesta. Palvelukeskuksen yleishallinnollinen ohjaus kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriölle. Palvelukeskuksen tehtävät:

  • tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden kehittäminen ja koordinointi
  • osaamis- ja työvoimatarpeen ennakointitiedon analysointi
  • erityisesti työssä oleville ja työvoiman ulkopuolella oleville suunnatun sekä muuta julkisesti tuettua koulutustarjontaa täydentävän koulutuksen ja muiden osaamispalveluiden rahoittaminen
  • alueellisten ja muiden yhteistyöverkostojen tuki sekä vaikuttavuuden edistäminen

Palvelukeskuksen perustamista valmistellaan yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, työelämän järjestöjen ja aluehallinnon kanssa. Palvelukeskuksen myötä ELY-keskus tulee siis tekemään yhteistyötä edellä mainittujen toimijoiden kanssa myös jatkossa.

Lisätietoja aiheesta:

ELY-keskuksen rooli jatkuvan oppimisen koordinoinnissa (ely-keskus.fi)

ELY-keskuksen jatkuvan oppimisen asiantuntijat (asiantuntijahaku.ahtp)

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (miniedu.fi)

Heikki Hurrila
Kehittämisasiantuntija
Jatkuvan oppimisen koordinaattori
Yrityspalvelukeskus Etelä-Pohjanmaa ELY-Keskus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.