Maataloushallinnossa mukana viljelijöitä palvelemassa viidellä eri vuosikymmenellä 

Astuessani sisään Nurmon kunnantaloon kesällä -83 olin nuori Hyvinkään maatalousopistosta juuri valmistunut agrologi. Paikka oli tullut auki edellisen viranhaltijan eläköidyttyäni, ja niin ura Nurmon-Seinäjoen maataloussihteerinä alkoi. Maataloussihteerien kautta kulkivat tuolloin oikeastaan kaikki maataloushallintoon kuuluvat hakemukset. Byrokratia oli huipussaan. Asiakas kävi henkilökohtaisesti maataloussihteerin juttusilla kysymässä, saisiko navettaan rahoitusta, tai pääsisikö jo luopumaan tilastaan seuraavalle sukupolvelle. Maataloussihteerin puoleen käännyttiin oikeastaan kaikkiin maataloushallintoa koskevissa asioissa. Katsoin ensin ns. ”Tuiskun raamatusta” ohjeet, ja sen jälkeen asiakkaan kanssa alettiin täyttää hakemusta. Kun asiakas oli toimittanut tarvittavat liitteet, esittelin asian maatalouslautakunnan kokouksessa, joita pidettiin n. kerran kuukaudessa sekä Nurmossa että Seinäjoella, molemmissa kunnissa oli omat lautakunnat. Lautakunnan kokouksen jälkeen valmistelin hakemuksen loppuun ja toimitin sen maatalouspiiriin. Piiristä vielä moni asia jouduttiin toimittamaan maatilahallitukseen vahvistettavaksi, jotta saatiin lopullinen sinetti asialle. Aikaa ja vaivaa kului huomattavasti enemmän nykykäytäntöihin nähden. Tavallisella kirjoituskoneella täytettiin pöytäkirjat, ja usein kuului ”eiku” jolloin korjausliuskaa tarvittiin apuna virheellisen lyönnin muuttamiseksi asiakirjaan. 

Maataloussihteerin työt koostuivat monesta osasta 

Oleellinen osa maataloussihteerin työstä kului pinta-alalisähakemusten käsittelyyn. Pinta-alalisäjärjestelmä oli jatkumoa sotien jälkeen luodulle väkilannoitteiden hinnanalennusjärjestelmälle. Silloin osa maatalousväestön tulokorotuksista sovittiin suunnattavaksi alentamaan lannoitteiden hintoja, jotta voitaisiin estää elintarvikkeiden hintojen korotukset ja siitä seuraavat palkankorotusvaatimukset. Pinta-alalisän myöntämiseen vaikuttivat viljellyn pellon pinta-ala, karjan koko ja viljelijän tulot. Pinta-alalisä oli suurimmillaan 7–15 peltohehtaarin tiloilla ja lakkasi 30 ha suuremmilta tiloilta. Siten sillä oli oma sosiaalipoliittinen vaikutus pientilojen tukemisessa. Pinta-alalisää maksettiin porrastetusti tukialuevyöhykkeittäin etelästä pohjoiseen, pohjoissuomeen maksettiin suurimmat tuet. Pinta-alalisäjärjestelmä lakkasi Suomen liittyessä EU:hun.

Maataloussihteeri vastasi myös hirvi- ja sato- ja tulvavahinkojen arvioinneista sekä hukkakauratarkastusten tekemisestä. Varsinkin 80-luvun puolivälissä hirvivahinkoja kertyi runsaasti. Tulvavahingot olivat harvinaisia, mutta 1984 tulvat aiheuttivat heinäsadon kastumisia latoihin ja muutamia rakennusvahinkoja.

Kiintiöt ja rajoitukset ohjailivat maataloutta 

80-luvulla maataloussihteerin työtä hallitsivat erilaiset kiintiöt ja rajoitukset. Suomen täytyi huolehtia ylimääräisestä ruoasta viemällä se maailmanmarkkinahintaan ulkomaille. Koska ulkomaille vienti oli kallista, pyrittiin rajoituksilla huolehtimaan siitä, ettei ylijäämiä kovin paljon syntyisi. Luotiin mm. maitokiintiöjärjestelmät ja sikaluvat sekä erilaiset tuotannon vähentämissopimukset. Maitokiintiöt otettiin Suomessa käyttöön 1984 hillitsemään maidon ylituotantoa. Maitokiintiöjärjestelmästä luovuttiin Suomessa maalis-huhtikuun vaihteessa 2015.

Kiintiöjärjestelmästä tuli hallinnollisesti raskas, koska siihen liittyivät kiintiöiden siirto ja myyntimahdollisuus viljelijöiden kesken sekä tietyin ehdoin hallinnosta myönnettävät lisäkiintiöt nuorille tuottajille ja uudisrakentajille. Monesti uudisrakentajat joutuivatkin ostamaan kalliilla hinnalla vapailta markkinoilta kiintiötä saadakseen uudisrakennukseen riittävästi rahoitettavia lehmäpaikkoja. Lypsylehmien navettojen rakentamisinvestointeja tuettaessa avustus ja korkotukilaina kohdistuivat vain siihen paikkamäärään saakka, mihin viljelijällä oli laskennallinen kiintiöoikeus. Parhaimpina aikoina 80-luvun loppupuolella myönnettiin maidon lisäkiintiöitä nuorille tuottajille ja tehtiin maidon tuotannon vähentämissopimuksia ns. maitobonuksia.

Pellonvarauslaki oli Suomessa toteutettu maatalouden ylituotannon leikkaamiseen tähtäävä vuonna 1969 voimaan tullut laki. Lain johdosta maatilan omistaja saattoi tehdä valtion kanssa pellonvaraussopimuksen, jossa hän sitoutui jättämään pellot viljelemättä. Vaikka uusia sopimuksia ei enää tehty vuoden 1974 jälkeen, pakettipeltojen vaikutus heijastui vielä 2000-luvulle saakka. Samoin eläkejärjestelmään luotu luopumiseläkemalli, jossa eläkkeen sai jättämällä pellot viljelemättä, ellei tilalla ollut jatkajaa. Vasta viime vuosina näiden järjestelmien seurauksina viljelysalueiden keskellä sijaitsevista hoitamatta jääneistä pelloista suurin osa on saatu otettua uudelleen käyttöön, elleivät ne ole täysin metsittyneet.   

Peltojen osalta rajoitukset huipentuivat vuoden 1992 alussa peltojen raivaamiskieltoon. Silloin kaikki kynnelle kykenevät raivasivat vimmatusti peltoja vuoden 1991 aikana. Varsinkin turvetuotannosta poistuneita suoalueita kunnostettiin urakalla pelloiksi, jotka ovat nyt muodostuneet maatalouden aiheuttamien päästöjen silmätikuiksi 

Maataloushallinto on vuosikymmenten saatossa kokenut valtavia muutoksia aina kiintiöiden seurauksista järjestelmämuutosten tuomiin sähköisiin hakemuksiin. 

Euroopan Unionin tuomat uudet tuulet 

Suomen liityttyä Euroopan Unioniin 1995 koko maataloustukijärjestelmä luotiin uusiksi, ja kuntien maataloussihteerit olivat etulinjassa neuvomassa ja auttamassa viljelijöitä sopeutumaan tukien hakemisessa. Kaikille viljelijöille oli saatava käyttöön 1:10 000 kartta-aineisto, johon tukikelpoiset pellot oli merkittävä ja pelloille saatava kirjattua jokin järkevä pinta-ala. Lisäksi tuotevarastot oli inventoitava vuosien 1994 ja 1995 vaiheessa, ja työssä olivat apuna myös maatalouslautakuntien jäsenet. Ensimmäinen tukihakuun keväällä 1995 valmistauduttiin pitämällä lukuisia neuvontatilaisuuksia eri puolella pitäjää. Kysymyksiä oli enemmän kuin vastauksia. Kaikki oli kaikille uutta – niin virkamiehille kuin viljelijöillekin. Rytäkästä selvittiin kaikella kunnialla ja kovan urakoinnin päätteeksi saatiin ensimmäiset tukimaksatukset hoidettua. Varsinaisen tukihakemuksien rinnalla luotiin erityisympäristötukia, joista parhain oli happamille sulfaattimaille myönnetty peltojen kalkitustuki, jota maksettiin viiden vuoden ajan. Se on ollut merkittävimpiä tukia kautta aikojen. Ne, jotka asian huomasivat, saivat tilansa peltojen pH-arvot kuntoon kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

 Euroopan Unioniin liittyminen oli monelle viljelijälle osin pelottavaa. Tuotteiden hintojen oli sopeuduttava maailmanmarkkinoihin, ja uskottiin ettei tukijärjestelmä korvaa tulotason laskua. Kirjanpidon lisääntyminen niin pelto- kuin karjataloudessakin aiheuttivat harmia, ja moni alkoi miettiä koko tuotannon lopettamista. Ne, jotka uskalsivat ostaa peltoa EU:hun liittymisen jälkeen, tekivät hyvän tilin, koska maausko horjui tuolloin monella tilalla. Maataloussihteerin työtä oli myös kuunnella viljelijöitä heidän monissa murheissaan ja auttaa niin paljon kuin oli mahdollista. Kynnys virkamiehen luo piti olla matala tai suorastaan huomaamaton.

Maataloussihteerin työstä tukien käsittelyyn  

Seinäjoen kaupungin omistuksessa oli uudessa ”maa- ja metsätalossa” Huhtalantie 2:ssa neljä huonetta. Sinne tietenkin maataloussihteerin oli helppo kerran viikossa siirtyä palvelemaan seinäjokisia viljelijöitä. Samassa kerroksessa oli Seinäjoen maatalouspiiri, jonne oli luontevaa poiketa välillä ”piirin” väkeä tervehtimässä. Jonain heikkona hetkenä tuli mainittua silloiselle piiripäällikkö Ängeslevälle, että voisin tehdä välillä töitä myös piirin väen kanssa. 1990-luvun loppupuolella EU:n rahahanojen käyttöä oli osattu jo paremmin hyödyntää, ja maaseudun pienyrityksiä perustettiin maatilojen yhteyteen. Tähän työhön tarvittiin apukäsiä, ja niin Sakari kutsui minut tilapäispestiin maaseudun pienyritystukien käsittelyyn ja samalla seuraamaan joitakin hankkeita. Kunnan myönnettyä v. 1998 kahden vuoden virkavapauden siirryin maaliskuussa 1998 ”piiriin”, josta en enää kuntaan palannut saatuani vakituisen pestin vuoden 2000 alusta investointi- ja aloitustukien käsittelyssä. Uuteen työpaikkaan oli helppo solahtaa tuntiessaan henkilökunnan jo pitkältä ajalta entuudestaan. Viihdyin alusta alkaen mainiosti ja koin helpottavana olla osana samaa työtä tekevää työyhteisöä. Kunnan maataloussihteerin työ oli yksinäistä puurtamista, ja siihen verrattuna piirissä työtä helpotti kollegojen apu ja tuki, jota oli helposti saatavilla.

Työpaikan nimike on muuttunut matkan varrella useasti. Seinäjoen maatalouspiirin maataloustoimisto- nimike oli vuoteen 1987 saakka. Seinäjoen maatalouspiiri 88–90, Etelä-Pohjanmaan maaseutupiiri 91–92, Etelä-Pohjanmaan maaseutuelinkeinopiiri 93–97. Työvoima- ja elinkeinokeskukset perustettiin 1.9.1997 ja vuoden 2010 alusta ELY-keskukset aloittivat toimintansa. 

Maataloushankkeiden ja investointien ihmeellinen maailma 

1990-luvun loppu kului sukkelaan erilaisiin pienyrityshankkeitten aloittamisia tutkiessa ja tukiessa. Kirjo oli laaja pienen käsityöläisyrityksen tiimoilta miljoonainvestointiin metalliteollisuudessa. Samalla oma maailmankuva avartui siitä moninaisuudesta, mitä maaseudulla voidaan tehdä. Kaikki ideat eivät kantaneet vuosikymmeniä kestävälle yrittäjyydelle, mutta usein joukosta putkahti esiin ns. ”helmiä”, jotka kasvoivat ajan mittaan pienyritystuen ulkopuolelle tarjotessaan työtä laajemmalle henkilöstölle. Hankemaailma oli tullut kunnissa tutuiksi, ja joka seutukuntaan viriteltiin kilvan erilaisia kehittämishankkeita. Varsinkin erilaiset kylähankkeet tulivat tutuiksi käydessäni eri ohjausryhmien kokouksessa ja hankkeiden järjestämillä tutustumiskäynneillä.

2000-luvun vaihteessa nuorten viljelijöiden aloitustukihakemusten käsittely siirtyi vastuulleni edeltäjäni jäädessä eläkkeelle. Uusien yrittäjien tukeminen oli mieluisaa huomatessani, kuinka innokkaasti nuoret lähtivät kehittämään tilojaan. Neuvontajärjestön kanssa luotiin tiedotukseen malli, jossa eri seutukunnissa kierrettiin vuoden alkupuolella yhdessä eläkeasiamiehen ja neuvonta-asiantuntijan kanssa. Pankit olivat alusta pitäen mukana aktiivisesti. Malli toimi erittäin hyvin aina koronapandemiaan saakka. Samoin kävin eri maatalousoppilaitoksissa luennoimassa aloitus- ja investointituista. Tiedottamisen merkitys on kaikkien tukimuotojen osalta ensiarvoisen tärkeää. Koko Etelä-Pohjanmaan sukupolvenvaihdosten vaihtuvuus onkin saatu 2000-luvun alusta lukien n. 27 %:iin tukihakemustilalukumäärään verrattuna. Iso osa pientiloista vaihtaa omistaja ilman aloitustukea. Siten todellisten omistajavaihdosten lukumäärä on huomattavasti suurempi. Sain toimia ELY-keskusten edustajana luopumisasiain seurantatyöryhmässä Melassa yhdessä MTK:n, MMM:n ja Maaseutuviraston henkilöiden kanssa vuodesta 2003 aina vuoden 2018 loppuun saakka. Seurantatyöryhmä tarjosi mainion näköalapaikan sukupolvenvaihdosten seuraamiseen koko valtakunnan tasolla ja samalla sain luoda pitkät henkilökohtaiset suhteet muiden virastojen vastaaviin toimijoihin, josta oli hyötyä myös uusien asioiden kehitystyössä.

Investointihalukkuus Etelä-Pohjanmaalla oli 2000-luvulle tultaessa vireää ja hakemusmäärät kasvoivat isoiksi. Pelkästään lisämaanostolainoja saatettiin tehdä saman verran kuin nykyään koko vuoden kaikkien hakemusten määrä yhteensä. Hakemusten käsittelyn sujuvoittamiseksi päätettiin tehdä alle 100 000 euron hakemukset pelkästään käsittelijän allekirjoituksella, ja yli meneviin haettiin piiripäällikön allekirjoitus. Massaa vyörytettiin liukuhihnalta ja käsittelijöiden määrää lisättiin. Etelä-Pohjanmaan maaseutupiiri oli jo silloin investointimäärien kärjessä Varsinais-Suomen, Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan kanssa. Sama kilpa suurimmasta investoijasta on vuosittain jatkunut tähän päivään saakka sekä kappalemäärien että eurojen näkökulmasta. Hakemusten käsittely on kangerrellut aina ohjelmakausien vaihtuessa, ja välillä on asetettu hakukieltoja, jotka patosivat investointeja odottamaan uuden kauden aukeamista. 

Maataloushallinnon parissa luotu pitkä ura on tarjonnut Heikki Mäntykoskelle kattavan katsauksen alan historiasta. Vaikka etätyö on osaltaan tuonut mukanaan haasteita, jää Mäntykoski muistelemaan uraansa lämmöllä. 

Järjestelmäuudistukset muuttivat hakemusten käsittelyn 

Seuraava isompi uudistus koettiin nykyisen ohjelmakauden alussa 2015 vuoden aikana. Hakemusten käsittelyssä siirryttiin nykyiseen Hyrrä-järjestelmään, jossa sain olla mukana Maaseutuviraston kehittäessä järjestelmää toimintakuntoon. Useasti Timo-Jaakko Joensuu tuli kadun yli luokseni, ja yhdessä kokeilemme, joko järjestelmä saataisiin myös viranomaispäässä toimimaan käytännössä, eikä vain teoriassa. Syksyllä 2015 Ritva pääsi painamaan enteriä hyväksyessään ensimmäisen Hyrrä-päätöksen, ja niin uusi järjestelmä saatiin vihdoin alkukangertelujen kautta käyttöön. Järjestelmästä on kehittynyt vuosien mittaan kelpo työkalu. Sähköisten hakemusten määrä on saatu nousemaan, ja viljelijät ovat oppineet käyttämään hakumahdollisuutta omalta tietokoneelta. Isojen käsiarkistojen selailu jäi historiaan, mikä oli viranomaispäässä iso helpotus.

Ura maatalouden hallinnon parissa on antanut paljon 

 Työ viljelijöiden hyväksi eteläpohjalaisen maaseudun kehittämisessä yhdessä rahalaitosten, neuvontajärjestöjen ja jalostuslaitosten kanssa on ollut todella antoisaa. Olen saanut nähdä maaseudun kehittymisen muutaman kymmenen lehmän maitotiloista isoihin robottilypsyisiin tuotantoyksiköihin. Sama kehitystä on ollut joka tuotantohaarassa, ja normaali käsitys perheviljelmän isännästä on muuttunut ison osakeyhtiön toimitusjohtajaksi. Olen yrittänyt pitää esillä koulutuksen merkittävyyttä uusien isäntien tarttuessa traktorin rattiin. Uuden tietotaidon omaksuminen on vielä tärkeämpää tulevaisuudessa yksikkökokojen kasvaessa ja taloudellisen kannattavuusajattelun korostuessa.

Koronapandemia työnsi meidät kotiin etätöihin naputtelemaan koneitamme ylhäiseen yksinäisyyteen. Etätyö oli osaltani hyvin mullistavaa, koska olin vuosikymmenet tottunut tulemaan fyysisesti työpaikalle ja olemaan työkavereiden kanssa yhdessä ratkomassa työtehtäviä ja virkistymään kahvi- ja ruokatauoilla. Vaikka oli helppoa jäädä kotiin, työntää aamupuurolautanen sivuun ja avata läppäri sekä puhelin, niin jotain samalla menetettiin. Yhteisöllisyys kärsi pahan kolauksen. Teamsit eivät korvanneet sitä välitöntä vuorovaikutusta, mitä oma toimistoyhteisö ennen tarjosi. Toivottavasti koronan helpottamisen jälkeen voitaisiin palata ainakin osittain johonkin sellaiseen välimuotomalliin, joissa myös yhteisöllisyys pääsisi kehittymään. Kuitenkin olemme osa yhteisöä, jolla on sama päämäärä. Meidän osaltamme eteläpohjalaisen maaseudun kehittäminen. Yksin kukaan ei pärjää ja aina tarvitsee muiden apua ja tukea. On ollut antoisaa tutustua lähityökavereihin ihmisinä, ja heidän kanssaan käytyjä keskusteluhetkiä jään kaipaamaan. En niinkään hakemuspinoja tai deadlineja.

Suunnistaessani iloisin mielin kohti uusia seikkailuja toivottelen lämpimin ajatuksin ELY:n väelle, maakunnan viljelijöille ja viljelijöitten asioita hoitaville yhteistyökumppaneille jaksamista omilla työsaroillaan.

Lomien kautta eläkkeelle jäävänä Heikki Mäntykoski 

Heikki Mäntykoski
Asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

2 thoughts on “Maataloushallinnossa mukana viljelijöitä palvelemassa viidellä eri vuosikymmenellä 

  1. Kiva kooste Heikiltä monen vuosikymmenen muutoksista eteläpohjalaisessa ja suomalaisessa maataloudessa. Antoisia eläkepäiviä!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.