Pohjalaismaakuntien teiden varsilla olevat linja-autopysäkkien katokset ovat, sekä ELY-keskuksen, että kuntien ylläpitämiä. Katosten uusiminen ja korjaaminen kuuluvat lähtökohtaisesti tienpitäjälle, joka vastaa tien ylläpito- ja hoitotoimista. Mikäli kunta on rakentanut katoksen valtion maantielle omalla kustannuksellaan, voi hoitovastuu olla määritetty valtion ja kunnan kesken erillisellä sopimuksella.
ELY-keskuksen hallinnoimat tiet näkyvät kätevästi esimerkiksi Väylän tienumerokartasta (www.vayla.fi).
ELY-keskusten hoito-ja ylläpitovastuulla olevien bussipysäkkien katosten välittömistä korjaustoimista vastaavat maanteiden hoitourakoitsijat. He myös huolehtivat tarvittaessa katosten mahdollisista siirtämisistä uusille pysäkeille. Pääosin uusista katostarpeista pyritään huolehtimaan siten, että kyytiin nousijoiden määrän muuttuessa käyttämättömänä oleva katos siirretään paikkaan, jossa on tarve uudelle katokselle. Määrärahojen niukkuuden vuoksi uusia linja-autopysäkkikatoksia rakennetaan ELY-keskusten toimesta vain yksittäisissä tapauksissa.
Lähtökohtaisesti kunta vastaa koulumatkaliikennettä koskevasta katosten lisäämisestä, kun taas ELY-keskus vastaa kauko- ja seudullista liikennettä varten lisättävien pysäkkien katoksista silloin, kun pysäkiltä on vähintään 30 nousijaa päivässä. Uusien pysäkkikatosten lisäämistarpeesta tulee olla yhteydessä kuntaan, joka tekee tarvittaessa hakemuksen ELY-keskukselle katosten lisäämisestä.
Ilkivalta sekä tiesuola hajottavat linja-autopysäkkikatoksia ennenaikaisesti
Valitettavasti bussipysäkkikatokset joutuvat usein ilkivallan kohteeksi, ja toisinaan katoksia tuhotaan jopa korjauskelvottomaan kuntoon. Hyvin usein tekijöitä ei saada kiinni ja lasku joudutaan maksamaan perusväylänpidon rahoituksesta. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi vähemmän päällystetiekilometrejä maantieverkolle.
Valta- ja kantateiden varrella tiesuolan käytön on huomattu romuttavan puurakenteisia katoksia, jopa puolet nopeammin kuin metalli- ja peltirunkoisia. Sijaintipaikasta riippuen tavanomaisen metallirunkoisen katoksen käyttöikä on noin 30 vuotta.

Mikäli havaitset maantieverkolla katoksessa korjaustarvetta tai kaatuneen katoksen, ensisijainen kanava kertoa siitä on Liikenteen asiakaspalvelun palauteväylä. Sen kautta tehty ilmoitus tai kysely tavoittaa hoitourakoitsijan tai palautteeseen vastaavan tahon.
Anna palautetta katoksiin liittyen palauteväylän kautta (https://liikenne.palautevayla.fi/feedback).

Ville-Petteri Luomanen
Tienpidon asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Tienpidon suunnittelu

Marko Kantanen
Johtava tienpidon asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Tienpidon suunnittelu
Päivitysilmoitus: Talvi yllätti autoilijat | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen blogi