Lintuvesiksi kutsutaan reheviä vesistöjä tai niiden osia, joilla on suurta merkitystä kosteikkoympäristöissä eläville linnuille niiden muutonaikaisina levähdysalueina, pesimäalueina tai molempina. Vesistöjen rehevyys on kallioperältään happamalla alueellamme lähes aina seurausta ihmisen toimista. Hyvän lintuvesikohteen muodostuminen on usein vaatinut myös vedenkorkeuden laskua. Kaiken kaikkiaan ihmisen vaikutus lintuvesikohteiden synnylle on ollut suuri. Vesien rehevöityminen ja mataloituminen eivät todellakaan ole kaikista näkökulmista katsottuna tavoiteltavia kehityssuuntia.
Yleinen herääminen luonnon monimuotoisuuden vaalimista kohtaan virisi 1970-luvulla, jolloin myös rehevien vesistöjen merkitys lajikirjolle tunnistettiin. Niiden linnustoa selvitettiin systemaattisin kartoituksin kohteiden suojelun pohjatiedoksi. Ponnistelujen tuloksena luonnonsuojelusuunnittelu konkretisoitui vuonna 1982, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksensä valtakunnallisesta lintuvesiensuojeluohjelmasta.
Koko Suomeen suojeltavia lintuvesikohteita määriteltiin maan eteläpuoliskoon painottuen 287 kappaletta, joista 26 kohdetta sijoittui silloisen Vaasan läänin eli nykyisen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueelle. Suomen liityttyä vuonna 1995 Euroopan unioniin ja siinä yhteydessä Natura 2000 -verkoston muodossa saatujen luonnonsuojeluvelvoitteiden myötä alueelle saatiin aiempien lisäksi kolme uutta lintuvesiensuojelukohdetta. 21 aiemmista lintuvesikohteista sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon. Myös ne viisi verkoston ulkopuolelle jäänyttä lintuvesiensuojeluohjelman kohdetta säilyivät osana pysyvästi suojeltujen lintuvesikohteiden verkostoa. Lintuvesiksi määriteltäviä luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja kohteita on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella nykyisin 29 kappaletta.
Lintuvesien alaviereinen kehityskulku
1970-luku vaikuttaa olleen rehevien vesistöjen linnuston kulta-aikaa. Tuolloin vaateliaiden lajien, kuten mustakurkku-uikun, punasotkan ja nokikanan kannat olivat suurimmillaan. Rantalaidunnuksen loppumisesta oli kulunut vasta vähän aikaa eivätkä vesien ravinne- ja kiintoainekuormituksen vaikutukset olleet saavuttaneet vielä huippuaan. Häiriötila kuitenkin oli läsnä, mutta sopivana annoksena. Tämän jälkeen lintuvesien tila on tasaisesti muuttunut epäsuotuisampaan suuntaan, ja todellinen taittuminen lintuvesilajien kantojen koossa on tapahtunut vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kehitys on selkeästi nähtävissä lajiston uhanalaisuusarvioinneista. Vuosina 1986 ja 1992 uhanalaisten lintulajien listalla oli vain yksi lintuvesilaji, etelänsuosirri. Vuoden 2000 arviossa tällaisia lajeja oli yhdeksän, vuonna 2010 taas 18 ja 2019 jo 29. Myös runsaslukuisina esiintyneiden ja tavallisina pidettyjen lajien, tavin ja telkän, määrät ovat ilmeisesti puolittuneet lintuvesikohteilla 2000-luvun aikana, vaikka nämä lajit eivät vielä olekaan uhanalaisten listalle päätyneet. Tilanne on kuitenkin muuttunut suorastaan hälyttäväksi ison lajijoukon kohdalla.
Käsillä vaikuttavat olevan likimain viimeiset hetket aloittaa heikentyneiden lintuvesikohteiden kunnostukset. Monet kohteista ovat vuosikymmeniä jatkuneen rehevöitymiskehityksen seurauksena kasvaneet umpeen, jolloin avovettä vaativilta lajeilta on yksinkertaisesti loppunut elintila. Rehevöitymisestä ovat suuresti hyötyneet särkikalat, jotka kilpailevat pohjaeläinravinnosta useiden uhanalaistuneiden kokosukeltajien kanssa. Ruovikot ovat vallanneet aiemmin karjan ja lampaiden avoimina pitämät laajat rantaniityt, jotka olivat monien lajien vaatimia elinympäristöjä. Keitosta maustavat vielä runsastuneet vieraspedot minkki ja supikoira, joille maassa pesivät vesi- ja rantalinnut ovat mieluisia saaliita. Tämän kokonaisuuden hallintaan saaminen olisi kenties avain lintuvesikohteiden uuteen kukoistukseen. Heikentyneiden kantojen palautuminen ei kuitenkaan tapahtune hetkessä.
Toivoa lintuvesille HELMI-elinympäristöohjelmasta
Käytännön kunnostustoimet tapahtuvat pohjimmiltaan paikallistasolla, ja jokainen vesistökohde on hyvin yksilöllinen. Kunnostustoimien kokonaisuus on mietittävä kohteittain yhdessä vesi- ja maa-alueiden omistajien kanssa. Tavoitteisiin kuuluvat avovesialueiden laajentaminen, särkikalojen ja vieraspetojen poisto ja rantaniittyjen kunnostukset. Käytännön tasolla niitetään, ruopataan, pyydetään minkkejä ja supikoiria loukkujen ja koirien avulla, hoitokalastetaan, poistetaan ruovikoita sekä tehdään keinosaaria. Paikalliset asukkaat tekevät monilla kohteilla arvokasta vapaaehtoistyötä järvien kunnostamiseksi. Oma lähijärvi halutaan saada jälleen tilaan, joka elää vain menneiltä sukupolvilta periytyneissä muistoissa. Yhteistyö paikallisten kanssa on lintuvesikohteiden kunnostuksessa kaiken keskiössä ja erittäin hedelmällistä. Paikallisilta on saatu arvokkaita näkemyksiä ja ideoita, jotka on siirretty käytännön suunnittelutyöhön.
Lajien romahtaneita kantoja elvytettäessä tarvitaan laajamittaista ja aktiivista, koko lintuvesiensuojeluverkoston käsittävää elinympäristökunnostusta. Helmi-elinympäristöohjelmassa lintuvesien – ja monien muiden elinympäristöjen – kunnostusta ajatellaan ensi kertaa kokonaisvaltaisesti. Tähän mennessä kunnostustoimia ajatellen merkittävimpinä ongelmina ovat olleet rahoituksen niukkuus ja rahoituslähteiden hajanaisuus.
Vakavasti rehevöityneiden kohteiden kunnostus on kuitenkin haastavaa, vaikka valuma-alueelta vesistöihin päätyvä kuormitus olisikin vähentynyt huippulukemistaan. Ravinteet on huomattavasti vaikeampi saada vesistöstä pois verrattuna siihen, miten järven kuormittaminen ravinteilla ja kiintoaineella on hiljalleen vuosikymmenten ajan tapahtunut vailla pilaamiseen oikeuttavan luvan tarvetta. Koska jokainen vesistö on lopulta valuma-alueensa summa, tulisi myös valuma-alueella tehtävät kunnostustoimet ottaa merkittäväksi osaksi kunnostuksen keinovalikoimaa.
Helmi-elinympäristöohjelma jatkuu näillä näkymin vuoteen 2030 saakka, mutta todennäköisesti kunnostustoimien on jatkuttava huomattavasti pidempään. Toimintakulttuuri saadaan luotua ja toimenpiteet käynnistettyä, mitkä ovat edellytyksiä kunnostuksen menestyksekkäälle jatkolle. Pidemmällä aikavälillä sinnikkäällä, koko lintuvesiverkoston käsittävällä kunnostusyhteistyöllä voidaan varmasti saavuttaa myönteisiä tuloksia. Tähtäämme siihen, että useat umpeenkasvun uhan alla olevat kohteet saavat jälleen monimuotoisen linnustonsa takaisin ja samalla järvien tilaa saadaan parannettua.
Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen blogi 
Päivitysilmoitus: Freshabit LIFE IP – Pohjanmaan joet -hankkeen hienot tulokset monien uhanalaisten lajien ja vesiluonnon hyväksi | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen blogi