Päällystevaurioita siellä sun täällä

Kevät on taas talven jäljiltä tuonut tullessaan merkittäviä päällystevaurioita pohjalaismaakuntien tiestölle. Tiessä on routaheittoja, halkeamia, uria, reikiä ja ties mitä. Näin ollen ei ole ihme, että tienkäyttäjän kärsivällisyyttä koetellaan ja kyllähän myös kalusto saa siinä samassa oman osansa. Itsekin kovana tienkäyttäjänä olen huomannut, että useat eri päällystevauriot saavat tunteet pintaan sekä moittimaan meidän maanteiden kuntoa ja arvioimaan myös eri turvallisuusnäkökohtia. Ei kuitenkaan suurempaa hätää, sillä asian ytimessä ollaan! Nimittäin yksi työtehtävieni osa-alue on paikkaustoiminnan suunnittelu- ja ohjelmointi. Näin ollen haluankin omalta osaltani tehdä kaikkeni, jotta alueemme tiestön kunto paranisi ja liikkuminen tiestöllä olisi turvallista sekä miellyttävää.

Paikkausauto kulkee maantiellä edellä ja työmies tulee takana lapion kanssa tasoittaen paikkaa. Tien pinnalta nousee höyryä. Etualalla näkyy tuore paikka.
Miehet asialla!

Edeltävät kaksi talvea on kohdellut tieverkkoa helläkätisesti, koska talvet ovat olleet pitkiä ja kylmiä. Tätä kautta tiestö on säästynyt jatkuvilta sulamis- jäätymisvaiheilta, jotka usein johtavat päällystevaurion syntymiseen. Tästä huolimatta päällystevauriot ovat lisääntyneet ja nousujohteinen suuntaus näyttäisi jatkuvan myös tulevaisuudessa. Alempi luokkaisilla teillä, joilla liikenne on vähäisempää, päällyste on monin paikoin elinkaarensa päässä, joten haaste on todella iso.

Tästä huolimatta parasta lyödään pöytään! Paikkausmenetelmät ovat kehittyneet viimeisten vuosien aikana ja yhteistyö on vahvistunut eri urakoitsijoiden välillä. Tämän lisäksi olemme perustaneet nykyisen urakan sisälle paikkaustoiminnan ohjausryhmän, joka viikoittain käsittelee ja kehittää päällystevaurioihin liittyviä asioita sekä optimoi paikkaustoimintaa. Tämä luo positiivista pohjaa tulevaisuuteen ja näin toivottavasti tyytyväisyys alueemme tiestöön paranee entisestään.

Maanteiden päällysteiden paikkaustoimintaan sisältyvät ura- ja reikäpaikkaukset. Laajamittainen ennakoiva reikäpaikkaustoiminta on aloitettu alueellamme huhtikuussa ja urapaikkaustyöt toukokuussa. Tämän lisäksi talven aikana on korjailtu pahimpia päällystevaurioita.

Tyylikäs paikkaus VT8 tiellä.

Tiestön huonosta kunnosta tulee palautetta viikoittain, jopa päivittäin, ja palautteiden esitystavat vaihtelevat erinomaisesta erittäin huonoon. Itsekin tiukkaa palautetta antaneena, voisi oma palautteeni meille kaikille tienkäyttäjille olla se, että maailmassa on isompiakin murheita kuin reikä tiessä. Tässäkin asiassa asiallinen palaute on siis hyvinkin suotavaa. Liikenteen asiakaspalvelun palauteväylä on ensisijainen palauteväylä tien kuntoon liittyvissä asioissa. Ilmoita liikennettä vaarantavista ongelmista suoraan Tieliikennekeskuksen Tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 (24/7).

Marko Kantanen
Johtava tienpidon asiantuntija, Tienpidon suunnittelu
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.