Perinnebiotooppi on laaja termi monimuotoiselle joukolle luontotyyppejä. Perinteisen karjatalouden ja niiton muovaamat niityt, haat ja metsälaitumet ovat ainutlaatuinen osa maaseutumme ja niiden lajirikkaus hakee vertaistaan. Siinä missä lukematon määrä lajistoa tarvitsee koskematonta luontoa, perinnebiotooppien lajiston selviytymisen kannalta ihmisen toiminta on erottamaton osa kokonaisuutta. Valtaosa perinnebiotoopeistamme on ajautunut ahdinkoon hoidon päätyttyä ja lajisto on uhanalaistunut hälyttävällä vauhdilla. Tähän valtaisaan haasteeseen pureutuu valtakunnallinen Helmi-elinympäristöohjelma.
Helmi-ohjelma on mahdollistanut perinnebiotooppien inventoinnin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella jo vuodesta 2018 lähtien. Inventoinneista saatuihin tietoihin pohjaten on siirrytty perinnebiotooppien kunnostussuunnitteluun ja -toimenpiteisiin. Kolmen maakunnan alueella, rannikolta sisämaahan, on tänä vuonna ollut työn alla huikeat yli 30 kunnostuskohdetta!

Kunnostussuunnittelu ja toteutus on yhteistyötä
Kunnostussuunnittelun aloittamiseen on erilaisia lähtökohtia. ELY-keskuksen perinnebiotooppiasiantuntija voi tehdä aloitteen maanomistajien suuntaan tai kiinnostus voi lähteä maanomistajalta itseltään. Kun yhteisymmärrys tavoitteista saavutetaan, muodostuu hyvä pohja suunnittelulle. Asiantuntija laatii suunnitelman käytännön toimien toteuttamiseksi ja hankkii materiaalit sekä urakoitsijat. Jokainen kohde on omanlaisensa ja suunnitteluprosessissa ilmi tulevat haasteet vaativat usein tapauskohtaista pohdintaa. Kaiken keskiössä on toimiva ja avoin vuoropuhelu kaikkien tahojen kesken, jolloin luonnonsuojelullinen näkemys, käytännön ratkaisut ja maanomistajien toiveet kohtaavat mahdollisimman hyvin.
Yleisimmät Helmi-tuella rahoitettavat kunnostustoimenpiteet perinnebiotoopeilla ovat raivaaminen ja aitaaminen. Raivaukset saattavat vaatia tekijältään totutusta poikkeavia menetelmiä ja uuden tiedon omaksumista. Tässä apuna on asiantuntijan työnohjaus. Aitalinjakin kulkee usein varsin poikkeavissa maastonmuodoissa. Kun alkupanostus on saatu kunnialla taputeltua, jatkon kannalta avainasemassa on hoitoon pitkäjänteisesti sitoutunut laidunnustaho. Kunnostetuille perinnebiotoopeille koittaa aivan erityinen juhlapäivä, kun laiduneläimet palaavat alueelle, usein vuosikymmenien tauon jälkeen.

Kunnostuksesta jatkuvaan hoitoon
Perinnebiotoopin jatkohoidon rahoitukseen on mahdollista hakea ympäristösopimusta, jota hallinnoi ELY-keskuksen maaseutuyksikkö. Perinnebiotooppiasiantuntija pyrkii varmistamaan, että hoitotaholla on jatkoa varten tarpeelliset tiedot, jolloin siirtymä jatkuvaan hoitoon on sujuva. Jatkossa neuvonnallista apua voidaan tarvita esimerkiksi laidunpaineen säätämiseen tai uhanalaisten lajien erityisvaatimuksiin. Seuranta ja yhteydenpito asiantuntijoihin kunnostuksen jälkeen auttavat entuudestaan kartuttamaan tietotaitoa prosessista kokonaisuudessaan. Siksi toivomme, että ELY-keskuksen asiantuntijaan voi aina helposti ja matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä.
Kaikkien osapuolten kannalta on tärkeää ymmärtää, että pitkään hoidotta olleilla perinnebiotoopeilla hoitotasapainon löytyminen vie aikaa ja sisältää myös kaikki inhimillisen elämän tuomat haasteet. Pitäisi olla riittävät raamit ajatella ensimmäistä kesää ja viittä vuotta pidemmälle, aina vuosikymmenien päähän. Oikotietä ei ole, sillä vain kärsivällinen ja pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta, kun on kyse luonnon monimuotoisuuden elpymisestä. Huolellinen kunnostustyö luo hyvän pohjan jatkolle.
Helmi-ohjelma jatkuu vuoteen 2030 saakka. Lisätietoja ohjelman toteutuksesta Etelä-Pohjanmaalla voi lukea täältä.


Mira Lukkarila
Luonnonsuojeluasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus