Kahdeksan etuoikeutettua vuotta aluekehittämisessä

Vuoden vaihtuessa tulee minulla täyteen kahdeksan vuotta ELY-keskuksen ylijohtajana ja elinkeinot-vastuualueen johtajana. Kun samalla työni keskuksen johdossa päättyy, on aika kiitoksille ja kenties myös pienille muisteloille.

ELY-keskukset perustettiin vuonna 2010 valtion monialaisiksi aluekehittäjäorganisaatioksi. Monialaisuus toi yhteen elinkeinojen, ympäristön ja liikennejärjestelmän kehittämisen. Tämä päätös, yhdistää eri hallinnonalojen toiminta yhdeksi kokonaisuudeksi ja poikkihallinnolliseksi toiminnaksi, on erinomaisen kantava edelleen ja oikeastaan sen merkitys on entisestään korostunut. Tätä monialaisuuden periaatetta ja eri toimintojen yhteensovittamista olemme pyrkineet vaalimaan. Kantavana tavoitteena on ollut vastuualueiden yhteistyön kehittäminen ja yhteisten tekemisten parantaminen. Yhtenä ajankohtaisena esimerkkinä yhteisestä tekemisestä on ilmastonmuutoksen torjunta, jonka tehtävän eteen vastuualueemme on yhdessä valjastettu. Uskallankin tässä kohtaa todeta, että olemme pystyneet aluetasolla yhdistämään paikoin hajanaisenkin toimintojen ohjaamisen ELY-keskusten alkuperäisen tavoitteen mukaiseksi, monialaiseksi toiminnaksi.

Kolmen kuvan kokonaisuus, jossa on vesistöä, ihmisiä käytävällä ja päällystystyömaan kuvaa.
ELY-keskus on monialainen alueellinen kehittäjäorganisaatio. Yhdessä kumppaneiden kanssa vaikutamme sinunkin arkeesi eli maaseudun ja elinkeinojen kehittämiseksi, osaavan työvoiman saamiseksi, liikennejärjestelmän toimivuuden takaamiseksi sekä hyvän ja puhtaan ympäristön turvaamiseksi.

Kehittämistehtävässään ELY-keskus ei onnistuisi ilman vahvaa kumppanuutta muiden alueellisten ja paikallisten kehittäjäorganisaatioiden kanssa. Elintärkeä yhteistyökumppani ja oikeastaan ELY-kokonaisuuden osa on TE-toimisto, jonka kanssa yhdessä olemme työvoiman kehittämistehtävää hoitaneet. Aluekehittämistehtävässään ELY-keskusten toiminta on vahvasti kytketty maakuntien liittojen toimintaan, jolloin toimiva yhteistyö on edellytys molempien organisaatioiden toiminnalle yhdessä ja erikseen. Olen kokenut tuon yhteistyön mutkattomaksi kaikkien pohjalaismaakuntien kanssa ja erityisen tiivistä ja hedelmällistä se on ollut Etelä-Pohjanmaan liiton kanssa kytkeytyen omaan tehtävääni E-vastuualueen johtajana. Erinomaisen tärkeä on myös toimiva yhteistyö kaupunkien ja kuntien kanssa, jotka ovat kumppanuuden lisäksi ELY-keskusten tärkeitä asiakkaita. ELY-keskuksen yhteistyö ei kuitenkaan rajoitu viranomaisten kanssa käytävään yhteistyöhön, vaan toimimme tiiviisti oppilaitosten, alueellisten yrityspalveluiden, palveluntuottajien, yritysten sekä järjestöjen ja yhdistysten kanssa. Tavoitteemme on ollut yhteistyön tiivistäminen ja asiakaslähtöisyyden kehittäminen ja voinkin todeta, että yhdessä olemme tehneet erittäin hyvää työtä maaseudun ja elinkeinojen kehittämiseksi, osaavan työvoiman saamiseksi, liikennejärjestelmän toimivuuden takaamiseksi sekä hyvän ja puhtaan ympäristön turvaamiseksi.

Toimivan yhteistyön rakentajat ja menestyksellisen toiminnan turvaajat ovat asiantuntevat työntekijämme. Aluehallintoa on ELY-keskusten toiminta-aikana ”myllätty” jo moneen kertaan. Olemme olleet monien säästötoimien kohteena ja organisaatiotamme on muutettu tehtävien keskittämisillä ja hallintorakenteiden muutoksilla. Näistä muutoksista huolimatta olemme pystyneet mitattua sidosryhmä- ja asiakastyytyväisyyttä parantamaan. Tästä kiitos kuuluu sitoutuneille työntekijöillemme, jotka eivät ole antaneet muutoksen vaikuttaa itse työn tekoon. Olemme myös onnistuneet saamaan osaavia työntekijöitä poistuneiden tilalle, josta voitaneen vetää johtopäätös ELY-keskuksesta hyvänä ja haluttuna työpaikkana. Nyt siirtyessäni sivuun ELY-tehtävistäni haluan osoittaa erityskiitoksen henkilöstöllemme saamastani tuesta omassa työssäni.

Monia ihmisiä kerääntyneenä yhteiskuvaan luontokohteessa, jossa takana näkyy joen uoma.
ELY-keskuksen henkilöstölle Mika Soininen lähettää erityiskiitokset. Tässä kuvassa osa porukasta keväisellä retkellä. Kuva: Tuomo Saarinen/ ELY-keskus

Virallinen eropäiväni on 1.3.2023. Olen nyt kuitenkin jo jäänyt lomailemaan ja tammi-helmikuun ajan johtajatehtäviä hoitavat Anders Östergård ylijohtajana ja Ritva Rintapukka E-vastuualueen johtajana. 1.3. mennessä on sitten selvillä uusi johtaja E-vastuualueelle ja ylijohtaja koko ELY-keskukselle.

Koen olleeni etuoikeutetussa asemassa, kun olen saanut toimia Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen johdossa kuluneet kahdeksan vuotta.

Parhaat kiitokset ja menestystä pohjalaismaakuntien kehittämisessä!

Blogikirjoittajan kuva.

Mika Soininen
Ylijohtaja, E-vastuualueen johtaja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.