Utlokaliserat nordiskt samarbete

I höstas öppnades en möjlighet att ta sig en närmare titt på det nordiska samarbetet eftersom kollegan Jens tog studieledigt och det behövdes någon som skötte hans uppgifter som koordinator för Nordiska Ministerrådets arbetsgrupp för Miljö och Ekonomi. Uppdraget är utlokaliserat till en nationell myndighet. I detta fall till Närings-, trafik-och miljöcentralen i Södra Österbotten. Lön och resekostnader för koordinatorn står Nordiska Ministerrådet för. Arbetsuppdraget definieras från Nordiska Ministerrådets sekretariat i Köpenhamn och i arbetsgruppen är alla nordiska länder, samt självstyrelseområdena Grönland och Åland, representerade. De flesta länder har utsett medlemmar till arbetsgruppen från både miljöministeriet och finansministeriet.

NME mandat och arbetssätt

Enligt det mandat som Nordiska ministerrådet gett arbetsgruppen är vår överordnandemålsättning att bidra till att det miljöekonomiska perspektivet inkluderas i miljö-, finans-, närings-, forsknings- och innovationspolitik och därmed i samhällsutvecklingen. Därtill skall vi bidra till att utveckla en kostnadseffektiv miljö- och klimatpolitik genom utveckling och analyser av ekonomiska styrmedel, som t.ex. miljöskatter och avgifter. Vi skall bidra till att genomföra det nordiska samarbetsprogrammet för miljö och klimat 2019-2024 och de frågor och projekt vi driver skall vara relevanta, politiskt prioriterade och aktuella.

Arbetet består främst i att fundera ut utredningar och analyser som uppfyller ovanstående kriterier och sedan via öppna utlysningar hitta konsulter/organisationer som kan göra utredningarna för arbetsgruppens och Nordiska Ministerrådets räkning. Just nu jobbar vi med teman som kolinlagring, miljöskatter och grön finansiering. Rapporter på frågor som arbetsgruppen jobbat med hittas på hemsidan: https://www.norden.org/en/organisation/nordic-working-group-environment-and-economy-nme

Gemensamt språk eller ändå inte?

Från första stund, då jag tog över jobbet har jag fascinerats av att kunna skicka iväg mail ut till de nordiska länderna, självstyrelseområdena inte att förglömma, och få svar på en blandning av skandinaviska språk som alla förstår! Förstås, måste man komma ihåg att undvika finlandismer som kiva, palaver, sakkännare, utan använda trevligt, möte och expert istället. Och så skall man kanske inte i förstahand bjuda svenskarna på örfilar…

Sedan har vi de klassiska orden som har olika betydelse i de olika länderna. Semester har vi bara i Finland och Sverige. På andra håll i norden är man på ferie. När dansken eller norrmannen ber dig vara rolig, så uppmanar han dig inte att dra en vits utan att ta det lite lugnare. Vilket i mitt fall kan behövas. Tålamod är inte min starka sida. Orden stad, by, bygd och landsbygd kan skapa stor förvirring i nordiska sammanhang. En svensk eller finlandssvensk by är en dansk eller norsk stad, typ Köpenhamn. Medan stad lätt misstas för sted som är det allmänna ordet för ställe eller plats i Norge och Danmark. Landsbygd är vanligen en liten by på danska, medan norrmännen anammat samma betydelse för ordet som i Finland och Sverige. Och så har vi då överkursen när det gäller möjliga missförstånd. Norrmannen som meddelar ”Jeg får dessverre ikke anledning til å delta på møtet” betyder inte att han på ett bryskt sätt meddelar att mötet är onödigt utan att han helt enkelt inte har MÖJLIGHET att delta. Det viktigaste i detta sammanhang är dock inte skillnader eller riskerna till missförstånd utan hur lika våra språk är och hur väl det fungerar bara man VILL förstå varandra, TROTS skillnaderna. När det kommer till isländskan är det förstås lite mera komplicerat. Då kanske det behövs en kurs.

Språkkursutbud i Reykjavi

Likheter och olikheter – Intressant och lärorikt

Det nordiska samarbetet är absolut mera än historisk ”belastning”! Vi har i många frågor liknande utmaningar. Alla nordiska länder har satt upp ganska ambitiösa mål när det gäller minskningen av CO2-utsläppen. Även om utmaningarna ser väldigt olika ut för t.ex., Norge som oljeproducerande land, Island med sina varma källor, eller platta Finland utan olja. Avfallshantering är en annan fråga som förenar, men där lösningarna kan och i vissa fall måste vara olika. Hur fixar man t.ex. avfallshanteringen på Grönland med en befolkning på 57 000 i ca 65 byar/städer och med en yta på 2 miljoner kvadratkilometer, UTAN vägar.

Ur ett större perspektiv har man också insett styrkan i nordiskt samarbete i förhållande till resten av världen. Med en enad nordisk front i förhållande till EU t.ex. är man starkare än det enskilda nordiska landet, då man vill driva frågor med gemensamt intresse.

Vårmöte i Reykjavik

Flygbild över Reykjavik

En av de mera spännande upplevelserna som t.f. koordinator för nordiska arbetsgruppen för Miljö och Ekonomi (NME) var arbetsgruppens vårmöte i Reykjavik. Lite nervöst var det förstås. Första mötet med många av arbetsgruppsmedlemmarna. Fungerar videomötestekniken? Hur var det med tidsskillnaderna? Tre timmars skillnad mellan Helsingfors och Reykjavik innebär att man tänker till lite extra i samband med planeringen av agendan och tidsplanen.

Men mötestekniken fungerade, inte helt perfekt, men ok. Mötesutrymmena stod det isländska miljöministeriet för. Utsikten var det inget att klaga på, trots att det inte plaskade några valar i viken.

Utsikt från mötesrummet

Valar utanför kontorsfönstret var arbetsgruppens grönländska medlems naturaförmån. Efter en och en halvdag av intensivt möte, några beslut och många nya planer och  projektidéer var NME:s vårmöte i hamn och det var dags för mig som t.f. koordinator att packa ihop dator, mötespapper och mig själv och påbörja hemresan. Trött men samtidigt full av energi och ivrig att fortsätta arbetet. Fick dessutom i farten det sista nordiska landet ”avbockat”. Kvarstår nu självstyrelseområdena. Åland är redan avklarat, kvar är Grönland och Färöarna…

Vårhälsningar från Reykjavik där krokusarna höll på att blomma ut den 9.4., då snöstormen rasade hemma i Vasa.

Krokusar

Lotta Eklund
Koordinator, Nordiska arbetsgruppen för Miljö och Ekonomi (NME)
NTM-centralen i Södra Österbotten

 

 

Nu är det vattnens tur

Hur står det till med vattendraget i ditt närområde? Har det varit problem med algblomningar eller bekymrar igenväxning? I många vattendrag behöver närings- och partikelbelastningen från land minskas och restaureringsåtgärder vidtas för att förbättra tillståndet i vattendraget. Restaurering av sjöar, åar och kust- och småvatten är nu högaktuellt i och med statens program för effektiverat vattenskydd.

Foto om en sjö

För att uppnå god vattenstatus behövs gemensamma projekt tillsammans med kommuner, områdets invånare, företag, föreningar och andra lokala sammanslutningar. Understöd för restaureringsprojekt kan sökas via NTM-centralen senast 10.5.2019. Anslaget kan beviljas som prövningsbaserat understöd för projekt, som lokalt eller regionalt främjar målen för vatten- och havsvården i betydande utsträckning. Effektiveringsprogrammet stöder i synnerhet vattenrestaureringsprojekt som förbättrar status i övergödda (eutrofa) sjöar, havsvikar och rinnande vatten, viktiga vattenrestaureringsprojekt med avsikt på bevarandet av arter och mångfald samt projekt som stöder verksamheten i och utvecklingen av regionala nätverk för vatten- och havsvård. Understödet är i allmänhet ca 50 % av projektets godkända totalkostnader.

Lokala exempel på restaureringar och praktiska tips inför ansökan presenterades på informationsmötet om understödsmöjligheter som arrangerades av NTM-centralen i Södra Österbotten i mitten av april. Eeva-Maija Savola från Evijärvi kommun berättade om de omfattande restaureringar som gjorts och fortfarande planeras i sjön Evijärvi. Bl.a. har våtmarker skapats för att minska partikel- och näringsbelastningen från land och vattenväxter har avlägsnats med hjälp av slåtter i vikar som håller på att växa igen. Heli Jutila och Satu Järvenpää från Österbottens vatten och miljö rf. berättade om olika restaureringsprojekt som föreningen varit med och initierat i regionen inom ramen för projektet Kolmen VYYHTI. Deltagarna fick också ta del av resultat från olika spetsprojekt som genomförts i olika delar av landet då Jenni Jäänheimo från miljöministeriet presenterade ett urval av dem.

Foto från infomöte

Konkreta åtgärder och nya metoder har tagits fram inom regeringens spetsprojekt för vatten- och havsvården. Spetsprojekten och projekt gällande återvinning av näringsämnen har gett goda resultat och erfarenheter, skapat nätverk och nätverksmodeller, och de här kan användas då nya projekt planeras och genomförs. Förslag på restaureringsåtgärder i regionens vattendrag finns också i åtgärdsprogrammen för vatten- och havsvården för åren 2016-2021. I åtgärdsprogrammen finns även annan användbar information om exempelvis belastningen i området.

Sök understöd från NTM-centralen!

Passa på att göra något konkret för ert närområdes vattendrag och sök understöd från NTM-centralen. Understödsansökan kan göras elektroniskt på webben och då är det möjligt att följa hur ansökan behandlas inom NTM-centralen. Länk till ansökan och mera information finns på webbsidan http://www.ely-keskus.fi/sv/web/ely/avustukset-vesiensuojelun-tehostamisohjelman-toteuttamiseen. Nuvarande ansökningstid går ut 10.5.2019 och följande ansökningstid startar på hösten 2019.

Information om effektiveringsprogrammet för vattenskydd finns här https://www.ym.fi/sv-FI/Natur/Ostersjon_och_havsvarden/Nytt_program_ska_satta_fart_pa_vattensky(49642)

Information om spetsprojekten finns här https://www.ym.fi/fi-FI/Luonto/Itameri_ja_merensuojelu/Ohjelmat_ja_strategiat/Vesien_ja_merenhoidon_karkihanke/Hankkeet (på finska).

Åtgärdsprogrammen finns på den här webbsidan https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesiensuojelu/Vesienhoidon_suunnittelu_ja_yhteistyo/Vesienhoito_ELYkeskuksissa/EtelaPohjanmaa_Pohjanmaa_ja_KeskiPohjanmaa/Toimenpideohjelmat/Toimenpideohjelmat_ja_toimenpiteiden_tot(12815) (på finska).

 

Anna Bonde
Vattenhushållningsexpert
NTM-centralen i Södra Österbotten

Rasvaa kuntakaavoituksen rattaisiin

ELY-keskuksen tehtävä kuntien kaavahankkeiden valvojana on keventynyt viimeisimpien MRL-muutosten myötä. Lausuntoasioissa painopiste on siirtynyt maakunnallisesti ja valtakunnallisesti merkittävien asioiden näkökulmaan. Maankäyttö- ja rakennuslaissa ELY-keskuksen tehtävien määrittelyssä on kuitenkin säilynyt lause ”Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus edistää kunnan alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämistä.” Mitä tuo edistäminen tarkalleen ottaen on, sitä eivät lait ja asetukset kerro. Maakuntauudistuksen valmistelun yhteydessä lainsäätäjän ajatus tuosta MRL:iin kirjatusta edistämistehtävästä oli asiantuntija-apu, ajankohtaiskoulutus, ennakollinen viranomaisyhteistyö ja kaavoitustoimen kehittämishankkeet.

Perinteistä edistämistehtävän täyttämiseksi tulkittavaa ELY-keskuksen toimintaa ovat vuosittaiset kehityskeskustelut kuntien ja viranomaisten välillä sekä ELY:n järjestämät rakennetun ympäristön neuvottelupäivät. Molempien avulla on mahdollista välittää tietoa uusimmista lakimuutoksista, kehityshankkeista, valtakunnallisista suosituksista ja oikeustapauksista. Niissä liikutaan kuitenkin yleisellä tasolla menemättä kuntakohtaisiin pullonkauloihin.

Kunnissa maankäytön suunnittelu on arkipäivää, ja monet asiat sujuvat varmasti rutiinilla. Toisaalta kutistuvissa kunnissa resurssit pienenevät, hartiat kapenevat ja työpaikkojen houkuttelevuus osaajien keskuudessa kevenee sitä mukaa kun väki vähenee. Lääkkeitä tähän tulisi etsiä aktiivisesti esimerkiksi tiiviimmästä kunta- ja viranomaisyhteistyöstä. ELY-keskuksessakin on asiantuntijoita, joiden osaamista ja työpanosta voisi hyödyntää enemmänkin, mikäli kunnat näkevät tämän tarpeelliseksi ja mielekkääksi.

Kunnat odottavat ELY-keskukselta uutta tietoa

Maakunnan kuntien tarpeita ja toiveita on pyritty selvittämään kyselyn avulla. Reilun tusinan vastauksen perusteella selvästi tärkeimmäksi maakunnan järjestämän yhteistyön muodoksi nousi informaation välittäminen. Sen koki melko tai erittäin tarpeelliseksi 100% vastaajista! Kaavoittajien ja rakennusvalvontojen keskustelutilaisuuksia sekä (yleis-)kaavojen viranomaisneuvotteluja pidettiin myös melko tarpeellisina. Annetuista vaihtoehdoista hännän huipuksi tarpeellisuudessa päätyi MRL:n mukaiset kehityskeskustelut.

Kuva tehdystä kyselystä kertoo maakunann järjestämän yhteystyön tarpeellisuudesta eri yhteistyömuodoissa.

Etelä-Pohjanmaan kunnat näyttäisivät tekevän varsin vähän yhteistyötä alueiden käytön suunnittelussa. Maankäytön kysymykset ovat usein paikallisia ja ne halutaan ratkaista paikallisesti. Arkista työtä haittaavia pullonkauloja voi kuitenkin olla, joten teknisellä ja resurssitasolla yhteistyö kuntien välillä sekä kuntien, ELY:n ja maakuntaliiton välillä voisi tukea maankäytön suunnitteluprosessien sujuvuutta. Etelä-Pohjanmaan liitto on edistänyt kuntien, ELY-keskuksen ja maakuntaliiton alueidenkäytön työntekijöiden verkostoitumista järjestämällä kahtena vuonna yhteisen opintomatkan. Tästä soisi päästävän vielä pidemmälle käytännönläheiseen yhteistyöhön ja resurssien jakamiseen edellyttäen, että kunnat näkevät yhteistyön mielekkääksi.

Avuksi osaamisyhteistyö ja tekniset keskustelut

Edellä tulkitun kyselyn tulosten sekä omien kuntakaavoittajan kokemuksieni pohjalta nousee visio kuntiin, maakuntaliittoihin ja ELY-keskukseen hajaantuneen osaamisen tehokkaammasta hyödyntämisestä tiiviimmän yhteistyön avulla. Voisiko ELY edistää kuntakaavoitusta esimerkiksi auttamalla kuntien alueidenkäytön asiantuntijoita pysymään kartalla vaikkapa julkisten paikkatietopalveluiden ja tietolähteiden tarjonnassa? Prosessiin ja sitä sujuvoittavaan tietopohjaan – mukaan lukien MRL-tulkinnat – keskittyvien kuntakohtaisten keskustelujen avulla ELY-keskuksen ylitarkastajat voisivat osaltaan auttaa uusimman tiedon ja osaamisen leviämistä kaikkiin kuntiin. Samalla voitaisiin keskustella alueidenkäytölle asetettujen valtakunnallisten tavoitteiden huomioimisesta kuntien maankäytössä, kuntien itsemääräämisoikeutta loukkaamatta.


Marketta Nummijärvi
Ylitarkastaja
Alueidenkäyttö- ja vesihuoltoyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Lestijoen kunnostus: kiviä takaisin vanhaan uittoväylään

Kuten muuallakin Suomessa Keski-Pohjanmaalla tukkipuuta uitettiin aikoinaan kohti alajuoksun sahoja ja tehtaita. Lestijoella uittoa varten tehtiin koskiperkauksia 1910–1940-luvuilla. Uittosääntö vahvistettiin vuonna 1940. Viimeiset tukit uitettiin 1950-luvun lopulla. Toimintaa varten perustettu uittoyhdistys lakkautti itsensä 1970-luvulla. Vesistöjen rakentaminen oli ollut vallitseva suuntaus, mutta 1980-luvulle tultaessa kannanotot luonnon säilyttämisen ja virkistyskäytön kehittämisen puolesta alkoivat yleistyä. Koskiensuojelulaki esti uuden vesivoiman rakentamisen vuodesta 1987 alkaen. Lestijoen vesistön luonnontaloudellinen kehittämissuunnitelma tuli hyväksytyksi laajan ja yksimielisen yhteisymmärryksen myötä vuonna 1989.

Uiton päätyttyä vesistö oli palautettava edeltäneeseen tilaansa valtion toimesta. Lestijoen suunnitelma tehtiin Kokkolan vesi- ja ympäristöpiirissä. Kalataloudellisille kunnostuksille haettiin lupaa sekä samalla uittosäännön kumoamista vuonna 1991. Eloisaksi kuvaillun katselmustoimituksen jälkeen vesioikeus myönsi luvan ja kumosi säännön. Vesiylioikeus oli samaa mieltä. Asiaa vastustettiin yli sadan henkilön tai yhteisön sekä kahden kunnan voimin. Korkein hallinto-oikeus (KHO) ei osannut tai halunnut ratkaista kunnostusasiaa, vaan palautti sen tarkempaan suunnitteluun. Elettiin vuotta 1997. 

Jokivarren kansaa kuultiin yhteisen ymmärryksen löytämiseksi. Suunnitelmia tarkennettiin. Kunnostamista vastustettiin edelleen runsaslukuisesti, varsinkin joen alaosalla. Lupaa haettiin vain yläosalle, missä kunnostuksen toteuttaminen arveltiin mahdolliseksi. Lupa tuli KHO:sta saakka, mutta vain kunnostamiselle, sillä uittoperatun alaosan kunnostamatta jättäminen olisi ollut vastavirtainen vesilain kanssa. Asia tuli korjata täydennetyllä hakemuksella. Elettiin vuotta 2005.

Kolmas ja viimeinen luvanhakukierros ei poikennut suuresti edellisestä. Runsaiden muistutusten myötä asia eteni taas päätyyn asti. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen lupa Lestijoen alaosan kunnostukselle sai lainvoiman vuonna 2013. Prosessi vesilain yksiselitteisen määräyksen täyttämiseksi kesti 22 vuotta. Sillä aikaa Suomen kaikki muut entiset uittojoet kunnostettiin.

   

On kirjoitettu, että Keski-Pohjanmaa on perinteisesti ollut vanhoillista seutua. Maanomistusta on arvostettu muutenkin kuin markkina-arvossa. Se on toisaalta hyvä asia. Ihmiset eivät herkästi muuta pois. Kylät pysyvät pitempään elinvoimaisina. Toisaalta muutosten ja uudistusten hyväksyminen on voinut olla vaikeampaa. Varsinkin jos muutokset jotenkin saattavat rajoittaa perustuotantoon nojautuvia elinkeinoja. Ylintä osaa lukuun ottamatta Lestijokivarsi on paljolti maatalouden käytössä. Miten käy maanviljelyn, jos uiton jälkeisen ennallistamisen jälkeen Lestijoen vesi ei enää mahtuisi uomaansa? Tulisiko pahemmat tulvat keväällä ja syksyllä, talvella hyyteet? Kesäisin kalastajat ainakin miehittäisivät rannat. Miten käy muun virkistyskäytön ja muiden arvokkaiden lajien, kun kunnostuksissa suositaan vain kaloja ja erityiseksi mainittua meritaimenta? Kunnostukset tehtiin vuosina 2004–2006 ja 2014–2016. Ei ole aiheutunut mainittavia tulvia, ei hyyteiden lisääntymistä. Äärevöityneet ilmasto-olosuhteet toki aiheuttavat haasteensa, mutta ovat kunnostuksista riippumattomia.

Lestijoen kunnostuksella on ollut pitkä ja kivikkoinen tie. Myös joen erityissuojelu ja Natura-verkostoon liittäminen ovat osaltaan vaikuttaneet asioiden kulkuun. Negatiivissävytteiset valitukset, muistutukset, vastineet ja muut ovat kuohuttaneet ja ehkä synkistäneetkin ihmisten mieliä. Mutta eivät kuitenkaan kaikkien. Luvan haun alkuvaiheessa, talouden matalasuhdanteen aikaan vuonna 1994 (16.2.1994) nimimerkki Varamies pakinoi Lestijoki-lehdessä: ”Lestijoen koskissa on huikeita määriä kiviä ja niiden siirtäminen tarjoaa mukavia kesätyöpaikkoja. Koulutus alkaa kuivaharjoitteluna tennishallissa ja vähitellen siirrytään uimahallin puolelle vesimärkäharjoitteluun. Joen vapauduttua jääpeitteestä ja veden lämmettyä siirrytään koskille tositoimiin’. Pitkän tarinan päätteeksi Varamies kirjoittaa: ’Ihmismielen kuumenemisesta huolimatta jää peittää Lestijoen. Koskikara koskisulassa pujahtaa pinnan alle kirppuja natustelemaan. Saukko vetää kirjolohen jään reunalle ja ristii tassunsa ruokarukoukseen. Syvä rauha syvänteissä.”

 


Tommi Seppälä
Johtava vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Miksi Lappajärven pinta on näin alhaalla?

Lappajärven rantaviiva pakeni kesän, syksyn ja vielä alkutalvenkin aikana kauaksi tavanomaisesta etenkin matalilla rannoilla. Moottoriveneiden potkurit saivat kesällä osumia pohjakiviin ja rikkoutuivat. Mahakin osui pohjaan perinteisessä uimapaikassa. Osa laitureista seisoo lähes kuivalla maalla. Kuka on syyllinen? Riittääkö kaloille happea? Kuka juoksuttaa vettä pois järvestä, vaikka pinta on valmiiksi liian alhaalla? Voimayhtiötkö tekevät sähköä virkistyskäyttäjien kustannuksella? Viljelijätkö vaativat ja lisää viljelyalaa rantamailta? Vai ELY-keskuksen virkamiehetkö huolimattomuuttaan unohtivat padot auki kesälomien ajaksi ja koko syksyksi?

Vähäiset sateet ja kesän 2018 helle

Tavanomaista kevättä seurasi erittäin vähäsateinen toukokuu, mikä sai Lappajärven vedenpinnan laskuun jo kesäkuussa. Heinäkuun sademäärät jäivät Etelä-Pohjanmaalla selvästi alle puoleen keskimääräisestä. Heinäkuun puolivälistä alkoi poikkeuksellisen pitkä ja lämmin hellejakso, jonka aikana vesipinnat jatkoivat laskemistaan ja virtaamat olivat monin paikoin ennätysalhaisia. Pelkästään haihdunta riitti laskemaan järvien vedenpintoja jopa sentin verran yhden hellepäivän aikana. Myös loppuvuoden sademäärät olivat keskimääräistä pienempiä ja sateet imeytyivät kuivaan maaperään eivätkä juuri näkyneet vesistöissä.

       

Lappajärven pinta on nyt tammikuun puolivälissä noin 40 cm tämän ajankohdan keskimääräistä alempana eli tasolla N60 +69,16 m (vanhan korkeusjärjestelmän mukaan 168,27 m). Heinäkuun lopulla vedenpinta oli tasolla N60 +69,62 m, joka oli noin 20 cm ajankohdan keskimääräistä alempi. Lappajärvi ei ole yksin veden puutteessa. Esimerkiksi Lapuanjoella Hirvijärven tekojärven pinta on nyt yli metrin ajankohdan keskimääräistä alempana. Tämä on alempana kuin kertaakaan aikaisemmin Hirvijärven historiassa tähän aikaan vuodesta. Kuortaneenjärven vedenpinta on puolestaan puoli metriä ajankohdan tavanomaista alhaisemmalla tasolla.

2000-luvulla Lappajärvellä on ollut vuotta 2018 kuivempi kesä ja syksy vain vuonna 2006, jolloin vedenpinta oli heinäkuun lopulla 10 cm alempana kuin viime kesänä vastaavana ajankohtana. Lokakuun lopulla vedenpinta oli vuonna 2006 samalla tasolla kuin 2018, mutta marraskuun sateet nostivat tuolloin loppuvuoden vedenpintaa.

Kansanpadosta uuteen säännöstelylupaan

1970-luvulla Lappajärven pinta oli alhaalla monena vuonna. Kesällä 1978 vedenpinta oli heinäkuun lopussa 48 cm ja elokuun lopussa 40 cm alempi kuin vastaavina ajankohtina kesällä 2018. Vedenpinta oli alhainen koko seuraavan talvenkin. Lappajärveläiset rakensivat toukokuun alussa 1979 kansanpadon Niskan sillan alle estääkseen pinnan alenemisen. Tämä käynnisti prosessin, jossa Lappajärven ja Evijärven säännöstelyä muutettiin. Kansanpadon jälkeinen säännöstelylupa myönnettiin vuonna 1991 ja Lappajärveä säännöstellään nykyisin tämän luvan määräysten mukaisesti.

Lappajärven säännöstelylupaa muutettaessa otettiin lupapäätöksessä huomioon useita vesistön käyttömuotoja ja intressitahoja. Virkistyskäyttö sai aiempaa enemmän painoarvoa. Lisäksi huomioitiin myös Lappajärven ja Evijärven alapuolinen Ähtävänjoki. Pietarsaaren kaupunki ottaa kaiken raakavetensä Ähtävänjoesta. Joen suuhun on padottu 1960-luvulla merestä Luodon-Öjanjärvi makeavesiallas, josta Pietarsaaren ja Kokkolan teollisuusyritykset saavat tarvitsemansa veden. Välijoessa on yksi vesivesivoimalaitos ja Ähtävänjoessa kahdeksan. Viime kesänä kaksi voimalaitosta oli pitkään poissa käytöstä pienen virtaaman vuoksi, kun Lappajärven alapuolisesta Evijärvestä juoksutettiin Ähtäväjokeen pitkään minimiä eli 4 m3/s.

Lappajärven säännöstelyluvan haltija on valtio eli nykyisin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, joka ohjaa Lappajärven säännöstelyä. Lappajärvestä pois juoksevan veden määrää säädetään Halkosaaressa sijaitsevalla Niskan säännöstelypadolla ja Hanhikosken voimalaitoksella. Kun vedenpinnan korkeus alittaa tason N60 +69,39 m, säännöstely tapahtuu voimalaitoksella, koska vedenpinta on silloin samalla tasolla Hanhikoskelle asti. Käytännössä säännöstely tapahtuu niin, että ELY-keskuksesta ilmoitetaan Välijoessa sijaitsevalle Hanhikosken voimalaitokselle, montako kuutiota vettä se saa juoksuttaa turbiiniensa läpi. Voimalaitoksen omistaa nykyään Esse Elektro-Kraft Ab.

Lappajärven säännöstelyluvassa on ns. tavoitevyöhyke eli korkeusväli, jolla järven pinta pyritään pitämään kunakin ajankohtana. Luvassa määrätään juoksutusmäärät, jotka kullakin vedenkorkeudella tulee juoksuttaa. Lappajärvestä on juoksutettu kesäkuusta 2018 lähtien säännöstelyluvan mukaisesti 4-6 m3/s. Juoksutettavan minimivirtaaman määrä vaihtelee säännöstelyluvassa vedenkorkeuden ja ajankohdan perusteella. Minimijuoksutuksesta huolimatta vedenpinta laski heinäkuun loppupuolella tavoitevyöhykkeen alapuolelle. Juoksutus on jatkunut syyskuun alusta lähtien ajankohdan miniminä eli 6 m3/s.  Lappajärven yläpuolella Alajärven pinta oli kesällä pitkään poikkeuksellisen alhaalla, alempana kuin koskaan aiemmin kesäaikaan. Alajärvestäkin on juoksutettu minimivirtaamaa lähes koko kesän ja syksyn ajan. Lisävettä ei ole Lappajärveen Alajärvestä tai mistään muualta saatavilla, jos sitä ei ole taivaalta tule.

Lappajärven tämän hetken vedenkorkeuskaaviosta http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/47/l470311001y/wqfi.html voidaan nähdä, että nyt tammikuun 2019 puolivälissä vedenpinta on noin 10 cm ajankohdan tavoitevyöhykkeen alapuolella. Vuosien 1975–2017 keskimääräiseen tammikuun puolivälin tasoon on nyt matkaa 40 cm. Tavanomaisina syksyinä sataa yleensä niin paljon, että Lappajärven pinta on alkutalvesta selvästi tavoitevyöhykkeen yläpuolella.

Lappajärven vedenkorkeudet ja ongelmat vaihtelevat

Lappajärvellä vuosien väliset vedenkorkeuden erot ovat olleet viime vuosina suuria. Nyt on kärsitty veden vähyydestä, mutta 2015 ja 2016 vesipinta oli keväällä ja kesällä pitkään reilusti yli tavoitevyöhykkeen. Kevätkylvöjä ei saatu tehtyä 2015 laajoilla ranta-alueilla ennen juhannusta ja matalalle rakennetut rantasaunat uhkasivat kastua. Myös loppusyksyn sateet olivat noina vuosina niin runsaita, että oli vaikeuksia juoksuttaa Ähtävänjokeen vettä niin paljon kuin olisi ollut tarvetta. Ähtävänjoki tulvi monin paikoin ja myöhemmin pakkasten saapuessa joella oli runsaasti hyydeongelmia. Koskipaikoilla alijäähtyneen veden muodostama hyyde esti virtausta ja nosti vesipintaa, joka uhkasi jokivarren rakennuksia. Vuoden 2018 kuivuuden ja helteiden seurauksena ollaan nyt puolestaan jo tammikuussa tasolla mille Lappajärvi lasketaan tavanomaisesti keväällä ennen lumien sulamista.

Jos saamme Ähtävänjoen vesistöalueelle talven ja kevään aikana normaalia enemmän lunta ja vettä, niin sulamiskausi nostaa Lappajärven vedenpinnan kesään mennessä tavoitevyöhykkeelle. Tällä hetkellä lumen vesiarvo Lappajärven valuma-alueella noin 40 mm, kun se keskimäärin tähän aikaan tammikuussa on ollut 50 mm. Jos sademäärät jäävät selvästi normaalia pienemmiksi, niin vaarana on, että Lappajärvi on tavoitevyöhykkeen alapuolella pahimmillaan koko alkaneen vuoden. ELY-keskus valmistelee poikkeamisluvan hakemista aluehallintovirastolta Lappajärven helmi-maaliskuun juoksutusmäärien pienentämiseksi tilapäisesti kuivuusriskin vähentämiseksi. Tällaisia poikkeamislupia on vähälumisina talvina anottu ja saatu mm. Perhonjoen tekojärville ja Alajärvellä sijaitsevalle Kätkänjärvelle, jotta kuivuushaittoja on voitu vähentää.

Lappajärven alhainen veden pinta johtuu ensisijaisesti siis viime kesän ja syksyn kuivuudesta ja helteistä. Sääolosuhteiden lisäksi Lappajärven vedenkorkeuksiin vaikuttaa säännöstelylupa ja sen noudattaminen. ELY-keskus on noudattanut vuodelta 1991 peräisin olevaa säännöstelylupaa, eikä säännöstelyluukkuja ole vahingossa jätetty auki. Ongelma ei johdu luvan noudattamisesta tai vesivoimantuotannosta, vaan muuttuneista olosuhteista ja ilmastonmuutoksesta. Kuivuusriskeihin valmistautuminen on vielä melko uutta pohjalaisvesistöjen säännöstelyluvissa.

Koska Lappajärvessä on nyt vähemmän vettä kuin tavanomaisena talvena, se vaikuttaa myös järven happivarastoon. Lappajärvellä vaikutus on kuitenkin pienempi kuin matalissa järvissä. Jos jääpeitteinen aika kuitenkin on pitkä ja virtaamat pieniä, järven syvänteiden happitilanne on keväällä normaalia heikompi. Järven pohjalta liikkeelle lähtevät ravinteet sekoittuvat pienempään vesimäärään, mikä voi lisätä levätuotantoa tulevana kesäkautena.

 

Katja Haukilehto
Johtava vesitalousasiantuntija
Vesistöyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

Liisa Maria Rautio
Yksikön päällikkö
Vesistöyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Maakuntaa etsimässä

Suomen hallinto käsittää valtion toimielimiä ja sen hallintojärjestelmää, kuntien    itsehallintoa, riippumatonta tuomioistuinlaitosta ja muuta itsehallintoa, kuten kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen itsehallintoa. Vielä tänään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja maakuntien liittojen päätösten valmistelussa alueellinen toimeenpanovalta ja kunnallishallinnon alueellinen päätösvalta kohtaavat toisensa. Maakunta kuuluu yhden aluehallintoviraston toimialueeseen, joko yksin tai yhdessä toisten maakuntien kanssa. Työantajani Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminta-alueelle sijoittuu kolme maakuntaa, joita ovat Pohjanmaan- , Keski-Pohjanmaan- sekä Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitot.

Minulta kysyttiin, voisitko kirjoittaa muutaman sanan aiheesta maakunta? Saman tien ajatustani hiersi rajaus ”muutamalla sanalla”. Pyynnön esittäjä, kuten moni meistä (Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta) ”elyläisistä”, toimii oman työnsä ohessa asiantuntijana tulevan maakuntahallinnon sisältörakenteen valmistelussa. En tiedä, miten kirjoittaa muutamalla sanalla aiheesta maakunta, ja onko se mahdollista, kun tulee varautua tulevaan. Tai ehkä sittenkin suuntaamalla katse maakunnan menneisyyteen ymmärrämme paremmin myös sen tulevaisuuden sanoja säästellen.

Keskiajan linnaläänit

Nykyisten maakuntien taustalla ovat keskiaikaiset linnaläänit. Nämä Suomen historialliset maakunnat ovat Ahvenanmaa (Kastelholman linnalääni), Varsinais-Suomi (Turun linnalääni), Satakunta (Kokemäen kartanon linnalääni), Uusimaa (Raaseporin ja Porvoon linnaläänit), Karjala (Viipurin linnalääni), Häme (Hämeenlinnan linnalääni), Pohjanmaa (Korsholman linnalääni) ja Savo (Savonlinnan linnalääni).

Vuonna 1634 linnanläänit muutettiin lääneiksi. Tuolloin maakuntanimiä käytettiin läänien niminä ja läänien aluerajat säilyivät lähes samoina. Vuonna 1776 kuningas Kustaa III:n toimeenpanema lääniuudistus lopullisesti erotti läänit alueellisesti maakunnista. Läänien ja maakuntien vaakunoiden kuvat säilyivät muuttumattomina. Vasta 1800-luvulla maakuntahallinto muuttui paikallisuutta korostavaksi ja sitä vahvistavaksi hallintorakenteeksi.

Paikallisuuden korostus on tärkeää nykyisessä maakunta-ajattelussa, jossa halutaan tunnistaa omat maakunnalliset ominaispiirteet, jotka mahdollistavat alueen asukkaille paikallisuuteen tukeutuvan hyvinvoinnin ja taloudellisen kasvun. Maakuntauudistus lisää nykyisten maakuntien itsenäistä päätäntä- ja toimenpanovaltaa, lieneekö tämä katse keskiaikaan. Nykyisen ja tulevan maakunnan ideologinen maakunta-ajattelu pohjautuu selkeästi maamme 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kansallisromanttiseen kauteen.

Kansallisromantiikka

Vuonna 1809 liitettäessä Suomi osaksi Venäjän keisarikuntaa kansallinen herääminen korosti maakuntien maisemallisia ja suomalaisuuden erityispiirteitä. Autonomisesta asemastamme huolimatta mm. hallintoon kohdistuvat venäläistämistoimet ajoivat etsimään ja korostamaan maailmalle ja itsellemme Suomen yhtenäistä ja monimuotoista kulttuuria. Tietoisuutta monimuotoisesta ja yhtenäisestä suomalaisuudesta vahvisti mm. Sakari Topeliuksen Maamme kirja. Maamme kirjan historiallisiin maakuntiin perustuvat maisemalliset sekä maakuntien asukkaiden yhtenäisten luonteenpiirteiden yleistykset (heimokuvakset) olivat keskeisessä asemassa maakunnan ominaispiirteitä määritettäessä. Yliopiston maakuntajakoa noudattava osakuntalaitos on tutustuttanut ja tutustuttaa opiskelijat maakuntajakoon. Aiemmin 1900-luvulla sillä on pyritty vahvasti herättämään osakuntalaisissa maakunta-ajattelua ja kotiseutuhenkeä. Maakuntahengen kasvaessa, mutta erityisesti taloudellisista ja liikenteellisistä syistä alettiin 1920-luvulta lähtien perustaa maahamme maakuntaliittoja.

Seutukaavaliitot

Suomen taloudellinen kasvu ja sen seurannaisvaikutukset aiheuttivat 1960-luvulla paineita maakuntien maankäytölle. Vaateita aluesuunnittelulle aiheuttivat voimakas ja laaja ihmisten maaltamuutto kasvukeskuksiin, kaupunkielämään liittyvien elämänarvojen suosio ja liikennemäärien kasvu. Muutosten seurauksena 1960-luvulta alkaen maakuntiin muodostettiin alueellista suunnittelua varten erillisiä seutukaavaliittoja. Seutukaavaliittojen toiminta-alueiden rajat saattoivat poiketa maakunta-alueen rajoista. Seutukaavaliiton perustamisesta ja seutukaavoitustehtävistä säädettiin vuonna 1959 voimaan tulleessa rakennuslaissa. Tämän lakisääteisen kuntayhtymän tehtävänä oli toimeenpanna aluesuunnittelua. Suomessa aluesuunnittelun katsotaan alkaneen jo vuonna 1942 Alvar Aallon Kokemäenjokilaakson aluesuunnitelmasta. Käsitteen seutuasemakaava esitti I. O. Meurman vuonna 1946 kirjassaan Asemakaavaoppi. Vuonna 1963 Sisäasiainministeriö antoi koko maata koskevan seutukaavan laatimismääräyksen. Seutukaavaliitot valmistivat vuoteen 1993 saakka kuntaa laajempaa aluesuunnittelua sekä lakisääteistä aluekaavoitusta kuntien kaavoitusta ohjaamaan.

Maakunta nyt ja sen muutos

Suomen paikallishallinnon uudistuksessa aiemmat seutukaavaliitot sekä maakuntaliitot yhdistettiin nykyisiksi maakuntien liitoiksi. Samassa yhteydessä seutukaavaliittojen tuottamat seutukaavat muuttuivat maakuntakaavoiksi.

Nykymaakunnat ovat joko historiallisten maakuntien pienempiä osia tai ne ovat syntyneet kahden tai useamman historiallisen maakunnan raja-alueista, koska ennen vuotta 1994 maakunnilla ei ollut selvää hallinnollista merkitystä, eivätkä niiden rajat olleet kaikilta osin täsmällisiä. Maakuntien virallistamisen yhteydessä mm. Etelä-Pohjanmaan maakunnasta erosi Pohjanmaan maakunta, ja suuri osa tuolloin Keski-Pohjanmaan maakunnaksi mielletystä alueesta liittyi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Nykyisistä Suomen 19 maakunnasta vain Ahvenanmaan autonomisella maakunnalla on vaaleilla valittu maakuntaneuvosto (Kainuussa mallia kokeiltiin 2004–2012). Muissa maakunnissa kuten Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Suomi, Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Satakunta, Etelä-Savo, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Varsinais-Suomi ja Uusimaa maakunnan liiton ylin päättävä elin on jäsenkuntien kunnanvaltuustojen nimittämä maakuntavaltuusto.

Nykyisten maakuntien tärkeimpiä tehtäviä on vastata oman maakuntansa kehittämisestä ja maakuntakaavoituksesta. Maakunta- ja sote-uudistuksessa uudet maakunnat perustetaan nykyisen maakuntajaon pohjalta. Nykyisille 18 maakunnalle siirretään uusia tehtäviä, uudistetaan sosiaali- ja terveyshuollon rakenne, palvelut ja rahoitus. Maakunnille siirtyy tehtäviä Ely-keskuksista, TE-toimistoista, aluehallintovirastoista, maakuntienliitosta ja muista kuntayhtymistä sekä kunnista. Näin julkinen hallinto painotetaan kolmelle itsenäiselle päätöstasolle valtio, maakunta ja kunta.

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos on edeltänyt käynnissä olevaa maakuntien aseman muutosta. Merkittävä lakimuutos maakuntien päätösvalmisteluun aiheutuu, kun ympäristöministeriö ei vuodesta 2016 lähtien ole vahvistanut maakuntakaavoja. Jos muutoksella ei aivan edistetä, niin ainakin sillä korostetaan kuntien ja maakunnan liittojen keskinäistä yhteyttä ja tehtävää maankäytön suunnittelussa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten maankäytön ohjauksen, nykyisin edistämisen, tehtävä on edeltävien vuosien maakäyttö- ja rakennuslakiin tehtyjen muutosten perusteella painottumassa yleiskaavoitukseen.

Maamme kunnilta kaavoitus- ja rakennustoimen hoito edellyttää mm. maankäytönsuunnittelun ja lainsäädännön asiantuntemusta. Asian käsittely ei saa vaarantua kunnan virkakoneiston virkamiesten vähäisyydestä, kokemattomuudesta, ei myöskään kunnan koosta, sijainnista tai kunnan taloustilanteesta johtuen. Samat vaatimukset tulee täyttyä uudessa itsenäisessä maakuntahallinnossa. Tämän toteutumista odotellessa voivat niin pienet kuin suuret kunnat pyynnöin hyödyntää maankäyttö- ja rakennusasioissa valtion ohjausta ja neuvontaa.

(Piirroskuvat Haraldin omaa tuotantoa.)

 

Harald Zschauer
Ylitarkastaja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Uutta tiedonsiirtotekniikkaa vedenkorkeuden mittaukseen ja vanhojen mittaustapojen kertausta

Tavallisin keino vedenkorkeuden havaitsemiseen on vesistöön asennettu vedenkorkeusasteikko. Se kiinnitetään liikkumattomaan perustaan, kuten kallioon, isoon kiveen tai betonisiltaan. Aikoinaan tyydyttiin vedenkorkeuden havaitsemiseen kerran päivässä. Vedenkorkeuden mittaus voidaan tehdä myös vesistön pohjaan asennetun pohjapaalun avulla. Jos vedenkorkeudet vaihtelivat nopeasti ja vaihteluista haluttiin enemmän tietoa, perustettiin piirtävä vedenkorkeuslaitteisto: limnigrafi. Se tarvitsi erillisen kaivon, josta oli yhteys vesistöön. Limnigrafin paperille piirtyi käyrää vedenkorkeuden muutoksista vesistöön yhdistetyssä kaivossa kelluvan uimurin liikkeiden mukaan. Niiden käyriltä laskettiin vedenkorkeuden vuorokausikeskiarvot. Limnigrafit muuttivat havaintotiheyden viikottaiseksi ja niiltä saatiin jatkuvaa tietoa.

 

Limnigrafi

Tekniikka kehittyy

Reaaliaikaisen vedenkorkeustiedon tarve ja digitaalitekniikan kehittyminen vauhdittivat 1980-luvun puolivälissä automaattisten laitteiden tuloa. Laitteistot oli pääasiallisesti varustettu paineanturilla. Nykyisin suurin osa havaintopaikoista on varustettu jatkuvatoimisilla automaattimittareilla, joiden mittausväli on minuutista tuntiin, keskiarvot lasketaan usealla laitteella 15 minuutin välein. Tiedonsiirto on tunneittain tai osalla päivittäin. Laitteet toimivat verkkovirralla, akulla, aurinkopaneelilla tai paristoilla havaintoaseman sijainnista riippuen. Tiedonsiirto ensimmäisissä laitteissa toimi kiinteän puhelinlinjan kautta. Tekstiviestit, näppäinpuhelimet, GSM-data ja GPRS ovat nykyisin jo koeteltua tekniikkaa. Markkinoille tulee jatkuvasti uusia laitteistoja.

Pintavesiloggeri.

Kirjava laitevalikoima vaatii monta eri tiedonsiirto-ohjelmaa. Automaattiasemien ja piirtureiden välimuotona on edelleen käytössä tiedontallentimia, jotka keräävät vedenkorkeuden mittaustietoa anturista. Tiedot käydään purkamassa tallentimelta ja siirretään tietokantaan. Uutena tapana kerätä tietoa maastosta on LoRaWan-verkko, mikä on uusia IoT-ratkaisuja (Internet of Things).

 

 

 


Mitä ihmeen LoRa-laitteita?

LoRa-laitteet ovat vähän virtaa kuluttavia. Niissä mittausantureiden tuottamaa dataa siirretään langattomasti kohtuullisen kantaman päähän. Tarvitaan kuitenkin tiedon vastaanottolaitteita. Antureiden asentamiseen ei vaadita suuria kaapelointeja, vaan ne ovat kevyitä ja yksinkertaisia asentaa paikalleen. Antureiden akku kestää useita vuosia. Laitteet käyttävät 868 MHz:n taajuutta ja Digita Oy tarjoaa palveluna tiedon keruuta verkossaan. Heidän tarkoituksenaan on rakentaa koko valtakunnan kattava tiedonsiirtoverkko olemassa olevia mastoja hyväksi käyttäen. Tällä hetkellä suuret asutuskeskukset ovat hyvin katettu. Alla olevassa kartassa on esitetty Digita Oy:n LoRaWan verkon peittokartta (sisäkuuluvuus tummempi ja ulkokuuluvuus vaaleampi sininen). Teleoperaattoreilla on omia IoT-ratkaisujaan ja esimerkiksi suuremmat yhteisöt, kuten kaupungit ja teollisuuslaitokset tai asiaan perehtyneet harrastajat voivat perustaa oman LoRaan perustuvan tiedonkeruuverkon mittareidensa lukemista varten.

LoRa -laitteiden kattavuus Pohjalaismaakunnissa.

Etuna aikaisempiin automaattimittareihin LoRa-lähettimissä on niiden halpuus: riippuen mitattavista suureista yhden suureen laitteistot maksavat 200-800 €, kun perinteisemmät automaattimittarit maksavat 2000-3000 €. Pärjätään myös ilman suurta akkua, sisäinen pieni akku kestää monta vuotta. Puutteena on, että laitteissa ei ole sisäistä muistia: ne mittaavat ja lähettävät tiedon eteenpäin. Laitevalmistajat ovat monessa tapauksessa Start up-yrityksiä ja kehitystä tapahtuu nopeasti. Tätä kuvaa myös se, että manuaaleja ei juurikaan ole tuotteista saatavilla.

LoRa.

 

Risto Mäkinen
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, vesistöyksikkö