Maakuntaa etsimässä

Suomen hallinto käsittää valtion toimielimiä ja sen hallintojärjestelmää, kuntien    itsehallintoa, riippumatonta tuomioistuinlaitosta ja muuta itsehallintoa, kuten kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen itsehallintoa. Vielä tänään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja maakuntien liittojen päätösten valmistelussa alueellinen toimeenpanovalta ja kunnallishallinnon alueellinen päätösvalta kohtaavat toisensa. Maakunta kuuluu yhden aluehallintoviraston toimialueeseen, joko yksin tai yhdessä toisten maakuntien kanssa. Työantajani Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminta-alueelle sijoittuu kolme maakuntaa, joita ovat Pohjanmaan- , Keski-Pohjanmaan- sekä Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitot.

Minulta kysyttiin, voisitko kirjoittaa muutaman sanan aiheesta maakunta? Saman tien ajatustani hiersi rajaus ”muutamalla sanalla”. Pyynnön esittäjä, kuten moni meistä (Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta) ”elyläisistä”, toimii oman työnsä ohessa asiantuntijana tulevan maakuntahallinnon sisältörakenteen valmistelussa. En tiedä, miten kirjoittaa muutamalla sanalla aiheesta maakunta, ja onko se mahdollista, kun tulee varautua tulevaan. Tai ehkä sittenkin suuntaamalla katse maakunnan menneisyyteen ymmärrämme paremmin myös sen tulevaisuuden sanoja säästellen.

Keskiajan linnaläänit

Nykyisten maakuntien taustalla ovat keskiaikaiset linnaläänit. Nämä Suomen historialliset maakunnat ovat Ahvenanmaa (Kastelholman linnalääni), Varsinais-Suomi (Turun linnalääni), Satakunta (Kokemäen kartanon linnalääni), Uusimaa (Raaseporin ja Porvoon linnaläänit), Karjala (Viipurin linnalääni), Häme (Hämeenlinnan linnalääni), Pohjanmaa (Korsholman linnalääni) ja Savo (Savonlinnan linnalääni).

Vuonna 1634 linnanläänit muutettiin lääneiksi. Tuolloin maakuntanimiä käytettiin läänien niminä ja läänien aluerajat säilyivät lähes samoina. Vuonna 1776 kuningas Kustaa III:n toimeenpanema lääniuudistus lopullisesti erotti läänit alueellisesti maakunnista. Läänien ja maakuntien vaakunoiden kuvat säilyivät muuttumattomina. Vasta 1800-luvulla maakuntahallinto muuttui paikallisuutta korostavaksi ja sitä vahvistavaksi hallintorakenteeksi.

Paikallisuuden korostus on tärkeää nykyisessä maakunta-ajattelussa, jossa halutaan tunnistaa omat maakunnalliset ominaispiirteet, jotka mahdollistavat alueen asukkaille paikallisuuteen tukeutuvan hyvinvoinnin ja taloudellisen kasvun. Maakuntauudistus lisää nykyisten maakuntien itsenäistä päätäntä- ja toimenpanovaltaa, lieneekö tämä katse keskiaikaan. Nykyisen ja tulevan maakunnan ideologinen maakunta-ajattelu pohjautuu selkeästi maamme 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kansallisromanttiseen kauteen.

Kansallisromantiikka

Vuonna 1809 liitettäessä Suomi osaksi Venäjän keisarikuntaa kansallinen herääminen korosti maakuntien maisemallisia ja suomalaisuuden erityispiirteitä. Autonomisesta asemastamme huolimatta mm. hallintoon kohdistuvat venäläistämistoimet ajoivat etsimään ja korostamaan maailmalle ja itsellemme Suomen yhtenäistä ja monimuotoista kulttuuria. Tietoisuutta monimuotoisesta ja yhtenäisestä suomalaisuudesta vahvisti mm. Sakari Topeliuksen Maamme kirja. Maamme kirjan historiallisiin maakuntiin perustuvat maisemalliset sekä maakuntien asukkaiden yhtenäisten luonteenpiirteiden yleistykset (heimokuvakset) olivat keskeisessä asemassa maakunnan ominaispiirteitä määritettäessä. Yliopiston maakuntajakoa noudattava osakuntalaitos on tutustuttanut ja tutustuttaa opiskelijat maakuntajakoon. Aiemmin 1900-luvulla sillä on pyritty vahvasti herättämään osakuntalaisissa maakunta-ajattelua ja kotiseutuhenkeä. Maakuntahengen kasvaessa, mutta erityisesti taloudellisista ja liikenteellisistä syistä alettiin 1920-luvulta lähtien perustaa maahamme maakuntaliittoja.

Seutukaavaliitot

Suomen taloudellinen kasvu ja sen seurannaisvaikutukset aiheuttivat 1960-luvulla paineita maakuntien maankäytölle. Vaateita aluesuunnittelulle aiheuttivat voimakas ja laaja ihmisten maaltamuutto kasvukeskuksiin, kaupunkielämään liittyvien elämänarvojen suosio ja liikennemäärien kasvu. Muutosten seurauksena 1960-luvulta alkaen maakuntiin muodostettiin alueellista suunnittelua varten erillisiä seutukaavaliittoja. Seutukaavaliittojen toiminta-alueiden rajat saattoivat poiketa maakunta-alueen rajoista. Seutukaavaliiton perustamisesta ja seutukaavoitustehtävistä säädettiin vuonna 1959 voimaan tulleessa rakennuslaissa. Tämän lakisääteisen kuntayhtymän tehtävänä oli toimeenpanna aluesuunnittelua. Suomessa aluesuunnittelun katsotaan alkaneen jo vuonna 1942 Alvar Aallon Kokemäenjokilaakson aluesuunnitelmasta. Käsitteen seutuasemakaava esitti I. O. Meurman vuonna 1946 kirjassaan Asemakaavaoppi. Vuonna 1963 Sisäasiainministeriö antoi koko maata koskevan seutukaavan laatimismääräyksen. Seutukaavaliitot valmistivat vuoteen 1993 saakka kuntaa laajempaa aluesuunnittelua sekä lakisääteistä aluekaavoitusta kuntien kaavoitusta ohjaamaan.

Maakunta nyt ja sen muutos

Suomen paikallishallinnon uudistuksessa aiemmat seutukaavaliitot sekä maakuntaliitot yhdistettiin nykyisiksi maakuntien liitoiksi. Samassa yhteydessä seutukaavaliittojen tuottamat seutukaavat muuttuivat maakuntakaavoiksi.

Nykymaakunnat ovat joko historiallisten maakuntien pienempiä osia tai ne ovat syntyneet kahden tai useamman historiallisen maakunnan raja-alueista, koska ennen vuotta 1994 maakunnilla ei ollut selvää hallinnollista merkitystä, eivätkä niiden rajat olleet kaikilta osin täsmällisiä. Maakuntien virallistamisen yhteydessä mm. Etelä-Pohjanmaan maakunnasta erosi Pohjanmaan maakunta, ja suuri osa tuolloin Keski-Pohjanmaan maakunnaksi mielletystä alueesta liittyi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Nykyisistä Suomen 19 maakunnasta vain Ahvenanmaan autonomisella maakunnalla on vaaleilla valittu maakuntaneuvosto (Kainuussa mallia kokeiltiin 2004–2012). Muissa maakunnissa kuten Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Suomi, Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Satakunta, Etelä-Savo, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Varsinais-Suomi ja Uusimaa maakunnan liiton ylin päättävä elin on jäsenkuntien kunnanvaltuustojen nimittämä maakuntavaltuusto.

Nykyisten maakuntien tärkeimpiä tehtäviä on vastata oman maakuntansa kehittämisestä ja maakuntakaavoituksesta. Maakunta- ja sote-uudistuksessa uudet maakunnat perustetaan nykyisen maakuntajaon pohjalta. Nykyisille 18 maakunnalle siirretään uusia tehtäviä, uudistetaan sosiaali- ja terveyshuollon rakenne, palvelut ja rahoitus. Maakunnille siirtyy tehtäviä Ely-keskuksista, TE-toimistoista, aluehallintovirastoista, maakuntienliitosta ja muista kuntayhtymistä sekä kunnista. Näin julkinen hallinto painotetaan kolmelle itsenäiselle päätöstasolle valtio, maakunta ja kunta.

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos on edeltänyt käynnissä olevaa maakuntien aseman muutosta. Merkittävä lakimuutos maakuntien päätösvalmisteluun aiheutuu, kun ympäristöministeriö ei vuodesta 2016 lähtien ole vahvistanut maakuntakaavoja. Jos muutoksella ei aivan edistetä, niin ainakin sillä korostetaan kuntien ja maakunnan liittojen keskinäistä yhteyttä ja tehtävää maankäytön suunnittelussa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten maankäytön ohjauksen, nykyisin edistämisen, tehtävä on edeltävien vuosien maakäyttö- ja rakennuslakiin tehtyjen muutosten perusteella painottumassa yleiskaavoitukseen.

Maamme kunnilta kaavoitus- ja rakennustoimen hoito edellyttää mm. maankäytönsuunnittelun ja lainsäädännön asiantuntemusta. Asian käsittely ei saa vaarantua kunnan virkakoneiston virkamiesten vähäisyydestä, kokemattomuudesta, ei myöskään kunnan koosta, sijainnista tai kunnan taloustilanteesta johtuen. Samat vaatimukset tulee täyttyä uudessa itsenäisessä maakuntahallinnossa. Tämän toteutumista odotellessa voivat niin pienet kuin suuret kunnat pyynnöin hyödyntää maankäyttö- ja rakennusasioissa valtion ohjausta ja neuvontaa.

(Piirroskuvat Haraldin omaa tuotantoa.)

 

Harald Zschauer
Ylitarkastaja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Uutta tiedonsiirtotekniikkaa vedenkorkeuden mittaukseen ja vanhojen mittaustapojen kertausta

Tavallisin keino vedenkorkeuden havaitsemiseen on vesistöön asennettu vedenkorkeusasteikko. Se kiinnitetään liikkumattomaan perustaan, kuten kallioon, isoon kiveen tai betonisiltaan. Aikoinaan tyydyttiin vedenkorkeuden havaitsemiseen kerran päivässä. Vedenkorkeuden mittaus voidaan tehdä myös vesistön pohjaan asennetun pohjapaalun avulla. Jos vedenkorkeudet vaihtelivat nopeasti ja vaihteluista haluttiin enemmän tietoa, perustettiin piirtävä vedenkorkeuslaitteisto: limnigrafi. Se tarvitsi erillisen kaivon, josta oli yhteys vesistöön. Limnigrafin paperille piirtyi käyrää vedenkorkeuden muutoksista vesistöön yhdistetyssä kaivossa kelluvan uimurin liikkeiden mukaan. Niiden käyriltä laskettiin vedenkorkeuden vuorokausikeskiarvot. Limnigrafit muuttivat havaintotiheyden viikottaiseksi ja niiltä saatiin jatkuvaa tietoa.

 

Limnigrafi

Tekniikka kehittyy

Reaaliaikaisen vedenkorkeustiedon tarve ja digitaalitekniikan kehittyminen vauhdittivat 1980-luvun puolivälissä automaattisten laitteiden tuloa. Laitteistot oli pääasiallisesti varustettu paineanturilla. Nykyisin suurin osa havaintopaikoista on varustettu jatkuvatoimisilla automaattimittareilla, joiden mittausväli on minuutista tuntiin, keskiarvot lasketaan usealla laitteella 15 minuutin välein. Tiedonsiirto on tunneittain tai osalla päivittäin. Laitteet toimivat verkkovirralla, akulla, aurinkopaneelilla tai paristoilla havaintoaseman sijainnista riippuen. Tiedonsiirto ensimmäisissä laitteissa toimi kiinteän puhelinlinjan kautta. Tekstiviestit, näppäinpuhelimet, GSM-data ja GPRS ovat nykyisin jo koeteltua tekniikkaa. Markkinoille tulee jatkuvasti uusia laitteistoja.

Pintavesiloggeri.

Kirjava laitevalikoima vaatii monta eri tiedonsiirto-ohjelmaa. Automaattiasemien ja piirtureiden välimuotona on edelleen käytössä tiedontallentimia, jotka keräävät vedenkorkeuden mittaustietoa anturista. Tiedot käydään purkamassa tallentimelta ja siirretään tietokantaan. Uutena tapana kerätä tietoa maastosta on LoRaWan-verkko, mikä on uusia IoT-ratkaisuja (Internet of Things).

 

 

 


Mitä ihmeen LoRa-laitteita?

LoRa-laitteet ovat vähän virtaa kuluttavia. Niissä mittausantureiden tuottamaa dataa siirretään langattomasti kohtuullisen kantaman päähän. Tarvitaan kuitenkin tiedon vastaanottolaitteita. Antureiden asentamiseen ei vaadita suuria kaapelointeja, vaan ne ovat kevyitä ja yksinkertaisia asentaa paikalleen. Antureiden akku kestää useita vuosia. Laitteet käyttävät 868 MHz:n taajuutta ja Digita Oy tarjoaa palveluna tiedon keruuta verkossaan. Heidän tarkoituksenaan on rakentaa koko valtakunnan kattava tiedonsiirtoverkko olemassa olevia mastoja hyväksi käyttäen. Tällä hetkellä suuret asutuskeskukset ovat hyvin katettu. Alla olevassa kartassa on esitetty Digita Oy:n LoRaWan verkon peittokartta (sisäkuuluvuus tummempi ja ulkokuuluvuus vaaleampi sininen). Teleoperaattoreilla on omia IoT-ratkaisujaan ja esimerkiksi suuremmat yhteisöt, kuten kaupungit ja teollisuuslaitokset tai asiaan perehtyneet harrastajat voivat perustaa oman LoRaan perustuvan tiedonkeruuverkon mittareidensa lukemista varten.

LoRa -laitteiden kattavuus Pohjalaismaakunnissa.

Etuna aikaisempiin automaattimittareihin LoRa-lähettimissä on niiden halpuus: riippuen mitattavista suureista yhden suureen laitteistot maksavat 200-800 €, kun perinteisemmät automaattimittarit maksavat 2000-3000 €. Pärjätään myös ilman suurta akkua, sisäinen pieni akku kestää monta vuotta. Puutteena on, että laitteissa ei ole sisäistä muistia: ne mittaavat ja lähettävät tiedon eteenpäin. Laitevalmistajat ovat monessa tapauksessa Start up-yrityksiä ja kehitystä tapahtuu nopeasti. Tätä kuvaa myös se, että manuaaleja ei juurikaan ole tuotteista saatavilla.

LoRa.

 

Risto Mäkinen
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, vesistöyksikkö

Terveiset Hämeenlinnasta!

Et ehkä tiennyt, että täällä kaukana Hämeessä istuu yksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työntekijä?

Alkujaan olen tullut Hämeen ELY-keskukseen jo vuonna 2013 tekemään peruskuivatushankkeiden tallentamista, sen jälkeen olin hetken aikaa myös patoturvallisuustehtävissä ja luomassa patoturvallisuuden tietojärjestelmää. Pienen tauon ja postin jakamisen jälkeen hyppäsin takaisin vuonna 2017 Hämeen ELY-keskukseen suunnittelemaan ja ratkaisemaan ongelmaa, jolla saataisiin peruskuivatushankkeet näkymään karttaohjelmissa viivamaisena täällä Hämeessä. Tällöin oli jo selvää, että muissakin ELY-keskuksissa on samanlainen toive. Viivamaisella esitystavalla hankkeiden tarkastelu helpottuisi. Pääosin vanhoja hankkeita on digitoitu Vesistötyö -tietojärjestelmään pisteenä niin, että ojituksen nollapaalu on laitettu osoittamaan hankkeen paikkaa. Tämä on koettu usein riittämättömäksi, sillä pelkän pisteen näkyminen ei kerro kuinka laajasta alueesta on todellisuudessa kyse. Hankkeet voivat olla pitkiä ja niissä saattaa olla laajoja hyötyalueita ja useita kuivatuskuntia, kaukana ensimmäisestä nollapaalusta. Tällöin Hämeessä vasta aloitettiin hankkeiden digitointi viivana, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa viivamaisena oli digitoitu jo pitkään, mutta yhtenäistä ohjetta näihin digitointeihin ei ollut olemassa.

Viiva kertoo enemmän kuin piste

 

Hämeestä siirryin sitten Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukseen jatkamaan tämän asian ratkaisemista ja luomaan digitointiohjetta, jota voitaisiin käyttää valtakunnallisesti. Samalla toteutin myös selvityksen vanhojen peruskuivatushankkeiden digitoinnista ja vesiyhteisörekisterin tarpeesta ELY-keskuksissa. Tällä selvityksellä kartoitettiin eri ELY-keskuksissa jo tehtyä digitointityötä ja toiveita sen kehittämiselle. Kesällä siirryin hetkeksi Kainuun ELY-keskuksen digitoimaan tulvapenkereitä ja maapatoja kartoille ja syksyllä palasin takaisin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukseen. Nyt tarkoituksena on saattaa digitointiohje ja selvitys loppuun.

Valtakunnallisen ohjeen luomisen haasteita

Hankalaksi valtakunnallisen ohjeen tekemisen on tehnyt se että, eri ELY-keskuksissa on erilaisia toiveita. Hämeessä on aina toivottu ojaviivan näkymistä kartalla, kun taas Etelä-Pohjanmaalla on koettu hyötyalueen näkyminen tärkeäksi. Tähän lisäksi kaikkien muiden ELY-keskusten toiveet! Työssäni on ollut haastavaa ottaa kaikkien toiveet ja mielipiteet huomioon. Toisaalta olen oppinut kyseenalaistamaan omia ratkaisujani sekä huomannut, että yhteen sovittamalla kaikkien osapuolten hyvät ideat, voidaan toteuttaa loistava idea.

Toiveenani on, että viimein kaikki ELY-keskukset saisivat digitointiohjeen, jolla nämä vanhat hankkeet saadaan toiveiden mukaan näkyviin Vesistötyö -tietojärjestelmään ja Karpaloon. Joskus tulevaisuudessa ehkä jopa näkyviin julkisesti kaikille niin että, jokainen maanomistaja pääsisi itse tarkistamaan kuuluuko hän vesiyhteisöön ja mikä yhteisön toiminta-alue on.

Valtakunnallinen työ onnistuu tekniikan avulla

Kummallisinta tässä pomppiessani eri ELY-keskusteen välissä on ehkä se, että olen koko ajan istunut täällä Hämeenlinnassa, tuttujen työkavereiden ympäröimänä tietäen, että osa työkavereistani istuu jossain aivan muualla. ”No, tämä on tätä nykyaikaa.” Skype, Yammeri, sähköposti, Taimi ja kaikki tietojärjestelmät ovat mahdollistaneet työntekemisen kaukaa käsin.  

Teea Niskanen
Vesitaloussuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Y niin kuin yleiskaavaselvitys

Kaavoja tarvitaan esimerkiksi ompeluun tai matemaattisten ongelmien ratkaisuun. Itselläni on peruskouluaikana suoritettu ompelukoneajokortti ja tiedän, että kaavan hametta tai vaikkapa paitaa varten voi piirtää esimerkiksi voipaperia hyödyntäen. Kaavoja tarvitaan myös esimerkiksi matemaattisten ongelmien ratkaisuun. Viimeisen neljän kuukauden aikana olen kuitenkin ompelukoneajokortilla todistettujen taitojen, voipaperikaavojen ja matemaattisten laskukaavojen sijaan työskennellyt yleiskaavojen parissa.

Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma ja sillä ratkaistaan kunnan tulevan ja tavoitellun kehityksen periaatteita. Yleiskaavalla ohjataan alueen yhdyskunnan eri toimintoja, niiden sijoittumista ja yhteensovittamista, kuten asutuksen, työpaikkojen, palvelujen ja virkistysalueiden. Sen tavoitevuosi asetetaan useiden vuosien päähän ja se toimii ohjenuorana yksityiskohtaisemman asemakaavoituksen laatimiseksi.

Toukokuun alussa aloitin korkeakouluharjoittelun Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa alueidenkäytön ryhmässä. Alueiden käyttöön ja rakentamiseen liittyen ELY-keskuksen tehtävänä on edistää kuntien alueidenkäytön suunnittelua ja sen rakennustoimen edistämistä. ELY-keskus toteuttaa edistämistehtäväänsä antamalla kuntien kaavoja koskevia lausuntoja sekä käymällä niiden kanssa kaavaneuvotteluja.

Oma työtehtävänäni oli toteuttaa yleiskaavaselvitys Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kuntien yleiskaavatilanteesta. Tavoitteena selvityksessä on tuoda esille yleiskaavoituksen tilanne, sen ajantasaisuus ja helpottaa tulevaisuuden yleiskaavatarpeen arviointia alueilla. Selvityksessä käsitellään pääasiassa oikeusvaikutuksellisia yleiskaavoja, mutta mukana on myös merkittäviä strategisesti ohjaavia yleiskaavoja, joilla ei ole oikeusvaikutusta. Tästä päästäänkin siihen, että yleiskaava on joustava kaavamuoto ja sen ohjausvaikutus voi olla hyvinkin yleispiirteinen, mutta se voidaan laatia toisaalta myös tarkaksi ja suoraan rakentamista ohjaavaksi. Esimerkiksi tuulivoimayleiskaavat ovat pääasiallisesti laadittu oikeusvaikutteisena niin, että ne ohjaavat suoraan rakentamista alueellaan.

Selvityksessä tarkastellaan yleiskaavoja, niiden luonnetta, kaavamääräyksiä sekä aluetta, jolle yleiskaava on laadittu. Yleiskaava voikin koskea koko kuntaa tai vain sen tiettyä aluetta, jolloin se on laadittu osayleiskaavana. Yleiskaavoista selvityksessä nostettiin esiin ja tarkasteltiin myös alueiden erityispiirteitä, kuten kulttuuriympäristöjä, erityisiä luonto- ja ympäristöarvoja sekä tulva-alueita. Nämä tekijät vaikuttavat yleiskaavan laadintaan merkittävästi, sillä ne vaikuttavat rakentamiseen ja muuhun toimintaan alueellaan.

Selvityksessä käytetty tieto ja aineistot ovat pääasiallisesti koottu sähköisesti hyödyntäen erilaisia tietokantoja. Osaa tietoja kysyttiin myös suoraan kuntien kaavoituksesta vastaavilta henkilöiltä. Kuntien kaavoituksesta vastaavat henkilöt saivat listan kerätyistä yleiskaavoista, jotta niitä oli mahdollista katsoa läpi ja huomauttaa esimerkiksi puutteista tai mahdollisista lisäyksistä, jos sellaisia ilmeni. Tämän lisäksi selvitykseen oli mahdollista koota yksityiskohtaisempaa tietoa rantayleiskaavoista. Tarkemmat kysymykset koskivat rantaviivan pituutta ja rakennuspaikkoja alueella. Koska selvityksessä käsiteltävä tietomäärä oli suuri ja aika rajallinen, kuntien antamista vastauksista oli merkittävä hyöty.

Tässä lyhykäisyydessään tiivistelmä harjoittelustani Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa. Tiedon tuottamisen lisäksi sain itse tietoa, opin uutta ja ennen kaikkea kehityin. Voisi kai sanoa, että nyt on yleiskaava-ajokortti suoritettuna sekä hyvät eväät seuraavaa työnsarkaa, nimittäin gradua varten.

Syksyisin terveisin


Camilla Pihlman
Harjoittelija, Alueidenkäytön ryhmä
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

Kadonneen vieraslajin metsästys ja eroosion ihmeellinen maailma

Tehtävänä urhealla vieraslajikartoittajalla on valloittaa valtoimenaan virtaava Kyrönjoki ja löytää sen jylhillä rannoilla piileskelet vieraslajit. Vaatetuksenaan hänellä on fedora-mallinen hattu, nahkatakki ja vyöllä roikkuva ruoska. Kartoittaja tiesi tehtävän olevan vaikea, mutta sen onnistuminen toisi mainetta ja kunniaa paikallisten asukkaiden keskuudessa…

…Todellisuudessa istuin hiljalleen lipuvassa kanootissa, jossa aurinko poltti ihoa ja paarmat kiusasivat jatkuvalla syötöllä. Päässäni oli liian suuri hellehattu ja nihkeä t-paita oli liimaantunut selkääni. Edessäni oleva työpari höpötti jo kymmenettä kertaa eroosion ihmeellisestä maailmasta ja siitä, kuinka saven pylväsmäinen muoto rannassa oli muodostunut. Katselin samalla uhkaavasti hupenevaa aurinkorasvapurkkia ja mietin, ettei kartoituksen tuloksista taida sittenkään seurata mainetta ja kunniaa. Tiesin kuitenkin, että saamamme tulokset olisivat tärkeitä Kyrönjoen kannalta ja niistä olisi hyötyä myös alueen asukkaille.

Kyrönjoella lähes 1900 vieraslajihavaintoa

Teimme viime kesänä Kyrönjoella lähes 1900 vieraslajihavaintoa, joista suurin osa oli jättipalsamia. Jättipalsamia löytyi käytännössä joka puolelta, ja lopulta ne vilisivät silmissä jopa nukkumaan mennessä. Tiheimmät kasvustot löytyivät avoimilta alueilta, kuten sähkölinjojen alta tai rannoilta, joista rantapuusto oli poistettu. Tällaiset alueet ovat omiaan toimimaan tehokkaina siementen levittäjinä joen alapuolisille osuuksille, sillä yksittäinen kasvi voi parhaimmillaan tuottaa jopa 4000 siementä. Siemenet leviävät hyvin jokiekosysteemeissä. Ne voivat levitä virran mukana sedimentissä tai kuivina kellumalla, jopa 5 km päähän. Kyrönjoen tulvat kuljettavat siemeniä vielä pidempiä matkoja alavirtaan sekä nostavat siemenet korkeammalle joenpenkalle. Ei ihme, että useat rantojen omistajat kokevat torjuntatyöt turhauttavana, jokakeväisten uusien siementen vuoksi. Torjuntatyötä ei pidä kuitenkaan lopettaa, sillä jättipalsami leviää ainoastaan siemenistä ja jokainen poistettu kasvi vähentää joen alapuolisten osuuksien siemenpainetta. Lisäksi on hyvä muistaa, että jättipalsamilla on heikosti maata sitovat juuret, joten ne lisäävät suurina kasvustoina joen penkereiden eroosiota. Tilanne voi vaikutta epätoivoiselta, mutta laji on mahdollista hävittää tai paikallista esiintymistä vähentää suunnitelmallisella ja pitkäjänteisellä työllä. Norsuakaan ei syödä kerralla, vaan pala palalta.

Tuttu näky Kyrönjoella, jossa jättipalsami on vallannut alaa.

Myös jättiputkikasvustoa löytyi

Kyrönjoelta löytyi yhteensä kahdeksan jättiputkikasvustoa, joista yksi oli persianjättiputkea ja muut kaukasianjättiputkea. Viisi kasvustoa sijaitsi suoraan joenrannalla. Yksittäinen kasvi tuottaa keskimäärin 20 000 siementä, mutta voi tuottaa jopa 100 000 siementä. Suurin osa siemenistä on yleensä itämiskykyisiä. Siementen leviäminen voi tapahtua voimakkaan tuulen avulla, erityisesti talvella hangen päällä. Virtavesien läheisyydessä leviäminen tapahtuu virran mukana. Siemenet voivat levitä myös eläinten turkkiin kiinnittyneinä ja kulkuvälineiden renkaisiin tarttuneina. Jättiputki on ovela kasviksi, sillä siemen voi odotella maaperän siemenpankissa jopa 5 vuotta. Se voi tarvittaessa siirtää kukintoaan peräti 12 vuotta epäedullisissa olosuhteissa. Jättiputki kukkii yleensä 3–5 vuoden ikäisenä, jonka jälkeen se kuolee, poikkeuksena monivuotinen persianjättiputki. Lajin torjunta on haastavaa, sillä jättiputkilla on suuri siementuotanto ja leviämiskyky sekä sen kasvineste aiheuttaa ihovauriota auringonvalossa.

Jokainen jättiputkikasvusto on merkittävä riski Kyrönjoelle ja sen asukkaille. Vaikka kartoituksen yhteydessä suurin osa löydettyjen kasvien kukinnoista leikattiin ja kerättiin talteen, niin kasvustot ovat edelleen elinvoimaisia sekä sisältävät todennäköisesti runsaan siemenpankin. Kartoituksen avulla saatiin paikannettua nykyiset kasvustot ja niiden laajuudet. Saatujen tietojen perusteella on hyvä lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan tehokkaita keinoja jättiputkien poistamiseksi Kyrönjoelta. Torjunta on tärkeää aloittaa mahdollisimman pian, sillä alkuvaiheessa tehdyn torjuntatyön työmäärä ja kustannukset ovat käytännössä murto-osa verrattuna tilanteeseen, jossa kasvustot ovat päässeet leviämään laajalle. Myös rantojen läheisyydessä olevien maanomistajien on hyvä seurata tilannetta ja tarvittaessa ryhtyä torjuntatoimiin. Kukapa haluaisin nähdä tulevaisuudessa Kyrönjoen rannalla tiheitä jättiputkimetsiä, jonka läpi ei uskalla mennä ilman suojavaatteita.

Laajempi jättiputkikasvusto Kyrönjoen varrella.

Eroosiokartoituksessa 51 eri tasoista sortumaa

Kartoituksessa havainnoitiin joen rantojen eroosiota, joka oli syntynyt pääasiassa veden vaikutuksesta. Veden kuljetuskyky riippuu virtauksen nopeudesta ja aineksen raekoosta. Varsinkin joen ulkokaarissa sekä koskipaikoissa, joissa veden virtaus on nopeinta, tapahtuu eroosiota, kun taas joen sisäkaariin kasautuu kiintoainesta. Kartoituksessa havaittiin yhteensä 51 eri tasoista sortumaa, joista suurimmat sijaitsivat Malkakosken ja Uhrikosken välisellä osuudella.

Kartoituksen aikana vedenpinta oli merkittävästi alempana kuivan kesän vuoksi. Tällä oli kaksi merkittävää vaikutusta. Ensinnäkin koski- ja nivapaikkoja oli turha yrittää ylittää kanootilla, vaan kanootin sai nykiä kivikon läpi hampaat irvessä. Toiseksi joesta oli paljastunut runsaasti eri tasoisia rantojen syöpymiä. Paikoitellen vesi oli kovertanut rantoja niin paljon, että tulevaisuudessa osa havaituista rannoista tulee romahtamaan. Kyrönjoella vallitsevana maalajina on savi, joka kestää kuluttavia voimia suhteellisen hyvin. Seuraavaksi eniten on liejuista hienorakeista maata ja hienojakoisia maalajeja, jotka ovat herkkiä eroosiolle. Alueella oli myös paljon jyrkkiä, lähes pystysuoria rinteitä, joka on omiaan lisäämään eroosiota.

Syöpymää, joka on paljastunut veden pinnan laskiessa. Virtaava vesi on irrottanut ja vienyt mukanaan maa-ainesta. Syöpymän yläpuolella oleva maa-aines alkaa paikoitellen painua alaspäin.

Eroosion voimakkuus riippuu monista tekijöistä, kuten maalajista, ilmastosta, kasvillisuudesta ja pinnanmuodoista. Vaikka rantojen eroosio on luonnollista joille, niin ihmisen toimet voivat lisätä sitä. Kartoituksessa nähtiinkin liian usein rantoja, joista oli kaikki kasvillisuus poistettu ja maa oli jätetty mullokselle. Kasvillisuus esimerkiksi suojaa maaperää lisäämällä veden imeytymistä maahan, hidastamalla pintavaluntaa ja suojaamalla maaperää pintavalunnan vaikutuksilta ja sadepisarojen voimalta. Lisäksi syväjuuriset kasvit sitovat ja tukevat maaperää, monirunkoiset kasvit pidättävät maa-ainesta ja matalat kasvit suojaavat maanpintaa. Jos kasvillisuutta halutaan rajoittaa tai jos kasvillisuus ei riitä hidastamaan eroosiota, voidaan rantoja suojata kivillä ja varmistamalla, että rannat ovat riittävän loivia.

Ei tarvitse olla Indiana Jones tehdäkseen pieniä sankaritekoja Kyrönjoen puolesta. Jokainen voi päätöksillään ja teoillaan vaikuttaa millaisessa kunnossa haluamme jatkossa jokemme pitää.

Mukavaa syksyä

Marko Takala
vieraslajikartoittaja, myös eroosiokartoittaja Vaulan puolesta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

 

 

Kesän vieraslajikuulumiset

Vieraslajeihin ja eroosioriskeihin liittyvä työ on jatkunut tänä kesänä kolmen harjoittelijan voimin. Vieraslajeja ja eroosiota kartoittaa kahden hengen miehistö Kyrönjoen varrella Seinäjoella ja Isossakyrössä. Kartoitustyö jatkui koko kesän ja tuloksia on odotettavissa lähiaikoina, jolloin ollaan taas hiukan lähempänä ymmärrystä siitä, kuinka laajoja vieraslajiongelmat todellisuudessa ovat Kyrönjoella. Tämän kesän työ on jatkoa viime vuoden kartoitukselle, jolloin jättiputkea ja jättipalsamia kartoitettiin Kurikassa, Ilmajoella ja Seinäjoella. Viime kesän kartoituksessa kävi ilmi, että jättipalsamiongelmat ovat paikoitellen valtavia ja samaa linjaa jatkavat myös tämän kesän tähänastiset havainnot. Tämän kesän kartoitusalueella jokivarresta on myös bongattu jättiputkea, mitä ei viime vuonna näkynyt. Uutena asiana on ollut vieraslajitiedottaminen, jota allekirjoittanut (Meri) voi ylpeänä kertoa hoitaneensa viime kuukausien aikana. Tämän kaltaista tiedotustyötä tehtiin nyt ensimmäistä kertaa tämän asian puitteissa ja kesä onkin ollut hakemista ja asioiden kokeilua. Paljon on opittu ja jos nyt saisin palata alkuun, tekisin monia asioita toisin. Toiveissa on, että saman kaltaista työtä voitaisiin tehdä myös ensi kesänä ja silloin kehittää sitä entisestään. Kesä on kulunut nopeasti ja tässä blogissa haluan nyt nostaa esiin niitä asioita, joihin olen itse törmännyt toistuvasti viime kuukausina.

20180719_125047

Vieraslajitiedottamisen puitteissa on osallistuttu kesätapahtumiin, sometettu ja järjestetty yleisölle avoimia jättipalsamin torjuntatalkoita.

Mikä on vieraslaji?

Tiedottajana olen uskaltautunut ulos ihanan ilmastoidusta toimistosta ja jalkautunut erilaisiin kesätapahtumiin, jossa ihmisillä on ollut mahdollisuus kysyä ja keskustella vieraslajeista. Vieraslajit ovat nyt kovinkin trendikkäitä ja monien huulilla, ehkäpä siksi, että niille on annettu huomattava määrä palstatilaa monissa medioissa. Kuitenkin tuntuu, että on syytä palata perusteisiin, sillä välillä vieraslaji termiä kuuluu käytettävän väärin. Elikkä, vieraslaji on laji, joka on levinnyt uusille alueille ihmisen avustamana. Termiä ei pidä sekoittaa tulokaslajiin. Tulokaslajit ovat lajeja, jotka ovat saapuneet Suomeen omin avuin. Kaikki vieraslajit eivät ole haitallisia, eivätkä kaikki haitalliset lajit ole vieraslajeja.

Oman kokemukseni perusteella vieraskasvilajit ovat suurimmalle osalle ihmisistä ainakin jossain määrin tuttuja. Tämä on hyvä asia. Ongelmien laajuutta on kuitenkin vaikea tuoda ilmi kyllin tehokkaasti. Minulle itsellenikin on vasta tämän harjoittelun myötä valjennut, kuinka suuresta ongelmasta todella on kyse. Viime vuoden kartoituksen tuloksia katsoessa näkee, kuinka jokivarteen on merkattu kilometrien pituisia jatkuvia jättipalsamikasvustoja. Yksi vieraslaji on siis vallannut pitkiä pätkiä jokipengertä ja häätänyt kotimaiset kasvit muualle kasvamaan. Se oman takapihan jättipalsamikasvusto saattaa näyttää pieneltä ja harmittomalta, eikä tunnu siltä, että siitä voisi todella olla uhkaa luonnon monimuotoisuudelle, mutta jostain ne kilometrien mittaisetkin kasvustot ovat alkaneet.

Erityishuomiona haluaisin kirjoittaa lupiinista, joka on jo niin tuttu näky teiden pientareilla, ettei sitä meinaa vieraslajiksi muistaakaan. ”Mutta kun se on niin kaunis”, on usein kuultu kommentti lupiinista, eikä tuota käy kiistäminen. Mutta kyllä myös suomalaiset ketokukat ovat kauniita katsella, jos niitä enää missään pääsee näkemään. Ulkonäöstä viis, sillä kaikkihan tietävät, että sisäinen kauneus on se, joka todella merkitsee. Kaikessa kauneudessaan lupiini ei kuulu Suomen luontoon ja sillä on tapana hävittää kotimaiset lajit tieltään, sekä samalla rehevöittää kasvupaikkaansa sitomalla juurinystyröillään ilmasta typpeä maahan. Kasvien lisäksi lupiinilla on negatiivinen vaikutus päiväperhosiin, sillä se ei kelpaa niiden ravinnoksi.

lupiini

Pohjois- Amerikasta kotoisin olevaa lupiinia saa ihme kyllä vieläkin ostaa puutarhakaupoista, vaikka se vieraslajina aiheuttaa ongelmia erityisesti teiden varsilla.

Kesä ei ole sujunut täysin ongelmitta. Kartoittajia ovat koetelleet kuumat helteet. Kun istuu kanootissa keskellä jokea ei pääse auringon paahteelta piiloon ja aurinkorasvaa on paras muistaa lisätä tai voi käydä köpelösti. Kuivuuden takia madaltunut veden pinta on paljastanut enemmän eroosion merkkejä kuin tavallisesti pääsee näkemään. Eroosio kuuluu luontaisena osana jokiekosysteemin toimintaan, mutta ihminen voi vaikuttaa siihen. Esimerkiksi maankäytön muutokset tai rantakasvillisuuden muuttuminen, vaikkapa jättipalsamin leviäminen alueelle, voivat altistaa rannat eroosiolle ja lisätä kiintoaineksen päätymistä veteen. Vieraslajihavaintoja on tehty runsaasti, erityisesti jättipalsamista, mutta myös jättiputkea ja muita vieraskasveja on osunut kartoittajien kiikariin. Varsinaisten kartoitus kohteiden lisäksi joesta on bongattu (ja talteen kerätty) sinne kuulumatonta roskaa.

Kyrönjoen vieraslaji- ja eroosiokartoitus jatkuu jo toista kesää ja tänä kesänä kartoittajat ovat tehneet runsaasti havaintoja molemmista.

Tiedotustyössä helle ei ole muuten vaivannut, mutta se tuntuu karkottaneen potentiaalisen talkoovälin sisätiloihin. Olen järjestänyt useita jättipalsamin kitkemistalkoita, mutta yleisölle avoimissa talkoissa osallistujamäärät ovat jääneet muutamaan innokkaaseen kitkijään. Ei siis mikään menestys. Kuitenkin juuri tämä yksittäisten ihmisten aktivoiminen on avainasemassa taistelussa vieraskasveja vastaan. Iloisia onnistumisiakin on nähty. Ilmajoen talkoissa oli paikalla varsin vähän väkeä, mutta viime viikolla kävin talkoopaikalla uudestaan ja yllätyin, sillä jättipalsamia oli puronvarresta hävinnyt pitkältä matkalta. Kävi ilmi, että talkoot olivat innostaneet puron läheisyydessä asuvia jatkamaan torjuntatyötä. Tämä jos mikä lämmitti mieltä ja kertoi, että sillä työllä mitä ELY-keskus tekee, on merkitystä ja taistelu vieraslajeja vastaan kannattaa.

Hyvää alkavaa syksyä kaikille!

Toivoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vieraslajiharjoittelijat
Meri, Marko ja Vaula

 

En sommar vid Västerfjärden

Under denna sommar har jag varit praktikant på NTM-centralen i Södra Österbotten. Min huvudsakliga arbetsuppgift var att inventera vegetationen i Västerfjärden, Närpes, och skriva en rapport med resultat och förslag till utveckling av området.

En naturskönare arbetsplats än denna kan man knappast ha.

Arbete i hemkommunen

Under våren såg jag en arbetsplatsannons om att NTM-centralen sökte en praktikant som skulle inventera växtligheten i Västerfjärden, det var självklart från första stund jag såg annonsen att jag skulle söka jobbet. Botanik är ett av mina största intressen och att få jobba med detta hemma i Närpes var en otroligt sällsynt chans.

Några veckor efter att jag skickat in min ansökan fick jag beskedet att arbetsplatsen var min. Glädjen var enorm, för första gången sedan jag inledde mina studier vid Helsingfors universitet skulle jag få spendera en hel sommar hemma i Österbotten.

Fastän jag sedan barnsben har bott en kort biltur från Västerfjärden har jag inte desto mera bekantat mig med fjärden eller dess flora. Överhuvudtaget var sötvattensvegetation ganska okänd för mig, då jag inte rört mig så mycket i områden med sötvatten, så jag var ivrig att få lära mig mera om just detta.

Att jobba i Närpes har varit intressant och roligt. Arbetet kändes mera betydelsefullt då man hade en personlig anknytning till stället. Att behärska närpesdialekten har varit till en fördel då man varit i kontakt med markägare, vars attityder säkerligen mjuknade då jag berättade att jag höll på med ett projekt om ”Vestärfjäälin”.

En av de allmännaste växterna i fjärden, svalting (Alisma plantago-aquatica).

Inventering under stekheta dagar

Jag hade relativt fria händer med detta projekt, kraven var att resultatet av mitt arbete skulle vara en rapport om vegetationen i Västerfjärden som även skulle innehålla förslag för utveckling av området, speciellt med tanke på rekreation.

Min plan var att göra en så grundlig vegetationsinventering som möjligt. För att möjliggöra detta valde jag ut åtta stycken mindre områden längs Västerfjärdens stränder som jag skulle inventera. Jag valde ut dessa områden med hjälp av karta samt en observationsdag ute i fält då jag säkerställde att alla olika naturtyper som förekommer i området fanns inom dessa områden. Även vattnet inventerades.

Jag inventerade fjärden under ungefär en månads tid. Jag försökte sprida ut inventeringsdagarna under en så lång period som möjligt för att få med tidig såväl som sensommarväxtlighet. Under denna sommar hade jag nästan lite för bra tur med vädret, att inventera vegetation i något som kändes som tropisk värme var inte det ultimata då dagarna lätt blev långa och terrängen inte direkt var lätt.

Jag utförde inventeringen av alla stränder på egen hand, med mig hade jag en botanikers bästa vänner, en flora och en lupp för att kunna artbestämma. Under de första fältdagarna gick mycket tid åt att artbestämma gräs och halvgräs, ju mera jag hann inventera desto smidigare började artbestämningen gå. Inventeringen av vattenvegetation skedde till båts tillsammans med en annan anställd från NTM-centralen.

Att få ut budskapet till allmänheten

Som jag tidigare nämnt fokuserade en stor del av rapporten på hur man ska utveckla området med avseende på rekreation. Ett av målen med projektet är att gemene sydösterbottning bättre ska kunna utnyttja Västerfjärden, som utöver att vara naturskönt även är en historiskt viktig plats för Närpes. Långön, i anslutning till Västerfjärden, har varit en viktig handelsplats under en lång period sedan sen medeltid, en stor del av handeln med Stockholm sköttes även därifrån.

Den stora allmänheten i regionen är omedveten om Västerfjärden, om hur pass naturskönt och värdefullt området är. Under sommaren har lokaltidningen rapporterat om årets projekt och Västerfjärden under ett par tillfällen och även lokal-TV har engagerat sig. Detta är en viktig del i att lyfta statusen av Västerfjärden i folkets ögon och göra dem medvetna om stället.

Området skulle passa utmärkt för en vandringsled, men för detta skulle det krävas resurser och tid. Det vore enklare att vidareutveckla möjligheter till båtutflykter i fjärden och upp längs ån. Även någon allmän rastplats eller ett utkikstorn vore önskvärt. I dag, och speciellt i framtiden, värdesätts upplevelser förankrade i naturen allt mera.

Vattenvegetationen inventerades med båt. För att ta sig in i Västerfjärden måste man först ta sig igenom en båtsluss, vilket är ett litet äventyr i sig.

 Vegetationen i området

Västerfjärden är intressant på så sätt att fjärden ursprungligen var en havsvik, men den uppdämdes på 1970-talet för att säkerställa behovet av råvatten till industrin. I och med uppdämningen gick vattnet från att vara bräckt till att vara helt sött. I och med detta förändrades floran och faunan. Idag är vegetation associerad med bräckt vatten helt utslagen och ersatt av sötvattensvegetation (med undantag av ett litet bestånd av salttåg (Juncus gerardii).

Typiska arter i Västerfjärden är pilblad (Sagittaria sagittifolia), svalting (Alisma plantago-aquatica), gäddnate (Potamogeton nutans), strandklo (Lycopus europaeus), topplösa (Lysimachia thyrsiflora) och sprängört (Cicuta virosa). Västerfjärden verkar med avseende på vegetationen vara ganska välmående, området var inte igenvuxet i alltför hög grad.

Något som förbryllade mig i början var avsaknaden av undervattensvegetation. Det fanns i princip inga undervattenslevande växtarter. När vi tog bottenskrap med en vattenkratta fick vi endast upp lera. Avsaknaden beror troligen till största del på det mörka vattnet med obetydligt siktdjup.

En givande sommar

Sommarens jobb har varit väldigt intressant och lärorikt. Jag har fått sätta mig in i allt arbete som skett kring Närpes å och Västerfjärden och lärt mig massor om min egen hemkommun. Jag har även haft chansen att på arbete inom ett statligt ämbetsverk och fått en inglimt i hur ett sådant jobb är. Jag hoppas att arbetat som jag utfört kommer att leda till att allmänheten får upp ögonen för Västerfjärden och att utveckling av området sker.

Nu återstår bara ett fåtal dagar av sommarjobbet, sedan bär det av ner till Helsingfors för att slutföra mina magisterstudier i biologi.

Tack för mig!

Västerfjärden : Vegetationsinventering och utvecklingsförslag, Sjöblom, Robin (2018-09)


Robin Sjöblom
Praktikant
NTM-centralen i Södra Österbotten