Nykyaikaista soiden ennallistamista

Se, kun ojia syntyy ja täyttyy, ei ole enää vain hikistä työtä lapio kädessä. Ajat muuttuvat ja joku voisi ajatella, että täähän on aika sivistynyttä hommaa. Pääasiassahan luontoa pyritään hyödyttämään istumalla varsin kaukana siitä luonnosta, klikkaillen läpi paikkatietoaineistoja ja sovittaen maanpintamallia kohteille, joilla ei juuri sitä korkeusvaihtelua edes ole.

Nää maanmuodot on tässä meidän toiminnassa varsin tärkeitä. Vesi kun tuppaa asettumaan tietylle tasolle maaperässä, niin täytyy olla aika tarkka tieto siitä, mihin asti sitä vettä tulee todellisuudessa. Ja se meidän homma, on kuivuneille soille luontaisesti kuuluvan, veden palauttamista. Ei johdeta mistään kovin kaukaa niitä vesiä, vaan siltä kuivuneen suon luontaiselta valuma-alueelta.

Paikkatietoa ja karttakuvaa näkyvissä.

Mikäänhän ei varsinaisesti käytännössä rajoita sitä, että missä yhteydessä sitä vettä voidaan palauttaa suolle. Parhaiten se kuitenkin onnistuu muiden ennallistamistöiden tai ojien kunnostamisen yhteydessä. Saattaa jopa rahaa säästyä, vaikkei edes hirveästi se ennallistaminen kiinnostaisi.

Kyllä sinne metsäänkin on välillä syytä lähteä, mutta hommat pitäisi olla aika pitkälle valmiita, kun sinne mennään. Tai vaihtoehtoisesti hommat on voineet mennä joltain osin pieleenkin, jos sinne lähetään. Kokemusta vedenpalautuksesta on sen verran jo kertynytkin, että voidaan todeta, että sinne maastoon kannattaa aina mennä ennen kuin laitetaan paikkoja taas luontaisesti veden valtaan.

Kuva suosta.

Helmi-elinympäristöohjelmassa määritetään tarkkoja paikkoja vedenpalautusuomille, jotta vettymisriskit saadaan minimoitua. Vuoteen 2030 mennessä tulee kartoitettua maastossa 400 kohdetta, ja toivon mukaan mahdollisimman suuri määrä tästä ennallistettua. Tämän toiminnan pohjalta paikallisesti ollaan vettä johdettu ojaston kunnostuksen yhteydessä tänä vuonna Pedersören Passmossenilla, luonnonhoitohankkeen yhteydessä Kauhajoen Rytiperällä ja ennallistamishankkeen yhteydessä Alajärven Iso Narunnevalla.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin oheisten linkkien kautta voit lukea lisää:
Kunnostusojituksen suunnittelu suojelualueiden läheisyydessä (storymaps.arcgis.com)
Vesien palauttaminen suojelusoille -hanke (tapio.fi)
Tapio ja Metsäkeskus suunnittelevat veden palauttamista suojelusoille (maaseuduntulevaisuus.fi)
Vedenpalautus (www.ymparisto.fi)

Blogikirjoittajan kuva.

Olli Salo
Hankekoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Metsäojitus – hoidathan paperiasiat ensin kuntoon!

Pohjalaismaakunnissa on perinteisesti kuivattu maita niitä ojittamalla. Erityisen aktiivista ojitustoiminta oli sotien jälkeen 50-luvulla, kun puuta tarvittiin teollisuuden, ja maata peltoviljelyn, käyttöön. Viime vuosina kuivatustoiminta on jälleen vilkastunut, varsinkin soistuneilla alueilla on tarvetta saada metsää kasvamaan enemmän ja nopeammin. Suurin osa ojitushankkeista on ennestään ojitettujen alueiden kunnostusojituksia, mutta viime aikoina on ojitussuunnitelmia laadittu enemmän myös luonnontilaisille soille. Samaan aikaan turpeen polton väheneminen ja Euroopan tilanne, Venäjän hakesaatavuuden heikentyessä, ovat vaikuttaneet Suomessa energiapuun käytön nopeaan kasvuun, mikä on lisännyt hakkuiden määrää. Tilanne saattaa vaikuttaa lähikuukausina myös ojitushankkeiden lisääntymiseen.

Kuivatusvesien mukana huuhtoutuu kiintoainetta, humusta ja happamilla alueilla myös raskasmetalleja. Viimeisimpien tutkimusten mukaan metsäojitusten vesistövaikutukset ovat suuremmat ja pitkäkestoisemmat kuin mitä aiemmin on arvioitu. Pohjanmaan alueella, Perämereen laskevilla ojitetuilla alueilla, vaikutukset ovat isoimmat, samoin Kainuun maakunnassa, jossa vaikutukset kohdistuvat järvivesistöihin. Näillä alueilla tulisi ojitushankkeiden vesiensuojelu suunnitella huolella. Metsäojitukset lisäävät myös haitallisia ilmastovaikutuksia, varsinkin turvemailla. Näistä on saatavilla vielä varsin vähän tutkimustietoa.

Kirkkaana talvipäivänä ojituskuva.

Ojituksen hyödyt ja haitat tulee tarkkaan miettiä

Ojituksesta saatava hyöty tulisi ottaa huomioon niin, että ojitukset olisi kohdennettava ensisijaisesti metsäalueille, joilla hehtaarikohtainen puun kasvu hyötyy kuivatuksesta merkittävästi. Ennestään ojittamattomien tai aikanaan ojitettujen, osin jo luonnontilaisten soiden ojittamista tulisi välttää. Puuston kasvu ei näillä alueilla hyödy kuivatustoimenpiteistä, päinvastoin ojitukset kuormittavat humuksellaan paitsi vesistöjä, vapauttavat ilmaan maahan sitoutunutta hiiltä ja köyhdyttävät luonnon monimuotoisuutta. Vesistöjen latvaosille sijoittuessaan ne myös lisäävät tulvariskejä. Ojitussuunnitelmien vesiensuojelutoimenpiteillä, kuten lietekuopilla, laskeutusaltailla sekä pintavalutuskentillä, on ratkaisevaa merkitystä ojitusten aiheuttamien vesistövaikutusten vähentämisessä. Myös ojitusajankohdalla ja ojitussyvyyksillä voidaan vähentää kuormitusta.

Suolle tehty oja, jossa vähän vettä.

Ojitus on ilmoituksenvaraista toimintaa

Ojitus on ollut vesilain nojalla ilmoituksenvaraista toimintaa jo vuodesta 2011. Ilmoitusvelvollisuus saattaa kuitenkin olla metsänomistajalle yhä tuntematon käsite. Muusta kuin vähäisestä ojituksesta on aina tehtävä ilmoitus alueelliselle ELY-keskukselle vähintään 60 vrk ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Ojitukseksi katsotaan myös kunnostusojitukset. Vähäisenä ojituksena pidetään esimerkiksi pienehkön metsäkappaleen ojitusta, rakennuspaikan kuivattamista ja siinä ojan tekemistä omalle maalle, vähäisen peltolohkon ojittamista tai peltolohkon täydennysojittamista tai salaojitusta. Happamilla sulfaattimailla ja pohjavesialueilla tehtävät ojitukset ovat aina ilmoituksenvaraisia. Myös ojitusmätästykset saattavat vaatia ilmoituksen.

Sumuisen päivän kuva ojituksesta.

Ilmoituksen saatuaan ELY-keskus tarkistaa tarvittavat tiedot, pyytää mahdollisesti lisätietoja ja arvioi hankkeen vesilain mukaisen luvan tarpeen. Mikäli kyseessä on esimerkiksi laaja ojitus, alapuolinen vesistö on heikossa tilassa tai se on erityisen herkkä vesistö, kalataloudellisesti arvokas tai ojitusalue sijaitsee happamilla sulfaattimailla voi lupakynnys ylittyä. Tällöin hankkeesta vastaavan on haettava ojitukselle lupaa aluehallintovirastosta. Suurimmassa osassa ilmoituksia lupaa ei tarvita, vaan ELY-keskus antaa ilmoituksesta lausunnon. Hankkeeseen ei voida ryhtyä ennen kuin 60 vrk ilmoituksen tai sen täydennyksen jättöajasta on kulunut.

Hyvin laadittu metsätaloussuunnitelma ohjaa kokonaisvaltaisesti metsien tilakohtaista käyttöä ja hoitoa sekä myös ojituksia. Metsätaloussuunnitelmaa toteuttava ja asiantuntevasti vesiensuojelutoimenpiteet huomioiva hankekohtainen ojitussuunnitelma nopeuttaa myös asian eli ojitusilmoituksen käsittelyä ELY-keskuksessa.

Lue lisää:

Anne Polso
Vesien ja maatalouden ympäristönsuojeluryhmän päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjalaismaakuntien tulvariskien hallintasuunnitelmissa varaudutaan tulvien vaikutuksiin nyt ja tulevaisuudessa 

Pohjanmaan lakeudet tunnetaan tulvistaan ja viimeisen kymmenen vuoden aikana tulvia on koettu mm. Ähtävänjoella, Kimonjoella ja Vöyrinjoella, Lapuanjoella, Kyrönjoella, Maalahdenjoella, Närpiönjoella ja Lapväärtin-Isojoella. Tulvat ovat aiheuttaneet vahinkoja rakennuksille ja omaisuudelle, liikenne- ja sähköverkolle sekä ympäristölle. Vakavimmissa tulvatilanteissa on myös turvauduttu ihmisten ja tuotantoeläinten evakuointiin tulva-alueilta.   

Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän sää- ja vesioloihin liittyviä ääritilanteita (Lue lisää: Ilmastonmuutos kasvattaa tulvariskiä – hallintasuunnitelmat pienentävät sitä | Vesi.fi). Pohjalaismaakunnissa tulisi varautua rankkasadetulvien yleistymiseen ja tulvien vuodenaikaisrytmin muutoksiin. Perinteisten kevättulvien ennustetaan pienenevän ja toisaalta talviaikaisten tulvien yleistyvän. Myös hyydetulvien ennustetaan lisääntyvän leutojen talvien seurauksena. Merenkurkun alueella maankohoaminen vähentää vielä vuosisadan puolivälissäkin merenpinnan nousun ennustettuja vaikutuksia merivesitulviin.  

Hyydettä joessa.
Hyydettä.

Viidellä alueella on merkittävä tulvariski 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella sijaitsee viisi EU:n tulvadirektiivin mukaan määriteltyä merkittävää vesistöjen tulvariskialuetta: Lapua (Lapuanjoki), Ilmajoki – Seinäjoki ja Ylistaro – Koivulahti (Kyrönjoki), Laihia – Tuovila– Runsor (Laihianjoki) sekä Lapväärtti (Lapväärtin-Isojoki).  Näiden lisäksi Pohjalaismaakuntien alueella sijaitsee yhteensä 11 muuta tulvariskialuetta, joilla tehdään myös suunnittelua ja toimenpiteitä tulvariskien vähentämiseksi. Pohjalaismaakuntien tulvariskialueisiin voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.vesi.fi/tulvat-pohjalaismaakunnissa/. Suuri osa alueemme vesistöistä on tulvakartoitettu ja tulvakartat löytyvät kootusti osoitteesta www.ymparisto.fi/tulvakartat.     

Merkittäviä tulvariskialueita sisältäville vesistöalueille on laadittu alueellisessa yhteistyössä tulvariskien hallintasuunnitelmat. Hallintasuunnitelmat kokoavat yhteen perustietoa vesistöalueesta, sen tulvariskeistä ja vahinkoarvoista. Mukana on myös vesistöalueen tulvaryhmän asettamat tavoitteet ja toimenpiteet alueen tulvariskien vähentämiseksi. Lisäksi hallintasuunnitelmassa kuvataan, miten osallistaminen ja tiedottaminen on varmistettu hallintasuunnitelman laatimisvaiheessa. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt 22.12.2021 Lapuanjoen, Kyrönjoen, Laihianjoen ja Lapväärtin-Isojoen tulvariskien hallintasuunnitelmat vuosille 2022–2027. Kaikki Pohjalaismaakuntien tulvariskien hallintasuunnitelmat löytyvät verkosta osoitteesta www.vesi.fi/trh (Alueelliset tulvariskisisällöt > Pohjanmaa tai Etelä-Pohjanmaa).  

Kyrönjoella vesi virtaa voimakkaasti ja näkyy vielä myös jäätä.
Kyrönjoki.

Toimenpiteillä edistetään sopeutumista ja varautumista ilmastonmuutokseen

Kaikissa tulvariskien hallintasuunnitelmissa keskeisiksi toimenpiteisiksi on tunnistettu ennakoiva suunnittelu, kuten tulvien huomioiminen maankäytön suunnittelussa sekä tulvaennusteiden ja -kartoitusten kehittäminen ja ennakkovaroitusjärjestelmät. Lisäksi tärkeänä pidetään kuntien, asukkaiden ja muiden toimijoiden omatoimista varautumista tulvatilanteisiin ja yhteistyön kehittämistä tulvatilanteita varten. Kaikkien näiden toimenpiteiden arvioidaan myös helpottavan sopeutumista ilmastonmuutokseen. Vesistöissä, joissa on säännösteltyjä järviä, säännöstelykäytäntöjä muuttamalla voidaan varautua perinteisten kevättulvien lisäksi ympärivuotisiin tulviin. Valuma-alueella tehtävillä toimenpiteillä, kuten vesien pienimuotoisella pidättämisellä, katsotaan laajassa mittakaavassa olevan tärkeä merkitys tulvahuippujen pienenemiselle herkästi tulvivilla alueilla. Pienimuotoisen pidättämisen keinoja ovat esimerkiksi kosteikot, tulva-altaat sekä metsä- ja maatalouden vesiensuojelurakenteet. Näiden toimenpiteiden arvioidaan myös parantavan vesien tilaa ja lisäävän luonnon monimuotoisuutta.  

Tulvariskien hallinnan suunnittelun tavoitteena on, että ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle ei aiheudu vaaraa ja että yhteiskunnan tärkeät toiminnot ovat suojassa erittäin harvinaisenkin tulvan sattuessa. Toimenpiteiden toteutuminen edellyttää jokilaaksojen asukkaiden, toiminnanharjoittajien, kuntien, pelastuslaitosten, alueellisten viranomaisten ja tulvakeskuksen panosta.  

Tien päälle on tullut vettä lakeusmaisemassa eli tie on poikki.
Tie poikki tulvan vuoksi.

Planerna för hantering av översvämningsrisker i de österbottniska landskapen omfattar översvämningsverkningar både nu och i framtiden 

De österbottniska slätterna är kända för sina översvämningar och under de senaste tio åren har översvämningar inträffat bland annat längs Esse å, Vörå och Kimo å, Lappo å, Kyro älv, Malax å, Närpes å och Lappfjärds å. Översvämningarna har orsakat skador på byggnader och annan egendom, väg- och elnätet samt miljön. Vid de värsta översvämningarna har man också varit tvungen att evakuera människor och produktionsdjur från de översvämningsdrabbade områdena.   

Enligt prognoserna kommer klimatförändringen att leda till att extremt väder ökar (läs mer i bloggen (på finska) på vatten.fi: Ilmastonmuutos kasvattaa tulvariskiä – hallintasuunnitelmat pienentävät sitä). I de österbottniska landskapen bör man förbereda sig på det oftare förekommer översvämningar som beror på störtregn och på att det sker förändringar i årstidsrytmen för översvämningar. De traditionella vårflödena beräknas bli mindre, men å andra sidan beräknas översvämningar vintertid bli vanligare. Enligt prognoserna kommer även översvämningar på grund av kravis att öka som en följd av de milda vintrarna. I Kvarkenområdet motverkar landhöjningen ännu fram till mitten av århundradet de konsekvenser som en stigande havsnivå har på översvämningar från havet.  

På fem områden är översvämningsrisken betydande 

På NTM-centralen i Södra Österbottens område finns fem områden som har angetts ha betydande risk för översvämningar enligt EU:s översvämningsdirektiv: Lappo (Lappo å), Ilmajoki–Seinäjoki och Ylistaro–Kvevlax (Kyro älv), Laihela–Toby–Runsor (Laihela-Toby å) samt Lappfjärd (Lappfjärds å).   Utöver dessa finns det totalt 11 andra områden med översvämningsrisk i de österbottniska landskapen. Även för dessa områden finns planer och åtgärder för att minska översvämningsrisken. Mer information om områdena med översvämningsrisk i de österbottniska landskapen finns på https://www.vesi.fi/sv/oversvamningar-i-landskapen-i-osterbotten/. En stor del av vattendragen i vårt område har översvämningskarterats och översvämningskartorna hittas samlade på adressen www.ymparisto.fi/tulvakartat.     

På områden med betydande översvämningsrisk har det i form av regionalt samarbete utarbetats planer för hanteringen av översvämningsrisker. Hanteringsplanerna samlar grundläggande uppgifter om avrinningsområdet, dess översvämningsrisker och uppskattningar av skadorna. Planerna inkluderar även de mål som ställts av översvämningsgruppen och åtgärderna för att minska översvämningsriskerna. Utöver det beskrivs hur deltagande och information om utarbetandet av planerna har genomförts. Jord- och skogsbruksministeriet har 22.12.2021 godkänt planerna för hantering av översvämningsrisker i Lappo ås, Kyro älvs, Toby-Laihela ås och Lappfjärds ås avrinningsområden för åren 2022–2027. Alla planer för hantering av översvämningsrisker i de österbottniska landskapen finns på webben: https://www.vesi.fi/sv/hantering-av-oversvamningsrisker/.  

Jään sahauskone sahaa joen jäätä.
Jäiden sahausta.

Åtgärderna främjar anpassningen till och beredskapen inför klimatförändringen

I alla hanteringsplaner har identifierats att förhandsplanering är en central åtgärd, bland annat hur översvämningar beaktas i planeringen av markanvändningen och hur översvämningsprognoser och -karteringar kan utvecklas, liksom även varningssystem. Dessutom anses det vara viktigt att kommuner, invånare och andra aktörer har egen beredskap inför översvämningar och att samarbetet mellan olika parter utvecklas för att kunna hantera översvämningssituationer. Alla dessa åtgärder anses också underlätta anpassningen till klimatförändringen. I vattendrag där det finns reglerade sjöar, är det möjligt att förbereda sig för såväl vårflöden som stora flöden andra tider på året genom att justera regleringspraxis.  Åtgärder som görs i avrinningsområdet, till exempel genom att i liten skala kvarhålla vatten, kan ha en avsevärd betydelse i större omfattning när det är frågan om att skära ner flödestoppar i översvämningskänsliga områden. Olika sätt att kvarhålla flödesvatten i liten skala är till exempel våtmarker, flödesbassänger och konstruktioner för vattenskydd inom jord- och skogsbruket. Dessa åtgärder bedöms också förbättra vattnens status och öka naturens mångfald.  

Målet med planeringen av hantering av översvämningsrisker är att se till att människors hälsa och säkerhet inte är i fara och att verksamheter som är viktiga för samhället är skyddade även om en mycket sällsynt översvämning skulle inträffa. Genomförandet av åtgärderna förutsätter insatser från ådalarnas invånare, verksamhetsutövare, kommuner, räddningsverk samt regionala myndigheter och Översvämningscentret.  

Blogin kirjoittajan Erika Saarenpään kuva.

Erika Saarenpää
Vesitalousasiantuntija,
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Vattenhushållningsexpert,
NTM-centralen i Södra Österbotten

Padot, kalat ja vesien hyvä tila

Maamme vesistöissä on runsaasti erilaisia padottavia rakenteita. Patoja on rakennettu vuosisatojen ajan moniin eri tarkoituksiin: johtamaan vettä myllyihin ja sahoihin, tuottamaan vesivoimaa, mahdollistamaan vesien säännöstelyä ja edistämään uittoa, tulvasuojelua, vesihuoltoa ja virkistyskäyttöä. Patojen rakentamisen myötä on menetetty laajoja koskialueita ja estetty niin ihmisten kuin vesieliöstön vapaa liikkuminen vesireittejä pitkin.  

Pohjalaisjokien padottavista rakenteista suuri osa on tehty myllyjä ja sahoja varten yli sata vuotta sitten. Kuvassa Kyrönjoen kevättulvan 2021 osittain vaurioittamia Hypäjänkosken vanhoja patorakenteita Isossakyrössä. Kalojen kulun parantamista patoalueen ohi suunnitellaan Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten yhteistyönä. 

Jokilaaksojemme erilaisten patojen tilannetta on kartoitettu viime vuosina ja löydetty paljon vanhoja patorakenteita, joilla ei ole enää käyttöä. Esimerkiksi Kyrönjoella kartoitettiin kesällä 2020 noin 40 myllyihin ja sahoihin liittyvää padottavaa rakennetta, mutta käytössä oli enää vain yksi mylly. Useat vanhat padot ovat olleet käyttämättöminä niin pitkään, että rakenteiden omistussuhteista ei ole enää varmaa tietoa. Raportti Kyrönjoen alueen padoista: https://vesienhoitolansi.files.wordpress.com/2021/01/patokartoitusraportti_2020.pdf. 

Pohjalaismaakunnissa nykyisin aktiivisessa käytössä olevat padot on rakennettu pääosin 1950–1980-luvuilla tulvasuojelun ja vesivoiman tuotannon tarpeisiin. Tehdyt rakenteet ja niiden käyttö ovat selvästi vaikuttaneet vesieliöiden elinolosuhteisiin. Näitä menetyksiä on korvattu muun muassa istuttamalla rapuja, kalanpoikasia ja pyyntikokoisia kaloja, siirtämällä nahkiaisia, maksamalle pyytäjille korvauksia sekä kunnostamalla kaloille, ravuille ja nahkiaisille soveltuvia elinympäristöjä. Aiheutettuja haittoja nämä kompensaatiotoimet eivät kuitenkaan ole pystyneet vesiluonnolle kokonaisuudessaan korvaamaan. Virtavesiemme hyvän tilan saavuttaminen edellyttääkin kunnostustoimia erityisesti rakennetuissa jokivesistöissä, kuten Perhon-, Ähtävän-, Lapuan-, Kyrön- ja Närpiönjoessa. 

Betonista rakennettu pato. Pato avautuu ja vesi syöksyy padon toiselta puolelta.
Kyrönjoella tulvasuojelun ja vesivoiman tuotannon tarpeisiin rakennetut Harjakosken (oikealla), Jalasjoen (vasemmalla) ja Kiikun padot estävät kalojen kulun Kyrönjoen suurimpiin sivuhaaroihin eli Kauhajokeen, Jalasjokeen ja Seinäjokeen. Vuonna 2021 aloitettiin selvitykset kalankulun mahdollistamisesta näiden esteiden ohi.  

Suurin osa vesistöjemme padoista on suunniteltu aikana, jolloin vesiluonnon arvostus oli huomattavasti nykyistä pienempi, eikä kalojen ja muun vesieliöstön kulkumahdollisuuksiin kiinnitetty huomiota. Viime vuosikymmeninä lainsäädäntö ja linjaukset ovat muuttuneet ja valtakunnallisena tavoitteena on muun muassa kaikkien vesistöjen hyvä tila. Niinpä monia säännöstelypatoja onkin 2000-luvulla korvattu kalankulun mahdollistavilla pohjapadoilla ja patojen yhteyteen on tehty kalateitä ja muita kalojen kulkua helpottavia rakenteita. Esimerkiksi Perhonjoelle Kaitforsin padon ohitse on rakennettu kalatie, jonka kautta taimenia ja lohia on päässyt vuosikymmenten tauon jälkeen jälleen vaeltamaan ylävirtaan. Nykyisin kala kohtaa totaalisen vaellusesteen Perhojoella vasta Kaustisten Pirttikoskella. 

Keväinen maisemakuva korkealta taivaalta kuvattuna.
Perhonjoelle Kruunupyyhyn noin 30 kilometrin päähän mereltä rakennetut padot estivät kalojen vaelluksen ylävirtaan, kunnes Sääkskosken kalatie (kuvassa järven vasemmasta reunasta lähtevä uoma) valmistui. Kalatien toiminnan tehostamiseksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus rakensi lisävesitysputken, joka otettiin koekäyttöön syksyllä 2021. Kuva: Eero Mäenpää. 

Patojen suunnittelu ja rakentaminen olivat aikanaan useita vuosia ja osin vuosikymmeniäkin vaatinut työ. Samoin kalojen kulun mahdollistaminen vaatii hyvää suunnittelua ja asiantuntevaa toteutusta. Yhteistyössä voimayhtiöiden, paikallisten toimijoiden ja eri viranomaisten kanssa tehtävä laajapohjainen suunnitteluprosessi kestää helposti pari vuotta, kuten myös tarvittava lupaprosessi. Jos asiat etenevät hyvin, niin ehkäpä 2020-luvun puolivälissä Kaustisilla kunnostetaan Pirttikoskea ja Kurikassa rakennetaan kalateitä Jalasjokeen ja Kauhajokeen.  

Maa- ja metsätalousministeriön Nousukala-ohjelman ansioista on syksyllä 2021 aloitettu kala- ja vesiviranomaisten yhteistyönä selvitykset Perhonjoen Pirttikosken voimalaitostoiminnan mahdollisesta lopettamisesta ja veden palauttamisesta entiseen koskeen. Tavoitteena on saada voimalaitoksen alapuolinen koskialue jälleen vesieliöstön käyttöön ja mahdollistaa kalojen kulku yläpuolisille lisääntymisalueille. 

Padot ja kalat ovat perinteisesti koettu toistensa vihollisiksi. Kuitenkin padot ja kalat mahtuvat samaan vesistöön, mutta muutoksia tarvitaan. Tarpeettomat padot kannattaa ennallistaa luonnonmukaisiksi tai purkaa huomioiden kuitenkin rakenteiden museaalinen ja maisemallinen merkitys. Laajapohjaisella yhteistyöllä voidaan löytää myös käytössä oleviin patoihin ratkaisut, jotka turvaavat niin vesiluonnon, vesienhoidon, kalatalouden, tulvasuojelun, vesivoiman tuotannon kuin virkistyskäytönkin tarpeet.  

Liisa Maria Rautio 
Vesistöyksikön päällikkö 
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 

Vilka artskyddsprojekt är på gång på NTM-centralen i Södra Österbottens område?

Bevarandet av den biologiska mångfalden är en av NTM-centralens centrala naturskyddsåtgärder, en viktig del av detta är skyddet av hotade arter. Fokus ligger främst på de arter som kräver brådskande skydd, arter som kräver särskilt skydd samt habitat- och fågeldirektivets arter (se tabell 1 för förklaringar). Möjliga skyddsåtgärder för artförekomsterna diskuteras med några års mellanrum i prioriteringsförhandlingar mellan NTM-centralen, Finlands miljöcentral (SYKE), Forststyrelsen och sakkunniga. Mer information om prioriteringsförhandlingarna och arter som kräver brådskande skydd hittas på miljo.fi -sidan (enbart på finska).

BegreppFörklaringNämns i lagstiftningen
Art som kräver brådskande skyddArtlista som används av miljöförvaltningen för att underlätta prioriteringen av de arter som kräver skyddsåtgärderNej
Art som kräver särskilt skyddEn art som uppenbart hotas av utrotning. NTM-centralen kan fatta ett gränsdragnings-beslut för att skydda områden som är viktiga för artens fortlevnad.Naturvårdslagens 47§ och 48§
Habitat- och fågeldirektivens arterEU-direktiv. De arter som omnämns i bilagorna är skyddade på EU-nivåNaturvårdslagens 49§. Habitatdirektivet (92/43/EEG) och Fågeldirektivet (79/409/EEC)
Tabell 1. Begreppsförklaringar


Inventeringar och skyddsåtgärder

Baserat på prioriteringsförhandlingarna bestäms vilka artförekomster som är mest brådskande att inventera. Under inventeringen kontrollerar NTM-centralens arbetstagare eller konsulter om arten ännu förekommer på området, om livsmiljön är lämplig för arten, eventuella hot och eventuella skötsel- eller skyddsåtgärder. Utgående från resultaten bestäms vidare åtgärder. Alternativen är att inga åtgärder krävs, fortsatt uppföljning, skydd och skötsel. Vilket alternativ som är aktuellt beror bland annat på nuläget och hotbilder samt artens juridiska status och krav på livsmiljön. NTM-centralen strävar alltid efter att utföra skydd och skötsel i samarbete med markägaren.

De projekt som utfördes år 2021 var:

Inventering av glasört (Salicornia perennans) i Jakobstad och Larsmo skärgård. Glasörten (bild 1) är en starkt hotad växtart som växer på så kallade saltskonor (fläckar med en hög salthalt i marken) på strandängar. Största hotet mot arten är att strandängarna växer igen. I Jakobstad och Larsmo finns antagligen Finlands rikligaste förekomstområde av arten och populationerna har inventerats så gott som årligen i över ett årtionde. Nästan alla förekomstområden sköts antingen genom bete eller slåtter/gräsklippning som utförs av markägarna. Helheten är fortsättningsvis positiv. Vissa populationer minskar medan andra ökar.

Maassa kasvava suolayrtti.
Bild 1. Glasört. Bild: Heli Jutila, Österbottens vatten och miljö r.f. 2021.

Skötsel av lämpliga ängar för sotnätfjärilen (Cinxia diamina) i Kristinestad. Sotnätfjäril (bild 2) är en starkt hotad fjärilsart som förekommer på friska och fuktiga ängar samt på ängar vid stranden av vattendrag. Larvernas värdväxt är flädervänderot (bild 2). Arten hotas främst av att lämpliga ängar växer igen eller tas i åkerbruk. Sotnätfjärilen är ett annat långvarigt projekt, som har pågått sedan 2010-talet. De första åren utfördes inventeringar, skötsel har utförts på några ängar de senaste fem åren. De aktuella skötselåtgärderna är främst slåtter och röjning. Åtgärderna resulterade i att fyra ängar på sammanlagt 6,43 ha sköttes hösten 2021.

Perhonen, joka lepää kukalla. Taustalla lisää kukkia.
Bild 2. Sotnätfjäril på flädervändrot. Bild: Mika Rahko 2002.

Inventering av stor natebock (Macroplea pubipennis) i Larsmo. Stor natebock (Bild 3) är en nära hotad vattenlevande skalbagge som är fridlyst och omnämns i habitatdirektivets andra bilaga. Största hoten är muddring, byggande vid vatten samt förändringar i vattenkvaliteten. En möjlig förekomst av arten hittades i Larsmo redan 2017 då det utfördes inventeringar som en del av det nationella VELMU-projektet. Sommaren 2021 utförde sakkunniga en noggrannare inventering på det potentiella förekomstområdet för att bekräfta artidentifieringen samt fastställa utbredningen. Flera små förekomster påträffades.

Meriuposkuoriainen roikkuu heinästä tai muusta vastaavasta.
Bild 3. Stor natebock. Bild: Panu Välimäki, Albus luontopalvelut oy, 2018.

Inventering av de hotade fjärilsarterna kareltrågspinnare (Nola karelica) och blomrismätare (Aspitates gilvaria) på två myrar i Ilmola och Lappo. Kareltrågspinnaren är en sårbar art som kräver särskilt skydd. Kareltrågspinnaren förekommer främst på tallmyrar och de tvååriga larverna lever första året på rosling och andra året på hjortron. Blomrismätaren (bild 4) är en sårbar art som främst förekommer på mossar. Larverna lever främst på rosling och hjortron. Båda arterna hotas främst av dikning och torvbrytning. Kareltrågsspinnaren påträffades inte på någotdera området, men den varma och torra sommaren kan ha förkortat eller tidigarelagt artens flygtid. Blomrismätare hittades på det ena området, på samma område fanns även lämpliga livsmiljöer för kareltrågspinnaren.

Luumittari eli jonkinlainen perhonen kiipeää heinikon keskellä heinänkortta pitkin.
Bild 4. Blomrismätare. Bild: Panu Välimäki och Netta Keret, Albus luontopalvelut, 2021.

Inventeringar av de hotade skägglavsarterna gropig skägglav (Usnea barbata), grenskägglav (U. chaetophora), spretig skägglav (U. fulvoreagens) och sprickskägglav (U. wasmuthii) på 20 olika områden i Alavo, Kristinestad, Kronoby, Larsmo, Korsholm, Vasa, Bötom, Nykarleby och Etseri. Den gropiga skägglaven, grenskägglaven (bild 5) och sprickskägglaven är starkt hotade arter som kräver särskilt skydd medan den spretiga skägglaven är starkt hotad. Arterna hotas främst av det moderna skogsbruket och/eller att gamla skogar försvinner. Inventeringarna gjordes för att få en bättre bild av läget, eftersom de flesta av förekomsterna var tiotals år gamla observationer och exakta koordinater var okända. Enbart en av de tidigare kända förekomsterna hittades, men några nya observationer av hotade skägglavarter gjordes på inventeringsområdena.

Jäkälää roikkuu puusta. Taustalla mättäitä.
Bild 5. Grenskägglav. Bild: Pekka Halonen, Tmi Luontotieto Carex, 2021.

Inventeringar av de hotade mossarterna nordisk klipptuss (Cynodontium suecicum), vedsäckmossa(Calypogeia suecica) och tandad knottmossa (Rhabdoweisia crispata) på fyra olika områden i Alajärvi, Storå och Kaustby. Den nordiska klipptussen är en sårbar och fridlyst art som omnämns i habitatdirektivets II bilaga och som främst förekommer på klippväggar som skuggas av barrskog. Vedsäckmossan (bild 6) är en starkt hotad art som kräver särskilt skydd och som främst växer i friska och lundartade moskogar samt i skogskärr. Den tandade knottmossan är en starkt hotad art som kräver särskilt skydd och som växer i sprickor och håligheter på klippväggar. Arterna hotas främst av skogsbruk samt att andelen gammal skog och död ved har minskat. Inventeringarna gjordes för att få en bättre bild av läget. Av de inventerade förekomsterna hittades enbart en, men några andra hotade mossarter hittades också.

Kosteaa kantopaanusammalta.
Bild 6. Vedsäckmossa. Bild: Esa Hankonen, T:mi Esa Hankonen, 2021.

Inventering av hedvitmossa (Sphagnum molle) på nio olika mossar i Alavo, Kauhajoki och Storå. Hedvitmossan (bild 7) är en starkt hotad art som kräver särskilt skydd och som nämns i habitatdirektivets femte bilaga. Arten växer främst på näringsfattiga myrar och tallmyrar och hotas främst av dikning och torvbrytning. Hedvitmossa hittades på sex av områdena, några av dessa förekomster var inte tidigare kända.

Kosteaa nummirahkasammalta.
Bild 7. Hedvitmossa. Bild: Olli Autio och Iiro Ikonen, 2019.

Inventering av hotade mossarter vid två kalkbrott. Områdena är ovanligt artrika och på grund av den höga kalkhalten i berggrunden och marken finns där arter som inte hittas någon annanstans på NTM-centralen i Södra Österbottens område. Flera av dess arter är hotade. Åtta hotade, nära hotade eller regionalt hotade mossarter hittades på områdena.

Projekt som inleddes 2021:

  • Uppgörande av skötselplan för en förekomst av glasört i Larsmo. Detta är det enda förkomstområdet som inte är i aktiv skötsel och området är därmed på väg att växa igen. Därmed planeras röjningar plus slåtter eller bete på området.
  • Förberedelser för ett gränsdragningsbeslut för stor natebock i Vasa. Planeringsarbetet påbörjades, men artens skyddsstatus som en art som kräver särskilt skydd ändrades 2021 och därmed bör skyddsalternativen ses över igen.
  • Åtgärds-/skötselplan för ett av de ovan nämnda kalkbrotten. Målet är att möjliggöra fortsatt brytning utan att de hotade arterna på området riskeras. Aktuella åtgärder är till exempel att styra brytningen till områden där det inte finns några hotade arter, men om det inte är möjligt, försöker man flytta artförekomsterna till ett nytt ställe. Det kan även bli aktuellt med röjning av igenväxande områden för att skydda arter som är beroende av en öppen levnadsmiljö. Planen görs i samarbete med gruvbolaget och Forststyrelsen.

På kommande 2022

NTM-centralerna ansöker årligen om pengar från miljöministeriet för att kunna utföra inventeringarna, göra planer etcetera. Denna ansökan görs under februari, därför är det ännu inte helt klart exakt vilka projekt som är aktuella det kommande året. Bland annat planeras uppdaterande inventeringar av sotnätfjärilen, inventeringar av de hotade växtarterna ishavshästsvans (Hippuris tetraphylla) och dvärglåsbräken (Botrychium simplex) samt uppgörande av ett par skötselplaner för den hotade växtarten fältgentiana (Gentiana campestris).

Ann-Sofie Åstrand
Naturskyddsexpert
NTM-centralen i Södra Österbotten