Metsät vesienhoidossa

Metsillä on tärkeä rooli vesienhoidossa, kun etsitään sopeutumiskeinoja ilmastonmuutokseen. Metsien hiilinielukeskustelu on pinnalla, mutta samanaikaisesti metsistä saadaan muita hyötyjä. Metsät estävät eroosiota, suojaavat vesistöjä, tasoittavat virtaamia, tarjoavat hyvinvointia ihmisille ja turvaavat luonnon monimuotoisuutta. Monimuotoisuus ylläpitää elinympäristöjen kestävyyttä ja sopeutumiskykyä.

Talvinen kuva suolta.

Metsät tulevat muuttumaan

Ilmaston lämpeneminen pidentää kasvukautta lämpötilan suhteen, mutta valo ei lisäänny. Leudot talvet saattavat kuluttaa puiden energiavaroja niin, että seuraavan kesän kasvu kärsii. Puut ovat pitkäikäisyytensä vuoksi huonoja sopeutumaan nopeisiin muutoksiin. Siksi on tärkeä pohtia toimenpiteiden vaihtoehtoja jo nyt. Aloittaa voi vaikka puulajin valinnasta ja hakkuutavoista. Suosimalla sekametsiä tuetaan monimuotoisuutta ja kohennetaan metsien virkistysarvoja. Mutta mitä pitäisi tehdä suometsissä?

Suometsiä tutkitaan

Suometsien toimenpiteissä on tunnistettava suotyyppien kirjo ja suunniteltava toimet niiden mukaan. Jatkuvan kasvatuksen menetelmät auttavat turvaamaan hiilivarastoja ja ehkäisevät vesistökuormitusta. Lisätietoa tarvitaan, kuinka kestävät vaihtoehdot saadaan parhaiten käyttöön. Käynnissä on tutkimus, jolla selvitetään metsänomistajien näkemyksiä metsätalouden vesistövaikutuksista (helsinki.fi). Myös osa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajista on saanut kyselyn vastattavakseen. Tuloksia tarvitaan uusien taloudellisten tukien ja neuvontapalvelujen kehittämisessä.

Suometsien kestävä käyttö vaatii huolellista suunnittelua. Toimenpiteet, jotka liittyvät ravinne- ja vesitalouden säätelyyn, onnistuvat parhaiten useiden tilojen yhteistyönä. Tarpeettomia toimenpiteitä tulee välttää. Tavoitteena on vesien tehokkaan poisjohtamisen sijaan hidastaa veden virtausta siihen sopivilla alueilla. Olemassa oleva puusto auttaa pohjavedenpinnan säätelyssä. Aivan äskettäin on koottu yhteen kokemuksia ja esimerkkejä jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmistä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta (metsakeskus.fi).

Pitkospuut talvisessa suometsässä.

Metsien monien käyttötarkoitusten yhteensovittaminen on entistä tärkeämpää. Erilaisia tavoitteita voi toteuttaa myös yhden metsätilan sisällä. Se voi tarkoittaa, että eri puolilla metsätilaa sovelletaan erilaisia metsänhoidon menetelmiä. Metsien käytön haasteena on meillä kuitenkin metsätilojen pirstoutuminen ja suometsien suuri osuus. Pirstaleisuus aiheuttaa, että omistajia on paljon ja yhteishankkeiden suunnittelu vie aikaa.

Vesiensuojelussa on tekemistä

Nouseva huoli ilmaston muuttuessa on vesien tummuminen. Yhtenä aiheuttajana on metsien ojitukset, jotka ovat lisänneet humuksen huuhtoutumista. Lämpötilan nousu kiihdyttää orgaanisen aineen hajotusta ja sitä kautta tummumista. Tumma vesi varastoi lämpöä ja lisää haittoja entisestään. Eri tekijöistä aiheutuvat haitat kärjistävät toistensa vaikutusta. Huolehditaan siis metsistä, mitoitetaan vesiensuojelun ratkaisut vastaamaan tulevia muutoksia ja vältetään ojien kaivua!

Blogin kirjoittajan kuva.

Mari Lappalainen
Ilmastoasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

HELMI-tiimi kävi yhteistyökumppanin kanssa maastokäynnillä

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen luonnonsuojeluyksikön HELMI-tiimi teki maastokäynnin Vanhaan Vaasaan. Päivä alkoi tutustumisella Hovioikeuden metsään, jonka Vaasan kaupunki on suojellut Suomi 100 -tekona. Hovioikeuden metsässä on suunniteltu ja toteutettu HELMI-elinympäristöohjelman puitteissa perinnebiotooppien kunnostustoimia alueelta löytyville vanhoille laidunlaikuille, jotka ovat jäänteitä alueella aikoinaan ennen Vaasan paloa sijainneesta asutuksesta. Aamupäivä kului kohteessa joutuisasti paikallisoppaana toimineen luonnonsuojeluyksikön lintuvesikoordinaattori Olli Aution kerratessa alueen historiaa, sekä harvinaista kasvilajistoa. Metsässä pidetyn kahvitauon yhteydessä päästiin yllättäen kuuntelemaan pyyn viheltelyä, joka oli myös paikallisoppaallemme ensimmäinen pyyhavainto kyseisessä paikassa. Pohdittavaksi jäi, onko suojelulla ollut vaikutusta pyiden ilmestymiseen kohteelle, vai selittyneekö se ajallisella vaihtelulla ja lajille suotuisalla kesällä. Vielä ennen lounasta kävimme tutustumassa Linnanvalleilla harvinaisen keltakynsimön (Draba nemorosa) esiintymään, joka Suomessa on muinaistulokas ja suosii kyseisenlaisia hyvin vanhoja kulttuuriympäristöjä. Lajista on eniten havaintoja etelärannikon viikinkien vanhan idäntien varrelta Uudeltamaalta Kymenlaaksoon (Laji.fi).

Dronesta otettu ilmakuva, jossa näkyy pitkospuut ruovikon keskellä.
Pitkospuut vievät Risön lintutornille.

Iltapäiväksi seuraamme liittyi Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelutiimiläisiä, joiden kanssa tutustuimme Metsähallituksen isännöimään Risön metsä- ja merenrantakokonaisuuteen. Alue on ennen valtiolle siirtymistään toiminut paikallisen maa- ja metsätalousoppilaitoksen (nyk. Yrkesakademin) opetuskohteena, ja voikin todeta alueen olleen metsätalousmielessä erittäin huolella hoidettu. Alueen kunnostussuunnittelusta ja luonnonsuojelullisista hoitotoimista ryhmää valistivat Jouni Elonen ja Carina Järvinen Metsähallituksesta. Risö oli ensimmäisiä alueita Vaasan seudulla, jolla metsä- ja suoluonnon ennallistamistoimenpiteitä tehtiin. Toimenpiteitä aikoinaan suunnitelleen Elosen johdolla oli antoisaa tutustua kohteisiin, kun opas kuvaili lähtötilannetta sekä suunnitteluprosessia. Pääsimme tutustumaan moniin mielenkiintoisiin alueella tehtyihin hoitotoimiin, ja yhdessä voitiin todeta valittujen ennallistamistoimenpiteiden olleen oikeita. Risössä on tukittu ojia korpikuvioilla, jolla puustoisen suon vesitaloutta pyritään palauttamaan luonnontilaisemmaksi niillä esiintyvän tyyppi- ja uhanalaislajiston elinolojen parantamiseksi. Alueella on myös hakattu/poistettu ja kaulattu liian rehevälle kasvualustalle istutettuja mäntyjä ja suosittu lehtipuita ja kuusia kyseisten kohteiden luonnontilan edistämiseksi.

Dronesta otettu ilmakuva näyttää hyvin sen, miten merensalmi on umpeen kasvanut ja ruovikoitunut.
Merensalmi on maankohoamisen ja rehevöitymisen myötä kasvanut umpeen ja ruovikoitunut.

Metsästä matkamme jatkui vielä Risön lintutornille. Polku lintutornille kulkee pitkoksilla keskellä korkeaa ruovikkoa. Alueella ennen sijainnut merensalmi on maankohoamisen ja rehevöitymisen myötä kasvanut umpeen ja ruovikoitunut. Avoimet merenrantaniityt ovat monille lajeille, erityisesti linnustolle, hyvin tärkeitä, ja niiden kokonaispinta-ala on laskenut jyrkästi perinteisten maankäyttömuotojen hävittyä rannikolta. Ennen yleinen rantalaidunnus piti ranta-alueet matalakasvuisina ja avoimina, ja niistä elinympäristöistä riippuvaiset lajit ovat harvinaistuneet elintilan hävitessä. Sen takia aluetta hoidetaan lintuvesiteeman kohteena perinteistä maankäyttöä myötäilevin menetelmin, vaikkei kyseisellä alueella varsinaista laidunhistoriaa olekaan. Ensimmäisenä hoitotoimena se niitetään, ja jatkohoitajiksi alueelle pyritään saamaan nautakarja laiduntamaan ruovikon edelleen taannuttamiseksi, jolloin matalampikasvuinen varsinainen niittykasvillisuus saa mahdollisuuden kehittyä.         

Ryhmä ihmisiä kahvitaukoa pitämässä luonnossa, kuva otettu dronella ylhäältä päiin.
Kahvitauolla ELY-keskuksen väkeä yhdessä Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelutiimiläisten kanssa.

Lintutornin nuotiopaikalla joimme vielä iltapäiväkahvit ja keskustelimme tulevaan HELMI-yhteistoimintaryhmän perustamiskokoukseen valmistautumisesta. Lisäksi keskustelua käytiin organisaatioiden välisestä yhteistyöstä sekä tulevan vuoden Helmi-töiden resursseista ja painotuksista. Kaiken kaikkiaan maastopäivä oli erittäin antoisa, ja vertaisoppiminen sekä ongelmien läpikäynti kollegoiden kanssa hedelmällistä. Tästä on hyvä jatkaa kohti talvea ja tulevien kohteiden hoitosuunnittelua.

Lue lisää HELMI-elinympäristöohjelmasta (www.ym.fi)

Blogikirjoittajan kuva.

Jussi-Tapio Roininen
Luonnonsuojelun asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

LIFE Revives -hankkeessa kunnostetaan, kasvatetaan ja innostetaan jokihelmisimpukan hyväksi

Isojoella on tehty töitä erittäin uhanalaisen jokihelmisimpukan, eli raakun pelastamiseksi. LIFE Revives -hankkeessa joen raakkukantaa elvytetään kunnostamalla raakkujen ja lohikalojen elinympäristöjä ja kasvattamalla Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimuslaitoksella uusia pikkuraakkuja palautettavaksi jokeen. Lisäksi tietoa raakun suojelusta levitetään erilaisilla alueella järjestettävillä tapahtumilla.

Raakkuja eli jokihelmisimpukoita kuvattuna veden alla.

Lapväärtin-Isojoen raakut tarvitsevat apua

Lapväärtin-Isojoki on erityinen joki, sillä se on harvoja eteläisen Suomen jokia, joissa elää vielä jokihelmisimpukoita eli raakkuja. Joessa on myös elinvoimainen joen alkuperäinen taimenkanta. Joen raakkukanta on kuitenkin erittäin uhattuna, sillä joessa on arvioitu elävän enää vain 100–150 raakkuyksilöä. Lisäksi kaikki joessa tavatut yksilöt ovat olleet yli 100 vuoden ikäisiä, eikä raakkujen lisääntymistä ole tapahtunut enää vuosikymmeniin. Raakut voivat huonosti todennäköisesti siksi, että joen pohja ei enää ole niille soveltuva. Joen pohjalle on kerääntynyt valuma-alueelta erilaista kiintoainesta, kuten hiekkaa, joka tukkii pohjan huokoisen soran niin että varsinkin nuorten raakunpoikasten on vaikea pystyä elämään joessa. Raakkujen lisääntymistä voidaan tukea parantamalla joen pohjan olosuhteita esimerkiksi kunnostamalla tukkeutuneita sora-alueita niiden vuosikymmenten takaiseen tilaan.

Kunnostuksia jokihelmisimpukan hyväksi

LIFE Revives -hankkeessa kunnostettiin kesän 2022 aikana Vanhakylän alueella viidellä jokiosuudella jokihelmisimpukoiden ja niiden isäntäkaloina toimivien taimenten elinalueita. Ennen mitään toimia joessa, oli tärkeää selvittää, ettei mitään toimenpiteitä tehty niissä kohdissa, joissa raakkuja vielä esiintyy. Ennen kunnostuksia tehtävässä suunnittelusukelluksessa löydettiinkin uusia raakkuyksilöitä muutama kymmen lisää aiempaan kanta-arvioon. Kunnostuksissa jokeen tuotiin kuorma-autokaupalla uutta soraa ja joen alkuperäistä pohjaa puhdistettiin miesvoimin Hartijokimenetelmällä. Tässä menetelmässä joen pohjaa käännetään ja sihdataan puhtaaksi hiekasta ja muusta kiintoaineesta talikkoa muistuttavilla työkaluilla. Puhdistuksen jälkeen joenpohjan sora on taas ilmavaa, niin että sekä vanhat että vastasyntyneet jokihelmisimpukat pystyvät kaivautumaan joen pohjaan. Samalla luotiin uusia kutusoraikkoja taimenille, sekä rakennettiin alueita, joilla on vähän suurempia kiviä taimenten poikasten piilopaikoiksi.

Jokea kunnostetaan kaivinkoneen avulla kauniina aurinkoisena kesäpäivänä.

Jokihelmisimpukoiden kasvatus onnistui yli odotusten

Kesällä 2022 onnistuttiin vihdoin Isojokisten raakkujen viljelyssä, kun vanhat raakut alkoivat ensimmäistä kertaa lisääntymään ja raakun poikasia saatiin ennätysmäärä. Raakkujen kasvatus alkoi, kun Lapväärtin-Isojoesta vietiin yhteensä 47 aikuista yli 100-vuotiasta raakkua elpymään ”lemmenlomalle” Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimuslaitokselle vuonna 2017. Tarkoituksena oli saada heikkokuntoiset raakut toipumaan niin, että ne alkaisivat vuosikymmenien tauon jälkeen taas lisääntymään. Vanhat raakkuyksilöt tuottivat ensimmäistä kertaa glokidiotoukkia vihdoin syksyllä 2021 ja toukat kasvoivat talven yli lohikalojen kiduksilla, kunnes ne irrottautuivat kesällä 2022 pikkusimpukoina. Pienet, vain noin 0,5 mm pitkät raakut kuljetettiin kesällä Isojoelle. Yhteensä jokeen saatiin palautettua noin 150 000 raakun poikasta, joka oli enemmän kuin kukaan uskalsi edes toivoa. Pienet raakunpoikaset pääsivät jokeen kasvamaan soralla täytettyihin kasvatuslaatikoihin, joissa ne ovat suojassa saalistajilta.  Pienten raakkujen kasvua ja vointia seurataan säännöllisesti näissä kasvatuslaatikoissa. Raakunpoikaset viettävät ensimmäiset vuotensa joen pohjalla kasvatuslaatikoiden suojissa, kunnes ne ovat saavuttaneet muutaman senttimetrin pituuden ja ne voidaan vapauttaa jokeen kunnostetuille sora-alueille. Tänä kesänä jokeen tuoduilla raakun poikasilla on erittäin suuri merkitys Lapväärtin-Isojoen raakkukannalle, sillä ne tulevat muodostamaan jokeen uuden raakkusukupolven vuosikymmenten lisääntymistauon jälkeen.

Kuvassa ihminen tutkii joessa olevia astioita. Etualalla näkyy soralaatikoita, joihin raakut on siirretty kasvamaan.

Tietoa vesistä koululaisille

Syksyllä hankkeen puitteissa järjestettiin luontokoulupäivä Karijoen koulun 3.–5. luokkalaisille. Päivän aikana oppilaat kuulivat virtavesistä ja niiden erityispiirteistä, sekä pääsivät erilaisilla rasteilla tutustumaan joessa eläviin otuksiin. Tammen laavulla pidetyssä maasto-osuudessa oppilaat pääsivät tutustumaan pienen pieniin pikkuraakkuihin mikroskoopilla katsoen ja tutkimaan erilaisia joessa eläviä pohjaeläimiä. Lisäksi päivän aikana seurattiin sähkökoekalastusta, jossa näytille saatiinkin useampi yksilö joen hienoista taimenista, jotka toimivat isäntäeläimenä raakuille. Päästiinpä rastilla laskemaan myös yli 100-vuotiaan raakun kuoren vuosirenkaita, joita oppilaiden mukaan oli monta! Luontopäivän kruunasi makkaran paisto laavulla ja muistoksi päivästä oppilaat saivat kotiin vietäväksi raakkuheijastimen.

Lapset ovat kerääntyneet joen rantaan katsomaan työnäytöstä.

Tällaisia luontokoulupäiviä tullaan järjestämään seuraavina vuosina myös alueen muille kouluille, ja lisäksi luvassa on erilaisia yleisötilaisuuksia, joissa kerrotaan alueen jokihelmisimpukoista ja niiden suojelusta. Lisäksi hankkeessa tuotetaan informaatiomateriaalia raakun suojelun huomioimiseksi alueen maankäytössä.

Jyväskylän yliopiston koordinoima kuusivuotinen LIFE Revives -projekti alkoi syyskuussa 2021. Euroopan komissio on myöntänyt noin 9,5 miljoonaa euroa jokihelmisimpukan ja sen isäntäkalojen, lohen ja taimenen, elinympäristöjen parantamiseen Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa Lapväärtin-Isojoen alueella tehtävistä hankkeen toimenpiteistä ja alueelle varatun rahoituksen osuus on noin 580 tuhatta euroa. Hankkeen kansallinen rahoitus Länsi-Suomessa koostuu suurelta osin Ympäristöministeriön Helmi-ohjelman rahoituksesta.

Lisätietoa LIFE Revives -hankkeesta löydät Jyväskylän yliopiston ylläpitämiltä hankkeen yhteisiltä nettisivuilta (www.jyu.fi).

Blogin kirjoittajan kuva.

Suvi Hämäläinen
Suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Ähtärissä tapahtuu – Kosteikkoja kolmessa eri vaiheessa

Auto on startannut Vaasasta ja muutaman ajotunnin jälkeen lähestyttäessä Ähtäriä voi maiseman huomata muuttuneen. Vesistöjä, järviä, kaikkialla! Järvimaisema on upean ainutlaatuinen ja fraasi ”Suomi on tuhansien järvien maa” todella pätee ajettaessa Ähtärin alueella. Vaikka onnekkaassa asemassa oleville suomalaisille järvimaisema voi toisinaan olla itsestäänselvyys, ovat tärkeässä roolissa tämän maiseman säilyttämistä järvivesien ennallistaminen ja kunnostus. Kuten monessa muussakin osa-alueessa, myös tässä luonnon kantokyky ei kestä ulkoista rasitetta, eikä enää hyvässä kunnossa oleva vesistö pysy hyvänä itsestään. 

Ähtärissä vesistöjä on kunnostettu muun muassa kosteikoilla, jotka olivatkin Ähtäri reissumme päänähtävyydet.  Alun perin meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Niemenlahden sekä Hankolan ja Kantalan kosteikkoja, jotka ovat saaneet Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta avustusrahoitusta Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta ja ovat vielä työn alla. Oli iloinen yllätys, kun pääsimme katsomaan myös Ruuhelan ja Harjanteenojan jo valmistuneita kosteikkoja. Ruuhelan, Harjanteenojan ja Niemenlahden kosteikoille saimmekin opastetut kierrokset.

Ruuhelan ja Harjanteenojan vesiensuojelukosteikot ovat osa Vähä Haapajärven kunnostushanketta ja niiden tarkoitus on ohjata valuma-alueelta tulevia ravinnepitoisia maa- ja metsätalouden ojitus- ja valumavesiä. Kosteikkojen avulla valumavesien virtausnopeutta voidaan hidastaa ja täten vähentää Vähä-Haapajärveen päätyvää ravinnekuormaa. Ruuhelan ja Harjanteenojan Kosteikkojen uomaverkoston varrella kasvaa vesikasvillisuutta, mikä sitoo sekä ravinteita että kiintoainesta. Lisäksi eri lajit voivat hyödyntää kasvillisuuden tarjoamaa elinympäristöä, mikä taas lisää luonnon monimuotoisuutta. Kosteikkojen rantakasvillisuus toimii pintavalutuskenttänä tehostaen veden valumisen hidastumista Vähä Haapajärveen.

Kuva 1.  Ruuhelan kosteikko (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)
Kuva 2. Harjanteenojan kosteikko. (Kuva Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Kosteikot ovat lisäksi visuaalisesti miellyttäviä! Ruuhelan kosteikko sijaitsee soman rantakallion vieressä, kun taas Harjanteenojan kosteikon kiemurteleva ulkomuoto loistaa erilaisuudellaan. 

Toisin kuin toteutuneet Vähä Haapajärven kosteikot, on Vähä-Peränteen vesistön vierellä sijaitseva Niemenlahden kosteikko vielä työn alla. Kuten Vähä Haapajärven kosteikot, on myös Niemenlahden kosteikko suunniteltu pidättämään maa- ja metsätalousalueen ojitus- ja valumavesiä. Kosteikolla on lisäksi samoja vesiensuojelullisia hyötyjä kuin Ruuhelan ja Harjanteenojan kosteikoillakin. Erityispiirteenä Niemenlahdella on sen suuri pinta-ala. Kosteikkoalue on 1,1 hehtaarin laajuinen, josta kosteikon vesipinta-ala on 0,5 hehtaaria. Helppokulkuisella kosteikkoalueella pääsee tarkkailemaan sekä kohdetta läheltä että myös esimerkiksi lintuja! Valmistuttuaan kosteikko lisää alueen visuaalista arvoa.

Kuva 3. Niemenlahden kosteikon kaivuutyöt käynnissä. (Kuva Kari Haapamäki)
Kuva 4. Niemenlahden kosteikko.
Kuva 5. Niemenlahden kosteikko ja näkymä Peränne järvelle. (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Parhaimmillaan kosteikot siis tuovat alueelle vesiensuojelullisten hyötyjen lisäksi myös visuaalisia sekä virkistyskäytöllisiä hyötyjä.

Neljäs kosteikko jossa kävimme, oli Hankolan ja Kantalan kosteikko, jota on alettu rakentaa tänä keväänä Kantalan teollisuusalueelle Voilampeen laskevan ojan varteen. Sen tavoitteena on valmistua syksyyn mennessä. Kosteikon tarkoituksena on vähentää Hankolan ja Kantalan alueelta hulevesien mukana päätyvien kiintoaineiden ja ravinteiden määrää noin 900 metriä etelään sijaitsevaan Voilampeen. Voilampi on harvinaislaatuinen lähdeperäinen järvi ja hankkeen avulla voidaan suojella tätä erityistä järveä. Hankkeella vähennetään myös Kantalan teollisuusalueen ja sen alapuolisten uomien tulvimisriskiä vesiä viivyttävien rakenteiden avulla sekä ojien kunnostuksella. Kosteikon rakentamisessa hyödynnetään rakentamisvaiheessa poistettua metsän pohjan kasvillisuutta ja ajan myötä alueelle kasvaa tuoreelle kangasmetsälle tyypillistä kasvillisuutta. Kosteikko ja siihen johtava avo-ojaverkosto muodostavat eliölajeille elinympäristön ja ekologisen käytävän kulkuväyläksi alueelta toiselle.

Kuva 6. Rakennusvaiheessa oleva Hankolan ja Kantalan kosteikko. (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Ähtärissä voikin siis tulevaisuudessa tehdä vaikka päiväretken erilaisten kosteikkojen luo, jotka toimivat erinomaisina ympäristökasvatuksen kohteina.

Ja mikä parasta kosteikot lisäävät alueidensa monimuotoisuutta ja tulevaisuudessa vesistöt hyötyvät niiden olemassaolosta!

Viivi Kuusisto & Sirpa Jokipii
Vesistökunnostusryhmän viestinnän harjoittelijat
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Entisille turvetuotantoalueille perustetut kosteikot lisäävät luonnon monimuotoisuutta

Turpeenotto on päättynyt tai päättymässä useilta turvetuotantoalueilta. Osa näistä alueista on vanhoja ja turvekerros on hyödynnetty lähes loppuun. Osalla alueista turpeenotto on taas päätetty lopettaa, koska polttoturpeen käytön vähentämistavoitteet ja päästöoikeusmaksut ovat heikentäneet turpeen noston kannattavuutta.

Turvetuotantoalueen jälkikäytöstä päättää Suomessa maanomistaja. Turvetuotantoalueet voivat koostua useista eri kiinteistöistä, joita on vuokrattu eri maanomistajilta. Tällöin alue saattaa jälkikäytössä pirstoutua eri käyttömuotoihin. Suosituimpia jälkikäyttömuotoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ovat perinteisesti olleet suopohjan ottaminen viljelykäyttöön tai metsittäminen.

Osa entisistä turvetuotantoalueista on alavia alueita, joille sadevedet kertyvät pumppaamiseen perustuvan kuivattamisen päätyttyä. Tällaiset alueet soveltuvat erityisen hyvin kosteikoiksi turvetuotannon jälkeen. Kosteikkoja voidaan myös aktiivisesti perustaa patoamalla vettä alueelle. Mikäli alueella esiintyy happamia sulfaattimaita, lisäkuivatusta ojittamalla tulisi välttää. Kosteikko tai alueen uudelleen soistaminen olisi tällöin suositeltava jälkikäyttömuoto, koska alueen vedenpinnan nosto estää turvekerroksen alapuolella sijaitsevien potentiaalisten sulfidimaiden happamoitumista.

Miksi kosteikkoja kannattaa perustaa?

Kosteikolla tarkoitetaan elinympäristöä, jossa on vaihtelevasti avovettä ja maaperältään kosteaksi jäävää aluetta. Kosteikkoja voidaan perustaa eri tavoitteita ajatellen – luonnon monimuotoisuutta lisäämään, vesienkäsittelyä parantamaan, sekä virkistyskäyttö- ja riistanhoitokohteiksi.

Kosteikko tarjoaa elinympäristön vedestä riippuvaisille kasvi- ja eläinlajeille kuten monille vesilinnuille ja kahlaajille, joista monet lajit ovat vähentyneet. Kosteikko voi myös toimia hiilinieluna – alueelle jäljelle jääneen turpeen hajoaminen ja hiilidioksidin vapautuminen maatuvasta turpeesta estyy, kun alue vesitetään. Alueelle levittäytyvä kasvillisuus sitoo hiiltä ilmakehästä.

Lisäksi kiinnostus kosteikkoja kohtaan on lisääntynyt ilmastonmuutoksen hillitsemisen noustua tärkeäksi ympäristötavoitteeksi. Kosteikot edistävät myös vesienhoidolle asetettuja tavoitteita.

Vedenkierto kosteikolla

Vedenkierto entisellä turvetuotantoalueella ja sen valuma-alueella muuttuu kosteikon perustamisen myötä. Vesi viipyy kosteikolla – rankkasateilla kosteikot hidastavat veden virtausta ja kuivina kausinakin kosteikolla riittää vettä. Ilmastonmuutos ja sen myötä vaihtelevat sääolot todennäköisesti Suomessakin lisääntyvät, jolloin vesien pidättämiselle ja virtaamien hallinnalle valuma-alueilla on entistä enemmän tarvetta. Pohjanmaan alueella maankäyttö on ollut intensiivistä ja etenkin rannikkoseudut ovat hyvin tiheästi ojitettuja alueita, joissa sadevesi virtaa nopeasti ojia pitkin vesistöihin. Luonnontilaisia soita ja järviä on hyvin vähän ja vesien pidättämiseen soveltuvista alueista on paikoin pulaa. Uudet perustettavat kosteikot voivat tasata ilmastonmuutoksen vaikutuksia, vähentää tulvia ja hidastaa vesistön kuivumista kuivina kausina.

Huolellisesti suunniteltu kosteikko voi palvella eri tavoitteita

Kosteikoiden suunnittelussa tulisi huomioida valuma-alue, mistä vesiä johdetaan kosteikolle ja miten vedet ohjataan kosteikolta alapuoliseen vesistöön. Hyvin suunniteltu kosteikko voi parantaa yläpuoliselta valuma-alueelta tulevan veden laatua ja sitä kautta vesistölle aiheutuva kuormitus vähenee. Ainakin suuremmille kosteikoille olisi hyvä laatia riittävän tarkka kosteikkosuunnitelma, jossa tarkastellaan muun muassa alueen vesienjohtamista, kosteikon tavoitteita, tarvittavia rakenteita sekä laaditaan kartat ja toteutussuunnitelma.

Toisaalta pieniä kosteikkoja on mahdollista perustaa melko vähäisin kustannuksin ja toimenpitein. Joskus kosteikon rakentaminen voi edellyttää vesilain mukaista lupaa. Luvan tarpeen arvioi alueellinen ELY-keskus.

Kosteikkojen suunnitteluun ja niiden perustamiskustannuksiin voi hankkeesta riippuen olla saatavilla tukea muun muassa maatalouden ei-tuotannollinen investointituki ja Valtion vesienhoitorahoitus. EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) on mahdollista saada tukea myös turvetuotantoalueiden jälkikäyttöön. Maakunnalliset JTF-suunnitelmat ovat juuri olleet lausunnolla ja valtakunnallinen yhtenäinen suunnitelma on valmisteilla. Tukihaku avautuu näillä näkymin loppuvuodesta 2022.

Valmistuneita kosteikkoja löytyy ympäri Suomen. Blogin kuvat on otettu Kurjennevalta Seinäjoelta ja se on eräs helposti saavutettava entiselle turvetuotantoalueelle perustettu kosteikko Etelä-Pohjanmaalla. Lisätietoja Kurjennevan kosteikosta löytyy Sotka-hankkeen sivuilta Kurjenneva, Seinäjoki – SOTKA-kosteikot (kosteikko.fi)

Pia Jaakola
Ylitarkastaja Ympäristönsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus