Världshavsdagen firas

Temat för årets världshavsdag, som firas 8.6.2023, handlar om att prioritera havet och sätta havet på första plats. Havet ger oss en massa bra saker som vi kanske inte tänker på. Det handlar om mat, rekreation, klimatreglering med mera. Faktum är att under havsytan finns en värld som vi vet ganska litet om. Det här gäller också Bottniska viken med sina delar Bottenhavet, Kvarken och Bottenviken. Nu planeras en mängd olika nya verksamheter till havs men kartläggningar och bedömningen av miljöpåverkan är utmanande att genomföra i havsområdet. På land är det lättare att kartlägga områden och planera verksamheter till lämpliga ställen.

Dropvideokamera sänks ner vid Norrskär i Kvarken. © Velmu-bildbank.

Vi kan ha åsikter om verksamhet som utplånar blåbärsskogen eller åkerområden. Men vem bryr sig om en kransalgsäng eller ett blåstångssamhälle förstörs? Varför ska vi prioritera det som finns under havsytan?

Havet ger oss en mängd nyttor som vi kanske inte tänker på. Det uppenbara är att havet ger oss mat, naturlig fisk från havet är gott och nyttigt (med vissa begränsningar, (www.ruokavirasto.fi). Havet är en utmärkt plats för rekreation och upplevelser. Dessutom bidrar havet till att reglera klimatet genom att binda koldioxid och hålla i gång olika biogeokemiska cykler såsom vattnets eller kvävets kretslopp. En balanserad primärproduktion av växtplankton, alger och vattenväxter är grunden för havets hela näringsväv och många av de nyttor det ger oss. Med ett välfungerande ekosystem klarar havet av att reglera också övergödning och skadliga ämnen i viss mån. I projektet ECOnnect gjordes en presentation av Bottniska vikens ekosystemtjänster (storymaps.arcgis.com) och hur de kan förändras under 100 år framåt. Den som lever får se hur det går. Åtminstone våra barn eller barnbarn får uppleva Kvarken i början av 2100-talet.

Prioriteras artrika, välfungerande havsområden tillräckligt? Vattenväxter och alger stabiliserar havsbotten, utför fotosyntes och ger livsmiljö åt små djur och fiskar. På bilden blåstång utanför Kristinestad. © Velmu-bildbank.

Det är lätt att inse att vi borde prioritera ett välmående hav med artrika, funktionerande miljöer. Om det inte går att undvika att släppa ut skadliga ämnen och utföra muddringar så bör verksamheten åtminstone planeras noggrant med tillräckliga utredningar som grund. Främmande arter, nedskräpning och mikroplaster samt undervattensbuller är exempel på annat som hotar havsmiljön. Speciellt viktiga och välfungerande havsområden kan skyddas för att säkra deras fortsatta existens. Allmänna miljöhot såsom övergödning och klimatförändring är svårare att tackla och är saker som kräver tid och större strukturella förändringar.

Animation om ekosystemtjänster och hur de kan förändras i framtiden.

Hur får vi reda på vad som finns under havsytan?

I Velmu-programmet har en stor del av havsnaturen längs Finlands kust kartlagts med hjälp av olika metoder. Programmet har pågått sen 2003 då de första metodtesterna inleddes. Biologiska kartläggningsmetoder innefattar dropvideo, robotkamera och dykning längs linjer. Botten kartläggs med hjälp av ekolodning, multibeam-ekolod, sidavsökande sonar och sedimentprover. Fiskens lekområden undersöks med bland annat yngelnot och yngelhåv. Också i havet är det möjligt att använda sig av satellitbilder och dronebilder, men metoden har begränsningar i djupare havsområden. De här fjärranalysmetoderna fungerar bättre i de grunda havsvikarna och fladorna som finns rikligt i Österbotten. I projektet SeaMoreEco som startade i år kommer grunda havsområden att kartläggas noggrannare i samarbete mellan projektpartners i Finland och Sverige. Projektets webbsida har inte ännu publicerats, men kort information på engelska finns på finansiärens webbsida (www.interregaurora.eu). I projektet ingår också restaurering av grunda havsområden och avlägsnande av främmade arter i utvalda områden.

Anna Bonde
Ledande expert
Miljö och naturresurser
NTM-centralen i Södra Österbotten

Jätteitä saa kuljettaa vain rekisteröidyt ammattilaiset

Kaikki meistä ovat nähneet, kun roska-auto käy kotimme pihassa tyhjentämässä jäteastiat. Auto ajaa pihaan, peruuttaa jätekatokselle, kuljettaja vetää astian auton lähelle, nostin nostaa astian ylös ja jätteet tippuvat auton uumeniin. Kuljettaja palauttaa jäteastian paikalleen ja roska-auto jatkaa kierrostaan. Samalla tavalla jätteet liikkuvat myös esim. kauppakeskuksista, teollisuudesta ja muista suuryksiköistä. Jäteastiat saattavat olla vaihtolavoja, syväkeräyssäiliöitä tai jätepuristimia.

Kotitalouksista jätettä haettaessa ei asukkaiden tarvitse juurikaan huolehtia muusta kuin jäteastian asianmukaisesta käytöstä ja varmistaa jäteauton esteetön pääsy jäteastialle. Lasku jätteenkuljettamisesta ja käsittelystä tulee joko paikalliselta jätehuoltoyhtiöltä tai jätteenkuljettajalta riippuen asuinalueellasi käytössä olevasta kuljetusjärjestelmästä.

Ammattimainen kuljettaminen

Kaikki jätettä kuljettavat yritykset on merkitty ympäristöhallinnon ylläpitämään jätehuoltorekisteriin ammattimaisina jätteen kuljettajina. Eli jätteitä ei voi kuljettaa ilman asianmukaista viranomaishyväksyntää. ELY-keskukset käsittelevät hakemukset jätehuoltorekisteriin, tekevät niistä päätöksen ja antavat kuljettajille nk. rekisteriotteet. ELY-keskukset valvovat jätteenkuljettamista niin Suomessa, kuin myös siltä osin, kun jätettä siirretään Suomen rajojen yli. Lisäksi ammattimaisilla kuljettajilla tulee pääsääntöisesti olla myös liikennelupa, jonka myöntää Traficom.

Rekisteriotteet tulee pitää aina jätteenkuljetuksen mukana, eli sen pitää löytyä jäteautosta. Pyydettäessä rekisteriote tulee esittää poliisille tai ELY-keskuksen valvontaviranomaiselle. Rekisteriote on hyvä pyytää aina kun jätteenkuljetusta kilpailutetaan, sillä kaikessa jätteenkuljettamisessa tulee käyttää ainoastaan jätehuoltorekisteriin merkittyä kuljettajaa. Jos esimerkiksi kunta tilaa vanhan koulukiinteistön purkutyön, tulee kunnan tässä yhteydessä varmistaa, että purkukohteen jätteiden kuljettaja on merkitty jätehuoltorekisteriin. Samoin myös yritysten tulee varmistua, että heidän toiminnassaan syntyvien jätteiden kuljettajana käytetään jätehuoltorekisteriin merkittyä kuljettajaa.

Suomen ympäristökeskus yhdessä ympäristöministeriön kanssa on toteuttanut Jätehuoltorekisterin verkkopalvelun, Jätehuoltokompassi – Etusivu (jatehuoltokompassi.fi). Jätehuoltorekisterin hakusivulta käyttäjä voi etsiä kuljettajaa tai välittäjää tietylle jätteelle ja tarkistaa, onko yrityksellä oikeus kuljettaa tai välittää tiettyjä jätteitä.

Jätteiden kuljetuksen ”paperityöt”

Jätteenkuljettajien tulee siis huolehtia, että heillä on merkintä jätehuoltorekisterissä ja se on ajan tasalla, ja heidän tulee muistaa pitää jätehuoltorekisteriotetta mukanaan jäteautossa. Lisäksi kuljettajien tulee pitää kirjaa kuljettamistaan jätteistä. Kirjanpitoon tulee sisällyttää mm. jätteen laatu, määrä, alkuperä eli mistä jäte on haettu sekä tieto mihin jäte on toimitettu. Jätekirjanpito tulee siis pitää ajan tasalla ja pyynnöstä esittää valvovalle viranomaiselle (jätelautakunta, ELY-keskus). Kirjanpitotiedot tulee säilyttää kuuden vuoden ajan. Vuosittain kirjanpitotiedot tulee kotitalouksien jätteiden osalta toimittaa yleensä jätelautakunnalle tiedoksi. Tiettyjen jätejakeiden osalta, kuten vaaralliset jätteet ja jätteiden kansainväliset siirrot, jätteenkuljettajat raportoivat vuosittaiset kuljetusmäärät, jätelajit sekä vastaanottopaikat ympäristötietojärjestelmä YLVAan.

Kun jätteenkuljettaja käy tyhjentämässä esim. kotitalouden umpisäiliön, tulee kuljettajan laatia nk. siirtoasiakirja. Siirtoasiakirjaan merkitään tarvittavat tiedot jätteestä, esim. alkuperä, mihin jäte on toimitettu, määrä ja tieto mistä jätteestä on kyse. Myös tiedot kuljettajasta tulee merkitä siirtoasiakirjaan. Siirtoasiakirja tulee tehdä mm. vaarallisista jätteistä, saostus- ja umpikaivolietteistä, pilaantuneesta maa-aineksesta sekä rakennus- ja purkujätteistä. Jos edellä mainittuja jätteitä haetaan muualta kuin kotitalouksista, jätteen haltija laatii siirtoasiakirjan, mutta jätteenkuljettajan tulee se allekirjoittaa omalta osaltaan. Toisin sanoen kaikkien ko. jätteiden siirtoon osallistuvien, eli jätteen haltijan/tuottajan, kuljettajan sekä jätteen vastaanottajan, tulee olla tietoisia jätteen siirrosta ja he vahvistavat siirron omalla allekirjoituksellaan. Nykyisin siirtoasiakirjat tehdään pääasiassa sähköisesti ja osapuolten tuleekin huolehtia, että siirtoasiakirjojen tiedot siirretään viipymättä SIIRTO-rekisteriin (Etusivu – Jätteiden siirtoasiakirjatietojen rekisteri (ymparisto.fi)).

Lue lisää: Saako akkuja kerätä kuka vaan? (etelapohjanmaanely.wordpress.com)

Päivi Karttunen
Ryhmäpäällikkö, ympäristönsuojelu
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Anne Tuorila
Tarkastaja, ympäristönsuojelu
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maailman metsäpäivä – ajankohtaisempi kuin koskaan

Viikon kuluttua 21.3.2023 vietetään Maailman metsäpäivää, joka on toiminut YK-päivänä vuodesta 2013 lähtien.

Metsät koskettavat meitä tavalla tai toisella. Luontokato, ilmastonmuutos, poliittiset vaikutukset ja taloudelliset intressit kohdistavat metsiimme ennennäkemättömän laajaa painetta ja keskustelua siitä, miltä metsämme tulisi näyttää ja miten niitä voidaan käyttää. Asian käsitteleminen noin 5000 merkin blogikirjoituksessa on mahdotonta, jonka vuoksi aion rajata blogia omaan työhöni, nimittäin metsäisten elinympäristöjen hoitoon Helmi-elinympäristöohjelmassa.

YK:n biodiversiteettisopimuksen COP15 -kokouksessa Montrealissa, päästiin joulukuussa sopuun tavoitteesta suojella 30 % maailman meri- ja maapinta-alasta. Tämä ei toki takaa, että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen pysähtyisi ja palautuisi, vaan suojeltavien alueiden laatu tulee myös mahdollistaa tätä.

Etenkin metsien ennallistaminen sai viime syksynä laajaa huomiota, kun EU:n ennallistamisasetuksesta käytiin kiivastakin keskustelua julkisuudessa ja eduskunnassa. Iltapäivälehdet täyttyivät aiheeseen liittyvistä artikkeleista, kuten mitä (metsien) ennallistaminen tarkoittaa. Avaan nyt tätä käsitettä niille, jotka eivät lukeneet kyseisiä artikkeleita.

Viljelty mäntymetsä primäärisukkessiometsävyöhykkeellä Luodon saaristossa. Kuva: Robin Ramstedt.

Metsien ennallistaminen

Metsäisten elinympäristöjen hoidossa, tai tuttavallisemmin metsäteemassa, pyritään ennallistamaan uhanlaisia metsäisiä luontotyyppejä, joiden ominaispiirteet ovat häviämässä. Ominaispiirteiden menettäminen laskee luontotyyppien edustavuutta ja monimuotoisuutta, joita pyritään palauttamaan ennallistamistoimenpiteillä.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa ennallistamistoimenpiteitä kohdistetaan maankohoamisrannikon luonnontilaisten primäärisukkessiometsien kehityssarjoihin sekä lehtoihin. Ensiksi mainittua nimihirviötä kutsun jatkossa primäärisukkessiometsäksi. Primäärisukkessiometsää löytyy globaalista näkökulmasta ainoastaan Itämeren maankohoamisen vaikutusalueelta, minkä johdosta kyseistä luontotyyppiä on erityisen tärkeätä säilyttää.

Lehdot ovat vielä primäärisukkessiometsiäkin uhanalaisempia, sillä niiden osuus koko Suomen metsämaan pintalasta on vain noin 1 %. Lisäksi lehdot sijoittuvat yleensä vesistöjen äärelle, missä ihmispaine ja rakentaminen on yleensä huomattavaa.

Tavallisin syy primäärisukkessiometsän edustavuuden heikkenemiseen on metsien viljely tai muut metsätaloustoimet, sillä luontotyypin edustavuus on kytkeytynyt koskemattomiin kehityssarjoihin.

Primäärisukkessiometsän kehityssarjat alkavat rannanläheisistä pensaikoista ja lehtometsistä muuttuen kehityksen edetessä karummiksi havumetsiksi. Maankohoamisen ja ajan myötä maaperä muuttuu havumetsävyöhykkeelle ominaiseksi happamaksi podsolimaaksi, jolloin metsää ei enää luokitella primäärisukkessiometsäksi. Tähän prosessiin menee reilu 1000 vuotta.

Metsähallitus on suorittanut pienaukotuksia ja puiden kaulaamista Luodon saaristossa.
Kuvat: Robin Ramstedt.

Lehtoja uhkaa sen sijaan luontainen kuusettuminen. Vaikka kuusi onkin lehtojen yleisin puulaji, liika kuusettuminen uhkaa lehtojen multaisia ruskomaita hapettamalla näitä ja heikentää  näin ollen lehtipuiden kasvumahdollisuuksia.

Rehevää lehtokasvillisuutta Pitkämönluoman Natura 2000 -alueella. Kuva: Hanna Gulin.

Kuusivaltainen metsäalue Pitkämönluomassa. Kuva: Hanna Gulin.

Metsäteemassa toimenpiteet sijoittuvat ensisijaisesti Natura 2000 -alueille ja yksityisille luonnonsuojelualueille. Näin ollen voidaan varmistaa, että toimenpiteet vaikuttavat alueen luontoon myös jatkossa, kun metsätaloustoimet eivät pääsääntöisesti ole mahdollisia. Metsäteemassa on kuitenkin mahdollista toteuttaa toimenpiteitä myös suojelemattomille kohteille. Tämä on välttämätöntä, jotta uhanalaisten metsäluontotyyppien ja -lajien negatiivista kehitystä olisi realistista muuttaa.

Pääasialliset toimenpiteet joilla lisätään yllä mainittujen luontotyyppien edustavuutta ja monimuotoisuutta on viljeltyjen metsien hakkuut (joko pienaukotuksina tai laajempina hakkuina) ja kuusien poistaminen. Näillä toimilla edistetään metsien luontaista kehitystä tai tiettyjen puulajien kasvumahdollisuuksia. Suuri syy metsäluontomme köyhtymiseen on lahopuuston vähyys, joka on elintärkeä monille lajeille. Kaatamalla eri lajisia ja ikäisiä puita sekä kaulaamalla näitä, muodostetaan erirakenteista maa- ja pystylahopuuta, mikä palvelee mahdollisen suurta lajijoukkoa lyhyemmällä ja pidemmällä aikajänteellä.

Esimerkillinen pystylahopuu kääpineen. Kuva: Robin Ramstedt.

Vaikka metsät ovatkin monimuotoisesti tärkeitä, nämä muodostavat vaan osan koko luonnon monimuotoisuudesta. Tästä johtuen eri Helmi-teemojen kohteet toimenpiteineen pyritään yhdistämään isoimmiksi kokonaisuuksiksi uusilla Helmi-alueilla, jolloin kohteiden kytkeytyvyys tukee luonnon monimuotoisuuden elpymistä tehokkaammin.

Robin Ramstedt
Luonnonsuojelun asiantuntija ja metsäteema vastaava
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kestävyysmurros tulee – olemmeko hallinnossa valmiita

Käytän tähän alkuun yhden sanahirviön: Kansallinen luonnon monimuotoisuusstrategia 2035 (ym.fi). Sen tavoitteena on viimein pysäyttää luontokato ja saada luonnon monimuotoisuuskehitys elpymisuralle. Punaisten kirjojen sivuja selaamalla tulee selväksi, että Suomi ei voi kehuskella olevansa monimuotoisuuden suojelun edelläkävijä. Monimuotoisuutta on nakerrettu vuosien saatossa, mutta vasta nyt siihen ollaan aidosti heräämässä (Talouden ja yhteiskunnan vaikuttajat: Ei taloutta ilman luontoa – Sitra (sitra.fi). Koska aiemmat korjausliikkeet ovat olleet riittämättömiä, vaatii luontokadon pysäyttäminen ja ilmastokriisin torjuminen sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaista, koko yhteiskunnan läpäisevää KESTÄVYYSMURROSTA. Sana kuvaa osuvasti tulevaa valtavaa muutosta. Kestävää kehitystä ei enää voida saavuttaa pienillä muutoksilla, yhteiskunnan toimintaa vähittäin säätämällä tai koulutuksella ja neuvonnalla, joilla asia on pyritty hoitamaan tähän saakka.

Murroksen edellytys on tosiasioiden tunnustaminen. Heikkenevä monimuotoisuuskehitys yhä kielletään tai sen vaikutuksia vähätellään myös hallinnonaloilla, jotka ovat avainasemassa monimuotoisuuden turvaamisessa. Aina 1990-luvulta on tunnistettu tarve huomioida monimuotoisuuden suojelu uudistettaessa luonnonvarojen sekä alueiden käyttöä ohjaavaa lainsäädäntöä ja strategioita. Kuitenkin esimerkiksi metsälainsäädäntöä on luonnon monimuotoisuuden turvaamisen osalta heikennetty 2010-luvulla. Metsälaista pudotettiin luonnon kannalta arvokkaimmat elinympäristöt, kun vuonna 2014 lain turvaamiksi kohteiksi rajattiin vain pienialaiset ja taloudellisesti vähämerkitykselliset elinympäristöt. Kolmannes, eli kymmenet tuhannet hehtaarit, arvokkaista luontokohteista poistui lain turvan piiristä. Päätös on luonnontieteellisesti järjetön – laajat yhtenäiset elinympäristöt ovat luonnon kannalta arvokkaimpia. Toteutuuko metsälain 1 §:ssä mainittu lupaus biologisen monimuotoisuuden säilymisestä?

Luonnontilainen metsälain turvaama lähde hakkuun jälkeen keväällä 2021. Kuva Toni Etholén

Lähtökohtaisestikin ekologiselta kestävyydeltään heikkoa PEFC -metsäsertifiointistandardia on 2000-luvulla edelleen heikennetty siten, että standardin turvaamien arvokkaiden luontokohteiden pinta-ala romahti 95 %. Samalla talousmetsien luonnonhoidon laadun on todettu suosituksista ja neuvonnasta huolimatta heikentyneen 2010-luvulla. Päinvastaisesta vakuuttelusta huolimatta metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa on siis epäonnistuttu. Tuntuu uskomattomalta, että valtavasta metsäpinta-alasta huolimatta emme ole pystyneet hyödyntämään metsiämme siten, että myös lajien elinmahdollisuudet olisi turvattu. Tuore metsästrategiakin (mmm.fi) on tutkijoiden mukaan riittämätön metsien hiilinielujen vahvistamiselle, luontokadon pysäyttämiselle ja vesistöjen suojelulle asetettujen kansainvälisten, EU:n ja kansallisten tavoitteiden saavuttamiselle. Samaan aikaan julkisesti ihmettelemme, miksi EU pyrkii puuttumaan Suomen metsäpolitiikkaan.

Podsolimaannostutkimusta vai avohakkuun jälkeinen maanmuokkaus Kainuussa kesällä 2021.
Kuva: Toni Etholén

Myös meillä ympäristöhallinnossa on ratkaisujen aika. Pian väistyvä hallitus on nostanut luonnon monimuotoisuuden turvaamisen aivan uudelle tasolle rahoituksen, keinovalikoimien ja toteutuksen suhteen. Kuitenkin törmäämme toistuvasti lainsäädännön ja sen tulkintojen puutteisiin kestävyysmurroksen edistäjinä. Lainsäädäntö siis pahimmillaan estää luonnon, ilmaston kuin myös taloudellisten seikkojen kannalta järkevät ja kustannustehokkaat toimenpiteet murrokseen valmistautuvassa yhteiskunnassa. Pakko käyttää toistakin sanahirviötä: Ympäristöministeriön hallinnonalan konsernistrategia (ym.fi) peräänkuuluttaa harmaaseen suoritukseen tottuneita virkahenkilöitä aivan uudella tavalla katsomaan tulevaisuuteen, toimimaan edelläkävijöinä sekä tuomaan rohkeasti esille ongelmia ja epäkohtia. Tämä on kestävyysmurroksen edellytyksenä niin ympäristöhallinnossa, kuin koko yhteiskunnassa. Nyt jos koskaan vaaditaan hallinnolta kantaaottavuutta, uskallusta katkaista virheellisiltä väitteiltä siivet ja rohkeutta nostaa ympäristöasiat talouden rinnalle kaiken perustana.

Lähteitä:

Punttila, P. 2020. Metsäsertifioinnin historia metsäluonnon monimuotoisuuden turvaajana Suomessa – turvan taso lakitasoon verrattuna. Julkaisussa: Suomen biodiversiteettistrategian ja toimintaohjelman 2012–2020 toteutuksen ja vaikutusten arviointi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:36. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162392

Siitonen, J. ym. 2020. Talousmetsien luonnonhoidon kehitys vuosina 1995‒2018 luonnonhoidon laadun arvioinnin sekä valtakunnan metsien inventoinnin tulosten perusteella. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 69/2020. https://jukuri.luke.fi/handle/10024/546354

Hyvärinen, E. ym. (toim.). 2019. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/299501

Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). 2018. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja. Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. 388s. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161233

Vietämme tällä viikolla maailman luontopäivää!

Toni Etholén
Ylitarkastaja
Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohdintoja Kansainvälisenä kosteikkopäivänä

Kosteikot ovat maailmanlaajuisesti erittäin monimuotoinen elinympäristöjen ryhmä. Niitä yhdistävä tekijä kaikkialla on, että vähintään saappaat ovat tarpeen niillä kuljettaessa. Kosteikkojen luonteessa on valtavaa vaihtelua, aina trooppisten jokisuistojen mangrovesoista arktisiin polygonisoihin. Kosteikkojen merkitys luonnon monimuotoisuudelle on kaikkialla suuri. Niillä on myös valtava merkitys vesi- ja hiilivarastoina.

Eurooppa kosteikkojen maanosa

Eurooppa on kosteikkojen kannalta merkittävä maanosa. Maanosan laajimmat kosteikot sijaitsevat alueilla, joita ei äkkiseltään tule ajatelleeksi nimittäin Vienanmeren etelä- ja itäpuolella, Arkangelissa ja Ääninen-järven eteläpuolella. Myös Skandinavia loistaa kosteikkojen runsaudella. Näillä alueilla kosteikot ovat enimmäkseen erilaisia soita. Kuitenkin Barentsinmeren rannoilla vuoroveden vaihtelu luo omanlaisiaan arktisia kosteikkoympäristöjä. Satelliittikuvia katsellessa voi löytää mielenkiintoisia, Barentsinmereen laskevien suurten jokien tulvimiseen liittyviä, kosteikkoja. Mitä etelämmäs Euroopassa siirrytään, sitä vähäisemmiksi käy kosteikkojen määrä. Toki sieltäkin löytyy erittäin merkittäviä kosteikkoja, kuten Volgan suisto Mustallamerellä ja erikoinen Syvashin suolajärvisysteemi. Länsi-Euroopassa runsassateisilla alueilla (esim. Skotlanti ja Färsaaret) esiintyy maaston peittäviä ja sen mukaisesti nimensä saaneita peittosoita. Vuorovesirannat, kuten Alankomaiden Waddenzee, sekä suurten jokien suistot, ovat myös läntisen Euroopan merkittäviä kosteikkoja.

Eteläpohjaista kosteikkoluontoa tyypillisimmillään. Keidassuo Suupohjassa.

Entäpä sitten omat, kotoiset kosteikkomme?

Suomi on soiden maa, mahtaako saanut osan nimestäänkin siitä (totuus lienee, että ei ole). Tyypillisimpiä kosteikkojamme ovat suot, jotka peittävät Suomen kamarasta noin 100 000 neliökilometriä eli lähes kolmanneksen. Etelä- ja Länsi-Suomessa esiintyvät keidassuot muuttuvat pohjoista ja itää kohden aapasoiksi, jotka puolestaan muuttuvat käsivarressa ja päälaen pohjoisosissa palsasoiksi.

Ihmisen toiminta vaikuttaa kosteikkoihin

Valitettavasti ihmiskunta on kohdellut kosteikkoja kovin kaltoin, eikä Suomikaan erotu edukseen. Kosteikkoja on kautta maailman kuivattu mitä moninaisimpia tarkoituksia varten ja niiden luonnetta on muuteltu laajalla keinovalikoimalla. Kasvava väestö on tarvinnut käyttöönsä myös kosteikot, jotka ovat olleet kehityksen esteinä tai sen mahdollistajina. Suomen kasvavan väestön ruokkimiseksi raivattiin pelloiksi 1600-luvulta alkaen tuhansia neliökilometrejä soita. 1900-luvulla soidemme käyttö lisääntyi tavattomasti, kun metsätalouskäyttöön kuivattiin ojittamalla suunnilleen puolet eli noin 50 000 neliökilometriä soita. Tämä on eniten maailmassa. Kasvava energiantarve toisen maailmansodan jälkeen on hävittänyt altaiden alta soita, ja 1970-luvun alun energiakriisin seurauksena taasen on turvetuotantoon otettu noin 500 neliökilometriä suoluonnostamme. Jos ajatellaan kaatopaikkoja eri kaupungeissa, ovat ne usein soita: Stormossen, Ämmässuo, Isosuo, Kiimassuo, Kontiosuo ja niin edelleen.

Kuoriutuuko ihmiskunnasta vielä kosteikkojen pelastaja?

Mikä on kosteikkojen tulevaisuus ja mitä on tehtävissä niiden palauttamiseksi?

Globaalisti ajatellen suuria uhkakuvia leijuu edelleen kosteikkojen yllä. Uhkakuvista ilmastonmuutos ja edelleen kasvavan väestön tarpeet mahtavat olla suurimpia. Kosteikot voivat lopulta muodostua kriittisiksi ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Niiden vettä puhdistavaa vaikutusta ja toimimista hiilivarastoina ei voi millään korvata. Omalta osaltamme voisimme Suomessa toimia kosteikkojen palauttamiseksi. Konkreettinen toimi myönteisen kehityskulun käyntiin polkaisemiseksi voisi olla metsätaloudellisesti vajaatuottoisten ojitettujen soiden systemaattinen ennallistaminen. Suunnittelua ja toteutusta voisi tehdä esimerkiksi valuma-aluetasolla. Globaali ajattelutapa ja paikallistasolla tapahtuva käytännön toiminta voisivat olla avaimia kosteikkojen palauttamiseksi. Suomella voisi olla hyvät edellytykset toimia niiden kunnostamisen edelläkävijänä, mikä voisi olla kunnostamisen ensi askel myös laajemmin.

Yli puolet kosteikkojen luontotyypeistä on uhanalaisia, kuten ruoho- ja heinäkorpi.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus toimii jo nyt monenlaisten kosteikkojen kunnostamisen edistäjänä, mutta kunnostustarpeen valtaisan mittakaavan vuoksi tehtävää riittää vielä pitkäksi aikaa. Kunnostustoiminnan laajentamistarve on myös ilmeinen.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus