Eletään tammikuun puolta väliä ja maa on musta, vettä sataa, päivät ovat harmaita. Ei tietoakaan talvesta – narisevasta pakkaslumesta, paksusta lumipeitteestä, kirpsakkaista aurinkoisista pakkapäivistä. Olisipa tämä talvi poikkeus!
Marras- joulukuussa oli lyhyt pakkasjakso, jonka myötä pienet lammet jäätyivät ja maa oli jäässä. Sen jälkeen tulivat sateet, päivästä toiseen jatkuvat sateet. Sadevesistä alkoi muodostua ongelmia, koska maa oli jäässä eikä se silloin ime vettä. Porissa kaupunki nosti tulvasuojelun varautumistasoa tulvavaaran takia, Lounais-Suomessa Loimijoella ja Lapuan Liinamaalla vesi nousi pelloille, Tikkurilassa Keravanjoki tulvi kävelytielle, Salossa tulvavesi katkaisi kadun ja Vallilassa kerrostalon kellariin päätyi tuhansia litroja vettä. Mitä kaikkea muuta, mikä ei ole päätynyt tiedotusvälineisiin, sateet ovat aiheuttaneetkaan?
Ilmastonmuutoksen eteneminen tuo haasteita hulevesien kanssa
Ilmastomuutoksen todetaan lisäävän säiden ääri-ilmiöitä, kesät ovat kuumia ja kuivia ja sateet lisääntyvät sekä yleistyvät etenkin talvella. Lämpötilan noususta johtuen sateet tulevat useimmiten vetenä. Olettaa saattaa, että tulevaisuudessa meillä on entistä enemmän haasteita sade- ja sulamisvesien eli hulevesien kanssa. Keskustoissa ja tiiviillä alueilla vesien hallinta on haasteellisempaa, koska tilaa on vähän ja rakentaminen on kallista. Perinteisesti hulevedet on johdettu putkissa vesistöihin. Olemassa oleva verkosto jää auttamatta tulevaisuudessa pieneksi ja vesien määrän ennustaminen on entistä hankalampaa.
Maankäytön suunnittelussa tulisi tehdä hulevesiä varten uusia ratkaisuja
Miten sitten tulisi varautua ennalta arvaamattomiin sateisiin ja suuriin vesimääriin sekä niistä aiheutuviin haasteisiin? Maankäytön suunnittelu ja ajatusten päivittäminen hulevesien suhteen ovat mielestäni avainroolissa ennaltaehkäisemään hulevesistä aiheutuvia ongelmia tulevaisuudessa. Hulevesien johtaminen tulisi nähdä toisinkin kuin perinteisenä putkiratkaisuna.
Vesien pidättäminen ja johtaminen avoimissa luonnonmukaisissa uomissa parantaa varautumista suurten yllättävien vesimäärien hallitsemiseksi. Mielestäni monessa tilanteessa putkiratkaisun ja maanpinnallisia ratkaisuja yhdistämällä saataisiin aikaan järjestelmä, jolla voitaisiin paremmin varautua yllättäviin virtaamiin. Sade- ja sulamisvesien johtaminen, pidättäminen maaperään ja viivyttäminen vaativat fyysistä tilaa, josta kilpailee kaupunkirakenteessa moni muukin toiminto. Viheralueet olisi hyvä suunnitella siten, että niihin voitaisiin toteuttaa hulevesilammikoita, -uomia ja avoimia vesipintoja, jotka ovat parhaimmillaan varsin viihtyisiä virkistäytymisalueita. Hulevettä johtavan verkoston täytyy olla jatkuva ja usein myös varsin laaja, jotta vettä voidaan johtaa eteenpäin. Perinteinen maan alla oleva putkiverkosto on usein laaja ja monihaarainen. Sade- ja sulamisvesien kuljettamiseksi ja viivyttämiseksi maanpinnalla, tulisi mielestäni suunnitella maankäytön suunnittelun yhteydessä vastaavan tyyppinen verkosto, esimerkiksi viheralueita hyödyntäen. Yleispiirteisen maanpäällisen hulevesiverkoston aluevaraukset on hyvä osoittaa yleiskaavassa, josta ilmenee myös helposti verkoston jatkuvuus. Yleiskaavassa hulevesille varattujen alueiden tarkempi suunnittelu toteutetaan yksityiskohtaisemmassa vaiheessa.
Hulevesien johtamiseen, viivyttämiseen ja pidättämiseen liittyy rajoituksia ja suosituksia, jotka tulee muistaa huomioida suunnittelun yhteydessä. Esimerkiksi hulevesiä ei saa johtaa pohjavesialueille pilaantumisriskin takia eikä maanteiden kuivatusojiin tierakenteiden vettymisvaaran takia.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on tilannut työn, jossa on tutkittu viiden kunnan yleiskaavasta, miten hulevesien hallinta on niissä huomioitu.
Oheinen työ löytyy linkistä.
Anu Schulte-Tigges
Maankäytön asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus