Kestävyysmurros tulee – olemmeko hallinnossa valmiita

Käytän tähän alkuun yhden sanahirviön: Kansallinen luonnon monimuotoisuusstrategia 2035 (ym.fi). Sen tavoitteena on viimein pysäyttää luontokato ja saada luonnon monimuotoisuuskehitys elpymisuralle. Punaisten kirjojen sivuja selaamalla tulee selväksi, että Suomi ei voi kehuskella olevansa monimuotoisuuden suojelun edelläkävijä. Monimuotoisuutta on nakerrettu vuosien saatossa, mutta vasta nyt siihen ollaan aidosti heräämässä (Talouden ja yhteiskunnan vaikuttajat: Ei taloutta ilman luontoa – Sitra (sitra.fi). Koska aiemmat korjausliikkeet ovat olleet riittämättömiä, vaatii luontokadon pysäyttäminen ja ilmastokriisin torjuminen sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaista, koko yhteiskunnan läpäisevää KESTÄVYYSMURROSTA. Sana kuvaa osuvasti tulevaa valtavaa muutosta. Kestävää kehitystä ei enää voida saavuttaa pienillä muutoksilla, yhteiskunnan toimintaa vähittäin säätämällä tai koulutuksella ja neuvonnalla, joilla asia on pyritty hoitamaan tähän saakka.

Murroksen edellytys on tosiasioiden tunnustaminen. Heikkenevä monimuotoisuuskehitys yhä kielletään tai sen vaikutuksia vähätellään myös hallinnonaloilla, jotka ovat avainasemassa monimuotoisuuden turvaamisessa. Aina 1990-luvulta on tunnistettu tarve huomioida monimuotoisuuden suojelu uudistettaessa luonnonvarojen sekä alueiden käyttöä ohjaavaa lainsäädäntöä ja strategioita. Kuitenkin esimerkiksi metsälainsäädäntöä on luonnon monimuotoisuuden turvaamisen osalta heikennetty 2010-luvulla. Metsälaista pudotettiin luonnon kannalta arvokkaimmat elinympäristöt, kun vuonna 2014 lain turvaamiksi kohteiksi rajattiin vain pienialaiset ja taloudellisesti vähämerkitykselliset elinympäristöt. Kolmannes, eli kymmenet tuhannet hehtaarit, arvokkaista luontokohteista poistui lain turvan piiristä. Päätös on luonnontieteellisesti järjetön – laajat yhtenäiset elinympäristöt ovat luonnon kannalta arvokkaimpia. Toteutuuko metsälain 1 §:ssä mainittu lupaus biologisen monimuotoisuuden säilymisestä?

Kuvassa metsähakkuun jälkeistä maisemaa, jossa on vettä ja multaa ja puita.
Luonnontilainen metsälain turvaama lähde hakkuun jälkeen keväällä 2021. Kuva Toni Etholén

Lähtökohtaisestikin ekologiselta kestävyydeltään heikkoa PEFC -metsäsertifiointistandardia on 2000-luvulla edelleen heikennetty siten, että standardin turvaamien arvokkaiden luontokohteiden pinta-ala romahti 95 %. Samalla talousmetsien luonnonhoidon laadun on todettu suosituksista ja neuvonnasta huolimatta heikentyneen 2010-luvulla. Päinvastaisesta vakuuttelusta huolimatta metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa on siis epäonnistuttu. Tuntuu uskomattomalta, että valtavasta metsäpinta-alasta huolimatta emme ole pystyneet hyödyntämään metsiämme siten, että myös lajien elinmahdollisuudet olisi turvattu. Tuore metsästrategiakin (mmm.fi) on tutkijoiden mukaan riittämätön metsien hiilinielujen vahvistamiselle, luontokadon pysäyttämiselle ja vesistöjen suojelulle asetettujen kansainvälisten, EU:n ja kansallisten tavoitteiden saavuttamiselle. Samaan aikaan julkisesti ihmettelemme, miksi EU pyrkii puuttumaan Suomen metsäpolitiikkaan.

Kuvassa näkyy maa-alue, josta on puita hakattu ja reunassa näkyy metsän reuna.
Podsolimaannostutkimusta vai avohakkuun jälkeinen maanmuokkaus Kainuussa kesällä 2021.
Kuva: Toni Etholén

Myös meillä ympäristöhallinnossa on ratkaisujen aika. Pian väistyvä hallitus on nostanut luonnon monimuotoisuuden turvaamisen aivan uudelle tasolle rahoituksen, keinovalikoimien ja toteutuksen suhteen. Kuitenkin törmäämme toistuvasti lainsäädännön ja sen tulkintojen puutteisiin kestävyysmurroksen edistäjinä. Lainsäädäntö siis pahimmillaan estää luonnon, ilmaston kuin myös taloudellisten seikkojen kannalta järkevät ja kustannustehokkaat toimenpiteet murrokseen valmistautuvassa yhteiskunnassa. Pakko käyttää toistakin sanahirviötä: Ympäristöministeriön hallinnonalan konsernistrategia (ym.fi) peräänkuuluttaa harmaaseen suoritukseen tottuneita virkahenkilöitä aivan uudella tavalla katsomaan tulevaisuuteen, toimimaan edelläkävijöinä sekä tuomaan rohkeasti esille ongelmia ja epäkohtia. Tämä on kestävyysmurroksen edellytyksenä niin ympäristöhallinnossa, kuin koko yhteiskunnassa. Nyt jos koskaan vaaditaan hallinnolta kantaaottavuutta, uskallusta katkaista virheellisiltä väitteiltä siivet ja rohkeutta nostaa ympäristöasiat talouden rinnalle kaiken perustana.

Lähteitä:

Punttila, P. 2020. Metsäsertifioinnin historia metsäluonnon monimuotoisuuden turvaajana Suomessa – turvan taso lakitasoon verrattuna. Julkaisussa: Suomen biodiversiteettistrategian ja toimintaohjelman 2012–2020 toteutuksen ja vaikutusten arviointi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:36. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162392

Siitonen, J. ym. 2020. Talousmetsien luonnonhoidon kehitys vuosina 1995‒2018 luonnonhoidon laadun arvioinnin sekä valtakunnan metsien inventoinnin tulosten perusteella. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 69/2020. https://jukuri.luke.fi/handle/10024/546354

Hyvärinen, E. ym. (toim.). 2019. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/299501

Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). 2018. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja. Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. 388s. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161233

Vietämme tällä viikolla maailman luontopäivää!

Blogikirjoittajan kuva, jossa hän on vesistön äärellä ja  pitelee kalasaalista kädessä.

Toni Etholén
Ylitarkastaja
Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohdintoja Kansainvälisenä kosteikkopäivänä

Kosteikot ovat maailmanlaajuisesti erittäin monimuotoinen elinympäristöjen ryhmä. Niitä yhdistävä tekijä kaikkialla on, että vähintään saappaat ovat tarpeen niillä kuljettaessa. Kosteikkojen luonteessa on valtavaa vaihtelua, aina trooppisten jokisuistojen mangrovesoista arktisiin polygonisoihin. Kosteikkojen merkitys luonnon monimuotoisuudelle on kaikkialla suuri. Niillä on myös valtava merkitys vesi- ja hiilivarastoina.

Eurooppa kosteikkojen maanosa

Eurooppa on kosteikkojen kannalta merkittävä maanosa. Maanosan laajimmat kosteikot sijaitsevat alueilla, joita ei äkkiseltään tule ajatelleeksi nimittäin Vienanmeren etelä- ja itäpuolella, Arkangelissa ja Ääninen-järven eteläpuolella. Myös Skandinavia loistaa kosteikkojen runsaudella. Näillä alueilla kosteikot ovat enimmäkseen erilaisia soita. Kuitenkin Barentsinmeren rannoilla vuoroveden vaihtelu luo omanlaisiaan arktisia kosteikkoympäristöjä. Satelliittikuvia katsellessa voi löytää mielenkiintoisia, Barentsinmereen laskevien suurten jokien tulvimiseen liittyviä, kosteikkoja. Mitä etelämmäs Euroopassa siirrytään, sitä vähäisemmiksi käy kosteikkojen määrä. Toki sieltäkin löytyy erittäin merkittäviä kosteikkoja, kuten Volgan suisto Mustallamerellä ja erikoinen Syvashin suolajärvisysteemi. Länsi-Euroopassa runsassateisilla alueilla (esim. Skotlanti ja Färsaaret) esiintyy maaston peittäviä ja sen mukaisesti nimensä saaneita peittosoita. Vuorovesirannat, kuten Alankomaiden Waddenzee, sekä suurten jokien suistot, ovat myös läntisen Euroopan merkittäviä kosteikkoja.

Kuva laajasta suoalueesta.
Eteläpohjaista kosteikkoluontoa tyypillisimmillään. Keidassuo Suupohjassa.

Entäpä sitten omat, kotoiset kosteikkomme?

Suomi on soiden maa, mahtaako saanut osan nimestäänkin siitä (totuus lienee, että ei ole). Tyypillisimpiä kosteikkojamme ovat suot, jotka peittävät Suomen kamarasta noin 100 000 neliökilometriä eli lähes kolmanneksen. Etelä- ja Länsi-Suomessa esiintyvät keidassuot muuttuvat pohjoista ja itää kohden aapasoiksi, jotka puolestaan muuttuvat käsivarressa ja päälaen pohjoisosissa palsasoiksi.

Ihmisen toiminta vaikuttaa kosteikkoihin

Valitettavasti ihmiskunta on kohdellut kosteikkoja kovin kaltoin, eikä Suomikaan erotu edukseen. Kosteikkoja on kautta maailman kuivattu mitä moninaisimpia tarkoituksia varten ja niiden luonnetta on muuteltu laajalla keinovalikoimalla. Kasvava väestö on tarvinnut käyttöönsä myös kosteikot, jotka ovat olleet kehityksen esteinä tai sen mahdollistajina. Suomen kasvavan väestön ruokkimiseksi raivattiin pelloiksi 1600-luvulta alkaen tuhansia neliökilometrejä soita. 1900-luvulla soidemme käyttö lisääntyi tavattomasti, kun metsätalouskäyttöön kuivattiin ojittamalla suunnilleen puolet eli noin 50 000 neliökilometriä soita. Tämä on eniten maailmassa. Kasvava energiantarve toisen maailmansodan jälkeen on hävittänyt altaiden alta soita, ja 1970-luvun alun energiakriisin seurauksena taasen on turvetuotantoon otettu noin 500 neliökilometriä suoluonnostamme. Jos ajatellaan kaatopaikkoja eri kaupungeissa, ovat ne usein soita: Stormossen, Ämmässuo, Isosuo, Kiimassuo, Kontiosuo ja niin edelleen.

Maassa oleva linnunpesä, jossa on kolme munaa.
Kuoriutuuko ihmiskunnasta vielä kosteikkojen pelastaja?

Mikä on kosteikkojen tulevaisuus ja mitä on tehtävissä niiden palauttamiseksi?

Globaalisti ajatellen suuria uhkakuvia leijuu edelleen kosteikkojen yllä. Uhkakuvista ilmastonmuutos ja edelleen kasvavan väestön tarpeet mahtavat olla suurimpia. Kosteikot voivat lopulta muodostua kriittisiksi ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Niiden vettä puhdistavaa vaikutusta ja toimimista hiilivarastoina ei voi millään korvata. Omalta osaltamme voisimme Suomessa toimia kosteikkojen palauttamiseksi. Konkreettinen toimi myönteisen kehityskulun käyntiin polkaisemiseksi voisi olla metsätaloudellisesti vajaatuottoisten ojitettujen soiden systemaattinen ennallistaminen. Suunnittelua ja toteutusta voisi tehdä esimerkiksi valuma-aluetasolla. Globaali ajattelutapa ja paikallistasolla tapahtuva käytännön toiminta voisivat olla avaimia kosteikkojen palauttamiseksi. Suomella voisi olla hyvät edellytykset toimia niiden kunnostamisen edelläkävijänä, mikä voisi olla kunnostamisen ensi askel myös laajemmin.

Kuva havumetsästä, jossa on paljon aluskasvillisuutta mm. heiniä.
Yli puolet kosteikkojen luontotyypeistä on uhanalaisia, kuten ruoho- ja heinäkorpi.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus toimii jo nyt monenlaisten kosteikkojen kunnostamisen edistäjänä, mutta kunnostustarpeen valtaisan mittakaavan vuoksi tehtävää riittää vielä pitkäksi aikaa. Kunnostustoiminnan laajentamistarve on myös ilmeinen.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Metsät vesienhoidossa

Metsillä on tärkeä rooli vesienhoidossa, kun etsitään sopeutumiskeinoja ilmastonmuutokseen. Metsien hiilinielukeskustelu on pinnalla, mutta samanaikaisesti metsistä saadaan muita hyötyjä. Metsät estävät eroosiota, suojaavat vesistöjä, tasoittavat virtaamia, tarjoavat hyvinvointia ihmisille ja turvaavat luonnon monimuotoisuutta. Monimuotoisuus ylläpitää elinympäristöjen kestävyyttä ja sopeutumiskykyä.

Talvinen kuva suolta.

Metsät tulevat muuttumaan

Ilmaston lämpeneminen pidentää kasvukautta lämpötilan suhteen, mutta valo ei lisäänny. Leudot talvet saattavat kuluttaa puiden energiavaroja niin, että seuraavan kesän kasvu kärsii. Puut ovat pitkäikäisyytensä vuoksi huonoja sopeutumaan nopeisiin muutoksiin. Siksi on tärkeä pohtia toimenpiteiden vaihtoehtoja jo nyt. Aloittaa voi vaikka puulajin valinnasta ja hakkuutavoista. Suosimalla sekametsiä tuetaan monimuotoisuutta ja kohennetaan metsien virkistysarvoja. Mutta mitä pitäisi tehdä suometsissä?

Suometsiä tutkitaan

Suometsien toimenpiteissä on tunnistettava suotyyppien kirjo ja suunniteltava toimet niiden mukaan. Jatkuvan kasvatuksen menetelmät auttavat turvaamaan hiilivarastoja ja ehkäisevät vesistökuormitusta. Lisätietoa tarvitaan, kuinka kestävät vaihtoehdot saadaan parhaiten käyttöön. Käynnissä on tutkimus, jolla selvitetään metsänomistajien näkemyksiä metsätalouden vesistövaikutuksista (helsinki.fi). Myös osa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajista on saanut kyselyn vastattavakseen. Tuloksia tarvitaan uusien taloudellisten tukien ja neuvontapalvelujen kehittämisessä.

Suometsien kestävä käyttö vaatii huolellista suunnittelua. Toimenpiteet, jotka liittyvät ravinne- ja vesitalouden säätelyyn, onnistuvat parhaiten useiden tilojen yhteistyönä. Tarpeettomia toimenpiteitä tulee välttää. Tavoitteena on vesien tehokkaan poisjohtamisen sijaan hidastaa veden virtausta siihen sopivilla alueilla. Olemassa oleva puusto auttaa pohjavedenpinnan säätelyssä. Aivan äskettäin on koottu yhteen kokemuksia ja esimerkkejä jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmistä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta (metsakeskus.fi).

Pitkospuut talvisessa suometsässä.

Metsien monien käyttötarkoitusten yhteensovittaminen on entistä tärkeämpää. Erilaisia tavoitteita voi toteuttaa myös yhden metsätilan sisällä. Se voi tarkoittaa, että eri puolilla metsätilaa sovelletaan erilaisia metsänhoidon menetelmiä. Metsien käytön haasteena on meillä kuitenkin metsätilojen pirstoutuminen ja suometsien suuri osuus. Pirstaleisuus aiheuttaa, että omistajia on paljon ja yhteishankkeiden suunnittelu vie aikaa.

Vesiensuojelussa on tekemistä

Nouseva huoli ilmaston muuttuessa on vesien tummuminen. Yhtenä aiheuttajana on metsien ojitukset, jotka ovat lisänneet humuksen huuhtoutumista. Lämpötilan nousu kiihdyttää orgaanisen aineen hajotusta ja sitä kautta tummumista. Tumma vesi varastoi lämpöä ja lisää haittoja entisestään. Eri tekijöistä aiheutuvat haitat kärjistävät toistensa vaikutusta. Huolehditaan siis metsistä, mitoitetaan vesiensuojelun ratkaisut vastaamaan tulevia muutoksia ja vältetään ojien kaivua!

Blogin kirjoittajan kuva.

Mari Lappalainen
Ilmastoasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Ähtärissä tapahtuu – Kosteikkoja kolmessa eri vaiheessa

Auto on startannut Vaasasta ja muutaman ajotunnin jälkeen lähestyttäessä Ähtäriä voi maiseman huomata muuttuneen. Vesistöjä, järviä, kaikkialla! Järvimaisema on upean ainutlaatuinen ja fraasi ”Suomi on tuhansien järvien maa” todella pätee ajettaessa Ähtärin alueella. Vaikka onnekkaassa asemassa oleville suomalaisille järvimaisema voi toisinaan olla itsestäänselvyys, ovat tärkeässä roolissa tämän maiseman säilyttämistä järvivesien ennallistaminen ja kunnostus. Kuten monessa muussakin osa-alueessa, myös tässä luonnon kantokyky ei kestä ulkoista rasitetta, eikä enää hyvässä kunnossa oleva vesistö pysy hyvänä itsestään. 

Ähtärissä vesistöjä on kunnostettu muun muassa kosteikoilla, jotka olivatkin Ähtäri reissumme päänähtävyydet.  Alun perin meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Niemenlahden sekä Hankolan ja Kantalan kosteikkoja, jotka ovat saaneet Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta avustusrahoitusta Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta ja ovat vielä työn alla. Oli iloinen yllätys, kun pääsimme katsomaan myös Ruuhelan ja Harjanteenojan jo valmistuneita kosteikkoja. Ruuhelan, Harjanteenojan ja Niemenlahden kosteikoille saimmekin opastetut kierrokset.

Ruuhelan ja Harjanteenojan vesiensuojelukosteikot ovat osa Vähä Haapajärven kunnostushanketta ja niiden tarkoitus on ohjata valuma-alueelta tulevia ravinnepitoisia maa- ja metsätalouden ojitus- ja valumavesiä. Kosteikkojen avulla valumavesien virtausnopeutta voidaan hidastaa ja täten vähentää Vähä-Haapajärveen päätyvää ravinnekuormaa. Ruuhelan ja Harjanteenojan Kosteikkojen uomaverkoston varrella kasvaa vesikasvillisuutta, mikä sitoo sekä ravinteita että kiintoainesta. Lisäksi eri lajit voivat hyödyntää kasvillisuuden tarjoamaa elinympäristöä, mikä taas lisää luonnon monimuotoisuutta. Kosteikkojen rantakasvillisuus toimii pintavalutuskenttänä tehostaen veden valumisen hidastumista Vähä Haapajärveen.

Kuva 1.  Ruuhelan kosteikko (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)
Kuva 2. Harjanteenojan kosteikko. (Kuva Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Kosteikot ovat lisäksi visuaalisesti miellyttäviä! Ruuhelan kosteikko sijaitsee soman rantakallion vieressä, kun taas Harjanteenojan kosteikon kiemurteleva ulkomuoto loistaa erilaisuudellaan. 

Toisin kuin toteutuneet Vähä Haapajärven kosteikot, on Vähä-Peränteen vesistön vierellä sijaitseva Niemenlahden kosteikko vielä työn alla. Kuten Vähä Haapajärven kosteikot, on myös Niemenlahden kosteikko suunniteltu pidättämään maa- ja metsätalousalueen ojitus- ja valumavesiä. Kosteikolla on lisäksi samoja vesiensuojelullisia hyötyjä kuin Ruuhelan ja Harjanteenojan kosteikoillakin. Erityispiirteenä Niemenlahdella on sen suuri pinta-ala. Kosteikkoalue on 1,1 hehtaarin laajuinen, josta kosteikon vesipinta-ala on 0,5 hehtaaria. Helppokulkuisella kosteikkoalueella pääsee tarkkailemaan sekä kohdetta läheltä että myös esimerkiksi lintuja! Valmistuttuaan kosteikko lisää alueen visuaalista arvoa.

Kuva 3. Niemenlahden kosteikon kaivuutyöt käynnissä. (Kuva Kari Haapamäki)
Kuva 4. Niemenlahden kosteikko.
Kuva 5. Niemenlahden kosteikko ja näkymä Peränne järvelle. (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Parhaimmillaan kosteikot siis tuovat alueelle vesiensuojelullisten hyötyjen lisäksi myös visuaalisia sekä virkistyskäytöllisiä hyötyjä.

Neljäs kosteikko jossa kävimme, oli Hankolan ja Kantalan kosteikko, jota on alettu rakentaa tänä keväänä Kantalan teollisuusalueelle Voilampeen laskevan ojan varteen. Sen tavoitteena on valmistua syksyyn mennessä. Kosteikon tarkoituksena on vähentää Hankolan ja Kantalan alueelta hulevesien mukana päätyvien kiintoaineiden ja ravinteiden määrää noin 900 metriä etelään sijaitsevaan Voilampeen. Voilampi on harvinaislaatuinen lähdeperäinen järvi ja hankkeen avulla voidaan suojella tätä erityistä järveä. Hankkeella vähennetään myös Kantalan teollisuusalueen ja sen alapuolisten uomien tulvimisriskiä vesiä viivyttävien rakenteiden avulla sekä ojien kunnostuksella. Kosteikon rakentamisessa hyödynnetään rakentamisvaiheessa poistettua metsän pohjan kasvillisuutta ja ajan myötä alueelle kasvaa tuoreelle kangasmetsälle tyypillistä kasvillisuutta. Kosteikko ja siihen johtava avo-ojaverkosto muodostavat eliölajeille elinympäristön ja ekologisen käytävän kulkuväyläksi alueelta toiselle.

Kuva 6. Rakennusvaiheessa oleva Hankolan ja Kantalan kosteikko. (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Ähtärissä voikin siis tulevaisuudessa tehdä vaikka päiväretken erilaisten kosteikkojen luo, jotka toimivat erinomaisina ympäristökasvatuksen kohteina.

Ja mikä parasta kosteikot lisäävät alueidensa monimuotoisuutta ja tulevaisuudessa vesistöt hyötyvät niiden olemassaolosta!

Viivi Kuusisto & Sirpa Jokipii
Vesistökunnostusryhmän viestinnän harjoittelijat
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Entisille turvetuotantoalueille perustetut kosteikot lisäävät luonnon monimuotoisuutta

Turpeenotto on päättynyt tai päättymässä useilta turvetuotantoalueilta. Osa näistä alueista on vanhoja ja turvekerros on hyödynnetty lähes loppuun. Osalla alueista turpeenotto on taas päätetty lopettaa, koska polttoturpeen käytön vähentämistavoitteet ja päästöoikeusmaksut ovat heikentäneet turpeen noston kannattavuutta.

Turvetuotantoalueen jälkikäytöstä päättää Suomessa maanomistaja. Turvetuotantoalueet voivat koostua useista eri kiinteistöistä, joita on vuokrattu eri maanomistajilta. Tällöin alue saattaa jälkikäytössä pirstoutua eri käyttömuotoihin. Suosituimpia jälkikäyttömuotoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ovat perinteisesti olleet suopohjan ottaminen viljelykäyttöön tai metsittäminen.

Osa entisistä turvetuotantoalueista on alavia alueita, joille sadevedet kertyvät pumppaamiseen perustuvan kuivattamisen päätyttyä. Tällaiset alueet soveltuvat erityisen hyvin kosteikoiksi turvetuotannon jälkeen. Kosteikkoja voidaan myös aktiivisesti perustaa patoamalla vettä alueelle. Mikäli alueella esiintyy happamia sulfaattimaita, lisäkuivatusta ojittamalla tulisi välttää. Kosteikko tai alueen uudelleen soistaminen olisi tällöin suositeltava jälkikäyttömuoto, koska alueen vedenpinnan nosto estää turvekerroksen alapuolella sijaitsevien potentiaalisten sulfidimaiden happamoitumista.

Miksi kosteikkoja kannattaa perustaa?

Kosteikolla tarkoitetaan elinympäristöä, jossa on vaihtelevasti avovettä ja maaperältään kosteaksi jäävää aluetta. Kosteikkoja voidaan perustaa eri tavoitteita ajatellen – luonnon monimuotoisuutta lisäämään, vesienkäsittelyä parantamaan, sekä virkistyskäyttö- ja riistanhoitokohteiksi.

Kosteikko tarjoaa elinympäristön vedestä riippuvaisille kasvi- ja eläinlajeille kuten monille vesilinnuille ja kahlaajille, joista monet lajit ovat vähentyneet. Kosteikko voi myös toimia hiilinieluna – alueelle jäljelle jääneen turpeen hajoaminen ja hiilidioksidin vapautuminen maatuvasta turpeesta estyy, kun alue vesitetään. Alueelle levittäytyvä kasvillisuus sitoo hiiltä ilmakehästä.

Lisäksi kiinnostus kosteikkoja kohtaan on lisääntynyt ilmastonmuutoksen hillitsemisen noustua tärkeäksi ympäristötavoitteeksi. Kosteikot edistävät myös vesienhoidolle asetettuja tavoitteita.

Vedenkierto kosteikolla

Vedenkierto entisellä turvetuotantoalueella ja sen valuma-alueella muuttuu kosteikon perustamisen myötä. Vesi viipyy kosteikolla – rankkasateilla kosteikot hidastavat veden virtausta ja kuivina kausinakin kosteikolla riittää vettä. Ilmastonmuutos ja sen myötä vaihtelevat sääolot todennäköisesti Suomessakin lisääntyvät, jolloin vesien pidättämiselle ja virtaamien hallinnalle valuma-alueilla on entistä enemmän tarvetta. Pohjanmaan alueella maankäyttö on ollut intensiivistä ja etenkin rannikkoseudut ovat hyvin tiheästi ojitettuja alueita, joissa sadevesi virtaa nopeasti ojia pitkin vesistöihin. Luonnontilaisia soita ja järviä on hyvin vähän ja vesien pidättämiseen soveltuvista alueista on paikoin pulaa. Uudet perustettavat kosteikot voivat tasata ilmastonmuutoksen vaikutuksia, vähentää tulvia ja hidastaa vesistön kuivumista kuivina kausina.

Huolellisesti suunniteltu kosteikko voi palvella eri tavoitteita

Kosteikoiden suunnittelussa tulisi huomioida valuma-alue, mistä vesiä johdetaan kosteikolle ja miten vedet ohjataan kosteikolta alapuoliseen vesistöön. Hyvin suunniteltu kosteikko voi parantaa yläpuoliselta valuma-alueelta tulevan veden laatua ja sitä kautta vesistölle aiheutuva kuormitus vähenee. Ainakin suuremmille kosteikoille olisi hyvä laatia riittävän tarkka kosteikkosuunnitelma, jossa tarkastellaan muun muassa alueen vesienjohtamista, kosteikon tavoitteita, tarvittavia rakenteita sekä laaditaan kartat ja toteutussuunnitelma.

Toisaalta pieniä kosteikkoja on mahdollista perustaa melko vähäisin kustannuksin ja toimenpitein. Joskus kosteikon rakentaminen voi edellyttää vesilain mukaista lupaa. Luvan tarpeen arvioi alueellinen ELY-keskus.

Kosteikkojen suunnitteluun ja niiden perustamiskustannuksiin voi hankkeesta riippuen olla saatavilla tukea muun muassa maatalouden ei-tuotannollinen investointituki ja Valtion vesienhoitorahoitus. EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) on mahdollista saada tukea myös turvetuotantoalueiden jälkikäyttöön. Maakunnalliset JTF-suunnitelmat ovat juuri olleet lausunnolla ja valtakunnallinen yhtenäinen suunnitelma on valmisteilla. Tukihaku avautuu näillä näkymin loppuvuodesta 2022.

Valmistuneita kosteikkoja löytyy ympäri Suomen. Blogin kuvat on otettu Kurjennevalta Seinäjoelta ja se on eräs helposti saavutettava entiselle turvetuotantoalueelle perustettu kosteikko Etelä-Pohjanmaalla. Lisätietoja Kurjennevan kosteikosta löytyy Sotka-hankkeen sivuilta Kurjenneva, Seinäjoki – SOTKA-kosteikot (kosteikko.fi)

Pia Jaakola
Ylitarkastaja Ympäristönsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus