Syysviljan viljelijät saivat tänä keväänä huokaista helpotuksesta Pohjanmaalla, kun Varsinais-Suomessa syysvilja menetettiin lähes täysin. Arvaamaton sää vaikeuttaa viljelyä. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Pohjanmaalla talvien lisääntyneinä sateina ja nollan molemmin puolin sahaavina lämpötiloina. Kesällä lisääntyvät kuivuusjaksot uhkaavat kasvukautta.
Riittävä maankosteus on hyvän sadon edellytys
Vähä- ja runsaslumisten talvien erot ovat Pohjanmaalla suuria. Vähälumisten talvien jälkeen alkukesän kuivuus haittaa viljelyä. Tehokas kuivatus pelloilla ja turvemetsissä kuljettaa vedet eteenpäin lopulta jokia pitkin mereen. Pohjanmaan rannikon haasteena ovat myös happamat sulfaattimaat, joilta huuhtoutuu ravinteiden lisäksi happamuutta ja haitallisia metalleja. Kuinka saamme veden virtausta hidastettua ja vettä pidätettyä maa-alueilla?

Juuri päättynyt ECOnnect-hanke osoitti, että muutokset veden lämpötilassa vaikuttavat merieliöihin erityisesti Merenkurkun seudulla. Lämpötila nousee Suomessa voimakkaammin kuin maapallolla keskimäärin. Tämä tarkoittaa nousevia lämpötiloja myös jokivesissä vaikeuttaen vaelluskalojen elämää. Kuinka voimme hillitä veden lämpenemistä?
Suomalaisten vesien on havaittu tummuvan turvemailta huuhtoutuvan humuksen vuoksi. Lämpeneminen pahentaa tummumista. Tummissa vesissä elohopeapitoisuudet nousevat, mikä näkyy kaloissa. Humuksen ja kiintoaineen huuhtoutuminen on ongelma myös rannikolla, vaikka happamien sulfaattimaiden happamuus saattaakin hillitä tummumista. Miten humus ja kiintoaine saadaan kiinni?

Pienillä teoilla on merkitystä
KLIVA-hanke on etsinyt virikkeitä ilmastokestävään maa- ja metsätalouteen ja hanke on seurannut vesiensuojelumenetelmien kehitystä. Kaikkia menetelmiä tarvitaan. Esimerkkeinä:
- Maan kuivatuksesta huolehditaan kuivattamatta liikaa. Hyödynnetään luontopohjaisia menetelmiä ja pidätetään vettä ojissa esimerkiksi pohjakynnysten ja patojen avulla niin, että vettä riittää kuivallekin kaudelle. Säätösalaojituksella voidaan vettä pidättää pelloilla. Tuhkalannoitus suometsissä voi lisätä puuston kasvua ja vähentää ojituksen tarvetta.
- Joen ja puron varteen jätetty puusto suojaa ja varjostaa ja hillitsee veden lämpenemistä kesäkuumalla.
- Metsissä suositaan sekapuustoa, mikä lisää monimuotoisuutta ja parantaa puuston sopeutumiskykyä muutoksissa.
- Maan ympärivuotinen kasvipeitteisyys vähentää ravinteiden ja kiintoaineen huuhtoutumista. Peltojen vesistökuormitusta voidaan pienentää myös maanparannusaineilla, esimerkkinä kipsikäsittely. Ravinteita ja humusta voidaan metsässä sitoa tehokkaasti esimerkiksi upottamalla puuainesta ojiin ja laskeutusaltaisiin.
Monihaasteisten rannikkojokien tilan parantaminen edellyttää oikein kohdennettuja toimenpiteitä, toimenpiteiden vaikutusten seurantaa sekä maa- ja metsätaloustoimijoiden yhteisiä hankkeita. Jatketaan hyvää yhteistyötä kestävän tuotannon ylläpitämiseksi!

Mari Lappalainen
Hankekoordinaattori, KLIVA-hanke
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus