Pohdintoja Kansainvälisenä kosteikkopäivänä

Kosteikot ovat maailmanlaajuisesti erittäin monimuotoinen elinympäristöjen ryhmä. Niitä yhdistävä tekijä kaikkialla on, että vähintään saappaat ovat tarpeen niillä kuljettaessa. Kosteikkojen luonteessa on valtavaa vaihtelua, aina trooppisten jokisuistojen mangrovesoista arktisiin polygonisoihin. Kosteikkojen merkitys luonnon monimuotoisuudelle on kaikkialla suuri. Niillä on myös valtava merkitys vesi- ja hiilivarastoina.

Eurooppa kosteikkojen maanosa

Eurooppa on kosteikkojen kannalta merkittävä maanosa. Maanosan laajimmat kosteikot sijaitsevat alueilla, joita ei äkkiseltään tule ajatelleeksi nimittäin Vienanmeren etelä- ja itäpuolella, Arkangelissa ja Ääninen-järven eteläpuolella. Myös Skandinavia loistaa kosteikkojen runsaudella. Näillä alueilla kosteikot ovat enimmäkseen erilaisia soita. Kuitenkin Barentsinmeren rannoilla vuoroveden vaihtelu luo omanlaisiaan arktisia kosteikkoympäristöjä. Satelliittikuvia katsellessa voi löytää mielenkiintoisia, Barentsinmereen laskevien suurten jokien tulvimiseen liittyviä, kosteikkoja. Mitä etelämmäs Euroopassa siirrytään, sitä vähäisemmiksi käy kosteikkojen määrä. Toki sieltäkin löytyy erittäin merkittäviä kosteikkoja, kuten Volgan suisto Mustallamerellä ja erikoinen Syvashin suolajärvisysteemi. Länsi-Euroopassa runsassateisilla alueilla (esim. Skotlanti ja Färsaaret) esiintyy maaston peittäviä ja sen mukaisesti nimensä saaneita peittosoita. Vuorovesirannat, kuten Alankomaiden Waddenzee, sekä suurten jokien suistot, ovat myös läntisen Euroopan merkittäviä kosteikkoja.

Eteläpohjaista kosteikkoluontoa tyypillisimmillään. Keidassuo Suupohjassa.

Entäpä sitten omat, kotoiset kosteikkomme?

Suomi on soiden maa, mahtaako saanut osan nimestäänkin siitä (totuus lienee, että ei ole). Tyypillisimpiä kosteikkojamme ovat suot, jotka peittävät Suomen kamarasta noin 100 000 neliökilometriä eli lähes kolmanneksen. Etelä- ja Länsi-Suomessa esiintyvät keidassuot muuttuvat pohjoista ja itää kohden aapasoiksi, jotka puolestaan muuttuvat käsivarressa ja päälaen pohjoisosissa palsasoiksi.

Ihmisen toiminta vaikuttaa kosteikkoihin

Valitettavasti ihmiskunta on kohdellut kosteikkoja kovin kaltoin, eikä Suomikaan erotu edukseen. Kosteikkoja on kautta maailman kuivattu mitä moninaisimpia tarkoituksia varten ja niiden luonnetta on muuteltu laajalla keinovalikoimalla. Kasvava väestö on tarvinnut käyttöönsä myös kosteikot, jotka ovat olleet kehityksen esteinä tai sen mahdollistajina. Suomen kasvavan väestön ruokkimiseksi raivattiin pelloiksi 1600-luvulta alkaen tuhansia neliökilometrejä soita. 1900-luvulla soidemme käyttö lisääntyi tavattomasti, kun metsätalouskäyttöön kuivattiin ojittamalla suunnilleen puolet eli noin 50 000 neliökilometriä soita. Tämä on eniten maailmassa. Kasvava energiantarve toisen maailmansodan jälkeen on hävittänyt altaiden alta soita, ja 1970-luvun alun energiakriisin seurauksena taasen on turvetuotantoon otettu noin 500 neliökilometriä suoluonnostamme. Jos ajatellaan kaatopaikkoja eri kaupungeissa, ovat ne usein soita: Stormossen, Ämmässuo, Isosuo, Kiimassuo, Kontiosuo ja niin edelleen.

Kuoriutuuko ihmiskunnasta vielä kosteikkojen pelastaja?

Mikä on kosteikkojen tulevaisuus ja mitä on tehtävissä niiden palauttamiseksi?

Globaalisti ajatellen suuria uhkakuvia leijuu edelleen kosteikkojen yllä. Uhkakuvista ilmastonmuutos ja edelleen kasvavan väestön tarpeet mahtavat olla suurimpia. Kosteikot voivat lopulta muodostua kriittisiksi ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Niiden vettä puhdistavaa vaikutusta ja toimimista hiilivarastoina ei voi millään korvata. Omalta osaltamme voisimme Suomessa toimia kosteikkojen palauttamiseksi. Konkreettinen toimi myönteisen kehityskulun käyntiin polkaisemiseksi voisi olla metsätaloudellisesti vajaatuottoisten ojitettujen soiden systemaattinen ennallistaminen. Suunnittelua ja toteutusta voisi tehdä esimerkiksi valuma-aluetasolla. Globaali ajattelutapa ja paikallistasolla tapahtuva käytännön toiminta voisivat olla avaimia kosteikkojen palauttamiseksi. Suomella voisi olla hyvät edellytykset toimia niiden kunnostamisen edelläkävijänä, mikä voisi olla kunnostamisen ensi askel myös laajemmin.

Yli puolet kosteikkojen luontotyypeistä on uhanalaisia, kuten ruoho- ja heinäkorpi.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus toimii jo nyt monenlaisten kosteikkojen kunnostamisen edistäjänä, mutta kunnostustarpeen valtaisan mittakaavan vuoksi tehtävää riittää vielä pitkäksi aikaa. Kunnostustoiminnan laajentamistarve on myös ilmeinen.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

HELMI-tiimi kävi yhteistyökumppanin kanssa maastokäynnillä

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen luonnonsuojeluyksikön HELMI-tiimi teki maastokäynnin Vanhaan Vaasaan. Päivä alkoi tutustumisella Hovioikeuden metsään, jonka Vaasan kaupunki on suojellut Suomi 100 -tekona. Hovioikeuden metsässä on suunniteltu ja toteutettu HELMI-elinympäristöohjelman puitteissa perinnebiotooppien kunnostustoimia alueelta löytyville vanhoille laidunlaikuille, jotka ovat jäänteitä alueella aikoinaan ennen Vaasan paloa sijainneesta asutuksesta. Aamupäivä kului kohteessa joutuisasti paikallisoppaana toimineen luonnonsuojeluyksikön lintuvesikoordinaattori Olli Aution kerratessa alueen historiaa, sekä harvinaista kasvilajistoa. Metsässä pidetyn kahvitauon yhteydessä päästiin yllättäen kuuntelemaan pyyn viheltelyä, joka oli myös paikallisoppaallemme ensimmäinen pyyhavainto kyseisessä paikassa. Pohdittavaksi jäi, onko suojelulla ollut vaikutusta pyiden ilmestymiseen kohteelle, vai selittyneekö se ajallisella vaihtelulla ja lajille suotuisalla kesällä. Vielä ennen lounasta kävimme tutustumassa Linnanvalleilla harvinaisen keltakynsimön (Draba nemorosa) esiintymään, joka Suomessa on muinaistulokas ja suosii kyseisenlaisia hyvin vanhoja kulttuuriympäristöjä. Lajista on eniten havaintoja etelärannikon viikinkien vanhan idäntien varrelta Uudeltamaalta Kymenlaaksoon (Laji.fi).

Pitkospuut vievät Risön lintutornille.

Iltapäiväksi seuraamme liittyi Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelutiimiläisiä, joiden kanssa tutustuimme Metsähallituksen isännöimään Risön metsä- ja merenrantakokonaisuuteen. Alue on ennen valtiolle siirtymistään toiminut paikallisen maa- ja metsätalousoppilaitoksen (nyk. Yrkesakademin) opetuskohteena, ja voikin todeta alueen olleen metsätalousmielessä erittäin huolella hoidettu. Alueen kunnostussuunnittelusta ja luonnonsuojelullisista hoitotoimista ryhmää valistivat Jouni Elonen ja Carina Järvinen Metsähallituksesta. Risö oli ensimmäisiä alueita Vaasan seudulla, jolla metsä- ja suoluonnon ennallistamistoimenpiteitä tehtiin. Toimenpiteitä aikoinaan suunnitelleen Elosen johdolla oli antoisaa tutustua kohteisiin, kun opas kuvaili lähtötilannetta sekä suunnitteluprosessia. Pääsimme tutustumaan moniin mielenkiintoisiin alueella tehtyihin hoitotoimiin, ja yhdessä voitiin todeta valittujen ennallistamistoimenpiteiden olleen oikeita. Risössä on tukittu ojia korpikuvioilla, jolla puustoisen suon vesitaloutta pyritään palauttamaan luonnontilaisemmaksi niillä esiintyvän tyyppi- ja uhanalaislajiston elinolojen parantamiseksi. Alueella on myös hakattu/poistettu ja kaulattu liian rehevälle kasvualustalle istutettuja mäntyjä ja suosittu lehtipuita ja kuusia kyseisten kohteiden luonnontilan edistämiseksi.

Merensalmi on maankohoamisen ja rehevöitymisen myötä kasvanut umpeen ja ruovikoitunut.

Metsästä matkamme jatkui vielä Risön lintutornille. Polku lintutornille kulkee pitkoksilla keskellä korkeaa ruovikkoa. Alueella ennen sijainnut merensalmi on maankohoamisen ja rehevöitymisen myötä kasvanut umpeen ja ruovikoitunut. Avoimet merenrantaniityt ovat monille lajeille, erityisesti linnustolle, hyvin tärkeitä, ja niiden kokonaispinta-ala on laskenut jyrkästi perinteisten maankäyttömuotojen hävittyä rannikolta. Ennen yleinen rantalaidunnus piti ranta-alueet matalakasvuisina ja avoimina, ja niistä elinympäristöistä riippuvaiset lajit ovat harvinaistuneet elintilan hävitessä. Sen takia aluetta hoidetaan lintuvesiteeman kohteena perinteistä maankäyttöä myötäilevin menetelmin, vaikkei kyseisellä alueella varsinaista laidunhistoriaa olekaan. Ensimmäisenä hoitotoimena se niitetään, ja jatkohoitajiksi alueelle pyritään saamaan nautakarja laiduntamaan ruovikon edelleen taannuttamiseksi, jolloin matalampikasvuinen varsinainen niittykasvillisuus saa mahdollisuuden kehittyä.         

Kahvitauolla ELY-keskuksen väkeä yhdessä Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelutiimiläisten kanssa.

Lintutornin nuotiopaikalla joimme vielä iltapäiväkahvit ja keskustelimme tulevaan HELMI-yhteistoimintaryhmän perustamiskokoukseen valmistautumisesta. Lisäksi keskustelua käytiin organisaatioiden välisestä yhteistyöstä sekä tulevan vuoden Helmi-töiden resursseista ja painotuksista. Kaiken kaikkiaan maastopäivä oli erittäin antoisa, ja vertaisoppiminen sekä ongelmien läpikäynti kollegoiden kanssa hedelmällistä. Tästä on hyvä jatkaa kohti talvea ja tulevien kohteiden hoitosuunnittelua.

Lue lisää HELMI-elinympäristöohjelmasta (www.ym.fi)

Jussi-Tapio Roininen
Luonnonsuojelun asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Nykyaikaista soiden ennallistamista

Se, kun ojia syntyy ja täyttyy, ei ole enää vain hikistä työtä lapio kädessä. Ajat muuttuvat ja joku voisi ajatella, että täähän on aika sivistynyttä hommaa. Pääasiassahan luontoa pyritään hyödyttämään istumalla varsin kaukana siitä luonnosta, klikkaillen läpi paikkatietoaineistoja ja sovittaen maanpintamallia kohteille, joilla ei juuri sitä korkeusvaihtelua edes ole.

Nää maanmuodot on tässä meidän toiminnassa varsin tärkeitä. Vesi kun tuppaa asettumaan tietylle tasolle maaperässä, niin täytyy olla aika tarkka tieto siitä, mihin asti sitä vettä tulee todellisuudessa. Ja se meidän homma, on kuivuneille soille luontaisesti kuuluvan, veden palauttamista. Ei johdeta mistään kovin kaukaa niitä vesiä, vaan siltä kuivuneen suon luontaiselta valuma-alueelta.

Mikäänhän ei varsinaisesti käytännössä rajoita sitä, että missä yhteydessä sitä vettä voidaan palauttaa suolle. Parhaiten se kuitenkin onnistuu muiden ennallistamistöiden tai ojien kunnostamisen yhteydessä. Saattaa jopa rahaa säästyä, vaikkei edes hirveästi se ennallistaminen kiinnostaisi.

Kyllä sinne metsäänkin on välillä syytä lähteä, mutta hommat pitäisi olla aika pitkälle valmiita, kun sinne mennään. Tai vaihtoehtoisesti hommat on voineet mennä joltain osin pieleenkin, jos sinne lähetään. Kokemusta vedenpalautuksesta on sen verran jo kertynytkin, että voidaan todeta, että sinne maastoon kannattaa aina mennä ennen kuin laitetaan paikkoja taas luontaisesti veden valtaan.

Helmi-elinympäristöohjelmassa määritetään tarkkoja paikkoja vedenpalautusuomille, jotta vettymisriskit saadaan minimoitua. Vuoteen 2030 mennessä tulee kartoitettua maastossa 400 kohdetta, ja toivon mukaan mahdollisimman suuri määrä tästä ennallistettua. Tämän toiminnan pohjalta paikallisesti ollaan vettä johdettu ojaston kunnostuksen yhteydessä tänä vuonna Pedersören Passmossenilla, luonnonhoitohankkeen yhteydessä Kauhajoen Rytiperällä ja ennallistamishankkeen yhteydessä Alajärven Iso Narunnevalla.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin oheisten linkkien kautta voit lukea lisää:
Kunnostusojituksen suunnittelu suojelualueiden läheisyydessä (storymaps.arcgis.com)
Vesien palauttaminen suojelusoille -hanke (tapio.fi)
Tapio ja Metsäkeskus suunnittelevat veden palauttamista suojelusoille (maaseuduntulevaisuus.fi)
Vedenpalautus (www.ymparisto.fi)

Olli Salo
Hankekoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Iso satsaus luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen

Olen työskennellyt 2000-luvun alusta lähtien luonnonsuojelun viranomaistehtävissä. Tänä aikana olemme hyödyntäneet EU-rahastoja erilaisiin luonnonsuojelun kehittämishankkeisiin, mm. luonnonsuojelualueiden palveluvarustuksen kehittämiseen, siinä määrin kuin se on ollut mahdollista. Viime vuosien ajan olemme kuitenkin sinnitelleet vähenevien resurssien kanssa. Viime vuonna julkistettu Helmi-elinympäristöohjelma on tässä kokemusmaastossa jotain ennenkuulumatonta.

Helmi-ohjelma alkaa

Helmi-ohjelma on merkittävä panostus Suomen luonnon hyväksi. Eduskunta on myöntänyt luonnonsuojeluun 100 miljoonaa euroa lisämäärärahaa vuodelle 2020, josta Helmi-ohjelman osuus on 42 miljoonaa euroa.  Ohjelman toteutusta aiotaan jatkaa vuoteen 2030 saakka. Vuonna 2020 valmistellaan myös Helmi-ohjelman pitkän aikavälin tavoitteita. Ympäristöministeriö on asettanut ohjelman vuoteen 2030 saakka ulottuvien tavoitteiden ja sisällön valmisteluun laajapohjaisen ohjausryhmän ja työryhmän. Ryhmien tavoitteena on saada työnsä valmiiksi maaliskuun 2021 loppuun mennessä. Ympäristöministeriö valmistelee ryhmien työn pohjalta valtioneuvoston hyväksyttäväksi vietävän päätöksen Helmi-ohjelmasta kevään 2021 aikana.

Käytännössä Ympäristöministeriön käynnistämän Helmi-ohjelman toimenpiteet kohdistuvat Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Helmi-ohjelman myötä suojellaan ja ennallistetaan soita, kunnostetaan lintuvesiä ja kosteikkoja, hoidetaan perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä kunnostetaan ranta- ja vesiluontoa. Niin metsien kuin soidenkin suojelu perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen ja suojeltavista alueista saa korvauksen. Valtio kustantaa kunnostus- ja hoitotoimet. Ohjelman toimet auttavat satoja uhanalaisia lajeja ja suurta osaa Suomen uhanalaisista luontotyypeistä.

Alueella tapahtuu

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella satsataan vuonna 2020 erityisesti soidensuojelun täydennysehdotuksen kohteiden ja METSO-kelpoisten metsien suojeluun. Toteutus perustuu vapaaehtoisuuteen ja työtä on tarkoitus edistää yhteistyössä metsäalan ja muiden toimijoiden kanssa. Muun muassa viestintään on tarkoitus panostaa aiempaa enemmän.

Elinympäristöjen tilaa on tarkoitus parantaa erityisesti lintuvesien ja perinnebiotooppien osalta. Tässä yhteydessä tehdään perinnebiotooppien päivitysinventoinnit valmiiksi ja päivitetään lintuvesien osalta linnustotietoja. Kuluvana vuonna on kuitenkin tavoitteena saada myös konkreettisten kunnostushankkeiden suunnittelu ja toteutus käyntiin. Eräitä kiireellisimpiä kunnostusta kaipaavia elinympäristöjä ovat etelänsuosirrin aiemmin asuttamat rantaniityt. Tämän lisäksi myös uhanalaisten ja kiireellistä suojelua ja hoitoa vaativien lajien elinympäristöjen kunnostusta, hoitoa ja suojelua edistetään. Esimerkkeinä tällaisista lajeista ovat suolayritti ja tummaverkkoperhonen. Kaikissa näissä toimissa yhteistyö maanomistajien kanssa on äärimmäisen tärkeää.

Rekrytoinnit käynnissä

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Helmi-ohjelman toimeenpanoa tehostamaan saadaan palkata seitsemän henkilöä. Rekrytoinnit ovat paraillaan käynnissä ja suurin osa valituista aloittaa työt maaliskuun alkuun mennessä.
Lue lisää Helmi-ohjelman verkkosivuilta.

Leena Rinkineva-Kantola
Luonnonsuojeluyksikön päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus