Suomen sää ja maanteiden kunto ovat molemmat käypiä small talk -aiheita tuntemattomien ihmisten kanssa, kun ei keksi muuta puhuttavaa tai jaksa jauhaa kahvin hinnasta ja menoveden kalleudesta. Sen lisäksi, että näistä saa aikaiseksi salonkikelpoisia keskustelunavauksia, kulkevat nämä kaksi aihetta jonkun verran käsi kädessä. Kelin vaikutus teiden kuntoon on valitettava totuus näin lähellä napapiiriä. Lisääntyvät sään ääri-ilmiöt ja tienpidon määrärahojen väheneminen nostavat väistämättä huonokuntoisten teiden määrää ja riski kohdata pari muuttujaa ajoväylillä kasvaa.

Kansalaiset, medborgare, teiden ritarit, muut ammattiautoilijat ja väylien kulkijat. Kun sitten joskus (toivottavasti ette koskaan tai edes harvoin) valtion tiestöllä ajaudutte tilanteeseen, jossa edessä ei nyt varsinaisesti nouse tie pystyyn, mutta jotain ongelmaa ilmaantuu, voi asiasta ilmoittaa pariakin kanavaa pitkin. Vaihtoehdoista esittelen tässä ensiksi verkossa olevan Väyläviraston, Fintrafficin ja ELY-keskuksen Liikenteen asiakaspalvelun yhteisen Palauteväylän.
Palautevayla.fi on kanava, josta kulkeutuu viesti teiden kunnossapitoon. Tätä väylää pitkin kannattaa ilmoittaa teiden hoitoon liittyvistä kiireettömistä asioista kuten kuopista sorateillä, tukkeutuneesta tierummusta tai vesakonraivaustarpeesta. Sellaisista teiden kunnossapitoon liittyvistä aiheista, joista ei aiheudu välitöntä vaaraa liikenteelle.
Palautevayla.fi -sivuille on koottu vastauksia kysytyimpiin kysymyksiin ja siellä olevaa tietojen arkkua kannattaa penkoa. Näin voi hyvällä tuurilla välttyä tarpeelta jättää oma palaute, ehdotus tai kysely. Nopeusrajoituksiin ja muihin liikenneturvallisuutta parantaviin ideoihin voi jättää ehdotuksen palauteväylässä. Saman palautevayla.fi -sivuston karttapalvelusta voi selailla jo ilmoitettuja kohteita ja niiden käsittelyn etenemistä. Myös lupa-asioista löytyy tietoa samaiselta sivulta.
Mikäli nousee tarve ottaa yhteyttä tietyn alan asiantuntijaan, on ELY-keskuksen Liikenteen asiakaspalvelukeskus tässäkin oikea kanava. He ottavat vastaan tietopyyntöjä ja pyrkivät vastaamaan niihin suoraan. Vaihtoehtoisesti he välittävät tiedon oikealle taholle, jolloin kansalaisen ei tarvitse itse käyttää aikaansa oikeaa asiantuntijaa etsiäkseen.
ELY-keskuksen Liikenteen asiakaspalvelun puhelinpalvelu 0295 020 600 ja chat ovat auki arkisin kello 9–15.
Kiireellisissä tapauksissa voi soittaa numeroon 0200 2100
Tienkäyttäjän linjaan vastataan 24/7 Fintrafficin tieliikennekeskuksista eri puolilta Suomea. Entisessä työssäni 10 vuotta tienkäyttäjän linjaa kuunnelleena haluaisin antaa pari vinkkiä sinne soittaville. Sijainnin merkitystä ei voi liikaa korostaa ja on ensisijaisen tärkeä ilmoittaa se havaitun ongelman lisäksi. Tien nimen tai numeron selvittäminen kannattaa tehdä jo ennen puhelua. 112-sovelluksen kautta tienkäyttäjän linjaan soittaminen ratkaisee sijantiepäselvyyksiin kuluvat minuutit, sillä edellytyksellä, että on puhelun alkaessa edelleen havaitun ongelman esiintymispaikalla.
Vaikka kuinka houkuttaisi avautua nimismiehenkiharalla olevasta soratiestä, ja brutaalin rehellisesti kertoa kuinka tekohampaat eivät pysy suussa voimasanoja ja volyymiä säästämättä, ei tunteilla puhuminen herätä mitään seisovia suosionosoituksia luurin toisessa päässä. Antoi palautteen tien kunnosta sitten missä muodossa tahansa (kirjallisesti tai suullisesti), arvostaa vastaanottaja suuresti tasalämpöistä kieliasua äkkijyrkän ulostulon sijaan. Ja uskallan myös väittää, että tämä pätee ihan kaikkiin asiakaspalvelukontakteihin.
Knoppitietona kerrottakoon vielä, että vaikka tienkäyttäjän linjan puhelun alussa kerronkin, että kaikki puhelut nauhoitetaan, niin itse nauhoite ei lähde eteenpäin urakoitsijalle. Puheluun vastannut operaattori välittää viestin eteenpäin vasta sen jälkeen, kun on suodattanut sen sopivaan muotoon. Usein viesti välittyykin valmiiksi luotuna fraasina. Toisenkin kuplan joudun valitettavasti puhkomaan. Tienkäyttäjän linjalle soittamiseen liittyy edelleen vahvasti uskomus, että toimenpiteet alkavat välittömästi puhelun päätyttyä, etenkin jos on ymmärtänyt sellaista vaatia ja tarkan aikarajauksenkin vaatimukselleen asettaa. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole varsinkaan, jos asia koskee tien normaalia kunnossapitoa.
Puhelu tienkäyttäjän linjalle ei ole työtilaus. Viesti asiasta lähtee urakoitsijalle tiedoksi, mutta urakoitsija toimii hoitoluokan mukaisessa kiireellisyysjärjestyksessä ja hoito-ohjelmaa noudattaen. Ja koska Fintrafficin operaattorilla ei ole työnjohdollista roolia hoitourakoitsijaan nähden, he eivät voi määrätä urakoitsijaa tarttumaan toimeen välittömästi. Vaaraa aiheuttavat tapaukset ovat luonnollisesti poikkeus, ne hoidetaan kiireellisinä.

Liikenteen asiakaspalvelu ja tienkäyttäjän linja palvelevat valtion tieverkkoon liittyvissä asioissa
Linjauksen tekeminen, minne ottaa yhteyttä missäkin tilanteessa, saattaa olla välillä haastavaa. Palautevayla.fi on tarkoitettu ei kiireellisiin teiden kunnossapitoon liittyviin yhteydenottoihin, kuten soratien tasaus tai pölynsidonta, auraus tai hiekoitus talvella. Tienkäyttäjän linjaan tulee soittaa, jos tiellä on esimerkiksi runsaasti vettä tai nopeasti ilmaantunut reikä tai jotain muuta, minkä voisi kuvitella aiheuttavan välitöntä vaaraa. Eläimistä tiealueella, etenkin isoista sellaisista, tulee ilmoittaa hätäkeskukseen. Hoitourakoitsijalla ei ole samanlaista kapasiteettia kuin poliisilla häätää esimerkiksi hirvieläimiä tiestöltä.

Liikenteen asiakaspalvelun löydät nyt myös somesta! Palautteet kuitenkin edelleen palautevayla.fi -verkkosivujen kautta.
- Liikenteen asiakaspalvelu Instagramissa
- Liikenteen asiakaspalvelu Facebookissa
- Liikenteen asiakaspalvelu Twitterissä
Aurinkoista kesää!

Petra Latvasalo
Tiestötietovastaava
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus