HELMI-tiimi kävi yhteistyökumppanin kanssa maastokäynnillä

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen luonnonsuojeluyksikön HELMI-tiimi teki maastokäynnin Vanhaan Vaasaan. Päivä alkoi tutustumisella Hovioikeuden metsään, jonka Vaasan kaupunki on suojellut Suomi 100 -tekona. Hovioikeuden metsässä on suunniteltu ja toteutettu HELMI-elinympäristöohjelman puitteissa perinnebiotooppien kunnostustoimia alueelta löytyville vanhoille laidunlaikuille, jotka ovat jäänteitä alueella aikoinaan ennen Vaasan paloa sijainneesta asutuksesta. Aamupäivä kului kohteessa joutuisasti paikallisoppaana toimineen luonnonsuojeluyksikön lintuvesikoordinaattori Olli Aution kerratessa alueen historiaa, sekä harvinaista kasvilajistoa. Metsässä pidetyn kahvitauon yhteydessä päästiin yllättäen kuuntelemaan pyyn viheltelyä, joka oli myös paikallisoppaallemme ensimmäinen pyyhavainto kyseisessä paikassa. Pohdittavaksi jäi, onko suojelulla ollut vaikutusta pyiden ilmestymiseen kohteelle, vai selittyneekö se ajallisella vaihtelulla ja lajille suotuisalla kesällä. Vielä ennen lounasta kävimme tutustumassa Linnanvalleilla harvinaisen keltakynsimön (Draba nemorosa) esiintymään, joka Suomessa on muinaistulokas ja suosii kyseisenlaisia hyvin vanhoja kulttuuriympäristöjä. Lajista on eniten havaintoja etelärannikon viikinkien vanhan idäntien varrelta Uudeltamaalta Kymenlaaksoon (Laji.fi).

Dronesta otettu ilmakuva, jossa näkyy pitkospuut ruovikon keskellä.
Pitkospuut vievät Risön lintutornille.

Iltapäiväksi seuraamme liittyi Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelutiimiläisiä, joiden kanssa tutustuimme Metsähallituksen isännöimään Risön metsä- ja merenrantakokonaisuuteen. Alue on ennen valtiolle siirtymistään toiminut paikallisen maa- ja metsätalousoppilaitoksen (nyk. Yrkesakademin) opetuskohteena, ja voikin todeta alueen olleen metsätalousmielessä erittäin huolella hoidettu. Alueen kunnostussuunnittelusta ja luonnonsuojelullisista hoitotoimista ryhmää valistivat Jouni Elonen ja Carina Järvinen Metsähallituksesta. Risö oli ensimmäisiä alueita Vaasan seudulla, jolla metsä- ja suoluonnon ennallistamistoimenpiteitä tehtiin. Toimenpiteitä aikoinaan suunnitelleen Elosen johdolla oli antoisaa tutustua kohteisiin, kun opas kuvaili lähtötilannetta sekä suunnitteluprosessia. Pääsimme tutustumaan moniin mielenkiintoisiin alueella tehtyihin hoitotoimiin, ja yhdessä voitiin todeta valittujen ennallistamistoimenpiteiden olleen oikeita. Risössä on tukittu ojia korpikuvioilla, jolla puustoisen suon vesitaloutta pyritään palauttamaan luonnontilaisemmaksi niillä esiintyvän tyyppi- ja uhanalaislajiston elinolojen parantamiseksi. Alueella on myös hakattu/poistettu ja kaulattu liian rehevälle kasvualustalle istutettuja mäntyjä ja suosittu lehtipuita ja kuusia kyseisten kohteiden luonnontilan edistämiseksi.

Dronesta otettu ilmakuva näyttää hyvin sen, miten merensalmi on umpeen kasvanut ja ruovikoitunut.
Merensalmi on maankohoamisen ja rehevöitymisen myötä kasvanut umpeen ja ruovikoitunut.

Metsästä matkamme jatkui vielä Risön lintutornille. Polku lintutornille kulkee pitkoksilla keskellä korkeaa ruovikkoa. Alueella ennen sijainnut merensalmi on maankohoamisen ja rehevöitymisen myötä kasvanut umpeen ja ruovikoitunut. Avoimet merenrantaniityt ovat monille lajeille, erityisesti linnustolle, hyvin tärkeitä, ja niiden kokonaispinta-ala on laskenut jyrkästi perinteisten maankäyttömuotojen hävittyä rannikolta. Ennen yleinen rantalaidunnus piti ranta-alueet matalakasvuisina ja avoimina, ja niistä elinympäristöistä riippuvaiset lajit ovat harvinaistuneet elintilan hävitessä. Sen takia aluetta hoidetaan lintuvesiteeman kohteena perinteistä maankäyttöä myötäilevin menetelmin, vaikkei kyseisellä alueella varsinaista laidunhistoriaa olekaan. Ensimmäisenä hoitotoimena se niitetään, ja jatkohoitajiksi alueelle pyritään saamaan nautakarja laiduntamaan ruovikon edelleen taannuttamiseksi, jolloin matalampikasvuinen varsinainen niittykasvillisuus saa mahdollisuuden kehittyä.         

Ryhmä ihmisiä kahvitaukoa pitämässä luonnossa, kuva otettu dronella ylhäältä päiin.
Kahvitauolla ELY-keskuksen väkeä yhdessä Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelutiimiläisten kanssa.

Lintutornin nuotiopaikalla joimme vielä iltapäiväkahvit ja keskustelimme tulevaan HELMI-yhteistoimintaryhmän perustamiskokoukseen valmistautumisesta. Lisäksi keskustelua käytiin organisaatioiden välisestä yhteistyöstä sekä tulevan vuoden Helmi-töiden resursseista ja painotuksista. Kaiken kaikkiaan maastopäivä oli erittäin antoisa, ja vertaisoppiminen sekä ongelmien läpikäynti kollegoiden kanssa hedelmällistä. Tästä on hyvä jatkaa kohti talvea ja tulevien kohteiden hoitosuunnittelua.

Lue lisää HELMI-elinympäristöohjelmasta (www.ym.fi)

Blogikirjoittajan kuva.

Jussi-Tapio Roininen
Luonnonsuojelun asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kättemme jäljet perinnebiotoopeissa

Perinnebiotooppi on laaja termi monimuotoiselle joukolle luontotyyppejä. Perinteisen karjatalouden ja niiton muovaamat niityt, haat ja metsälaitumet ovat ainutlaatuinen osa maaseutumme ja niiden lajirikkaus hakee vertaistaan. Siinä missä lukematon määrä lajistoa tarvitsee koskematonta luontoa, perinnebiotooppien lajiston selviytymisen kannalta ihmisen toiminta on erottamaton osa kokonaisuutta. Valtaosa perinnebiotoopeistamme on ajautunut ahdinkoon hoidon päätyttyä ja lajisto on uhanalaistunut hälyttävällä vauhdilla. Tähän valtaisaan haasteeseen pureutuu valtakunnallinen Helmi-elinympäristöohjelma.

Helmi-ohjelma on mahdollistanut perinnebiotooppien inventoinnin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella jo vuodesta 2018 lähtien. Inventoinneista saatuihin tietoihin pohjaten on siirrytty perinnebiotooppien kunnostussuunnitteluun ja -toimenpiteisiin. Kolmen maakunnan alueella, rannikolta sisämaahan, on tänä vuonna ollut työn alla huikeat yli 30 kunnostuskohdetta!

Peltomaisema, joka on rehevöittynyt ja kaipaa kunnostusta.
Ruotsalon haka ennen kunnostusta.

Kunnostussuunnittelu ja toteutus on yhteistyötä

Kunnostussuunnittelun aloittamiseen on erilaisia lähtökohtia. ELY-keskuksen perinnebiotooppiasiantuntija voi tehdä aloitteen maanomistajien suuntaan tai kiinnostus voi lähteä maanomistajalta itseltään. Kun yhteisymmärrys tavoitteista saavutetaan, muodostuu hyvä pohja suunnittelulle. Asiantuntija laatii suunnitelman käytännön toimien toteuttamiseksi ja hankkii materiaalit sekä urakoitsijat. Jokainen kohde on omanlaisensa ja suunnitteluprosessissa ilmi tulevat haasteet vaativat usein tapauskohtaista pohdintaa. Kaiken keskiössä on toimiva ja avoin vuoropuhelu kaikkien tahojen kesken, jolloin luonnonsuojelullinen näkemys, käytännön ratkaisut ja maanomistajien toiveet kohtaavat mahdollisimman hyvin.

Yleisimmät Helmi-tuella rahoitettavat kunnostustoimenpiteet perinnebiotoopeilla ovat raivaaminen ja aitaaminen. Raivaukset saattavat vaatia tekijältään totutusta poikkeavia menetelmiä ja uuden tiedon omaksumista. Tässä apuna on asiantuntijan työnohjaus. Aitalinjakin kulkee usein varsin poikkeavissa maastonmuodoissa. Kun alkupanostus on saatu kunnialla taputeltua, jatkon kannalta avainasemassa on hoitoon pitkäjänteisesti sitoutunut laidunnustaho. Kunnostetuille perinnebiotoopeille koittaa aivan erityinen juhlapäivä, kun laiduneläimet palaavat alueelle, usein vuosikymmenien tauon jälkeen.

Sama peltomaisema, josta on kaadettu ylimääräistä puustoa ja muutenkin saatu tilaa avarammaksi.
Ruotsalon haka kunnostuksen jälkeen.

Kunnostuksesta jatkuvaan hoitoon

Perinnebiotoopin jatkohoidon rahoitukseen on mahdollista hakea ympäristösopimusta, jota hallinnoi ELY-keskuksen maaseutuyksikkö. Perinnebiotooppiasiantuntija pyrkii varmistamaan, että hoitotaholla on jatkoa varten tarpeelliset tiedot, jolloin siirtymä jatkuvaan hoitoon on sujuva. Jatkossa neuvonnallista apua voidaan tarvita esimerkiksi laidunpaineen säätämiseen tai uhanalaisten lajien erityisvaatimuksiin. Seuranta ja yhteydenpito asiantuntijoihin kunnostuksen jälkeen auttavat entuudestaan kartuttamaan tietotaitoa prosessista kokonaisuudessaan. Siksi toivomme, että ELY-keskuksen asiantuntijaan voi aina helposti ja matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä.

Kaikkien osapuolten kannalta on tärkeää ymmärtää, että pitkään hoidotta olleilla perinnebiotoopeilla hoitotasapainon löytyminen vie aikaa ja sisältää myös kaikki inhimillisen elämän tuomat haasteet. Pitäisi olla riittävät raamit ajatella ensimmäistä kesää ja viittä vuotta pidemmälle, aina vuosikymmenien päähän. Oikotietä ei ole, sillä vain kärsivällinen ja pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta, kun on kyse luonnon monimuotoisuuden elpymisestä. Huolellinen kunnostustyö luo hyvän pohjan jatkolle.

Helmi-ohjelma jatkuu vuoteen 2030 saakka. Lisätietoja ohjelman toteutuksesta Etelä-Pohjanmaalla voi lukea täältä.

Joukko lampaita laiduntamassa vihreässä metsän laidalla sijaitsevassa peltomaisemassa.

Mira Lukkarila
Luonnonsuojeluasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Nykyaikaista soiden ennallistamista

Se, kun ojia syntyy ja täyttyy, ei ole enää vain hikistä työtä lapio kädessä. Ajat muuttuvat ja joku voisi ajatella, että täähän on aika sivistynyttä hommaa. Pääasiassahan luontoa pyritään hyödyttämään istumalla varsin kaukana siitä luonnosta, klikkaillen läpi paikkatietoaineistoja ja sovittaen maanpintamallia kohteille, joilla ei juuri sitä korkeusvaihtelua edes ole.

Nää maanmuodot on tässä meidän toiminnassa varsin tärkeitä. Vesi kun tuppaa asettumaan tietylle tasolle maaperässä, niin täytyy olla aika tarkka tieto siitä, mihin asti sitä vettä tulee todellisuudessa. Ja se meidän homma, on kuivuneille soille luontaisesti kuuluvan, veden palauttamista. Ei johdeta mistään kovin kaukaa niitä vesiä, vaan siltä kuivuneen suon luontaiselta valuma-alueelta.

Paikkatietoa ja karttakuvaa näkyvissä.

Mikäänhän ei varsinaisesti käytännössä rajoita sitä, että missä yhteydessä sitä vettä voidaan palauttaa suolle. Parhaiten se kuitenkin onnistuu muiden ennallistamistöiden tai ojien kunnostamisen yhteydessä. Saattaa jopa rahaa säästyä, vaikkei edes hirveästi se ennallistaminen kiinnostaisi.

Kyllä sinne metsäänkin on välillä syytä lähteä, mutta hommat pitäisi olla aika pitkälle valmiita, kun sinne mennään. Tai vaihtoehtoisesti hommat on voineet mennä joltain osin pieleenkin, jos sinne lähetään. Kokemusta vedenpalautuksesta on sen verran jo kertynytkin, että voidaan todeta, että sinne maastoon kannattaa aina mennä ennen kuin laitetaan paikkoja taas luontaisesti veden valtaan.

Kuva suosta.

Helmi-elinympäristöohjelmassa määritetään tarkkoja paikkoja vedenpalautusuomille, jotta vettymisriskit saadaan minimoitua. Vuoteen 2030 mennessä tulee kartoitettua maastossa 400 kohdetta, ja toivon mukaan mahdollisimman suuri määrä tästä ennallistettua. Tämän toiminnan pohjalta paikallisesti ollaan vettä johdettu ojaston kunnostuksen yhteydessä tänä vuonna Pedersören Passmossenilla, luonnonhoitohankkeen yhteydessä Kauhajoen Rytiperällä ja ennallistamishankkeen yhteydessä Alajärven Iso Narunnevalla.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin oheisten linkkien kautta voit lukea lisää:
Kunnostusojituksen suunnittelu suojelualueiden läheisyydessä (storymaps.arcgis.com)
Vesien palauttaminen suojelusoille -hanke (tapio.fi)
Tapio ja Metsäkeskus suunnittelevat veden palauttamista suojelusoille (maaseuduntulevaisuus.fi)
Vedenpalautus (www.ymparisto.fi)

Blogikirjoittajan kuva.

Olli Salo
Hankekoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Lintuvedet – umpeenkasvun uhan alta kukoistaviksi lintuparatiiseiksi

Lintuvesiksi kutsutaan reheviä vesistöjä tai niiden osia, joilla on suurta merkitystä kosteikkoympäristöissä eläville linnuille niiden muutonaikaisina levähdysalueina, pesimäalueina tai molempina. Vesistöjen rehevyys on kallioperältään happamalla alueellamme lähes aina seurausta ihmisen toimista. Hyvän lintuvesikohteen muodostuminen on usein vaatinut myös vedenkorkeuden laskua. Kaiken kaikkiaan ihmisen vaikutus lintuvesikohteiden synnylle on ollut suuri. Vesien rehevöityminen ja mataloituminen eivät todellakaan ole kaikista näkökulmista katsottuna tavoiteltavia kehityssuuntia.

Järvi. joka on rehevöitynyt niin, että siellä kasvaa paljon heinää ja mätästä. Vettä ei näy kuin hieman. Taustalla metsikköä.
Vakavasta umpeenkasvusta kärsivä Pikkuselkä Kuivasjärvellä Alavudella. Kuva: Olli Autio

Yleinen herääminen luonnon monimuotoisuuden vaalimista kohtaan virisi 1970-luvulla, jolloin myös rehevien vesistöjen merkitys lajikirjolle tunnistettiin. Niiden linnustoa selvitettiin systemaattisin kartoituksin kohteiden suojelun pohjatiedoksi. Ponnistelujen tuloksena luonnonsuojelusuunnittelu konkretisoitui vuonna 1982, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksensä valtakunnallisesta lintuvesiensuojeluohjelmasta.

Koko Suomeen suojeltavia lintuvesikohteita määriteltiin maan eteläpuoliskoon painottuen 287 kappaletta, joista 26 kohdetta sijoittui silloisen Vaasan läänin eli nykyisen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueelle. Suomen liityttyä vuonna 1995 Euroopan unioniin ja siinä yhteydessä Natura 2000 -verkoston muodossa saatujen luonnonsuojeluvelvoitteiden myötä alueelle saatiin aiempien lisäksi kolme uutta lintuvesiensuojelukohdetta. 21 aiemmista lintuvesikohteista sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon. Myös ne viisi verkoston ulkopuolelle jäänyttä lintuvesiensuojeluohjelman kohdetta säilyivät osana pysyvästi suojeltujen lintuvesikohteiden verkostoa. Lintuvesiksi määriteltäviä luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja kohteita on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella nykyisin 29 kappaletta.

Lintuvesien alaviereinen kehityskulku

1970-luku vaikuttaa olleen rehevien vesistöjen linnuston kulta-aikaa. Tuolloin vaateliaiden lajien, kuten mustakurkku-uikun, punasotkan ja nokikanan kannat olivat suurimmillaan. Rantalaidunnuksen loppumisesta oli kulunut vasta vähän aikaa eivätkä vesien ravinne- ja kiintoainekuormituksen vaikutukset olleet saavuttaneet vielä huippuaan. Häiriötila kuitenkin oli läsnä, mutta sopivana annoksena. Tämän jälkeen lintuvesien tila on tasaisesti muuttunut epäsuotuisampaan suuntaan, ja todellinen taittuminen lintuvesilajien kantojen koossa on tapahtunut vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kehitys on selkeästi nähtävissä lajiston uhanalaisuusarvioinneista. Vuosina 1986 ja 1992 uhanalaisten lintulajien listalla oli vain yksi lintuvesilaji, etelänsuosirri. Vuoden 2000 arviossa tällaisia lajeja oli yhdeksän, vuonna 2010 taas 18 ja 2019 jo 29. Myös runsaslukuisina esiintyneiden ja tavallisina pidettyjen lajien, tavin ja telkän, määrät ovat ilmeisesti puolittuneet lintuvesikohteilla 2000-luvun aikana, vaikka nämä lajit eivät vielä olekaan uhanalaisten listalle päätyneet. Tilanne on kuitenkin muuttunut suorastaan hälyttäväksi ison lajijoukon kohdalla.

Vedestä juuri lentoon lähtevä lintu. Linnulla on päänseudulla punertavat höyhenet sekä punaiset silmät. Siipien höyhenet ovat vaaleat.
Punasotka on äärimmäisen uhanalainen, voimakkaasti taantunut rehevien vesistöjen laji. Kuva: Arto Juvonen

Käsillä vaikuttavat olevan likimain viimeiset hetket aloittaa heikentyneiden lintuvesikohteiden kunnostukset. Monet kohteista ovat vuosikymmeniä jatkuneen rehevöitymiskehityksen seurauksena kasvaneet umpeen, jolloin avovettä vaativilta lajeilta on yksinkertaisesti loppunut elintila. Rehevöitymisestä ovat suuresti hyötyneet särkikalat, jotka kilpailevat pohjaeläinravinnosta useiden uhanalaistuneiden kokosukeltajien kanssa. Ruovikot ovat vallanneet aiemmin karjan ja lampaiden avoimina pitämät laajat rantaniityt, jotka olivat monien lajien vaatimia elinympäristöjä. Keitosta maustavat vielä runsastuneet vieraspedot minkki ja supikoira, joille maassa pesivät vesi- ja rantalinnut ovat mieluisia saaliita. Tämän kokonaisuuden hallintaan saaminen olisi kenties avain lintuvesikohteiden uuteen kukoistukseen. Heikentyneiden kantojen palautuminen ei kuitenkaan tapahtune hetkessä.

Toivoa lintuvesille HELMI-elinympäristöohjelmasta

Käytännön kunnostustoimet tapahtuvat pohjimmiltaan paikallistasolla, ja jokainen vesistökohde on hyvin yksilöllinen. Kunnostustoimien kokonaisuus on mietittävä kohteittain yhdessä vesi- ja maa-alueiden omistajien kanssa. Tavoitteisiin kuuluvat avovesialueiden laajentaminen, särkikalojen ja vieraspetojen poisto ja rantaniittyjen kunnostukset. Käytännön tasolla niitetään, ruopataan, pyydetään minkkejä ja supikoiria loukkujen ja koirien avulla, hoitokalastetaan, poistetaan ruovikoita sekä tehdään keinosaaria. Paikalliset asukkaat tekevät monilla kohteilla arvokasta vapaaehtoistyötä järvien kunnostamiseksi. Oma lähijärvi halutaan saada jälleen tilaan, joka elää vain menneiltä sukupolvilta periytyneissä muistoissa. Yhteistyö paikallisten kanssa on lintuvesikohteiden kunnostuksessa kaiken keskiössä ja erittäin hedelmällistä. Paikallisilta on saatu arvokkaita näkemyksiä ja ideoita, jotka on siirretty käytännön suunnittelutyöhön.

Lajien romahtaneita kantoja elvytettäessä tarvitaan laajamittaista ja aktiivista, koko lintuvesiensuojeluverkoston käsittävää elinympäristökunnostusta. Helmi-elinympäristöohjelmassa lintuvesien – ja monien muiden elinympäristöjen – kunnostusta ajatellaan ensi kertaa kokonaisvaltaisesti. Tähän mennessä kunnostustoimia ajatellen merkittävimpinä ongelmina ovat olleet rahoituksen niukkuus ja rahoituslähteiden hajanaisuus.

Ilmakuva, jossa näkyy peltomaisemaa, joka lähtee järven rannalta.
Merenrantalaitumen kunnostusta Lohtajalla. Kuva: Risto Saari

Vakavasti rehevöityneiden kohteiden kunnostus on kuitenkin haastavaa, vaikka valuma-alueelta vesistöihin päätyvä kuormitus olisikin vähentynyt huippulukemistaan. Ravinteet on huomattavasti vaikeampi saada vesistöstä pois verrattuna siihen, miten järven kuormittaminen ravinteilla ja kiintoaineella on hiljalleen vuosikymmenten ajan tapahtunut vailla pilaamiseen oikeuttavan luvan tarvetta. Koska jokainen vesistö on lopulta valuma-alueensa summa, tulisi myös valuma-alueella tehtävät kunnostustoimet ottaa merkittäväksi osaksi kunnostuksen keinovalikoimaa.

Helmi-elinympäristöohjelma jatkuu näillä näkymin vuoteen 2030 saakka, mutta todennäköisesti kunnostustoimien on jatkuttava huomattavasti pidempään. Toimintakulttuuri saadaan luotua ja toimenpiteet käynnistettyä, mitkä ovat edellytyksiä kunnostuksen menestyksekkäälle jatkolle. Pidemmällä aikavälillä sinnikkäällä, koko lintuvesiverkoston käsittävällä kunnostusyhteistyöllä voidaan varmasti saavuttaa myönteisiä tuloksia. Tähtäämme siihen, että useat umpeenkasvun uhan alla olevat kohteet saavat jälleen monimuotoisen linnustonsa takaisin ja samalla järvien tilaa saadaan parannettua.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Merkillinen vuosi 2020

Aloitin 1.1.2020 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtajana. Takanani oli pitkä ura kuntasektorilla. Koska olen aiemmissa työtehtävissäni tehnyt paljon yhteistyötä eri ELY-keskusten kanssa, minulla oli käsitys tehtäväkentästä. Maakuntauudistus oli juuri peruttu, joten tiesin myös sen, että olimme uuden edessä. Odotin ELY:n uutta vaihetta innolla ja vähän jännittyneenäkin, samoin kuin uuteen toiminta-alueeseen ja henkilöstöön tutustumista. Se, mitä en tiennyt, oli mikroskooppisen pieni virus, joka lähtisi pian leviämään ympäri maailman, epidemiana. Oltuani vain muutaman viikon uusissa tehtävissä, siirryimme korona-aikaan, etätöihin ja aloitimme opettelemaan kokonaan uusia tapoja tehdä työtä. Moni työyhteisön jäsen jäi tapaamatta ”livenä”, kuten nykyään sanotaan. Se harmittaa edelleen.

Vuosi on kuitenkin mennyt kaikin puolin hyvin. Siirtyminen etätöihin sujui yllättävän jouhevasti ja, alun pienien yhteysongelmien jälkeen, otimme vuosikymmenen digiloikan. Näkemykseni mukaan jo alun perin monipaikkaisesti ja kahdella kielellä toimiva työyhteisömme omasi hyvän sosiaalisen pääoman ja toimintakulttuurin laajaan etätyöskentelyyn – Etelä-Pohjanmaan ELY:ssä on totuttu toimimaan niin, että kaikki eivät ole fyysisesti läsnä ja jokainen saa tehdä töitä omana itsenään ja omalla äidinkielellään.

Kasvokkain tapaamisen sijaan työkavereiden kanssa viestitään myös normaalitilanteessa usein pikaviestimillä ja sähköpostitse.

Teemme työtä uudella tavalla

Maaliskuusta lähtien olemme tehneet töitä pääosin kotoa käsin ja työpaikalla on käyty vain poikkeustilanteissa. Mitään merkittävää ei ole koronan takia jäänyt tekemättä, saavutamme tulostavoitteemme. Jopa vastuualueen vuosittainen henkilöstöpäivä, johon ennen saavuttiin busseilla kolmesta maakunnasta, järjestettiin Teams-kokouksena. Seminaaripuheenvuorojen kuulemisen lisäksi osallistuimme virtuaalisiin teemakahviloihin, kokosimme yhteisiä ajatuksiamme Mentimeteriä hyödyntäen ja lopuksi vielä kisasimme Y-tietäjästä Avatar-hahmoina. Oudoista lähtökohdistaan huolimatta tilaisuus oli innostava, lisäsi työyhteisön vuorovaikutusta ja piristi korona-arkeamme.

Y-vastuualuepäivän tietovisan osallistujia.

Korona-ajan etätyöt ovat haastaneet erityisesti lähiesimiehiä, jotka ovat omalla työllään tukennet muiden siirtymistä uusien toimintatapojen ja teknologioiden käyttöön sekä pitäneet yllä tunnetta työyhteisöön kuulumisesta. Olemme rekrytoineet vakituista henkilökuntaa, määräaikaisia työntekijöitä sekä koko joukon kesäharjoittelijoita suoraan etätöihin, mikä on muuttanut työhön perehdytystä. Erityisesti luonnonsuojelun tehtävät lisääntyivät merkittävästi HELMI-elinympäristöohjelman kautta. Uudet HELMI-työntekijät aloittivat työnsä etäyhteyksin, uudistetussa luonnonsuojeluorganisaatiossa. Näistä lähtökohdista olemme edistäneet lintuvesien kunnostusta, perinnebiotooppien inventointia, soidensuojelun täydennysehdotuksen toteutusta sekä suojelusoiden vesitalouden parantamista ja kaikki on mennyt hyvin. Lapsiperheellisille kevät oli erityisen vaikea, kun koululaisia ja päiväkoti-ikäisiä oli työaikaan kotona ja tehtävät piti silti hoitaa normaalisti. Järjestelyjä vaadittiin, mutta työtyytyväisyys säilyi erittäin hyvänä – jopa parani hieman. Kiitos jo tässä kohtaa esimiehille ja henkilökunnalle työmotivaation ylläpitämisestä ja tinkimättömästä ammattitaidosta muutosten keskellä!

Korona ei ole onneksi pysähdyttänyt koko yhteiskuntaa, vaan esim. useita ympäristövaikutusten arviointimenettelyitä (YVA) on saatu päätökseen tai tullut vireille. Olemme ympäristönsuojelussa tehneet innovatiivisia, kansallistakin mielenkiintoa herättäneitä digitaalisia ratkaisuja YVA-kuulemisten järjestelyissä ja perinteiset ympäristönsuojelun tarkastukset ovat muuttuneet etätarkastuksiksi, joissa tutkitaan yhdessä toiminnanharjoittajan kanssa raportteja, kuvia ja videoita. Kansalaiset puolestaan ovat hakeneet etätöilleen vaihtelua pienten vesitaloushankkeiden parista ja ruoppaus- ja muita vesirakentamisilmoituksia onkin tullut käsiteltäväksi ennätykselliset määrät.

Y-vastuualuepäivä verkossa.

Uutta sisältöä ja uusia resursseja työhön

Koronatilanteessa omat valmiussuunnitelmamme on käyty läpi ja olemme osallistuneet alueemme viranomaisyhteistyöhön mm. kuntien ja AVI:n kanssa. Epidemiatilanteen vaikutuksia vesihuoltoon on seurattu koko ajan tiiviissä yhteistyössä terveydensuojeluviranomaisten kanssa ja ylläpidetty ajantasaista tilannekuvaa. Kaiken kaikkiaan viranomaisyhteistyö on koronan myötä lisääntynyt ja tiivistynyt merkittävästi. Omassa toiminnassamme olemme kiinnittäneet erityistä huomiota riskiryhmiin sekä yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisiä tehtäviä tekevään henkilökuntaan. Tämä on ollut tarpeellinen strategia, sillä kun loppusyksyn tulvien aikaan koimme samanaikaisesti laajoja sähkökatkoja, ei tulvasuojelu olisi ollut mahdollista, mikäli osa henkilökunnasta olisi ollut sairastuneena.

Korona on tuonut työhömme kokonaan uutena asiana elvytyksen. Olemme osallistuneet alueellisten selviytymissuunnitelmien laadintaan ja perehtyneet uusiin rahoitusohjelmiin, mutta myös saaneet omaan toimintaamme elvytysrahaa, joiden avulla pystymme mm. vähentämään valtion vesistörakenteiden korjausvelkaa, toteuttamaan pohjavesiasemien automatisointia ja jatkamaan kansallista tuulivoimaneuvontaa.

Kaikki tässä vuodessa ei onneksi liity koronaan ja olemme tehneet myös uusia aluevaltauksia koronatilanteesta huolimatta. Uusi tehtävämme liittyy RED II eli uusiutuvan energian direktiiviin, jonka toimeenpanon myötä aloitamme ensi kesänä uusiutuvan energian kansallisena yhteyspisteviranomaisena. Panostuksemme uusiutuvaan energiaan on osa ilmastotyötämme, joka on muiltakin osin käynnissä. ELY:yn perustetun ilmastotiimin lisäksi meillä on aloittanut varsin aktiivinen paikkatietotiimi. Jatkossa on siis luvassa muitakin digiloikkia, kuin tämä koronan aikaansaama etätyöskentely.

Itse toivon, että koronasta seuraa merkittäviä uusia avauksia ilmaston muutoksen hillintään ja lajikadon pysäyttämiseen. Olemme jo nyt osoittaneet, että esim. matkasuoritteita voidaan vähentää, vaikka sitä aiemmin pidettiin lähes mahdottomana tehtävänä.  Elvytyksellä on mahdollista tukea uusia, kestäviä rakenteita ja toimintatapoja. Niin surullinen asia kuin viruksen leviäminen on, sillä on hopeareunus, joka mahdollistaa elämäntapamme uudistamisen kestävälle pohjalle

Toivotan rauhallista joulun aikaa Sinulle ja läheisillesi!

 

Karoliina Laakkonen-Pöntys
johtaja, ympäristö ja luonnonvarat
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus