Vai yllättikö!? Tätä vanhaa kliseetä usein toistellaan, pikkuisen huumorillakin. Talvi saapuu tänne pohjolaan varmasti joka vuosi ja hyvin osaamme siihen pääsääntöisesti varautua. Urakoitsijat ovat hyvissä ajoin valmistautuneet tulevaan talvikauteen ja huoltaneet kalustonsa kuntoon. Tienpitäjän papereissa talvihoitokausi alkaa 1.10. ja sama päivämäärä on valtakunnallisesti katsottu sopivaksi ajankohdaksi myös aloittaa uusi urakka, mikäli sellainen on alueelle kilpailutettu. Tänä vuonna uudet sopimukset tehtiin meidän alueellamme Pietarsaaren ja Vetelin maanteiden hoitourakoissa.
Osana talven tuloon varautumista on talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitusten käyttöönotto. On arvioitu, että alemmat rajoitukset säästävät vuosittain 8 ihmisen hengen ja 36 ihmistä säästyy loukkaantumiselta. Onnettomuuksien lisäksi nopeusrajoitusten laskulla säästyy polttoainetta ja tulee vähemmän päästöjä. Lisäksi päällysteet kuluvat vähemmän ja renkaista aiheutuva melu vähenee. Syyspimeällä myös mm. hirvikolarien määrä vähenee. Lumi toi nyt mukavasti lisää valoa. Pohjalaismaakunnissa talvinopeusrajoitukset tulivat voimaan lokakuun lopussa.

Miksi meidän tie aurataan aina viimeisenä?
Joskus odottavan aika on pitkä. Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella on noin 8600 kilometriä hoidettavia maanteitä. Koska kaikkia teitä ei voida hoitaa kohtuullisin kustannuksin välittömästi, tiet on luokiteltu eri hoitoluokkiin.
Teiden talvihoidossa lumi aurataan yleensä ensin ja liukkaus torjuntaan sen jälkeen. Vilkkaimmat tiet aurataan ensimmäisenä. Tavoitteena on, ettei vilkasliikenteisillä teillä tai jalankulku- ja pyöräilyväylillä lunta saa olla muutamaa senttiä enempää. Lumisateen loputtua lumi poistetaan pääteiltä 2–3 tunnissa, jalankulku- ja pyöräilyväyliltä viimeistään neljässä tunnissa. Vähäliikenteisillä teillä voi olla lunta ajoittain kymmenen senttiä ja lumi tulee aurata seitsemässä tunnissa.
Lue lisää tiestön talvihoidosta: Teiden talvihoitoluokat – Väylävirasto (vayla.fi).
Aurauksen lisäksi teiden liukkautta pyritään vähentämään suolauksella. Tämä on erityisen tärkeää raskaalle liikenteelle, joka huolehtii siitä, että meillä on tavaraa kaupoissa ja valmistamamme tuotteet saadaan sujuvasti maailmalle. Suolausta voidaan tehdä silloin, kun lämpötila on yli – 6 astetta. Maantiet suolataan pääosin jo ennakkoon, kun tiedetään, että tien pinta uhkaa jäätyä, mutta kuitenkin viimeistään 2-3 tunnin kuluessa liukkauden havaitsemisesta. Lisäksi levitetään hiekkaa liukkautta ehkäisemään.

Tiesitkö, että:
- Maanteiden hoidon urakka-alueita Suomessa on yhteensä 79 kpl, joista 9 kpl pohjalaismaakunnissa
- Maanteiden hoitourakat ovat pääsääntöisesti 5-vuotisia
- Väylävirasto ja ELY-keskus kilpailuttavat maanteiden hoitourakat valtakunnallisesti noin 15 urakan vuositahtia
- Maantie voi kovalla tuulella jäätyä jopa seitsemän plusasteen lämpötilassa, jos tien runko on jäässä
- Pohjalaismaakuntien alueella levitetään talvihoitokauden aikana noin 8 830 t tiesuolaa ja 44 000 t hiekkaa.
Bussipysäkki – katoksella vai ilman, tarvitaanko viitoitusta?
Valitettavasti mm. bussipysäkkikatokset ja liikennemerkit joutuvat usein ilkivallan kohteeksi! Katoksia tuhotaan jopa korjauskelvottomaan kuntoon, liikennemerkkejä ja opasteita töhritään. Hyvin usein tekijät jäävä tuntemattomiksi ja laskun maksaa veronmaksaja tien huonompana pintakuntona, koska nämä korjaukset ja uusimiset joudutaan maksamaan perusväylänpidon rahoituksesta. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä aina vähemmän päällystetiekilometrejä maantieverkolle. Marko ja Ville-Petteri kirjoittivat hyvän blogikirjoituksen bussipysäkeistä:
Linja-autokatosten kunto puhuttaa pohjalaismaakunnissa. (wordpress.com)

Palauteväylä on apuna
Liikenteen asiakaspalvelun verkkosivu antaa ajankohtaista tietoa teistä ja teiden kunnosta. Lisäksi palauteväylän kautta voi ilmoittaa tiestön ongelmista ja teiden huonosta kunnosta. Oman palautteen etenemistä voi seurata reaaliajassa. Verkkosivu löytyy osoitteesta: https://www.palautevayla.fi .

Janne Ponsimaa
Yksikön päällikkö
Tienpidon suunnittelu
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus