Hankkeiden vaikuttavuus syntyy vuorovaikutuksessa  

Monimutkaista ja byrokraattista on usein päällimmäinen mielikuva, joka syntyy EU-hankkeista ja niiden rahoituksesta. Kehittämissuunnitelmat ja -ohjelmat mahdollistavat monipuolisen kehittämisen, mutta hallinnon reunaehdot koetaan välillä rajoittavan innovatiivista toteutusta.  

Kehittäminen on muutoksen tekemistä haluttuun suuntaan, tavoitteellisesti ja strategisesti. Etelä-Pohjanmaalle on yhteistyössä määritelty maaseudun kehittämisen painopisteet ja tavoitteet tulevalle CAP27-kaudelle. Laskeutuminen vuonna 2023 alkavalle kaudelle on alkanut. Kehittämisen suunnan ja työn tarkoituksen pohtiminen yhdessä on hyvin tärkeää, jotta kaikki ymmärtävät, millä tavalla hanke liittyy kokonaisuuteen ja jakaa kokemuksia.  

Lamppu kuvastamassa kehittämistä ja ideoita.

Myönteistä on, että käynnistyvällä kaudella on tavoitteena keventää byrokratiaa ja keskittää resursseja enemmän varsinaiseen kehittämistyöhön, sisältöihin, tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen. Käyttöön otetaan yksinkertaistettuja kustannusmalleja, jotka virtaviivaistavat maksatusta.  

Enemmän painoarvoa laitetaan hankkeiden laadukkaaseen suunnitteluun, tarpeiden, tavoitteiden, tulosten, vaikuttavuuden ja mittareiden konkretisointiin, sanalla sanoen vaikuttavuustavoitteiden kirkastamiseen. Voi kuulostaa hankalalta termiltä, mutta tarkoittaa yksinkertaisesti sen kuvaamista millaisia muutoksia rahoituksen avulla halutaan saada aikaan. Mitä merkitystä hankkeella on ihmisten elämään, olipa kohderyhmänä yhteisö, yrittäjä, yrittäjäksi aikova, maatilallinen, maaseudun asukas, nuori tai ikäihminen.  

Muutokset tapahtuvat lopulta ihmisten kautta, miten me rahoittajat, hankkeiden toteuttajat ja koko kehittäjäverkosto toimimme.  

Onnistumisen taikasana on vuorovaikutus. Keskustelut asiakkaiden, kollegojen, yhteistyökumppanien, sidosryhmien ja yhteistyötahojen kanssa kuuluvat keskeisesti arkityöhön. Viestintä- ja vuorovaikutustaidot ovat asiantuntijan supervoima.  

4 tikku-ukkoa kuvastamassa vuorovaikutusta.

Kehittämistyössä olen havainnut onnistuneen vuorovaikutuksen tekijöitä, jotka pätevät olipa kyse virtuaalisesta tai kasvokkain kohtaamisesta.  

Top 10 listani vuorovaikutuksen onnistumisen aineksista:  

  1. Läsnäolo, arvostaminen ja syväkuuntelu.  
  1. Dialogiin, yhdessä ajatteluun pyrkiminen yksinpuhelun sijaan. 
  1. Ymmärryksen kasvattaminen toisen osapuolen näkemyksistä ja käsillä olevasta ilmiöstä. 
  1. Yhteyksien luominen ja siltojen rakentaminen osallistujien välille. 
  1. Erilaisuuden, yksilöllisten erojen ja erityispiirteiden arvostaminen. 
  1. Luottamuksellisuuden ja psykologisesti turvallisen ilmapiirin luominen, jossa jokainen voi ilmaista itseään aidosti. 
  1. Positiivinen asenne ymmärtää ja oppia. 
  1. Yhteinen pohdiskelu, tiedon jakaminen, kokeilut, avoimuus, totuudellisuus ja reflektointi. 
  1. Palautteen käyttäminen rakentavasti ja tehokkaasti, kritiikin kohdistaminen aina asian perusteluihin ei ihmisen ominaisuuksiin.   
  1. Ristiriitojen olemassaolon hyväksyminen ja pyrkimys niiden ratkaisemiseen.  

Hankerahoitus on siis paljon muutakin kuin byrokratiaa. Se on yhteiskunnan kehittämistä, joka toteutuu vain aktiivisen osallistumisen ja vuorovaikutuksen kautta. On yksi, mikä pysyy kaiken maailman myllerryksen keskellä: ihmisten välinen vuorovaikutus.  

Tuija Nikkari
Kehittämisen ja viestinnän asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kohti kestävää tulevaisuutta: Etelä-Pohjanmaan alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2023-2027 

Julkaisun pysyvä osoite on: 
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-314-930-4 
https://www.doria.fi/handle/10024/181610

CAP27 tarkoittaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) rahoituskautta (2021-2027) . 
Lue lisää https://mmm.fi/cap27

Lähteenä: 
Johannesen, Valde & Whedbee 2008, Ethics in human communication. 
Galanes & Adams 2013, Effective group discussion, theory and practice. 

Rahaa hankkeille, jotka edistävät digitaalisuutta

Digitaalisuus on edelleen aihe, jonka edistäminen on elintärkeää maaseudun kehittämiselle. Pidimme syyskuussa Mahtisatoa treffit ja hankeinfon, jossa toivoimme erityisesti hankkeisiin lisää digitaalisuutta ja sen mahdollisuuksien hyödyntämistä (katso lisää https://pareemaaseutu.fi/arkisto/ajankohtaista/). Hyrrästä saatavan raportin mukaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on tällä ohjelmakaudella rahoittanut maaseuturahastosta 10 kehittämishanketta, joissa on edistetty digitaalisuutta. Tätä kirjoittaessani istun kotona työpöydän ääressä töissä, etäpäivällä. Omasta mielestäni digitaalisuus tällä ohjelmakaudella on lisännyt hyvinvointiani konkreettisesti mahdollistaen esim. etäpäivien tekemisen, koska kaikki työssä tarvittavat tiedot ja asiakirjat löytyvät kannettavalta tietokoneeltani – sähköisessä muodossa.

Hyrrä-palvelun logo repeävän paperin takana. Kaiken tämän on mahdollistanut Hyrrä – maaseudun tukien sähköinen järjestelmä, jonka kautta hakijat voivat hakea mm. yritys- ja hanketukia. Hyrrä -järjestelmässä tehdään niin ikään tukien myöntö- ja maksupäätökset. Kaikki on kätevästi sähköisessä muodossa ja arkistointi hoituu kuin itsestään. Juuri tuo arkistointi on ollut asia, josta olen kuullut monen hakijankin olevan mielissään. Enää ei tarvitse etsiä hankemappia ja kadonneita papereita toimiston uumenista, kunhan on vain kerran syöttänyt tai liittänyt ne Hyrrään. Tiedot ovat kaikkien saatavilla Hyrrässä ja vieläpä 24/7.

Hyrrä-palvelun logo.

Aluksi pidin sähköistä järjestelmää hankalana ja tulostin papereita ahkerasti. Paperilta oli muka paljon mukavampi lukea. Nyt huomaan, että vähitellen tulostaminen on vähentynyt ja olen ehkä vähän huomaamattanikin oppinut lukemaan asioita ruudulta. Ihan kokonaan en ole tulostamiselta vielä kuitenkaan välttynyt, vaan joissain tapauksissa koen, että minun on pakko saada tehdä merkintöjä käsin suoraan asiakirjaan. Tältä osin odotan vielä omaa kehittymistäni ja järjestelmän kehittymistä.

Hyrrä-järjestelmää kuvaava Pöyrööt-sarjakuva, jossa pohjalaismies kertoo millaisia vanhanajan perinteiset hyrrät olivat ja millainen on Hyrrä-järjestelmä.

Hyrrän myötä huomaan myös, että sähköpostiliikenne asiakkaiden kanssa on vähentynyt, koska asiakirjat voi liittää suoraan Hyrrään. Itse pidän tätä hyvänä asiana, koska enää ei tarvitse pelätä sitä, että asiakirjat hukkuisivat omaan sähköpostiini. Sähköisen asioinnin yksi negatiivinen puoli on mielestäni kuitenkin se, että kasvokkaiset kohtaamiset ja puhelimella soittaminen ovat vähentyneet. Ihmisten välinen vuorovaikutus onkin juuri se asia, mitä olen paljon pohtinut digitaalisuuteen liittyen. Toki digitaalisuus tarjoaa välineitä jo sähköiseen kohtaamiseenkin, mutta ainakin itse koen siltä osin vielä aikamoista kömpelyyttä. Vuorovaikutus, kumppanuus ja yhteistyö ovat kuitenkin asioita, joiden kautta löytyy uusia innovaatioita ja kokeiluja. Hyrrääkin oppii parhaiten käyttämään, kun joku neuvoo kädestä pitäen tai katsot netistä ohjevideon.

Kahta en hanketyössä kuitenkaan vaihtaisi: toinen on Hyrrä ja toinen on… yhteistyö!

Minna Nikkari
Kehittämissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maanteiden kesähoitokin kaipaa lisäeuroja

Vuodenvaihteessa uutisoitiin suuresti maanteiden talvihoidon saamista lisäeuroista ja talvihoidon parantamisesta. Kuitenkin myös sulan maan aikaan tehdään maanteille erilaisia hoitotoimenpiteitä, joilla on eritasoisia vaikutuksia tien ajettavuuteen ja liikenneturvallisuuteen, ympäristöä unohtamatta. Osasta kesähoitotoimenpiteistäkin on juustohöylällä vähennetty vuosien varrella euroja, ja osalla vähennyksistä on isompia vaikutuksia kuin toisilla. Yhtä kaikki, suuntana on maantieverkon vähittäinen rapistuminen.

Kuvassa kesäinen soratie.

Sorateissä riittää töitä

Keväisin tulee ensimmäisenä työvaiheena vastaan kelirikkomurskeiden ajaminen velliintyville osuuksille. Toimenpiteenä kelirikkomurskeen laittamista voi ajatella eräänlaisena ensiaputoimenpiteenä. Kelirikon riski on pienempi, jos kuivatus on kunnossa ja tien rakenteet routimattomia. Joissakin hoitourakoissa on rahoituksen suoma kelirikkomurskeiden määrä vain puolet siitä tonnimäärästä, mitä todellinen tarve on ollut aikaisempina vuosina keskimäärin. Jos maantiet aiotaan pitää liikennöitävässä kunnossa hankalina kelirikkovuosina, joudutaan hoitourakan sisällä ottamaan rahoitusta pois muista töistä, kuten liikennemerkkien uusimisesta.

Kun kevät etenee, ja tiestö alkaa kuivaa, tehdään sorateille kevätmuokkaus. Joko tiehöylällä tai traktorin ja lanan avulla sorateille palautetaan hyvä sivukaltevuus. Samalla kuopat ja muut epätasaisuudet tasataan pois sekä mukaan sekoitetaan suolaa pölyämisen estämiseksi. Hyvän lopputuloksen kannalta olisi tärkeää, että tien kulutuskerros olisi riittävän paksu. Soratiekilometrejä on paljon Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella, n. 2600 km. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoitourakoissa oleva kalusto ei riitä muokkaamaan kaikkia sorateitä keväällä optimiaikaan, joka on monesti kovin lyhyt ajanjakso.

Sorastus on sorateiden hoitotoimenpide, jolla lisätään kulutuskerrosta eli sopivan kokoista soraa tien pintaan. Sorastusmurskeiden määrä on myös vähentynyt huomattavasti aina uusissa alkavissa hoitourakoissa, ja paikoin kulutuskerrosten paksuudet alkavat olla aika ohuita. Tämä näkyy hoitourakoitsijalle käytännössä siinä, että kevätmuokkauksessa alkaa tulla esille rakennekerroksia, ja tienkäyttäjille tämä näkyy isompina kivinä tien pinnassa. ELY:n alueella on myös useita leveitä sorateitä, jotka tarvitsevat suhteessa enemmän soraa kuin kapeammat tiet.

Päällystepaikkaukset poistumassa hoitourakoista

Aikaisemmin päällystevaurioiden paikkaukset on tehty hoitourakoissa. Dramaattinen väheneminen päällystepaikkausten rahoituksessa on pakottanut uudenlaisiin menetelmiin reikien yms. paikkaamisessa. Vähitellen paikkaukset poistuvat hoitourakoista, jäljelle jäävät vain talvikuukausien hätäpaikkaukset. Perinteiset lyhytikäiset ”lehmänläjä”-paikkaukset ovat tämän myötä häviämässä, ja kiitos hienojen innovaatioiden, päällysteiden reiät tulevat jatkossa paremmin paikattua. Tällä saralla rahapula johti onneksi parempiin ja toimivampiin menetelmiin. Toki tämä ei poista sitä ongelmaa, että uusiin päällysteisiin ei ole juuri varaa.

Kuvassa on tiessä oleva paikkaus.

Päällystepaikkaa paikan vieressä. Jos on tarkkana, niin hiukan alkuperäistä päällystettä näkyy vasemmassa yläkulmassa

Liikennemerkit tärkeysjärjestyksessä viimeisenä

Kuva rapistuneesta 60 km/h nopeusrajoitusmerkistä

Tällaisia liikennemerkkejä voi onnistua bongaamaan maanteiltä.

Kun ensimmäisenä prioriteettina on pitää tie liikennöitävässä kunnossa, on helpoin kohde säästää sellaisista asioista, jotka eivät vaikuta oleellisesti tien rakenteeseen. Siksi ensimmäinen kohde, mistä rahaa on perinteisesti siirretty hoitourakan sisällä esim. kelirikkomurskeisiin ja päällysteiden paikkauksiin, on liikennemerkkien ja portaalien uusiminen. Nykyisellä mitoituksella liikennemerkkien uusimiskierto on 45 vuotta ja portaalien 40 vuotta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tiestön liikennemerkit tulevat rapistumaan vääjäämättä. Harva tulee ajatelleeksi, että liikennemerkkienkin perustukset on syytä olla kunnossa. Tälläkin saralla uusimistarpeita riittää; joillakin alueilla puuttuu osalta merkeiltä jopa perustuksetkin. Tällaiset liikennemerkit menevät helpommin vinoon tai kääntyvät metsään päin.

Pajut pois pientareilta!

Niitot ja raivaukset ovat säännöllisesti toteutettavaa toimintaa kesän aikana. Tiet jaetaan kolmeen eri viherhoitoluokkaan N1, N2 ja N3. Vilkkaimmat tiet sekä niitetään että raivataan useammin ja leveämmältä matkalta (N1 ja N2). Kuva pajunkissastaMyös hirvivaroitusalueiden kohdat pidetään viherhoidoltaan paremmassa kunnossa liikenneturvallisuussyistä. Suurin osa tiestöstä kuitenkin kuuluu viherhoitoluokkaa N3. Käytännössä näillä teillä niitto ulottuu 2 metriä päällysteen reunasta ojan suuntaan ja vesakonraivaukset tehdään kolmen vuoden välein 6 metrin etäisyydelle päällysteen reunasta. Tästä voi tehdä sen päätelmän, että niissä kohteissa, missä paju kasvaa metrin vuodessa, on aikamoinen viidakkotunnelma juuri ennen raivaushetkeä. Tämän vuoksi uusissa hoitourakoissa on pyritty ottamaan leveämmän raivauksen piiriin tiet, joissa tien luiskat ovat pitkät ja paju ehtii puskea tiealueelle. Tervetullutta olisi kuitenkin kaivaa valtion lompakosta hieman lisää rahaa, jotta kaikki tiet voitaisiin pitää näkemiltään parempina myös eläinonnettomuuksia ajatellen.

Tie kuiva – kaikki kunnossa

Sulan maan aikaan tehdään myös ojituksia maanteiden sivuojiin ja laskuojiin sekä korjataan viallisia rumpuja. Kaikkien teiden kunnon kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että vesi pääsee pois sekä tien pinnalta että ojista. Asian suuri painoarvo on auttanut siihen, että ojituskilometreistä ei ole vähennetty viime vuosina. Rumputöihin kohdistunut rahoitus on sen sijaan vähentynyt. Ennen oli varattuna rahaa myös isompiin rumpuihin, mutta uusimmissa urakoissa on rahaa myönnetty alle 600 mm:n sekä 600 – 800 mm:n kokoisille rumputöille. Kuitenkin yli 800 mm:n kokoisia rumpuja on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella n. 34 rumpukilometrin verran. Jos isompia rumpuja on pakottava tarve uusia, täytyy rahat yrittää jostain löytää, joko urakan sisältä vähentämällä muista töistä, tai siirtää esimerkiksi päällysteiden tai siltojen korjaamisesta. Helppoa se ei ole aikana, jolloin määrärahat ovat historiallisen alhaalla.

Kuvassa oja, jossa on vettä

Ojissa on paljon vettä keväisin.

Lopuksi

Onneksi on myös töitä, jotka edelleen tehdään säännöllisesti vuosittain. Sillat ja kivetyt pinnat pestään puhtaiksi, levähdysalueet siistitään, talven hiekoitushiekat harjataan pois ja sadevesijärjestelmiä huuhdellaan. Myös ympäristöasioitakaan ei ole unohdettu: jättiputkia torjutaan ja lupiineja niitetään. Vaikka rahoitus vähenee, on vielä useita eri asioita, joita tehdään maanteiden hyväksi kesäaikaan. Olkaamme tyytyväisiä nykytilaan, huomenna lienee huonommin.

Elina Granqvist
Tienpidon suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

Maatalouden tulevaisuus mietityttää

Lähiajan näkymät

Luomutilojen on jatkossa mahdollista liittää luomusitoumukseensa lisäalaa minä tahansa sitoumusvuonna enintään 5 hehtaaria. Tänä vuonna määrärahaa lisäalan liittämiseen on vain tilusjärjestely alueilla siten, että korvauskelvottomat alueet saavat kelpoisuuden uusjakosuunnitelmassa enintään 5 hehtaariin asti. Lisäksi uusjakosuunnitelman mukaan poistuneita korvauskelpoisia aloja, voidaan vaihtaa uusjaossa saaduilla korvauskelpoisilla alueilla. Korvauskelpoista alaa on mahdollista lisätä sitoumukseen enintään yhtä paljon kuin viljelijän hallinnasta on poistunut luomusitoumuspeltoa. Muutos helpottaa uusjakoalueiden luomutilojen pinta-alan säilymistä. Muiden alueiden luomutilojen korvauskelpoisten peltojen muuttuessa vuokrasopimusten vaihdoksissa tilan sitoumusala vähenee, koska uusia vuokramaita ei pysty sisällyttämään sitoumuksiin. Myös avomaan vihannesviljelijät voivat joutua tänä vuonna tyytymään pienempiin korvauksiin, koska saneerauskasvi-toimenpiteessä ei huomioida vuoden 2018 juurikkaiden viljelyä ja näin uutta saneerauskasveille kelpoista alaa ei saa.

Vuonna 2020 hehtaarikohtaiset tukimäärät näyttävät pienenevän ympäristösitoumuksen jatkovuoden haun yhteydessä. Ennakkoarvioissa on esitetty ympäristökorvauksen pienentämistä 37 €/ha ja joidenkin toimenpiteiden tilakohtaisia maksuprosentteja pienennettäisiin. Samoin luonnonhaittakorvaus vähenisi n. 25 €/ha. Vuonna 2020 viljelijät voivat sitoumusehtojen muutoksen yhteydessä valita haluavatko jatkaa sitoumuksia. Luomukorvausta nämä valinnat eivät koske, koska luomun sitoumusehdot eivät muuttune 2020. Pitäisikö näin ollen vuoden 2020 viljelyn kantavaksi voimaksi valita tuottava maatalous?

Tulevaisuuden haasteet

Taloudellisesti vaikuttavinta tuotanto on silloin, kun panoksia käytetään monipuolisesti peltolohko ja ympäristöolosuhteet huomioiden. Vain harvoja perusmaataloustuotteita voi tuottaa kilpailukykyisesti verraten Euroopan tuotanto-olosuhteisiin. Suomen lyhyt kasvukausi aiheuttaa työhuippuja, joista selviäminen vaatii kalliita koneinvestointeja. Olisiko tähän ratkaisuna koneiden ja rakennusten yhteiskäyttö sekä tilojen yhdistetyt viljelykierrot?

Miten myyntituottoja saisi maatiloille? Voisivatko maatilat ottaa mallia yrityksiltä hakemalla tuottoja perinteisen maataloustuotannon lisäksi hiilen sidonnasta? Teknologiaa ja laskentatapoja jo löytyy, mutta miten järjestelmästä saadaan oikeudenmukainen ja järkevä, jopa kuluttajien hyväksymä? Viljelysmaa on erityisen keskeinen resurssi ilmastonmuutoksen torjunnassa. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen ei näy välttämättä takapihalla, mutta se saattaa näkyä lautasella ja kukkarossa. Näitä asiakokonaisuuksia sisältynee seuraavan kauden maatalouspolitiikkaan.

Maataloustuotantoon liittyvät kysymykset voidaan ratkaista kestävästi niin ilmaston, luonnon monimuotoisuuden, elintarvikkeiden puhtauden kuin ruokaturvankin osalta. Se vaatii päättäväisiä toimia kuluttajien lisäksi myös poliitikoilta ja muilta toimijoilta. Päätöksiä EU:n maatalouspolitiikasta tarvittaisiin nopeasti, koska rahoituskehys on vielä päättämättä ja uuden kauden pitäisi alkaa vuonna 2021. Rahoitusneuvottelut alkanevat vasta, kun uusi parlamentti ja komissio aloittavat kautensa. Viljelijöitä mietityttää, miten ennustettavana politiikka pystytään pitämään ja voiko brändäämällä maatalous saada markkinoilta tuloa.

Maatalouspolitiikalla on roolinsa viljelijöiden tukemisessa, mutta tärkeämpää viljelijöille ovat markkinointiosaaminen ja uudet innovaatiot.

Pekka Länsivierto
Asiantuntija, Maaseutuyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Aloitetaanko totutella tulevaan!?

Jos haluamme pysäyttää luonnon monimuotoisuuden hupenemisen, monimuotoisuutta olisi säästettävä kaikkialla ja myös lisättävä. Tämä koskee niitä luonnonresursseja, joita taloudellisesti hyödynnämme; metsiä, maatalousalueita sekä lähiympäristöä. Maaseutuohjelmaan tarvitaan keinoja, joilla lisätään näiden alueiden luonnon monimuotoisuutta. Nyt tarvitaan mielikuvitusta, innovaatioita ja asiantuntemusta! Ei tarvitse muuttaa koko kulttuuri-identiteettiä ja kääntyä ”vihreäksi”, meillä on perinteemme ja emme halua laittaa heti koko identiteettiämme uusiksi, mutta olemme sopeutuvaisia. Pitäisi löytää luontoa säästäviä vaihtoehtoja, jotka säästäisivät myös kustannuksia tai uhraus olisi niin pieni, että se kannattaisi tehdä pitkällä tähtäyksellä, totutella tulevaan!

EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa pitäisi muuttaa niin, että tehostamisen sijaan se kannustaisi maataloutta maapallon kannalta kestävämmäksi. Esimerkiksi! Tuotetaan ruoka sekatiloilla tai tilojen välisessä yhteistyössä, joissa viljellään vuoroviljelyllä yksivuotisia kasveja ja monivuotisia nurmikasveja. Vuoroviljelyssä eri kasvilajit vuorottelevat ja eläimet ja pellot hyötyvät toisistaan. Tämä vähentää riippuvuutta lannoitteista ja kasvinsuojeluaineista sekä parantaa maaperää että monimuotoisuutta. Halpa teollinen ruoka on halpaa vain kaupassa, mutta ei enää ympäristökustannusten jälkeen. Suomessa useasti ruokakasviksi kylvetty sato menee rehuksi luonnonolojemme vuoksi. Maaseudun tulee sopeutua ja varautua sekä samalla olla mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden hupenemista. Vain siten saadaan turvattua kotimainen ruuantuotanto.

Kuluttaja tekee valintoja ja edellyttää kotimaan tuotannolta. Pitäisi kuluttaa terveellisesti, luontoa suojellen, ilmastoystävällisesti sekä ihmis- ja eläinten oikeuksia kunnioittaen. Pitäisikö luopua lihasta vai olla vain pihi ja syödä lautanen tyhjäksi? Ihmiset eivät pysty syömään nurmea, mutta lehmät pystyvät. Märehtijät muuntavat ruohon lihaksi ja maitotuotteiksi, joilla ihmiset voivat herkutella. Märehtijöiden pitää saada laiduntaa ulkona ja syödä nurmea. Laiduntamalla on mahdollista ylläpitää luontotyyppejä, jotka ovat uhattuja. Tällä hetkellä ei kuitenkaan laidunneta siten, että se tukisi luonnon monimuotoisuutta. Luomuviljelyssä on tämän lisäksi sellaisia viljelykäytäntöjä, jotka edistävät hiilen sitoutumista maaperään. Esimerkiksi; ravinteiden kierrätys, biologinen typensidonta ja viljelykierto. Maan kasvukunnosta ja multavuudesta huolehtiminen edistää myös maan hiilensidontakykyä. Tällainen pelto kestää myös paremmin sään ääri-ilmiöitä.

Se miten maataloudessa menee, näkyy elintarvikkeiden hintojen lisäksi myös teiden varsilla, kylissä ja peltoaukeilla. Maatalous ja maaseutu tuottavat ruuan ohella myös maisemaa. Vaikka maatilojen lukumäärä on EU:n aikana puoliintunut, niin tuotantoala on pysynyt saman suuruisena. Suurin muutos peltomaisemassa on miltä pellot näyttävät ja mitä kasveja niillä viljellään. Kuitenkin edelleen vain maan viljely kykenee tuottamaan ne piirteet, joiden perusteella tunnistamme alueen maaseuduksi. Suomen verrattain pienialaisia peltolohkoja reunustavat monimuotoisuutta ylläpitävät pientareet ja metsänreunat. Maatilakoon kasvu vähentää pienipiirteistä maisemaa, agraari-idyllin heinäseipäät korvautuvat valkoisilla muovipaaleilla ja luonnonlaitumet rehualoilla tai luonnonhoitopeltonurmilla. Saman tyyppiset asiat on myös kaupungeissa, kun varaudutaan ilmaston muutoksen vaikutuksiin ja panostetaan luonnon monimuotoisuuteen. Nämä panostukset vaikuttavat hulevesiin, tulviin ja edistävät kaupunkilaisten hyvinvointia sekä terveyttä. Tämä edellyttää kasvien kasvua ja niiden tarvitsemien kasvuolosuhteiden huomioimista. Ei riitä jonkin kasvin käyttö ylijäämä alueelle, vaan kasvien kasvu, veden ja ravinteiden kierto sekä maan hoitaminen kytkeytyvät yhteen.

Viljelijän toimenkuva on laajentumassa ruuan tuottajasta maaseudun ja maapallon hoitajaksi. Suomessa on jo olemassa maataloustuottajia, joiden päätyönä on luonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito sekä alkuperäisrotuisten eläinten geenien säilyttäminen. Tavallinen viljelijä on myös huolissaan ilmastosta ja luonnon monimuotoisuudesta, mutta ei voi laittaa koko ajatusmaailmaansa ja valitsemaansa tuotantosuuntaa uusiksi. He valitsevat mahdollisuuksien mukaan ympäristötoimia, kuten kasvipeitteisyys, valumavesien käsittely, ravinteiden kierrätys ja peltoluonnon monimuotoisuus. Ehjiin monivuotisten kasvien pientareisiin on koulutuksissa kannustettu koko EU:n ajan, mutta vieläkin niissä on puutteita. Puutteet ovat vesiensuojelullisia ja eivät myöskään edistä luonnon monimuotoisuutta!

Kestävää elämäntapaa voi toteuttaa sekä kaupungissa että maalla! Tämä edellyttää tietoa ympäristössä tapahtuvista muutoksista, oman osuuden ymmärtämisestä ja valmiutta löytää uusia toimintamalleja niin omaan elämään kuin esimerkiksi yhteisen maatalouspolitiikan toteuttamiselle.

Pekka Länsivierto
Asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus