Terveisiä vieraslajiviidakosta

Vieraskasvilajien torjunta alkaa olla tältä kesältä ohi. Lupiinien tummaksi tuuleentuneet palot halkeavat. Puutarhahanskojen hipaistessa jättipalsamia sen siemenkodat ratkeavat ampuen siemenet metrien päähän. On aika potkaista saappaat kaapin nurkkaan ja tarkastella mennyttä kesää. Ojan varressa kasvavasta jättipalsamista saatiin ehkä torjuntavoitto, mutta tienvarrella menetettiin alaa lupiinille.

Haitalliset vieraskasvilajit ovat lajeja, jotka leviävät tehokkaasti ja valtaavat alaa alkuperäiseltä kasvillisuudelta aiheuttaen samalla haittoja taloudelle ja terveydelle. Vasemmalla kuvassa jättiputki (Heracleum persicum -ryhmä) ja oikealla etelänruttojuuri (Petasites hybridus).

Vieraskasvilajit valtaavat alaa luonnonvaraisilta kasveilta

Kuluneen kesän harjoittelun aikana kahlaaminen vieraslajiviidakossa on tullut tutuksi. Milloin olkapäitä hipovat jättipalsamien sahalaitaiset lehdet, milloin taas etenemisen pysäyttää jättiputken valtava lehtilapa. Yhdessä kurtturuusun ja komealupiinin kanssa jättiputket ja jättipalsami kuuluvat joko kansallisessa tai EU:n vieraslajiluettelossa haitallisiksi vieraskasvilajeiksi määriteltyjen kasvien joukkoon. Näin ollen kasvien kasvattaminen ja levittäminen ympäristöön on kielletty vuonna 2016 voimaan tulleen vieraslajeja koskevan lain myötä (laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta). Yhteistä näille kaikille neljälle vieraskasvilajille on niiden kyky levitä tehokkaasti ja vallata alaa luonnonvaraisilta kasveilta, jolloin ne aiheuttavat huomattavan uhan Suomen luonnon monimuotoisuudelle.

Vieraskasvilajien muulle luonnolle ja elinkeinoille aiheuttamaan uhkaan on havahduttu laajalti. Niin kunnat, yksityiset maanomistajat kuin maata omistamattomat luonnossa liikkujatkin ovat ryhtyneet torjumaan vieraslajeja niittäen, kitkien, juurakoita kaivaen ja kasvustoja näivettäen. Lähtökohtaisesti vastuu ja velvollisuus vieraskasvilajien torjumisesta on maanomistajalla.

Vieraskasvilajien hävittämiseen liittyy monenlaisia haasteita

Vieraskasvilajien hävittäminen omalta pihamaalta ei ole kuitenkaan ongelmatonta. Torjunnassa syntyneen kasvijätteen käsittelyssä tulee olla varovainen, sillä monet vieraskasvilajit leviävät tehokkaasti juurten ja siementen avulla. Juuria ja siemeniä sisältävä kasvijäte onkin poltettava, mikä ei aina kuitenkaan onnistu omassa pihassa. Tällöin kasvijäte on kuljetettava jäteasemille, jotka ottavat peräkärryllisen vieraskasvijätettä vastaan pientä maksua vastaan. Kuitenkin vieraskasvijätteen vieminen maksua vastaan pitkänkin ajomatkan päästä jäteasemille mielletään toisinaan hankalaksi.

Vieraskasvijätteen keräyspisteet saavuttivat suosiota muun muassa Mustasaaressa ja Lapualla.

Kysyimme Facebookissa Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta -ryhmässä, mikä innostaisi ja kannustaisi maanomistajia torjumaan vieraskasvilajeja omilla tonteillaan. Kommenteissa korostettiin kasvijätteen hävittämisen helpottamista sekä tarvetta selkeille ohjeille kasvijätteen lajittelusta jätteenkäsittelylaitoksella. Kunnilta toivottiin myös erillistä keräyspistettä kesäksi vieraskasvilajijätteelle. Kuluneen kesän aikana vieraskasvijätteen keräyspisteet Mustasaaressa ja Lapualla ovatkin osoittautuneet suosituiksi, ja paikalliset ovat tuoneet lavoille vieraskasvijätettä säkeittäin.

Keskustelussa kävi myös ilmi vieraskasvilajien nopean leviämisen tuomat haasteet niiden torjunnalle. Vaikka kasvit saisi kitkettyä omalta pihamaalta, saattavat vieraskasvit levitä paikalle naapurin tai kunnan maalta. Eikä ELY-keskus ole vieraskasvilajien torjunnassa muita edellä. Päinvastoin tien varret niitetään usein vasta sitten, kun lupiini on jo siementänyt. Onnistuneen torjuntatyön edellytys onkin yhteistyö. Sen lisäksi, että yksityiset maanomistajat kitkevät ja niittävät vieraslajikasvustoja omissa puutarhoissaan ja pihoissaan, on kuntien ja ELY-keskuksen hoidettava vieraslajit pois omilta alueiltaan.

Komealupiinit (Lupinus polyphyllus) ovat monin paikoin vallanneet tienpientareet. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä ryhtyä torjuntatoimenpiteisiin.

Yhteistyö ja sinnikkyys ovat avainasemassa vieraskasvilajien torjunnassa

Moni kunta on jo tarttunut haasteeseen. Kesän aikana kuntien kesätyöntekijät ovat kitkeneet vieraslajeja muiden viheralueen töiden ohella, ja uusia keinoja vieraslajien torjunnassa on otettu käyttöön. Jättipalsamia torjutaan esimerkiksi Vaasassa toista kesää kuumahöyrykoneella, kun taas vuohet osallistuvat torjuntatalkoisiin laiduntamalla vieraslajeja muun muassa Kurikassa.

Ajanpuute sekä rajalliset resurssit muodostavat haasteen myös kuntien vieraslajien torjuntaan. Puisto- ja viheralueet vievät suuren osan viheralueyksikön työajasta, jolloin aikaa ei riitä vieraslajien torjuntaan joutomailla. Nämä alueet ovat usein torjunnan kannalta haasteellisia siksikin, ettei niittäminen onnistu, vaan torjunta on tehtävä kitkemällä. Tällaisissa paikoissa vieraslajien kitkentätalkoot ovat osoittautuneet suureksi avuksi. Kesäharjoittelun aikana olemme itsekin tasapainoilleet useamman kerran Seinäjoen Sahalammen kivikkoisissa saarekkeissa jättipalsameja kitkien. Myös Vaasan kaupungin viheralueyksikkö kokee saaneensa talkoista apua jättipalsamin torjunnassa.

Jättipalsamin (Impatiens glandulifera) kitkeminen on helppoa sen hennon juuriston vuoksi. Talkoovoimin kitkentä sujuu mukavasti.

Kuluneena kesänä käynnistynyt valtakunnallinen soolotalkookampanja on tuonut lisää työvoimaa kaupunkien lupiini- ja jättipalsamiesiintymien torjumiseen. Samalla se mahdollistaa ensi kerran paikallisten osallistumisen jättipalsamin torjuntaan omaa pihaa laajemmalla alueella. Kasvien juurineen kitkeminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, mutta soolotalkoiden myötä jättipalsamia voi kitkeä useilla alueilla. Etelä-Pohjanmaalla soolotalkoita järjestettiin muun muassa Seinäjoella ja kaupunki aikoo jatkaa soolotalkoita myös tulevina kesinä.

Vaikka vieraslajit eivät päästä torjujaa helpolla, ja aiheuttavat sinnikkyydessään monia haasteita niin kasvijätteen hävittämiselle kuin myös torjunnan ajoittamiselle, olemme kuluneen kesän harjoittelumme aikana huomanneet ratkaisujen moninaisuuden. Vieraslajien keräyspisteet, naapuruston kesken toteutetut torjuntatalkoot, jättipalsamia laiduntavat vuohet ja lampaat sekä valtakunnallinen soolotalkookampanja ovat osoittaneet, miten monin eri tavoin vieraslajiongelmaa voi lähestyä. Miten tahansa vieraslajeja torjuukaan, onnistuneen torjunnan salaisuus on sinnikkyydessä, seurannassa ja yhteistyössä!

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vieraslajiharjoittelijat Lari Haapaniemi, Anna Lähde, Salla Pitkänen ja Marianne Uusi-Illikainen

Maanteiden kesähoitokin kaipaa lisäeuroja

Vuodenvaihteessa uutisoitiin suuresti maanteiden talvihoidon saamista lisäeuroista ja talvihoidon parantamisesta. Kuitenkin myös sulan maan aikaan tehdään maanteille erilaisia hoitotoimenpiteitä, joilla on eritasoisia vaikutuksia tien ajettavuuteen ja liikenneturvallisuuteen, ympäristöä unohtamatta. Osasta kesähoitotoimenpiteistäkin on juustohöylällä vähennetty vuosien varrella euroja, ja osalla vähennyksistä on isompia vaikutuksia kuin toisilla. Yhtä kaikki, suuntana on maantieverkon vähittäinen rapistuminen.

Sorateissä riittää töitä

Keväisin tulee ensimmäisenä työvaiheena vastaan kelirikkomurskeiden ajaminen velliintyville osuuksille. Toimenpiteenä kelirikkomurskeen laittamista voi ajatella eräänlaisena ensiaputoimenpiteenä. Kelirikon riski on pienempi, jos kuivatus on kunnossa ja tien rakenteet routimattomia. Joissakin hoitourakoissa on rahoituksen suoma kelirikkomurskeiden määrä vain puolet siitä tonnimäärästä, mitä todellinen tarve on ollut aikaisempina vuosina keskimäärin. Jos maantiet aiotaan pitää liikennöitävässä kunnossa hankalina kelirikkovuosina, joudutaan hoitourakan sisällä ottamaan rahoitusta pois muista töistä, kuten liikennemerkkien uusimisesta.

Kun kevät etenee, ja tiestö alkaa kuivaa, tehdään sorateille kevätmuokkaus. Joko tiehöylällä tai traktorin ja lanan avulla sorateille palautetaan hyvä sivukaltevuus. Samalla kuopat ja muut epätasaisuudet tasataan pois sekä mukaan sekoitetaan suolaa pölyämisen estämiseksi. Hyvän lopputuloksen kannalta olisi tärkeää, että tien kulutuskerros olisi riittävän paksu. Soratiekilometrejä on paljon Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella, n. 2600 km. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoitourakoissa oleva kalusto ei riitä muokkaamaan kaikkia sorateitä keväällä optimiaikaan, joka on monesti kovin lyhyt ajanjakso.

Sorastus on sorateiden hoitotoimenpide, jolla lisätään kulutuskerrosta eli sopivan kokoista soraa tien pintaan. Sorastusmurskeiden määrä on myös vähentynyt huomattavasti aina uusissa alkavissa hoitourakoissa, ja paikoin kulutuskerrosten paksuudet alkavat olla aika ohuita. Tämä näkyy hoitourakoitsijalle käytännössä siinä, että kevätmuokkauksessa alkaa tulla esille rakennekerroksia, ja tienkäyttäjille tämä näkyy isompina kivinä tien pinnassa. ELY:n alueella on myös useita leveitä sorateitä, jotka tarvitsevat suhteessa enemmän soraa kuin kapeammat tiet.

Päällystepaikkaukset poistumassa hoitourakoista

Aikaisemmin päällystevaurioiden paikkaukset on tehty hoitourakoissa. Dramaattinen väheneminen päällystepaikkausten rahoituksessa on pakottanut uudenlaisiin menetelmiin reikien yms. paikkaamisessa. Vähitellen paikkaukset poistuvat hoitourakoista, jäljelle jäävät vain talvikuukausien hätäpaikkaukset. Perinteiset lyhytikäiset ”lehmänläjä”-paikkaukset ovat tämän myötä häviämässä, ja kiitos hienojen innovaatioiden, päällysteiden reiät tulevat jatkossa paremmin paikattua. Tällä saralla rahapula johti onneksi parempiin ja toimivampiin menetelmiin. Toki tämä ei poista sitä ongelmaa, että uusiin päällysteisiin ei ole juuri varaa.

Päällystepaikkaa paikan vieressä. Jos on tarkkana, niin hiukan alkuperäistä päällystettä näkyy vasemmassa yläkulmassa

Liikennemerkit tärkeysjärjestyksessä viimeisenä

Tällaisia liikennemerkkejä voi onnistua bongaamaan maanteiltä.

Kun ensimmäisenä prioriteettina on pitää tie liikennöitävässä kunnossa, on helpoin kohde säästää sellaisista asioista, jotka eivät vaikuta oleellisesti tien rakenteeseen. Siksi ensimmäinen kohde, mistä rahaa on perinteisesti siirretty hoitourakan sisällä esim. kelirikkomurskeisiin ja päällysteiden paikkauksiin, on liikennemerkkien ja portaalien uusiminen. Nykyisellä mitoituksella liikennemerkkien uusimiskierto on 45 vuotta ja portaalien 40 vuotta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tiestön liikennemerkit tulevat rapistumaan vääjäämättä. Harva tulee ajatelleeksi, että liikennemerkkienkin perustukset on syytä olla kunnossa. Tälläkin saralla uusimistarpeita riittää; joillakin alueilla puuttuu osalta merkeiltä jopa perustuksetkin. Tällaiset liikennemerkit menevät helpommin vinoon tai kääntyvät metsään päin.

Pajut pois pientareilta!

Niitot ja raivaukset ovat säännöllisesti toteutettavaa toimintaa kesän aikana. Tiet jaetaan kolmeen eri viherhoitoluokkaan N1, N2 ja N3. Vilkkaimmat tiet sekä niitetään että raivataan useammin ja leveämmältä matkalta (N1 ja N2). Myös hirvivaroitusalueiden kohdat pidetään viherhoidoltaan paremmassa kunnossa liikenneturvallisuussyistä. Suurin osa tiestöstä kuitenkin kuuluu viherhoitoluokkaa N3. Käytännössä näillä teillä niitto ulottuu 2 metriä päällysteen reunasta ojan suuntaan ja vesakonraivaukset tehdään kolmen vuoden välein 6 metrin etäisyydelle päällysteen reunasta. Tästä voi tehdä sen päätelmän, että niissä kohteissa, missä paju kasvaa metrin vuodessa, on aikamoinen viidakkotunnelma juuri ennen raivaushetkeä. Tämän vuoksi uusissa hoitourakoissa on pyritty ottamaan leveämmän raivauksen piiriin tiet, joissa tien luiskat ovat pitkät ja paju ehtii puskea tiealueelle. Tervetullutta olisi kuitenkin kaivaa valtion lompakosta hieman lisää rahaa, jotta kaikki tiet voitaisiin pitää näkemiltään parempina myös eläinonnettomuuksia ajatellen.

Tie kuiva – kaikki kunnossa

Sulan maan aikaan tehdään myös ojituksia maanteiden sivuojiin ja laskuojiin sekä korjataan viallisia rumpuja. Kaikkien teiden kunnon kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että vesi pääsee pois sekä tien pinnalta että ojista. Asian suuri painoarvo on auttanut siihen, että ojituskilometreistä ei ole vähennetty viime vuosina. Rumputöihin kohdistunut rahoitus on sen sijaan vähentynyt. Ennen oli varattuna rahaa myös isompiin rumpuihin, mutta uusimmissa urakoissa on rahaa myönnetty alle 600 mm:n sekä 600 – 800 mm:n kokoisille rumputöille. Kuitenkin yli 800 mm:n kokoisia rumpuja on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella n. 34 rumpukilometrin verran. Jos isompia rumpuja on pakottava tarve uusia, täytyy rahat yrittää jostain löytää, joko urakan sisältä vähentämällä muista töistä, tai siirtää esimerkiksi päällysteiden tai siltojen korjaamisesta. Helppoa se ei ole aikana, jolloin määrärahat ovat historiallisen alhaalla.

Ojissa on paljon vettä keväisin.

Lopuksi

Onneksi on myös töitä, jotka edelleen tehdään säännöllisesti vuosittain. Sillat ja kivetyt pinnat pestään puhtaiksi, levähdysalueet siistitään, talven hiekoitushiekat harjataan pois ja sadevesijärjestelmiä huuhdellaan. Myös ympäristöasioitakaan ei ole unohdettu: jättiputkia torjutaan ja lupiineja niitetään. Vaikka rahoitus vähenee, on vielä useita eri asioita, joita tehdään maanteiden hyväksi kesäaikaan. Olkaamme tyytyväisiä nykytilaan, huomenna lienee huonommin.

Elina Granqvist
Tienpidon suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

Kadonneen vieraslajin metsästys ja eroosion ihmeellinen maailma

Tehtävänä urhealla vieraslajikartoittajalla on valloittaa valtoimenaan virtaava Kyrönjoki ja löytää sen jylhillä rannoilla piileskelet vieraslajit. Vaatetuksenaan hänellä on fedora-mallinen hattu, nahkatakki ja vyöllä roikkuva ruoska. Kartoittaja tiesi tehtävän olevan vaikea, mutta sen onnistuminen toisi mainetta ja kunniaa paikallisten asukkaiden keskuudessa…

…Todellisuudessa istuin hiljalleen lipuvassa kanootissa, jossa aurinko poltti ihoa ja paarmat kiusasivat jatkuvalla syötöllä. Päässäni oli liian suuri hellehattu ja nihkeä t-paita oli liimaantunut selkääni. Edessäni oleva työpari höpötti jo kymmenettä kertaa eroosion ihmeellisestä maailmasta ja siitä, kuinka saven pylväsmäinen muoto rannassa oli muodostunut. Katselin samalla uhkaavasti hupenevaa aurinkorasvapurkkia ja mietin, ettei kartoituksen tuloksista taida sittenkään seurata mainetta ja kunniaa. Tiesin kuitenkin, että saamamme tulokset olisivat tärkeitä Kyrönjoen kannalta ja niistä olisi hyötyä myös alueen asukkaille.

Kyrönjoella lähes 1900 vieraslajihavaintoa

Teimme viime kesänä Kyrönjoella lähes 1900 vieraslajihavaintoa, joista suurin osa oli jättipalsamia. Jättipalsamia löytyi käytännössä joka puolelta, ja lopulta ne vilisivät silmissä jopa nukkumaan mennessä. Tiheimmät kasvustot löytyivät avoimilta alueilta, kuten sähkölinjojen alta tai rannoilta, joista rantapuusto oli poistettu. Tällaiset alueet ovat omiaan toimimaan tehokkaina siementen levittäjinä joen alapuolisille osuuksille, sillä yksittäinen kasvi voi parhaimmillaan tuottaa jopa 4000 siementä. Siemenet leviävät hyvin jokiekosysteemeissä. Ne voivat levitä virran mukana sedimentissä tai kuivina kellumalla, jopa 5 km päähän. Kyrönjoen tulvat kuljettavat siemeniä vielä pidempiä matkoja alavirtaan sekä nostavat siemenet korkeammalle joenpenkalle. Ei ihme, että useat rantojen omistajat kokevat torjuntatyöt turhauttavana, jokakeväisten uusien siementen vuoksi. Torjuntatyötä ei pidä kuitenkaan lopettaa, sillä jättipalsami leviää ainoastaan siemenistä ja jokainen poistettu kasvi vähentää joen alapuolisten osuuksien siemenpainetta. Lisäksi on hyvä muistaa, että jättipalsamilla on heikosti maata sitovat juuret, joten ne lisäävät suurina kasvustoina joen penkereiden eroosiota. Tilanne voi vaikutta epätoivoiselta, mutta laji on mahdollista hävittää tai paikallista esiintymistä vähentää suunnitelmallisella ja pitkäjänteisellä työllä. Norsuakaan ei syödä kerralla, vaan pala palalta.

Tuttu näky Kyrönjoella, jossa jättipalsami on vallannut alaa.

Myös jättiputkikasvustoa löytyi

Kyrönjoelta löytyi yhteensä kahdeksan jättiputkikasvustoa, joista yksi oli persianjättiputkea ja muut kaukasianjättiputkea. Viisi kasvustoa sijaitsi suoraan joenrannalla. Yksittäinen kasvi tuottaa keskimäärin 20 000 siementä, mutta voi tuottaa jopa 100 000 siementä. Suurin osa siemenistä on yleensä itämiskykyisiä. Siementen leviäminen voi tapahtua voimakkaan tuulen avulla, erityisesti talvella hangen päällä. Virtavesien läheisyydessä leviäminen tapahtuu virran mukana. Siemenet voivat levitä myös eläinten turkkiin kiinnittyneinä ja kulkuvälineiden renkaisiin tarttuneina. Jättiputki on ovela kasviksi, sillä siemen voi odotella maaperän siemenpankissa jopa 5 vuotta. Se voi tarvittaessa siirtää kukintoaan peräti 12 vuotta epäedullisissa olosuhteissa. Jättiputki kukkii yleensä 3–5 vuoden ikäisenä, jonka jälkeen se kuolee, poikkeuksena monivuotinen persianjättiputki. Lajin torjunta on haastavaa, sillä jättiputkilla on suuri siementuotanto ja leviämiskyky sekä sen kasvineste aiheuttaa ihovauriota auringonvalossa.

Jokainen jättiputkikasvusto on merkittävä riski Kyrönjoelle ja sen asukkaille. Vaikka kartoituksen yhteydessä suurin osa löydettyjen kasvien kukinnoista leikattiin ja kerättiin talteen, niin kasvustot ovat edelleen elinvoimaisia sekä sisältävät todennäköisesti runsaan siemenpankin. Kartoituksen avulla saatiin paikannettua nykyiset kasvustot ja niiden laajuudet. Saatujen tietojen perusteella on hyvä lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan tehokkaita keinoja jättiputkien poistamiseksi Kyrönjoelta. Torjunta on tärkeää aloittaa mahdollisimman pian, sillä alkuvaiheessa tehdyn torjuntatyön työmäärä ja kustannukset ovat käytännössä murto-osa verrattuna tilanteeseen, jossa kasvustot ovat päässeet leviämään laajalle. Myös rantojen läheisyydessä olevien maanomistajien on hyvä seurata tilannetta ja tarvittaessa ryhtyä torjuntatoimiin. Kukapa haluaisin nähdä tulevaisuudessa Kyrönjoen rannalla tiheitä jättiputkimetsiä, jonka läpi ei uskalla mennä ilman suojavaatteita.

Laajempi jättiputkikasvusto Kyrönjoen varrella.

Eroosiokartoituksessa 51 eri tasoista sortumaa

Kartoituksessa havainnoitiin joen rantojen eroosiota, joka oli syntynyt pääasiassa veden vaikutuksesta. Veden kuljetuskyky riippuu virtauksen nopeudesta ja aineksen raekoosta. Varsinkin joen ulkokaarissa sekä koskipaikoissa, joissa veden virtaus on nopeinta, tapahtuu eroosiota, kun taas joen sisäkaariin kasautuu kiintoainesta. Kartoituksessa havaittiin yhteensä 51 eri tasoista sortumaa, joista suurimmat sijaitsivat Malkakosken ja Uhrikosken välisellä osuudella.

Kartoituksen aikana vedenpinta oli merkittävästi alempana kuivan kesän vuoksi. Tällä oli kaksi merkittävää vaikutusta. Ensinnäkin koski- ja nivapaikkoja oli turha yrittää ylittää kanootilla, vaan kanootin sai nykiä kivikon läpi hampaat irvessä. Toiseksi joesta oli paljastunut runsaasti eri tasoisia rantojen syöpymiä. Paikoitellen vesi oli kovertanut rantoja niin paljon, että tulevaisuudessa osa havaituista rannoista tulee romahtamaan. Kyrönjoella vallitsevana maalajina on savi, joka kestää kuluttavia voimia suhteellisen hyvin. Seuraavaksi eniten on liejuista hienorakeista maata ja hienojakoisia maalajeja, jotka ovat herkkiä eroosiolle. Alueella oli myös paljon jyrkkiä, lähes pystysuoria rinteitä, joka on omiaan lisäämään eroosiota.

Syöpymää, joka on paljastunut veden pinnan laskiessa. Virtaava vesi on irrottanut ja vienyt mukanaan maa-ainesta. Syöpymän yläpuolella oleva maa-aines alkaa paikoitellen painua alaspäin.

Eroosion voimakkuus riippuu monista tekijöistä, kuten maalajista, ilmastosta, kasvillisuudesta ja pinnanmuodoista. Vaikka rantojen eroosio on luonnollista joille, niin ihmisen toimet voivat lisätä sitä. Kartoituksessa nähtiinkin liian usein rantoja, joista oli kaikki kasvillisuus poistettu ja maa oli jätetty mullokselle. Kasvillisuus esimerkiksi suojaa maaperää lisäämällä veden imeytymistä maahan, hidastamalla pintavaluntaa ja suojaamalla maaperää pintavalunnan vaikutuksilta ja sadepisarojen voimalta. Lisäksi syväjuuriset kasvit sitovat ja tukevat maaperää, monirunkoiset kasvit pidättävät maa-ainesta ja matalat kasvit suojaavat maanpintaa. Jos kasvillisuutta halutaan rajoittaa tai jos kasvillisuus ei riitä hidastamaan eroosiota, voidaan rantoja suojata kivillä ja varmistamalla, että rannat ovat riittävän loivia.

Ei tarvitse olla Indiana Jones tehdäkseen pieniä sankaritekoja Kyrönjoen puolesta. Jokainen voi päätöksillään ja teoillaan vaikuttaa millaisessa kunnossa haluamme jatkossa jokemme pitää.

Mukavaa syksyä

Marko Takala
vieraslajikartoittaja, myös eroosiokartoittaja Vaulan puolesta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

 

 

Kesän vieraslajikuulumiset

Vieraslajeihin ja eroosioriskeihin liittyvä työ on jatkunut tänä kesänä kolmen harjoittelijan voimin. Vieraslajeja ja eroosiota kartoittaa kahden hengen miehistö Kyrönjoen varrella Seinäjoella ja Isossakyrössä. Kartoitustyö jatkui koko kesän ja tuloksia on odotettavissa lähiaikoina, jolloin ollaan taas hiukan lähempänä ymmärrystä siitä, kuinka laajoja vieraslajiongelmat todellisuudessa ovat Kyrönjoella. Tämän kesän työ on jatkoa viime vuoden kartoitukselle, jolloin jättiputkea ja jättipalsamia kartoitettiin Kurikassa, Ilmajoella ja Seinäjoella. Viime kesän kartoituksessa kävi ilmi, että jättipalsamiongelmat ovat paikoitellen valtavia ja samaa linjaa jatkavat myös tämän kesän tähänastiset havainnot. Tämän kesän kartoitusalueella jokivarresta on myös bongattu jättiputkea, mitä ei viime vuonna näkynyt. Uutena asiana on ollut vieraslajitiedottaminen, jota allekirjoittanut (Meri) voi ylpeänä kertoa hoitaneensa viime kuukausien aikana. Tämän kaltaista tiedotustyötä tehtiin nyt ensimmäistä kertaa tämän asian puitteissa ja kesä onkin ollut hakemista ja asioiden kokeilua. Paljon on opittu ja jos nyt saisin palata alkuun, tekisin monia asioita toisin. Toiveissa on, että saman kaltaista työtä voitaisiin tehdä myös ensi kesänä ja silloin kehittää sitä entisestään. Kesä on kulunut nopeasti ja tässä blogissa haluan nyt nostaa esiin niitä asioita, joihin olen itse törmännyt toistuvasti viime kuukausina.

Vieraslajitiedottamisen puitteissa on osallistuttu kesätapahtumiin, sometettu ja järjestetty yleisölle avoimia jättipalsamin torjuntatalkoita.

Mikä on vieraslaji?

Tiedottajana olen uskaltautunut ulos ihanan ilmastoidusta toimistosta ja jalkautunut erilaisiin kesätapahtumiin, jossa ihmisillä on ollut mahdollisuus kysyä ja keskustella vieraslajeista. Vieraslajit ovat nyt kovinkin trendikkäitä ja monien huulilla, ehkäpä siksi, että niille on annettu huomattava määrä palstatilaa monissa medioissa. Kuitenkin tuntuu, että on syytä palata perusteisiin, sillä välillä vieraslaji termiä kuuluu käytettävän väärin. Elikkä, vieraslaji on laji, joka on levinnyt uusille alueille ihmisen avustamana. Termiä ei pidä sekoittaa tulokaslajiin. Tulokaslajit ovat lajeja, jotka ovat saapuneet Suomeen omin avuin. Kaikki vieraslajit eivät ole haitallisia, eivätkä kaikki haitalliset lajit ole vieraslajeja.

Oman kokemukseni perusteella vieraskasvilajit ovat suurimmalle osalle ihmisistä ainakin jossain määrin tuttuja. Tämä on hyvä asia. Ongelmien laajuutta on kuitenkin vaikea tuoda ilmi kyllin tehokkaasti. Minulle itsellenikin on vasta tämän harjoittelun myötä valjennut, kuinka suuresta ongelmasta todella on kyse. Viime vuoden kartoituksen tuloksia katsoessa näkee, kuinka jokivarteen on merkattu kilometrien pituisia jatkuvia jättipalsamikasvustoja. Yksi vieraslaji on siis vallannut pitkiä pätkiä jokipengertä ja häätänyt kotimaiset kasvit muualle kasvamaan. Se oman takapihan jättipalsamikasvusto saattaa näyttää pieneltä ja harmittomalta, eikä tunnu siltä, että siitä voisi todella olla uhkaa luonnon monimuotoisuudelle, mutta jostain ne kilometrien mittaisetkin kasvustot ovat alkaneet.

Erityishuomiona haluaisin kirjoittaa lupiinista, joka on jo niin tuttu näky teiden pientareilla, ettei sitä meinaa vieraslajiksi muistaakaan. ”Mutta kun se on niin kaunis”, on usein kuultu kommentti lupiinista, eikä tuota käy kiistäminen. Mutta kyllä myös suomalaiset ketokukat ovat kauniita katsella, jos niitä enää missään pääsee näkemään. Ulkonäöstä viis, sillä kaikkihan tietävät, että sisäinen kauneus on se, joka todella merkitsee. Kaikessa kauneudessaan lupiini ei kuulu Suomen luontoon ja sillä on tapana hävittää kotimaiset lajit tieltään, sekä samalla rehevöittää kasvupaikkaansa sitomalla juurinystyröillään ilmasta typpeä maahan. Kasvien lisäksi lupiinilla on negatiivinen vaikutus päiväperhosiin, sillä se ei kelpaa niiden ravinnoksi.

Pohjois- Amerikasta kotoisin olevaa lupiinia saa ihme kyllä vieläkin ostaa puutarhakaupoista, vaikka se vieraslajina aiheuttaa ongelmia erityisesti teiden varsilla.

Kesä ei ole sujunut täysin ongelmitta. Kartoittajia ovat koetelleet kuumat helteet. Kun istuu kanootissa keskellä jokea ei pääse auringon paahteelta piiloon ja aurinkorasvaa on paras muistaa lisätä tai voi käydä köpelösti. Kuivuuden takia madaltunut veden pinta on paljastanut enemmän eroosion merkkejä kuin tavallisesti pääsee näkemään. Eroosio kuuluu luontaisena osana jokiekosysteemin toimintaan, mutta ihminen voi vaikuttaa siihen. Esimerkiksi maankäytön muutokset tai rantakasvillisuuden muuttuminen, vaikkapa jättipalsamin leviäminen alueelle, voivat altistaa rannat eroosiolle ja lisätä kiintoaineksen päätymistä veteen. Vieraslajihavaintoja on tehty runsaasti, erityisesti jättipalsamista, mutta myös jättiputkea ja muita vieraskasveja on osunut kartoittajien kiikariin. Varsinaisten kartoitus kohteiden lisäksi joesta on bongattu (ja talteen kerätty) sinne kuulumatonta roskaa.

Kyrönjoen vieraslaji- ja eroosiokartoitus jatkuu jo toista kesää ja tänä kesänä kartoittajat ovat tehneet runsaasti havaintoja molemmista.

Tiedotustyössä helle ei ole muuten vaivannut, mutta se tuntuu karkottaneen potentiaalisen talkoovälin sisätiloihin. Olen järjestänyt useita jättipalsamin kitkemistalkoita, mutta yleisölle avoimissa talkoissa osallistujamäärät ovat jääneet muutamaan innokkaaseen kitkijään. Ei siis mikään menestys. Kuitenkin juuri tämä yksittäisten ihmisten aktivoiminen on avainasemassa taistelussa vieraskasveja vastaan. Iloisia onnistumisiakin on nähty. Ilmajoen talkoissa oli paikalla varsin vähän väkeä, mutta viime viikolla kävin talkoopaikalla uudestaan ja yllätyin, sillä jättipalsamia oli puronvarresta hävinnyt pitkältä matkalta. Kävi ilmi, että talkoot olivat innostaneet puron läheisyydessä asuvia jatkamaan torjuntatyötä. Tämä jos mikä lämmitti mieltä ja kertoi, että sillä työllä mitä ELY-keskus tekee, on merkitystä ja taistelu vieraslajeja vastaan kannattaa.

Hyvää alkavaa syksyä kaikille!

Toivoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vieraslajiharjoittelijat
Meri, Marko ja Vaula

 

Liikenneturvallisuus edellä – Kukkaloisto pilalle?

Ajan maantietä. Edessä näkyy varoitusvilkut: niittokone. Alkaisi olla jo kiirekin ja tuollainen hidaste tiellä. Kauankohan tässä taas täytyy kytätä ennen kuin pääsee ohi, huomaan ajattelevani. Kuulostaako tutulta?

Samaan aikaan saatan päivitellä hoitamattomia pientareita, mutta niitä ei kuitenkaan saisi niittää silloin, kun juuri MINÄ olen liikkeellä. Ristiriitaista, eikö totta? Ristiriitaisia on myös toiveet, mitä tulee ELY-keskukseen tienvarsien niitosta. Toiset ihmettelevät, miksi pientareet niitetään niin harvoin ja kapealta, kun taas toiset ”itkevät” kukkien perään.

Tärkeimmät syyt tienvarsien niitoille ovat liikenneturvallisuus ja vesakon kasvun rajoittaminen liian lähelle ajoratoja. Luonnon monimuotoisuuden varjeleminen on myös yksi niiton tavoite. Tienvarsille on kotiutunut myös tavanomaisten kotoperäisten lajien lisäksi epätoivottuja vieraslajeja. Näkyvin ja laajimmalle levinnyt laji on lupiini, joka on vallannut alueita tavanomaisilta kasveilta, minkä takia lupiineja ei niitoissa niiden kauniista ulkomuodosta huolimatta säästellä. Muista vieraslajeista vaaralliset jättiputket poistetaan havaittaessa erillisin torjuntatoimin.

Tienvarsiniittojen tiheys ja leveys määritellään tien tyyppiin perustuvassa hoitoluokassa. Suurin osa maanteistä niitetään kerran kesässä. Niillä teillä, jotka niitetään kahteen kertaan, ensimmäinen niitto on kapeampi ja toinen leveämpi. Kapeammalla niitolla halutaan antaa kukkien kukkia vähän kauempana, mutta ihan tielle tulevat kasvustot poistetaan liikenneturvallisuussyistä. Niittoleveys vaihtelee 2 metristä aina jopa 6 metriin. Lisäksi taajamissa tai muilla erityisalueilla voi olla tiheämpi niittoväli.

Niittokoneita alkaa näkyä maanteillä kesäkuun puolen välin paikkeilla. Kevään ja alkukesän säät vaikuttavat jonkin verran niiton aloittamisen ajoitukseen. Hyvissä olosuhteissa tienvarret tarvitsevat parturointia hieman aikaisemmin kuin huonompina vuosina. Niitot jatkuvat koko kesän aina koulujen alkuun asti.

Toisinaan tiellä voi nähdä järeämpääkin kalustoa ja käsitelty alue on laajempi kuin vain muutama metri. Tällöin kyseessä on vesakonraivaus, jota suoritetaan noin kolmen vuoden kierrolla eli vesakonraivaus tulee tielle noin kerran kolmessa vuodessa. Poikkeuksiakin, tähän noin kolmen vuoden kiertoon, toki on. Joitakin teitä raivataan useammin ja toisia vähän harvemmin. Tavoitteena kuitenkin on, että vesakko ei valtaa tiealuetta. Vesakonraivausta tehdään liikenneturvallisuuden ja tien kuivatuksen toimivuuden vuoksi.

Ohitus sujuu ja matka jatkuu normaalisti, eikä niittokone kovin monta kertaa kesässä ole tiellä ja tekeehän se meidän tieympäristöstämme turvallisemman. Maltti on valttia, myös liikenteessä.

 

Tanja Västi
Tieinsinööri
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus