Pohdintoja Kansainvälisenä kosteikkopäivänä

Kosteikot ovat maailmanlaajuisesti erittäin monimuotoinen elinympäristöjen ryhmä. Niitä yhdistävä tekijä kaikkialla on, että vähintään saappaat ovat tarpeen niillä kuljettaessa. Kosteikkojen luonteessa on valtavaa vaihtelua, aina trooppisten jokisuistojen mangrovesoista arktisiin polygonisoihin. Kosteikkojen merkitys luonnon monimuotoisuudelle on kaikkialla suuri. Niillä on myös valtava merkitys vesi- ja hiilivarastoina.

Eurooppa kosteikkojen maanosa

Eurooppa on kosteikkojen kannalta merkittävä maanosa. Maanosan laajimmat kosteikot sijaitsevat alueilla, joita ei äkkiseltään tule ajatelleeksi nimittäin Vienanmeren etelä- ja itäpuolella, Arkangelissa ja Ääninen-järven eteläpuolella. Myös Skandinavia loistaa kosteikkojen runsaudella. Näillä alueilla kosteikot ovat enimmäkseen erilaisia soita. Kuitenkin Barentsinmeren rannoilla vuoroveden vaihtelu luo omanlaisiaan arktisia kosteikkoympäristöjä. Satelliittikuvia katsellessa voi löytää mielenkiintoisia, Barentsinmereen laskevien suurten jokien tulvimiseen liittyviä, kosteikkoja. Mitä etelämmäs Euroopassa siirrytään, sitä vähäisemmiksi käy kosteikkojen määrä. Toki sieltäkin löytyy erittäin merkittäviä kosteikkoja, kuten Volgan suisto Mustallamerellä ja erikoinen Syvashin suolajärvisysteemi. Länsi-Euroopassa runsassateisilla alueilla (esim. Skotlanti ja Färsaaret) esiintyy maaston peittäviä ja sen mukaisesti nimensä saaneita peittosoita. Vuorovesirannat, kuten Alankomaiden Waddenzee, sekä suurten jokien suistot, ovat myös läntisen Euroopan merkittäviä kosteikkoja.

Eteläpohjaista kosteikkoluontoa tyypillisimmillään. Keidassuo Suupohjassa.

Entäpä sitten omat, kotoiset kosteikkomme?

Suomi on soiden maa, mahtaako saanut osan nimestäänkin siitä (totuus lienee, että ei ole). Tyypillisimpiä kosteikkojamme ovat suot, jotka peittävät Suomen kamarasta noin 100 000 neliökilometriä eli lähes kolmanneksen. Etelä- ja Länsi-Suomessa esiintyvät keidassuot muuttuvat pohjoista ja itää kohden aapasoiksi, jotka puolestaan muuttuvat käsivarressa ja päälaen pohjoisosissa palsasoiksi.

Ihmisen toiminta vaikuttaa kosteikkoihin

Valitettavasti ihmiskunta on kohdellut kosteikkoja kovin kaltoin, eikä Suomikaan erotu edukseen. Kosteikkoja on kautta maailman kuivattu mitä moninaisimpia tarkoituksia varten ja niiden luonnetta on muuteltu laajalla keinovalikoimalla. Kasvava väestö on tarvinnut käyttöönsä myös kosteikot, jotka ovat olleet kehityksen esteinä tai sen mahdollistajina. Suomen kasvavan väestön ruokkimiseksi raivattiin pelloiksi 1600-luvulta alkaen tuhansia neliökilometrejä soita. 1900-luvulla soidemme käyttö lisääntyi tavattomasti, kun metsätalouskäyttöön kuivattiin ojittamalla suunnilleen puolet eli noin 50 000 neliökilometriä soita. Tämä on eniten maailmassa. Kasvava energiantarve toisen maailmansodan jälkeen on hävittänyt altaiden alta soita, ja 1970-luvun alun energiakriisin seurauksena taasen on turvetuotantoon otettu noin 500 neliökilometriä suoluonnostamme. Jos ajatellaan kaatopaikkoja eri kaupungeissa, ovat ne usein soita: Stormossen, Ämmässuo, Isosuo, Kiimassuo, Kontiosuo ja niin edelleen.

Kuoriutuuko ihmiskunnasta vielä kosteikkojen pelastaja?

Mikä on kosteikkojen tulevaisuus ja mitä on tehtävissä niiden palauttamiseksi?

Globaalisti ajatellen suuria uhkakuvia leijuu edelleen kosteikkojen yllä. Uhkakuvista ilmastonmuutos ja edelleen kasvavan väestön tarpeet mahtavat olla suurimpia. Kosteikot voivat lopulta muodostua kriittisiksi ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Niiden vettä puhdistavaa vaikutusta ja toimimista hiilivarastoina ei voi millään korvata. Omalta osaltamme voisimme Suomessa toimia kosteikkojen palauttamiseksi. Konkreettinen toimi myönteisen kehityskulun käyntiin polkaisemiseksi voisi olla metsätaloudellisesti vajaatuottoisten ojitettujen soiden systemaattinen ennallistaminen. Suunnittelua ja toteutusta voisi tehdä esimerkiksi valuma-aluetasolla. Globaali ajattelutapa ja paikallistasolla tapahtuva käytännön toiminta voisivat olla avaimia kosteikkojen palauttamiseksi. Suomella voisi olla hyvät edellytykset toimia niiden kunnostamisen edelläkävijänä, mikä voisi olla kunnostamisen ensi askel myös laajemmin.

Yli puolet kosteikkojen luontotyypeistä on uhanalaisia, kuten ruoho- ja heinäkorpi.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus toimii jo nyt monenlaisten kosteikkojen kunnostamisen edistäjänä, mutta kunnostustarpeen valtaisan mittakaavan vuoksi tehtävää riittää vielä pitkäksi aikaa. Kunnostustoiminnan laajentamistarve on myös ilmeinen.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kaatopaikasta kuntokumpareeksi

Monissa kunnissa pohditaan suljettujen kaatopaikkojen jatkokäyttöä. Kaatopaikka-alueille saattaa kohdistua paineita saada ne hyötykäyttöön niiden keskeisen sijainnin vuoksi. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo vanhojen suljettujen kaatopaikkojen ympäristölupia. Välillä joudumme ampumaan alas lennokkaita ideoita, koska ne eivät ole toteutettavissa vahingoittamatta suljetun kaatopaikan rakenteita.

Kaatopaikat ovat katoavaa kansanperinnettä. Tehostuneen kierrätyksen ansiosta alle prosentti yhdyskuntajätteistä päätyy kaatopaikoille. Kaatopaikka suljetaan siten, että sen päälle rakennetaan pintarakenne, joka estää veden pääsyn kaatopaikan jätteisiin. Tiivis pintarakenne vähentää ravinteiden, metallien ja haitta-aineiden kulkeutumista kaatopaikan jätetäytöstä ympäristöön. Vanhojen kaatopaikkojen läheisyyteen on usein sijoitettu jätteiden keräys-/kierrätyspisteitä ja lumen- tai maankaatopaikkoja.

Suljettua kaatopaikkaa täytyy huoltaa ja hoitaa ympäristöluvan ehtojen mukaisesti. Valitettavan usein kaatopaikat ovat sulkemisen jälkeen unohtuneet ja niitä ei ole hoidettu. Valtaosa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella suljetuista kaatopaikoista on peitetty 15–20 vuotta sitten. Sulkemistöiden yhteydessä kaatopaikoille on tyypillisesti kylvetty ruohikko ja hyvin pian ympäröivän metsän kasvillisuus ja eläimistö levittäytyvät kaatopaikan rinteille. Hirvieläimet ja jänikset saavat ruokailla rauhassa kaatopaikkojen taimikoissa. Kaikkia kaatopaikkoja ihmiset eivät ole unohtaneet. Vanhasta tottumuksesta osa kaatopaikoista on otettu luvattomasti takaisin käyttöön. Unohtuneille kaatopaikoille pyritään kätkemään tyypillisesti rakennus- ja puutarhajätteitä.

Viime vuosina suljettuihin kaatopaikkoihin on kohdistunut myös uudenlaista kiinnostusta. Monet suljetut kaatopaikat toimivat lähivirkistysalueina. Erilaisen kasvillisuutensa vuoksi kaatopaikat voivat toimia myös loistavina alueina luonnon ja eläimistön tarkkailuun. Jotkut kaatopaikat ovat sijaintinsa ansiosta varsinaisia näköalapaikkoja ja lintubongaajien paratiiseja. Joissakin kunnissa on kunnianhimoisia suunnitelmia ottaa kaatopaikka opetuskäyttöön. Vanhat kaatopaikat voivat palvella myös kuntoilijoita. Useissa kunnissa kaatopaikkojen rinteille suunnitellaan kuntoportaita ja maastopyöräreittejä.

Vanhojen kaatopaikkojen soveltuvuutta myös muuhun hyötykäyttöön on selvitetty. Esimerkiksi aurinkokennot saattavat soveltua asennettaviksi kaatopaikan lakialueelle.

Jotta kaatopaikka-alue voidaan ottaa uuteen käyttöön, sen turvallisuudesta tulee varmistua. Kaatopaikasta purkautuvien kaasujen tulee olla hallinnassa ja kaatopaikan pintarakenteen kuntoa tulee valvoa säännöllisesti. Parhaassa tapauksessa suljetut kaatopaikat ovat helppohoitoisia viher- ja virkistysalueita, jotka palvelevat lähialueen asukkaita. Tällöin kaatopaikkojen kunnosta tulee pidettyä huolta ja samalla niistä saadaan iloa ja hyötyä asukkaille.

Pääsääntöisesti suljetut kaatopaikat sijaitsevat kuntien omistamilla maa-alueilla. Kunnat voivat useimmissa tapauksissa myöntää toiminnalle tarvittavat luvat. Kaikista uusista toiminnoista tulee pyytää lausunto ELY-keskukselta, joka valvoo vanhojen kaatopaikkojen ympäristölupia. Suunniteltu toiminta ei saa vaarantaa ympäristöluvan lupaehtojen täyttymistä. Suljettujen kaatopaikkojen päälle voidaan yleensä turvallisesti perustaa kevyitä rakenteita, jotka eivät aiheuta vaurioita kaatopaikan pintarakenteille. Tällaisia rakenteita ovat esimerkiksi kuntoportaat ja -reitistöt. Suuremmat ja painavammat rakennelmat voivat olla toteutettavissa, mutta ne vaativat tarkempaa suunnittelua ja ovat siten kustannuksiltaan huomattavasti kalliimpia.

Suljettujen kaatopaikkojen hoidosta tulee huolehtia kymmeniä vuosia. Hoitaminen ei kuitenkaan estä kaatopaikan hyödyntämistä virkistyskäytössä. Hyvällä suunnittelulla hoito ja hyödyntäminen voivat tapahtua rinnakkain ja samalla tukea toisiaan. Kukapa haluaisi roskata kuntoilupaikkaansa.

Mari Hakola
Ylitarkastaja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Mihin sinun purku- ja rakennusjätteesi päätyvät?

Vuonna 2017 Suomessa syntyi rakennusjätettä 14 727 000 tonnia, joista mineraalijätteitä (betoni-, tiili- ja kipsijäte, jäteasfaltti, asbesti sekä maa-ainekset) oli 13 100 000 tonnia ja muuta rakentamisesta syntyvää jätettä (mm. puu-, metalli- ja vaarallinen jäte) 1 600 000 tonnia (Jätetilasto 2017, Tilastokeskus). Merkittävä osa rakennusjätteestä on peräisin purku- ja saneeraustyömailta, mikä selviää Ympäristöministeriön raportista (17/2014), jonka mukaan rakennusjätteiden kokonaismäärästä 56 % syntyy korjausrakentamisessa, 27 % purkutyömailla ja 16 % uudisrakentamisessa.

Rakennusteollisuus ry on arvioinut, että purku- ja saneeraustöitä tehdään paljon vuosien 2016-2025 välisenä aikana, sillä monet 1960-1980-luvulla rakennetut rakennukset alkavat olla korjauksen tarpeessa.

Mihin purku-ja rakennusjätteet päätyvät?

Tilastokeskuksen raportin (Jätetiedot 2017) mukaan vuonna 2017 Suomessa hyödynnettiin melkein kaikki metalli- ja puujäte. Mineraalijätteistä hyödynnettiin materiaalina vain noin 5 % ja energiana noin 0,3 %, suurin osa päätyi kaatopaikalle tai muuhun loppukäsittelyyn. Erilleen kerätyistä kipsilevyistä voidaan valmistaa uusia kipsilevyjä, puhdasta betoni- ja tiilijätettä voidaan käyttää esimerkiksi tien kantavassa kerroksessa korvaamassa mursketta ja puujätteestä voidaan valmistaa kierrätyspolttoainetta. Hyödynnettyjen jäte-erien laatu ei kuitenkaan aina vastaa niille asetettuja kriteereitä, vaan energiana hyödynnettävien ja maarakentamiseen käytettävien jätteiden mukana on niihin kuulumattomia jätejakeita. Jätteen huonoon laatuun on varmasti monia syitä, kuten tiedon puute ja lajittelusta sekä jätejakeiden erillään pitämisestä aiheutuvat kustannukset.

Betoni- ja tiilimursketta voidaan käyttää maarakentamisessa. Huonosti tehdyn lajittelun takia, materiaali joudutaan poistamaan rakenteesta.

Huonosti lajiteltu rakennus- ja purkujäte ei kelpaa materiaalihyötykäyttöön eikä energiantuotantoon ja sen sijoittaminen kaatopaikallekin voi olla mahdotonta.

Metallijäte ei kuulu polttolaitoksille tulevaan jätteeseen. Etenkin suuret metallikappaleet aiheuttavat ongelmia polttoprosessissa.

Murskattua eristevillaa ja PVC:tä jätteenpolttolaitokselle tulleessa kuormassa.

 

Betonilohkareita poltettavan yhdyskuntajätteen seassa.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa on käynnissä ohjaus- ja kehittämishanke purku- ja saneeraustyömaiden jätehuollosta. Hankkeen tarkoituksena on purku- ja saneeraustyömaiden jätehuollon tarkastelu sekä jätteenhaltijan että viranomaisen näkökulmasta. Tarkoituksena on lisätä tilaajien ja urakoitsijoiden tietämystä jätelainsäädännön vaatimuksista sekä lisätä valvonnan yhteistyötä eri viranomaisten välillä. Toivomme kyselyn avulla saavamme selville haasteet, jotka hankaloittavat purku- ja saneeraustyömaiden jätehuoltoa sekä jätteiden kierrätystä. Kyselyn vastaukset käsitellään anonyymisti. Vastaa kyselyyn toimialaasi parhaiten vastaavaa linkkiä klikkaamalla.

Olen purkutyön tilaaja (julkinen tai yksityinen taho)
Olen purku-urakoitsija
Olen jätteen kuljettaja
Olen jätteenkäsittelijä (jätekeskukset ja muut jätteen käsittelijät, jätteenpolttolaitokset)
Olen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
Olen kunnan rakennusvalvontaviranomainen

 Lisätietoja

Hanna Välimaa
Hankekoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh. 0295 027 383
hanna.valimaa(at)ely-keskus.fi