Kalojen ja nahkiaisten velvoiteistutukset osana luvanhaltijalle määrättyjä kalataloudellisia velvoitteita

DSCN2813

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus istuttaa vuosittain alueen vesistöihin kaloja ja nahkiaisia liittyen luvanhaltijan rooliin vesioikeudellisissa luvissa. Aiemmassa blogi-kirjoituksessa käytiin läpi lupien hallintaa ja niiden kohtaloa tulevassa organisaatiomuutoksessa. Kuten kirjoituksessa todettiin, liittyy lupien hallintaan mittava määrä erilaisia velvoitteita, joista kalataloudelliset velvoitteet muodostavat oman osansa. Kalataloudelliset velvoitteet pitävät sisällään mm. tutkimuksia hankkeiden vaikutuksista kohdevesistöjen kalakantoihin ja kalastukseen, mutta myös konkreettisia toimia haittojen kompensoimiseksi esimerkiksi kalaistutusten muodossa.

Vuosittaisia kompensaatioistutuksia tehdään toimialueellamme Ähtävänjoen ja Perhonjoen vesistöalueilla. Ähtävänjoen vesistössä velvoitteen perusteena on Lappajärven ja Evijärven säännöstelylupa ja Perhonjoella keskiosan järviryhmän säännöstelylupa. Istutettavat lajit ja niiden kappalemäärät sekä istutusalueet on tarkoin määritelty ja istutusten toteuttamisesta on laadittu kalatalousviranomaisella hyväksytetyt istutussuunnitelmat. Kalatalousviranomainen valvoo istutusten toteuttamista ja meidän toimialueella sen työn hoitaa Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rahoitus toteutukseen tulee Maa- ja metsätalousministeriön myöntämistä määrärahoista.

Kuva088

Viime vuonna istutuksiin käytettyjä lajeja olivat taimen, kuha, siika ja nahkiainen. Kohdevesistöstä riippuen istutuksiin käytettiin eri muotoina yksi- ja kolmevuotiaita järvitaimenia, kaksivuotiaita meritaimenia, yksikesäisiä plankton- ja vaellussiikoja sekä yksikesäisiä kuhia. Nahkiaisia istutettiin vastakuoriutuneina toukkina sekä aikuisina emoina. Lajeista ainoastaan emonahkiaiset olivat luonnonvesistä pyydettyjä yksilöitä muiden ollessa pääsääntöisesti peräisin kalanviljelylaitoksissa säilytettävistä emokalakannoista. Taimenet kasvavat laitosolosuhteissa ja siika sekä kuha ns. luonnonravintolammikoissa.

Luvanhaltija on velvoitettu myös tarkkailemaan istutusten tuloksellisuutta ja vaikutuksia kalastoon ja kalastukseen kohdevesistöissä. Tarkkailuun hyväksytetään omat ohjelmansa ja niissä käytetään useita eri menetelmiä mm. koekalastuksia ja kalastustiedusteluita. Yhtenä käytössä olevana menetelmänä on istutettavien kalojen merkintä joko ryhmämerkinnällä tai yksilöllisin merkein. Ryhmämerkintänä on käytetty värimerkintää siianpoikasille ja siinä koko istutuserä saa ihoonsa värikoodin, jolla kyseiset kalat pystytään seulomaan erilleen muista lajitovereistaan käytännössä koko eliniän ajan. Värikoodin tulkitsemiseen vaaditaan erikoismenetelmiä ja se onnistuu käytännössä vain viranomaisvoimin. Taimenille käytetyssä yksilömerkinnässä kukin kala saa istutettaessa mukaansa koodin, jolla kalat on tunnistettavissa myöhemmin yksilötasolle. Yksilömerkkinä on käytössä nykyään ns. t-ankkuri, joka on kalan selkään kiinnitettävä muovilätkä. T-ankkurin koodin pystyy tulkitsemaan kuka tahansa kalan pyydystävä kalastaja ja se sisältää ohjeet tiedon toimittamisen viranomaiselle.DSCN2815

Nyt työn alla on alkaneen vuoden istutuskalojen hankinta. Kalojen kasvatus on pääosin ulkopuolisten toimijoiden varassa, joten tässä vaiheessa kilpailutetaan ja tehdään sopimukset. Kalat istutetaan viileän veden aikaan keväällä tai syksyllä lajista riippuen. Kalat kuljetetaan istutuspaikoille ja istutetaan varta vasten työhön suunnitellulla erikoiskalustolla.

 

IMG_3601.JPG

Kari Saari
Vesitaloussuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus