Hiilensidonnallako maatilat ilmastonmuutosta vastaan?

Ilmastonmuutos ja hiilensidonta, siinä sanapari, jonka kuulee nykyään erittäin usein, ehkä jopa kyllästymiseen asti. Ilmastonmuutoksen tuomat seuraukset tuovat tuskaa maanviljelijälle siinä missä kuluttajallekin. Ovathan viljelijä ja kuluttaja liitossa keskenään, ilman toista ei olisi toista. Maatilalla viljelijän reaktio asiaa kohtaan voi olla niin täystyrmäys, kuin utelias mielenkiinto. Hiilensidonta, miten minun maatilani voisi toteuttaa sitä tulevaisuudessa?

Usein epäluuloa asiaa kohtaan saattaa helposti aiheuttaa usko siihen, ettei tiedä tarpeeksi ilmastonmuutoksesta ja hiilensidonnasta. Silloin se voi muodostaa esteen sille, miksei itse toteuta ilmastotoimia. Myös tiukka taloustilanne saattaa estää toimenpiteiden toteuttamisen, vaikka halua ja tietoa niiden toteuttamiseen olisikin. Hiilensidonnasta on ollut ja on käynnissä monia tutkimuksia ja hankkeita, joten tulevaisuudessakin tietoa on saatavilla useista eri lähteistä.

Peltomaisema, jossa nurmikkoa ja viljaa.

 

Mikä hiilensidonta?

Hiilensidonnassa hiilidioksidi poistuu ilmasta ja varastoituu maaperään kasvien yhteyttämisen kautta. Yhteyttämisessä kasvit käyttävät osan hiilestä omaan kasvuunsa ja osan ne kuljettavat juuriensa kautta maaperään pieneliöiden käyttöön.

Nyt taidamme elää aikaa, jolloin on annettava tilaa uusille ajatuksille ja työtavoille. Peltojen pitäminen ympärivuotisesti kasvipeitteisinä vaatii uudenlaista suhtautumista perinteisiin maanmuokkauksen tapoihin. Voihan olla, ettei tulevaisuudessa syksyisin näe mustia kynnöspeltoja lainkaan. Onhan hiiltä sitovan viljelyn pääosassa hyvinvoiva kasvi. Eli mitä perusteellisemmin pellot ovat kasvien peitossa, sitä enemmän ne pystyvät siirtämään hiilidioksidia ilmasta maahan.

Ilmastonmuutoksen lisäksi viljelijät saattavat ryhtyä niin sanotuiksi hiiliviljelijöiksi mm. ympäristön monimuotoisuuden heikkenemisen ja maaperästä karkaavien ravinteiden vuoksi. Hiiltä sitovilla viljelymenetelmillä kun saa parannettua satomääriä sekä maaperän viljelyominaisuuksia, ja samalla viljelyn kannattavuus paranee. Hiiliviljelyä voi halutessaan toteuttaa, vaikka kasvattamalla osalla pelloista nurmea ja lisäämällä työskentelytapoihin esim. kasvinvuorottelun, muokkauksen vähentämisen tai suorakylvön. Ympäristökorvaus taas tarjoaa ympäristötoimiksi tällä hetkellä mm. kasvipeitteisyyttä, valumavesien käsittelyä, ravinteiden kierrätystä ja peltoluonnon monimuotoisuutta.

Sänkipellolta on viljat jo puitu.

Se millaisia ympäristötoimia tulevan ohjelmakauden CAP-suunnitelma tarjoaa, on vielä epävarmaa. Vaikka maatalousmaan hiilensidonta on yksi maatalouden avainkeinoista ilmastonmuutoksen hillinnässä, on kuitenkin muistettava, että viljelijöiden päätehtävänä on tuottaa ruokaa.


Essi Kiili
Kehittämisasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Aloitetaanko totutella tulevaan!?

Jos haluamme pysäyttää luonnon monimuotoisuuden hupenemisen, monimuotoisuutta olisi säästettävä kaikkialla ja myös lisättävä. Tämä koskee niitä luonnonresursseja, joita taloudellisesti hyödynnämme; metsiä, maatalousalueita sekä lähiympäristöä. Maaseutuohjelmaan tarvitaan keinoja, joilla lisätään näiden alueiden luonnon monimuotoisuutta. Nyt tarvitaan mielikuvitusta, innovaatioita ja asiantuntemusta! Ei tarvitse muuttaa koko kulttuuri-identiteettiä ja kääntyä ”vihreäksi”, meillä on perinteemme ja emme halua laittaa heti koko identiteettiämme uusiksi, mutta olemme sopeutuvaisia. Pitäisi löytää luontoa säästäviä vaihtoehtoja, jotka säästäisivät myös kustannuksia tai uhraus olisi niin pieni, että se kannattaisi tehdä pitkällä tähtäyksellä, totutella tulevaan!

EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa pitäisi muuttaa niin, että tehostamisen sijaan se kannustaisi maataloutta maapallon kannalta kestävämmäksi. Esimerkiksi! Tuotetaan ruoka sekatiloilla tai tilojen välisessä yhteistyössä, joissa viljellään vuoroviljelyllä yksivuotisia kasveja ja monivuotisia nurmikasveja. Vuoroviljelyssä eri kasvilajit vuorottelevat ja eläimet ja pellot hyötyvät toisistaan. Tämä vähentää riippuvuutta lannoitteista ja kasvinsuojeluaineista sekä parantaa maaperää että monimuotoisuutta. Halpa teollinen ruoka on halpaa vain kaupassa, mutta ei enää ympäristökustannusten jälkeen. Suomessa useasti ruokakasviksi kylvetty sato menee rehuksi luonnonolojemme vuoksi. Maaseudun tulee sopeutua ja varautua sekä samalla olla mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden hupenemista. Vain siten saadaan turvattua kotimainen ruuantuotanto.

Kuluttaja tekee valintoja ja edellyttää kotimaan tuotannolta. Pitäisi kuluttaa terveellisesti, luontoa suojellen, ilmastoystävällisesti sekä ihmis- ja eläinten oikeuksia kunnioittaen. Pitäisikö luopua lihasta vai olla vain pihi ja syödä lautanen tyhjäksi? Ihmiset eivät pysty syömään nurmea, mutta lehmät pystyvät. Märehtijät muuntavat ruohon lihaksi ja maitotuotteiksi, joilla ihmiset voivat herkutella. Märehtijöiden pitää saada laiduntaa ulkona ja syödä nurmea. Laiduntamalla on mahdollista ylläpitää luontotyyppejä, jotka ovat uhattuja. Tällä hetkellä ei kuitenkaan laidunneta siten, että se tukisi luonnon monimuotoisuutta. Luomuviljelyssä on tämän lisäksi sellaisia viljelykäytäntöjä, jotka edistävät hiilen sitoutumista maaperään. Esimerkiksi; ravinteiden kierrätys, biologinen typensidonta ja viljelykierto. Maan kasvukunnosta ja multavuudesta huolehtiminen edistää myös maan hiilensidontakykyä. Tällainen pelto kestää myös paremmin sään ääri-ilmiöitä.

Se miten maataloudessa menee, näkyy elintarvikkeiden hintojen lisäksi myös teiden varsilla, kylissä ja peltoaukeilla. Maatalous ja maaseutu tuottavat ruuan ohella myös maisemaa. Vaikka maatilojen lukumäärä on EU:n aikana puoliintunut, niin tuotantoala on pysynyt saman suuruisena. Suurin muutos peltomaisemassa on miltä pellot näyttävät ja mitä kasveja niillä viljellään. Kuitenkin edelleen vain maan viljely kykenee tuottamaan ne piirteet, joiden perusteella tunnistamme alueen maaseuduksi. Suomen verrattain pienialaisia peltolohkoja reunustavat monimuotoisuutta ylläpitävät pientareet ja metsänreunat. Maatilakoon kasvu vähentää pienipiirteistä maisemaa, agraari-idyllin heinäseipäät korvautuvat valkoisilla muovipaaleilla ja luonnonlaitumet rehualoilla tai luonnonhoitopeltonurmilla. Saman tyyppiset asiat on myös kaupungeissa, kun varaudutaan ilmaston muutoksen vaikutuksiin ja panostetaan luonnon monimuotoisuuteen. Nämä panostukset vaikuttavat hulevesiin, tulviin ja edistävät kaupunkilaisten hyvinvointia sekä terveyttä. Tämä edellyttää kasvien kasvua ja niiden tarvitsemien kasvuolosuhteiden huomioimista. Ei riitä jonkin kasvin käyttö ylijäämä alueelle, vaan kasvien kasvu, veden ja ravinteiden kierto sekä maan hoitaminen kytkeytyvät yhteen.

Viljelijän toimenkuva on laajentumassa ruuan tuottajasta maaseudun ja maapallon hoitajaksi. Suomessa on jo olemassa maataloustuottajia, joiden päätyönä on luonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito sekä alkuperäisrotuisten eläinten geenien säilyttäminen. Tavallinen viljelijä on myös huolissaan ilmastosta ja luonnon monimuotoisuudesta, mutta ei voi laittaa koko ajatusmaailmaansa ja valitsemaansa tuotantosuuntaa uusiksi. He valitsevat mahdollisuuksien mukaan ympäristötoimia, kuten kasvipeitteisyys, valumavesien käsittely, ravinteiden kierrätys ja peltoluonnon monimuotoisuus. Ehjiin monivuotisten kasvien pientareisiin on koulutuksissa kannustettu koko EU:n ajan, mutta vieläkin niissä on puutteita. Puutteet ovat vesiensuojelullisia ja eivät myöskään edistä luonnon monimuotoisuutta!

Kestävää elämäntapaa voi toteuttaa sekä kaupungissa että maalla! Tämä edellyttää tietoa ympäristössä tapahtuvista muutoksista, oman osuuden ymmärtämisestä ja valmiutta löytää uusia toimintamalleja niin omaan elämään kuin esimerkiksi yhteisen maatalouspolitiikan toteuttamiselle.

Pekka Länsivierto
Asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus