Maanteiden kesähoitokin kaipaa lisäeuroja

Vuodenvaihteessa uutisoitiin suuresti maanteiden talvihoidon saamista lisäeuroista ja talvihoidon parantamisesta. Kuitenkin myös sulan maan aikaan tehdään maanteille erilaisia hoitotoimenpiteitä, joilla on eritasoisia vaikutuksia tien ajettavuuteen ja liikenneturvallisuuteen, ympäristöä unohtamatta. Osasta kesähoitotoimenpiteistäkin on juustohöylällä vähennetty vuosien varrella euroja, ja osalla vähennyksistä on isompia vaikutuksia kuin toisilla. Yhtä kaikki, suuntana on maantieverkon vähittäinen rapistuminen.

Kuvassa kesäinen soratie.

Sorateissä riittää töitä

Keväisin tulee ensimmäisenä työvaiheena vastaan kelirikkomurskeiden ajaminen velliintyville osuuksille. Toimenpiteenä kelirikkomurskeen laittamista voi ajatella eräänlaisena ensiaputoimenpiteenä. Kelirikon riski on pienempi, jos kuivatus on kunnossa ja tien rakenteet routimattomia. Joissakin hoitourakoissa on rahoituksen suoma kelirikkomurskeiden määrä vain puolet siitä tonnimäärästä, mitä todellinen tarve on ollut aikaisempina vuosina keskimäärin. Jos maantiet aiotaan pitää liikennöitävässä kunnossa hankalina kelirikkovuosina, joudutaan hoitourakan sisällä ottamaan rahoitusta pois muista töistä, kuten liikennemerkkien uusimisesta.

Kun kevät etenee, ja tiestö alkaa kuivaa, tehdään sorateille kevätmuokkaus. Joko tiehöylällä tai traktorin ja lanan avulla sorateille palautetaan hyvä sivukaltevuus. Samalla kuopat ja muut epätasaisuudet tasataan pois sekä mukaan sekoitetaan suolaa pölyämisen estämiseksi. Hyvän lopputuloksen kannalta olisi tärkeää, että tien kulutuskerros olisi riittävän paksu. Soratiekilometrejä on paljon Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella, n. 2600 km. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoitourakoissa oleva kalusto ei riitä muokkaamaan kaikkia sorateitä keväällä optimiaikaan, joka on monesti kovin lyhyt ajanjakso.

Sorastus on sorateiden hoitotoimenpide, jolla lisätään kulutuskerrosta eli sopivan kokoista soraa tien pintaan. Sorastusmurskeiden määrä on myös vähentynyt huomattavasti aina uusissa alkavissa hoitourakoissa, ja paikoin kulutuskerrosten paksuudet alkavat olla aika ohuita. Tämä näkyy hoitourakoitsijalle käytännössä siinä, että kevätmuokkauksessa alkaa tulla esille rakennekerroksia, ja tienkäyttäjille tämä näkyy isompina kivinä tien pinnassa. ELY:n alueella on myös useita leveitä sorateitä, jotka tarvitsevat suhteessa enemmän soraa kuin kapeammat tiet.

Päällystepaikkaukset poistumassa hoitourakoista

Aikaisemmin päällystevaurioiden paikkaukset on tehty hoitourakoissa. Dramaattinen väheneminen päällystepaikkausten rahoituksessa on pakottanut uudenlaisiin menetelmiin reikien yms. paikkaamisessa. Vähitellen paikkaukset poistuvat hoitourakoista, jäljelle jäävät vain talvikuukausien hätäpaikkaukset. Perinteiset lyhytikäiset ”lehmänläjä”-paikkaukset ovat tämän myötä häviämässä, ja kiitos hienojen innovaatioiden, päällysteiden reiät tulevat jatkossa paremmin paikattua. Tällä saralla rahapula johti onneksi parempiin ja toimivampiin menetelmiin. Toki tämä ei poista sitä ongelmaa, että uusiin päällysteisiin ei ole juuri varaa.

Kuvassa on tiessä oleva paikkaus.

Päällystepaikkaa paikan vieressä. Jos on tarkkana, niin hiukan alkuperäistä päällystettä näkyy vasemmassa yläkulmassa

Liikennemerkit tärkeysjärjestyksessä viimeisenä

Kuva rapistuneesta 60 km/h nopeusrajoitusmerkistä

Tällaisia liikennemerkkejä voi onnistua bongaamaan maanteiltä.

Kun ensimmäisenä prioriteettina on pitää tie liikennöitävässä kunnossa, on helpoin kohde säästää sellaisista asioista, jotka eivät vaikuta oleellisesti tien rakenteeseen. Siksi ensimmäinen kohde, mistä rahaa on perinteisesti siirretty hoitourakan sisällä esim. kelirikkomurskeisiin ja päällysteiden paikkauksiin, on liikennemerkkien ja portaalien uusiminen. Nykyisellä mitoituksella liikennemerkkien uusimiskierto on 45 vuotta ja portaalien 40 vuotta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tiestön liikennemerkit tulevat rapistumaan vääjäämättä. Harva tulee ajatelleeksi, että liikennemerkkienkin perustukset on syytä olla kunnossa. Tälläkin saralla uusimistarpeita riittää; joillakin alueilla puuttuu osalta merkeiltä jopa perustuksetkin. Tällaiset liikennemerkit menevät helpommin vinoon tai kääntyvät metsään päin.

Pajut pois pientareilta!

Niitot ja raivaukset ovat säännöllisesti toteutettavaa toimintaa kesän aikana. Tiet jaetaan kolmeen eri viherhoitoluokkaan N1, N2 ja N3. Vilkkaimmat tiet sekä niitetään että raivataan useammin ja leveämmältä matkalta (N1 ja N2). Kuva pajunkissastaMyös hirvivaroitusalueiden kohdat pidetään viherhoidoltaan paremmassa kunnossa liikenneturvallisuussyistä. Suurin osa tiestöstä kuitenkin kuuluu viherhoitoluokkaa N3. Käytännössä näillä teillä niitto ulottuu 2 metriä päällysteen reunasta ojan suuntaan ja vesakonraivaukset tehdään kolmen vuoden välein 6 metrin etäisyydelle päällysteen reunasta. Tästä voi tehdä sen päätelmän, että niissä kohteissa, missä paju kasvaa metrin vuodessa, on aikamoinen viidakkotunnelma juuri ennen raivaushetkeä. Tämän vuoksi uusissa hoitourakoissa on pyritty ottamaan leveämmän raivauksen piiriin tiet, joissa tien luiskat ovat pitkät ja paju ehtii puskea tiealueelle. Tervetullutta olisi kuitenkin kaivaa valtion lompakosta hieman lisää rahaa, jotta kaikki tiet voitaisiin pitää näkemiltään parempina myös eläinonnettomuuksia ajatellen.

Tie kuiva – kaikki kunnossa

Sulan maan aikaan tehdään myös ojituksia maanteiden sivuojiin ja laskuojiin sekä korjataan viallisia rumpuja. Kaikkien teiden kunnon kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että vesi pääsee pois sekä tien pinnalta että ojista. Asian suuri painoarvo on auttanut siihen, että ojituskilometreistä ei ole vähennetty viime vuosina. Rumputöihin kohdistunut rahoitus on sen sijaan vähentynyt. Ennen oli varattuna rahaa myös isompiin rumpuihin, mutta uusimmissa urakoissa on rahaa myönnetty alle 600 mm:n sekä 600 – 800 mm:n kokoisille rumputöille. Kuitenkin yli 800 mm:n kokoisia rumpuja on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella n. 34 rumpukilometrin verran. Jos isompia rumpuja on pakottava tarve uusia, täytyy rahat yrittää jostain löytää, joko urakan sisältä vähentämällä muista töistä, tai siirtää esimerkiksi päällysteiden tai siltojen korjaamisesta. Helppoa se ei ole aikana, jolloin määrärahat ovat historiallisen alhaalla.

Kuvassa oja, jossa on vettä

Ojissa on paljon vettä keväisin.

Lopuksi

Onneksi on myös töitä, jotka edelleen tehdään säännöllisesti vuosittain. Sillat ja kivetyt pinnat pestään puhtaiksi, levähdysalueet siistitään, talven hiekoitushiekat harjataan pois ja sadevesijärjestelmiä huuhdellaan. Myös ympäristöasioitakaan ei ole unohdettu: jättiputkia torjutaan ja lupiineja niitetään. Vaikka rahoitus vähenee, on vielä useita eri asioita, joita tehdään maanteiden hyväksi kesäaikaan. Olkaamme tyytyväisiä nykytilaan, huomenna lienee huonommin.

Elina Granqvist
Tienpidon suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

Talvihoito paranee – totta toinen puoli

Vajaan vuoden aikana on maanteiden talvihoidon parissa tapahtunut paljon. Teiden talvihoitoluokkia on nostettu useaan kertaan, sekä myös toiminta- ja laatuvaatimuksia on muutettu kireämpään suuntaan tulevia hoitourakoita ajatellen. Kuitenkin muut asiat maanteiden hyvinvoinnissa ovat menossa huonompaan suuntaan. Maanteiden kunto ja hoito ovat kiinteästi yhteen kuuluva kokonaisuus, eikä talvihoidon tason nosto riitä paikkaamaan tien pintojen ja rakenteiden rappioitumisesta aiheutuvaa palvelutason laskua. Suomen tieverkko on suurelta osin rakennettu noin puoli vuosisataa sitten, joten sen suunniteltu käyttöikä on niin rakenteellisesti kuin palvelutasollisesti loppuvaiheessa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta myös talvihoidon lopulliseen laatuun.

Talvihoidon vaatimukset paremmiksi

Liikennevirastossa on työstetty talvihoidolle uudet toimintalinjat. Työssä on hyvin otettu huomioon muuttuneet talviolosuhteet: vakiintunutta talvikeliä ei ole enää juuri muualla kuin Lapissa. Tästä on johtunut hyviä muutoksia mm. keskivilkkaiden teiden hoitoluokkiin (Ib, Ic) ja laatuvaatimuksiin. Suuret raskaan liikenteen määrät tieverkolla vaikuttavat myös entistä selvemmin teiden talvihoidon tason määräytymiseen, joten elinkeinoelämän kuljetusten sujumista uudet talvihoitoluokat tukevat. Lisäksi vähäliikenteisimpien teiden toimenpideaikoja on hiukan laatuvaatimuksissa kiristetty, eli jatkossa lumi aurataan hieman nopeammin ja hiekoituksenkin toimenpideaikaa on lyhennetty. Kuitenkin nämä päivitykset astuvat voimaan kokonaisuudessaan uusien hoitourakoiden kilpailuttamisen yhteydessä, joten vasta 1.10.2019 otetaan käyttöön uudet toimintalinjat ja laatuvaatimukset ensimmäisissä urakoissa. Viimeisillä alueilla muutokset astuvat voimaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella 1.10.2023.

Vauhtia ja hoppua talvihoitoluokkien nostoissa

2010- luvun alkupuolella ei talvihoitoluokkia juuri nostettu rahanpuutteen vuoksi, vaikka tarvetta olisi ollutkin. Vähitellen talvihoitoluokkia pystyttiin taas päivittämään uusien hoitourakoiden kilpailuttamisen yhteydessä. Tästä näkökulmasta oli tervetullutta, että loppuvuodesta 2017 pystyttiin nostamaan talvihoitoluokkia myös niissä urakoissa, joissa tarvetta oli ollut jo vuosien ajan ja kilpailutus oli osunut talvihoidon kannalta köyhiin vuosiin. Nyt on kuitenkin menossa jo kolmas talvihoitoluokkien nostokierros vuoden sisällä, joten tahti alkaa tuntua jo turhankin tiheältä. Kaksi ensimmäistä nostokierrosta olivat ennen kuin talvihoidon toimintalinjoja oli ehditty päivittää, nyt kolmannella kerralla voidaan ottaa joiltain osin huomioon uusia toimintalinjoja. Jos tässä olisi edetty maltilla eikä kiirehditty muutoksiin kesken talvikauden, olisi kesäkaudella voitu rauhassa pohtia asiaa koko tiestön, sen turvallisuuden ja sen eri osien merkitysten kannalta. Valitettavasti nykyisessä ajassa vallalla oleva hätiköity asioiden valmistelu ja halu nopeisiin muutoksiin ilman syvällisempää harkintaa näyttää lisääntyvän myös tienpidossa.

Viimeisen vuoden aikana tehdyt muutokset on toteutettu kesken talvikautta. Tästä aiheutuu joissakin tapauksissa ongelmia hoitourakoitsijoille. Jotkut muutokset edellyttävät kunnossapitokaluston vaihtoa, eikä kaikilla alueilla ole helppo löytää uutta urakoitsijaa tilalle. Myös nykyinen aliurakoitsija on voinut investoida uuteen, tiukat päästövaatimukset täyttävään ajokkiin. Onko kohtuullista, että parin kuukauden työn jälkeen aliurakoitsijalle kerrotaan, että konetta pitää taas vaihtaa, jos haluat jatkaa töitä ensi talvikaudella? Erityisen inhottava tilanne on juuri käyntiin lähteneissä urakoissa, joissa oletuksena on viiden vuoden varma työtilanne. Valitettavasti aliurakoitsijoiden kiinnostus talvihoitotöihin on vähenemässä, alueittaista vaihtelua toki on.

Ovatko aliurakoitsijat pian uhanalainen laji?

https://www.kp24.fi/lehti/keskipohjanmaa/552839/kokkolassa-pulaa-talviaurauksia-tekevista-yrittajista

Tyytyväiset tiellä liikkujat

Tienkäyttäjien tyytyväisyys maanteiden talvihoitoon on ollut kovin huonolla tasolla viime vuosina. Yleisesti pääteiden tasoon ollaan oltu tyytyväisempiä kuin vähäliikenteisempiin teihin. Yksi iso syy tähän ovat toimenpideajat: pääteillä työt tulee olla tehtynä nopeammin ja laadukkaammin kuin muilla teillä, koska suurin määrä liikennettä liikkuu näillä osuuksilla ja korkeimmilla ajonopeuksilla. Lisäksi kunnossapitoreitit ovat yleensä ajallisesti lyhyemmät. Jos samaa korkeaa laatutasoa haluttaisiin koko tieverkolla, tarvittaisiin rekkalasteittain euroja sen maksamiseksi. Kun suurimmat muutokset hoitoluokkien nostokierroksilla osuvat pääteihin ja keskivilkkaisiin teihin, jää suurinta tyytymättömyyttä aiheuttava muu tieverkko vielä ilman suurempia parannuksia (II- ja III-talvihoitoluokat). Toki päivitettyjen laatuvaatimuksien parannukset toimenpideaikoihin tulevat, mutta joillain alueilla useiden vuosien viiveellä.

Näitä teitä ei lumiauran terällä tasaiseksi saa.

Toinen ja yhä merkittävämpi syy tienkäyttäjien tyytymättömyyteen on se, että maantiet rapistuvat, etenkin seutu- ja yhdystiet. Samaan aikaan, kun talvihoitoon on virrannut rahaa enemmän kuin olisi uskaltanut toivoa, on siltojen, sorateiden ja päällysteiden kunnossapidon rahoitusvaje kasvamassa rajusti. Jos mietitään, minkälainen on lumenaurauksessa käytettävä kalusto, tulee selväksi, että kaikista pienistä epätasaisista kohdista ei lunta saada pois (mm. urat, painumat, halkeamat). Tämä asia on otettu kyllä huomioon talvikunnossapidon laatuvaatimuksissa. Mutta mietitäänpä tavallista tienkäyttäjää. Hänen liikkumisen turvallisuudelle ei ole eroa sillä, onko tien syvä lumipolanne tien uraisuuden syytä vai urakoitsijan työn epäonnistumisessa. Eli jos samaan aikaan kiristetään talvihoidon vaatimuksia, mutta tiet muuttuvat epätasaisemmiksi, on talvihoidon laatuvaatimusten kiristämisen lopputulos pahimmillaan pyöreä nolla tielläliikkujan kannalta. Huonokuntoisista ja epätasaista teistä koituu hankaluuksia myös liukkaudentorjunnassa, kun painanteisiin ja uriin jää vettä, joka jäätyy.

Ote maanteiden talvihoidon laatuvaatimuksista

Ihminen ei säätä hallitse

Näyttää siltä, että oikukkaat talvikelit ovat tulleet jäädäkseen. Lämpötila vaihtelee talvella yhä useammin 0°C molemmin puolin, joka lisää liukkaita ajokelejä. Joskus sää voi lauhtua lyhyessä ajassa parikinkymmentä astetta, jolloin tien pinta pysyy pakkasen puolella vielä pitkään, mutta vettä sataa taivaan täydeltä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tienpinta jäätyy, ja samalla hiekka tai suola huuhtoutuu tien pinnasta pois. Edellä kuvattu tilanne oli myös viime talvenakin, joten varmasti tätä tapahtuu ajoittain myös tulevaisuudessa. Jatkossa näistä poikkeuskeleistä tulisi tienkäyttäjiä varoittaa paremmin, jotta mahdollisimman monet välttäisivät ajamista, kun keliolosuhteet ovat äärimmäisen hankalat. Tähän oman lisänsä antaa sorateiden kelirikon lisääntyminen syksy- ja talviaikaan, joka vaikeuttaa kulkemista vähäliikenteisillä teillä.

Lopuksi voisi todeta, että kaikesta yrittämisestä huolimatta Suomessa on vielä toistaiseksi puolet vuodesta sellaista aikaa, jolloin ajoittain voi joutua ajamaan heikoissakin ajo-olosuhteissa. Tämä siitäkin huolimatta, että talvihoidon vaatimuksia tiukennetaan. Sitä asiaa ei ihmisvoimin voida muuttaa, jos ei sitten ilmastonmuutoksella. Mutta nauttikaamme myös pimeämmistä kuukausista maltillisilla ajonopeuksilla ja mahdollisimman kiireettömästi.

 

Elina Grangvist
Tienpidon suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

************************************************************************************************

Vinterunderhållet blir bättre – men myntet har alltid två sidor

Under knappt ett år har det hänt mycket inom vinterunderhållet av landsvägarna. Vinterunderhållsklasserna för vägarna har höjts flera gånger och även verksamhets- och kvalitetskraven har skärpts med tanke på framtida underhållsentreprenader. Ändå fortsätter landsvägarnas skick att försämras på grund av andra orsaker. Landsvägarnas skick och underhållet av dem är en intensivt samhörande helhet och att höja vinterunderhållets nivå räcker inte till för att korrigera sänkningen av servicenivån som orsakas av att vägytorna och vägkonstruktionerna förfaller. Största delen av Finlands vägnät är byggt för ungefär ett halvt sekel sedan. Det betyder att vägnätets planerade användningstid börjar vara på slutrakan med avsikt på konstruktioner och servicenivå, vilket påverkar vinterunderhållets slutliga kvalitet.

Kraven på vinterunderhållet blir bättre

Trafikverket har gjort upp nya riktlinjer för vinterunderhållet. I arbetet har man tagit väl hänsyn till de förändrade vinterförhållandena: stabilt vinterföre finns knappast längre någon annanstans än i Lappland. Detta har lett till bra ändringar bl.a. av underhållsklasserna för vägarna (Ib, Ic) och kvalitetskraven. Stora mängder tung trafik på vägarna påverkar också allt mer hur nivån på vinterunderhållet av vägarna fastställs, vilket betyder att de nya vinterunderhållsklasserna stöder smidigare transporter inom näringslivet. Dessutom har åtgärdstiderna på lägre trafikerade vägar skärpts en aning i kvalitetskraven, dvs. framöver plogas snön lite snabbare och även åtgärdstiden för sandning har förkortats. Dessa uppdateringar träder dock i sin helhet i kraft i samband med konkurrensutsättningen av nya underhållsentreprenader, vilket betyder att först 1.10.2019 tas de nya riktlinjerna och kvalitetskraven i bruk i de första entreprenaderna. Ändringarna träder i kraft i de sista områdena på NTM-centralen i Södra Österbottens område 1.10.2023.

Vinterunderhållsklasserna höjdes med fart

I början av 2010-talet var det brist på pengar och därför höjdes vinterunderhållsklasserna inte alls, trots att det fanns behov av det. Småningom kunde man höja vinterunderhållsklasserna i samband med konkurrensutsättningen av underhållsentreprenaderna. Därför var det välkommet att vinterunderhållsklasserna höjdes i slutet av 2017 även i de entreprenader där en höjning av vinterunderhållsklasserna har varit nödvändig i åratal och konkurrensutsättningen infallit under fattiga år med avsikt på vinterunderhåll. Nu är det ändå tredje gången inom ett år som vinterunderhållsklasserna höjs, vilket kanske börjar kännas lite onödigt ofta. De två första omgångarna inföll innan riktlinjerna för vinterunderhållsverksamheten hade uppdaterats, och nu i den tredje omgången kan de nya riktlinjerna till vissa delar beaktas. Om man skulle ha avancerat i lugn och ro och inte haft så bråttom med ändringarna mitt i vintersäsongen, skulle det har funnits tid att utreda saken under sommarhalvåret med tanke på hela vägnätet, dess säkerhet och betydelsen av vägnätets olika delar. Tyvärr får också väghållningen nu ta sin del av den rådande och förhastade beredningen och viljan att införa snabba förändringar utan djupare eftertanke.

De ändringar som har gjorts under det senaste året har verkställts mitt i vintersäsongen, vilket i vissa fall har skapat problem för underhållsentreprenörerna. Vissa ändringar kräver att underhållsutrustningen byts ut och i alla områden är det inte så lätt att hitta en ny entreprenör istället. Även den nuvarande underentreprenören har kanske investerat i ett nytt fordon som uppfyller de stränga utsläppskraven. Är det då skäligt att efter två månaders arbete berätta för underentreprenören att utrustningen måste bytas igen om han vill fortsätta med arbetet nästa vintersäsong? Situationen är särskilt obehaglig i nyligen uppstartade entreprenader, då man antar att arbetssituationen är säker under fem år framåt. Tyvärr håller underentreprenörernas intresse för vintervägunderhållet att minska, även om situationen dock varierar regionalt.

Är underentreprenörerna snart en utrotningshotad art?

https://www.kp24.fi/lehti/keskipohjanmaa/552839/kokkolassa-pulaa-talviaurauksia-tekevista-yrittajista

Nöjda väganvändare

Väganvändarna har varit mycket missnöjda med vinterunderhållet av landsvägarna under de senaste åren. Allmänt har väganvändarna varit nöjdare med nivån på huvudvägarna än på de lågtrafikerade vägarna. En stor orsak till detta är åtgärdstiderna: på huvudvägarna bör arbetet utföras snabbare och mera högklassigt än på andra vägar, eftersom en stor mängd trafik kör på dessa avsnitt och i högre hastigheter. Dessutom är underhållsrutterna vanligen kortare om man mäter i tid. Om samma höga kvalitetsnivå ska gälla för hela vägnätet, behövs flera lastbilslaster med euro för att betala det. Eftersom de största ändringarna av underhållsklasserna riktas till huvudvägarna och medeltrafikerade vägar, förblir det övriga vägnätet, som ger upphov till det största missnöjet, fortsättningsvis utan större förbättringar (vinterunderhållsklasserna II och III). Förbättringar av åtgärdstiderna i och med de uppdaterade kvalitetskraven kommer att införas, men i vissa områden med flera års fördröjning.

Plogristen förmår inte jämna ut en väg som denna.

En annan och lika viktig orsak till att väganvändarna är missnöjda är att landsvägarna förfaller, framförallt region- och förbindelsevägarna. Samtidigt som det har strömmat mer pengar till vinterunderhållet än vad man vågat hoppas på, ökar finansieringsunderskottet kraftigt i underhållet av broar, grusvägar och beläggningar. När man tänker på vilken utrustning som används för snöplogning, står det klart att snön inte fås bort från alla små ojämna ställen (bl.a. fåror, sättningar, sprickor). Detta har beaktats i kvalitetskraven för vinterunderhållet av vägarna. Men låt oss tänka på den vanliga väganvändaren. För att användaren ska kunna röra sig säkert på vägen är det ingen skillnad om vägens djupa, packade snö beror på att vägen är fårad eller om entreprenören har misslyckats i sitt arbete. Om kraven på vinterunderhållet skärps samtidigt som vägarna blir ojämnare, innebär stängare kvalitetskrav på vinterunderhållet i värsta fall ingenting för den som rör sig på vägen. Dåliga och ojämna vägar skapar också problem för halkbekämpningen då vatten blir kvar i sättningarna och fårorna och sedan fryser till is.

Utdrag ur kvalitetskraven för vinterunderhåll.

Människan kan inte styra vädret

Det ser ut som om nyckfullt vinterföre har kommit för att stanna. På vintern varierar temperaturen allt oftare på båda sidorna av nollstrecket, vilket gör att det blir vanligare med halt väglag. Ibland kan temperaturen stiga på kort tid med tjugo grader, vilket gör att vägens yta förblir frusen ännu en lång tid, men det regnar som om himlen vore öppen. I praktiken innebär detta att vägens yta fryser till is samtidigt som sanden och saltet spolas bort från vägens yta. Detta inträffade även förra vintern, varför det säkert nu och då kommer att hända på nytt. I fortsättningen borde väganvändarna varnas bättre för exceptionellt före så att så många som möjligt låter bli att köra när väderleksförhållandena är extremt besvärliga. Att det oftare är menföre på grusvägarna på hösten och vintern bidrar också till att det blir svårt att röra sig på lågtrafikerade vägar.

Till slut kan man konstatera att trots allt man försöker göra är halva året i Finland sådant att man tidvis blir tvungen att köra även i dåliga körförhållanden. Detta trots att kraven på vinterunderhåll skärps. Det kan människan inte ändra på, men kanske klimatförändringen gör det. Låt oss ändå njuta av de mörka månaderna i måttliga körhastigheter och utan brådska så långt det är möjligt.


Elina Granqvist
Väghållningsplanerare
NTM-centralen i Södra Österbotten

Aurataanko talvella enää lunta?

Höylä_Granqvist

Moni tienkäyttäjä mieltää, että tärkein työtehtävä talvella on teiden auraaminen puhtaaksi lumesta. Sitä se toki onkin sellaisina talvina, jolloin lunta tulee kuin joskus muinoin 80-luvulla, ja talveksi riittää vakaita, pitkiä pakkasjaksoja. Talvet ovat muuttuneet menneistä paljon. Tästä on seurannut painopisteen muutoksia maanteiden talvihoidon töihin sekä vaatimukset urakoitsijan valppaana oloon ovat lisääntyneet.

Sääolosuhteet ovat viime vuosina muuttuneet selvästi. Lunta sataa talven aikana yhä vähemmän ja pieniä määriä kerrallaan. Sen sijaan lämpötila liikkuu yhä enemmän 0 °C molemmin puolin: jäätymispisteen alitus ilmoittaa lukumäärän lämpötilan laskemiselle plusasteista pakkasen puolelle talven aikana. Käytännössä tämä karkealla tasolla kertoo siitä, että liukkaudentorjunta tulee yhä suuremmaksi ja tärkeämmäksi osaksi talvihoitoa. Suolausta tarvitaan ympäri talvikauden enemmän ja alemmalla tiestöllä kuluu enemmän hiekkaa. Viime talvikautena hiekkaan kuluikin Etelä-Pohjanmaan ELY:n alueella ennätystahtiin.

Kaavio_Granqvist

Keskilämpötilan, talvikausina kertyneen lumisateen määrän sekä jäätymispisteen alitusten lukumäärien kehitys Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella.

Sen lisäksi, että lumisateen kokonaiskertymä oli viime talvikaudella pieni, myös yksittäisien lumisateiden lumikertymät olivat pieniä. Kerralla sataneen lumen määrä oli monesti niin pieni, ettei sitä lähdetty auraamaan. Kun tällaisia pieniä lumisateita tuli useita peräkkäin, eikä lumi sulanut välillä pois, liikenne tallasi lumen ja teille muodostui jäisiä polanteita. Tilanteen jatkuessa pitkään jopa tiehöyläkin oli vaikeuksissa tasoitustöissä. Siellä, missä pieniä lumisateita aurattiin ja / tai muodostuneita polanteita oltiin ajoissa tasaamassa, isompia ongelmia ei ollut.

Kelirikko oli ennen vain kevään riesa, kun talven lumet ja roudat sulivat pois. Kosteammat ja leudommat syksyt sekä alkutalvet ja tien rungon jäätymisen siirtyminen myöhemmäksi ovat tehneet kelirikon tavalliseksi myös syksyllä ja jopa talvellakin. Tällä hetkellä esimerkiksi Varsinais-Suomessa on tavallista, että sorateillä on kelirikkoa koko talven ajan. Jos sääolosuhteet jatkavat muuttumista samaan suuntaan kuin viime vuosina, tulee kelirikko olemaan arkipäivää talvisin myös Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella. Pintakelirikko_Granqvist

Tämän marraskuun aikana ongelmat ovat olleet monimuotoisia juuri sorateillä. Metsäiset mäet ovat saattaneet olla jäisiä, kun taas pelto-osuudet ovat olleet kelirikon runtelemia. Kun yhtälöön vielä lisätään lämpötilan sahaaminen plus- ja miinusasteiden välillä, on tuloksena soratiestö, jota on lähes mahdoton pitää täydellisessä kunnossa. Pienenä lisänä tähän korkeamman tason yhtälöön on myös kelirikko- ja sorastusmurskeiden tonnimäärien väheneminen uusissa hoitourakoissa. Hienoista hankkeista huolimatta päivittäinen kunnossapito yhä kurjistuu Suomessa. Haasteellisiin keleihin ja koloihin tulee myös tienkäyttäjien varautua oikealla ajonopeudella.

Vaihtelevat sääolosuhteet tarkoittavat tiuhaan tahtiin muuttuvia keliolosuhteita koko tiestöllä. Niiden hallitseminen edellyttää jatkuvaa tiestön tilan seurantaa hoitourakoitsijalta. Lisäksi tarvittavien toimenpiteiden ennakointi on erityisesti viime talven kokemusten perusteella kultaakin kalliimpi taito urakoitsijalle. Siellä, missä ennakointi oli epäonnistunut, ongelmia oli pahimmillaan lähes koko talven. Orastavassa alussa oleva digitalisoituminen tuottanee apuja paikallisten sääilmiöiden havaitsemiseksi. Nykyinen tiesääkameraverkko on liian harva kertomaan totuutta paikallisista pienimuotoisista sääolosuhteista nykytilanteessa, kun vakaat talvikelit ovat toistaiseksi muisto vain. Hoitourakoitsijat tulevatkin tarvitsemaan uusia apuvälineitä tiestön kokonaistilan hahmottamiseen autolla tehtävien tiestötarkastusten tueksi.

 

granqvist_elina_6_2016-003

 

Elina Granqvist
Tienpidon suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Kevättä rinnassa, ilmassa ja tien pinnassa

Lumet ovat sulamassa ja pienimmätkin tiet alkavat kuoriutua lumen ja jään alta auringon valoon. Piinaavat polanneurat sulavat pois, ja päällysteiden saamat vauriot tulevat esiin koko komeudessaan. Kevät on alkanut. Yksi kevään varma merkki on kelirikon alkaminen. Tien pinta tai syvemmällä olevat rakenteet pehmenevät niin paljon, että tiellä kulkeminen on hankalampaa. Joskus kulku voi kokonaan tyssätä, jos tilanne pääsee oikein pahaksi.

Tänä keväänä kelirikon ennustetaan olevan keskimääräistä vaikeampi Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja läntisimmän Etelä-Pohjanmaan alueella. Alkutalvella pohjaveden pinta oli korkealla, ja tierakenteisiin on päässyt muodostumaan jäätä. Kuitenkin viime viikolla kelit ovat enimmäkseen suosineet kelirikkoisia teitä: yöt ovat olleet pakkasen puolella ja päivät aurinkoisia ja tuulisia. Jos sama sää vallitsee jatkossakin, tien pinta kuivuu nopeammin ja etenkin pintakelirikon riski pienenee. Aukeilla paikoilla sorateiden pinnat saattavat jo olla osin kuiviakin, mutta metsäisillä osuuksilla voi löytyä vielä teitä, joissa tien pinta on jäässä. Toisin sanoen: kevään sää viime kädessä määrää, minkälainen kelirikkokevät tulee olemaan.


Sorateiden ennustettu suhteellinen kelirikkopituus, kevät 2017 (Ilmatieteenlaitoksen kelirikkomalli kuvan lähteenä)

 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella pintakelirikko on suurin kelirikko-ongelma. Pintakelirikoksi kutsutaan soratien pintakerroksen pehmenemistä, jolloin tie muuttuu huonosti kantavaksi. Tien pinnassa oleva kosteus muuttaa tiepinnan pahimmillaan velliksi, ja liikenteen kulkeminen hankaloituu, jopa estyy. Keväällä kosteus on peräisin yleensä roudan sulamisvesistä. Ajan saatossa sorateitä on tehty erilaisista paikallisista materiaaleista, eikä ole ollenkaan tavatonta, että rakenteissa on routivaa materiaalia. Jos soratien pinnan alla oleva tierakenne on routivaa, ei pinnasta sulava vesi pääse kulkeutumaan pohjamaahan tai sivuojiin vaan jää pintakerroksiin pehmentämään pintaa. Pitkät tai rankat sadekaudet voivat myös aiheuttaa pintakelirikkoa mihin vuodenaikaan tahansa. Kosteat syksyt ja leudot talvet ovatkin lisänneet pintakelirikkoa ajallisesti.

Runkokelirikko on kelirikkotyypeistä vaikeampi. Tierakenteessa oleva hieno maa-aines imee vettä, kun routaantuminen on käynnissä. Tästä seuraa jäälinssien muodostuminen tien runkoon. Keväällä, kun nämä jäälinssit alkavat sulaa, tierakenteen vesipitoisuus kasvaa eikä tien rakenne kestä liikenteen kuormia, kuten normaalitilassa. Mitä enemmän raskasta liikennettä runkokelirikon kiusaamalla tieosuudella kulkee, sitä enemmän pumppautuu jäälinsseistä sulamisvettä yhdessä hienoaineksen kanssa tien pintaan. Asiaa voi miettiä myös hiekkalaatikkoperspektiivistä: mitä tapahtuu, kun lisätään märkään soramurskeeseen savea ja paljon vettä? Kuravelliä on seurauksena, luonnollisesti. Eikä liikennettä kantavaa kuravelliä ole vielä tullut vastaan ainakaan maanteillä. Siksi etenkin raskaan liikenteen jäljiltä jää runkokelirikkoiselle tielle pahoja uria ja epätasaisuuksia. Tie voi myös vaurioitua pahoin pysyvästi.

Kuvan lähde Sorateiden kunnossapito, Liikenneviraston ohjeita 1/2014.

Miten sitten saadaan liikenne kulkemaan, jos tie pehmenee lasten rakastamaksi kuravelliksi? Yksittäisiin pahimpiin kohtiin varaudutaan ajamaan nk. kelirikkomursketta, jossa hienoainesta ei juuri ole. Jokaisessa hoidon alueurakassa on varattu urakassa käytettäväksi jonkin verran tällaista mursketta. Karkealla murskeella saadaan pahimmin pehmenneitä kohtia liikennöitävään kuntoon. Toki painorajoituksia voidaan joutua asettamaan tästäkin huolimatta. Silloin voidaan sallia raskaammista ajoneuvoista tielle kulkemaan vain ne, joiden päivittäinen kulkeminen on jollain tavalla tärkeää, kuten maito- ja linja-autot, tai hälytysluontoiset ajot. Ajantasainen painorajoitustilanne löytyy Liikenneviraston Liikennetilanne -kartasta (http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/ .

Osassa Suomea on myös kokeilussa säädettävillä rengaspaineilla varustettuja puutavara-autoja. Painorajoitetulle tielle voidaan myöntää kulkulupa tällaiselle autolle, koska säädettävien rengaspaineiden ansiosta tie selviää huomattavasti vähemmin vaurioin tavalliseen puutavara-autoon verrattuna painon levitessä isommalle alalle. http://www.liikennevirasto.fi/-/uusi-lupakaytanto-helpottaa-puukuljetuksia-kelirikkoaikaan#.WNzNd8tMSkY .

Runkokelirikkoisilla teillä tilanne voi äityä niin pahaksi, ettei sinne raskaalla ajoneuvolla ole ollenkaan asiaa. Kun tierakenne on riittävästi hienoaineksen ja veden seoksen vallassa, voi jopa koko tie antaa periksi ajoneuvon alla.

Kelirikon lisäksi on myös muita liikennettä häiritseviä kevään merkkejä tiestöllä. Erilaisia routaheittoja, reikiä ja päällystehalkeamia löytyy suurella todennäköisyydellä. Osa vaurioista poistuu roudan sulamisen jälkeen, osa taas jää pysyväksi haitaksi ja korjausta odottamaan. Hiekoitushiekka alkaa myös näihin aikoihin häiritä pyöräilijöitä ja hengityselimistöltään herkimpiä. Hiekat tullaan harjaamaan kevään aikana pois ja se työ on jo aloitettu.

Lue lisää kelirikosta:

Painorajoituksista


Elina Granqvist
Tienpidon suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Hoidon ja ylläpidon alueurakka

Koko Suomen maantieverkosto on jaettu yli 80 alueeseen, joista jokainen on oma hoidon ja ylläpidon alueurakkansa. Urakat ovat vaativuudeltaan perusurakoita, vaativia- tai erittäin vaativia urakoita, riippuen hoidettavan tiestön määrästä ja vaadittavasta laatutasosta. Urakoiden tiestöpituudet vaihtelevat 500 km:n ja 2000 km:n välillä. Alueurakoitsija hoitaa oman urakka-alueensa maanteitä sopimuksen mukaisesti viisi tai seitsemän vuotta, jonka jälkeen urakka kilpailutetaan uudelleen.

tiehoyla

 

 

 

 

 

 

 

 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella on yhteensä 9 hoitourakka-aluetta, joista seuraavaksi urakkakilpailutuksessa ovat Alavuden (1127km) ja Kristiinankaupungin (932km) hoitourakat, jotka ovat perusurakoita. Kyseiset urakat päättyvät 1.10.2017, jonka jälkeen urakat jatkuvat sopimuksen mukaisesti viisi vuotta. Nykyään uudistuksen mukaan hoitourakoiden kilpailutusta on aikaistettu siten, että alueurakat ratkeavat marraskuun – maaliskuun aikana. Voittaneella urakoitsijalla on tällöin hyvin aikaa valmistautua ennen uuden urakan alkua kokoamalla tarvittavat resurssit yms.

Hoidon alueurakat ovat luonteeltaan kokonaishintaisia laatuvastuu urakoita, joissa urakoitsija toteuttaa sopimuksen mukaista laatutasoa. Laatutasolle on määritelty erilliset laatuvaatimukset talvi- ja kesähoidon osalta.

Mitä töitä sopimus sisältää?

Suurimpana tehtävänä urakoissa on talvihoito, joka pääosin käsittää teiden liukkauden torjuntaa, aurauksia ja polanteiden tasauksia. Tiet on jaettu viiteen eri laatutasoon, joista vaativimpina on vilkkaiden pääteiden hoito, joissa liukkauden torjunta suoritetaan pääosin suolaamalla. Alemmalla tieverkolla puolestaan liukkauden torjunta suoritetaan hiekoittamalla ja lumi- tai jääpolannetta karhentamalla. Laatutasosta riippuen toimenpideajat ovat erilaiset. Urakoitsijalla onkin tehtävänä seurata tiiviisti sään kehittymistä ja olla valmiina tekemään toimenpiteitä, joita lumipyryn tai lämpötilan vaihtelun aiheuttamat olosuhteet vaativat turvallisen ajamisen takaamiseksi.

talvikuva

Kelirikkoaika syksyisin ja keväisin antaa urakoinnille omat haasteensa. Laatuvaatimukset näinä aikoina ovat poikkeukselliset. Kuitenkin vaatimuksena on, että liikennöinti tulee varmistaa myös näissä olosuhteissa.

Kevät- ja kesätöihin kuluu määräpäivään sidonnaisia töitä, kuten päällystettyjen teiden harjaukset, liikennemerkkien hoito, niitot, vesakonraivaukset, kuivatusjärjestelmien hoito, levähdysalueiden hoito, roskien keräykset, siltatarkastukset yms.

sorastusKesähoidon suurimpina töinä on sorateiden hoito. Keväällä hyvin tehty soratien muokkaus ja suolaus takaa laadun pitkälle kesään. Sorateiden hoidolle kesäaikana on myös annettu laatuvaatimukset pölyäväisyyden, kiinteyden ja tasaisuuden suhteen.

 

Teiden ylläpitoon kuuluu tietty määrä yksikköhintaperusteisia töitä, kuten liikennemerkkien ja kaiteiden uusimisia, päällysteiden paikkausmateriaalia, rumpumetrejä, sorastus- eli kulutuskerrostonneja, kelirikkomursketta sekä metrejä avo-ojien kunnostukseen. Osiin urakoista on myös saatu sisällytettyä sorateiden rakenteen parantamista, joka on ELY-keskuksen rahoituksen piirissä. Kaikki muu rahoitus tulee Liikennevirastosta. Rahoituksen tiukka tilanne on supistanut tarjouspyynnön yksikköhintaisten töiden määriä, mikä on huolestuttavaa, koska jälkeen jäämiä töitä riittää.

Huolimatta urakan laajasta sisällöstä, on tehtävät määritelty tarkasti urakka-asiakirjoissa ja tuotekorteissa. Uuden lisänsä ovat tuoneen ELY-keskuksen ympäristö-vastuualueen työt, jotka ovat tuoneet tehtäviä säännöstelypatojen ja uomien ympäristöissä.

rajamaki_veijo

 

Veijo Rajamäki
Aluevastaava
ELY-keskus