ELY-keskuksissa tehdään merkityksellistä työtä

Luin taannoin maakuntalehdestämme kiinnostavan artikkelin siitä, mitä nuoret sukupolvet työelämältä odottavat. Työelämässä on kuulemma arvojen vallankumous käynnissä. Nuorille ei riitä enää se, että heillä on työ, josta saa palkkaa. Nuoret haluavat tehdä merkityksellistä työtä, joka vastaa heidän arvojaan. He myös odottavat, että heitä arvostetaan työntekijänä ja työkaverina. Luettuani jutun ajattelin, että onpa mahtavaa, meillä he pääsevät tekemään juuri kaipaamaansa merkityksellistä työtä!

Vuosituhannen vaihteen lapset haluavat, että työ ja vapaa-aika ovat tasapainossa, vaikkei välttämättä täysin erillään toisistaan. Nykynuoret eivät myöskään ajattele, että työpaikka on lopuksi elämää yksi ja sama. Ja joustavuuttakin he arvostavat sekä työterveyshuoltoa, työsuhde-etuja ja kouluttautumismahdollisuuksia.

Kuvituskuva, jossa on kesäisiä kuvia maisemista ja ihmisistä työn ääressä.

Ihan mahtavaa, me pystymme vastaamaan tähän!

ELY-keskukset työllistävät tällä hetkellä paljon myös uusia työntekijöitä. Avoinna on ihan vakituisia asiantuntijan paikkoja, pitkiä määräaikaisuuksia ja tehtäviä on kaikilla vastuualueilla eli elinkeinoissa, liikenteessä ja ympäristössä ja ympäri Suomea. Myös kesäksi on käynnissä paljon rekrytointeja eli harjoittelupaikkoja.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus palkkaa kesäksi yli 20 korkeakouluopiskelijaa. Niin olemme tehneet jo useana kesänä. Olemme myös edellisvuosina kyselleet nuorilta, miten he ovat meillä viihtyneet ja mikä on ollut parasta. Vastauksissa on aina näkynyt nämä:
– mielenkiintoiset ja monipuoliset työtehtävät tärkeiden asioiden parissa,
– mukava työyhteisö, johon on ollut helppo päästä mukaan,
– apua saa aina ja perehdytys on hyvää,
– sopivasti on tarjolla vastuuta ja joustavuutta
– moni on kiitellyt myös mahdollisuutta oppia paljon uutta ja kehittyä työurallaan.

Tulee siis väistämättä mieleen, että ELY-keskus vastaakin erinomaisesti nuorten sukupolvien haasteeseen. Toki on myönnettävä, että onhan meilläkin vielä tekemistä. Voimme toki parantaa entisestään esihenkilötyötä ja perehdytystä. Järjestelmätkin voisivat joskus toimia paremmin ja nopeammin. Eikä työyhteisökään ole ehkä entisensä, jos vertaa koronaa edeltävään aikaan. Mutta perusasiat meillä on kunnossa. Palautteen mukaan olemme myös koronan aikana pystyneet olemaan rennompi työpaikka, kuin nuoret odottivat ja värikkäämpi virasto kuin harmaita virkamiehiä vastaansa odottanut kesätyöntekijä oletti ja byrokratiaakin oli vähemmän kuin he odottivat.

Kuvassa luonnon kukkia.

Kiinnostaako sinua tietää, että millainen työpaikka ELY-keskus voisi olla? Lue lisää meillä työskentelystä (ely-keskus.fi). Lue lisää myös viime vuoden harjoittelijoiden kokemuksista (ely-keskus.fi). Jos haluat tutustua tarkemmin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen harjoittelijoiden työhön, niin löydät mm. blogeja ja videoita täältä (ely-keskus.fi).
Avoimet työpaikkamme löytyvät valtiolle.fi:stä (valtiolle.fi).

Metsän ympäröimällä polulla kävelee nainen ja mies peräkkäin.
Olisiko mukava viettää työpäivää tällaisissa maisemissa?

Kesäharkkareiksi hakeneille alkaa vähitellen tulla haastattelukutsuja ja odotettuja puheluita valituille henkilöille. Toivotankin kaikki uudet työntekijät meille tarvetulleeksi ja hymyillään, kun tavataan! Vietetään yhdessä kiva kesä näiden tärkeiden töidemme parissa. ELY-keskus tekee töitä jokaisen ihmisen arjen hyväksi, joten tervetuloa mukaan porukkaan!

Blogin kirjoittajan kuva.

Camilla Juntunen
Päällikkö, johdon tuki ja viestintä
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Harjoittelijoiden kesäkuvablogi

Syksy on saapunut. Ilmat ovat selkeästi viilenneet ja iltaisin kotona saa jo napsauttaa valot päälle, kun aurinko painuu mailleen aina vain aikaisemmin. Tunnelmoidaan kuitenkin hetki vielä kesää, sillä luvassa on satsi harjoittelijoiden nappaamia otoksia kesän ajalta.

Kesällä 2020 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa on työskennellyt yhteensä 17 harjoittelijaa, jotka ovat saapuneet tekemään töitä pohjalaismaakuntiin ympäri Suomen, eri alojen opintojen ääreltä. Vesistöyksikkömme erilaisine toimenkuvineen on ollut suurin työllistäjä, mutta harjoittelijoita on toiminut myös ympäristönsuojelun, maaseudun, liikenteen ja viestinnän tehtävissä.

Palasia harjoittelijoiden kesältä 2020:

Suuri joukko lehmiä laitumella.

Kävin tutustumassa ja ottamassa kuvia Kärjenjoesta. Pysäytin auton tien laitaan ja saman tien pellon toisella puolella olevat lehmät juoksivat katsomaan minua. Vauhti ja melu olivat niin lujia, että pelkäsin tulevatko ne aidasta läpi. Joukossa oli myös tämän vuoden vasikoita. – Katja

Jokimaisema.

Tämä kuva kuuluu minun kesän lemppareihin. Isojoessa oli erittäin vähän vettä kesäkuun alussa lämpöisistä säistä johtuen. Hyppäsin saappaillani jokeen ottamaan kuvia vesitasosta, yhtäkkiä huomasin että jalkojeni vieressä oli parvi nahkiaisia. Aurinko paistoi ja mietin vain, että kuinka siistiä mun työ onkaan. – Katja

Vieraslajiharjoittelijoita on tänä kesänä ollut yhteensä neljä. Lapuanjoen harjoittelija Eveliina kirjoitti jo aiemmin kesällä blogissa vieraslajitalkoista. Mikäli teksti on päässyt livahtamaan ohi silmien, löydät sen täältä.

Kollaasi vieraslajien tiedottamisesta.

Vieraslajiharjoittelijat ovat tiedottaneet kuntien asukkaita haitallisista lajeista esimerkiksi somessa, mutta he ovat myös jalkautuneet kansalaisten joukkoon mm. toreille ja kirjastoihin. Tässä vieraslajiharjoittelija Elsan kuvia kesältä.

Harjoittelijat kasvien keskellä.

Tiedotuksen lisäksi vieraslajiharjoittelijat ovat työskennelleet myös itse torjunnan parissa, järjestäen kesän aikana mm. useita talkoita. Kuvassa vieraslajiharjoittelijat Riku ja Philippe työn touhussa.

Viime viikolla blogissa päästiin lukemaan viestintäharjoittelijoiden tunnelmia poikkeuskesältä. Suurin osa kesästä on mennyt kotona tietokoneen ääressä istuskellen, mutta myös viestijät pääsivät nauttimaan kesäpäivistä maastokäynneillä.

Maastokäynniltä Söderfjärdeniltä. – Ida-Maria

Kotityöpiste.

Viestijän arkisempi työpiste. Kerrostalossa asuvalle etäilevälle toimistotyöntekijälle kesä tulee astetta lähemmäksi avoimesta ikkunasta ja leikkokukista. – Riikka

Luonnon ja tietokoneiden näyttöjen äärellä vietetyn ajan lisäksi maastoreissuja tekevä elyläinen istuu paljon myös auton ratissa.

Kollaasi tiekuvista.

Liikennepuolen harjoittelijan Samin kesä on kulunut tien päällä mm. bussipysäkkien ympäristön kunnon tarkastamisessa.

Seinäjoen ja Vaasan toimipaikoilla (tai kotona etätöiden parissa) työskentelyn lisäksi osa harjoittelijoista on toiminut ns. sivupisteillä, joissa luonto on lähempänä kuin keskellä kaupunkia.

Kaksi peuraa syömässä marjoja puusta.

Impivaara on sen verran sivussa keskustan sykkeestä, että toimiston ikkunasta saattoi bongailla peuroja. – Jani-Jesse

Lähikuvia hyönteisistä.

Kameran linssi on vanginnut kesän aikana myös pienempiä eliöitä. Nämä kaverit suostuivat lähikuvaan maastoreissulla. – Jani-Jesse

Loppuun vielä aurinkoisia tunnelmia vesistötöistä.

Pato aurinkoisena kesäpäivänä.

Jyllinkosken pato Kauhajoessa. Kesän patokartoituksissa kohdattiin sekä uudempia että vanhempia patoja. Jyllinkosken pato on vuodelta 1914 ja se on esteenä kalojen vaellukselle. Vanhan padon kulttuuriarvoa kunnioittaen alueelle olisi hyvä rakentaa esimerkiksi kalatie, jolloin kalojen kulku mahdollistuisi padon säilyessä ennallaan. – Ella

Kosteikko.

Kosteikkoselvityksen tekemiseen kuului toimistotyöskentelyn lisäksi myös maastokäyntejä muutamilla kosteikoilla. Usein maanomistaja tai hankkeen vetäjä tuli mielellään mukaan kertomaan kosteikon suunnittelusta, toteutuksesta ja hoidosta. ⬇

Kosteikko.

Oli mielenkiintoista nähdä kosteikkoja muutoinkin kuin ilmakuvista ja suunnitelmista. Lisäksi kosteikoilla majailleet vesilinnut piristivät aina, sillä usein kosteikoilla pyritäänkin juuri lisäämään sopivia elinympäristöjä vesilinnuille. Kyseiset kuvat ovat Ähtärinjärven kunnostushankkeeseen liittyviltä kahdelta kosteikolta. – Selma

Näihin kuviin ja tunnelmiin, toivotamme kaikille blogimme lukijoille mukavaa syksyä! 🍂☀🍁☂

Viestintäharjoittelijoiden kesäseikkailu ELY:ssä

Koneella näpyttelyä, byrokratian pyörittelyä ja harmaita toimistoseiniä – tällainen saattaa olla monen nuoren mielikuva virastossa työskentelystä. Myönnettäköön, että toimistomme sisustuksesta löytyy myös harmaan sävyjä, mutta muilta osin meidän viestintäharjoittelijoiden kesä ei ole lainkaan muistuttanut tätä stereotypiaa. ELY-kesäämme on mahtunut muun muassa some-kampanjan suunnittelua, tiedotteiden kirjoittamista ja kuvien ja videoiden käsittelyä. Aiheet, joista olemme viestineet, ovat olleet kaikkea muuta kuin yksitoikkoisia. Lisäksi kesätyömme on vienyt meidät toimiston ulkopuolelle mitä erilaisimpiin maastokohteisiin.

Viestintäharjoittelijat ylittämässä jokea.

Eri yksiköiden töihin tutustuminen onkin ollut yksi antoisimmista asioista harjoittelussa. Mieleen on jäänyt erityisesti majavakartoittajien työn videokuvaus, jossa me siistiin sisätyöhön tottuneet humanistit pääsimme kunnolla testaamaan kestävyyttämme suolla ja umpiryteikössä tarpoessa. Selvisimme jopa joen ylityksestä (Todistusaineistona yllä oleva kuva 😉). Vieraslajitiedottajien opastuksella taas osallistuimme talkoisiin, joissa kitkimme pois haitallista jättipalsamikasvustoa.

Kuva jättipalsamitalkoista

Luontokohteiden lisäksi tutuiksi ovat tulleet muun muassa jätevedenpuhdistamo ja asfalttityömaa. Eipä sitä ollut ennen ajatellutkaan, kuinka monimutkaisista prosesseista näissä arkisilta tuntuvissa asioissa onkaan kyse. Juttukeikkojen merkeissä pääsimme myös haastattelemaan esimerkiksi tukityöllistettyjä nuoria sekä luomuviljelijöitä. Viestintätaitojen lisäksi harjoittelu on siis kartuttanut myös yleistietoa ja ymmärrystä ELY-keskuksen laaja-alaisesta toiminnasta.

Asfalttityökone

Kesän aikana osaamiseemme on luotettu, ja vakkareiden lomaillessa olemme saaneet vapaasti visioida ja toteuttaa omia ideoita. Työtehtävät ovat olleet mielekäs yhdistelmä säännöllistä päivittäisviestintää ja ex tempore -hengessä toteutettuja tehtäviä. Vaikka meillä molemmilla on ollut omat vastuualueet, on ollut kiva miettiä asioita myös yhdessä. Meidät on otettu hyvin vastaan, ja kahvitauot ovat kuluneet mukavissa merkeissä muihin työntekijöihin ja harkkareihin tutustuessa.

Näistä aineksista on koostunut opettavainen ja seikkailuntäyteinen kesä, jonka muistamme varmasti pitkään!

Viestintäharjoittelijoiden yhteiskuva

Iris Aarola ja Noora Lahti
Kesän 2019 viestintäharjoittelijat