Kesän harjoittelu vesistökunnostushankkeiden viestinnässä

Ympäristöteknologian insinööriopiskelija viestinnän työtehtävissä?

Aloitetaan ”tarpeellisella” lyhyellä oppimäärällä siitä, miten minä olen ympäristöinsinööriopiskelijana päätynyt tähän paikkaan kirjoittamaan tätä blogitekstiä viestinnän harjoittelusta. Insinööriopinnoista huolimatta olen aina tuntenut paloa etenkin kirjoittamiseen, esiintymiseen ja valokuvaamiseen ja tästä syystä olen vapaa-ajallani hakeutunut usein tilanteisiin, jotka olen nyt viestinnän harjoittelijana kokenut olleen erityisen hyödyllisiä. Yhtenä esimerkkinä tästä olen jo pitkään kesäisin toiminut niin tuttavien kuin ”tutun tuttujen” perheiden juhlissa valokuvaajana. Kuitenkin lapsena haaveeni oli olla kirjailija, kunnes nuori aikuinen muutaman mutkan kautta kiinnostuikin palavasti ympäristöasioista. Opinnoissa kiinnostukseni ympäristöalaa kohtaan on vahvistunut, mutta mieleni perukoilla on pyörinyt ajatus siitä, miten voisin yhdistää ympäristöalan tehtävät omiin vahvuuksiini, tähän vapaa-ajan minääni. En tiedä kuinka monen käden sormet riittäisivät kuvaamaan, kuinka usein olen vieraillut Opintopolku-verkkosivuilla lukemassa viestinnän opinnoista. Tämä pohjustus kiteyttäköön sen, miksi löytäessäni Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kesäharjoitteluilmoituksen viestinnänharjoittelijan paikasta vesistökunnostusryhmässä ryhdyin empimättä tuumasta toimeen ja hain paikkaa.

Voidaan siis todeta, että harjoittelupaikan saatuani liittyi siihen jonkin verran odotuksia. Kyseessä kuitenkin oli ensimmäinen työharjoittelu, joka sopisi sekä opiskelualaani että henkilökohtaisiin kiinnostuksenkohteisiini. Rehellisyyden nimissä minulla ei ollut käsitystä siitä mitä työni käytännössä olisi ja kuinka opettavainen kesä minulla olisi edessä.

Nainen seisoo selin kameraan ja taustalla näkyy sinisenä kimmeltävä vesistö ja aurinko paistaa. Taivaalla lentää drone.

Inspiroi ja inspiroidu

”Miksi vesistökunnostuksesta viestitään” oli kysymys, johon osittain itsekin lähdin hakemaan vastausta sukeltamalla eri vesistökunnostushankkeiden syövereihin. Harjoittelu on vienyt minut erilaisiin tapahtumiin Rannikko-Pohjanmaalla ja etenkin siellä vesistökunnostuksesta viestimisen merkitys on konkretisoitunut minulle lukuisten keskustelujen kautta. Työharjoittelussa yhdeksi parhaista asioista onkin noussut mahdollisuus inspiroida ja innostaa. Yksi harjoittelun työtehtävistäni on ollut toimia yhteistyössä Pietarsaaressa sijaitsevan Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n koordinoivan Rannikkoverkoston kanssa. Tehtäväni on ollut auttaa heitä viestinnällisissä asioissa sekä kiertää eri kesän tapahtumissa tiedottamassa verkostosta, joka on perustettu tänä vuonna eli vuonna 2022. Tapahtumissa käydyt keskustelut vesistökunnostamisen merkityksestä ja rannikkovesien tilasta ovat olleet antoisia niin mökkiläisten, paikallisten kuin kenen tahansa ympäristöasioista kiinnostuneiden kanssa. Tärkeää minusta tässäkin asiassa on positiivinen näkökulma.

On onni, että meillä on mahdollisuus toimia vesistöjen hyväksi. Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelma tukee vesistökunnostamishankkeita vuosien 2019 ja 2023 välillä 69 miljoonalla eurolla, joten toimenpiteiden toteutus on todella mahdollista. Tietoisuutta ei voi olla liikaa ja olen kokenut niin sosiaalisen median välityksellä kuin tapahtuma ständillä tapahtuvan viestinnän olevan yhtä tärkeitä. Nykymaailmassa sosiaalisen median merkitys on toisinaan pelottavankin suuri, vaikkei todellisen elämän kohtaamisten painoarvoakaan tule vähätellä. Niin sanotun inspiroimisen lisäksi työssäni olen saanut tietysti myös itse inspiroitua, ja siitä on kiittäminen niin työyhteisölle ja loistavalle harjoitteluparilleni kuin vesistökunnostushankkeiden parissa tapaamilleni ihmisille. Kesän aikana niin eri tapahtumissa kuin vesistökunnostushankevierailuissa on vallinnut yhteinen tavoite ja positiivinen asenne, ja sillä näkökulmalla olen halunnut viestiä vesistökunnostamisesta.

Vesistöä ja rantaa vesistökunnostushankkeella.

Talkooporukat kaipaavat lisää käsiä

Asia, joka on noussut esille vesistökunnostushankkeissa, on tarve toimintaan osallistuvista ihmisistä. Hankkeita toteuttavat yhteisöt ovat usein pieniä, ja myös nuorten osallistumiselle olisi tarvetta. Nuorempi ikäpolvi ei ehkä ole sisäistänyt samalla tavalla yhteisöllisyyttä kuin niin sanotusti ennen vanhaan, mikä näkyy myös vesistökunnostushankkeissa. Uskon, että asia on ratkottavissa, sillä nykymaailmassa ollaan tietoisia ja jopa huolissaan ympäristön tilasta sekä ihmiset haluavat vaikuttaa.

Tartutaan vesistökunnostamisen langoista kiinni ja ryhdytään tuumasta toimeen!

Viestinnänharjoittelijana yhdeksi haasteeksi on noussut se, kuinka saada sosiaalisessa mediassa viestittyä vesistökunnostamisesta niin, että se ylittäisi kynnyksen saada ihmiset niin sanotusti tarttumaan tuumasta toimeen. Talkoisiin osallistuminen voi tuntua monesta vieraalta, vaikka haluttaisiinkin osallistua toimiin ympäristön ja tässä tapauksessa erityisesti vesistön hyväksi. Useissa vesistökunnostushankkeissa vierailtuamme voin todeta, että vastaanotto uusille ihmisille on lämmin ja tervetullut! Meillä on langat käsissämme ja mahdollisuus toimia vesistöjen hyväksi. Enää pitäisi tarttua langoista kiinni. ELY-keskus viestii eri hankkeista pohjalaismaakuntien alueella ja siten pääsee kärryille siitä, jos lähistölläsi on tapahtumassa toimia vesistöjen hyväksi!

Blogin kirjoittajan kuva, jossa hän on markkinapöydän takana.

Viivi Kuusisto
Harjoittelija, Vesistöyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Viestintäharjoittelijoiden kesäseikkailu ELY:ssä

Koneella näpyttelyä, byrokratian pyörittelyä ja harmaita toimistoseiniä – tällainen saattaa olla monen nuoren mielikuva virastossa työskentelystä. Myönnettäköön, että toimistomme sisustuksesta löytyy myös harmaan sävyjä, mutta muilta osin meidän viestintäharjoittelijoiden kesä ei ole lainkaan muistuttanut tätä stereotypiaa. ELY-kesäämme on mahtunut muun muassa some-kampanjan suunnittelua, tiedotteiden kirjoittamista ja kuvien ja videoiden käsittelyä. Aiheet, joista olemme viestineet, ovat olleet kaikkea muuta kuin yksitoikkoisia. Lisäksi kesätyömme on vienyt meidät toimiston ulkopuolelle mitä erilaisimpiin maastokohteisiin.

Viestintäharjoittelijat ylittämässä jokea.

Eri yksiköiden töihin tutustuminen onkin ollut yksi antoisimmista asioista harjoittelussa. Mieleen on jäänyt erityisesti majavakartoittajien työn videokuvaus, jossa me siistiin sisätyöhön tottuneet humanistit pääsimme kunnolla testaamaan kestävyyttämme suolla ja umpiryteikössä tarpoessa. Selvisimme jopa joen ylityksestä (Todistusaineistona yllä oleva kuva 😉). Vieraslajitiedottajien opastuksella taas osallistuimme talkoisiin, joissa kitkimme pois haitallista jättipalsamikasvustoa.

Kuva jättipalsamitalkoista

Luontokohteiden lisäksi tutuiksi ovat tulleet muun muassa jätevedenpuhdistamo ja asfalttityömaa. Eipä sitä ollut ennen ajatellutkaan, kuinka monimutkaisista prosesseista näissä arkisilta tuntuvissa asioissa onkaan kyse. Juttukeikkojen merkeissä pääsimme myös haastattelemaan esimerkiksi tukityöllistettyjä nuoria sekä luomuviljelijöitä. Viestintätaitojen lisäksi harjoittelu on siis kartuttanut myös yleistietoa ja ymmärrystä ELY-keskuksen laaja-alaisesta toiminnasta.

Asfalttityökone

Kesän aikana osaamiseemme on luotettu, ja vakkareiden lomaillessa olemme saaneet vapaasti visioida ja toteuttaa omia ideoita. Työtehtävät ovat olleet mielekäs yhdistelmä säännöllistä päivittäisviestintää ja ex tempore -hengessä toteutettuja tehtäviä. Vaikka meillä molemmilla on ollut omat vastuualueet, on ollut kiva miettiä asioita myös yhdessä. Meidät on otettu hyvin vastaan, ja kahvitauot ovat kuluneet mukavissa merkeissä muihin työntekijöihin ja harkkareihin tutustuessa.

Näistä aineksista on koostunut opettavainen ja seikkailuntäyteinen kesä, jonka muistamme varmasti pitkään!

Viestintäharjoittelijoiden yhteiskuva

Iris Aarola ja Noora Lahti
Kesän 2019 viestintäharjoittelijat