Oppivat kehittämishankkeet – tuo sanapari tuli mieleeni, kun mietin, miten voisin kuvata maaseuturahaston kehittämishankkeiden toimintaa viimeisen koronavuoden ajalta.
Monet hankesuunnitelmat sisältävät toimenpiteinä seminaareja, fyysisiä työpajoja sekä kotimaan että ulkomaan opintomatkoja. Koronan myötä on tehty melkoinen digiloikka toteutuksessa, vai voisiko sanoa, että paremminkin digiharppaus. Seminaarit ovat muuttuneet verkossa toteutettaviksi webinaareiksi Teamsin tai Zoomin välityksellä. Myös koulutuksia, työpajoja ja yhteistyöpalavereja on pidetty verkon kautta. Uusia osallistamisen ja vuorovaikutuksen tapoja on harjoiteltu ja otettu käyttöön. Vähitellen käytössämme oleva infra on mahdollistanut myös osallistujien kameroiden päällä pitämisen jatkuvasti, ei pelkästään puhujien. Lisäksi on toteutettu ulkona pidettäviä tilaisuuksia turvavälein, esim. kyläkävelyjä. Ainoastaan opintomatkojen tekemistä on jouduttu siirtämään tulevaisuuteen.
Monet ovat pohtineet sitä, että miten saataisiin nuoria maaseudun asukkaita enemmän toimintaan mukaan. Ehkäpä nuorten houkutteleminen on nyt helpompaa kuin koskaan, kun otetaan uusia viestinnän välineitä ja menetelmiä käyttöön. Käytännössä niitä voivat olla esim. videot, vlogit, podcastit, Facebook-livet, virtuaalikierrokset sekä erilaiset osallistamiseen liittyvät sovellukset ja alustat. Vai mitä arvelette? Toki uusien välineiden ja menetelmien hallinta tuo jokaiselle maaseudun asukkaalle lisää mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua. Joitain uusia vinkkejä pyrimme tarjoamaan keväällä järjestettävässä kehittäjäverkoston tapaamisessa, jonka ajankohta tarkentuu lähiaikoina.
ELY-keskuksen järjestämässä CAP27 -alueellisen maaseudun kehittämissuunnitelman valmisteluwebinaarissa, Yhdessä kohti kestävää tulevaisuutta, Anssi Rantanen totesi, että ”ne lajit selviävät, jotka pystyvät mukautumaan ympäristöön.” Oman kokemukseni perusteella meille käy tulevaisuudessa hyvin – viitaten alueemme kehittäjätahojen toimijoiden mukautumiskykyyn ja kekseliäisyyteen.
Minna Nikkari
Kehittämisasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus