Ajatuksia alkaneesta CAP-kaudesta, sekä kevään viljelijätukihaun pohdintaa

Uusi CAP-kausi on käynnistynyt ja kotieläintilat ovat ensimmäiset tukihakemukset jättäneet jo tammi-helmikuussa Vipu-palvelussa. ELY-keskus on myös tiedustellut tiloilta voimassa olevista ympäristösopimuksista ja luomusitoumuksista. Haluavatko tilat jatkaa vanhaa voimassa olevaa sopimusta tai sitoumusta uuden kauden ehdoilla vai luopuvatko he vanhasta ja hakevat aivan uuden 5-vuotisen?

Ympäristökorvauksen sopimukset

Aiemmin ELY-keskukseen tulleet ympäristökorvauksen hakemukset on tehty paperilla, mutta tänä vuonna myös nämä hoidetaan sähköisesti Vipu-palvelussa. Ensimmäisenä haettiin alkuperäisrotusopimuksia ja kyseinen haku onnistui hyvin sähköisesti. Hakemuksia tuli yli 50 kpl, joka on tuplamäärä edelliseen ohjelmakauteen verrattuna. Kesäkuun puoliväliin mennessä haetaan sitten luomusitoumukset, maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoitosopimukset sekä kosteikkojen hoitosopimukset. Myös tällä ohjelmakaudella on mahdollista hakea ei-tuotannollista investointitukea kosteikon perustamiseen. Eli tutut ympäristön sekä vesistöjen hoitoon liittyvät sopimukset ovat tälläkin kaudella haettavissa.

Kosteikko, Kuva ©maaseutuverkosto, Martina Motzbäuchel.

Ehdollisuuskiemurat

Talven aikana on haettu innokkaasti tietoa uusista tukiehdoista ja mahdollisuuksista. Tiloilla onkin ahkerasti luettu, kuunneltu etäkoulutuksia ja lähdetty paikanpäälle kuuntelemaan koulutuksia. On mietitty, mitenkäs meidän tilallamme ehdollisuuden kautta tulevat uudet ehdot toteutetaan. Miten muuttaa viljelykiertovaatimuksen mukaiseksi tilan viljelysuunnittelua ja onko tarve jo nyt suunnitella viljelykiertoa useampi vuosi eteenpäin, jotta ehdot saadaan täytettyä joustavasti?

Toinen uusi muistettava ehto on vähimmäismaanpeite talveksi.  Kasvipeitteisyyteen pitää muistaa jättää vähintään kolmannes tilan peltojen ja pysyvien kasvien yhteenlasketusta alasta. Pysyviä nurmiahan ei tähän vähimmäismaanpeitteisyysehtoon laskettu. Ne eivät lisää velvoitetta eikä niillä voi sitä täyttää. Olipahan nyt hankalaa laskea, mutta onneksi Vipu-palvelun tarkisteet ovat tässä apuna. Ja kerrotaanhan näistä myös oppaissa ja koulutuksissa esimerkein.

Kolmas isompi muutos tulee turvemaille sijaitseville pelloille vuonna 2025. Turvemaille tulee rajoitteita avo-ojitukseen ja kyntöön sekä kieltoja maanottoon, kasvuston- ja maan polton osalta. Uusia avo-ojia ei turvemaille saa enää v. 2025 jälkeen kaivaa. Olemassa olevat ojitukset saa tietenkin kunnostaa edelleen ja lohkot voidaan salaojittaa. Kyntörajoite koskee turvepelloilla olevia pysyviä nurmia. Niitä voi kyntää korkeintaan neljän vuoden välein.

Muuten ehdollisuuden vaatimukset ovat tuttuja jo aiemmilta vuosilta täydentävistä ehdoista tai ympäristökorvauksesta. Vesistön varsilla jätetään edelleen kolmen metrin suojakaistat. Lannoituksessa muistetaan noudattaa typen ja fosforin lannoitustasoja. Ja määrävuosien välein muistetaan ottaa viljavuustutkimukset ja suorittaa ruiskuttajatutkinto sekä ruiskun testaus.

Äestys. Kuva ©maaseutuverkosto, Martina Motzbäuchel.

No niistä maksettavista tuista muutama tärppi, ensiksi ekojärjestelmä

Ekojärjestelmä nimenä on uusi, mutta sisältöhän on vanhaa tuttua aiemmilta vuosilta ympäristökorvauksesta. Suurin ero on aiempaan se, että toimenpiteisiin sitoudutaan vuodeksi ja vuoden päästä voi tehdä uudet valinnat tai voi olla myös hakematta koko tukimuotoa. Toimenpiteitähän on monimuotoisuuspellot, kuten esimerkiksi riista- tai maisemakasveilla perustetut pellot. Luonnonhoitonurmi kuulostaa myös tutulle ja niinhän se onkin. Käytännössä sama juttu kuin viime ohjelmakaudella luonnonhoitopeltonurmi. Ekojärjestelmässä mahdollisuutena on myös viherlannoitusnurmet. Niin ja tietenkin kasvipeitteisyys. Hyvää ekojärjestelmän kasvipeitteisyydessä on vanhaan ympäristökorvaukseen verrattuna, ettei siinä ole prosenttirajoja. Ehdollisuudessa oli se 33% vaade ja siihen laskettiin myös kevennetty kasvipeitteisyys. Mutta ekojärjestelmän kasvipeitteisyys on aina aitoa kasvipeitteisyyttä, kuten sänki, nurmet, syyskasvusto. Ja näistä saa sen kasvipeitteisyyden korvauksen.

Ja toisena ympäristökorvauksen valinnat

Ympäristökorvaus on kokenut eniten muutoksia ja kuulosti hyvin monimutkaiselle. Ensiksi piti toteuttaa yleiset vaatimukset ja sitten tilakohtaiset valinnaiset toimenpiteet. Ja tämän jälkeen pääsi valitsemaan lohkokohtaisia toimenpiteitä. Mutta, kun lukee useamman kerran, rupeaa minullekin ”ymppi” aukeamaan. Yleisiä vaatimuksia on kolme kappaletta, tutut viljavuustutkimus ja lohkokohtaiset muistiinpanot sekä uutena ilmasto- ja ympäristösuunnitelma. Tätä ilmasto- ja ympäristösuunnitelmaahan ei tarvinnut vielä tänä vuonna tehdä ja siihen tuli Ruokavirastolta mallilomake.

Seuraavaksi valittiin vuosittain kaksi tilakohtaista toimenpidettä. Näissä oli tosi monta mielenkiintoista valinnan mahdollisuutta. Osa näistä toimenpiteistä on jo monilla tiloilla käytössä tai on suunniteltu otettavaksi käyttöön. Valittavina vaihtoehtoina on tiedonhankintaa ilmastoympäristökoulutusten kautta, maaperän seurantaan liittyviä vaihtoehtoja tai uuden teknologian käyttöön täsmäviljelyssä sekä eri sovellusten käyttö kasvintuhoajien ja kasvitautien tunnistamiseen ja seurantaan. Luonnon monimuotoisuuden ylläpidon ja edistämisen osalta voi perustaa monivuotiset monimuotoisuuskaistat sekä ottaa viljelykiertoon mukaan pölyttäjien ravintokasvit. Olipahan valittavia kohteita, mutta kaksi riittää.

Sitten päästiin ympäristökorvauksessa kolmanteen vaiheeseen eli valitsemaan lohkokohtaisia toimenpiteitä. Näitä ei ole pakko valita ja toisaalta näitä voi ottaa useampiakin. Tuttuja toimenpiteitä ovat valumavesien hallintaa liittyvät toimenpiteet, kerääjäkasvit, lantaan liittyvät kiertotalouden edistämistoimenpiteet, suojavyöhykkeet sekä puutarhatilan toimenpiteet. Osittain uusittuja mahdollisuuksia on mm. lintupellot ja maanparannus ja saneerauskasvit.

Monimuotoisuuspiennar. Kuva: ©maaseutuverkosto, Martina Motzbäuchel.

Mitenkäs kevään haku Vipupalvelussa tapahtuukaan, pari vinkkiä?

Tuet haetaan tutulla Vipu-palvelulla. Paperihaku ei ole enää mahdollista. Vipu-palvelussa voi hakea pohjaksi edellisen vuoden kasvitiedot. Mutta edellisen vuoden kasvulohkorajoja ei voi hakea pohjaksi, vaan kasvulohkot tulee piirtää tämän vuoden viljelyrajojen mukaan. Kasvulohkot tulee pyrkiä piirtämään mahdollisimman tarkasti oikeaan paikkaan karttapohjalle, jotta satelliittiseuranta voi todeta viljelytoimet oikein. Jos kasvulohkojen rajat eivät pidä paikkaansa, joutuu ELY-keskus käydä lohkot paikan päällä mittaamassa.

Helpotus kasvulohkojen piirtämisessä on, ettei tilapäisesti viljelmätön kasvikoodia ole enää käytössä. Kasvulohkolla olevat säilörehupaalit, rehuaumat ja lantapatterit kuuluvat kasvulohkot alaan. Näitä ei tarvitse piirtää erikseen kasvulohkolta pois, kun niitä ei ole varastoitu paikallaan useampaa vuotta. Samoin lohkon piiri- tai sarkaojien kaivuumaat kuuluvat kasvulohkon alaan. Myös sääolojen vuoksi orastumatonta alaa ei tarvitse erikseen piirtää kasvulohkona. Jos lohkolla on alaa, joka ei ole maatalouskäytössä niin ala tulee poistaa lohkosta peruslohkon rajaa siirtämällä. Näitä ovat mm. pitkään hoitamattomana olleet alat, ensisijaisesti varastoalueena käytettävä ala, rakennustyömaa, eläinten jaloittelutarhat.

Lisätietoa mistä?

ELY-keskus ja alueen kuntien maataloustoimet kiersivät yhdessä alkutalvesta koulutuskierroksen maakunnassa. Koulutustilaisuudet keräsivät todella paljon innokkaita kuulijoita. Tilaisuuksiin saapui paikanpäälle reilut tuhat henkilöä ja lisäksi Kurikan tilaisuudesta lähetetty nettilähetys keräsi 350 kuuntelijaa. Nettilähetystä on myös jälkikäteen katsottu yli 2500 kertaa. Olemme lyöneet lukkoon seuraavan koulutuskierroksen ja kierrämme huhtikuun kahdella viimeisellä viikolla vastaavan koulutuskierroksen. Yhdestä tilaisuudesta on myös nettilähetys, joka nauhoitetaan. Tulevalla kierroksella keskitymme kevään tukihakemuksen tekoon ja siinä tehtäviin valintoihin. Kertaamme myös mitä selvityspyyntöjä voi kesän aikana monitoroinnin osalta tulla ja miten niihin vastataan.

Linkki koulutustapahtumaan (ely-keskus.fi).

Aurinkoista kevään odotusta

Harri Väisänen
Valvontapäällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohdintoja Kansainvälisenä kosteikkopäivänä

Kosteikot ovat maailmanlaajuisesti erittäin monimuotoinen elinympäristöjen ryhmä. Niitä yhdistävä tekijä kaikkialla on, että vähintään saappaat ovat tarpeen niillä kuljettaessa. Kosteikkojen luonteessa on valtavaa vaihtelua, aina trooppisten jokisuistojen mangrovesoista arktisiin polygonisoihin. Kosteikkojen merkitys luonnon monimuotoisuudelle on kaikkialla suuri. Niillä on myös valtava merkitys vesi- ja hiilivarastoina.

Eurooppa kosteikkojen maanosa

Eurooppa on kosteikkojen kannalta merkittävä maanosa. Maanosan laajimmat kosteikot sijaitsevat alueilla, joita ei äkkiseltään tule ajatelleeksi nimittäin Vienanmeren etelä- ja itäpuolella, Arkangelissa ja Ääninen-järven eteläpuolella. Myös Skandinavia loistaa kosteikkojen runsaudella. Näillä alueilla kosteikot ovat enimmäkseen erilaisia soita. Kuitenkin Barentsinmeren rannoilla vuoroveden vaihtelu luo omanlaisiaan arktisia kosteikkoympäristöjä. Satelliittikuvia katsellessa voi löytää mielenkiintoisia, Barentsinmereen laskevien suurten jokien tulvimiseen liittyviä, kosteikkoja. Mitä etelämmäs Euroopassa siirrytään, sitä vähäisemmiksi käy kosteikkojen määrä. Toki sieltäkin löytyy erittäin merkittäviä kosteikkoja, kuten Volgan suisto Mustallamerellä ja erikoinen Syvashin suolajärvisysteemi. Länsi-Euroopassa runsassateisilla alueilla (esim. Skotlanti ja Färsaaret) esiintyy maaston peittäviä ja sen mukaisesti nimensä saaneita peittosoita. Vuorovesirannat, kuten Alankomaiden Waddenzee, sekä suurten jokien suistot, ovat myös läntisen Euroopan merkittäviä kosteikkoja.

Eteläpohjaista kosteikkoluontoa tyypillisimmillään. Keidassuo Suupohjassa.

Entäpä sitten omat, kotoiset kosteikkomme?

Suomi on soiden maa, mahtaako saanut osan nimestäänkin siitä (totuus lienee, että ei ole). Tyypillisimpiä kosteikkojamme ovat suot, jotka peittävät Suomen kamarasta noin 100 000 neliökilometriä eli lähes kolmanneksen. Etelä- ja Länsi-Suomessa esiintyvät keidassuot muuttuvat pohjoista ja itää kohden aapasoiksi, jotka puolestaan muuttuvat käsivarressa ja päälaen pohjoisosissa palsasoiksi.

Ihmisen toiminta vaikuttaa kosteikkoihin

Valitettavasti ihmiskunta on kohdellut kosteikkoja kovin kaltoin, eikä Suomikaan erotu edukseen. Kosteikkoja on kautta maailman kuivattu mitä moninaisimpia tarkoituksia varten ja niiden luonnetta on muuteltu laajalla keinovalikoimalla. Kasvava väestö on tarvinnut käyttöönsä myös kosteikot, jotka ovat olleet kehityksen esteinä tai sen mahdollistajina. Suomen kasvavan väestön ruokkimiseksi raivattiin pelloiksi 1600-luvulta alkaen tuhansia neliökilometrejä soita. 1900-luvulla soidemme käyttö lisääntyi tavattomasti, kun metsätalouskäyttöön kuivattiin ojittamalla suunnilleen puolet eli noin 50 000 neliökilometriä soita. Tämä on eniten maailmassa. Kasvava energiantarve toisen maailmansodan jälkeen on hävittänyt altaiden alta soita, ja 1970-luvun alun energiakriisin seurauksena taasen on turvetuotantoon otettu noin 500 neliökilometriä suoluonnostamme. Jos ajatellaan kaatopaikkoja eri kaupungeissa, ovat ne usein soita: Stormossen, Ämmässuo, Isosuo, Kiimassuo, Kontiosuo ja niin edelleen.

Kuoriutuuko ihmiskunnasta vielä kosteikkojen pelastaja?

Mikä on kosteikkojen tulevaisuus ja mitä on tehtävissä niiden palauttamiseksi?

Globaalisti ajatellen suuria uhkakuvia leijuu edelleen kosteikkojen yllä. Uhkakuvista ilmastonmuutos ja edelleen kasvavan väestön tarpeet mahtavat olla suurimpia. Kosteikot voivat lopulta muodostua kriittisiksi ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Niiden vettä puhdistavaa vaikutusta ja toimimista hiilivarastoina ei voi millään korvata. Omalta osaltamme voisimme Suomessa toimia kosteikkojen palauttamiseksi. Konkreettinen toimi myönteisen kehityskulun käyntiin polkaisemiseksi voisi olla metsätaloudellisesti vajaatuottoisten ojitettujen soiden systemaattinen ennallistaminen. Suunnittelua ja toteutusta voisi tehdä esimerkiksi valuma-aluetasolla. Globaali ajattelutapa ja paikallistasolla tapahtuva käytännön toiminta voisivat olla avaimia kosteikkojen palauttamiseksi. Suomella voisi olla hyvät edellytykset toimia niiden kunnostamisen edelläkävijänä, mikä voisi olla kunnostamisen ensi askel myös laajemmin.

Yli puolet kosteikkojen luontotyypeistä on uhanalaisia, kuten ruoho- ja heinäkorpi.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus toimii jo nyt monenlaisten kosteikkojen kunnostamisen edistäjänä, mutta kunnostustarpeen valtaisan mittakaavan vuoksi tehtävää riittää vielä pitkäksi aikaa. Kunnostustoiminnan laajentamistarve on myös ilmeinen.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Ähtärissä tapahtuu – Kosteikkoja kolmessa eri vaiheessa

Auto on startannut Vaasasta ja muutaman ajotunnin jälkeen lähestyttäessä Ähtäriä voi maiseman huomata muuttuneen. Vesistöjä, järviä, kaikkialla! Järvimaisema on upean ainutlaatuinen ja fraasi ”Suomi on tuhansien järvien maa” todella pätee ajettaessa Ähtärin alueella. Vaikka onnekkaassa asemassa oleville suomalaisille järvimaisema voi toisinaan olla itsestäänselvyys, ovat tärkeässä roolissa tämän maiseman säilyttämistä järvivesien ennallistaminen ja kunnostus. Kuten monessa muussakin osa-alueessa, myös tässä luonnon kantokyky ei kestä ulkoista rasitetta, eikä enää hyvässä kunnossa oleva vesistö pysy hyvänä itsestään. 

Ähtärissä vesistöjä on kunnostettu muun muassa kosteikoilla, jotka olivatkin Ähtäri reissumme päänähtävyydet.  Alun perin meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Niemenlahden sekä Hankolan ja Kantalan kosteikkoja, jotka ovat saaneet Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta avustusrahoitusta Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta ja ovat vielä työn alla. Oli iloinen yllätys, kun pääsimme katsomaan myös Ruuhelan ja Harjanteenojan jo valmistuneita kosteikkoja. Ruuhelan, Harjanteenojan ja Niemenlahden kosteikoille saimmekin opastetut kierrokset.

Ruuhelan ja Harjanteenojan vesiensuojelukosteikot ovat osa Vähä Haapajärven kunnostushanketta ja niiden tarkoitus on ohjata valuma-alueelta tulevia ravinnepitoisia maa- ja metsätalouden ojitus- ja valumavesiä. Kosteikkojen avulla valumavesien virtausnopeutta voidaan hidastaa ja täten vähentää Vähä-Haapajärveen päätyvää ravinnekuormaa. Ruuhelan ja Harjanteenojan Kosteikkojen uomaverkoston varrella kasvaa vesikasvillisuutta, mikä sitoo sekä ravinteita että kiintoainesta. Lisäksi eri lajit voivat hyödyntää kasvillisuuden tarjoamaa elinympäristöä, mikä taas lisää luonnon monimuotoisuutta. Kosteikkojen rantakasvillisuus toimii pintavalutuskenttänä tehostaen veden valumisen hidastumista Vähä Haapajärveen.

Kuva 1.  Ruuhelan kosteikko (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Kuva 2. Harjanteenojan kosteikko. (Kuva Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Kosteikot ovat lisäksi visuaalisesti miellyttäviä! Ruuhelan kosteikko sijaitsee soman rantakallion vieressä, kun taas Harjanteenojan kosteikon kiemurteleva ulkomuoto loistaa erilaisuudellaan. 

Toisin kuin toteutuneet Vähä Haapajärven kosteikot, on Vähä-Peränteen vesistön vierellä sijaitseva Niemenlahden kosteikko vielä työn alla. Kuten Vähä Haapajärven kosteikot, on myös Niemenlahden kosteikko suunniteltu pidättämään maa- ja metsätalousalueen ojitus- ja valumavesiä. Kosteikolla on lisäksi samoja vesiensuojelullisia hyötyjä kuin Ruuhelan ja Harjanteenojan kosteikoillakin. Erityispiirteenä Niemenlahdella on sen suuri pinta-ala. Kosteikkoalue on 1,1 hehtaarin laajuinen, josta kosteikon vesipinta-ala on 0,5 hehtaaria. Helppokulkuisella kosteikkoalueella pääsee tarkkailemaan sekä kohdetta läheltä että myös esimerkiksi lintuja! Valmistuttuaan kosteikko lisää alueen visuaalista arvoa.

Kuva 3. Niemenlahden kosteikon kaivuutyöt käynnissä. (Kuva Kari Haapamäki)

Kuva 4. Niemenlahden kosteikko.

Kuva 5. Niemenlahden kosteikko ja näkymä Peränne järvelle. (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Parhaimmillaan kosteikot siis tuovat alueelle vesiensuojelullisten hyötyjen lisäksi myös visuaalisia sekä virkistyskäytöllisiä hyötyjä.

Neljäs kosteikko jossa kävimme, oli Hankolan ja Kantalan kosteikko, jota on alettu rakentaa tänä keväänä Kantalan teollisuusalueelle Voilampeen laskevan ojan varteen. Sen tavoitteena on valmistua syksyyn mennessä. Kosteikon tarkoituksena on vähentää Hankolan ja Kantalan alueelta hulevesien mukana päätyvien kiintoaineiden ja ravinteiden määrää noin 900 metriä etelään sijaitsevaan Voilampeen. Voilampi on harvinaislaatuinen lähdeperäinen järvi ja hankkeen avulla voidaan suojella tätä erityistä järveä. Hankkeella vähennetään myös Kantalan teollisuusalueen ja sen alapuolisten uomien tulvimisriskiä vesiä viivyttävien rakenteiden avulla sekä ojien kunnostuksella. Kosteikon rakentamisessa hyödynnetään rakentamisvaiheessa poistettua metsän pohjan kasvillisuutta ja ajan myötä alueelle kasvaa tuoreelle kangasmetsälle tyypillistä kasvillisuutta. Kosteikko ja siihen johtava avo-ojaverkosto muodostavat eliölajeille elinympäristön ja ekologisen käytävän kulkuväyläksi alueelta toiselle.

Kuva 6. Rakennusvaiheessa oleva Hankolan ja Kantalan kosteikko. (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Ähtärissä voikin siis tulevaisuudessa tehdä vaikka päiväretken erilaisten kosteikkojen luo, jotka toimivat erinomaisina ympäristökasvatuksen kohteina.

Ja mikä parasta kosteikot lisäävät alueidensa monimuotoisuutta ja tulevaisuudessa vesistöt hyötyvät niiden olemassaolosta!

Viivi Kuusisto & Sirpa Jokipii
Vesistökunnostusryhmän viestinnän harjoittelijat
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Entisille turvetuotantoalueille perustetut kosteikot lisäävät luonnon monimuotoisuutta

Turpeenotto on päättynyt tai päättymässä useilta turvetuotantoalueilta. Osa näistä alueista on vanhoja ja turvekerros on hyödynnetty lähes loppuun. Osalla alueista turpeenotto on taas päätetty lopettaa, koska polttoturpeen käytön vähentämistavoitteet ja päästöoikeusmaksut ovat heikentäneet turpeen noston kannattavuutta.

Turvetuotantoalueen jälkikäytöstä päättää Suomessa maanomistaja. Turvetuotantoalueet voivat koostua useista eri kiinteistöistä, joita on vuokrattu eri maanomistajilta. Tällöin alue saattaa jälkikäytössä pirstoutua eri käyttömuotoihin. Suosituimpia jälkikäyttömuotoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ovat perinteisesti olleet suopohjan ottaminen viljelykäyttöön tai metsittäminen.

Osa entisistä turvetuotantoalueista on alavia alueita, joille sadevedet kertyvät pumppaamiseen perustuvan kuivattamisen päätyttyä. Tällaiset alueet soveltuvat erityisen hyvin kosteikoiksi turvetuotannon jälkeen. Kosteikkoja voidaan myös aktiivisesti perustaa patoamalla vettä alueelle. Mikäli alueella esiintyy happamia sulfaattimaita, lisäkuivatusta ojittamalla tulisi välttää. Kosteikko tai alueen uudelleen soistaminen olisi tällöin suositeltava jälkikäyttömuoto, koska alueen vedenpinnan nosto estää turvekerroksen alapuolella sijaitsevien potentiaalisten sulfidimaiden happamoitumista.

Miksi kosteikkoja kannattaa perustaa?

Kosteikolla tarkoitetaan elinympäristöä, jossa on vaihtelevasti avovettä ja maaperältään kosteaksi jäävää aluetta. Kosteikkoja voidaan perustaa eri tavoitteita ajatellen – luonnon monimuotoisuutta lisäämään, vesienkäsittelyä parantamaan, sekä virkistyskäyttö- ja riistanhoitokohteiksi.

Kosteikko tarjoaa elinympäristön vedestä riippuvaisille kasvi- ja eläinlajeille kuten monille vesilinnuille ja kahlaajille, joista monet lajit ovat vähentyneet. Kosteikko voi myös toimia hiilinieluna – alueelle jäljelle jääneen turpeen hajoaminen ja hiilidioksidin vapautuminen maatuvasta turpeesta estyy, kun alue vesitetään. Alueelle levittäytyvä kasvillisuus sitoo hiiltä ilmakehästä.

Lisäksi kiinnostus kosteikkoja kohtaan on lisääntynyt ilmastonmuutoksen hillitsemisen noustua tärkeäksi ympäristötavoitteeksi. Kosteikot edistävät myös vesienhoidolle asetettuja tavoitteita.

Vedenkierto kosteikolla

Vedenkierto entisellä turvetuotantoalueella ja sen valuma-alueella muuttuu kosteikon perustamisen myötä. Vesi viipyy kosteikolla – rankkasateilla kosteikot hidastavat veden virtausta ja kuivina kausinakin kosteikolla riittää vettä. Ilmastonmuutos ja sen myötä vaihtelevat sääolot todennäköisesti Suomessakin lisääntyvät, jolloin vesien pidättämiselle ja virtaamien hallinnalle valuma-alueilla on entistä enemmän tarvetta. Pohjanmaan alueella maankäyttö on ollut intensiivistä ja etenkin rannikkoseudut ovat hyvin tiheästi ojitettuja alueita, joissa sadevesi virtaa nopeasti ojia pitkin vesistöihin. Luonnontilaisia soita ja järviä on hyvin vähän ja vesien pidättämiseen soveltuvista alueista on paikoin pulaa. Uudet perustettavat kosteikot voivat tasata ilmastonmuutoksen vaikutuksia, vähentää tulvia ja hidastaa vesistön kuivumista kuivina kausina.

Huolellisesti suunniteltu kosteikko voi palvella eri tavoitteita

Kosteikoiden suunnittelussa tulisi huomioida valuma-alue, mistä vesiä johdetaan kosteikolle ja miten vedet ohjataan kosteikolta alapuoliseen vesistöön. Hyvin suunniteltu kosteikko voi parantaa yläpuoliselta valuma-alueelta tulevan veden laatua ja sitä kautta vesistölle aiheutuva kuormitus vähenee. Ainakin suuremmille kosteikoille olisi hyvä laatia riittävän tarkka kosteikkosuunnitelma, jossa tarkastellaan muun muassa alueen vesienjohtamista, kosteikon tavoitteita, tarvittavia rakenteita sekä laaditaan kartat ja toteutussuunnitelma.

Toisaalta pieniä kosteikkoja on mahdollista perustaa melko vähäisin kustannuksin ja toimenpitein. Joskus kosteikon rakentaminen voi edellyttää vesilain mukaista lupaa. Luvan tarpeen arvioi alueellinen ELY-keskus.

Kosteikkojen suunnitteluun ja niiden perustamiskustannuksiin voi hankkeesta riippuen olla saatavilla tukea muun muassa maatalouden ei-tuotannollinen investointituki ja Valtion vesienhoitorahoitus. EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) on mahdollista saada tukea myös turvetuotantoalueiden jälkikäyttöön. Maakunnalliset JTF-suunnitelmat ovat juuri olleet lausunnolla ja valtakunnallinen yhtenäinen suunnitelma on valmisteilla. Tukihaku avautuu näillä näkymin loppuvuodesta 2022.

Valmistuneita kosteikkoja löytyy ympäri Suomen. Blogin kuvat on otettu Kurjennevalta Seinäjoelta ja se on eräs helposti saavutettava entiselle turvetuotantoalueelle perustettu kosteikko Etelä-Pohjanmaalla. Lisätietoja Kurjennevan kosteikosta löytyy Sotka-hankkeen sivuilta Kurjenneva, Seinäjoki – SOTKA-kosteikot (kosteikko.fi)

Pia Jaakola
Ylitarkastaja Ympäristönsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjalaismaakuntien tulvariskien hallintasuunnitelmissa varaudutaan tulvien vaikutuksiin nyt ja tulevaisuudessa

Pohjanmaan lakeudet tunnetaan tulvistaan ja viimeisen kymmenen vuoden aikana tulvia on koettu mm. Ähtävänjoella, Kimonjoella ja Vöyrinjoella, Lapuanjoella, Kyrönjoella, Maalahdenjoella, Närpiönjoella ja Lapväärtin-Isojoella. Tulvat ovat aiheuttaneet vahinkoja rakennuksille ja omaisuudelle, liikenne- ja sähköverkolle sekä ympäristölle. Vakavimmissa tulvatilanteissa on myös turvauduttu ihmisten ja tuotantoeläinten evakuointiin tulva-alueilta.   

Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän sää- ja vesioloihin liittyviä ääritilanteita (Lue lisää: Ilmastonmuutos kasvattaa tulvariskiä – hallintasuunnitelmat pienentävät sitä | Vesi.fi). Pohjalaismaakunnissa tulisi varautua rankkasadetulvien yleistymiseen ja tulvien vuodenaikaisrytmin muutoksiin. Perinteisten kevättulvien ennustetaan pienenevän ja toisaalta talviaikaisten tulvien yleistyvän. Myös hyydetulvien ennustetaan lisääntyvän leutojen talvien seurauksena. Merenkurkun alueella maankohoaminen vähentää vielä vuosisadan puolivälissäkin merenpinnan nousun ennustettuja vaikutuksia merivesitulviin.  

Hyydettä.

Viidellä alueella on merkittävä tulvariski 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella sijaitsee viisi EU:n tulvadirektiivin mukaan määriteltyä merkittävää vesistöjen tulvariskialuetta: Lapua (Lapuanjoki), Ilmajoki – Seinäjoki ja Ylistaro – Koivulahti (Kyrönjoki), Laihia – Tuovila– Runsor (Laihianjoki) sekä Lapväärtti (Lapväärtin-Isojoki).  Näiden lisäksi Pohjalaismaakuntien alueella sijaitsee yhteensä 11 muuta tulvariskialuetta, joilla tehdään myös suunnittelua ja toimenpiteitä tulvariskien vähentämiseksi. Pohjalaismaakuntien tulvariskialueisiin voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.vesi.fi/tulvat-pohjalaismaakunnissa/. Suuri osa alueemme vesistöistä on tulvakartoitettu ja tulvakartat löytyvät kootusti osoitteesta www.ymparisto.fi/tulvakartat.     

Merkittäviä tulvariskialueita sisältäville vesistöalueille on laadittu alueellisessa yhteistyössä tulvariskien hallintasuunnitelmat. Hallintasuunnitelmat kokoavat yhteen perustietoa vesistöalueesta, sen tulvariskeistä ja vahinkoarvoista. Mukana on myös vesistöalueen tulvaryhmän asettamat tavoitteet ja toimenpiteet alueen tulvariskien vähentämiseksi. Lisäksi hallintasuunnitelmassa kuvataan, miten osallistaminen ja tiedottaminen on varmistettu hallintasuunnitelman laatimisvaiheessa. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt 22.12.2021 Lapuanjoen, Kyrönjoen, Laihianjoen ja Lapväärtin-Isojoen tulvariskien hallintasuunnitelmat vuosille 2022–2027. Kaikki Pohjalaismaakuntien tulvariskien hallintasuunnitelmat löytyvät verkosta osoitteesta www.vesi.fi/trh (Alueelliset tulvariskisisällöt > Pohjanmaa tai Etelä-Pohjanmaa).  

Kyrönjoki.

Toimenpiteillä edistetään sopeutumista ja varautumista ilmastonmuutokseen

Kaikissa tulvariskien hallintasuunnitelmissa keskeisiksi toimenpiteisiksi on tunnistettu ennakoiva suunnittelu, kuten tulvien huomioiminen maankäytön suunnittelussa sekä tulvaennusteiden ja -kartoitusten kehittäminen ja ennakkovaroitusjärjestelmät. Lisäksi tärkeänä pidetään kuntien, asukkaiden ja muiden toimijoiden omatoimista varautumista tulvatilanteisiin ja yhteistyön kehittämistä tulvatilanteita varten. Kaikkien näiden toimenpiteiden arvioidaan myös helpottavan sopeutumista ilmastonmuutokseen. Vesistöissä, joissa on säännösteltyjä järviä, säännöstelykäytäntöjä muuttamalla voidaan varautua perinteisten kevättulvien lisäksi ympärivuotisiin tulviin. Valuma-alueella tehtävillä toimenpiteillä, kuten vesien pienimuotoisella pidättämisellä, katsotaan laajassa mittakaavassa olevan tärkeä merkitys tulvahuippujen pienenemiselle herkästi tulvivilla alueilla. Pienimuotoisen pidättämisen keinoja ovat esimerkiksi kosteikot, tulva-altaat sekä metsä- ja maatalouden vesiensuojelurakenteet. Näiden toimenpiteiden arvioidaan myös parantavan vesien tilaa ja lisäävän luonnon monimuotoisuutta.  

Tulvariskien hallinnan suunnittelun tavoitteena on, että ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle ei aiheudu vaaraa ja että yhteiskunnan tärkeät toiminnot ovat suojassa erittäin harvinaisenkin tulvan sattuessa. Toimenpiteiden toteutuminen edellyttää jokilaaksojen asukkaiden, toiminnanharjoittajien, kuntien, pelastuslaitosten, alueellisten viranomaisten ja tulvakeskuksen panosta.  

Tie poikki tulvan vuoksi.

Planerna för hantering av översvämningsrisker i de österbottniska landskapen omfattar översvämningsverkningar både nu och i framtiden 

De österbottniska slätterna är kända för sina översvämningar och under de senaste tio åren har översvämningar inträffat bland annat längs Esse å, Vörå och Kimo å, Lappo å, Kyro älv, Malax å, Närpes å och Lappfjärds å. Översvämningarna har orsakat skador på byggnader och annan egendom, väg- och elnätet samt miljön. Vid de värsta översvämningarna har man också varit tvungen att evakuera människor och produktionsdjur från de översvämningsdrabbade områdena.   

Enligt prognoserna kommer klimatförändringen att leda till att extremt väder ökar (läs mer i bloggen (på finska) på vatten.fi: Ilmastonmuutos kasvattaa tulvariskiä – hallintasuunnitelmat pienentävät sitä). I de österbottniska landskapen bör man förbereda sig på det oftare förekommer översvämningar som beror på störtregn och på att det sker förändringar i årstidsrytmen för översvämningar. De traditionella vårflödena beräknas bli mindre, men å andra sidan beräknas översvämningar vintertid bli vanligare. Enligt prognoserna kommer även översvämningar på grund av kravis att öka som en följd av de milda vintrarna. I Kvarkenområdet motverkar landhöjningen ännu fram till mitten av århundradet de konsekvenser som en stigande havsnivå har på översvämningar från havet.  

På fem områden är översvämningsrisken betydande 

På NTM-centralen i Södra Österbottens område finns fem områden som har angetts ha betydande risk för översvämningar enligt EU:s översvämningsdirektiv: Lappo (Lappo å), Ilmajoki–Seinäjoki och Ylistaro–Kvevlax (Kyro älv), Laihela–Toby–Runsor (Laihela-Toby å) samt Lappfjärd (Lappfjärds å).   Utöver dessa finns det totalt 11 andra områden med översvämningsrisk i de österbottniska landskapen. Även för dessa områden finns planer och åtgärder för att minska översvämningsrisken. Mer information om områdena med översvämningsrisk i de österbottniska landskapen finns på https://www.vesi.fi/sv/oversvamningar-i-landskapen-i-osterbotten/. En stor del av vattendragen i vårt område har översvämningskarterats och översvämningskartorna hittas samlade på adressen www.ymparisto.fi/tulvakartat.     

På områden med betydande översvämningsrisk har det i form av regionalt samarbete utarbetats planer för hanteringen av översvämningsrisker. Hanteringsplanerna samlar grundläggande uppgifter om avrinningsområdet, dess översvämningsrisker och uppskattningar av skadorna. Planerna inkluderar även de mål som ställts av översvämningsgruppen och åtgärderna för att minska översvämningsriskerna. Utöver det beskrivs hur deltagande och information om utarbetandet av planerna har genomförts. Jord- och skogsbruksministeriet har 22.12.2021 godkänt planerna för hantering av översvämningsrisker i Lappo ås, Kyro älvs, Toby-Laihela ås och Lappfjärds ås avrinningsområden för åren 2022–2027. Alla planer för hantering av översvämningsrisker i de österbottniska landskapen finns på webben: https://www.vesi.fi/sv/hantering-av-oversvamningsrisker/.  

Jäiden sahausta.

Åtgärderna främjar anpassningen till och beredskapen inför klimatförändringen

I alla hanteringsplaner har identifierats att förhandsplanering är en central åtgärd, bland annat hur översvämningar beaktas i planeringen av markanvändningen och hur översvämningsprognoser och -karteringar kan utvecklas, liksom även varningssystem. Dessutom anses det vara viktigt att kommuner, invånare och andra aktörer har egen beredskap inför översvämningar och att samarbetet mellan olika parter utvecklas för att kunna hantera översvämningssituationer. Alla dessa åtgärder anses också underlätta anpassningen till klimatförändringen. I vattendrag där det finns reglerade sjöar, är det möjligt att förbereda sig för såväl vårflöden som stora flöden andra tider på året genom att justera regleringspraxis.  Åtgärder som görs i avrinningsområdet, till exempel genom att i liten skala kvarhålla vatten, kan ha en avsevärd betydelse i större omfattning när det är frågan om att skära ner flödestoppar i översvämningskänsliga områden. Olika sätt att kvarhålla flödesvatten i liten skala är till exempel våtmarker, flödesbassänger och konstruktioner för vattenskydd inom jord- och skogsbruket. Dessa åtgärder bedöms också förbättra vattnens status och öka naturens mångfald.  

Målet med planeringen av hantering av översvämningsrisker är att se till att människors hälsa och säkerhet inte är i fara och att verksamheter som är viktiga för samhället är skyddade även om en mycket sällsynt översvämning skulle inträffa. Genomförandet av åtgärderna förutsätter insatser från ådalarnas invånare, verksamhetsutövare, kommuner, räddningsverk samt regionala myndigheter och Översvämningscentret.  

Erika Saarenpää
Vesitalousasiantuntija,
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Vattenhushållningsexpert,
NTM-centralen i Södra Österbotten