Freshabit LIFE IP – Pohjanmaan joet -hankkeen hienot tulokset monien uhanalaisten lajien ja vesiluonnon hyväksi

Valtakunnallinen Freshabit LIFE IP -hanke käynnistyi vuonna 2016 ja tulee päätökseen tänä syksynä. Yksi hankkeen kahdeksasta osahankkeesta oli Freshabit LIFE IP – Pohjanmaan joet, johon kuuluvat Ähtävänjoki, Lapväärtin-Isojoki ja Karvianjoki. Pohjanmaan joet -hanketta (katso kaikki toimijat alueella linkistä) toteutettiin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen koordinoimana ja monen tahon yhteistyönä. Sen puitteissa tehtiin paljon erilaisia toimenpiteitä jokien, järvien ja pienvesien hyväksi.

Isojoen purokunnostukset ja vaellusesteiden poisto – meritaimen nousee Isojoen latvaosiin lähes 100 vuoden jälkeen

Lapväärtin-Isojoella kunnostettiin virtavesiä muun muassa luomalla lisääntymisalueita meritaimenelle sekä poistettiin vaellusesteitä joista ja puroista. Lapväärtin-Isojoki on eteläisen Suomen merkittävin meritaimenjoki. Joen meritaimen on alkuperäistä kantaa ja luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Isojoki, kuten moni muukin joki, on aikoinaan muokattu patoamalla ja perkaamalla. Vaellusesteiden poiston lisäksi meritaimen tarvitsee sopivia kutupaikkoja, joita ei peratussa uomassa ole ilman kunnostustoimenpiteitä. Taimen on tärkeä sateenvarjolaji, jonka suojelusta hyötyy moni muukin laji ja lisääntyäkseen sen täytyy päästä vaeltamaan makeaan virtaveteen.

Yksi Pohjanmaan jokien laajimmista ja merkittävimmistä toimenpiteistä oli Villamon patoalueen kunnostus ja padon poisto, joka tehtiin yhteistyössä paikallisten toimijoiden ja maanomistajien kanssa. Villamon pato oli Isojoen pääuoman viimeinen täydellinen nousueste ja sen poistaminen merkitsi lähes 80 kilometrin matkan avautumista muun muassa meritaimenelle. Kunnostus valmistui vuonna 2018 ja vuosien 2019–2020 aikana toteutettiin Lapväärtin-Isojoen taimenseurannat ja -tutkimukset. Yksi seurantakeinoista oli radiotelemetriaseuranta, joka tuotti runsaasti tietoa meritaimenien vaelluksesta ja levittäytymisestä Lapväärtin-Isojoen eri osiin. Merkittävä havainto oli meritaimenen nousu kutemaan Isojoen kirkonkylän alueelle, ohi kunnostetun Villamon patoalueen.

Kolme kuvaa Villamon patoalueesta. Kuvaa padon kolmea eri vaihetta.
Villamon patoalue. A) Ennen kunnostuksia (v. 2016), b) vaelluseste poistettu (v. 2017), c) patoalueen kunnostus valmis (v. 2018). (Kuvat: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri on toteuttanut useita purokunnostuksia talkootyönä Freshabit-hankkeen puitteissa Isojoella ja Karvianjoella. Yksi kokeiltu kunnostusmenetelmä oli runsas luonnonpuun lisääminen purouomaan, joka toteutettiin maanomistajien kanssa vuonna 2016. Oulun yliopisto, Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus ovat tehneet purokunnostusten seurantaa useassa kohteessa ja alustavat tulokset ovat olleet lupaavia. Puukunnostus parantaa perattujen ja voimakkaasti hiekottuneiden metsäpurojen pidätyskykyä ja puroekosysteemiä.

Raakkujen eli jokihelmisimpukoiden kannan elvyttäminen

Ähtävänjoella toimenpiteet keskittyivät ikääntyneen ja radikaalisti vähentyneen jokihelmisimpukka- eli raakkukannan elvyttämiseen. Raakku kuten meritaimenkin on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Se on virtavesiemme tärkeä avainlaji ja raakun esiintyminen kertoo myös vesien hyvästä tilasta. Huonokuntoisia raakkuja siirrettiin vuosien 2016 ja 2017 aikana kuntoutumaan Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalle. Syksyllä 2018 parempien olosuhteiden ja hyvän ravinnon ansiosta raakut alkoivat tuottaa toukkia, jotka kasvoivat talven lohen ja taimenen kiduksilla. Kesällä 2019 ne aloittivat elämänsä pieninä simpukoina. Lisääntyminen on onnistunut useana vuonna peräkkäin ja pieniä raakun poikasia on syntynyt paljon. Esimerkiksi kesäkuussa 2021 siirrettiin Konnevedeltä Ähtävänjoelle noin 1200 vuonna 2019 syntynyttä raakkua. Pikkuraakkuja on siirretty tutkimusasemalta kasvatuslevyissä ja soralaatikoissa jatkokasvatuskokeisiin kotijokeensa.

Seuranta on antanut hyviä tuloksia, pikkuraakut ovat kasvaneet hyvin ja kuolleisuus on ollut alhaista. Kun raakut ovat kasvaneet herkimpien elinvuosiensa yli, noin 2–5 vuoden ikäisiksi, ne voidaan vapauttaa kasvamaan niitä varten kunnostetuille kohteille. Kasvatuskokeet ovat antaneet myös tärkeää tietoa, jota voidaan hyödyntää muun muassa Lapväärtin-Isojoella käynnistyneessä Life-Revives -hankkeessa. Alla kuvia raakunpoikasista kasvamassa soralaatikoissa ja kasvatuslevyissä. (Kuvat: Kari Saari ja Eero Mäenpää)

Lintuvesien tilan parantaminen

Myös taantuneet lintuvesikohteet ovat olleet hankkeen kunnostuslistalla. Pohjanmaan jokien alueella näitä kohteita ovat Evijärven Jokisuunlahti ja Blomträsket Kristiinankaupungissa. Molemmat kohteet ovat suojeltuja linnustonsa vuoksi ja kuuluvat Natura 2000 -verkostoon. Lintujärvien rehevöityminen ja umpeenkasvu ovat merkittävä tekijä lintukantojen romahtamiseen viimeisen 50 vuoden aikana. Avovesialueiden niitto ja ruoppaus sekä suojaisia pesäpaikkoja tarjoavien keinosaarten ja luotojen rakentaminen ovat lintuvesikunnostuksen tärkeimpiä toimia. Muun muassa näillä toimilla voidaan auttaa monia uhanalaisia ja taantuneita lintulajeja, kuten heinätaveja, punasotkia ja monia kahlaajalajeja. Toimenpiteitä jatketaan HELMI-ohjelmassa vuoteen 2030 saakka. Lintuvesistä ja niiden kunnostuksesta voit lukea lisää Lintuvedet – umpeenkasvun uhan alta kukoistaviksi lintuparatiiseiksi blogista.

Valuma-alue ratkaisevassa osassa

Metsähallituksen luontopalvelut ennallistivat metsäojitettuja soita Isojoen ja Karvianjoen latvoilla yhteensä 180 hehtaarin alueella sekä Haapakeitaan suojelualueen keskellä sijaitsevan Haapajärven vedenpintaa nostamalla. Näillä toimilla pystytään palauttamaan alueiden monimuotoisuutta ja pidättämään valumavesiä. Suomen metsäkeskus on suunnitellut Isojoen latvaosien alueelle vesiensuojelu toimenpiteitä, joilla vähennetään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutumista vesistöihin. Toimenpiteet toteutetaan Kemera-tuella.

Laskeutusallas Isojoen Riitaluomalla. (Kuva: Erika Saarenpää)

Tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen tärkeää

Nuoremmalle sukupolvelle monet ennen tavalliset ja elinvoimaiset lajit ovat saattaneet jäädä vieraiksi, kun lajien kannat ovat vuosikymmenien saatossa taantuneet tai niiden pääsy luontaisille elinalueilleen on estetty. Lajien säilymisen ja vesiluonnon tilan turvaamiseksi tarvitaan työtä jatkossakin ja tietoisuuden lisääminen on tärkeää. Mukaan olisi hyvä saada myös lisää uusia toimijoita, sillä vain yhteistyöllä voimme saavuttaa nämä päämäärät. Freshabit-hankkeen yksi tärkeimpiä tavoitetta on ollut tietoisuuden, verkostojen ja yhteistyön lisääminen, jotta myös tulevat sukupolvet saavat nauttia monimuotoisesta vesiluonnosta. 

Sirpa Jokipii
Vesistökunnostusryhmän viestinnän harjoittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Lintuvedet – umpeenkasvun uhan alta kukoistaviksi lintuparatiiseiksi

Lintuvesiksi kutsutaan reheviä vesistöjä tai niiden osia, joilla on suurta merkitystä kosteikkoympäristöissä eläville linnuille niiden muutonaikaisina levähdysalueina, pesimäalueina tai molempina. Vesistöjen rehevyys on kallioperältään happamalla alueellamme lähes aina seurausta ihmisen toimista. Hyvän lintuvesikohteen muodostuminen on usein vaatinut myös vedenkorkeuden laskua. Kaiken kaikkiaan ihmisen vaikutus lintuvesikohteiden synnylle on ollut suuri. Vesien rehevöityminen ja mataloituminen eivät todellakaan ole kaikista näkökulmista katsottuna tavoiteltavia kehityssuuntia.

Järvi. joka on rehevöitynyt niin, että siellä kasvaa paljon heinää ja mätästä. Vettä ei näy kuin hieman. Taustalla metsikköä.
Vakavasta umpeenkasvusta kärsivä Pikkuselkä Kuivasjärvellä Alavudella. Kuva: Olli Autio

Yleinen herääminen luonnon monimuotoisuuden vaalimista kohtaan virisi 1970-luvulla, jolloin myös rehevien vesistöjen merkitys lajikirjolle tunnistettiin. Niiden linnustoa selvitettiin systemaattisin kartoituksin kohteiden suojelun pohjatiedoksi. Ponnistelujen tuloksena luonnonsuojelusuunnittelu konkretisoitui vuonna 1982, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksensä valtakunnallisesta lintuvesiensuojeluohjelmasta.

Koko Suomeen suojeltavia lintuvesikohteita määriteltiin maan eteläpuoliskoon painottuen 287 kappaletta, joista 26 kohdetta sijoittui silloisen Vaasan läänin eli nykyisen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueelle. Suomen liityttyä vuonna 1995 Euroopan unioniin ja siinä yhteydessä Natura 2000 -verkoston muodossa saatujen luonnonsuojeluvelvoitteiden myötä alueelle saatiin aiempien lisäksi kolme uutta lintuvesiensuojelukohdetta. 21 aiemmista lintuvesikohteista sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon. Myös ne viisi verkoston ulkopuolelle jäänyttä lintuvesiensuojeluohjelman kohdetta säilyivät osana pysyvästi suojeltujen lintuvesikohteiden verkostoa. Lintuvesiksi määriteltäviä luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja kohteita on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella nykyisin 29 kappaletta.

Lintuvesien alaviereinen kehityskulku

1970-luku vaikuttaa olleen rehevien vesistöjen linnuston kulta-aikaa. Tuolloin vaateliaiden lajien, kuten mustakurkku-uikun, punasotkan ja nokikanan kannat olivat suurimmillaan. Rantalaidunnuksen loppumisesta oli kulunut vasta vähän aikaa eivätkä vesien ravinne- ja kiintoainekuormituksen vaikutukset olleet saavuttaneet vielä huippuaan. Häiriötila kuitenkin oli läsnä, mutta sopivana annoksena. Tämän jälkeen lintuvesien tila on tasaisesti muuttunut epäsuotuisampaan suuntaan, ja todellinen taittuminen lintuvesilajien kantojen koossa on tapahtunut vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kehitys on selkeästi nähtävissä lajiston uhanalaisuusarvioinneista. Vuosina 1986 ja 1992 uhanalaisten lintulajien listalla oli vain yksi lintuvesilaji, etelänsuosirri. Vuoden 2000 arviossa tällaisia lajeja oli yhdeksän, vuonna 2010 taas 18 ja 2019 jo 29. Myös runsaslukuisina esiintyneiden ja tavallisina pidettyjen lajien, tavin ja telkän, määrät ovat ilmeisesti puolittuneet lintuvesikohteilla 2000-luvun aikana, vaikka nämä lajit eivät vielä olekaan uhanalaisten listalle päätyneet. Tilanne on kuitenkin muuttunut suorastaan hälyttäväksi ison lajijoukon kohdalla.

Vedestä juuri lentoon lähtevä lintu. Linnulla on päänseudulla punertavat höyhenet sekä punaiset silmät. Siipien höyhenet ovat vaaleat.
Punasotka on äärimmäisen uhanalainen, voimakkaasti taantunut rehevien vesistöjen laji. Kuva: Arto Juvonen

Käsillä vaikuttavat olevan likimain viimeiset hetket aloittaa heikentyneiden lintuvesikohteiden kunnostukset. Monet kohteista ovat vuosikymmeniä jatkuneen rehevöitymiskehityksen seurauksena kasvaneet umpeen, jolloin avovettä vaativilta lajeilta on yksinkertaisesti loppunut elintila. Rehevöitymisestä ovat suuresti hyötyneet särkikalat, jotka kilpailevat pohjaeläinravinnosta useiden uhanalaistuneiden kokosukeltajien kanssa. Ruovikot ovat vallanneet aiemmin karjan ja lampaiden avoimina pitämät laajat rantaniityt, jotka olivat monien lajien vaatimia elinympäristöjä. Keitosta maustavat vielä runsastuneet vieraspedot minkki ja supikoira, joille maassa pesivät vesi- ja rantalinnut ovat mieluisia saaliita. Tämän kokonaisuuden hallintaan saaminen olisi kenties avain lintuvesikohteiden uuteen kukoistukseen. Heikentyneiden kantojen palautuminen ei kuitenkaan tapahtune hetkessä.

Toivoa lintuvesille HELMI-elinympäristöohjelmasta

Käytännön kunnostustoimet tapahtuvat pohjimmiltaan paikallistasolla, ja jokainen vesistökohde on hyvin yksilöllinen. Kunnostustoimien kokonaisuus on mietittävä kohteittain yhdessä vesi- ja maa-alueiden omistajien kanssa. Tavoitteisiin kuuluvat avovesialueiden laajentaminen, särkikalojen ja vieraspetojen poisto ja rantaniittyjen kunnostukset. Käytännön tasolla niitetään, ruopataan, pyydetään minkkejä ja supikoiria loukkujen ja koirien avulla, hoitokalastetaan, poistetaan ruovikoita sekä tehdään keinosaaria. Paikalliset asukkaat tekevät monilla kohteilla arvokasta vapaaehtoistyötä järvien kunnostamiseksi. Oma lähijärvi halutaan saada jälleen tilaan, joka elää vain menneiltä sukupolvilta periytyneissä muistoissa. Yhteistyö paikallisten kanssa on lintuvesikohteiden kunnostuksessa kaiken keskiössä ja erittäin hedelmällistä. Paikallisilta on saatu arvokkaita näkemyksiä ja ideoita, jotka on siirretty käytännön suunnittelutyöhön.

Lajien romahtaneita kantoja elvytettäessä tarvitaan laajamittaista ja aktiivista, koko lintuvesiensuojeluverkoston käsittävää elinympäristökunnostusta. Helmi-elinympäristöohjelmassa lintuvesien – ja monien muiden elinympäristöjen – kunnostusta ajatellaan ensi kertaa kokonaisvaltaisesti. Tähän mennessä kunnostustoimia ajatellen merkittävimpinä ongelmina ovat olleet rahoituksen niukkuus ja rahoituslähteiden hajanaisuus.

Ilmakuva, jossa näkyy peltomaisemaa, joka lähtee järven rannalta.
Merenrantalaitumen kunnostusta Lohtajalla. Kuva: Risto Saari

Vakavasti rehevöityneiden kohteiden kunnostus on kuitenkin haastavaa, vaikka valuma-alueelta vesistöihin päätyvä kuormitus olisikin vähentynyt huippulukemistaan. Ravinteet on huomattavasti vaikeampi saada vesistöstä pois verrattuna siihen, miten järven kuormittaminen ravinteilla ja kiintoaineella on hiljalleen vuosikymmenten ajan tapahtunut vailla pilaamiseen oikeuttavan luvan tarvetta. Koska jokainen vesistö on lopulta valuma-alueensa summa, tulisi myös valuma-alueella tehtävät kunnostustoimet ottaa merkittäväksi osaksi kunnostuksen keinovalikoimaa.

Helmi-elinympäristöohjelma jatkuu näillä näkymin vuoteen 2030 saakka, mutta todennäköisesti kunnostustoimien on jatkuttava huomattavasti pidempään. Toimintakulttuuri saadaan luotua ja toimenpiteet käynnistettyä, mitkä ovat edellytyksiä kunnostuksen menestyksekkäälle jatkolle. Pidemmällä aikavälillä sinnikkäällä, koko lintuvesiverkoston käsittävällä kunnostusyhteistyöllä voidaan varmasti saavuttaa myönteisiä tuloksia. Tähtäämme siihen, että useat umpeenkasvun uhan alla olevat kohteet saavat jälleen monimuotoisen linnustonsa takaisin ja samalla järvien tilaa saadaan parannettua.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus