Maaseuturahastosta maksettu hanke-, yritys- ja rakennetukia 128 miljoonaa euroa

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 toimeenpano on maksatusten osalta täydessä vauhdissa. Kuluvalla ohjelmakaudella Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa myönnetyistä hanke-, yritys- ja maatalouden rakennetuista on tähän mennessä maksettu 128 miljoonaa euroa. Tuet myönnetään erilaisiin kehittämis- ja investointihankkeisiin. Näiden osalta maksatukset käynnistyivät vähitellen vuonna 2017. Ylivoimaisesti eniten tukieurot kohdistuvat maatalouden rakennetukiin. Monet investoinnit ovat miljoonaluokkaa ja tuen merkitys on todella suuri.

Maksetut tuet 2017-2020. Rakennetukia 77,8 M€, hanketukia 20,1 M€, yritystukia 14,8 M€, Leader-hanketukia 10,8 M€ ja Leader yritystukia 4,5 M€.

Maaseuturahastosta tuettavat kehittämis- ja investointihankkeet etenevät siten, että ensin kohteeseen on haettava rahoitusta. Täytyy tehdä suunnitelma, jonka mukaan toteutus tapahtuu ja kustannukset pitää olla etukäteen arvioituna. Myönteisen rahoituspäätöksen jälkeen hankkeen kustannuksiin on varattu tietty määrä tukea.

Tukea ei makseta kevyin perustein. Maksatusta haetaan sitä mukaa, kun hanke toteutuu. Tuen maksamisen edellytyksenä on, että toteutus on tapahtunut rahoituspäätöksen ja siinä hyväksytyn suunnitelman mukaisesti. Hankkeesta on pääsääntöisesti esitettävä kirjanpito, laskut ja tiliotteet. Joissakin tukimuodoissa esitetään muita luotettavia dokumentteja, josta toteutuminen voidaan todeta. Lisäksi investointien loppumaksatuksen yhteydessä voidaan tehdä tarkastuskäynti paikan päälle tai pyydetään toimittamaan valokuvia toteutuksesta. Hanke pitää oikeasti toteutua, että tuki voidaan maksaa. Koronapandemian takia olemme tosin joutuneet jättämään tarkastuskäyntejä tekemättä.

Ohjelmakauden maksatukset lähtivät tukimuoto kerrallaan käyntiin. Alkutaipaleella pääsi syntymään isoja ruuhkia varsinkin kehittämishankkeissa. Rahoituspäätöksiä oli tehty jo paljon, ja kun maksatus niiden osalta viimein käynnistyi, tuli hakemuksia heti runsaasti. Tuen maksaminen ei tapahdu yhtä helposti kuin laskun maksu. Kehittämishankkeet ovat usein laajoja kokonaisuuksia, joissa voi olla mukana myös monia osatoteuttajia. Ruuhkan purku vei eri syistä aikaa, mutta nyt käsittelytilanne on hyvä. Meillä on osaavat maksatusasiantuntijat, Hyrrä on kehittynyt ja myös hakijat ovat oppineet kokemuksen myötä maksatusprosessia koko ajan paremmin.

Ennen maksuhakemuksen laatimista kannattaa lukea rahoituspäätös ehtoineen ja hyväksytty suunnitelma. Käsittely sujuu huomattavasti nopeammin, kun hakemus on huolellisesti tehty ja mukana on tarvittavat liitteet. Ja on vielä sanomattakin selvää, että sähköinen asiointi nopeuttaa käsittelyä.

 

Anne Palokoski
maksatuspäällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Mietteitä maaseudulle maksettavista tuista

Kuva2 20180108Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014 – 2020 toteuttaminen on edennyt vuonna 2017 tukien maksatuksissa vauhdilla eteenpäin. Maaseuturahastosta tuetaan monenlaisten maaseudulla toimivien tahojen investointi- ja kehittämishankkeita. Ryhmästämme maksetaan tukia esim. maatalous-investointeihin, kehittämishankkeisiin ja yleishyödyllisiin investointeihin, yritystukia ja Neuvo2020 -korvauksia. Lisäksi maksetaan muita maatalouden rakennetukia mm. peruskuivatushankkeisiin ja ei-tuotannollisiin investointihankkeisiin, valtakunnallisen Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman hanketuet sekä tukia erityisympäristösopimusten ja luomu- ym. sitoumusten perusteella. Viime vuonna näitä kaikkia tukia maksettiin Etelä-Pohjanmaalla yhteensä lähes 30 miljoonaa euroa. Tänä vuonna maksettavat määrät nousevat vielä huomattavasti.

Etelä-Pohjanmaalla maaseuturahaston tuet on aina hyödynnetty todella hyvin. Ohjelmakausilla alueellemme myönnettyjä euroja ei ole tarvinnut palauttaa käyttämättöminä takaisin, enemmänkin päinvastoin. Tukea erilaisiin tarkoituksiin on haettu Kuva 20180108Etelä-Pohjanmaalle myönnettyä määrää enemmänkin ja varoja on saatu muilta alueilta Suomesta lisää. Tuet maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun myönteisen rahoituspäätöksen saanut tuen hakija toteuttaa hankkeensa ennalta sovitun mukaisesti.

Viime vuonna oli havaittavissa se, että erityisesti maatalousinvestoinneissa rakentamistyöt tapahtuivat nopealla aikataululla. Isoissa investoinneissa liikkuu suuret rahat. Investoijien pitää maksaa laskut tavaran toimittajille ja rakennustyön tekijöille ajallaan ja pankin vakuudet pitää pysyä riittävinä. Investoinneilla on iso työllistävä merkitys monelle toimialalle. Oma arvostukseni varsinkin maatalousyrittäjiä kohtaan on noussut entisestään. Maatilojen määrät vähenevät, mutta tilakoot kasvavat. Vaatii intoa ja rohkeutta, että tiloille löytyy jatkajia, jotka vielä ryhtyvät myös mittaviin investointeihin. Kustannuksiltaan satojen tuhansien eurojen ja monesti reilusti yli miljoonankin euron rakentamisinvestoinnit eivät toteudu ilman vakaata maatalousyrittäjän sitoutumista ja uskoa tulevaisuuteen. Sama koskee tietysti muitakin yrityksiä ja tahoja. Tuen saajia ei ole syytä kadehtia. Kuva1 20180108

Maaseudulla on paljon pieniä kyliä, joissa löytyy innokkaita asukkaita. Erilaiset yhdistykset ovat toteuttaneet yleishyödyllisellä investointituella monenlaisia kulttuuriin, liikuntaan ja harrastuksiin liittyviä hankkeita kyläläisten parhaaksi. Kaikki tämä lisää asumisviihtyvyyttä. Hankkeilla ja niihin liittyvillä talkootöillä on yhteishenkeä kohottava vaikutus.

Erilaisilla kehittämishankkeilla on suuri merkitys maaseudulle. Kehittämistyöllä lisätään maaseudun elinvoimaisuutta ja yleistä hyvinvointia. Vain harva myönteisen rahoituspäätöksen saanut tuen hakija jättää hankkeen toteuttamatta.

kuva1

Suomi täytti 100 vuotta ja sitä on saatu juhlistaa monella eri tavalla. Isänmaallisuus ja kotiseuturakkaus ovat olleet meillä monella ajatuksissa enemmän kuin ennen. Tämä on johtanut omalla kohdallani siihen, että kiinnitän huomiota vielä tarkemmin kuin aikaisemmin, että ostan kaupasta omassa maakunnassa tuotettuja elintarvikkeita. Sama ostopäätös koskee myös muita hankintoja. Jokainen voi omalla valinnallaan olla vaikuttamassa siihen, että mahdollisimman moni euro jää Etelä-Pohjanmaalle hankkimalla tuotteet ja palvelut oman maakunnan toimijoilta.

 

WP_000465

 

 

Anne Palokoski
Maksatuspäällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus