Maailman metsäpäivä – ajankohtaisempi kuin koskaan

Viikon kuluttua 21.3.2023 vietetään Maailman metsäpäivää, joka on toiminut YK-päivänä vuodesta 2013 lähtien.

Metsät koskettavat meitä tavalla tai toisella. Luontokato, ilmastonmuutos, poliittiset vaikutukset ja taloudelliset intressit kohdistavat metsiimme ennennäkemättömän laajaa painetta ja keskustelua siitä, miltä metsämme tulisi näyttää ja miten niitä voidaan käyttää. Asian käsitteleminen noin 5000 merkin blogikirjoituksessa on mahdotonta, jonka vuoksi aion rajata blogia omaan työhöni, nimittäin metsäisten elinympäristöjen hoitoon Helmi-elinympäristöohjelmassa.

YK:n biodiversiteettisopimuksen COP15 -kokouksessa Montrealissa, päästiin joulukuussa sopuun tavoitteesta suojella 30 % maailman meri- ja maapinta-alasta. Tämä ei toki takaa, että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen pysähtyisi ja palautuisi, vaan suojeltavien alueiden laatu tulee myös mahdollistaa tätä.

Etenkin metsien ennallistaminen sai viime syksynä laajaa huomiota, kun EU:n ennallistamisasetuksesta käytiin kiivastakin keskustelua julkisuudessa ja eduskunnassa. Iltapäivälehdet täyttyivät aiheeseen liittyvistä artikkeleista, kuten mitä (metsien) ennallistaminen tarkoittaa. Avaan nyt tätä käsitettä niille, jotka eivät lukeneet kyseisiä artikkeleita.

Viljelty mäntymetsä primäärisukkessiometsävyöhykkeellä Luodon saaristossa. Kuva: Robin Ramstedt.

Metsien ennallistaminen

Metsäisten elinympäristöjen hoidossa, tai tuttavallisemmin metsäteemassa, pyritään ennallistamaan uhanlaisia metsäisiä luontotyyppejä, joiden ominaispiirteet ovat häviämässä. Ominaispiirteiden menettäminen laskee luontotyyppien edustavuutta ja monimuotoisuutta, joita pyritään palauttamaan ennallistamistoimenpiteillä.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa ennallistamistoimenpiteitä kohdistetaan maankohoamisrannikon luonnontilaisten primäärisukkessiometsien kehityssarjoihin sekä lehtoihin. Ensiksi mainittua nimihirviötä kutsun jatkossa primäärisukkessiometsäksi. Primäärisukkessiometsää löytyy globaalista näkökulmasta ainoastaan Itämeren maankohoamisen vaikutusalueelta, minkä johdosta kyseistä luontotyyppiä on erityisen tärkeätä säilyttää.

Lehdot ovat vielä primäärisukkessiometsiäkin uhanalaisempia, sillä niiden osuus koko Suomen metsämaan pintalasta on vain noin 1 %. Lisäksi lehdot sijoittuvat yleensä vesistöjen äärelle, missä ihmispaine ja rakentaminen on yleensä huomattavaa.

Tavallisin syy primäärisukkessiometsän edustavuuden heikkenemiseen on metsien viljely tai muut metsätaloustoimet, sillä luontotyypin edustavuus on kytkeytynyt koskemattomiin kehityssarjoihin.

Primäärisukkessiometsän kehityssarjat alkavat rannanläheisistä pensaikoista ja lehtometsistä muuttuen kehityksen edetessä karummiksi havumetsiksi. Maankohoamisen ja ajan myötä maaperä muuttuu havumetsävyöhykkeelle ominaiseksi happamaksi podsolimaaksi, jolloin metsää ei enää luokitella primäärisukkessiometsäksi. Tähän prosessiin menee reilu 1000 vuotta.

Metsähallitus on suorittanut pienaukotuksia ja puiden kaulaamista Luodon saaristossa.
Kuvat: Robin Ramstedt.

Lehtoja uhkaa sen sijaan luontainen kuusettuminen. Vaikka kuusi onkin lehtojen yleisin puulaji, liika kuusettuminen uhkaa lehtojen multaisia ruskomaita hapettamalla näitä ja heikentää  näin ollen lehtipuiden kasvumahdollisuuksia.

Rehevää lehtokasvillisuutta Pitkämönluoman Natura 2000 -alueella. Kuva: Hanna Gulin.

Kuusivaltainen metsäalue Pitkämönluomassa. Kuva: Hanna Gulin.

Metsäteemassa toimenpiteet sijoittuvat ensisijaisesti Natura 2000 -alueille ja yksityisille luonnonsuojelualueille. Näin ollen voidaan varmistaa, että toimenpiteet vaikuttavat alueen luontoon myös jatkossa, kun metsätaloustoimet eivät pääsääntöisesti ole mahdollisia. Metsäteemassa on kuitenkin mahdollista toteuttaa toimenpiteitä myös suojelemattomille kohteille. Tämä on välttämätöntä, jotta uhanalaisten metsäluontotyyppien ja -lajien negatiivista kehitystä olisi realistista muuttaa.

Pääasialliset toimenpiteet joilla lisätään yllä mainittujen luontotyyppien edustavuutta ja monimuotoisuutta on viljeltyjen metsien hakkuut (joko pienaukotuksina tai laajempina hakkuina) ja kuusien poistaminen. Näillä toimilla edistetään metsien luontaista kehitystä tai tiettyjen puulajien kasvumahdollisuuksia. Suuri syy metsäluontomme köyhtymiseen on lahopuuston vähyys, joka on elintärkeä monille lajeille. Kaatamalla eri lajisia ja ikäisiä puita sekä kaulaamalla näitä, muodostetaan erirakenteista maa- ja pystylahopuuta, mikä palvelee mahdollisen suurta lajijoukkoa lyhyemmällä ja pidemmällä aikajänteellä.

Esimerkillinen pystylahopuu kääpineen. Kuva: Robin Ramstedt.

Vaikka metsät ovatkin monimuotoisesti tärkeitä, nämä muodostavat vaan osan koko luonnon monimuotoisuudesta. Tästä johtuen eri Helmi-teemojen kohteet toimenpiteineen pyritään yhdistämään isoimmiksi kokonaisuuksiksi uusilla Helmi-alueilla, jolloin kohteiden kytkeytyvyys tukee luonnon monimuotoisuuden elpymistä tehokkaammin.

Robin Ramstedt
Luonnonsuojelun asiantuntija ja metsäteema vastaava
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

HELMI-tiimi kävi yhteistyökumppanin kanssa maastokäynnillä

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen luonnonsuojeluyksikön HELMI-tiimi teki maastokäynnin Vanhaan Vaasaan. Päivä alkoi tutustumisella Hovioikeuden metsään, jonka Vaasan kaupunki on suojellut Suomi 100 -tekona. Hovioikeuden metsässä on suunniteltu ja toteutettu HELMI-elinympäristöohjelman puitteissa perinnebiotooppien kunnostustoimia alueelta löytyville vanhoille laidunlaikuille, jotka ovat jäänteitä alueella aikoinaan ennen Vaasan paloa sijainneesta asutuksesta. Aamupäivä kului kohteessa joutuisasti paikallisoppaana toimineen luonnonsuojeluyksikön lintuvesikoordinaattori Olli Aution kerratessa alueen historiaa, sekä harvinaista kasvilajistoa. Metsässä pidetyn kahvitauon yhteydessä päästiin yllättäen kuuntelemaan pyyn viheltelyä, joka oli myös paikallisoppaallemme ensimmäinen pyyhavainto kyseisessä paikassa. Pohdittavaksi jäi, onko suojelulla ollut vaikutusta pyiden ilmestymiseen kohteelle, vai selittyneekö se ajallisella vaihtelulla ja lajille suotuisalla kesällä. Vielä ennen lounasta kävimme tutustumassa Linnanvalleilla harvinaisen keltakynsimön (Draba nemorosa) esiintymään, joka Suomessa on muinaistulokas ja suosii kyseisenlaisia hyvin vanhoja kulttuuriympäristöjä. Lajista on eniten havaintoja etelärannikon viikinkien vanhan idäntien varrelta Uudeltamaalta Kymenlaaksoon (Laji.fi).

Pitkospuut vievät Risön lintutornille.

Iltapäiväksi seuraamme liittyi Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelutiimiläisiä, joiden kanssa tutustuimme Metsähallituksen isännöimään Risön metsä- ja merenrantakokonaisuuteen. Alue on ennen valtiolle siirtymistään toiminut paikallisen maa- ja metsätalousoppilaitoksen (nyk. Yrkesakademin) opetuskohteena, ja voikin todeta alueen olleen metsätalousmielessä erittäin huolella hoidettu. Alueen kunnostussuunnittelusta ja luonnonsuojelullisista hoitotoimista ryhmää valistivat Jouni Elonen ja Carina Järvinen Metsähallituksesta. Risö oli ensimmäisiä alueita Vaasan seudulla, jolla metsä- ja suoluonnon ennallistamistoimenpiteitä tehtiin. Toimenpiteitä aikoinaan suunnitelleen Elosen johdolla oli antoisaa tutustua kohteisiin, kun opas kuvaili lähtötilannetta sekä suunnitteluprosessia. Pääsimme tutustumaan moniin mielenkiintoisiin alueella tehtyihin hoitotoimiin, ja yhdessä voitiin todeta valittujen ennallistamistoimenpiteiden olleen oikeita. Risössä on tukittu ojia korpikuvioilla, jolla puustoisen suon vesitaloutta pyritään palauttamaan luonnontilaisemmaksi niillä esiintyvän tyyppi- ja uhanalaislajiston elinolojen parantamiseksi. Alueella on myös hakattu/poistettu ja kaulattu liian rehevälle kasvualustalle istutettuja mäntyjä ja suosittu lehtipuita ja kuusia kyseisten kohteiden luonnontilan edistämiseksi.

Merensalmi on maankohoamisen ja rehevöitymisen myötä kasvanut umpeen ja ruovikoitunut.

Metsästä matkamme jatkui vielä Risön lintutornille. Polku lintutornille kulkee pitkoksilla keskellä korkeaa ruovikkoa. Alueella ennen sijainnut merensalmi on maankohoamisen ja rehevöitymisen myötä kasvanut umpeen ja ruovikoitunut. Avoimet merenrantaniityt ovat monille lajeille, erityisesti linnustolle, hyvin tärkeitä, ja niiden kokonaispinta-ala on laskenut jyrkästi perinteisten maankäyttömuotojen hävittyä rannikolta. Ennen yleinen rantalaidunnus piti ranta-alueet matalakasvuisina ja avoimina, ja niistä elinympäristöistä riippuvaiset lajit ovat harvinaistuneet elintilan hävitessä. Sen takia aluetta hoidetaan lintuvesiteeman kohteena perinteistä maankäyttöä myötäilevin menetelmin, vaikkei kyseisellä alueella varsinaista laidunhistoriaa olekaan. Ensimmäisenä hoitotoimena se niitetään, ja jatkohoitajiksi alueelle pyritään saamaan nautakarja laiduntamaan ruovikon edelleen taannuttamiseksi, jolloin matalampikasvuinen varsinainen niittykasvillisuus saa mahdollisuuden kehittyä.         

Kahvitauolla ELY-keskuksen väkeä yhdessä Metsähallituksen Luontopalveluiden luonnonsuojelutiimiläisten kanssa.

Lintutornin nuotiopaikalla joimme vielä iltapäiväkahvit ja keskustelimme tulevaan HELMI-yhteistoimintaryhmän perustamiskokoukseen valmistautumisesta. Lisäksi keskustelua käytiin organisaatioiden välisestä yhteistyöstä sekä tulevan vuoden Helmi-töiden resursseista ja painotuksista. Kaiken kaikkiaan maastopäivä oli erittäin antoisa, ja vertaisoppiminen sekä ongelmien läpikäynti kollegoiden kanssa hedelmällistä. Tästä on hyvä jatkaa kohti talvea ja tulevien kohteiden hoitosuunnittelua.

Lue lisää HELMI-elinympäristöohjelmasta (www.ym.fi)

Jussi-Tapio Roininen
Luonnonsuojelun asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Freshabit LIFE IP – Pohjanmaan joet -hankkeen hienot tulokset monien uhanalaisten lajien ja vesiluonnon hyväksi

Valtakunnallinen Freshabit LIFE IP -hanke käynnistyi vuonna 2016 ja tulee päätökseen tänä syksynä. Yksi hankkeen kahdeksasta osahankkeesta oli Freshabit LIFE IP – Pohjanmaan joet, johon kuuluvat Ähtävänjoki, Lapväärtin-Isojoki ja Karvianjoki. Pohjanmaan joet -hanketta (katso kaikki toimijat alueella linkistä) toteutettiin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen koordinoimana ja monen tahon yhteistyönä. Sen puitteissa tehtiin paljon erilaisia toimenpiteitä jokien, järvien ja pienvesien hyväksi.

Isojoen purokunnostukset ja vaellusesteiden poisto – meritaimen nousee Isojoen latvaosiin lähes 100 vuoden jälkeen

Lapväärtin-Isojoella kunnostettiin virtavesiä muun muassa luomalla lisääntymisalueita meritaimenelle sekä poistettiin vaellusesteitä joista ja puroista. Lapväärtin-Isojoki on eteläisen Suomen merkittävin meritaimenjoki. Joen meritaimen on alkuperäistä kantaa ja luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Isojoki, kuten moni muukin joki, on aikoinaan muokattu patoamalla ja perkaamalla. Vaellusesteiden poiston lisäksi meritaimen tarvitsee sopivia kutupaikkoja, joita ei peratussa uomassa ole ilman kunnostustoimenpiteitä. Taimen on tärkeä sateenvarjolaji, jonka suojelusta hyötyy moni muukin laji ja lisääntyäkseen sen täytyy päästä vaeltamaan makeaan virtaveteen.

Yksi Pohjanmaan jokien laajimmista ja merkittävimmistä toimenpiteistä oli Villamon patoalueen kunnostus ja padon poisto, joka tehtiin yhteistyössä paikallisten toimijoiden ja maanomistajien kanssa. Villamon pato oli Isojoen pääuoman viimeinen täydellinen nousueste ja sen poistaminen merkitsi lähes 80 kilometrin matkan avautumista muun muassa meritaimenelle. Kunnostus valmistui vuonna 2018 ja vuosien 2019–2020 aikana toteutettiin Lapväärtin-Isojoen taimenseurannat ja -tutkimukset. Yksi seurantakeinoista oli radiotelemetriaseuranta, joka tuotti runsaasti tietoa meritaimenien vaelluksesta ja levittäytymisestä Lapväärtin-Isojoen eri osiin. Merkittävä havainto oli meritaimenen nousu kutemaan Isojoen kirkonkylän alueelle, ohi kunnostetun Villamon patoalueen.

Villamon patoalue. A) Ennen kunnostuksia (v. 2016), b) vaelluseste poistettu (v. 2017), c) patoalueen kunnostus valmis (v. 2018). (Kuvat: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri on toteuttanut useita purokunnostuksia talkootyönä Freshabit-hankkeen puitteissa Isojoella ja Karvianjoella. Yksi kokeiltu kunnostusmenetelmä oli runsas luonnonpuun lisääminen purouomaan, joka toteutettiin maanomistajien kanssa vuonna 2016. Oulun yliopisto, Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus ovat tehneet purokunnostusten seurantaa useassa kohteessa ja alustavat tulokset ovat olleet lupaavia. Puukunnostus parantaa perattujen ja voimakkaasti hiekottuneiden metsäpurojen pidätyskykyä ja puroekosysteemiä.

Raakkujen eli jokihelmisimpukoiden kannan elvyttäminen

Ähtävänjoella toimenpiteet keskittyivät ikääntyneen ja radikaalisti vähentyneen jokihelmisimpukka- eli raakkukannan elvyttämiseen. Raakku kuten meritaimenkin on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Se on virtavesiemme tärkeä avainlaji ja raakun esiintyminen kertoo myös vesien hyvästä tilasta. Huonokuntoisia raakkuja siirrettiin vuosien 2016 ja 2017 aikana kuntoutumaan Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalle. Syksyllä 2018 parempien olosuhteiden ja hyvän ravinnon ansiosta raakut alkoivat tuottaa toukkia, jotka kasvoivat talven lohen ja taimenen kiduksilla. Kesällä 2019 ne aloittivat elämänsä pieninä simpukoina. Lisääntyminen on onnistunut useana vuonna peräkkäin ja pieniä raakun poikasia on syntynyt paljon. Esimerkiksi kesäkuussa 2021 siirrettiin Konnevedeltä Ähtävänjoelle noin 1200 vuonna 2019 syntynyttä raakkua. Pikkuraakkuja on siirretty tutkimusasemalta kasvatuslevyissä ja soralaatikoissa jatkokasvatuskokeisiin kotijokeensa.

Seuranta on antanut hyviä tuloksia, pikkuraakut ovat kasvaneet hyvin ja kuolleisuus on ollut alhaista. Kun raakut ovat kasvaneet herkimpien elinvuosiensa yli, noin 2–5 vuoden ikäisiksi, ne voidaan vapauttaa kasvamaan niitä varten kunnostetuille kohteille. Kasvatuskokeet ovat antaneet myös tärkeää tietoa, jota voidaan hyödyntää muun muassa Lapväärtin-Isojoella käynnistyneessä Life-Revives -hankkeessa. Alla kuvia raakunpoikasista kasvamassa soralaatikoissa ja kasvatuslevyissä. (Kuvat: Kari Saari ja Eero Mäenpää)

Lintuvesien tilan parantaminen

Myös taantuneet lintuvesikohteet ovat olleet hankkeen kunnostuslistalla. Pohjanmaan jokien alueella näitä kohteita ovat Evijärven Jokisuunlahti ja Blomträsket Kristiinankaupungissa. Molemmat kohteet ovat suojeltuja linnustonsa vuoksi ja kuuluvat Natura 2000 -verkostoon. Lintujärvien rehevöityminen ja umpeenkasvu ovat merkittävä tekijä lintukantojen romahtamiseen viimeisen 50 vuoden aikana. Avovesialueiden niitto ja ruoppaus sekä suojaisia pesäpaikkoja tarjoavien keinosaarten ja luotojen rakentaminen ovat lintuvesikunnostuksen tärkeimpiä toimia. Muun muassa näillä toimilla voidaan auttaa monia uhanalaisia ja taantuneita lintulajeja, kuten heinätaveja, punasotkia ja monia kahlaajalajeja. Toimenpiteitä jatketaan HELMI-ohjelmassa vuoteen 2030 saakka. Lintuvesistä ja niiden kunnostuksesta voit lukea lisää Lintuvedet – umpeenkasvun uhan alta kukoistaviksi lintuparatiiseiksi blogista.

Valuma-alue ratkaisevassa osassa

Metsähallituksen luontopalvelut ennallistivat metsäojitettuja soita Isojoen ja Karvianjoen latvoilla yhteensä 180 hehtaarin alueella sekä Haapakeitaan suojelualueen keskellä sijaitsevan Haapajärven vedenpintaa nostamalla. Näillä toimilla pystytään palauttamaan alueiden monimuotoisuutta ja pidättämään valumavesiä. Suomen metsäkeskus on suunnitellut Isojoen latvaosien alueelle vesiensuojelu toimenpiteitä, joilla vähennetään metsätalouden aiheuttamaa kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutumista vesistöihin. Toimenpiteet toteutetaan Kemera-tuella.

Laskeutusallas Isojoen Riitaluomalla. (Kuva: Erika Saarenpää)

Tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen tärkeää

Nuoremmalle sukupolvelle monet ennen tavalliset ja elinvoimaiset lajit ovat saattaneet jäädä vieraiksi, kun lajien kannat ovat vuosikymmenien saatossa taantuneet tai niiden pääsy luontaisille elinalueilleen on estetty. Lajien säilymisen ja vesiluonnon tilan turvaamiseksi tarvitaan työtä jatkossakin ja tietoisuuden lisääminen on tärkeää. Mukaan olisi hyvä saada myös lisää uusia toimijoita, sillä vain yhteistyöllä voimme saavuttaa nämä päämäärät. Freshabit-hankkeen yksi tärkeimpiä tavoitetta on ollut tietoisuuden, verkostojen ja yhteistyön lisääminen, jotta myös tulevat sukupolvet saavat nauttia monimuotoisesta vesiluonnosta. 

Sirpa Jokipii
Vesistökunnostusryhmän viestinnän harjoittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Miksi ELY-keskusten vastuulla on vesitaloushankkeita ja vesistörakenteita?

Vesitaloushankkeella tarkoitetaan vesilain (587/2011) ja sen edeltäjien mukaisia hankkeita. Valtio on toteuttanut 1800-luvun lopulta lähtien hyvinkin erilaisia vesitaloushankkeita, tekojärvien rakentamisesta lintuvesien kunnostuksiin. Yhteistä hankkeille on, että niillä on tarkoitus parantaa yleishyödyllisiä vesien käyttömuotoja, kuten tulvasuojelua, kalojen kulkua, virkistyskäyttöä ja vesien moninaiskäyttöä.

Miksi valtio on sitten ryhtynyt hakijaksi erilaisiin vesitaloushankkeisiin? Syyt ovat vaihdelleet aikojen ja tarpeiden mukaan. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa uitto oli merkittävä kuljetusmuoto, joten valtio rakensi paljon uittoväyliä. Sotien jälkeen maatalousmaata tarvittiin lisää ja valtio perkasi jokiuomia ja suunnitteli ja toteutti suuria tulvasuojeluhankkeita. Myös vesihuollon tarpeisiin on toteutettu suuri vesistöhanke, kun Kaskisiin 1970-luvulla perustetulle sellutehtaalle tarvittiin riittävästi makeaa vettä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskus) hallintaan vesitaloushankkeet ja niihin liittyvät rakenteet ovat tulleet maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja ympäristöministeriön (YM) rahoittamien yleishyödyllisten hankkeiden kautta. MMM:n rakenteet liittyvät yleensä tulvasuojeluun, vesien käyttöön ja kalataloudellisiin kunnostuksiin. YM:n kohteet liittyvät pääosin lintuvesien kunnostukseen. ELY-keskusten lisäksi esimerkiksi Metsähallitus omistaa vanhoja uittorakenteita ja Luonnonvarakeskus luonnonravintolammikkoja. Tässä kirjoituksessa keskitytään ELY-keskusten vastuulla oleviin MMM:n hallinnonalan hankkeisiin.

Esimerkkejä valtion vesitaloushankkeista

Esimerkkinä valtion toteuttamista hankkeista on ensimmäisenä syytä mainita tulvasuojelu, joka on ollut tärkein hanketyyppi erityisesti Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alueella. Tulvasuojeluhankkeissa toimenpiteisiin on kuulunut mm. tekojärvien rakentamista sekä näiden ja luonnonjärvien säännöstelyä, tulvapengerryksiä ja uomien perkauksia. Tällaisia hankkeita on toteutettu mm. Perhonjoella, Lapuanjoella ja Kyrönjoella. Toinen esimerkki ja tänä päivänä selvästi lisääntyvä hankeluokka on kalataloudelliset kunnostukset, joiden tavoitteena on yleensä lohikalojen, kuten taimenen ja lohen kantojen vahvistaminen ja palauttaminen. Usein valtion vastuulla olevat kalataloudelliset kunnostukset liittyvät valtion aikaisemmin toteuttamiin muihin hankkeisiin eli kyseessä on ns. vanhojen syntien korjaaminen.

Valtion vesitaloushankkeisiin liittyy suuri määrä vesistörakenteita. ELY-keskusten hallinnassa on noin 440 MMM:n toimialan vesitaloushanketta, joihin liittyy 3700 vesistörakennetta ja -laitetta. Merkittävimpiä rakenteita ovat mm.

• 21 tekojärveä,
• 55 maapatoa,
• 480 muuta patoa,
• 150 säädettävää juoksutusrakennetta ja
• 77 pumppaamoa.

ELY-keskusten vastuulla on myös 52 patoturvallisuuslain mukaisesti luokiteltua patoa, joista ns.1-luokan patoja on 12 kappaletta. Tällainen 1-luokan pato on määritelty sellaiseksi, joka onnettomuuden sattuessa aiheuttaa vaaran ihmishengelle ja terveydelle tai huomattavan vaaran ympäristölle tai omaisuudelle.

Maakunnittain tarkastellen valtion vesistörakenteiden määrä on suurin Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, joissa tulvien hallitsemiseksi ja virkistyskäytön edistämiseksi on varsinkin 1960–1980-luvuilla tehty paljon rakenteita. Toisaalta esimerkiksi Kainuussa löytyy paljon vanhoja uittorakenteita, Pohjois-Savosta ja Satakunnasta säännöstelyluukkuja sekä Uudeltamaalta pohjapatoja.

ELY-keskusten vastuulla on useita tekojärviä, jotka on ensisijaisesti rakennettu tulvasuojelun tarpeisiin, mutta niillä on suuri merkitys myös virkistyskäytölle. Kuvassa Kyrkösjärven tekojärvi.

Vesistörakenteiden omistajuus keskistetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle

MMM:n vesistörakenteiden omistajuus on keskitetty valtakunnallisesti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hallintaan vuonna 2016. Keskittämisen seurauksena, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa vesistörakenteiden ylläpidon koordinoinnista. Hankkeiden luvanhaltijana toimii kunkin toimialueen ELY-keskus. Vesilain mukaiset luvat ja niiden velvoitteet ovat toistaiseksi voimassa olevia. Tästä syystä luvanhaltijana toimivilla ELY-keskuksilla onkin hankkeisiin liittyviä merkittäviä kunnossapitovelvollisuuksia ja muita velvoitteita. Paikallisen ELY-keskuksen vastuulla on uusien hankkeiden suunnittelua ja vanhojen hankkeiden lupien päivittäminen. Esimerkiksi säännöstelymääräyksien muutoksilla pyritään sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

Vesistörakenteiden ylläpitoon sisältyy, sekä rakenteiden lupien mukainen kunnossapito, että perusparannukset, joilla pyritään etenkin lisäämään automatiikkaa ja parantamaan patoturvallisuutta. Ylläpidon koordinoinnissa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus suunnittelee, miten vesistörakenteiden valtakunnallinen rahoitus (keskimäärin 4–5 milj. euroa/vuosi) kohdennetaan ja huolehtii perusparannusten kilpailuttamisesta. Vesistörakenteiden kunnossapito, mm. pengerten niitto, ojien kaivuu, huoltoteiden sorastus, hankitaan pääosin ELY-keskusten liikennevastuualueiden alueurakoiden yhteydessä.

Löyhingin pumppaamo on rakennettu 1970-luvulla ja se perusparannus alkoi syksyllä 2021. Hankkeen kustannusarvio on 1,3 milj. euroa.

Mauri Keränen
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus