Henkilövahinkoon johtaneet liikenneonnettomuudet 2021 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen maanteillä

Henkilövahinkoon johtaneita liikenneonnettomuuksia (heva-onnettomuudet) ovat kuolemaan ja loukkaantumiseen johtaneet liikenneonnettomuudet yhteensä. Vuonna 2021 tapahtuneista, poliisin tietoon tulleista, onnettomuuksista 22 johti kuolemaan (23 henkilöä menehtyi ja 11 loukkaantui) ja 150 loukkaantumiseen (206 henkilöä loukkaantui). Heva-onnettomuuksia oli näin 172 kpl.

Vuonna 2021 tapahtui (omaisuusvahingot mukaan lukien) yhteensä 763 liikenneonnettomuutta (vuonna 2020 luku oli 746). Heva-onnettomuudet Etelä-Pohjanmaan ELYn maanteillä ovat vähentyneet tasaisesti vuoden 2015 jälkeen ja ovat vuoden 2017 jälkeen Väyläviraston asettaman tavoitteen alla.

Diagrammi-kuva näyttää, miten henkilövaihinkoon johtaneet onnettomuudet ovat vähentyneet Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella.
Henkilövahinko-onnettomuudet vuosina 2012- 2021, maanteillä Etelä-Pohjanmaan ELY- keskuksen alueella.

Sen sijaan kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ei ole pystytty vähentämään tarpeeksi, vaan esimerkiksi vuosi 2021 oli näiden onnettomuuksien osalta erittäin huono.

Maanteiden onnettomuuksista tapahtui pääväylillä eli valta- ja kantateillä 54 % (89 kpl) ja alempiluokkaisilla teillä 46 % (77 kpl). Henkilövahinkoon johtaneet onnettomuudet tapahtuivat useimmiten hyvissä olosuhteissa. Onnettomuushetkellä sää oli kirkas tai pilvipoutainen 78 % (134 kpl) onnettomuuksista. Vesisateella tapahtui 10 % (17 kpl) onnettomuuksista, lumi, rae- tai räntäsateella 7 % (12 kpl) ja sumulla 1 % (1 kpl).

Yleisin onnettomuusluokka oli yksittäisonnettomuus, joita oli 34 % (58 kpl) kaikista onnettomuuksista. Seuraavaksi yleisimmät onnettomuusluokat olivat peräänajo-onnettomuus (12 %, 20 kpl) ja kohtaamisonnettomuus (10 %, 18 kpl). Eläinonnettomuuksista 5 % (12 kpl) johti henkilövahinkoihin.
Henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista jalankulkijaonnettomuuksia oli 2 % (3 kpl), polkupyöräonnettomuuksia 5 % (8 kpl) ja mopo-onnettomuuksia 6 % (10 kpl).

Kuvituskuva 50 kilometriä tunnissa liikennemerkki ja liikkeessä oleva auto.

Onnettomuudet aiheuttavat inhimillisten kärsimysten lisäksi taloudellisia menetyksiä. Suomessa käytössä olevan onnettomuuskustannusmallin mukaan, liikenneonnettomuuksien yksikkökustannukset ovat, henkilövahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa, noin 308 800 euroa ja omaisuusvahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa noin 2 200 euroa (Tieliikenteen onnettomuuskustannusten tarkistaminen, Trafi 2016). Kuntien maksettavaksi onnettomuuskustannuksista kohdistuu noin 15-20 % muun muassa pelastus-, terveys- ja sosiaalitoimen menoina aikaisempien tutkimusten mukaan (mm. Valmixa 2006). Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen maanteillä tapahtuneet onnettomuudet maksoivat vuonna 2021 noin 54,4 miljoonaa euroa, josta kunnalle kohdistuvien kustannusten osuus on noin 10,8 miljoonaa euroa.

Lue lisää:
Liikenneonnettomuudet 2017-2021 kartalla (https://mobilityanalytics.ramboll.com/onn/poliisi/)

Blogikirjoittajan kuva ja vieressä nopeusrajoitusmerkki ja hirvivaaramerkki.

Kjell Lind
Liikenneturvallisuusvastaava
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus