Oppisopimuksella tuotetaan räätälöityä osaamista työpaikoille

Kohti oppisopimusta -pilotti starttasi kuluvan vuoden toukokuun alussa. Tunnelmat olivat korkealla, ja pilotin aihe, oppisopimuksen tunnettuuden parantaminen ja uusien oppisopimusten syntymisen helpottaminen, mitä mielenkiintoisin. Tätä kirjoittaessani pilottiaikaa on kulunut neljä ja puoli kuukautta. Mikä on tilanne nyt? Minkälaisia havaintoja ja oivalluksia oppisopimuksen tiimoilta on tässä ajassa tehty? 

Ensimmäinen havainto ei ole yllättävä; oppisopimus koulutusmahdollisuutena tunnetaan. Sen historia on noin 400 vuoden mittainen, joten ei ihme, että konsepti on tuttu. Sen uudistuneet toteuttamisen muodot ovat kuitenkin melko vieraita niin opiskelemaan haluaville kuin työnantajille, jotka voisivat oppisopimuspaikan kiinnostuneelle tarjota.  

Opintokokonaisuuden koostamiseen on monia vaihtoehtoja

Nykyään oppisopimus voi kestää muutamasta viikosta muutamaan vuoteen – oppisopimuksella kun voidaan suorittaa yksittäisiä tutkinnon osia tai vaikka koko tutkinto. Oppisopimuksella pystytään räätälöimään yritysten tarpeisiin sopivia osaajia, sillä tutkinnon osia voidaan valita eri tutkinnoista. Näin voidaan toteuttaa monipuolinen osaamiskokonaisuus aivan kuin irtokarkkeja valikoiden – yksi tuota, kaksi tuota toista ja neljä tutkinnon osaa tuota kolmatta tutkintoa. Valinnan varaa löytyy 42:n ammatillisen perustutkinnon, 64:n ammattitutkinnon ja 55:n erikoisammattitutkinnon joukosta.  

Yrittäjät ja muut työnantajat tuntevat parhaiten oman organisaationsa osaajatarpeet, mutta haasteena tuntuu olevan juuri sopivien, kyseiseen työhön motivoituneiden tekijöiden löytäminen. Hyvässä työllisyystilanteessa valmiit osaajat ovat pitkälti jo työntouhussa. Useilla työnhakijoilla on tarve lisätä ammatillista osaamistaan työllistyäkseen, mutta he eivät vielä ole varmoja mikä olisi se oma ala ja tehtävä.  

Oppisopimuksen avulla pystytään räätälöimään kunkin yrityksen tarpeisiin soveltuvia osaajia. Koulutus voidaan koostaa yksittäisistä tutkinnon osista, joiden avulla muodostetaan monipuolinen osamiskokonaisuus.

Kohti oppisopimusta -pilotti auttaa hahmottamaan mahdollisuuksia

Tässä kohtaa Kohti oppisopimusta –pilotti ja muut TE-palvelut voivat olla avuksi. Uravalmennusten ja ammatinvalinnan ohjauksen lisäksi on tarjolla Kohti oppisopimusta -valmennus, jossa työstetään omaa alavalintaa ja käydään läpi maakunnan ajankohtaisia työllistymismahdollisuuksia. Jos vaikka sattuisi, että se omalta tuntuva työ löytyisi tästä läheltä, ja siihen voisi kouluttautua oppisopimuksen kautta. Ensimmäinen valmennus starttasi 14.9. ja tartuimme mielenkiinnolla haasteeseen ensimmäisen ryhmän kanssa.  

Kohti oppisopimusta -pilotissa opiskelemaan haluavalle on tarjolla kaikki ammatilliset alat, mutta erityisen hienoa olisi löytää oppisopimusopiskelija niihin useisiin maakunnan yrityksiin, joissa olisi oppisopimuksen jälkeen työtä tarjolla. Kuinka se parhaiten onnistuisi? Mikä lisäisi vetovoimaa tekijäpulasta kärsiviin yrityksiin? Tunnettuus on yksi perusasia. On vaikea haluta töihin yritykseen, jota ei tunne eikä tiedä. Tunnettuuden lisäämiseksi haluamme haastaa paikalliset mediat mukaan tekemään juttuja työvoimapulasta kärsivien alojen yrityksistä. Lisäksi yritysten oma viestintä olisi hyvä valjastaa resurssien mukaan kertomaan yrityksen ja alan uusista tuulista sekä siitä millaista alan työ nykyään on.  

Kohti oppisopimusta -valmennuksessa on tarkoitus mahdollisuuksien mukaan tehdä yritysvierailuja, joiden tavoitteena on eri aloihin tutustuminen. Yrittäjät ja työnantajat voivat itsekin vinkata meille, jos haluavat päästä kertomaan omasta työstään ja yrityksestä työnantajana. Tällaisia vierailuja voidaan toteuttaa fyysisen tapaamisen vaihtoehtona myös Teams -yhteyden kautta. Näin esittäytyminen voidaan halutessa nauhoittaa ja katsoa vaikka useammankin ryhmän kanssa yrityksen luvalla.  

Tavoitteista oppisopimuksiin 

Kirjoituksen alussa esittämääni kysymykseen ”Mikä tilanne on nyt?” voin kertoa, että ilosanomaa oppisopimuksen mahdollisuuksista on viety kiitettävästi eteenpäin. Tietoa on jaettu niin omassa organisaatiossamme kuin työllistämisen verkostossa toimiville. On pidetty infoja, kirjoitettu TE-palvelujen ja yrityspalvelukeskuksen uutiskirjeisiin, Nuorisotakuu -blogiin ja hyödynnetty monipuolisesti somekanavia. Oppilaitosten kanssa teemme tiivistä yhteistyötä etsiessämme tarvittavia tutkintoja tai niiden osia. Oppisopimuksesta kiinnostuneita henkilöasiakkaita on valistettu ja tuettu oppisopimuspaikan löytämisessä. Samoin olemme yhteyksissä yrityksiin ja työnantajiin sekä pohdimme mahdollisuuksia löytää ja kouluttaa osaajia. Kaikki tämä työ on alkanut tuottaa jo tulosta. Oppisopimuksia on syntynyt ja niitä on tekeillä.  

Työ ei kuitenkaan ole vielä tehty. Kohti oppisopimusta -pilotti kestää 2022 vuoden loppuun asti. Kokeilemme ja kehitämme oppisopimukseen liittyvää palvelua matalan kynnyksen palveluksi niin työnantajille kuin osaamisen kehittämistä tarvitseville. Kaikki hyvien tapojen, tietosuojan ja lakien mukaiset keinot ovat toivottavia pyrkiessämme auttamaan potentiaalisia tekijöitä ja tarvitsevia työnantajia kohtaamaan. Eikö vain? 

Oppisopimukseen liittyvissä asioissa voitte olla yhteyksissä meihin pilotin työntekijöihin

  • Anja Anttila, oppisopimuskoordinaattori p. 0295 046 567 
  • Riikka Ilves, uraohjaaja p. 0295 046 064 

Ennakkotietona mainittakoon viikolla 40 vietettävä valtakunnallinen oppisopimusviikko. Sen tiimoilla aiheesta tullaan viestimään lisää. Seuratkaa siis kanavia! 

Antoisaa syksyä! 

Anja Anttila
Oppisopimuskoordinaattori
Yrityspalvelukeskus

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työharjoittelu pähkinänkuoressa

Talven taittuessa ovat avautuneet myös Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusten harjoittelijahaut.

Kaikki vastuualueet ja johdon tuki ovat tänäkin vuonna tarjoamassa, pitkälle toistakymmentä harjoittelupaikkaa Aarresaaren- ja Valtiolle.fi sivuston kautta. Osa harjoittelupaikoista tarjotaan yhteistyössä mm. Seinäjoen kaupungin maataloustoimen kanssa.

Moni ammattiin valmistuva onkin vuosittain tarttunut tähän mahdollisuuteen saada opiskelussa tarvittavaa työharjoittelua ja hankkia samalla arvokasta työkokemusta.

Harjoittelun sisältö

Meille on kunnia-asia, että harjoittelijat saavat tehdä ”oikeita töitä”.  Tarjoamme harjoittelijoille tehtäviä, joissa he voivat aidosti soveltaa opintojaan ja hankkia käytännön työn kautta jatko-opiskelua ja työllistymistä tukevia taitoja. Harjoittelijoille tarjottavissa tehtävissä huomioidaan eri koulutusasteet ja opiskelun etenemisvaihe, jolloin tarjottava tehtävä ja harjoittelijan opiskeluvaihe ja mahdollinen työkokemus voidaan huomioida. Huolellisella etukäteissuunnittelulla pyritäänkin takaamaan harjoittelun onnistuminen.

Toisinaan voimme myös tarjota harjoittelujakson jälkeen mahdollisuutta lopputyön tekemiseen. Tästä syystä harjoittelijan kannattaa rohkeasti ottaa asia puheeksi esimiehensä kanssa.

Palkkaus

Harjoittelun lisäbonuksena on harjoitteluajalta saatu palkka, joka on mukava lisä muuten niin tiukkaan opiskelijabudjettiin. Palkkauksessa noudatamme yleisiä valtionhallinnon harjoittelijoiden palkkataulukoita, joissa otetaan huomioon koulutusaste, opiskelujen etenemisvaihe ja mahdollinen aikaisempi kokemus ko. tehtävistä. Eli, riippumatta mihin valtionhallinnon virastoon pääsee harjoitteluun, palkkaehdot ovat samat.

Perehdyttäminen

Harjoittelijoille järjestettävän valtakunnallisen perehdyttämistilaisuuden lisäksi pidetään omia perehdyttämistilaisuuksia ja nimetään työtehtäviin perehdyttämisestä vastaava.

 

Perehdyttäminen ei ole vain yksipuolista, joten harjoittelijoita rohkaistaan aktiivisesti itse selvittämään ja kyseenalaistamaan asioita. Harvinaista ei ole, että harjoittelijoiden ”uusin silmin” esiin tuoma käytännön ongelma, tai työskentelytavan kyseenalaistaminen onkin muuttanut työskentelytapoja meillä.

Työpaikkaedut

Harjoittelijoille tarjotaan samat työpaikkaedut kuin muillekin. Työantajan tukema lounas, kulttuuri- ja liikuntaetu (EPassi), työterveyshuollon palvelut ja liukuvan työajan käyttömahdollisuus kuuluvat myös harjoittelijalle. Työssä tarvittavat työvälineet, kuten läppärit ja puhelimet hankitaan myös harjoittelujakson ajaksi.

Harjoittelujakson vaikutus työllistymiseen

Harjoittelijoille tehdyissä lähtöhaastatteluissa erityistä kiitosta on saanut mielekkäät työt ja hyvä työyhteisö. Apua on aina saanut tarvittaessa, kynnys kysymyksiin on matala ja harjoittelijat ovat kokeneet kuuluvansa työyhteisöön tasavertaisena jäsenenä. Tästä syystä moni onkin toivonut työllistymistä meille jatkossakin.

Valtionhallinnon rekrytoinnit ovat hyvin maltillisia, mutta mahdollisuus palkata määräaikaista henkilöä avautuu toisinaan. Tuota kautta monelle harjoittelijalle on auennut meille pidempi työmahdollisuus. Esimerkiksi maaseutuyksikössä on yli puolen kymmentä entistä harjoittelijaa eri tehtävissä.

ELY-keskuksen harjoittelu/määräaikainen työsopimus on myös kovaa valuuttaa työmarkkinoilla. Toisinaan matka meiltä onkin jatkunut muihin valtion virastoihin, tai yksityisiin työpaikkoihin (esim. konsultit). Eli, meiltä saatu harjoittelu- tai määräaikainen työkokemus on vaikuttanut valintaan positiivisesti.

Harjoittelujakson onnistuminen parhaimmillaan

Onnistunut, hyvin suunniteltu ja toteutettu harjoittelujakso palvelee niin harjoittelijaa, kuin meitäkin. Kumpikin voittaa.

Harjoittelija saa tarvitsemaansa työkokemusta, pystyy hyödyntää opiskelutietojaan ja hankkii tarvittavia työelämätaitoja. Me puolestamme saamme uusien työtovereiden myötä apua työtehtäviin ja kaupan päälle uusia, raikkaita ajatuksia ja ideoita.


Merja Luhtala
Johtava henkilöstöasiantuntija
Rekrytointitiimi
Keha-keskus

(Keha-keskus on ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintopalveluja tuottava virasto)