Kevättä ja valoa kohti CAP:n kanssa

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (Common Agricultural Policy, CAP) tavoitteilla pyritään kehittämään EU:n maataloustuotantoa tasapainoisella tavalla ottaen huomioon ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin ja edistäen maaseutualueiden elinvoimaisuutta. Viljelijätukien lisäksi myös maaseudun kehittämistukien rahoituskokonaisuus tulee olemaan Etelä-Pohjanmaalla merkittävä.

Alueemme on yksi koko maan maatalous- ja maaseutuvaltaisimmista maakunnista. Maaseudun kehittämisrahoitus tarjoaa jatkossakin hyvät rahoitusmahdollisuudet niin maatalouden kuin maaseudunkin kehittämistoimiin. Rahoituksen avulla tuetaan maatilojen kilpailukykyä vahvistavia investointeja, ympäristö- ja energiainvestointeja sekä eläinten hyvinvointia ja bioturvallisuutta edistäviä investointeja, maaseudun yritysten kasvua ja kehitystä, työllisyyden edistämistä sekä maaseudun harrastusmahdollisuuksien ja vireän toiminnan luomista maaseutukylille. Leader ryhmien rahoitus on merkittävä osa maaseudun paikallista kehittämistyötä.

Rahoituksen tavoitteena on myös helpottaa uuden teknologian hyödyntämistä niin maatiloilla, yrityksissä kuin kylien palvelujen kehittämisessäkin.

Kuvituskuvapiirroksessa on taloja ja teitä.

Toimeenpano alkaa…

Uudistetun maaseutupolitiikan toimeenpano alkaa vaiheittain talven ja kevään aikana. Kansallinen säädösvalmistelu on edennyt, CAP kautta koskevat lakiesitykset on eduskunnassa hyväksytty ja valtioneuvoston asetusluonnoksia valmistellaan. Valtioneuvoston asetusten tultua voimaan tiedämme eri tukijärjestelmien tarkemmat ehdot.  Toimeenpanon valmistelu on Ruokavirastossa hyvässä vauhdissa ja tukien hallinointiin käytettäviä tietojärjestelmiä päivitetään vastaamaan uusia tukijärjestelmiä.  Paperihakemukset jäävät historiaan, jatkossa tuet haetaan ainoastaan sähköisesti VIPU ja HYRRÄ järjestelmissä.

Tuen hakijoilla ja hallinnolla on uuden oppimisen aika ja samalla vanhojen tukijärjestelmien ehdoista pois oppiminen. Suurimmat uudistukset koskevat viljelijätukijärjestelmää. Kokonaisuus on valtavan iso pelto- ja eläintukia koskevine tukijärjestelmineen. Kehittämis- ja rahoitustukien osalta muutokset ovat kohtuullisen pieniä, lähinnä toimintaa selkeyttäviä ja toivon mukaan ”yksinkertaistavia”. Ruokavirasto käynnisti aluehallinnon, ELY-keskusten ja Leader ryhmien koulutukset jo loppusyksyn aikana ja koulutukset jatkuvat koko talven ja kevään ajan.

Kuvituskuvapiirroksessa on laskukone ja paperia sekä kynä.

Maatilojen investointituet, asetusluonnos 22.12.2022

Maatilojen investointitukien ja nuorten viljelijöiden aloitustukien haku alkaa kevään kuluessa. Investointitukea myönnetään 1) maatalouden kilpailukyvyn kehittämiseen ja nykyaikaistamiseen, 2) ympäristön tilaa ja kestävää tuotantotapaa edistäviin investointeihin 3) maatilojen energiainvestointeihin ja 4) eläinten hyvinvointia ja bioturvallisuutta edistäviin investointeihin.

Tuen hakijan ikää ja määräysvaltaa koskevat ehdot säilyvät ennallaan. Ammattitaitoa koskeva edellytys on jatkossa vain maatalouden kilpailukykyä kehittämistä ja nykyaikaistamista koskevissa investoinneissa. Näissä investoinneissa on tuen myöntämisen ehtona liiketoimintasuunnitelman laatiminen. Tuen hakijan on kuitenkin hyvä, erityisesti isoimmissa investoinneissa, esittää liiketoimintasuunnitelma tukihakemuksen yhteydessä. ELY-keskus voi myös harkintansa mukaan edellyttää liiketoimintasuunnitelman laatimista.

Kaikissa investointitukitoimissa on jatkuvan kannattavan toiminnan edellytys. Maatalouden yrittäjätulovaatimus säilyy ennallaan. Hankkeen voi omalla riskillään aloittaa, kun tukihakemus on jätetty vireille. Enää ei siis tarvitse odottaa tukipäätöksen antamista.

Tukea voi hakea jatkuvasti, mutta hakemukset käsitellään tukijaksoittain. Kaikki hankkeet valitaan rahoitukseen valintamenettelyn kautta. Käytössä olevat valtakunnalliset valintakriteerit vahvistetaan tammikuun lopussa.

Kuvituskuvassa on kädessä oleva viljan tähkä.

Käytössä olevat tukimuodot ovat: avustus, tuotantorakennusinvestoinneissa lisäksi korkotukilaina ja mahdollisuus valtion takaukseen. Tukitasoja tulee käyttöön aikaisempaa vähemmän. Maatalouden kilpailukyvyn kehittämistä ja nykyaikaistamista koskevissa investoinneissa avustuksen enimmäismäärä tukikelpoisista kustannuksista olisi arvion mukaan 25 tai 35 %, ympäristön tilaa ja kestävää tuotantotapaa sekä eläinten hyvinvointia ja bioturvallisuutta edistävissä investoinneissa 40 % ja  energiainvestoinneissa 40-50 %. Rakentamiskustannusten laskentaperusteena olevat yksikkökustannukset tullaan tarkistamaan siten, että ne vastaavat paremmin nykyistä kustannustasoa.

Tukikohteet ja käytettävät tukitasot tulevat sisältymään valmisteilla olevaan kohdentamisasetukseen. Kilpailukyvyn kehittämistä ja maatalouden nykyaikaistamista edistävissä investoinneissa nuorilla viljelijöillä on mahdollisuus korotettuun investointiavustukseen nykyisen 5 vuoden sijasta 7 vuoden ajan tilanpidon aloittamisesta.

 

Kuvituskuvapiirroksessa on lehmä.

Nuorten viljelijöiden aloitustuki, asetusluonnos 22.12.2022

Tuen tavoitteena on parantaa nuorten viljelijöiden asemaa ja saada alalle uusia maatalousyrittäjiä, joilla on mahdollisuus kannattavan toiminnan harjoittamiseen ja tilojen kehittämiseen. Tuen ehdot, jotka koskevat nuoren viljelijän ikää, määräysvaltaa ja ammattitaitoa, vastaavat aikaisempia ehtoja. Yrittäjätulovaatimus säilyy ennallaan ja tiloilla on oltava jatkuvan kannattavan toiminnan edellytys.

Avustuksen enimmäismäärä tulee olemaan 40 000 tai alemman tason aloitustuen osalta 10 000 euroa. Avustus maksetaan kahdessa erässä. Maksatusta on jatkossa haettava eli sitä ei enää makseta automaattisesti. Avustuksen lisäksi on mahdollisuus korkotukilainaan ja varainsiirtoverovapauteen aivan kuten aikaisemminkin. Uutena tukemisen muotona otetaan käyttöön valtiontakaus. Jos maataloutta harjoitetaan maatalousyhtymänä tai hakijana on yksityisoikeudellinen yhteisö, jossa on useita tuen edellytykset täyttäviä osakkaita, aloitustuki voidaan myöntää kullekin tuenhakijalle.

Investointitukien tavoin rahoitettavat hankkeet valitaan valintamenettelyn kautta. Tukea voi hakea jatkuvasti, mutta hakemukset käsitellään tukijaksoittain, Tukijaksot ovat jatkossa samat kuin investointituissa.

ELY-keskus tulee järjestämään rahoitustuista koulutusta rahalaitoksille ja neuvojille sekä viljelijöille myöhemmin kevään aikana.

Julkaisemme säännöllisesti Uutisjyvät-uutiskirjettä, jossa kerromme ajankohtaisia asioita CAP:iin, maaseutuun ja maatalouteen liittyen. Tilaa ihmeessä kirjeemme omaan sähköpostiisi täältä (keha.viestitys.fi).

Blogikirjoittajan kuva.

Ritva Rintapukka
Maaseutuyksikön päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Mitä on eläinvalvonta?

Yritän tässä blogissa avata hieman maataloustukien valvontaa eläinvalvojan näkökulmasta. Valvontaa suoritetaan, koska se on edellytys EU-tukien maksamiselle. Valvonnalla myös varmistetaan, että tukiehtoja noudatetaan oikein. Lisäksi sillä pyritään takaamaan viljelijöiden oikeusturva ja tasapuolinen kohtelu hallinnossa.  

Moni on kuullut erilaisia tarinoita eläin- ja peltotukien tarkastuksista eli valvonnoista. Eläinvalvonta tapahtumana kuulostaa monen korvaan ainoastaan eläinten korvamerkkien tarkistelulta, vaikka todellisuudessa toimenkuvaan kuuluu monta muutakin asiaa. Tarkastettavien asioiden laajuus riippuu siitä, mitä kaikkia eri tukimuotoja eläintenpitäjä on hakenut.  

Riippumatta siitä, mitä tukia eläintenpitäjä on hakenut, jokaisella valvontakerralla laskemme eläimet ja tarkistamme korvamerkkien täsmäävyyden tilan pitämään eläinrekisteriin. Merkinnät eläinten pitopaikasta, syntymät, kuolemat ja siirrot tulee olla kirjanpidossa vaatimusten mukaisesti. Tarkastelemme myös eläinten yleistä hyvinvointia ja tuotantotiloja, vaikka tilalla ei olisi haettukaan parempaan eläinten hoitoon ja pitoon maksettavia tukia. Mikäli tila on hakenut eläinten hyvinvointikorvausta, haetuista toimenpiteistä riippuen tarkastamme, että tilalla on säädöksien kokoiset karsinat, riittävästi juomapisteitä, eläinten puhtauden ja että kuivitusta on runsaasti yms. Mikäli näissä asioissa huomataan puutteita, keskustelemme niistä viljelijän kanssa. 

Eläinten hyvinvointiin liittyvissä puutteissa, meillä on ilmoittamisvastuu muille viranomaisille, kuten läänin- ja kunnaneläinlääkärille.  

ELY-keskuksen tekemä eläinvalvonta on myös eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvontaa. Tällä pyritään pääosin pitämään elintarviketurvallisuudesta huolta.  

Lehmiä laitumella.

Eläinvalvontaa Etelä-Pohjanmaalla

Eläinvalvonnassa työviikko koostuu toimisto- ja valvontapäivistä. Maanantait ollaan pääsääntöisesti toimistolla valmistelemassa tulevia valvottavia tiloja. Toimistolla tulostellaan tarvittavat paperit mm. valvontapöytäkirjat, eläinluettelo ja eläintenpitorekisteri. Vaikka tallennammekin paljon maastossa sähköisesti suoraan sovellukseen, on silti hyvä olla varalla paperit mukana.

Pademiasta johtuvana poikkeusaikana valvonnoista soitetaan etukäteen tilalle ja sovitaan yhdessä tapaaminen. Kuitenkin niin, että valvonta tulee suorittaa seuraavan 48 tunnin kuluessa ilmoituksesta. Normaalina aikana valvonnat suoritetaan ennalta ilmoittamatta.

Loppuviikko, eli tiistaista-perjantaihin, kierretään pääsääntöisesti tiloja. Valtaosa valvottavista tiloista on nautatiloja. Teemme valvontaa myös sika-, siipikarja- lammas- ja vuohitiloille.

Tilat ottavat useimmiten meidät vastaan hyvin ja siellä tiedetään, että valvonta kuuluu asiaan. Tässä työssä parasta on erilaisten ihmisten kanssa toimiminen, puhtaat ja terveet eläimet, sekä tunne siitä, että tilallinen on tyytyväinen ja helpottunut käynnin jälkeen.

Vihertävä pelto aurinkoisena päivänä.

Hannu Koskela
Tarkastaja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus