Otamme juomavetemme joko pinta- tai pohjavedestä, joka puhdistetaan ja johdetaan koteihin juomavesiverkostoa pitkin. Kodeissa vesi nuhraantuu ja likaantunut vesi kerätään viemäriverkostoa pitkin jätevedenpuhdistamolle puhdistettavaksi. Puhdistettu vesi johdetaan takaisin vesistöön ja meriin, jossa se on jälleen osa kiertokulkua.
Vedenpuhdistuksen tarkoituksena on taata kaikille suomalaisille puhdasta vettä käyttöönsä sekä juoma- että talousvedeksi. Suomalaiset käyttävätkin puhdasta vettä hyvin paljon, yli 155 litraa päivässä ja suomalainen vesi on maailmanlaajuisestikin erittäin puhdasta. Hyvin toimivasta vesihuollostamme on siksi helppo puhua myös kansainvälisillä areenoilla: pullovesi ei ole tarpeen, kun hanasta saa parempaa.
Puhtaan veden tuotantokustannukset ovat keskimäärin 1,08€/m3 (vesi.fi). Tämä vastaa määrältään 2000 kaupasta ostettua puolen litran vesipulloa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan hanavesi on selkeästi parempaa eikä pakatun veden juomiselle ole mitään terveydellistä perustetta.
Puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys
Suomessa on kuitenkin koettu tilanteita, joissa pullotettu vesi on ollut korvaamatonta. Esimerkiksi Äänekosken, Porvoon ja Nokian vesikriisit ovat osoittaneet, että pullovedet voivat nousta arvoon arvaamattomaan.
Inhimillisten vahinkojen lisäksi verkostojen ikä tuo vesihuoltolaitoksille lähitulevaisuudessa uuden, ison haasteen. Suomen vesihuollossa ollaankin pian uudessa vaiheessa, jossa verkostojen saneerauksista tulee vähitellen kaikkien laitosten arkipäivää. Kun vesijohtoverkostojen rakenteet ja eri osat vanhenevat, tarvitaan keinoja arvioida verkoston kuntoa ja saneeraustarvetta sekä varautumista erilaisiin vesihuollon häiriöihin. Suomessa vesijohtoverkoista 6-prosenttia on erittäin huonossa kunnossa (ROTI19). Tästä huolimatta Suomessa on Euroopan paras hanaveden laatu.
Häiriötilanteisiin varautuminen
ELY-keskuksissa on noussut yhtenä tärkeänä painopisteenä vesihuollon strategiassa kuntien ja vesihuoltolaitosten yhteistyö ja häiriötilanteisiin varautuminen. Suomessa on vesihuoltolain tarkoittamia vesihuoltolaitoksia n. 1100 kappaletta. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen kolmen maakunnan alueella näitä laitoksia on 160 kappaletta.
Suuresta laitosmäärästä huolimatta varautuminen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella on hyvässä tilassa. 160 laitoksesta yli 90% on laatinut ajan tasalla olevan häiriötilannesuunnitelman. Asukasluvulta tämä vastaa yli 96% kolmen maakunnan alueen asukkaista.
Tavoitteena hallittu muutos, ei ongelmien kautta
Kunnan tehtävä on varmistaa, että sen alueella on toimivat talous- ja jätevesipalvelut. Vesihuollon haasteet eivät kuitenkaan ratkea vain panostamalla saneerauksiin tai laatimalla viranomaisen pyynnöstä paremmat häiriötilannesuunnitelmat, vaan siihen tarvitaan alan kaikkien toimijoiden yhteistyötä. Tavoitteena on, että vesihuoltokentällä voisi olla suurempi rooli esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillinnässä, kiertotalouden edistämisessä ja digitalisaation hyödyntämisessä.
Jos toimimme oikein, jätevesikään ei ole enää jatkossa kustannus, vaan resurssi, joka sisältää vettä, ravinteita ja energiaa. Erilaiset kokeiluhankkeet, innovatiiviset hankinnat ja yhteistyön lisääminen luovat mahdollisuuksia alalle ja turvaavat samalla myös oman vesihuoltomme toimintakyvyn.
Jokainen voi omalla toiminnallaan myös arjessa vaikuttaa viemäriverkostojen ja puhdistamoiden toimintaan ja näin myös vesistöjen tilaan.
Ethän laita vessanpönttöön mitään sinne kuulumatonta?
Sirpa Lindroos
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Nico Karlström
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus