Padot, kalat ja vesien hyvä tila

Maamme vesistöissä on runsaasti erilaisia padottavia rakenteita. Patoja on rakennettu vuosisatojen ajan moniin eri tarkoituksiin: johtamaan vettä myllyihin ja sahoihin, tuottamaan vesivoimaa, mahdollistamaan vesien säännöstelyä ja edistämään uittoa, tulvasuojelua, vesihuoltoa ja virkistyskäyttöä. Patojen rakentamisen myötä on menetetty laajoja koskialueita ja estetty niin ihmisten kuin vesieliöstön vapaa liikkuminen vesireittejä pitkin.  

Pohjalaisjokien padottavista rakenteista suuri osa on tehty myllyjä ja sahoja varten yli sata vuotta sitten. Kuvassa Kyrönjoen kevättulvan 2021 osittain vaurioittamia Hypäjänkosken vanhoja patorakenteita Isossakyrössä. Kalojen kulun parantamista patoalueen ohi suunnitellaan Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten yhteistyönä. 

Jokilaaksojemme erilaisten patojen tilannetta on kartoitettu viime vuosina ja löydetty paljon vanhoja patorakenteita, joilla ei ole enää käyttöä. Esimerkiksi Kyrönjoella kartoitettiin kesällä 2020 noin 40 myllyihin ja sahoihin liittyvää padottavaa rakennetta, mutta käytössä oli enää vain yksi mylly. Useat vanhat padot ovat olleet käyttämättöminä niin pitkään, että rakenteiden omistussuhteista ei ole enää varmaa tietoa. Raportti Kyrönjoen alueen padoista: https://vesienhoitolansi.files.wordpress.com/2021/01/patokartoitusraportti_2020.pdf. 

Pohjalaismaakunnissa nykyisin aktiivisessa käytössä olevat padot on rakennettu pääosin 1950–1980-luvuilla tulvasuojelun ja vesivoiman tuotannon tarpeisiin. Tehdyt rakenteet ja niiden käyttö ovat selvästi vaikuttaneet vesieliöiden elinolosuhteisiin. Näitä menetyksiä on korvattu muun muassa istuttamalla rapuja, kalanpoikasia ja pyyntikokoisia kaloja, siirtämällä nahkiaisia, maksamalle pyytäjille korvauksia sekä kunnostamalla kaloille, ravuille ja nahkiaisille soveltuvia elinympäristöjä. Aiheutettuja haittoja nämä kompensaatiotoimet eivät kuitenkaan ole pystyneet vesiluonnolle kokonaisuudessaan korvaamaan. Virtavesiemme hyvän tilan saavuttaminen edellyttääkin kunnostustoimia erityisesti rakennetuissa jokivesistöissä, kuten Perhon-, Ähtävän-, Lapuan-, Kyrön- ja Närpiönjoessa. 

Kyrönjoella tulvasuojelun ja vesivoiman tuotannon tarpeisiin rakennetut Harjakosken (oikealla), Jalasjoen (vasemmalla) ja Kiikun padot estävät kalojen kulun Kyrönjoen suurimpiin sivuhaaroihin eli Kauhajokeen, Jalasjokeen ja Seinäjokeen. Vuonna 2021 aloitettiin selvitykset kalankulun mahdollistamisesta näiden esteiden ohi.  

Suurin osa vesistöjemme padoista on suunniteltu aikana, jolloin vesiluonnon arvostus oli huomattavasti nykyistä pienempi, eikä kalojen ja muun vesieliöstön kulkumahdollisuuksiin kiinnitetty huomiota. Viime vuosikymmeninä lainsäädäntö ja linjaukset ovat muuttuneet ja valtakunnallisena tavoitteena on muun muassa kaikkien vesistöjen hyvä tila. Niinpä monia säännöstelypatoja onkin 2000-luvulla korvattu kalankulun mahdollistavilla pohjapadoilla ja patojen yhteyteen on tehty kalateitä ja muita kalojen kulkua helpottavia rakenteita. Esimerkiksi Perhonjoelle Kaitforsin padon ohitse on rakennettu kalatie, jonka kautta taimenia ja lohia on päässyt vuosikymmenten tauon jälkeen jälleen vaeltamaan ylävirtaan. Nykyisin kala kohtaa totaalisen vaellusesteen Perhojoella vasta Kaustisten Pirttikoskella. 

Perhonjoelle Kruunupyyhyn noin 30 kilometrin päähän mereltä rakennetut padot estivät kalojen vaelluksen ylävirtaan, kunnes Sääkskosken kalatie (kuvassa järven vasemmasta reunasta lähtevä uoma) valmistui. Kalatien toiminnan tehostamiseksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus rakensi lisävesitysputken, joka otettiin koekäyttöön syksyllä 2021. Kuva: Eero Mäenpää. 

Patojen suunnittelu ja rakentaminen olivat aikanaan useita vuosia ja osin vuosikymmeniäkin vaatinut työ. Samoin kalojen kulun mahdollistaminen vaatii hyvää suunnittelua ja asiantuntevaa toteutusta. Yhteistyössä voimayhtiöiden, paikallisten toimijoiden ja eri viranomaisten kanssa tehtävä laajapohjainen suunnitteluprosessi kestää helposti pari vuotta, kuten myös tarvittava lupaprosessi. Jos asiat etenevät hyvin, niin ehkäpä 2020-luvun puolivälissä Kaustisilla kunnostetaan Pirttikoskea ja Kurikassa rakennetaan kalateitä Jalasjokeen ja Kauhajokeen.  

Maa- ja metsätalousministeriön Nousukala-ohjelman ansioista on syksyllä 2021 aloitettu kala- ja vesiviranomaisten yhteistyönä selvitykset Perhonjoen Pirttikosken voimalaitostoiminnan mahdollisesta lopettamisesta ja veden palauttamisesta entiseen koskeen. Tavoitteena on saada voimalaitoksen alapuolinen koskialue jälleen vesieliöstön käyttöön ja mahdollistaa kalojen kulku yläpuolisille lisääntymisalueille. 

Padot ja kalat ovat perinteisesti koettu toistensa vihollisiksi. Kuitenkin padot ja kalat mahtuvat samaan vesistöön, mutta muutoksia tarvitaan. Tarpeettomat padot kannattaa ennallistaa luonnonmukaisiksi tai purkaa huomioiden kuitenkin rakenteiden museaalinen ja maisemallinen merkitys. Laajapohjaisella yhteistyöllä voidaan löytää myös käytössä oleviin patoihin ratkaisut, jotka turvaavat niin vesiluonnon, vesienhoidon, kalatalouden, tulvasuojelun, vesivoiman tuotannon kuin virkistyskäytönkin tarpeet.  

Liisa Maria Rautio 
Vesistöyksikön päällikkö 
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 

Miksi ELY-keskusten vastuulla on vesitaloushankkeita ja vesistörakenteita?

Vesitaloushankkeella tarkoitetaan vesilain (587/2011) ja sen edeltäjien mukaisia hankkeita. Valtio on toteuttanut 1800-luvun lopulta lähtien hyvinkin erilaisia vesitaloushankkeita, tekojärvien rakentamisesta lintuvesien kunnostuksiin. Yhteistä hankkeille on, että niillä on tarkoitus parantaa yleishyödyllisiä vesien käyttömuotoja, kuten tulvasuojelua, kalojen kulkua, virkistyskäyttöä ja vesien moninaiskäyttöä.

Miksi valtio on sitten ryhtynyt hakijaksi erilaisiin vesitaloushankkeisiin? Syyt ovat vaihdelleet aikojen ja tarpeiden mukaan. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa uitto oli merkittävä kuljetusmuoto, joten valtio rakensi paljon uittoväyliä. Sotien jälkeen maatalousmaata tarvittiin lisää ja valtio perkasi jokiuomia ja suunnitteli ja toteutti suuria tulvasuojeluhankkeita. Myös vesihuollon tarpeisiin on toteutettu suuri vesistöhanke, kun Kaskisiin 1970-luvulla perustetulle sellutehtaalle tarvittiin riittävästi makeaa vettä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskus) hallintaan vesitaloushankkeet ja niihin liittyvät rakenteet ovat tulleet maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja ympäristöministeriön (YM) rahoittamien yleishyödyllisten hankkeiden kautta. MMM:n rakenteet liittyvät yleensä tulvasuojeluun, vesien käyttöön ja kalataloudellisiin kunnostuksiin. YM:n kohteet liittyvät pääosin lintuvesien kunnostukseen. ELY-keskusten lisäksi esimerkiksi Metsähallitus omistaa vanhoja uittorakenteita ja Luonnonvarakeskus luonnonravintolammikkoja. Tässä kirjoituksessa keskitytään ELY-keskusten vastuulla oleviin MMM:n hallinnonalan hankkeisiin.

Esimerkkejä valtion vesitaloushankkeista

Esimerkkinä valtion toteuttamista hankkeista on ensimmäisenä syytä mainita tulvasuojelu, joka on ollut tärkein hanketyyppi erityisesti Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alueella. Tulvasuojeluhankkeissa toimenpiteisiin on kuulunut mm. tekojärvien rakentamista sekä näiden ja luonnonjärvien säännöstelyä, tulvapengerryksiä ja uomien perkauksia. Tällaisia hankkeita on toteutettu mm. Perhonjoella, Lapuanjoella ja Kyrönjoella. Toinen esimerkki ja tänä päivänä selvästi lisääntyvä hankeluokka on kalataloudelliset kunnostukset, joiden tavoitteena on yleensä lohikalojen, kuten taimenen ja lohen kantojen vahvistaminen ja palauttaminen. Usein valtion vastuulla olevat kalataloudelliset kunnostukset liittyvät valtion aikaisemmin toteuttamiin muihin hankkeisiin eli kyseessä on ns. vanhojen syntien korjaaminen.

Valtion vesitaloushankkeisiin liittyy suuri määrä vesistörakenteita. ELY-keskusten hallinnassa on noin 440 MMM:n toimialan vesitaloushanketta, joihin liittyy 3700 vesistörakennetta ja -laitetta. Merkittävimpiä rakenteita ovat mm.

• 21 tekojärveä,
• 55 maapatoa,
• 480 muuta patoa,
• 150 säädettävää juoksutusrakennetta ja
• 77 pumppaamoa.

ELY-keskusten vastuulla on myös 52 patoturvallisuuslain mukaisesti luokiteltua patoa, joista ns.1-luokan patoja on 12 kappaletta. Tällainen 1-luokan pato on määritelty sellaiseksi, joka onnettomuuden sattuessa aiheuttaa vaaran ihmishengelle ja terveydelle tai huomattavan vaaran ympäristölle tai omaisuudelle.

Maakunnittain tarkastellen valtion vesistörakenteiden määrä on suurin Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, joissa tulvien hallitsemiseksi ja virkistyskäytön edistämiseksi on varsinkin 1960–1980-luvuilla tehty paljon rakenteita. Toisaalta esimerkiksi Kainuussa löytyy paljon vanhoja uittorakenteita, Pohjois-Savosta ja Satakunnasta säännöstelyluukkuja sekä Uudeltamaalta pohjapatoja.

ELY-keskusten vastuulla on useita tekojärviä, jotka on ensisijaisesti rakennettu tulvasuojelun tarpeisiin, mutta niillä on suuri merkitys myös virkistyskäytölle. Kuvassa Kyrkösjärven tekojärvi.

Vesistörakenteiden omistajuus keskistetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle

MMM:n vesistörakenteiden omistajuus on keskitetty valtakunnallisesti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hallintaan vuonna 2016. Keskittämisen seurauksena, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa vesistörakenteiden ylläpidon koordinoinnista. Hankkeiden luvanhaltijana toimii kunkin toimialueen ELY-keskus. Vesilain mukaiset luvat ja niiden velvoitteet ovat toistaiseksi voimassa olevia. Tästä syystä luvanhaltijana toimivilla ELY-keskuksilla onkin hankkeisiin liittyviä merkittäviä kunnossapitovelvollisuuksia ja muita velvoitteita. Paikallisen ELY-keskuksen vastuulla on uusien hankkeiden suunnittelua ja vanhojen hankkeiden lupien päivittäminen. Esimerkiksi säännöstelymääräyksien muutoksilla pyritään sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

Vesistörakenteiden ylläpitoon sisältyy, sekä rakenteiden lupien mukainen kunnossapito, että perusparannukset, joilla pyritään etenkin lisäämään automatiikkaa ja parantamaan patoturvallisuutta. Ylläpidon koordinoinnissa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus suunnittelee, miten vesistörakenteiden valtakunnallinen rahoitus (keskimäärin 4–5 milj. euroa/vuosi) kohdennetaan ja huolehtii perusparannusten kilpailuttamisesta. Vesistörakenteiden kunnossapito, mm. pengerten niitto, ojien kaivuu, huoltoteiden sorastus, hankitaan pääosin ELY-keskusten liikennevastuualueiden alueurakoiden yhteydessä.

Löyhingin pumppaamo on rakennettu 1970-luvulla ja se perusparannus alkoi syksyllä 2021. Hankkeen kustannusarvio on 1,3 milj. euroa.

Mauri Keränen
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kannattako valtion vesirakenteita omistaa?

Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt valtion vesirakennusomaisuuden kokoamista yhden tahon vastuulle ja esittänyt täksi tahoksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusta. Ajatuksena on eriyttää vesilain mukaisiin lupiin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet eli lupien hallinnointi ja rakenteiden omistajuus toisistaan.

Millaisesta omaisuudesta sitten on kysymys? Valtiolla on parikymmentä tekojärveä ja laajoja tulvapengerryksiä pitkin jokivarsia lähinnä Pohjanmaalla. Omaisuudeksi katsotaan kuitenkin vain itse rakenteet. Varsinaisia patoja on viitisen kymmentä, penkereitä ja kanavia kumpiakin noin 400 kilometriä. Teknisempiä rakenteita ovat pumppaamot ja säännöstelyluukut ja niihin liittyvä mittaus- ja säätötekniikka. Näitä on noin 250 kpl. Lisäksi valtion vesirakennusomaisuuteen kuuluu myös pohjapatoja, siltoja, teitä ja kuivatusojia.

Valtio omistaa itse rakenteet ja lupien kautta niiden käyttöön kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet. Sen sijaan valtio pääsääntöisesti ei omista rakenteiden alla olevaa maapohjaa. Vesilain mukaisissa lupapäätöksissä valtiolle on myönnetty pysyvä käyttöoikeus veden ja rakenteiden alle jääneisiin alueeseen, mutta vain kyseiseen tarkoitukseen. Muilta osin omistus on kiinteistön alkuperäisellä omistajalla. Tilanne on tältä osin erilainen kuin esimerkiksi Liikenneviraston omistaman tieomaisuuden kohdalla, missä myös maapohja kuuluu tienpitäjälle. Patojen, pumppaamojen ja luukkujen omistajuuteen kuuluu selvää materiaalia, mutta kanavan omistamiseen kuuluu oikeastaan vain oikeus ja velvollisuus pitää uoma auki.

Valtion vesirakennusomaisuudella on kirjanpidollinen 200 – 300 milj. euron tasearvo. Eräs vesiomaisuuden hoidon periaate olisi pyrkiä luovuttamaan omaisuutta siihen kuuluvine velvoitteineen hyödynsaajille. Sellaisten hyödynsaajien löytäminen, jotka voisivat vaikka korvauksetta vastaanottaa valtion vesirakennusomaisuutta, ei kuitenkaan oikein tahdo löytyä. Tästä voisi päätellä, että omaisuuden reaaliarvo on nolla tai jopa negatiivinen. Lähinnä tulvasuojelua, mutta myös muita yleishyödyllisiä vesien käyttömuotoja parantamaan tarkoitetuille rakenteille on harvoin sellaista hyödynsaajaa, joka pysyvästi ottaisi rakenteet hoitoonsa. Valtion vesirakenteista valtaosa jäänee pysyvästi yhteiskunnan huolehdittavaksi.

Miksi sitten Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ottaisi tällaisen riesan, minkä reaaliarvo on olematon ja kysymyksessä on oikeastaan kunnossapitovelvoitteiden hoito? Valtio varaa vuosittain 7-8 milj. euroa vesirakenteidensa käyttöön, kunnossapitoon ja perusparannuksiin ja tämän oletetaan jatkuvan. Valtion vesirakennusomaisuudesta puolet on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella. ELY-keskusten henkilöstön vähentyessä olemme onnistuneet säilyttämään vesirakenteiden käyttöön ja kunnossapitoon liittyvää osaamista. Meiltä löytyy rakennuttamisen ja kilpailutuksen asiantuntemuksen lisäksi erityisosaamista mm. maarakentamisessa, kone- ja laitetekniikassa sekä sähkö- ja säätötekniikassa. Ammatillisen osaamisen ja resurssien ohella vielä tärkeämpi tekijä on henkilöstön aito halu ja kiinnostus hoitaa vesirakennusomaisuutta hyvin. Tämä into on tullut noteeratuksi myös alueemme ulkopuolella. Näin ollen on ollut helppoa ja luontevaa vastata myöntävästi tarjottuun haasteeseen.

Aulis Rantala
Johtaja, Ympäristö ja luonnonvarat
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus