Metsäojitus – hoidathan paperiasiat ensin kuntoon!

Pohjalaismaakunnissa on perinteisesti kuivattu maita niitä ojittamalla. Erityisen aktiivista ojitustoiminta oli sotien jälkeen 50-luvulla, kun puuta tarvittiin teollisuuden, ja maata peltoviljelyn, käyttöön. Viime vuosina kuivatustoiminta on jälleen vilkastunut, varsinkin soistuneilla alueilla on tarvetta saada metsää kasvamaan enemmän ja nopeammin. Suurin osa ojitushankkeista on ennestään ojitettujen alueiden kunnostusojituksia, mutta viime aikoina on ojitussuunnitelmia laadittu enemmän myös luonnontilaisille soille. Samaan aikaan turpeen polton väheneminen ja Euroopan tilanne, Venäjän hakesaatavuuden heikentyessä, ovat vaikuttaneet Suomessa energiapuun käytön nopeaan kasvuun, mikä on lisännyt hakkuiden määrää. Tilanne saattaa vaikuttaa lähikuukausina myös ojitushankkeiden lisääntymiseen.

Kuivatusvesien mukana huuhtoutuu kiintoainetta, humusta ja happamilla alueilla myös raskasmetalleja. Viimeisimpien tutkimusten mukaan metsäojitusten vesistövaikutukset ovat suuremmat ja pitkäkestoisemmat kuin mitä aiemmin on arvioitu. Pohjanmaan alueella, Perämereen laskevilla ojitetuilla alueilla, vaikutukset ovat isoimmat, samoin Kainuun maakunnassa, jossa vaikutukset kohdistuvat järvivesistöihin. Näillä alueilla tulisi ojitushankkeiden vesiensuojelu suunnitella huolella. Metsäojitukset lisäävät myös haitallisia ilmastovaikutuksia, varsinkin turvemailla. Näistä on saatavilla vielä varsin vähän tutkimustietoa.

Ojituksen hyödyt ja haitat tulee tarkkaan miettiä

Ojituksesta saatava hyöty tulisi ottaa huomioon niin, että ojitukset olisi kohdennettava ensisijaisesti metsäalueille, joilla hehtaarikohtainen puun kasvu hyötyy kuivatuksesta merkittävästi. Ennestään ojittamattomien tai aikanaan ojitettujen, osin jo luonnontilaisten soiden ojittamista tulisi välttää. Puuston kasvu ei näillä alueilla hyödy kuivatustoimenpiteistä, päinvastoin ojitukset kuormittavat humuksellaan paitsi vesistöjä, vapauttavat ilmaan maahan sitoutunutta hiiltä ja köyhdyttävät luonnon monimuotoisuutta. Vesistöjen latvaosille sijoittuessaan ne myös lisäävät tulvariskejä. Ojitussuunnitelmien vesiensuojelutoimenpiteillä, kuten lietekuopilla, laskeutusaltailla sekä pintavalutuskentillä, on ratkaisevaa merkitystä ojitusten aiheuttamien vesistövaikutusten vähentämisessä. Myös ojitusajankohdalla ja ojitussyvyyksillä voidaan vähentää kuormitusta.

Ojitus on ilmoituksenvaraista toimintaa

Ojitus on ollut vesilain nojalla ilmoituksenvaraista toimintaa jo vuodesta 2011. Ilmoitusvelvollisuus saattaa kuitenkin olla metsänomistajalle yhä tuntematon käsite. Muusta kuin vähäisestä ojituksesta on aina tehtävä ilmoitus alueelliselle ELY-keskukselle vähintään 60 vrk ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Ojitukseksi katsotaan myös kunnostusojitukset. Vähäisenä ojituksena pidetään esimerkiksi pienehkön metsäkappaleen ojitusta, rakennuspaikan kuivattamista ja siinä ojan tekemistä omalle maalle, vähäisen peltolohkon ojittamista tai peltolohkon täydennysojittamista tai salaojitusta. Happamilla sulfaattimailla ja pohjavesialueilla tehtävät ojitukset ovat aina ilmoituksenvaraisia. Myös ojitusmätästykset saattavat vaatia ilmoituksen.

Ilmoituksen saatuaan ELY-keskus tarkistaa tarvittavat tiedot, pyytää mahdollisesti lisätietoja ja arvioi hankkeen vesilain mukaisen luvan tarpeen. Mikäli kyseessä on esimerkiksi laaja ojitus, alapuolinen vesistö on heikossa tilassa tai se on erityisen herkkä vesistö, kalataloudellisesti arvokas tai ojitusalue sijaitsee happamilla sulfaattimailla voi lupakynnys ylittyä. Tällöin hankkeesta vastaavan on haettava ojitukselle lupaa aluehallintovirastosta. Suurimmassa osassa ilmoituksia lupaa ei tarvita, vaan ELY-keskus antaa ilmoituksesta lausunnon. Hankkeeseen ei voida ryhtyä ennen kuin 60 vrk ilmoituksen tai sen täydennyksen jättöajasta on kulunut.

Hyvin laadittu metsätaloussuunnitelma ohjaa kokonaisvaltaisesti metsien tilakohtaista käyttöä ja hoitoa sekä myös ojituksia. Metsätaloussuunnitelmaa toteuttava ja asiantuntevasti vesiensuojelutoimenpiteet huomioiva hankekohtainen ojitussuunnitelma nopeuttaa myös asian eli ojitusilmoituksen käsittelyä ELY-keskuksessa.

Lue lisää:

• Maankuivatuksesta ja ojituksesta (www.ymparisto.fi)
• Ojituksesta ilmoittaminen (www.suomi.fi)

Anne Polso
Vesien ja maatalouden ympäristönsuojeluryhmän päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Olipa kerran lounaalla…

Syödä pitää, siitä ei pääse ja pellolta se ruoka tulee. Usein sitä vaan syö, miettimättä sen kummemmin, mitä ruuan eteen on tehty. Otetaan vaikka se peruna. Isäntä Karijoella on laittanut aamulla saappaat jalkaansa ja lähtenyt hallille noutamaan perunannostokonetta. Matkalla hän kiroaa, kun märän pellon kantavuus on vähän ”com si com sa”, mutta sieltä ne nostettiin ja nyt ne ovat lautasella muusina. Peruna voisi tulla myös Keski-Euroopasta Pfalzin alueelta, jossa tuotetaan perunaa noin 4000 hehtaarilla, mutta kannatan ennemmin sitä karijokelaisen viljelijän perunaa siitä syystä, että tiedän, tai luulen tietäväni, miten täällä Suomessa asiat ovat ja miten niihin voin vaikuttaa kuluttajana. Tässä tapauksessa voin vaikuttaa myös viranomaisena ja pohtia, mitä pellon kuivatuksen varmistamiseksi voidaan tehdä.

Peltojen kuivatus kuntoon

Tarvitaan toimiva peruskuivatus, joka luo edellytykset toimivalle paikalliskuivatukselle. Ensin siis valtaojat kuntoon yhdessä alueen muiden maanomistajien kanssa ja sitten salaojitus, joka huolehtii peltolohkotasolla kuivatuksen onnistumisesta. Peruskuivatuksen vaatimaan yhteistyön järjestämiseen voi kysyä apuja kirjoittajalta, tai maankuivatuksen ja ojituksen verkkosivulta.

Uusi hallitusohjelma ohjaa meitä ottamaan työssämme huomioon myös ilmastonmuutoksen ja siihen sopeutumisen. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomme valtaojien peruskuivatussuunnittelijoille, maanomistajille ja ojaisännöitsijöille tietoa erilaisista ympäristön-, vesien- ja ilmastonsuojelun toimenpiteistä mm. uomien kunnossapitohankkeisiin. Samoin mietityttää se, onko tarvetta muuttaa lisää uomien mitoitusohjeistusta vastaamaan ilmaston muuttuneita olosuhteita, josta hyvänä esimerkkinä ovat viime vuosien aikana havaitut sään äärevöitymiset, kuten voimakkaat rankkasateet, pitkät kuivuusjaksot ja leudot talvet. Vuosien välinen vaihtelu monitodennäköisesti lisääntyy ja sitä myöden ennustettavuus heikkenee. Hyvää vesitietoa kaikille kiinnostuneille löytyy verkosta vesi.fi sivuilta.

Takaisin perunapeltoon. Pelto on resurssi ja pellon kasvukunnosta huolehtiminen varmistaa viljelijälle parhaan mahdollisen tuoton. Näen, että se päivä on jo tulossa, kun viljelijä huomioi hyvänä vaihtoehtona tai itsestäänselvyytenä myös peltojen monimuotoisuuskaistat, valtaojien tulvatasanteet, tai pellonkäytön muutoksen ilmastoystävällisempään suuntaan. Uskon, että täällä Suomessa voin omilla valinnoillani vaikuttaa siihen, miten ruokaa tuotetaan ja että suomalainen ruuantuottaja tekee itsekin valintoja kehittämällä tuotantoa ollaksemme maailman parhaimpia ruuantuottajamaita kaikilla mittareilla. Meillä on jo nyt tiloja, joilla näin tehdään ja joiden menestys perustuu juurikin tähän… Mitähän sitä huomenna söisi?

 

Outi Leppiniemi
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat vastuualue/Vesistöyksikkö
puh. 0295 028 016, 050 350 9328
outi.leppiniemi(at)ely-keskus.fi

 

Rakennetuilla turvataan kotimaisen ruoan saatavuutta

Tänä syksynä, 4. syyskuuta, vietettiin ensimmäisen kerran suomalaisen ruoan päivää. Aihe onkin syytä nostaa parrasvaloihin, sillä yli 80 prosenttia suomalaisista asuu kaupungistuneilla alueilla ja ostaa ruokansa suoraan kaupasta. Kosketus ruoan tuottamiseen on vähentynyt eikä monikaan osaa käyttää enää raaka-aineita ruoan valmistuksessa sellaisenaan, vaan he ostavat elintarviketeollisuuden eriasteisesti jalostamia raaka-aineita, puolivalmisteita ja eineksiä.

Kuitenkin tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat kotimaista ruokaa. Suomi syö-tutkimukseen vastanneista 78% pitää tärkeänä syödä kotimaisia elintarvikkeita. Ihmiset haluavat tietää, kuka on tuottanut heidän ruokansa ja minne tuotanto on jäljitettävissä. Jotta kuluttajat saavat kaipaamaansa kotimaista ruokaa, on pidettävä huoli, että ruoan tuottajien, maanviljelijöiden, toimintaedellytykset pysyvät kunnossa.

Tukien merkitys investointien rahoituksessa on keskeistä

ELY-keskusten myöntämillä rakennetuilla edistetään maataloustuotannon tehokkuutta ja laatua tukemalla toimintaedellytysten ja kilpailukyvyn kehittämistä. Tukien merkitys investointien rahoituksessa on ollut keskeistä ja oletettavaa on, että ilman rakennetukia maataloustuotannon taso ei olisi nykytasolla. Tilatasolla investoinnit parantavat tilojen elinvoimaa sekä eläinten, ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Alueellisesti vaikutukset näkyvät työpaikkojen lisääntymisenä ja kansantaloudellisesti koko elintarvikeketjun tuottavuuden kasvuna ja huoltovarmuuden turvaamisena. LUKEN vuonna 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan maatilojen investoinnit aiheuttivat alkutuotantoon 1,2 mrd euron ja elintarviketeollisuuteen 2,6 mrd euron arvonlisäyksen. Maatalouden investoinnit tuottavat siis lisäarvoa koko elintarvikeketjulle.

Viime vuosi oli ennätysvuosi Etelä-Pohjanmaalla

Viime vuonna Etelä-Pohjanmaalla tehtiin maatalouden investointi- ja aloitustukitukipäätöksiä ennätysmäärä. Rahoitusta myönnettiin n. 70 milj. euroa yhteensä 405 hankkeeseen. Euromääräisesti suurimman osan investointituista haukkasivat lypsykarjatalouden investoinnit ja kappalemääräisesti eniten myönnettiin rahoitusta salaojituksiin. Tänä vuonna hakemuksia on tullut lähes samaan tahtiin, mutta päätökset on tehty vasta kahden ensimmäisen hakukierroksen osalta, joten myönnetyt tukimäärät eivät ole vielä tiedossa. Tällä ohjelmakaudella rakennetukiin varatut rahat alkavat olla lopussa, joten todennäköisesti kaikkia hankkeita ei saada tänä eikä ensi vuonna enää rahoitettua.

Kulutustottumusten muutos on näkynyt myös rakennetukikäsittelijöiden pöydällä.  Tänä vuonna on Etelä-Pohjanmaalla tullut vireille 15 hanketta, jotka koskevat lihasiipikarjatuotannon laajentamista. Edellisvuosina hakemuksia on ollut keskimäärin 5 kappaletta vuodessa. Lihan kokonaiskulutus henkeä kohti on viime vuosien aikana pysynyt suunnilleen samana, 81 kg/hlö, mutta siipikarjan lihan osuus siitä kasvaa koko ajan. Tällä hetkellä suomalaiset syövät 25,6, kiloa siipikarjan lihaa henkeä kohti vuodessa. On selvää, että myös tuotannon on kasvettava, jotta saadaan riittävästi kotimaista lihaa.

 

Olisi toivottavaa, että myös tulevalla CAP-ohjelmakaudella pystyttäisiin turvaamaan ja mieluiten lisäämään suomalaista maataloustuotantoa. CAP-ohjelman sisältöä ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tiedossa on, että kuluja leikataan nimenomaan kehittämistoimista. Jatkossa onkin tärkeää, että rakennetukivarat saadaan kohdennettua hankkeisiin, joiden vaikutukset ovat suurimmat niin taloudelle kuin ympäristön, eläinten ja tuottajien hyvinvoinnille.

Anja Norja
Asiantuntija, maatalouden rahoitus
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus