Nykyaikaista soiden ennallistamista

Se, kun ojia syntyy ja täyttyy, ei ole enää vain hikistä työtä lapio kädessä. Ajat muuttuvat ja joku voisi ajatella, että täähän on aika sivistynyttä hommaa. Pääasiassahan luontoa pyritään hyödyttämään istumalla varsin kaukana siitä luonnosta, klikkaillen läpi paikkatietoaineistoja ja sovittaen maanpintamallia kohteille, joilla ei juuri sitä korkeusvaihtelua edes ole.

Nää maanmuodot on tässä meidän toiminnassa varsin tärkeitä. Vesi kun tuppaa asettumaan tietylle tasolle maaperässä, niin täytyy olla aika tarkka tieto siitä, mihin asti sitä vettä tulee todellisuudessa. Ja se meidän homma, on kuivuneille soille luontaisesti kuuluvan, veden palauttamista. Ei johdeta mistään kovin kaukaa niitä vesiä, vaan siltä kuivuneen suon luontaiselta valuma-alueelta.

Mikäänhän ei varsinaisesti käytännössä rajoita sitä, että missä yhteydessä sitä vettä voidaan palauttaa suolle. Parhaiten se kuitenkin onnistuu muiden ennallistamistöiden tai ojien kunnostamisen yhteydessä. Saattaa jopa rahaa säästyä, vaikkei edes hirveästi se ennallistaminen kiinnostaisi.

Kyllä sinne metsäänkin on välillä syytä lähteä, mutta hommat pitäisi olla aika pitkälle valmiita, kun sinne mennään. Tai vaihtoehtoisesti hommat on voineet mennä joltain osin pieleenkin, jos sinne lähetään. Kokemusta vedenpalautuksesta on sen verran jo kertynytkin, että voidaan todeta, että sinne maastoon kannattaa aina mennä ennen kuin laitetaan paikkoja taas luontaisesti veden valtaan.

Helmi-elinympäristöohjelmassa määritetään tarkkoja paikkoja vedenpalautusuomille, jotta vettymisriskit saadaan minimoitua. Vuoteen 2030 mennessä tulee kartoitettua maastossa 400 kohdetta, ja toivon mukaan mahdollisimman suuri määrä tästä ennallistettua. Tämän toiminnan pohjalta paikallisesti ollaan vettä johdettu ojaston kunnostuksen yhteydessä tänä vuonna Pedersören Passmossenilla, luonnonhoitohankkeen yhteydessä Kauhajoen Rytiperällä ja ennallistamishankkeen yhteydessä Alajärven Iso Narunnevalla.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin oheisten linkkien kautta voit lukea lisää:
Kunnostusojituksen suunnittelu suojelualueiden läheisyydessä (storymaps.arcgis.com)
Vesien palauttaminen suojelusoille -hanke (tapio.fi)
Tapio ja Metsäkeskus suunnittelevat veden palauttamista suojelusoille (maaseuduntulevaisuus.fi)
Vedenpalautus (www.ymparisto.fi)

Olli Salo
Hankekoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Metsäojitus – hoidathan paperiasiat ensin kuntoon!

Pohjalaismaakunnissa on perinteisesti kuivattu maita niitä ojittamalla. Erityisen aktiivista ojitustoiminta oli sotien jälkeen 50-luvulla, kun puuta tarvittiin teollisuuden, ja maata peltoviljelyn, käyttöön. Viime vuosina kuivatustoiminta on jälleen vilkastunut, varsinkin soistuneilla alueilla on tarvetta saada metsää kasvamaan enemmän ja nopeammin. Suurin osa ojitushankkeista on ennestään ojitettujen alueiden kunnostusojituksia, mutta viime aikoina on ojitussuunnitelmia laadittu enemmän myös luonnontilaisille soille. Samaan aikaan turpeen polton väheneminen ja Euroopan tilanne, Venäjän hakesaatavuuden heikentyessä, ovat vaikuttaneet Suomessa energiapuun käytön nopeaan kasvuun, mikä on lisännyt hakkuiden määrää. Tilanne saattaa vaikuttaa lähikuukausina myös ojitushankkeiden lisääntymiseen.

Kuivatusvesien mukana huuhtoutuu kiintoainetta, humusta ja happamilla alueilla myös raskasmetalleja. Viimeisimpien tutkimusten mukaan metsäojitusten vesistövaikutukset ovat suuremmat ja pitkäkestoisemmat kuin mitä aiemmin on arvioitu. Pohjanmaan alueella, Perämereen laskevilla ojitetuilla alueilla, vaikutukset ovat isoimmat, samoin Kainuun maakunnassa, jossa vaikutukset kohdistuvat järvivesistöihin. Näillä alueilla tulisi ojitushankkeiden vesiensuojelu suunnitella huolella. Metsäojitukset lisäävät myös haitallisia ilmastovaikutuksia, varsinkin turvemailla. Näistä on saatavilla vielä varsin vähän tutkimustietoa.

Ojituksen hyödyt ja haitat tulee tarkkaan miettiä

Ojituksesta saatava hyöty tulisi ottaa huomioon niin, että ojitukset olisi kohdennettava ensisijaisesti metsäalueille, joilla hehtaarikohtainen puun kasvu hyötyy kuivatuksesta merkittävästi. Ennestään ojittamattomien tai aikanaan ojitettujen, osin jo luonnontilaisten soiden ojittamista tulisi välttää. Puuston kasvu ei näillä alueilla hyödy kuivatustoimenpiteistä, päinvastoin ojitukset kuormittavat humuksellaan paitsi vesistöjä, vapauttavat ilmaan maahan sitoutunutta hiiltä ja köyhdyttävät luonnon monimuotoisuutta. Vesistöjen latvaosille sijoittuessaan ne myös lisäävät tulvariskejä. Ojitussuunnitelmien vesiensuojelutoimenpiteillä, kuten lietekuopilla, laskeutusaltailla sekä pintavalutuskentillä, on ratkaisevaa merkitystä ojitusten aiheuttamien vesistövaikutusten vähentämisessä. Myös ojitusajankohdalla ja ojitussyvyyksillä voidaan vähentää kuormitusta.

Ojitus on ilmoituksenvaraista toimintaa

Ojitus on ollut vesilain nojalla ilmoituksenvaraista toimintaa jo vuodesta 2011. Ilmoitusvelvollisuus saattaa kuitenkin olla metsänomistajalle yhä tuntematon käsite. Muusta kuin vähäisestä ojituksesta on aina tehtävä ilmoitus alueelliselle ELY-keskukselle vähintään 60 vrk ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Ojitukseksi katsotaan myös kunnostusojitukset. Vähäisenä ojituksena pidetään esimerkiksi pienehkön metsäkappaleen ojitusta, rakennuspaikan kuivattamista ja siinä ojan tekemistä omalle maalle, vähäisen peltolohkon ojittamista tai peltolohkon täydennysojittamista tai salaojitusta. Happamilla sulfaattimailla ja pohjavesialueilla tehtävät ojitukset ovat aina ilmoituksenvaraisia. Myös ojitusmätästykset saattavat vaatia ilmoituksen.

Ilmoituksen saatuaan ELY-keskus tarkistaa tarvittavat tiedot, pyytää mahdollisesti lisätietoja ja arvioi hankkeen vesilain mukaisen luvan tarpeen. Mikäli kyseessä on esimerkiksi laaja ojitus, alapuolinen vesistö on heikossa tilassa tai se on erityisen herkkä vesistö, kalataloudellisesti arvokas tai ojitusalue sijaitsee happamilla sulfaattimailla voi lupakynnys ylittyä. Tällöin hankkeesta vastaavan on haettava ojitukselle lupaa aluehallintovirastosta. Suurimmassa osassa ilmoituksia lupaa ei tarvita, vaan ELY-keskus antaa ilmoituksesta lausunnon. Hankkeeseen ei voida ryhtyä ennen kuin 60 vrk ilmoituksen tai sen täydennyksen jättöajasta on kulunut.

Hyvin laadittu metsätaloussuunnitelma ohjaa kokonaisvaltaisesti metsien tilakohtaista käyttöä ja hoitoa sekä myös ojituksia. Metsätaloussuunnitelmaa toteuttava ja asiantuntevasti vesiensuojelutoimenpiteet huomioiva hankekohtainen ojitussuunnitelma nopeuttaa myös asian eli ojitusilmoituksen käsittelyä ELY-keskuksessa.

Lue lisää:

• Maankuivatuksesta ja ojituksesta (www.ymparisto.fi)
• Ojituksesta ilmoittaminen (www.suomi.fi)

Anne Polso
Vesien ja maatalouden ympäristönsuojeluryhmän päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Rahkasammal aava rannaton

Suomessa riittää rahkasammalta. On esitetty, että Suomessa on heikkotuottoisia metsäojitettuja soita yli puoli miljoonaa hehtaaria, josta rahkasammalen korjuuseen soveltuvaa alaa olisi yli puolet. Samaan aikaan kun turvetuotanto on supistunut niin meillä kuin maailmallakin, on rahkasammalessa nähty potentiaalia korvaamaan kasvualustoissa käytettävää turvetta. Myös muita käyttömuotoja, kuten eriste- ja kuivikekäyttöä, on tutkittu ja tutkitaan.

Rahkasammalen korjuussa pyritään korjaamaan suon pinnassa olevaa elävää rahkasammalbiomassaa keskimäärin 30 senttimetrin syvyydeltä siten, että alueelle kasvaa jollakin aikavälillä uusi rahkasammalkasvusto. Näin ollen rahkasammalta olisi mahdollista korjata samalta alueelta uudestaan ja siten korjuu poikkeaa turvetuotannosta.

Sarvineva, Parkano. Tuore rahkasammalen korjuualue vuonna 2020. Kuva: Kimmo Syrjänen

Tarkasteltaessa kohteita, joilta rahkasammalen korjuu näyttäisi olevan taloudellisesti kannattavaa, asia muuttuu monimutkaisemmaksi. Rahkasammal kasvaa parhaiten niillä osilla suota, jossa vesitalous ei ole häiriintynyt liikaa. Tällaisilla kohteilla on muutakin arvoa kuin sieltä saatava rahkasammalbiomassa. Korjuuta onkin harjoitettu myös kohteissa, jotka Etelä-Suomen olosuhteissa ovat luontoarvoiltaan merkittäviä. Tämä on aiheuttanut keskustelua korjuun kestävyydestä.

Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta ohjaa kaikkea turvemaiden käyttöä ojitusten vuoksi luonnontilansa menettäneille soille. Valtioneuvoston periaatepäätös ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova, joten se ei suoraan säätele rahkasammalen korjuuta.

Ympäristönsuojelulaki ohjaa turvetuotannon sijoittamista ja edellyttää turvetuotannolta ympäristölupaa pinta-alasta riippumatta. On kuitenkin katsottu, ettei ympäristönsuojelulakia sovelleta rahkasammalen korjuuseen, koska korjuussa poistetaan elävää rahkasammalbiomassaa. Näin ollen rahkasammalen korjuuseen riittää useimmiten maanomistajan lupa.

Hoikkasuolenneva, Kihniö. Rahkasammalen korjuualue noin neljä vuotta korjuun jälkeen. Kuva: Kimmo Syrjänen

Rahkasammalen ja muun lajiston palautumisesta korjuualueille ei ole juurikaan tutkimustietoa. Myös muista ympäristövaikutuksista tarvitaan pitkäaikaisseurantaa. Tämän vuoksi rahkasammalen korjuu tulisi kohdistaa luonnonarvoiltaan alhaisille soille. Parhaimmillaan korjuun yhteydessä voitaisiin tehdä ennallistamistoimia, jolloin parannettaisiin suoluonnon tilaa ainakin pitkällä aikavälillä.

Suomessakin voisi olla potentiaalia rahkasammalen viljelyssä. Meillä vapautuu nyt turvetuotannosta paljon pinta-alaa ja rahkasammalen viljely olisi monella tapaa hyvä turvetuotantoalueen jälkikäyttömuoto. Toivottavasti tästä saataisiin käytännön kokeiluja mahdollisimman pian. Esimerkiksi Saksassa tästä on pitkäaikaisia kokemuksia.

Näitä ja monia muita rahkasammaleeseen liittyviä kysymyksiä ratkotaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toteuttamassa ja ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa Rahkasammalen korjuun toimintaohjeet, menettelytavat ja seuranta Suomessa. Yhteistyössä alan toimijoiden, tutkijoiden ja viranomaisten kanssa pyritään löytämään kriteerit kestävälle rahkasammalen korjuulle ja toimintatavat, joilla kestävää korjuuta ohjataan ja valvotaan.

 

 

Ari Koski
Hankekoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Toteuttajana soidensuojelussa

Kirjoitan elämäni ensimmäistä blogia ja valitsin toteuttajan näkökulman. Olen ollut toteuttajana aiemminkin entisellä työurallani Maanmittauslaitoksessa, missä olin yhtäjaksoisesti 20 vuotta. Siellä olin viimeiset vuodet peltotilusjärjestelijänä tilusjärjestelyprosessissa. Olen vähitellen huomannut, ettei nykyinen tehtäväni soidensuojelun toteuttajana poikkea mitenkään merkittävästi aiemmista kokemuksista tilusjärjestelijänä. Se on aivan sitä samaa ihmisten kanssa toimimista; sopimista ja neuvottelemista kaikkia osapuolia kunnioittaen. On ihan virkistävää heittää insinöörin viitta välillä pois ja kaivaa se vanha luonnontieteilijä esille.

Järvineva Kannuksessa on yksi työn alla olevista kohteista.

Tehtäväni soidensuojelun toteuttajana HELMI-ohjelmassa tarkoittaa sitä, että yritän hankkia mahdollisimman hyviä ja luonnontilaisia tai luonnontilaisten kaltaisia soidensuojelun täydennysehdotukseen kuuluvia soita. Tällaisia kohteita löytyy Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueelta 68 kappaletta ja yhteensä n. 16 000 ha. Edustettuina kohdejoukossa ovat muun muassa maankohoamisrannikon suot, erilaiset keidassuot sekä pohjoisen vivahteen antavat aapasuot. Lisäksi toteutetaan alueellisesti ja lajistollisesti tärkeitä kohteita. Menneinä vuosikymmeninä turhia suo-ojituksia tehtiin kymmeniä tuhansia hehtaareita, jos ei enemmänkin. Ne lienevät usein olleet ns. työllistämistöitä. Ojitusten avulla vähäravinteisista soista yritettiin saada esimerkiksi tuottavia metsätalousmaita, usein epäonnistuen. Tällöin ne eivät enää toimineet kummassakaan ominaisuudessa kunnolla.

On jo pitkään tiedetty, että suot ovat tärkeitä hiilen varastoja ja hiilinieluja, ja näin ne hillitsevät ilmastonmuutosta. Suot myös säätelevät ja tasaavat vesien virtauksia, mikä vaikuttaa merkittävästi vesistöjen tilaan. Tulvariskit pienevät ja vesistöjen rehevöityminen pienenee. Suot ovat myös perinteisten luonnonantimien ja voimakkaiden elämysten tuottajia sekä luonnon monimuotoisuuden vaalijoita kasvillisuuden ja eläimistön osalta.

Tällä hetkellä korona tuo näihin töihin haasteita, niin kuin varmasti kaikkien muidenkin. Isommat yleisötilaisuudet ovat olleet rajoitettuja, joten olemme joutuneet miettimään uusia keinoja kohdekohtaisessa markkinoinnissa. Meillä on eri maakunnista prioriteettikohteita, joihin paneudumme erityisesti. Ne ovat valtakunnallisesti merkittäviksi arvioituja kohteita. Tämän vuoden tavoitteet ovat suuret eli n. 700 ha, mutta onneksi Pohjanmaan alueella on tarjontaa eli soita runsaasti.

Kirjoittaja kesälomareissullaan luonnonsuojelualueella Puruvedellä.

Jari Nykänen
Ylitarkastaja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Metsiensuojelua METSO-toimintaohjelmalla

Natura 2000-ohjelman toteutuksen ja seurannan yhteydessä kävi ilmi, että eteläisen Suomen metsäisten luontotyyppien suojelua tulisi lisätä merkittävästi. Samalla paine suojelun toteuttamiseksi vapaaehtoisin keinoin kasvoi niin suureksi, että metsien suojelu luonnonsuojelulain mukaisen ohjelman muodossa ei saanut kannatusta. Samalla kuitenkin tunnistettiin tarve lisätä metsien suojelua niin metsäteollisuuden, viranomaisten, etujärjestöjen kuin kansalaistenkin taholta. Asetettiin laaja kansallinen työryhmä pohtimaan ratkaisua asian hoitamiseksi. Työryhmän tuloksena saatiin aikaan vapaaehtoisuuteen perustuva METSO-toimintaohjelma, jolla oli laaja yhteiskunnallinen kannatus.

Ensimmäinen METSO-toimintaohjelma laadittiin vuosiksi 2008-2016 ja yksi sen tavoitteista oli saada luonnonsuojelulain nojalla pysyvän suojelun piiriin 96 000 ha metsäisiä luontotyyppejä. Nopeasti nuo vuodet menivät, eikä talousarvioihin saatu riittävästi euroja ohjelman viemiseksi loppuun. Tavoitteissa päästiin kuitenkin reilusti puoliväliin. METSOlle oli kuitenkin edelleen laaja yhteiskunnallinen tuki ja hyväksyntä, niin tavoitteiden kuin toimintatapojenkin osalta. Hyvää ohjelmaa päätettiin jatkaa ja laadittiin METSO II toimintaohjelma vuosille 2016-2025, jonka pääasiallinen tarkoitus oli saattaa loppuun METSO I-toimintaohjelman tavoitteet. Ja tällä tiellä ollaan edelleen, mutta nyt näyttää siltä, että tavoitteet tullaan saavuttamaan niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin, mikäli rahoituksen taso pysyy suunnitelmien mukaisena. Tosin koronapeikolla voi tähänkin asiaan vielä olla sanansa sanottavana. Jää nähtäväksi.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa, sille lainsäädännössä osoitettujen, ympäristöasioiden hoidosta kolmen pohjalaismaakunnan alueella ja siten myös METSO-toimintaohjelman toteuttamisesta. Alueen METSO-tavoite on yhteensä n. 6000 ha ja siitä on nyt toteutettu n. 4000 ha. Mikäli toimintaohjelman rahoitus turvataan tulevissa talousarvioissa, niin tuo puuttuva 2000 ha saadaan näillä näkymin toteutettua vuoteen 2025 mennessä.

METSO-toimintaohjelmaan kuuluu 10 erilaista metsäistä elinympäristöä ja niillä jokaisella on omat hehtaaritavoitteensa. Etelä-Pohjanmaan ELYn alueella pahimmat puutokset kohdistuvat kolmeen näistä: monimuotoisuudelle tärkeät maankohoamisrannikon elinympäristöt, monimuotoisuudelle tärkeät kangasmetsät ja monimuotoisuudelle tärkeät suot. Kahden viimeksi mainitun osalta puute koskee lähinnä elinympäristöjen runsasravinteisempia luontotyyppejä.

Vaikka metsäisten luontotyyppien suojelu METSO-toimintaohjelman puitteissa alkaakin olla loppusuoralla, niin pysyvien suojelualueiden tarve ei varmastikaan siihen lopu. Yksi tänä vuonna käynnistetyn HELMI-toimintaohjelman tehtävistä on arvioida metsien suojelun mahdollista jatkamista v. 2025 loppuvan METSO-toimintaohjelman jälkeen. Suojelualueiden hankinnan osalta HELMI-toimintaohjelma keskittyy, ainakin aluksi, suoluontotyyppien suojeluun.  Mutta se onkin jo toisen blogin aihe…

metsonpolku.fi

Vesa-Pekka Simula
Metsätalousinsinööri
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus