Miksi ELY-keskusten vastuulla on vesitaloushankkeita ja vesistörakenteita?

Vesitaloushankkeella tarkoitetaan vesilain (587/2011) ja sen edeltäjien mukaisia hankkeita. Valtio on toteuttanut 1800-luvun lopulta lähtien hyvinkin erilaisia vesitaloushankkeita, tekojärvien rakentamisesta lintuvesien kunnostuksiin. Yhteistä hankkeille on, että niillä on tarkoitus parantaa yleishyödyllisiä vesien käyttömuotoja, kuten tulvasuojelua, kalojen kulkua, virkistyskäyttöä ja vesien moninaiskäyttöä.

Miksi valtio on sitten ryhtynyt hakijaksi erilaisiin vesitaloushankkeisiin? Syyt ovat vaihdelleet aikojen ja tarpeiden mukaan. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa uitto oli merkittävä kuljetusmuoto, joten valtio rakensi paljon uittoväyliä. Sotien jälkeen maatalousmaata tarvittiin lisää ja valtio perkasi jokiuomia ja suunnitteli ja toteutti suuria tulvasuojeluhankkeita. Myös vesihuollon tarpeisiin on toteutettu suuri vesistöhanke, kun Kaskisiin 1970-luvulla perustetulle sellutehtaalle tarvittiin riittävästi makeaa vettä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskus) hallintaan vesitaloushankkeet ja niihin liittyvät rakenteet ovat tulleet maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja ympäristöministeriön (YM) rahoittamien yleishyödyllisten hankkeiden kautta. MMM:n rakenteet liittyvät yleensä tulvasuojeluun, vesien käyttöön ja kalataloudellisiin kunnostuksiin. YM:n kohteet liittyvät pääosin lintuvesien kunnostukseen. ELY-keskusten lisäksi esimerkiksi Metsähallitus omistaa vanhoja uittorakenteita ja Luonnonvarakeskus luonnonravintolammikkoja. Tässä kirjoituksessa keskitytään ELY-keskusten vastuulla oleviin MMM:n hallinnonalan hankkeisiin.

Esimerkkejä valtion vesitaloushankkeista

Esimerkkinä valtion toteuttamista hankkeista on ensimmäisenä syytä mainita tulvasuojelu, joka on ollut tärkein hanketyyppi erityisesti Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alueella. Tulvasuojeluhankkeissa toimenpiteisiin on kuulunut mm. tekojärvien rakentamista sekä näiden ja luonnonjärvien säännöstelyä, tulvapengerryksiä ja uomien perkauksia. Tällaisia hankkeita on toteutettu mm. Perhonjoella, Lapuanjoella ja Kyrönjoella. Toinen esimerkki ja tänä päivänä selvästi lisääntyvä hankeluokka on kalataloudelliset kunnostukset, joiden tavoitteena on yleensä lohikalojen, kuten taimenen ja lohen kantojen vahvistaminen ja palauttaminen. Usein valtion vastuulla olevat kalataloudelliset kunnostukset liittyvät valtion aikaisemmin toteuttamiin muihin hankkeisiin eli kyseessä on ns. vanhojen syntien korjaaminen.

Valtion vesitaloushankkeisiin liittyy suuri määrä vesistörakenteita. ELY-keskusten hallinnassa on noin 440 MMM:n toimialan vesitaloushanketta, joihin liittyy 3700 vesistörakennetta ja -laitetta. Merkittävimpiä rakenteita ovat mm.

• 21 tekojärveä,
• 55 maapatoa,
• 480 muuta patoa,
• 150 säädettävää juoksutusrakennetta ja
• 77 pumppaamoa.

ELY-keskusten vastuulla on myös 52 patoturvallisuuslain mukaisesti luokiteltua patoa, joista ns.1-luokan patoja on 12 kappaletta. Tällainen 1-luokan pato on määritelty sellaiseksi, joka onnettomuuden sattuessa aiheuttaa vaaran ihmishengelle ja terveydelle tai huomattavan vaaran ympäristölle tai omaisuudelle.

Maakunnittain tarkastellen valtion vesistörakenteiden määrä on suurin Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, joissa tulvien hallitsemiseksi ja virkistyskäytön edistämiseksi on varsinkin 1960–1980-luvuilla tehty paljon rakenteita. Toisaalta esimerkiksi Kainuussa löytyy paljon vanhoja uittorakenteita, Pohjois-Savosta ja Satakunnasta säännöstelyluukkuja sekä Uudeltamaalta pohjapatoja.

ELY-keskusten vastuulla on useita tekojärviä, jotka on ensisijaisesti rakennettu tulvasuojelun tarpeisiin, mutta niillä on suuri merkitys myös virkistyskäytölle. Kuvassa Kyrkösjärven tekojärvi.

Vesistörakenteiden omistajuus keskistetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle

MMM:n vesistörakenteiden omistajuus on keskitetty valtakunnallisesti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hallintaan vuonna 2016. Keskittämisen seurauksena, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa vesistörakenteiden ylläpidon koordinoinnista. Hankkeiden luvanhaltijana toimii kunkin toimialueen ELY-keskus. Vesilain mukaiset luvat ja niiden velvoitteet ovat toistaiseksi voimassa olevia. Tästä syystä luvanhaltijana toimivilla ELY-keskuksilla onkin hankkeisiin liittyviä merkittäviä kunnossapitovelvollisuuksia ja muita velvoitteita. Paikallisen ELY-keskuksen vastuulla on uusien hankkeiden suunnittelua ja vanhojen hankkeiden lupien päivittäminen. Esimerkiksi säännöstelymääräyksien muutoksilla pyritään sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

Vesistörakenteiden ylläpitoon sisältyy, sekä rakenteiden lupien mukainen kunnossapito, että perusparannukset, joilla pyritään etenkin lisäämään automatiikkaa ja parantamaan patoturvallisuutta. Ylläpidon koordinoinnissa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus suunnittelee, miten vesistörakenteiden valtakunnallinen rahoitus (keskimäärin 4–5 milj. euroa/vuosi) kohdennetaan ja huolehtii perusparannusten kilpailuttamisesta. Vesistörakenteiden kunnossapito, mm. pengerten niitto, ojien kaivuu, huoltoteiden sorastus, hankitaan pääosin ELY-keskusten liikennevastuualueiden alueurakoiden yhteydessä.

Löyhingin pumppaamo on rakennettu 1970-luvulla ja se perusparannus alkoi syksyllä 2021. Hankkeen kustannusarvio on 1,3 milj. euroa.

Mauri Keränen
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Miksi Lappajärven pinta on näin alhaalla?

Lappajärven rantaviiva pakeni kesän, syksyn ja vielä alkutalvenkin aikana kauaksi tavanomaisesta etenkin matalilla rannoilla. Moottoriveneiden potkurit saivat kesällä osumia pohjakiviin ja rikkoutuivat. Mahakin osui pohjaan perinteisessä uimapaikassa. Osa laitureista seisoo lähes kuivalla maalla. Kuka on syyllinen? Riittääkö kaloille happea? Kuka juoksuttaa vettä pois järvestä, vaikka pinta on valmiiksi liian alhaalla? Voimayhtiötkö tekevät sähköä virkistyskäyttäjien kustannuksella? Viljelijätkö vaativat ja lisää viljelyalaa rantamailta? Vai ELY-keskuksen virkamiehetkö huolimattomuuttaan unohtivat padot auki kesälomien ajaksi ja koko syksyksi?

Vähäiset sateet ja kesän 2018 helle

Tavanomaista kevättä seurasi erittäin vähäsateinen toukokuu, mikä sai Lappajärven vedenpinnan laskuun jo kesäkuussa. Heinäkuun sademäärät jäivät Etelä-Pohjanmaalla selvästi alle puoleen keskimääräisestä. Heinäkuun puolivälistä alkoi poikkeuksellisen pitkä ja lämmin hellejakso, jonka aikana vesipinnat jatkoivat laskemistaan ja virtaamat olivat monin paikoin ennätysalhaisia. Pelkästään haihdunta riitti laskemaan järvien vedenpintoja jopa sentin verran yhden hellepäivän aikana. Myös loppuvuoden sademäärät olivat keskimääräistä pienempiä ja sateet imeytyivät kuivaan maaperään eivätkä juuri näkyneet vesistöissä.

       

Lappajärven pinta on nyt tammikuun puolivälissä noin 40 cm tämän ajankohdan keskimääräistä alempana eli tasolla N₆₀ +69,16 m (vanhan korkeusjärjestelmän mukaan 168,27 m). Heinäkuun lopulla vedenpinta oli tasolla N₆₀ +69,62 m, joka oli noin 20 cm ajankohdan keskimääräistä alempi. Lappajärvi ei ole yksin veden puutteessa. Esimerkiksi Lapuanjoella Hirvijärven tekojärven pinta on nyt yli metrin ajankohdan keskimääräistä alempana. Tämä on alempana kuin kertaakaan aikaisemmin Hirvijärven historiassa tähän aikaan vuodesta. Kuortaneenjärven vedenpinta on puolestaan puoli metriä ajankohdan tavanomaista alhaisemmalla tasolla.

2000-luvulla Lappajärvellä on ollut vuotta 2018 kuivempi kesä ja syksy vain vuonna 2006, jolloin vedenpinta oli heinäkuun lopulla 10 cm alempana kuin viime kesänä vastaavana ajankohtana. Lokakuun lopulla vedenpinta oli vuonna 2006 samalla tasolla kuin 2018, mutta marraskuun sateet nostivat tuolloin loppuvuoden vedenpintaa.

Kansanpadosta uuteen säännöstelylupaan

1970-luvulla Lappajärven pinta oli alhaalla monena vuonna. Kesällä 1978 vedenpinta oli heinäkuun lopussa 48 cm ja elokuun lopussa 40 cm alempi kuin vastaavina ajankohtina kesällä 2018. Vedenpinta oli alhainen koko seuraavan talvenkin. Lappajärveläiset rakensivat toukokuun alussa 1979 kansanpadon Niskan sillan alle estääkseen pinnan alenemisen. Tämä käynnisti prosessin, jossa Lappajärven ja Evijärven säännöstelyä muutettiin. Kansanpadon jälkeinen säännöstelylupa myönnettiin vuonna 1991 ja Lappajärveä säännöstellään nykyisin tämän luvan määräysten mukaisesti.

Lappajärven säännöstelylupaa muutettaessa otettiin lupapäätöksessä huomioon useita vesistön käyttömuotoja ja intressitahoja. Virkistyskäyttö sai aiempaa enemmän painoarvoa. Lisäksi huomioitiin myös Lappajärven ja Evijärven alapuolinen Ähtävänjoki. Pietarsaaren kaupunki ottaa kaiken raakavetensä Ähtävänjoesta. Joen suuhun on padottu 1960-luvulla merestä Luodon-Öjanjärvi makeavesiallas, josta Pietarsaaren ja Kokkolan teollisuusyritykset saavat tarvitsemansa veden. Välijoessa on yksi vesivesivoimalaitos ja Ähtävänjoessa kahdeksan. Viime kesänä kaksi voimalaitosta oli pitkään poissa käytöstä pienen virtaaman vuoksi, kun Lappajärven alapuolisesta Evijärvestä juoksutettiin Ähtäväjokeen pitkään minimiä eli 4 m³/s.

Lappajärven säännöstelyluvan haltija on valtio eli nykyisin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, joka ohjaa Lappajärven säännöstelyä. Lappajärvestä pois juoksevan veden määrää säädetään Halkosaaressa sijaitsevalla Niskan säännöstelypadolla ja Hanhikosken voimalaitoksella. Kun vedenpinnan korkeus alittaa tason N₆₀ +69,39 m, säännöstely tapahtuu voimalaitoksella, koska vedenpinta on silloin samalla tasolla Hanhikoskelle asti. Käytännössä säännöstely tapahtuu niin, että ELY-keskuksesta ilmoitetaan Välijoessa sijaitsevalle Hanhikosken voimalaitokselle, montako kuutiota vettä se saa juoksuttaa turbiiniensa läpi. Voimalaitoksen omistaa nykyään Esse Elektro-Kraft Ab.

Lappajärven säännöstelyluvassa on ns. tavoitevyöhyke eli korkeusväli, jolla järven pinta pyritään pitämään kunakin ajankohtana. Luvassa määrätään juoksutusmäärät, jotka kullakin vedenkorkeudella tulee juoksuttaa. Lappajärvestä on juoksutettu kesäkuusta 2018 lähtien säännöstelyluvan mukaisesti 4-6 m³/s. Juoksutettavan minimivirtaaman määrä vaihtelee säännöstelyluvassa vedenkorkeuden ja ajankohdan perusteella. Minimijuoksutuksesta huolimatta vedenpinta laski heinäkuun loppupuolella tavoitevyöhykkeen alapuolelle. Juoksutus on jatkunut syyskuun alusta lähtien ajankohdan miniminä eli 6 m³/s.  Lappajärven yläpuolella Alajärven pinta oli kesällä pitkään poikkeuksellisen alhaalla, alempana kuin koskaan aiemmin kesäaikaan. Alajärvestäkin on juoksutettu minimivirtaamaa lähes koko kesän ja syksyn ajan. Lisävettä ei ole Lappajärveen Alajärvestä tai mistään muualta saatavilla, jos sitä ei ole taivaalta tule.

Lappajärven tämän hetken vedenkorkeuskaaviosta http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/47/l470311001y/wqfi.html voidaan nähdä, että nyt tammikuun 2019 puolivälissä vedenpinta on noin 10 cm ajankohdan tavoitevyöhykkeen alapuolella. Vuosien 1975–2017 keskimääräiseen tammikuun puolivälin tasoon on nyt matkaa 40 cm. Tavanomaisina syksyinä sataa yleensä niin paljon, että Lappajärven pinta on alkutalvesta selvästi tavoitevyöhykkeen yläpuolella.

Lappajärven vedenkorkeudet ja ongelmat vaihtelevat

Lappajärvellä vuosien väliset vedenkorkeuden erot ovat olleet viime vuosina suuria. Nyt on kärsitty veden vähyydestä, mutta 2015 ja 2016 vesipinta oli keväällä ja kesällä pitkään reilusti yli tavoitevyöhykkeen. Kevätkylvöjä ei saatu tehtyä 2015 laajoilla ranta-alueilla ennen juhannusta ja matalalle rakennetut rantasaunat uhkasivat kastua. Myös loppusyksyn sateet olivat noina vuosina niin runsaita, että oli vaikeuksia juoksuttaa Ähtävänjokeen vettä niin paljon kuin olisi ollut tarvetta. Ähtävänjoki tulvi monin paikoin ja myöhemmin pakkasten saapuessa joella oli runsaasti hyydeongelmia. Koskipaikoilla alijäähtyneen veden muodostama hyyde esti virtausta ja nosti vesipintaa, joka uhkasi jokivarren rakennuksia. Vuoden 2018 kuivuuden ja helteiden seurauksena ollaan nyt puolestaan jo tammikuussa tasolla mille Lappajärvi lasketaan tavanomaisesti keväällä ennen lumien sulamista.

Jos saamme Ähtävänjoen vesistöalueelle talven ja kevään aikana normaalia enemmän lunta ja vettä, niin sulamiskausi nostaa Lappajärven vedenpinnan kesään mennessä tavoitevyöhykkeelle. Tällä hetkellä lumen vesiarvo Lappajärven valuma-alueella noin 40 mm, kun se keskimäärin tähän aikaan tammikuussa on ollut 50 mm. Jos sademäärät jäävät selvästi normaalia pienemmiksi, niin vaarana on, että Lappajärvi on tavoitevyöhykkeen alapuolella pahimmillaan koko alkaneen vuoden. ELY-keskus valmistelee poikkeamisluvan hakemista aluehallintovirastolta Lappajärven helmi-maaliskuun juoksutusmäärien pienentämiseksi tilapäisesti kuivuusriskin vähentämiseksi. Tällaisia poikkeamislupia on vähälumisina talvina anottu ja saatu mm. Perhonjoen tekojärville ja Alajärvellä sijaitsevalle Kätkänjärvelle, jotta kuivuushaittoja on voitu vähentää.

Lappajärven alhainen veden pinta johtuu ensisijaisesti siis viime kesän ja syksyn kuivuudesta ja helteistä. Sääolosuhteiden lisäksi Lappajärven vedenkorkeuksiin vaikuttaa säännöstelylupa ja sen noudattaminen. ELY-keskus on noudattanut vuodelta 1991 peräisin olevaa säännöstelylupaa, eikä säännöstelyluukkuja ole vahingossa jätetty auki. Ongelma ei johdu luvan noudattamisesta tai vesivoimantuotannosta, vaan muuttuneista olosuhteista ja ilmastonmuutoksesta. Kuivuusriskeihin valmistautuminen on vielä melko uutta pohjalaisvesistöjen säännöstelyluvissa.

Koska Lappajärvessä on nyt vähemmän vettä kuin tavanomaisena talvena, se vaikuttaa myös järven happivarastoon. Lappajärvellä vaikutus on kuitenkin pienempi kuin matalissa järvissä. Jos jääpeitteinen aika kuitenkin on pitkä ja virtaamat pieniä, järven syvänteiden happitilanne on keväällä normaalia heikompi. Järven pohjalta liikkeelle lähtevät ravinteet sekoittuvat pienempään vesimäärään, mikä voi lisätä levätuotantoa tulevana kesäkautena.

 

Katja Haukilehto
Johtava vesitalousasiantuntija
Vesistöyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

Liisa Maria Rautio
Yksikön päällikkö
Vesistöyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Valtion vesistörakenteet matkalla maakuntiin

Miten valtiosta on tullut vesirakenteiden omistaja?
Valtio omistaa erilaisten lupien  ja sopimusten perusteella monenlaisia vesistörakenteita. Rakenteisiin liittyviä lupia on useita satoja ja sopimuksia vielä monin verroin enemmän. Suurin osa valtion vesistörakenteista on ELY-keskusten hallinnassa, mutta  toisaalta Metsähallitus omistaa esimerkiksi vanhoja uittorakenteita ja Luonnonvarakeskus luonnonravintolammikkoja. ELY-keskusten hallintaan vesistörakenteet ovat tulleet maa-ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön rahoittamien  yleishyödyllisten hankkeiden kautta. Rakenteet siirrettiin Helsingistä alueiden hallintaan 1990-luvun puolivälissä.

Kivi-ja Levalammen tekojärven maapatoa ja suotovesien automaattista tarkkailua esitellään maa-ja metsätalousministeriön edustajille.

 

 

Millaisia vesistörakenteita  ELY-keskukset omistavat?
Valtion omistuslistalta löytyy mm. tekojärvien penkereitä, säännöstelypatoja ja niiden automatiikkaa, tulvaluukkuja, kanavia, pengerrysalueiden pumppaamoja ja monenlaisia mittausasemia. Valtio ei yleensä omista rakenteiden alla olevaa maa- tai vesialuetta, vaan vain varsinaisen rakenteen. Valtiolla on luvan haltijana velvollisuus pitää rakenteet kunnossa, ellei kunnossapitoa ole siirretty rakenteista hyötyä saavalle taholle, kuten voimayhtiölle tai kunnalle.

 

Seinänsuun pumppaamo on  yksi suurimmista valtion vastuulla oleva kuivatusvesien pumppaamoista.

 

 

 

Missä valtion vesirakenteet sijaitsevat?
Maakunnittain tarkastellen valtion vesirakenneomaisuuden arvo on suurin Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, missä tulvien hallitsemiseksi ja virkistyskäytön edistämiseksi on  1960 – 1980-luvuilla tehty paljon rakenteita. Toisaalta esimerkiksi Kainuussa löytyy useita vanhoja uittorakenteita, Pohjois-Savosta ja Satakunnasta säännöstelyluukkuja sekä Uudeltamaalta pohjapatoja.

ELY-keskuksista siirtyy vuoden 2019 alussa maakuntien vastuulle  noin 40 patoturvallisuuslain mukaisesti luokiteltua patoa, 85 kuivatusvesien pumppaamoa, yli 200 pohjapatoa sekä runsaasti muita vesistörakenteita.

Valtion vesistörakenteiden omistajuus keskitetään Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle
Maa-ja metsätalousministeriö on tehnyt syyskuun lopulla päätöksen, jolla valtion vesirakenteet ja hydrologiset havaintoasemat siirretään muista ELY-keskuksista syksyn aikana Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hallintaan. Maa- ja metsätalousministeriön rakenteet liittyvät yleensä tulvasuojeluun, vesien käyttöön ja kalataloudellisiin kunnostuksiin. Ympäristöministeriön puolella vastaava siirto on valmisteilla ja siirtyvät kohteet liittyvät pääosin lintuvesien kunnostukseen.

 

Kalatalousasiantuntijat tutustuvat Perhonjoen vesistörakenteisiin kuuluvaan kalatiehen.

 

Mitä keskittäminen tarkoittaa?
Rakenteiden omistajuuden keskittämisellä pyritään yhtenäistämään vesistörakenteiden ylläpitoa ja valmistautumaan tulevaan maakuntauudistukseen. Tämän ja ensi vuoden tavoitteena on saattaa rakenteita koskevat rekisteritiedot ajan tasalle. Keskittämisen seurauksena, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa vesistörakenteiden ylläpidon ohjelmoinnista: yhdessä muiden ELY-keskusten kanssa suunnitellaan, miten vesistörakenteiden rahoitus (keskimäärin 5 milj. euroa/vuosi) kohdennetaan ja huolehditaan tarvittavien toimenpiteiden kilpailuttamisesta. Erityisesti pyritään lisäämään automatiikkaa ja parantamaan patoturvallisuutta.

Valtion vesistörakenteet matkalla maakuntiin?
Vuoden 2019 alusta lähtien vesistörakenteista huolehtiminen tulee kuulumaan maakunnille eli tulevaisuudessa puhummekin maakuntien vesistörakenteista. Lähikuukausina ratkaistaan, miten vesistörakenteiden omistajuus, rakenteiden ylläpito, rakenteisiin liittyvät velvoitteet (mm. kalaistutukset) ja lupapäätösten hallinta tullaan maakunnissa hoitamaan. Resurssit eivät riitä siihen, että maakuntien vesistöomaisuutta hoidettaisiin jokaisessa maakunnassa, joten maakuntien joustavaa yhteistyötä tarvitaan, jotta vanhenevat vesistörakenteet voidaan pitää turvallisessa kunnossa.

Liisa Maria Rautio
Vesistöyksikön päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Harjoittelijana Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksella

Kolme kuukautta kestäneen harjoittelujakson viimeisenä työpäivänä voi pysähtyä hetkeksi miettimään oppimaansa sekä luoda katse kuluneeseen kesään. Työskentely Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ”Tehostettu tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen” – hankkeessa on ollut opettavainen kokemus, monestakin näkökulmasta. Kesän aikana olen onnistunut sekä kehittämään paikkatietoalan osaamistani monipuolisemmaksi että laajentamaan asiantuntemustani ympäristöalaa koskevien monisyisten kokonaisuuksien käsittelijänä. Opintoihin liittyvien tietojen ja taitojen karttumisen lisäksi nopeasti kuluneella harjoittelujaksolla on ollut myös toisenlainen, silmiä avaava vaikutus liittyen maamme maantieteelliseen kokonaiskuvaan ja kulttuurihistoriaan.

 

Maisemanvaihdos länsirannikon lakeuksille oli Tampere-Joensuu – väliä viime vuodet kuluttaneelle opiskelijalle yllättävän suuri. Tämä ei johtunut pelkästään venäjän kielen vaihtumisesta ruotsiin ruokakaupan käytävällä. Työskentely tulvatiedottamisen parissa on nimittäin laajentanut käsitystäni länsirannikon maankäytön historiasta, elinkeinorakenteen kehittymisestä, vesistöjen säännöstelystä ja siihen liittyvistä ympäristökonflikteista ja jopa alueen muuttoliikkeestä. Tehtäväni ovat kietoutuneet vahvasti Etelä- ja Keski-Pohjanmaan lukuisten tekojärvien ympärille. Samoin olen päässyt tutustumaan vesirakenteisiin yleisemmin: millaisten ratkaisujen avulla tuhansien järvien (ja jokien) maatamme on ajan saatossa muokattu tulvaturvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi erilaisten pengerrysten, patojen, putkien, rumpujen, siltojen ja muiden rakenteiden avulla. Myös vierailut alueen tekojärvillä sekä Vaasan vesilaitoksella ovat muokanneet kuvaani siitä, millainen merkitys virkistyskäyttöä ja tulvien vähentämistä tukevilla ratkaisuilla on ollut alueen ihmisten elämään, ja kuinka keskeisessä roolissa vesi-infrastruktuuri on päivittäisessä toiminnassamme.

Pitkämön voimalaitos ja tekojärvi

Tulviminen sekä luonnontieteellisenä että yhteiskunnallisena ilmiönä on avautunut minulle aivan uudella tavalla: mistä alueelliset tulvat johtuvat ja kuinka niiden kanssa toimitaan? Elämme kuitenkin maassa, jossa luonnonkatastrofit ovat verrattain harvinaisia ja alueelliset erot topologiassa, lämpötiloissa, sademäärissä ja vyöhykkeisyydessä eivät ole suuren suuria, ainakaan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Siksi on ollut melko yllättävääkin oppia huomaamaan, kuinka vahvasti lähes vuosittain toistuvat tulvat ovat vaikuttaneet Pohjanmaan alueen kehittymiseen viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Tekojärvet tasaavat virtaamien vaihtelua sekä keväisin jäiden lähdön aikana, samoin kuin syyssateidenkin aikaan. Lisäksi vesivoimalat tuottavat merkittävän osan paikallisesta sähköstä. Useimmat tekojärvet on valjastettu ympärivuotiseen virkistyskäyttöön. Kääntöpuolena tulvat ovat aiheuttaneet vuosien saatossa huomattavia taloudellisia menetyksiä satovahinkojen ja rakennusvaurioiden muodossa. Nykypäivänä logistiset ongelmatilanteet kärjistyvät nopeasti jos kulkureitit ovat uhattuna. Tulvariskit ovat muun muassa lisänneet painoarvoa ennakoivaan rakentamiseen ja pelastustoimen suunnitteluun. Ne ovat olleet myös vahvan poliittisen keskustelun agendalla jo 1950-luvulta lähtien, jolloin vastakkainasettelua kuvaavan nimen ”tulvasota” saanut aikakausi alkoi Kyrönjoen rannoilta.

Tulvien kanssa on ollut opittava elämään. Vaikka olen itse kotoisin kahden suuren järven väliin rakentuneesta kaupungista, tällainen ympäristösuhde ihmisen ja luonnon välillä oli minulle uutta ja erilaista. Muutenkin vahvasta kulttuurihistoriallisesta maineesta nauttiva Pohjanmaan alue ja siellä asuminen, vaikkakin Vaasan keskustassa, antoi minulle kesän aikana ajateltavaa puolin ja toisin. Vierailu länteen oli kaiken kaikkiaan virkistävä. Myös paikallisten lupsakka huumorintaju tuli tutuksi. Kun ensi viikolla istun viimeistä kertaa kultaisten peltomaisemien ohi ajavassa bussissa tai myöhemmin tarkastelen toista kansallismaisemaa Kolin huipulta Pohjois-Karjalassa, muistelen varmasti täällä vietettyä kesää lämmöllä. Omasta puolestani tahdon toivottaa hyvää ja tulvatonta jatkoa kaikille!

 

Mikko Heinonen
Harjoittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Milloin Pohjanmaalla tulvii?

Pohjalaismaakunnat ovat olleet vuosisatoja tunnettuja tulvistaan. Tulvat ovat oleellinen osa pohjalaisuutta. Tulvat ja tulvientorjunta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat niin ihmisten elämään kuin ympäröivään luontoon.

Perinteisesti Pohjanmaalla tulvii keväällä lumien sulaessa ja jäiden kasaantuessa padoiksi, jotka nostavat vettä hyvin nopeasti ja aiheuttavat yleensä ne pahimmat tulvavahingot. Jäiden lähtö on tärkeä kevään merkki ja siitä järjestetään monella paikkakunnalla veikkauksia. Kun 1960-luvulla kävin kansakoulua Siikajoella, niin koko pienen koulumme väki kiirehti jokirantaan katsomaan, kun luokkahuoneeseen kuului jäiden ryskettä. Kevät oli koittanut.

Kevättulvia osataan odottaa ja niihin on varauduttu. Tekojärvet on rakennettu ja luonnonjärviä säännöstellään ensisijaisesti niin, että kevään tulvahuippuja voidaan varastoida ja näin pienentää jokilaaksojemme tulvia. Pahimpien tulvien aikana tulvavesiä voidaan Kyrön- ja Lapuanjoella johtaa myös pengerten takana oleville peltoalueille.

Pohjanmaan jokien kevättulvat ajoittuvat keskimäärin huhtikuulle, mutta myös maaliskuu ja toukokuu ovat tunnettuja tulvakuukausia. Jos lumen sulaminen jää kovin myöhäiseen, tulvat ovat yleensä suurempia. Tällöin lumet sulavat kertarysäyksellä; muodostuu nopea ja suuri tulvahuippu. Aikaisemmin keväällä yöpakkaset hidastuttavat sulamista; tulva ajoittuu pidemmälle jaksolle ja tulvahuippu jää pienemmäksi.

Tulvista ja suurimmista vedenkorkeuksista on olemassa pitkät havaintosarjat, sillä ne ovat aina olleet merkkitapauksia. Aikakirjat kertovat, että 1680-luvun alussa Kyrönjoen alaosalla Mustasaaressa kevättulva vei mukanaan kolme myllyä. Seinäjoella Varattomanloukossa on suuressa kivessä edelleen nähtävillä vuoden 1888 tulvakorkeus. Kyrönjoen virtaamia on mitattu runsaat sata vuotta ja havaintojakson suurin virtaama on ollut lähes 600 m³/s (30.4.1922).

Mutta Pohjanmaa tulvii muulloinkin kuin keväällä. Pahoja kesätulvia muistetaan varsinkin 1950- ja 1960-luvuilta, jolloin tulvat aiheuttivat Pohjanmaan viljelijöille suuria satomenetyksiä. Nämä tulvat olivat omalta osaltaan nopeuttamassa pitkään suunniteltuja Pohjanmaan jokirakentamisia, kuten laajamittaisia perkauksia, pengerryksiä, pumppaamoja, säännöstelypatoja sekä tekoaltaita. Näitä rakenteita löytyy runsaimmin juuri tulvaherkistä jokilaaksoista: Siikajoki, Pyhäjoki, Kalajoki, Perhonjoki, Lapuanjoki, Kyrönjoki ja Närpiönjoki.

Suuret syystulvat ovat olleet Pohjanmaalla selvästi harvinaisempia kuin kevät- ja kesätulvat. Viime vuosina syystulvia on kuitenkin sattunut kohtuullisen usein. Voimakkaat sateet ja vedellä kyllästynyt maaperä aiheuttivat esimerkiksi syksyn 2012 tulvat, jolloin pahimmat tulvavahingot kohdistuivat Lapväärtinjoelle ja Kauhajoelle. Lapväärtinjoki saavutti 6.10.2012 havaintohistoriansa toistaiseksi suurimman virtaaman lähes 200 m³/s, mikä vastaa tilastollisesti noin kerran sadassa vuodessa sattuvaa tulvaa.

Myös talvikaudella on tulvinut. Pääosin keskitalven tulvien syynä ovat olleet hyydepadot. Erityisen herkkä hyydetulville on ollut Ähtävänjoki, jossa hyyde aiheuttaa ongelmia keskimäärin joka toinen vuosi. Toisinaan jäätymisolosuhteet ovat hyvin otolliset hyyteen muodostumiselle ja hyydepatoja voi muodostua paljonkin. Näinhän tapahtui Pohjanmaalla tänä vuonna tammikuun alussa.

Helmikuu on ollut se kuukausi, jolloin Pohjanmaan joet eivät ole tulvineet. Helmikuun sateet tulevat yleensä lumena ja joet ovat jääpeitteisiä ja virtaamat pieniä. Tänä vuonna tuli todistettua, että Pohjanmaan joet voivat tulvia myös helmikuussa. Tarvittiin vain plussan puolella oleva lämpötila ja kunnon vesisade.

Pohjanmaan joet voivat siis tulvia vuodenajasta riippumatta, jos olosuhteet ovat tulville muutoin otolliset. Aina kannattaa olla varautunut, sillä pohjalainen joki tulvii herkästi ja vedet nousevat nopeasti.

Hyödyllistä tulvatietoa:
http://www.ymparisto.fi/tulvat
http://www.ely-keskus.fi/web/tulvatpohjanmaa

 

Liisa Maria Rautio
Vesistöpäällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus