Kansainvälisestä yhteistyöstä voimaa oman alueen kehittämiseen

Tiesitkö, että Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työn jäljet eivät ulotu vain lähimaakuntiin, vaan rajojen yli lähialueille ja kauaskin Eurooppaan. Kansainvälisen yhteistyön edut on ymmärretty hallinnonaloilla jo vuosikymmeniä sitten. Harvoin ongelmat ja haasteet ovat niin paikallisia, ettei vastaavasta olisi kokemusta muuallakin. Yksin ei kannata murehtia viranomaistyössäkään.

ELY-keskuksella on nimensä mukaisesti kolme vastuualuetta, elinkeino-, liikenne ja ympäristövastuualueet, ja kaikilla näillä kansainväliset yhteydet ja yhteistyö ovat lähes tulkoon välttämättömiä alueellisten kehittämistehtävien hoidossa. Työstä saadaan eväitä asiantuntijoiden päivittäisiin tehtäviin; neuvonta- tai valvontatyöhön, toimenpiteiden suunnitteluun ja rahoituksen myöntämiseen.

Lipputankoja ja lippuja rivissä kirkkaana ja aurinkoisena päivänä.
Copyright Nordisk Råd og Nordisk

Edunvalvontaa

Yhteistyö ei ole vain ilon pitoa, vaan meillä on yhteisiä haasteita ratkaistavana. Useimmat toimijat törmäävät seuraaviin kysymyksiin alueesta tai maasta riippumatta:

  • Kenen intressi? Kuka maksaa? Kuka koordinoi?
  • Kuinka saada sidosryhmät ajoissa mukaan?
  • Kuinka kilpailevat tavoitteet yhteensovitetaan?

Yhteistyön kautta pääsemme hyödyntämään toisten kokemuksia ja jakamaan omaa osaamistamme. Parhaassa tapauksessa saamme konkreettisia resursseja alueemme kehitykseen. Vuosien kuluessa olemme saaneet nostaa esiin omia näkemyksiämme, lisäten samalla alueemme tunnettuutta. Laajempi yhteistyö, verkostot ja hankkeet eivät ole vain mukava lisä virkamiehen arkeen, vaan ennemminkin edellytys onnistumisille. Yhteisellä keskustelulla saamme hyväksyntää tarpeille ja toimenpiteille.

Riskien ehkäisyä

Keskustelua käydään erilaisten verkostojen kautta. Liikennepuolella ollaan aktiivisia Nordisk vägforumin työryhmissä (nvfnorden.org) ja ympäristöpuolella esimerkiksi vesienhoidon asiantuntijat tapasivat tänä syksynä Nordic water framework directive -konferensissa (vatn.is). Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksella on myös, ainoana ELY-keskuksista, jäsen Pohjoismaiden ministerineuvoston ympäristö- ja taloustyöryhmässä (norden.org). Muu kansainvälinen yhteistyö ympäristöpuolella on kattanut lukuisia EU-hankkeita mm. LIFE- ja Interreg-ohjelmien kautta, joilla edistetään vesien ja ympäristön hyvää tilaa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on ollut koordinoimassa useita näistä ja uusia hankkeita käynnistyy myös tulevana vuonna.

Ruostunut metallinen tynnyri kauniin vihreässä ruohikossa.
Nedskräpning i fjällmiljö. Nordland Norge. Copyright Nordisk Råd og Nordisk

Ympäristövastuualueella on tehty viime aikoina uusia avauksia kansainvälisyyteen; tarkoitus on syventää Pohjanmaan ja Västerbottenin välistä suoraa viranomaisyhteistyötä. Esimerkiksi ympäristöriskeihin ja onnettomuuksiin liittyvä tiedonvaihto, yhteinen edunvalvonta merialueeseen liittyen, ilmastokysymykset sekä luonnonvarojen hyödyntäminen ovat aiheita, joissa yhteistyölle on selkeä tarve.

Globaalit muutokset eivät ohita meitä. Meidän on selvittävä energiantuotannon, teollisuuden ja liikennejärjestelmien murrosten läpi. Meillä on tehtävänä sekä ilmastonmuutoksen hillintä että sopeutuminen, ja meidän on edistettävä luonnon monimuotoisuutta ja kestävää vesien käyttöä, kuten Y-vastuualueen johtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys muistutti taannoin Y-vastuualueen päivässä. Pohjalaismaakunnat eivät pärjää yksin, vaan omavaraisuutta ja huoltovarmuutta kehitetään ottamalla vastuuta yhteisistä haasteista.

Kuva infotilaisuudesta, jossa näkyy kaksi henkilöä ja seinällä on heijastettu värikäs kuva globaaleista muutoksista ja siitä, miten ne vaikuttavat ELY-keskuksen Y-vastuualueella 2022.

Yhteisiä suuntaviivoja EU:sta

ELY-keskuksen elinkeinovastuualueen tehtäviin kuuluvat mm. maaseutuasiat, työllisyys ja yrityspalvelut. EU:n maatalouspolitiikan kehitystä seurataan tiiviisti. EU toimii rahoittajana, paitsi erilaisten tukien muodossa, myös erilaisten hankkeiden kautta. Yhteistyön mukana meillä on käynyt kansainvälisiä vieraita, jotka ovat päässeet tutustumaan meidän toimintatapoihimme. Huolimatta yhteisistä suuntaviivoista, käytännön toiminta eri maissa on järjestetty hyvin eri tavoin.

EU:n tarjoamat verkostot ja rahoitusmahdollisuudet ja esimerkiksi edistämistoimet työvoiman liikkumiseen ovat tärkeä osa toimintaa koko elinkeinopuolella. Myös maahanmuuttoon ja kotouttamiseen liittyvät tehtävät kuuluvat vastuualueelle. Yrityspalvelukeskus (ely-keskus.fi) aktivoi ja rahoittaa yrityksiä kasvuun ja kansainvälistymiseen. Lisäksi yrityspalvelukeskuksesta käsin hoidetaan alueellista Team Finland -koordinointia. Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden verkosto, joka auttaa yrityksiä kehittämään ja edistämään vientitoimintaa.

Näköala laajenee

Kansainvälistyminen on tuonut meille uutta osaamista. Meiltä löytyy asiantuntijoita, jos esimerkiksi tarvitset työkaluja yrityksen kansainvälistymiseen (etelapohjanmaanely.wordpress.com) tai haluat saada selvyyttä maatalouden EU-tukikoukeroihin (etelapohjanmaanely.wordpress.com) tai haluat vaikka torjua vieraslajeja (ely-keskus.fi).

Kansainväliset yhteydet tarjoavat näköalaa asioihin ja avartunut maailma tuo kykyä toimia uusissa tilanteissa!

Blogikirjoittajan kuva.

Mari Lappalainen
hankekoordinaattori ja ilmastoasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kemikaalivalvontaa maatiloilla ja teollisuudessa

ELY-keskus ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset valvovat kemikaalien käyttöä, varastointia sekä tiettyjä yksittäisiä kemikaaleja yhdessä pelastuslaitosten ja TUKESin kanssa. ELY-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön tekemä kemikaalivalvonta kohdistuu ympäristölupavelvollisiin kohteisiin, ja ELY-keskusten elinkeinovastuualueen tarkastajat valvovat kasvinsuojeluaineiden varastointia ja käsittelyä maatiloilla.

Ohje maatilojen kemikaalien käsittelyyn ja varastointiin

Ympäristöministeriö julkaisi helmikuun alussa ohjeen maatilojen kemikaalien käsittelystä ja varastoinnista. Ohje on tarkoitettu ensisijaisesti kuntien ja ELY-keskusten valvontaviranomaisille, mutta myös toiminnanharjoittajat voivat hyödyntää ohjeistusta esimerkiksi kemikaalien oikeanlaisesta säilytyksestä.

Maatilojen tyypillisiä kemikaaleja ovat polttonesteet ja öljyt, kasvinsuojeluaineet, biosidivalmisteet, kuten desinfiointiaineet sekä hyönteisten ja jyrsijöiden torjunta-aineet, AIV-liuokset, lannoitteet sekä erilaiset lääkkeet ja pesuaineet. Lähtökohtana kemikaalien varastoinnille ja käytölle tiloilla on, että vuodot voidaan estää ja toisaalta mikäli vuoto sattuu, tulee se pystyä rajoittamaan mahdollisimman vähäiseksi. Tämä tarkoittaa varastojen ja käsittelypaikkojen oikeanlaista sijoittamista ja rakenteita, kuten allastuksia niin, että mahdolliset vuodot eivät pääse ympäristöön taikka viemäriin.

Ympäristönsuojeluviranomaiset valvovat kemikaalien varastointia ja käyttöä ennakkovalvontana lupa- ja ilmoitusvaiheessa sekä etenkin tarkastuksilla. Valvonnassa tarkastellaan ympäristölupa- tai ilmoituspäätöksen kemikaalien käyttöä ja varastointia koskevien määräysten noudattamista, kemikaalijätteiden asianmukainen järjestämistä, biosidivalmisteiden käyttöohjeiden noudattamista sekä otsoni- ja F-kaasuasetuksen noudattamista. Tähän kuuluvat esimerkiksi maidontuotantotilojen kylmälaitteet, joiden osalta varmistetaan, että laitteet on asianmukaisesti tarkastettu.

Teollisuuden kemikaalivalvonta

ELY-keskus valvoo myös ympäristölupavelvollisten teollisuuslaitosten ja jätteenkäsittelylaitosten kemikaalien käsittelyä ja varastointia. Usein näiden kohteiden kemikaalivalvontaan liittyy myös haitallisten ja vaarallisten aineiden aiheuttaman ympäristökuormituksen ja -vaikutusten valvonta. Valvontakäynneillä erityistä huomiota kiinnitetään laitosten varautumiseen kemikaalionnettomuuksien estämiseksi ja valmiuteen torjua onnettomuustilanteessa päästöjä ympäristöön.

Vuonna 2020 ELY-keskus oli mukana Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen käynnistämässä kemikaalivalvontapilotissa, jossa testattiin valvontaan kehitettyjen lomakkeiden käyttöä. Pilotti keskittyi mm. kemikaaleihin, joiden käyttöä on rajoitettu tai käyttö vaatii luvanvaraisen aineen käyttöluvan, tai kyse on biosidivalmisteesta. Kemikaalivalvonta olikin tuona vuonna valtakunnallinen valvontateema kaikissa ELY-keskuksissa.

Kemikaalivalvonnan tavoitteena on ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja kemikaaleista aiheutuvan kuormituksen ja ympäristövaikutusten pienentäminen kaikenkokoisessa toiminnassa yhdessä toiminnanharjoittajien kanssa.

 

Päivi Karttunen
Ryhmäpäällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

 

Minna Impola
Ylitarkastaja
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus