Maanteiden kesähoitokin kaipaa lisäeuroja

Vuodenvaihteessa uutisoitiin suuresti maanteiden talvihoidon saamista lisäeuroista ja talvihoidon parantamisesta. Kuitenkin myös sulan maan aikaan tehdään maanteille erilaisia hoitotoimenpiteitä, joilla on eritasoisia vaikutuksia tien ajettavuuteen ja liikenneturvallisuuteen, ympäristöä unohtamatta. Osasta kesähoitotoimenpiteistäkin on juustohöylällä vähennetty vuosien varrella euroja, ja osalla vähennyksistä on isompia vaikutuksia kuin toisilla. Yhtä kaikki, suuntana on maantieverkon vähittäinen rapistuminen.

Kuvassa kesäinen soratie.

Sorateissä riittää töitä

Keväisin tulee ensimmäisenä työvaiheena vastaan kelirikkomurskeiden ajaminen velliintyville osuuksille. Toimenpiteenä kelirikkomurskeen laittamista voi ajatella eräänlaisena ensiaputoimenpiteenä. Kelirikon riski on pienempi, jos kuivatus on kunnossa ja tien rakenteet routimattomia. Joissakin hoitourakoissa on rahoituksen suoma kelirikkomurskeiden määrä vain puolet siitä tonnimäärästä, mitä todellinen tarve on ollut aikaisempina vuosina keskimäärin. Jos maantiet aiotaan pitää liikennöitävässä kunnossa hankalina kelirikkovuosina, joudutaan hoitourakan sisällä ottamaan rahoitusta pois muista töistä, kuten liikennemerkkien uusimisesta.

Kun kevät etenee, ja tiestö alkaa kuivaa, tehdään sorateille kevätmuokkaus. Joko tiehöylällä tai traktorin ja lanan avulla sorateille palautetaan hyvä sivukaltevuus. Samalla kuopat ja muut epätasaisuudet tasataan pois sekä mukaan sekoitetaan suolaa pölyämisen estämiseksi. Hyvän lopputuloksen kannalta olisi tärkeää, että tien kulutuskerros olisi riittävän paksu. Soratiekilometrejä on paljon Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella, n. 2600 km. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoitourakoissa oleva kalusto ei riitä muokkaamaan kaikkia sorateitä keväällä optimiaikaan, joka on monesti kovin lyhyt ajanjakso.

Sorastus on sorateiden hoitotoimenpide, jolla lisätään kulutuskerrosta eli sopivan kokoista soraa tien pintaan. Sorastusmurskeiden määrä on myös vähentynyt huomattavasti aina uusissa alkavissa hoitourakoissa, ja paikoin kulutuskerrosten paksuudet alkavat olla aika ohuita. Tämä näkyy hoitourakoitsijalle käytännössä siinä, että kevätmuokkauksessa alkaa tulla esille rakennekerroksia, ja tienkäyttäjille tämä näkyy isompina kivinä tien pinnassa. ELY:n alueella on myös useita leveitä sorateitä, jotka tarvitsevat suhteessa enemmän soraa kuin kapeammat tiet.

Päällystepaikkaukset poistumassa hoitourakoista

Aikaisemmin päällystevaurioiden paikkaukset on tehty hoitourakoissa. Dramaattinen väheneminen päällystepaikkausten rahoituksessa on pakottanut uudenlaisiin menetelmiin reikien yms. paikkaamisessa. Vähitellen paikkaukset poistuvat hoitourakoista, jäljelle jäävät vain talvikuukausien hätäpaikkaukset. Perinteiset lyhytikäiset ”lehmänläjä”-paikkaukset ovat tämän myötä häviämässä, ja kiitos hienojen innovaatioiden, päällysteiden reiät tulevat jatkossa paremmin paikattua. Tällä saralla rahapula johti onneksi parempiin ja toimivampiin menetelmiin. Toki tämä ei poista sitä ongelmaa, että uusiin päällysteisiin ei ole juuri varaa.

Kuvassa on tiessä oleva paikkaus.

Päällystepaikkaa paikan vieressä. Jos on tarkkana, niin hiukan alkuperäistä päällystettä näkyy vasemmassa yläkulmassa

Liikennemerkit tärkeysjärjestyksessä viimeisenä

Kuva rapistuneesta 60 km/h nopeusrajoitusmerkistä

Tällaisia liikennemerkkejä voi onnistua bongaamaan maanteiltä.

Kun ensimmäisenä prioriteettina on pitää tie liikennöitävässä kunnossa, on helpoin kohde säästää sellaisista asioista, jotka eivät vaikuta oleellisesti tien rakenteeseen. Siksi ensimmäinen kohde, mistä rahaa on perinteisesti siirretty hoitourakan sisällä esim. kelirikkomurskeisiin ja päällysteiden paikkauksiin, on liikennemerkkien ja portaalien uusiminen. Nykyisellä mitoituksella liikennemerkkien uusimiskierto on 45 vuotta ja portaalien 40 vuotta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tiestön liikennemerkit tulevat rapistumaan vääjäämättä. Harva tulee ajatelleeksi, että liikennemerkkienkin perustukset on syytä olla kunnossa. Tälläkin saralla uusimistarpeita riittää; joillakin alueilla puuttuu osalta merkeiltä jopa perustuksetkin. Tällaiset liikennemerkit menevät helpommin vinoon tai kääntyvät metsään päin.

Pajut pois pientareilta!

Niitot ja raivaukset ovat säännöllisesti toteutettavaa toimintaa kesän aikana. Tiet jaetaan kolmeen eri viherhoitoluokkaan N1, N2 ja N3. Vilkkaimmat tiet sekä niitetään että raivataan useammin ja leveämmältä matkalta (N1 ja N2). Kuva pajunkissastaMyös hirvivaroitusalueiden kohdat pidetään viherhoidoltaan paremmassa kunnossa liikenneturvallisuussyistä. Suurin osa tiestöstä kuitenkin kuuluu viherhoitoluokkaa N3. Käytännössä näillä teillä niitto ulottuu 2 metriä päällysteen reunasta ojan suuntaan ja vesakonraivaukset tehdään kolmen vuoden välein 6 metrin etäisyydelle päällysteen reunasta. Tästä voi tehdä sen päätelmän, että niissä kohteissa, missä paju kasvaa metrin vuodessa, on aikamoinen viidakkotunnelma juuri ennen raivaushetkeä. Tämän vuoksi uusissa hoitourakoissa on pyritty ottamaan leveämmän raivauksen piiriin tiet, joissa tien luiskat ovat pitkät ja paju ehtii puskea tiealueelle. Tervetullutta olisi kuitenkin kaivaa valtion lompakosta hieman lisää rahaa, jotta kaikki tiet voitaisiin pitää näkemiltään parempina myös eläinonnettomuuksia ajatellen.

Tie kuiva – kaikki kunnossa

Sulan maan aikaan tehdään myös ojituksia maanteiden sivuojiin ja laskuojiin sekä korjataan viallisia rumpuja. Kaikkien teiden kunnon kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että vesi pääsee pois sekä tien pinnalta että ojista. Asian suuri painoarvo on auttanut siihen, että ojituskilometreistä ei ole vähennetty viime vuosina. Rumputöihin kohdistunut rahoitus on sen sijaan vähentynyt. Ennen oli varattuna rahaa myös isompiin rumpuihin, mutta uusimmissa urakoissa on rahaa myönnetty alle 600 mm:n sekä 600 – 800 mm:n kokoisille rumputöille. Kuitenkin yli 800 mm:n kokoisia rumpuja on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella n. 34 rumpukilometrin verran. Jos isompia rumpuja on pakottava tarve uusia, täytyy rahat yrittää jostain löytää, joko urakan sisältä vähentämällä muista töistä, tai siirtää esimerkiksi päällysteiden tai siltojen korjaamisesta. Helppoa se ei ole aikana, jolloin määrärahat ovat historiallisen alhaalla.

Kuvassa oja, jossa on vettä

Ojissa on paljon vettä keväisin.

Lopuksi

Onneksi on myös töitä, jotka edelleen tehdään säännöllisesti vuosittain. Sillat ja kivetyt pinnat pestään puhtaiksi, levähdysalueet siistitään, talven hiekoitushiekat harjataan pois ja sadevesijärjestelmiä huuhdellaan. Myös ympäristöasioitakaan ei ole unohdettu: jättiputkia torjutaan ja lupiineja niitetään. Vaikka rahoitus vähenee, on vielä useita eri asioita, joita tehdään maanteiden hyväksi kesäaikaan. Olkaamme tyytyväisiä nykytilaan, huomenna lienee huonommin.

Elina Granqvist
Tienpidon suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

Aurataanko talvella enää lunta?

Höylä_Granqvist

Moni tienkäyttäjä mieltää, että tärkein työtehtävä talvella on teiden auraaminen puhtaaksi lumesta. Sitä se toki onkin sellaisina talvina, jolloin lunta tulee kuin joskus muinoin 80-luvulla, ja talveksi riittää vakaita, pitkiä pakkasjaksoja. Talvet ovat muuttuneet menneistä paljon. Tästä on seurannut painopisteen muutoksia maanteiden talvihoidon töihin sekä vaatimukset urakoitsijan valppaana oloon ovat lisääntyneet.

Sääolosuhteet ovat viime vuosina muuttuneet selvästi. Lunta sataa talven aikana yhä vähemmän ja pieniä määriä kerrallaan. Sen sijaan lämpötila liikkuu yhä enemmän 0 °C molemmin puolin: jäätymispisteen alitus ilmoittaa lukumäärän lämpötilan laskemiselle plusasteista pakkasen puolelle talven aikana. Käytännössä tämä karkealla tasolla kertoo siitä, että liukkaudentorjunta tulee yhä suuremmaksi ja tärkeämmäksi osaksi talvihoitoa. Suolausta tarvitaan ympäri talvikauden enemmän ja alemmalla tiestöllä kuluu enemmän hiekkaa. Viime talvikautena hiekkaan kuluikin Etelä-Pohjanmaan ELY:n alueella ennätystahtiin.

Kaavio_Granqvist

Keskilämpötilan, talvikausina kertyneen lumisateen määrän sekä jäätymispisteen alitusten lukumäärien kehitys Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella.

Sen lisäksi, että lumisateen kokonaiskertymä oli viime talvikaudella pieni, myös yksittäisien lumisateiden lumikertymät olivat pieniä. Kerralla sataneen lumen määrä oli monesti niin pieni, ettei sitä lähdetty auraamaan. Kun tällaisia pieniä lumisateita tuli useita peräkkäin, eikä lumi sulanut välillä pois, liikenne tallasi lumen ja teille muodostui jäisiä polanteita. Tilanteen jatkuessa pitkään jopa tiehöyläkin oli vaikeuksissa tasoitustöissä. Siellä, missä pieniä lumisateita aurattiin ja / tai muodostuneita polanteita oltiin ajoissa tasaamassa, isompia ongelmia ei ollut.

Kelirikko oli ennen vain kevään riesa, kun talven lumet ja roudat sulivat pois. Kosteammat ja leudommat syksyt sekä alkutalvet ja tien rungon jäätymisen siirtyminen myöhemmäksi ovat tehneet kelirikon tavalliseksi myös syksyllä ja jopa talvellakin. Tällä hetkellä esimerkiksi Varsinais-Suomessa on tavallista, että sorateillä on kelirikkoa koko talven ajan. Jos sääolosuhteet jatkavat muuttumista samaan suuntaan kuin viime vuosina, tulee kelirikko olemaan arkipäivää talvisin myös Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella. Pintakelirikko_Granqvist

Tämän marraskuun aikana ongelmat ovat olleet monimuotoisia juuri sorateillä. Metsäiset mäet ovat saattaneet olla jäisiä, kun taas pelto-osuudet ovat olleet kelirikon runtelemia. Kun yhtälöön vielä lisätään lämpötilan sahaaminen plus- ja miinusasteiden välillä, on tuloksena soratiestö, jota on lähes mahdoton pitää täydellisessä kunnossa. Pienenä lisänä tähän korkeamman tason yhtälöön on myös kelirikko- ja sorastusmurskeiden tonnimäärien väheneminen uusissa hoitourakoissa. Hienoista hankkeista huolimatta päivittäinen kunnossapito yhä kurjistuu Suomessa. Haasteellisiin keleihin ja koloihin tulee myös tienkäyttäjien varautua oikealla ajonopeudella.

Vaihtelevat sääolosuhteet tarkoittavat tiuhaan tahtiin muuttuvia keliolosuhteita koko tiestöllä. Niiden hallitseminen edellyttää jatkuvaa tiestön tilan seurantaa hoitourakoitsijalta. Lisäksi tarvittavien toimenpiteiden ennakointi on erityisesti viime talven kokemusten perusteella kultaakin kalliimpi taito urakoitsijalle. Siellä, missä ennakointi oli epäonnistunut, ongelmia oli pahimmillaan lähes koko talven. Orastavassa alussa oleva digitalisoituminen tuottanee apuja paikallisten sääilmiöiden havaitsemiseksi. Nykyinen tiesääkameraverkko on liian harva kertomaan totuutta paikallisista pienimuotoisista sääolosuhteista nykytilanteessa, kun vakaat talvikelit ovat toistaiseksi muisto vain. Hoitourakoitsijat tulevatkin tarvitsemaan uusia apuvälineitä tiestön kokonaistilan hahmottamiseen autolla tehtävien tiestötarkastusten tueksi.

 

granqvist_elina_6_2016-003

 

Elina Granqvist
Tienpidon suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus