Miksi ELY-keskusten vastuulla on vesitaloushankkeita ja vesistörakenteita?

Vesitaloushankkeella tarkoitetaan vesilain (587/2011) ja sen edeltäjien mukaisia hankkeita. Valtio on toteuttanut 1800-luvun lopulta lähtien hyvinkin erilaisia vesitaloushankkeita, tekojärvien rakentamisesta lintuvesien kunnostuksiin. Yhteistä hankkeille on, että niillä on tarkoitus parantaa yleishyödyllisiä vesien käyttömuotoja, kuten tulvasuojelua, kalojen kulkua, virkistyskäyttöä ja vesien moninaiskäyttöä.

Miksi valtio on sitten ryhtynyt hakijaksi erilaisiin vesitaloushankkeisiin? Syyt ovat vaihdelleet aikojen ja tarpeiden mukaan. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa uitto oli merkittävä kuljetusmuoto, joten valtio rakensi paljon uittoväyliä. Sotien jälkeen maatalousmaata tarvittiin lisää ja valtio perkasi jokiuomia ja suunnitteli ja toteutti suuria tulvasuojeluhankkeita. Myös vesihuollon tarpeisiin on toteutettu suuri vesistöhanke, kun Kaskisiin 1970-luvulla perustetulle sellutehtaalle tarvittiin riittävästi makeaa vettä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskus) hallintaan vesitaloushankkeet ja niihin liittyvät rakenteet ovat tulleet maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja ympäristöministeriön (YM) rahoittamien yleishyödyllisten hankkeiden kautta. MMM:n rakenteet liittyvät yleensä tulvasuojeluun, vesien käyttöön ja kalataloudellisiin kunnostuksiin. YM:n kohteet liittyvät pääosin lintuvesien kunnostukseen. ELY-keskusten lisäksi esimerkiksi Metsähallitus omistaa vanhoja uittorakenteita ja Luonnonvarakeskus luonnonravintolammikkoja. Tässä kirjoituksessa keskitytään ELY-keskusten vastuulla oleviin MMM:n hallinnonalan hankkeisiin.

Esimerkkejä valtion vesitaloushankkeista

Esimerkkinä valtion toteuttamista hankkeista on ensimmäisenä syytä mainita tulvasuojelu, joka on ollut tärkein hanketyyppi erityisesti Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alueella. Tulvasuojeluhankkeissa toimenpiteisiin on kuulunut mm. tekojärvien rakentamista sekä näiden ja luonnonjärvien säännöstelyä, tulvapengerryksiä ja uomien perkauksia. Tällaisia hankkeita on toteutettu mm. Perhonjoella, Lapuanjoella ja Kyrönjoella. Toinen esimerkki ja tänä päivänä selvästi lisääntyvä hankeluokka on kalataloudelliset kunnostukset, joiden tavoitteena on yleensä lohikalojen, kuten taimenen ja lohen kantojen vahvistaminen ja palauttaminen. Usein valtion vastuulla olevat kalataloudelliset kunnostukset liittyvät valtion aikaisemmin toteuttamiin muihin hankkeisiin eli kyseessä on ns. vanhojen syntien korjaaminen.

Valtion vesitaloushankkeisiin liittyy suuri määrä vesistörakenteita. ELY-keskusten hallinnassa on noin 440 MMM:n toimialan vesitaloushanketta, joihin liittyy 3700 vesistörakennetta ja -laitetta. Merkittävimpiä rakenteita ovat mm.

• 21 tekojärveä,
• 55 maapatoa,
• 480 muuta patoa,
• 150 säädettävää juoksutusrakennetta ja
• 77 pumppaamoa.

ELY-keskusten vastuulla on myös 52 patoturvallisuuslain mukaisesti luokiteltua patoa, joista ns.1-luokan patoja on 12 kappaletta. Tällainen 1-luokan pato on määritelty sellaiseksi, joka onnettomuuden sattuessa aiheuttaa vaaran ihmishengelle ja terveydelle tai huomattavan vaaran ympäristölle tai omaisuudelle.

Maakunnittain tarkastellen valtion vesistörakenteiden määrä on suurin Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, joissa tulvien hallitsemiseksi ja virkistyskäytön edistämiseksi on varsinkin 1960–1980-luvuilla tehty paljon rakenteita. Toisaalta esimerkiksi Kainuussa löytyy paljon vanhoja uittorakenteita, Pohjois-Savosta ja Satakunnasta säännöstelyluukkuja sekä Uudeltamaalta pohjapatoja.

ELY-keskusten vastuulla on useita tekojärviä, jotka on ensisijaisesti rakennettu tulvasuojelun tarpeisiin, mutta niillä on suuri merkitys myös virkistyskäytölle. Kuvassa Kyrkösjärven tekojärvi.

Vesistörakenteiden omistajuus keskistetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle

MMM:n vesistörakenteiden omistajuus on keskitetty valtakunnallisesti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hallintaan vuonna 2016. Keskittämisen seurauksena, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa vesistörakenteiden ylläpidon koordinoinnista. Hankkeiden luvanhaltijana toimii kunkin toimialueen ELY-keskus. Vesilain mukaiset luvat ja niiden velvoitteet ovat toistaiseksi voimassa olevia. Tästä syystä luvanhaltijana toimivilla ELY-keskuksilla onkin hankkeisiin liittyviä merkittäviä kunnossapitovelvollisuuksia ja muita velvoitteita. Paikallisen ELY-keskuksen vastuulla on uusien hankkeiden suunnittelua ja vanhojen hankkeiden lupien päivittäminen. Esimerkiksi säännöstelymääräyksien muutoksilla pyritään sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

Vesistörakenteiden ylläpitoon sisältyy, sekä rakenteiden lupien mukainen kunnossapito, että perusparannukset, joilla pyritään etenkin lisäämään automatiikkaa ja parantamaan patoturvallisuutta. Ylläpidon koordinoinnissa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus suunnittelee, miten vesistörakenteiden valtakunnallinen rahoitus (keskimäärin 4–5 milj. euroa/vuosi) kohdennetaan ja huolehtii perusparannusten kilpailuttamisesta. Vesistörakenteiden kunnossapito, mm. pengerten niitto, ojien kaivuu, huoltoteiden sorastus, hankitaan pääosin ELY-keskusten liikennevastuualueiden alueurakoiden yhteydessä.

Löyhingin pumppaamo on rakennettu 1970-luvulla ja se perusparannus alkoi syksyllä 2021. Hankkeen kustannusarvio on 1,3 milj. euroa.

Mauri Keränen
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Diplomityöni Lapuanjoen pengerrysalueen käytön muutoksesta

Lapuanjoen varrelta Lapuan pohjoispuolella löytyy alava peltoaukea, jonne tulvavedet herkästi nousevat. Tästä syystä alueelle on rakennettu penkereet jokivarteen, jotka suojelevat viljelysmaita yleisiltä tulvilta. Harvinaisemmilla tulvilla tulvavedet kuitenkin päästetään penkereiden tulvaluukuista ja -kynnyksistä peltoalueelle, ettei vesi nouse Lapuan taajamassa liian korkealle. Olen tekemässä diplomityötäni Lapuanjoen pengerrysalueen käytön muutoksen liittyen ja arvioin erilaisten muutosehdotusten hyötyjä ja haittoja. Seuraavaksi esittelen taustaa, miksi tutkin tätä käytön muutosta.

Tulvariskien hallinnasta annetun lain ja asetuksen tavoitteena on vähentää tulvariskejä, ehkäistä ja lieventää tulvia sekä parantaa tulviin varautumista. Tästä syystä ELY-keskukset toteuttivat jokaiselle vesistöalueelle alustavan tulvariskien arvioinnin, jossa määritettiin sekä merkittävät että muut tunnistetut tulvariskialueet. Lapuanjoen vesistöalueelta todettiin ja nimettiin vuonna 2011 maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä merkittäväksi tulvariskialueeksi Lapuan pohjoispuolella oleva pengerrysalue. Lain mukaan merkittäville tulvariskialueille oli tehtävä tulvavaara- ja tulvariskikartat vuoden 2013 loppuun mennessä sekä laadittava koko vesistöalueen kattava tulvariskien hallintasuunnitelma vuoden 2015 loppuun mennessä.

Tulvariskien hallintasuunnitelmat on laadittu kaudelle 2016–2021, jonka jälkeen suunnitelmat tullaan tarkistamaan ja päivittämään kuuden vuoden välein. Tulvariskien hallintasuunnitelmaan oli määriteltävä erilaisia toimenpiteitä, joilla voidaan toteuttaa tulvariskien hallinnan lain ja asetuksen tavoitteet. Eräs näistä toimenpiteistä Lapuanjoen suunnitelmassa on ensisijainen ja siinä on tarkoitus toteuttaa pengerrysalueen käytön tarkastelu ja muutoksen tarpeellisuuden arviointi. Tämän tarkastelun teen nyt diplomityönäni, jonka jälkeen sitä voidaan käyttää myöhemmin esimerkiksi mahdollisen pengerrysalueen käytön muutoksen suunnittelussa ja lupahakemuksessa.

 

Tutkintaa

Diplomityössäni tarkastelen siis erilaisia tilanteita, joita voisi syntyä erilaisilla pengerrysalueen käytön ratkaisuilla. Esimerkiksi nykyisiä tulvaluukkujen avausvedenkorkeuksia voisi muuttaa korkeammaksi, jolloin peltoalueet pysyisivät kuivina myös vähän isommilla tulvilla kuin miltä penkereet nyt niitä suojelee. Tällöin vedenpinta tulva-aikaan kuitenkin pääsisi nousemaan korkeammaksi kuin nykyään, jolloin esimerkiksi rakennukset Lapuan taajamassa saattavat olla vaarassa jäädä tulvan alle.

Tulvaluukkujen avauskorkeuden nostolla saattaisi olla etua myös harvinaisten ja erittäin harvinaisten tulvien aikaan, jolloin tulvavesiä pitäisi pystyä varastoimaan suuria määriä pengerrysalueelle. Jos varastointi aloitettaisiin hieman myöhemmin eli tulvaluukut avattaisiin vasta korkeammalla vedenkorkeudella kuin nykyään, varastotilavuus voisi riittää leikkaamaan korkeimman tulvahuipun paremmin kuin nykyisellä pengeralueen käytöllä. Varastotilavuuden loppuessa vedenkorkeus joessa lähtee voimakkaaseen nousuun avauskorkeudesta ylöspäin ja voi näin aiheuttaa vakaviakin vaaratilanteita ja suuria korjauskustannuksia. Tulvahuipun pienentäminen vähentää siis olennaisesti näitä vaaroja ja kustannuksia tulvivalla alueella.

Jotta tulvahuippujen leikkaaminen olisi tehokasta, pitäisi tulvien kehittymistä pystyä ennustamaan luotettavasti. Tällöin tulvaluukkujen avaaminen voitaisiin viivyttää ja ajoittaa sopivaan kohtaan ennen tulvahuipun muodostumista. Nykyisellä kiinteällä tulvaluukkujen avauskorkeudella ei tällaista tulvahuipun ennakointia voi tehdä. Tulvia ennustamalla voitaisiin välttää myös turhaa tulvaveden päästämistä pengerrysalueen pelloille, jos tulvavedenkorkeus ei ennusteen mukaan nouse merkittävästi korkeammalle kuin luukkujen avauskorkeus, eikä se aiheuttaisi merkittäviä vahinkoja muuallakaan tulva-alueella.

Pohdintaa

Lapuanjoen pengerrysalueen käytön muutoksen liittyy todella paljon erilaisia tekijöitä, jotka pitää ottaa huomioon. Esimerkiksi peltojen suojelu pengeralueella ja rakennusten suojelu taajamassa menevät nopeasti ristiin, sillä kun toista suojellaan, toiselle voi alkaa syntymään vahinkoa. Käytön muutos tulisi optimoida niin, että riskit ja kustannukset olisivat mahdollisimman pienet eri osa-alueilla. Tarkastelua monimutkaistaa lisäksi merkittävä Vanhan Paukun kulttuurikeskuksen alue, Lapuan jäteveden puhdistamo sekä muut infrastruktuuri ja välttämättömyyspalvelut lähialueilla.

Diplomityössäni olen jo hyvässä vauhdissa näiden ratkaisujen selvittämisessä, mutta vielä en tuloksia ala paljastamaan. Pidän teitä jännityksessä työni ilmestymiseen asti. Aiheena Lapuanjoen pengerrysalueen käytön muutoksen tutkiminen on monipuolinen sekä mielenkiintoinen ja on antoisaa saada tehdä sellaista diplomityötä, jolla on jotain käytännön hyötyä tulevaisuudessa!

Mukavaa kesän jatkoa!

 

Meri Rinta-Piirto
Harjoittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Kannattako valtion vesirakenteita omistaa?

Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt valtion vesirakennusomaisuuden kokoamista yhden tahon vastuulle ja esittänyt täksi tahoksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusta. Ajatuksena on eriyttää vesilain mukaisiin lupiin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet eli lupien hallinnointi ja rakenteiden omistajuus toisistaan.

Millaisesta omaisuudesta sitten on kysymys? Valtiolla on parikymmentä tekojärveä ja laajoja tulvapengerryksiä pitkin jokivarsia lähinnä Pohjanmaalla. Omaisuudeksi katsotaan kuitenkin vain itse rakenteet. Varsinaisia patoja on viitisen kymmentä, penkereitä ja kanavia kumpiakin noin 400 kilometriä. Teknisempiä rakenteita ovat pumppaamot ja säännöstelyluukut ja niihin liittyvä mittaus- ja säätötekniikka. Näitä on noin 250 kpl. Lisäksi valtion vesirakennusomaisuuteen kuuluu myös pohjapatoja, siltoja, teitä ja kuivatusojia.

Valtio omistaa itse rakenteet ja lupien kautta niiden käyttöön kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet. Sen sijaan valtio pääsääntöisesti ei omista rakenteiden alla olevaa maapohjaa. Vesilain mukaisissa lupapäätöksissä valtiolle on myönnetty pysyvä käyttöoikeus veden ja rakenteiden alle jääneisiin alueeseen, mutta vain kyseiseen tarkoitukseen. Muilta osin omistus on kiinteistön alkuperäisellä omistajalla. Tilanne on tältä osin erilainen kuin esimerkiksi Liikenneviraston omistaman tieomaisuuden kohdalla, missä myös maapohja kuuluu tienpitäjälle. Patojen, pumppaamojen ja luukkujen omistajuuteen kuuluu selvää materiaalia, mutta kanavan omistamiseen kuuluu oikeastaan vain oikeus ja velvollisuus pitää uoma auki.

Valtion vesirakennusomaisuudella on kirjanpidollinen 200 – 300 milj. euron tasearvo. Eräs vesiomaisuuden hoidon periaate olisi pyrkiä luovuttamaan omaisuutta siihen kuuluvine velvoitteineen hyödynsaajille. Sellaisten hyödynsaajien löytäminen, jotka voisivat vaikka korvauksetta vastaanottaa valtion vesirakennusomaisuutta, ei kuitenkaan oikein tahdo löytyä. Tästä voisi päätellä, että omaisuuden reaaliarvo on nolla tai jopa negatiivinen. Lähinnä tulvasuojelua, mutta myös muita yleishyödyllisiä vesien käyttömuotoja parantamaan tarkoitetuille rakenteille on harvoin sellaista hyödynsaajaa, joka pysyvästi ottaisi rakenteet hoitoonsa. Valtion vesirakenteista valtaosa jäänee pysyvästi yhteiskunnan huolehdittavaksi.

Miksi sitten Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ottaisi tällaisen riesan, minkä reaaliarvo on olematon ja kysymyksessä on oikeastaan kunnossapitovelvoitteiden hoito? Valtio varaa vuosittain 7-8 milj. euroa vesirakenteidensa käyttöön, kunnossapitoon ja perusparannuksiin ja tämän oletetaan jatkuvan. Valtion vesirakennusomaisuudesta puolet on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella. ELY-keskusten henkilöstön vähentyessä olemme onnistuneet säilyttämään vesirakenteiden käyttöön ja kunnossapitoon liittyvää osaamista. Meiltä löytyy rakennuttamisen ja kilpailutuksen asiantuntemuksen lisäksi erityisosaamista mm. maarakentamisessa, kone- ja laitetekniikassa sekä sähkö- ja säätötekniikassa. Ammatillisen osaamisen ja resurssien ohella vielä tärkeämpi tekijä on henkilöstön aito halu ja kiinnostus hoitaa vesirakennusomaisuutta hyvin. Tämä into on tullut noteeratuksi myös alueemme ulkopuolella. Näin ollen on ollut helppoa ja luontevaa vastata myöntävästi tarjottuun haasteeseen.

Aulis Rantala
Johtaja, Ympäristö ja luonnonvarat
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus