Metsäojitus – hoidathan paperiasiat ensin kuntoon!

Pohjalaismaakunnissa on perinteisesti kuivattu maita niitä ojittamalla. Erityisen aktiivista ojitustoiminta oli sotien jälkeen 50-luvulla, kun puuta tarvittiin teollisuuden, ja maata peltoviljelyn, käyttöön. Viime vuosina kuivatustoiminta on jälleen vilkastunut, varsinkin soistuneilla alueilla on tarvetta saada metsää kasvamaan enemmän ja nopeammin. Suurin osa ojitushankkeista on ennestään ojitettujen alueiden kunnostusojituksia, mutta viime aikoina on ojitussuunnitelmia laadittu enemmän myös luonnontilaisille soille. Samaan aikaan turpeen polton väheneminen ja Euroopan tilanne, Venäjän hakesaatavuuden heikentyessä, ovat vaikuttaneet Suomessa energiapuun käytön nopeaan kasvuun, mikä on lisännyt hakkuiden määrää. Tilanne saattaa vaikuttaa lähikuukausina myös ojitushankkeiden lisääntymiseen.

Kuivatusvesien mukana huuhtoutuu kiintoainetta, humusta ja happamilla alueilla myös raskasmetalleja. Viimeisimpien tutkimusten mukaan metsäojitusten vesistövaikutukset ovat suuremmat ja pitkäkestoisemmat kuin mitä aiemmin on arvioitu. Pohjanmaan alueella, Perämereen laskevilla ojitetuilla alueilla, vaikutukset ovat isoimmat, samoin Kainuun maakunnassa, jossa vaikutukset kohdistuvat järvivesistöihin. Näillä alueilla tulisi ojitushankkeiden vesiensuojelu suunnitella huolella. Metsäojitukset lisäävät myös haitallisia ilmastovaikutuksia, varsinkin turvemailla. Näistä on saatavilla vielä varsin vähän tutkimustietoa.

Kirkkaana talvipäivänä ojituskuva.

Ojituksen hyödyt ja haitat tulee tarkkaan miettiä

Ojituksesta saatava hyöty tulisi ottaa huomioon niin, että ojitukset olisi kohdennettava ensisijaisesti metsäalueille, joilla hehtaarikohtainen puun kasvu hyötyy kuivatuksesta merkittävästi. Ennestään ojittamattomien tai aikanaan ojitettujen, osin jo luonnontilaisten soiden ojittamista tulisi välttää. Puuston kasvu ei näillä alueilla hyödy kuivatustoimenpiteistä, päinvastoin ojitukset kuormittavat humuksellaan paitsi vesistöjä, vapauttavat ilmaan maahan sitoutunutta hiiltä ja köyhdyttävät luonnon monimuotoisuutta. Vesistöjen latvaosille sijoittuessaan ne myös lisäävät tulvariskejä. Ojitussuunnitelmien vesiensuojelutoimenpiteillä, kuten lietekuopilla, laskeutusaltailla sekä pintavalutuskentillä, on ratkaisevaa merkitystä ojitusten aiheuttamien vesistövaikutusten vähentämisessä. Myös ojitusajankohdalla ja ojitussyvyyksillä voidaan vähentää kuormitusta.

Suolle tehty oja, jossa vähän vettä.

Ojitus on ilmoituksenvaraista toimintaa

Ojitus on ollut vesilain nojalla ilmoituksenvaraista toimintaa jo vuodesta 2011. Ilmoitusvelvollisuus saattaa kuitenkin olla metsänomistajalle yhä tuntematon käsite. Muusta kuin vähäisestä ojituksesta on aina tehtävä ilmoitus alueelliselle ELY-keskukselle vähintään 60 vrk ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Ojitukseksi katsotaan myös kunnostusojitukset. Vähäisenä ojituksena pidetään esimerkiksi pienehkön metsäkappaleen ojitusta, rakennuspaikan kuivattamista ja siinä ojan tekemistä omalle maalle, vähäisen peltolohkon ojittamista tai peltolohkon täydennysojittamista tai salaojitusta. Happamilla sulfaattimailla ja pohjavesialueilla tehtävät ojitukset ovat aina ilmoituksenvaraisia. Myös ojitusmätästykset saattavat vaatia ilmoituksen.

Sumuisen päivän kuva ojituksesta.

Ilmoituksen saatuaan ELY-keskus tarkistaa tarvittavat tiedot, pyytää mahdollisesti lisätietoja ja arvioi hankkeen vesilain mukaisen luvan tarpeen. Mikäli kyseessä on esimerkiksi laaja ojitus, alapuolinen vesistö on heikossa tilassa tai se on erityisen herkkä vesistö, kalataloudellisesti arvokas tai ojitusalue sijaitsee happamilla sulfaattimailla voi lupakynnys ylittyä. Tällöin hankkeesta vastaavan on haettava ojitukselle lupaa aluehallintovirastosta. Suurimmassa osassa ilmoituksia lupaa ei tarvita, vaan ELY-keskus antaa ilmoituksesta lausunnon. Hankkeeseen ei voida ryhtyä ennen kuin 60 vrk ilmoituksen tai sen täydennyksen jättöajasta on kulunut.

Hyvin laadittu metsätaloussuunnitelma ohjaa kokonaisvaltaisesti metsien tilakohtaista käyttöä ja hoitoa sekä myös ojituksia. Metsätaloussuunnitelmaa toteuttava ja asiantuntevasti vesiensuojelutoimenpiteet huomioiva hankekohtainen ojitussuunnitelma nopeuttaa myös asian eli ojitusilmoituksen käsittelyä ELY-keskuksessa.

Lue lisää:

Anne Polso
Vesien ja maatalouden ympäristönsuojeluryhmän päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Rahkasammal aava rannaton

Suomessa riittää rahkasammalta. On esitetty, että Suomessa on heikkotuottoisia metsäojitettuja soita yli puoli miljoonaa hehtaaria, josta rahkasammalen korjuuseen soveltuvaa alaa olisi yli puolet. Samaan aikaan kun turvetuotanto on supistunut niin meillä kuin maailmallakin, on rahkasammalessa nähty potentiaalia korvaamaan kasvualustoissa käytettävää turvetta. Myös muita käyttömuotoja, kuten eriste- ja kuivikekäyttöä, on tutkittu ja tutkitaan.

Rahkasammalen korjuussa pyritään korjaamaan suon pinnassa olevaa elävää rahkasammalbiomassaa keskimäärin 30 senttimetrin syvyydeltä siten, että alueelle kasvaa jollakin aikavälillä uusi rahkasammalkasvusto. Näin ollen rahkasammalta olisi mahdollista korjata samalta alueelta uudestaan ja siten korjuu poikkeaa turvetuotannosta.

Sarvineva, Parkano. Tuore rahkasammalen korjuualue vuonna 2020. Kuva: Kimmo Syrjänen

Tarkasteltaessa kohteita, joilta rahkasammalen korjuu näyttäisi olevan taloudellisesti kannattavaa, asia muuttuu monimutkaisemmaksi. Rahkasammal kasvaa parhaiten niillä osilla suota, jossa vesitalous ei ole häiriintynyt liikaa. Tällaisilla kohteilla on muutakin arvoa kuin sieltä saatava rahkasammalbiomassa. Korjuuta onkin harjoitettu myös kohteissa, jotka Etelä-Suomen olosuhteissa ovat luontoarvoiltaan merkittäviä. Tämä on aiheuttanut keskustelua korjuun kestävyydestä.

Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta ohjaa kaikkea turvemaiden käyttöä ojitusten vuoksi luonnontilansa menettäneille soille. Valtioneuvoston periaatepäätös ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova, joten se ei suoraan säätele rahkasammalen korjuuta.

Ympäristönsuojelulaki ohjaa turvetuotannon sijoittamista ja edellyttää turvetuotannolta ympäristölupaa pinta-alasta riippumatta. On kuitenkin katsottu, ettei ympäristönsuojelulakia sovelleta rahkasammalen korjuuseen, koska korjuussa poistetaan elävää rahkasammalbiomassaa. Näin ollen rahkasammalen korjuuseen riittää useimmiten maanomistajan lupa.

Hoikkasuolenneva, Kihniö. Rahkasammalen korjuualue noin neljä vuotta korjuun jälkeen. Kuva: Kimmo Syrjänen

Rahkasammalen ja muun lajiston palautumisesta korjuualueille ei ole juurikaan tutkimustietoa. Myös muista ympäristövaikutuksista tarvitaan pitkäaikaisseurantaa. Tämän vuoksi rahkasammalen korjuu tulisi kohdistaa luonnonarvoiltaan alhaisille soille. Parhaimmillaan korjuun yhteydessä voitaisiin tehdä ennallistamistoimia, jolloin parannettaisiin suoluonnon tilaa ainakin pitkällä aikavälillä.

Suomessakin voisi olla potentiaalia rahkasammalen viljelyssä. Meillä vapautuu nyt turvetuotannosta paljon pinta-alaa ja rahkasammalen viljely olisi monella tapaa hyvä turvetuotantoalueen jälkikäyttömuoto. Toivottavasti tästä saataisiin käytännön kokeiluja mahdollisimman pian. Esimerkiksi Saksassa tästä on pitkäaikaisia kokemuksia.

Näitä ja monia muita rahkasammaleeseen liittyviä kysymyksiä ratkotaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toteuttamassa ja ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa Rahkasammalen korjuun toimintaohjeet, menettelytavat ja seuranta Suomessa. Yhteistyössä alan toimijoiden, tutkijoiden ja viranomaisten kanssa pyritään löytämään kriteerit kestävälle rahkasammalen korjuulle ja toimintatavat, joilla kestävää korjuuta ohjataan ja valvotaan.

 

 

Ari Koski
Hankekoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus