Entisille turvetuotantoalueille perustetut kosteikot lisäävät luonnon monimuotoisuutta

Turpeenotto on päättynyt tai päättymässä useilta turvetuotantoalueilta. Osa näistä alueista on vanhoja ja turvekerros on hyödynnetty lähes loppuun. Osalla alueista turpeenotto on taas päätetty lopettaa, koska polttoturpeen käytön vähentämistavoitteet ja päästöoikeusmaksut ovat heikentäneet turpeen noston kannattavuutta.

Turvetuotantoalueen jälkikäytöstä päättää Suomessa maanomistaja. Turvetuotantoalueet voivat koostua useista eri kiinteistöistä, joita on vuokrattu eri maanomistajilta. Tällöin alue saattaa jälkikäytössä pirstoutua eri käyttömuotoihin. Suosituimpia jälkikäyttömuotoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ovat perinteisesti olleet suopohjan ottaminen viljelykäyttöön tai metsittäminen.

Osa entisistä turvetuotantoalueista on alavia alueita, joille sadevedet kertyvät pumppaamiseen perustuvan kuivattamisen päätyttyä. Tällaiset alueet soveltuvat erityisen hyvin kosteikoiksi turvetuotannon jälkeen. Kosteikkoja voidaan myös aktiivisesti perustaa patoamalla vettä alueelle. Mikäli alueella esiintyy happamia sulfaattimaita, lisäkuivatusta ojittamalla tulisi välttää. Kosteikko tai alueen uudelleen soistaminen olisi tällöin suositeltava jälkikäyttömuoto, koska alueen vedenpinnan nosto estää turvekerroksen alapuolella sijaitsevien potentiaalisten sulfidimaiden happamoitumista.

Miksi kosteikkoja kannattaa perustaa?

Kosteikolla tarkoitetaan elinympäristöä, jossa on vaihtelevasti avovettä ja maaperältään kosteaksi jäävää aluetta. Kosteikkoja voidaan perustaa eri tavoitteita ajatellen – luonnon monimuotoisuutta lisäämään, vesienkäsittelyä parantamaan, sekä virkistyskäyttö- ja riistanhoitokohteiksi.

Kosteikko tarjoaa elinympäristön vedestä riippuvaisille kasvi- ja eläinlajeille kuten monille vesilinnuille ja kahlaajille, joista monet lajit ovat vähentyneet. Kosteikko voi myös toimia hiilinieluna – alueelle jäljelle jääneen turpeen hajoaminen ja hiilidioksidin vapautuminen maatuvasta turpeesta estyy, kun alue vesitetään. Alueelle levittäytyvä kasvillisuus sitoo hiiltä ilmakehästä.

Lisäksi kiinnostus kosteikkoja kohtaan on lisääntynyt ilmastonmuutoksen hillitsemisen noustua tärkeäksi ympäristötavoitteeksi. Kosteikot edistävät myös vesienhoidolle asetettuja tavoitteita.

Vedenkierto kosteikolla

Vedenkierto entisellä turvetuotantoalueella ja sen valuma-alueella muuttuu kosteikon perustamisen myötä. Vesi viipyy kosteikolla – rankkasateilla kosteikot hidastavat veden virtausta ja kuivina kausinakin kosteikolla riittää vettä. Ilmastonmuutos ja sen myötä vaihtelevat sääolot todennäköisesti Suomessakin lisääntyvät, jolloin vesien pidättämiselle ja virtaamien hallinnalle valuma-alueilla on entistä enemmän tarvetta. Pohjanmaan alueella maankäyttö on ollut intensiivistä ja etenkin rannikkoseudut ovat hyvin tiheästi ojitettuja alueita, joissa sadevesi virtaa nopeasti ojia pitkin vesistöihin. Luonnontilaisia soita ja järviä on hyvin vähän ja vesien pidättämiseen soveltuvista alueista on paikoin pulaa. Uudet perustettavat kosteikot voivat tasata ilmastonmuutoksen vaikutuksia, vähentää tulvia ja hidastaa vesistön kuivumista kuivina kausina.

Huolellisesti suunniteltu kosteikko voi palvella eri tavoitteita

Kosteikoiden suunnittelussa tulisi huomioida valuma-alue, mistä vesiä johdetaan kosteikolle ja miten vedet ohjataan kosteikolta alapuoliseen vesistöön. Hyvin suunniteltu kosteikko voi parantaa yläpuoliselta valuma-alueelta tulevan veden laatua ja sitä kautta vesistölle aiheutuva kuormitus vähenee. Ainakin suuremmille kosteikoille olisi hyvä laatia riittävän tarkka kosteikkosuunnitelma, jossa tarkastellaan muun muassa alueen vesienjohtamista, kosteikon tavoitteita, tarvittavia rakenteita sekä laaditaan kartat ja toteutussuunnitelma.

Toisaalta pieniä kosteikkoja on mahdollista perustaa melko vähäisin kustannuksin ja toimenpitein. Joskus kosteikon rakentaminen voi edellyttää vesilain mukaista lupaa. Luvan tarpeen arvioi alueellinen ELY-keskus.

Kosteikkojen suunnitteluun ja niiden perustamiskustannuksiin voi hankkeesta riippuen olla saatavilla tukea muun muassa maatalouden ei-tuotannollinen investointituki ja Valtion vesienhoitorahoitus. EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) on mahdollista saada tukea myös turvetuotantoalueiden jälkikäyttöön. Maakunnalliset JTF-suunnitelmat ovat juuri olleet lausunnolla ja valtakunnallinen yhtenäinen suunnitelma on valmisteilla. Tukihaku avautuu näillä näkymin loppuvuodesta 2022.

Valmistuneita kosteikkoja löytyy ympäri Suomen. Blogin kuvat on otettu Kurjennevalta Seinäjoelta ja se on eräs helposti saavutettava entiselle turvetuotantoalueelle perustettu kosteikko Etelä-Pohjanmaalla. Lisätietoja Kurjennevan kosteikosta löytyy Sotka-hankkeen sivuilta Kurjenneva, Seinäjoki – SOTKA-kosteikot (kosteikko.fi)

Pia Jaakola
Ylitarkastaja Ympäristönsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Metsäojitus – hoidathan paperiasiat ensin kuntoon!

Pohjalaismaakunnissa on perinteisesti kuivattu maita niitä ojittamalla. Erityisen aktiivista ojitustoiminta oli sotien jälkeen 50-luvulla, kun puuta tarvittiin teollisuuden, ja maata peltoviljelyn, käyttöön. Viime vuosina kuivatustoiminta on jälleen vilkastunut, varsinkin soistuneilla alueilla on tarvetta saada metsää kasvamaan enemmän ja nopeammin. Suurin osa ojitushankkeista on ennestään ojitettujen alueiden kunnostusojituksia, mutta viime aikoina on ojitussuunnitelmia laadittu enemmän myös luonnontilaisille soille. Samaan aikaan turpeen polton väheneminen ja Euroopan tilanne, Venäjän hakesaatavuuden heikentyessä, ovat vaikuttaneet Suomessa energiapuun käytön nopeaan kasvuun, mikä on lisännyt hakkuiden määrää. Tilanne saattaa vaikuttaa lähikuukausina myös ojitushankkeiden lisääntymiseen.

Kuivatusvesien mukana huuhtoutuu kiintoainetta, humusta ja happamilla alueilla myös raskasmetalleja. Viimeisimpien tutkimusten mukaan metsäojitusten vesistövaikutukset ovat suuremmat ja pitkäkestoisemmat kuin mitä aiemmin on arvioitu. Pohjanmaan alueella, Perämereen laskevilla ojitetuilla alueilla, vaikutukset ovat isoimmat, samoin Kainuun maakunnassa, jossa vaikutukset kohdistuvat järvivesistöihin. Näillä alueilla tulisi ojitushankkeiden vesiensuojelu suunnitella huolella. Metsäojitukset lisäävät myös haitallisia ilmastovaikutuksia, varsinkin turvemailla. Näistä on saatavilla vielä varsin vähän tutkimustietoa.

Ojituksen hyödyt ja haitat tulee tarkkaan miettiä

Ojituksesta saatava hyöty tulisi ottaa huomioon niin, että ojitukset olisi kohdennettava ensisijaisesti metsäalueille, joilla hehtaarikohtainen puun kasvu hyötyy kuivatuksesta merkittävästi. Ennestään ojittamattomien tai aikanaan ojitettujen, osin jo luonnontilaisten soiden ojittamista tulisi välttää. Puuston kasvu ei näillä alueilla hyödy kuivatustoimenpiteistä, päinvastoin ojitukset kuormittavat humuksellaan paitsi vesistöjä, vapauttavat ilmaan maahan sitoutunutta hiiltä ja köyhdyttävät luonnon monimuotoisuutta. Vesistöjen latvaosille sijoittuessaan ne myös lisäävät tulvariskejä. Ojitussuunnitelmien vesiensuojelutoimenpiteillä, kuten lietekuopilla, laskeutusaltailla sekä pintavalutuskentillä, on ratkaisevaa merkitystä ojitusten aiheuttamien vesistövaikutusten vähentämisessä. Myös ojitusajankohdalla ja ojitussyvyyksillä voidaan vähentää kuormitusta.

Ojitus on ilmoituksenvaraista toimintaa

Ojitus on ollut vesilain nojalla ilmoituksenvaraista toimintaa jo vuodesta 2011. Ilmoitusvelvollisuus saattaa kuitenkin olla metsänomistajalle yhä tuntematon käsite. Muusta kuin vähäisestä ojituksesta on aina tehtävä ilmoitus alueelliselle ELY-keskukselle vähintään 60 vrk ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Ojitukseksi katsotaan myös kunnostusojitukset. Vähäisenä ojituksena pidetään esimerkiksi pienehkön metsäkappaleen ojitusta, rakennuspaikan kuivattamista ja siinä ojan tekemistä omalle maalle, vähäisen peltolohkon ojittamista tai peltolohkon täydennysojittamista tai salaojitusta. Happamilla sulfaattimailla ja pohjavesialueilla tehtävät ojitukset ovat aina ilmoituksenvaraisia. Myös ojitusmätästykset saattavat vaatia ilmoituksen.

Ilmoituksen saatuaan ELY-keskus tarkistaa tarvittavat tiedot, pyytää mahdollisesti lisätietoja ja arvioi hankkeen vesilain mukaisen luvan tarpeen. Mikäli kyseessä on esimerkiksi laaja ojitus, alapuolinen vesistö on heikossa tilassa tai se on erityisen herkkä vesistö, kalataloudellisesti arvokas tai ojitusalue sijaitsee happamilla sulfaattimailla voi lupakynnys ylittyä. Tällöin hankkeesta vastaavan on haettava ojitukselle lupaa aluehallintovirastosta. Suurimmassa osassa ilmoituksia lupaa ei tarvita, vaan ELY-keskus antaa ilmoituksesta lausunnon. Hankkeeseen ei voida ryhtyä ennen kuin 60 vrk ilmoituksen tai sen täydennyksen jättöajasta on kulunut.

Hyvin laadittu metsätaloussuunnitelma ohjaa kokonaisvaltaisesti metsien tilakohtaista käyttöä ja hoitoa sekä myös ojituksia. Metsätaloussuunnitelmaa toteuttava ja asiantuntevasti vesiensuojelutoimenpiteet huomioiva hankekohtainen ojitussuunnitelma nopeuttaa myös asian eli ojitusilmoituksen käsittelyä ELY-keskuksessa.

Lue lisää:

• Maankuivatuksesta ja ojituksesta (www.ymparisto.fi)
• Ojituksesta ilmoittaminen (www.suomi.fi)

Anne Polso
Vesien ja maatalouden ympäristönsuojeluryhmän päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Rahkasammal aava rannaton

Suomessa riittää rahkasammalta. On esitetty, että Suomessa on heikkotuottoisia metsäojitettuja soita yli puoli miljoonaa hehtaaria, josta rahkasammalen korjuuseen soveltuvaa alaa olisi yli puolet. Samaan aikaan kun turvetuotanto on supistunut niin meillä kuin maailmallakin, on rahkasammalessa nähty potentiaalia korvaamaan kasvualustoissa käytettävää turvetta. Myös muita käyttömuotoja, kuten eriste- ja kuivikekäyttöä, on tutkittu ja tutkitaan.

Rahkasammalen korjuussa pyritään korjaamaan suon pinnassa olevaa elävää rahkasammalbiomassaa keskimäärin 30 senttimetrin syvyydeltä siten, että alueelle kasvaa jollakin aikavälillä uusi rahkasammalkasvusto. Näin ollen rahkasammalta olisi mahdollista korjata samalta alueelta uudestaan ja siten korjuu poikkeaa turvetuotannosta.

Sarvineva, Parkano. Tuore rahkasammalen korjuualue vuonna 2020. Kuva: Kimmo Syrjänen

Tarkasteltaessa kohteita, joilta rahkasammalen korjuu näyttäisi olevan taloudellisesti kannattavaa, asia muuttuu monimutkaisemmaksi. Rahkasammal kasvaa parhaiten niillä osilla suota, jossa vesitalous ei ole häiriintynyt liikaa. Tällaisilla kohteilla on muutakin arvoa kuin sieltä saatava rahkasammalbiomassa. Korjuuta onkin harjoitettu myös kohteissa, jotka Etelä-Suomen olosuhteissa ovat luontoarvoiltaan merkittäviä. Tämä on aiheuttanut keskustelua korjuun kestävyydestä.

Valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta ohjaa kaikkea turvemaiden käyttöä ojitusten vuoksi luonnontilansa menettäneille soille. Valtioneuvoston periaatepäätös ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova, joten se ei suoraan säätele rahkasammalen korjuuta.

Ympäristönsuojelulaki ohjaa turvetuotannon sijoittamista ja edellyttää turvetuotannolta ympäristölupaa pinta-alasta riippumatta. On kuitenkin katsottu, ettei ympäristönsuojelulakia sovelleta rahkasammalen korjuuseen, koska korjuussa poistetaan elävää rahkasammalbiomassaa. Näin ollen rahkasammalen korjuuseen riittää useimmiten maanomistajan lupa.

Hoikkasuolenneva, Kihniö. Rahkasammalen korjuualue noin neljä vuotta korjuun jälkeen. Kuva: Kimmo Syrjänen

Rahkasammalen ja muun lajiston palautumisesta korjuualueille ei ole juurikaan tutkimustietoa. Myös muista ympäristövaikutuksista tarvitaan pitkäaikaisseurantaa. Tämän vuoksi rahkasammalen korjuu tulisi kohdistaa luonnonarvoiltaan alhaisille soille. Parhaimmillaan korjuun yhteydessä voitaisiin tehdä ennallistamistoimia, jolloin parannettaisiin suoluonnon tilaa ainakin pitkällä aikavälillä.

Suomessakin voisi olla potentiaalia rahkasammalen viljelyssä. Meillä vapautuu nyt turvetuotannosta paljon pinta-alaa ja rahkasammalen viljely olisi monella tapaa hyvä turvetuotantoalueen jälkikäyttömuoto. Toivottavasti tästä saataisiin käytännön kokeiluja mahdollisimman pian. Esimerkiksi Saksassa tästä on pitkäaikaisia kokemuksia.

Näitä ja monia muita rahkasammaleeseen liittyviä kysymyksiä ratkotaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toteuttamassa ja ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa Rahkasammalen korjuun toimintaohjeet, menettelytavat ja seuranta Suomessa. Yhteistyössä alan toimijoiden, tutkijoiden ja viranomaisten kanssa pyritään löytämään kriteerit kestävälle rahkasammalen korjuulle ja toimintatavat, joilla kestävää korjuuta ohjataan ja valvotaan.

 

 

Ari Koski
Hankekoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus