Työnvälittäjän työpäivä

Aamuni alkaa tuttuun tapaan uusien työpaikkailmoitusten läpikäynnillä. Kartoitan, millaisia työtehtäviä on tullut avoimeksi maakuntaamme avoimet työpaikat -verkkosivuillemme. Tarkistan oman vastuualueeni ilmoitusten sisällöt ja tarvittaessa muotoilen niitä. Jokainen työpaikkailmoitus kertoo positiivista viestiä siitä, että maakuntamme yrityksillä on edelleen toivottua rekrytointihalukkuutta.

TE-toimiston virkailijoilla on työssään yksi yhteinen tavoite, ja se on työllistymisen edistäminen. Jokainen virkailija edistää tämän toteutumista, kukin omalla työnkuvallaan. Minulla ja muilla työnvälittäjillä on tässä kokonaisuudessa oma roolimme.

Työnkuvaamme kuuluu hoitaa Etelä-Pohjanmaan työnantaja- ja yritysasiakkaiden puhelinpalvelua, jossa annamme tietoa ja neuvontaa rekrytointia tukevista palveluistamme. Työnantaja voi esimerkiksi tiedustella, onko potentiaalisella työntekijäehdokkaalla oikeutta palkkatukeen. Tähän ehdokkaalla voi olla oikeus, mikäli hän on TE-toimiston asiakas ja hänellä on esimerkiksi puutteita ammatillisessa osaamisessa tai hänellä on tehtävissä selviytymiseen vaikuttava vamma tai sairaus. Työnantaja voi ottaa yhteyttä myös silloin, kun työkokeilupaikan tarjoaminen on vaihtoehto. Se on loistava keino tutustua työkokeilijaan ja myöhemmin mahdollisesti rekrytoida hänet yritykseen. Palvelemme työnantajia myös vuorotteluvapaa-asioissa.

Hyvä valtakunnallinen ja alueellinen työllisyystilanne on tuonut työssämme esiin positiivisen ongelman siitä, että ammattitaitoisia osaajia ei löydy jokaiseen avoimeen työpaikkaan. Tätä ongelmaa TE-toimisto on pyrkinyt ratkomaan Osaajia yrityksiin -RekryKoulutuksella eli edullisella ja yksilöllisellä koulutuksella, jolla työntekijälle voidaan tarjota juuri oikeanlaista osaamista yrityksessä avoinna olevaa työtehtävää ajatellen.

Pääasiallinen työtehtävämme on työtarjousten lähettäminen työnhakija-asiakkaille. Työtarjous on kehotus hakea tiettyä avointa työpaikkaa. Työtarjoukset palvelevat sekä työnhakijaa että työnantajaa, sillä työtarjous edistää työnhakijan työllistymistä ja avoimien työpaikkojen täyttymistä. Lähetämme työtarjouksia avoimista tehtävistä, jotka vastaavat henkilön ammattitaitoa ja hänestä annettuja työnhakuehtoja. Työtarjousten lähettäminen on siis jatkuvaa hakijan osaamisen, soveltuvuuden ja työkyvyn arviointia tiettyä tehtävää ajatellen.

Ajoittain työnantajat täyttävät avoimia työpaikkoja ns. hiljaisella haulla, jolloin avoin työpaikka ei tule julkisesti näkyviin verkkosivuillemme. Tällöin avustamme työnantajia etsimällä asiakasrekisteristämme sopivia työntekijäehdokkaita tehtävään. Halutessaan työnantaja voi ottaa ehdokkaaseen yhteyttä. Tavoite on toteutunut, kun saamme TE-toimistoon tiedon siitä, että työnhakija-asiakkaamme on työllistynyt tehtävään joko työtarjouksen tai ehdokasesittelyn kautta – Se on tämän työn suola.

Tilastotietoa:
Vuonna 2018 Etelä-Pohjanmaan TE-toimistossa tehtiin työnvälittäjien ja henkilöasiakaspalvelijoiden yhteistyössä yhteensä 26 000 työtarjousta.

Iiris Lahti

 

Iiris Lahti

Asiantuntija, työnvälitys
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

 

Nuoret ja kesätyö: ”Spermanpurkittajasta työllisyysasiantuntijaksi ja kaikkea siltä väliltä”

Alakoulussa opettaja antoi kotitehtäväksi kysellä vanhempien ammateista ja niihin liittyvistä työtehtävistä. Vanhempani olivat silloisen keinosiemennysyhdistyksen palveluksessa – isä seminologina ja äiti laboratorioapulaisena. Päätin jo etukäteen jättää isäni kokonaan haastattelematta ja äidin luettelemista työtehtävistä jätin pois sperman purkittamisen, koska nolotti niitä koko luokalle ääneen luetella.

Tänä kesänä 15-vuotiaan tyttären ensimmäinen kesätyö ja kesän aikana eri palveluammateissa kohtaamani muut nuoret työntekijät saivat muistelemaan omia kesätyökokemuksia. Enpä arvannut alakoulun haastattelua tehdessä, että 14-vuotiaasta alkaen olisin äitini kesäloman sijaisena useampana kesänä.  Purkitusta, tiskausta, desinfiointia, siivousta, keittiötyötä, puutarhahommia ja toimistotöitä…

Kaikki kesätyöpaikkani eivät aina innostaneet, mutta kaikki työtehtävät opettivat tärkeitä työelämätaitoja. Nuorena työntekijänä ”aikuisten maailmassa” oppii sietämään stressiä ja epävarmuutta, kohtaamaan yllättäviä tilanteita ja tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Työuran aloittaminen ajoissa on myös osoitus vastuullisuudesta, mitä nuoren jokainen tuleva työnantaja arvostaa. Jokainen työ vie myös lähemmäksi sitä omaa unelmatyötä.

Vastuullinen työnantaja panostaa kesätyöntekijöiden perehdytykseen

Myös työnantajalla ja koko työyhteisöllä on suuri vastuu nuoren työntekijän työhön opastamisessa ja työn valvonnassa, etenkin jos hänellä ei ole vielä työhön tarvittavaa ammattitaitoa ja kokemusta. Perehdyttäminen tulisi toteuttaa erityisen hyvin, sillä se vähentää nuoren stressiä ja auttaa häntä pääsemään osaksi työyhteisöä. Myös työteho ja työn laatu paranevat, kun nuori tietää tehtävänsä ja vastuunsa.

Nuori hitsaaja tössään.

Netistä löytyy sivukaupalla eri ikäisten ihmisten kauheimpia kesätyökokemuksia. Niitä voi aiheuttaa esimies, työkaverit tai asiakkaat. Meillä aikuisilla on iso rooli siinä, millaiseksi nuorten ensimmäiset kesätyökokemukset muodostuvat. Otammeko nuoren mukaan tasavertaisena työyhteisön jäsenenä? Neuvommeko ja autammeko tarvittaessa? Ohjaammeko ja annammeko palautetta työstä suoriutumisesta? Olemmeko myös asiakkaina kärsivällisiä, kun kohtaamme työuraansa vasta aloittavan nuoren?

Nuorille olisi tärkeää saada positiivinen kuva työelämästä. Se kannustaa heitä opiskelemaan ja myös valmistumaan nopeammin. Positiivisten työelämäkokemusten siivittämänä yksitoikkoinenkin kesätyö voi tuntua mielekkäältä. Purkittaminenkin.

Kirjoittaja Sirpa Rintalan kuva

 

Sirpa Rintala
Työllisyysasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus