Maailman metsäpäivä – ajankohtaisempi kuin koskaan

Viikon kuluttua 21.3.2023 vietetään Maailman metsäpäivää, joka on toiminut YK-päivänä vuodesta 2013 lähtien.

Metsät koskettavat meitä tavalla tai toisella. Luontokato, ilmastonmuutos, poliittiset vaikutukset ja taloudelliset intressit kohdistavat metsiimme ennennäkemättömän laajaa painetta ja keskustelua siitä, miltä metsämme tulisi näyttää ja miten niitä voidaan käyttää. Asian käsitteleminen noin 5000 merkin blogikirjoituksessa on mahdotonta, jonka vuoksi aion rajata blogia omaan työhöni, nimittäin metsäisten elinympäristöjen hoitoon Helmi-elinympäristöohjelmassa.

YK:n biodiversiteettisopimuksen COP15 -kokouksessa Montrealissa, päästiin joulukuussa sopuun tavoitteesta suojella 30 % maailman meri- ja maapinta-alasta. Tämä ei toki takaa, että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen pysähtyisi ja palautuisi, vaan suojeltavien alueiden laatu tulee myös mahdollistaa tätä.

Etenkin metsien ennallistaminen sai viime syksynä laajaa huomiota, kun EU:n ennallistamisasetuksesta käytiin kiivastakin keskustelua julkisuudessa ja eduskunnassa. Iltapäivälehdet täyttyivät aiheeseen liittyvistä artikkeleista, kuten mitä (metsien) ennallistaminen tarkoittaa. Avaan nyt tätä käsitettä niille, jotka eivät lukeneet kyseisiä artikkeleita.

Viljelty mäntymetsä primäärisukkessiometsävyöhykkeellä Luodon saaristossa. Kuva: Robin Ramstedt.

Metsien ennallistaminen

Metsäisten elinympäristöjen hoidossa, tai tuttavallisemmin metsäteemassa, pyritään ennallistamaan uhanlaisia metsäisiä luontotyyppejä, joiden ominaispiirteet ovat häviämässä. Ominaispiirteiden menettäminen laskee luontotyyppien edustavuutta ja monimuotoisuutta, joita pyritään palauttamaan ennallistamistoimenpiteillä.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa ennallistamistoimenpiteitä kohdistetaan maankohoamisrannikon luonnontilaisten primäärisukkessiometsien kehityssarjoihin sekä lehtoihin. Ensiksi mainittua nimihirviötä kutsun jatkossa primäärisukkessiometsäksi. Primäärisukkessiometsää löytyy globaalista näkökulmasta ainoastaan Itämeren maankohoamisen vaikutusalueelta, minkä johdosta kyseistä luontotyyppiä on erityisen tärkeätä säilyttää.

Lehdot ovat vielä primäärisukkessiometsiäkin uhanalaisempia, sillä niiden osuus koko Suomen metsämaan pintalasta on vain noin 1 %. Lisäksi lehdot sijoittuvat yleensä vesistöjen äärelle, missä ihmispaine ja rakentaminen on yleensä huomattavaa.

Tavallisin syy primäärisukkessiometsän edustavuuden heikkenemiseen on metsien viljely tai muut metsätaloustoimet, sillä luontotyypin edustavuus on kytkeytynyt koskemattomiin kehityssarjoihin.

Primäärisukkessiometsän kehityssarjat alkavat rannanläheisistä pensaikoista ja lehtometsistä muuttuen kehityksen edetessä karummiksi havumetsiksi. Maankohoamisen ja ajan myötä maaperä muuttuu havumetsävyöhykkeelle ominaiseksi happamaksi podsolimaaksi, jolloin metsää ei enää luokitella primäärisukkessiometsäksi. Tähän prosessiin menee reilu 1000 vuotta.

Metsähallitus on suorittanut pienaukotuksia ja puiden kaulaamista Luodon saaristossa.
Kuvat: Robin Ramstedt.

Lehtoja uhkaa sen sijaan luontainen kuusettuminen. Vaikka kuusi onkin lehtojen yleisin puulaji, liika kuusettuminen uhkaa lehtojen multaisia ruskomaita hapettamalla näitä ja heikentää  näin ollen lehtipuiden kasvumahdollisuuksia.

Rehevää lehtokasvillisuutta Pitkämönluoman Natura 2000 -alueella. Kuva: Hanna Gulin.

Kuusivaltainen metsäalue Pitkämönluomassa. Kuva: Hanna Gulin.

Metsäteemassa toimenpiteet sijoittuvat ensisijaisesti Natura 2000 -alueille ja yksityisille luonnonsuojelualueille. Näin ollen voidaan varmistaa, että toimenpiteet vaikuttavat alueen luontoon myös jatkossa, kun metsätaloustoimet eivät pääsääntöisesti ole mahdollisia. Metsäteemassa on kuitenkin mahdollista toteuttaa toimenpiteitä myös suojelemattomille kohteille. Tämä on välttämätöntä, jotta uhanalaisten metsäluontotyyppien ja -lajien negatiivista kehitystä olisi realistista muuttaa.

Pääasialliset toimenpiteet joilla lisätään yllä mainittujen luontotyyppien edustavuutta ja monimuotoisuutta on viljeltyjen metsien hakkuut (joko pienaukotuksina tai laajempina hakkuina) ja kuusien poistaminen. Näillä toimilla edistetään metsien luontaista kehitystä tai tiettyjen puulajien kasvumahdollisuuksia. Suuri syy metsäluontomme köyhtymiseen on lahopuuston vähyys, joka on elintärkeä monille lajeille. Kaatamalla eri lajisia ja ikäisiä puita sekä kaulaamalla näitä, muodostetaan erirakenteista maa- ja pystylahopuuta, mikä palvelee mahdollisen suurta lajijoukkoa lyhyemmällä ja pidemmällä aikajänteellä.

Esimerkillinen pystylahopuu kääpineen. Kuva: Robin Ramstedt.

Vaikka metsät ovatkin monimuotoisesti tärkeitä, nämä muodostavat vaan osan koko luonnon monimuotoisuudesta. Tästä johtuen eri Helmi-teemojen kohteet toimenpiteineen pyritään yhdistämään isoimmiksi kokonaisuuksiksi uusilla Helmi-alueilla, jolloin kohteiden kytkeytyvyys tukee luonnon monimuotoisuuden elpymistä tehokkaammin.

Robin Ramstedt
Luonnonsuojelun asiantuntija ja metsäteema vastaava
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

LIFE Revives -hankkeessa kunnostetaan, kasvatetaan ja innostetaan jokihelmisimpukan hyväksi

Isojoella on tehty töitä erittäin uhanalaisen jokihelmisimpukan, eli raakun pelastamiseksi. LIFE Revives -hankkeessa joen raakkukantaa elvytetään kunnostamalla raakkujen ja lohikalojen elinympäristöjä ja kasvattamalla Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimuslaitoksella uusia pikkuraakkuja palautettavaksi jokeen. Lisäksi tietoa raakun suojelusta levitetään erilaisilla alueella järjestettävillä tapahtumilla.

Lapväärtin-Isojoen raakut tarvitsevat apua

Lapväärtin-Isojoki on erityinen joki, sillä se on harvoja eteläisen Suomen jokia, joissa elää vielä jokihelmisimpukoita eli raakkuja. Joessa on myös elinvoimainen joen alkuperäinen taimenkanta. Joen raakkukanta on kuitenkin erittäin uhattuna, sillä joessa on arvioitu elävän enää vain 100–150 raakkuyksilöä. Lisäksi kaikki joessa tavatut yksilöt ovat olleet yli 100 vuoden ikäisiä, eikä raakkujen lisääntymistä ole tapahtunut enää vuosikymmeniin. Raakut voivat huonosti todennäköisesti siksi, että joen pohja ei enää ole niille soveltuva. Joen pohjalle on kerääntynyt valuma-alueelta erilaista kiintoainesta, kuten hiekkaa, joka tukkii pohjan huokoisen soran niin että varsinkin nuorten raakunpoikasten on vaikea pystyä elämään joessa. Raakkujen lisääntymistä voidaan tukea parantamalla joen pohjan olosuhteita esimerkiksi kunnostamalla tukkeutuneita sora-alueita niiden vuosikymmenten takaiseen tilaan.

Kunnostuksia jokihelmisimpukan hyväksi

LIFE Revives -hankkeessa kunnostettiin kesän 2022 aikana Vanhakylän alueella viidellä jokiosuudella jokihelmisimpukoiden ja niiden isäntäkaloina toimivien taimenten elinalueita. Ennen mitään toimia joessa, oli tärkeää selvittää, ettei mitään toimenpiteitä tehty niissä kohdissa, joissa raakkuja vielä esiintyy. Ennen kunnostuksia tehtävässä suunnittelusukelluksessa löydettiinkin uusia raakkuyksilöitä muutama kymmen lisää aiempaan kanta-arvioon. Kunnostuksissa jokeen tuotiin kuorma-autokaupalla uutta soraa ja joen alkuperäistä pohjaa puhdistettiin miesvoimin Hartijokimenetelmällä. Tässä menetelmässä joen pohjaa käännetään ja sihdataan puhtaaksi hiekasta ja muusta kiintoaineesta talikkoa muistuttavilla työkaluilla. Puhdistuksen jälkeen joenpohjan sora on taas ilmavaa, niin että sekä vanhat että vastasyntyneet jokihelmisimpukat pystyvät kaivautumaan joen pohjaan. Samalla luotiin uusia kutusoraikkoja taimenille, sekä rakennettiin alueita, joilla on vähän suurempia kiviä taimenten poikasten piilopaikoiksi.

Jokihelmisimpukoiden kasvatus onnistui yli odotusten

Kesällä 2022 onnistuttiin vihdoin Isojokisten raakkujen viljelyssä, kun vanhat raakut alkoivat ensimmäistä kertaa lisääntymään ja raakun poikasia saatiin ennätysmäärä. Raakkujen kasvatus alkoi, kun Lapväärtin-Isojoesta vietiin yhteensä 47 aikuista yli 100-vuotiasta raakkua elpymään ”lemmenlomalle” Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimuslaitokselle vuonna 2017. Tarkoituksena oli saada heikkokuntoiset raakut toipumaan niin, että ne alkaisivat vuosikymmenien tauon jälkeen taas lisääntymään. Vanhat raakkuyksilöt tuottivat ensimmäistä kertaa glokidiotoukkia vihdoin syksyllä 2021 ja toukat kasvoivat talven yli lohikalojen kiduksilla, kunnes ne irrottautuivat kesällä 2022 pikkusimpukoina. Pienet, vain noin 0,5 mm pitkät raakut kuljetettiin kesällä Isojoelle. Yhteensä jokeen saatiin palautettua noin 150 000 raakun poikasta, joka oli enemmän kuin kukaan uskalsi edes toivoa. Pienet raakunpoikaset pääsivät jokeen kasvamaan soralla täytettyihin kasvatuslaatikoihin, joissa ne ovat suojassa saalistajilta.  Pienten raakkujen kasvua ja vointia seurataan säännöllisesti näissä kasvatuslaatikoissa. Raakunpoikaset viettävät ensimmäiset vuotensa joen pohjalla kasvatuslaatikoiden suojissa, kunnes ne ovat saavuttaneet muutaman senttimetrin pituuden ja ne voidaan vapauttaa jokeen kunnostetuille sora-alueille. Tänä kesänä jokeen tuoduilla raakun poikasilla on erittäin suuri merkitys Lapväärtin-Isojoen raakkukannalle, sillä ne tulevat muodostamaan jokeen uuden raakkusukupolven vuosikymmenten lisääntymistauon jälkeen.

Tietoa vesistä koululaisille

Syksyllä hankkeen puitteissa järjestettiin luontokoulupäivä Karijoen koulun 3.–5. luokkalaisille. Päivän aikana oppilaat kuulivat virtavesistä ja niiden erityispiirteistä, sekä pääsivät erilaisilla rasteilla tutustumaan joessa eläviin otuksiin. Tammen laavulla pidetyssä maasto-osuudessa oppilaat pääsivät tutustumaan pienen pieniin pikkuraakkuihin mikroskoopilla katsoen ja tutkimaan erilaisia joessa eläviä pohjaeläimiä. Lisäksi päivän aikana seurattiin sähkökoekalastusta, jossa näytille saatiinkin useampi yksilö joen hienoista taimenista, jotka toimivat isäntäeläimenä raakuille. Päästiinpä rastilla laskemaan myös yli 100-vuotiaan raakun kuoren vuosirenkaita, joita oppilaiden mukaan oli monta! Luontopäivän kruunasi makkaran paisto laavulla ja muistoksi päivästä oppilaat saivat kotiin vietäväksi raakkuheijastimen.

Tällaisia luontokoulupäiviä tullaan järjestämään seuraavina vuosina myös alueen muille kouluille, ja lisäksi luvassa on erilaisia yleisötilaisuuksia, joissa kerrotaan alueen jokihelmisimpukoista ja niiden suojelusta. Lisäksi hankkeessa tuotetaan informaatiomateriaalia raakun suojelun huomioimiseksi alueen maankäytössä.

Jyväskylän yliopiston koordinoima kuusivuotinen LIFE Revives -projekti alkoi syyskuussa 2021. Euroopan komissio on myöntänyt noin 9,5 miljoonaa euroa jokihelmisimpukan ja sen isäntäkalojen, lohen ja taimenen, elinympäristöjen parantamiseen Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa Lapväärtin-Isojoen alueella tehtävistä hankkeen toimenpiteistä ja alueelle varatun rahoituksen osuus on noin 580 tuhatta euroa. Hankkeen kansallinen rahoitus Länsi-Suomessa koostuu suurelta osin Ympäristöministeriön Helmi-ohjelman rahoituksesta.

Lisätietoa LIFE Revives -hankkeesta löydät Jyväskylän yliopiston ylläpitämiltä hankkeen yhteisiltä nettisivuilta (www.jyu.fi).

Suvi Hämäläinen
Suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Miina Äkkijyrkkä ja Pelson vankilatila

Mitä yhteistä on Miina Äkkijyrkällä ja Pelson vankilan maatilalla?

Maa- ja metsätalousministeriö lähestyi ELY-keskusta ennen joulua ja tarjosi työhistoriani tähän mennessä erikoisinta tehtävää: avustaa ministeriötä Pelson vankilan maatilalla olevien arvokkaiden alkuperäiskarjojen, pohjoissuomen karjan eli lapinlehmien ja suomenlammas- sekä kainuunharmaskatraiden uudelleensijoittamisen järjestelyissä. Pelson vankilan maatila lopettaa toimintansa ja tilalla olevat karjat ovat toimineet osana kansallista geenivaraohjelmaa ns. elävänä geenipankkipopulaationa eli ovat eläingeenivarojen ja kyseessä olevien rotujen säilytyskarjoja. Harkinta-aika tehtävän vastaanottamiseen oli lyhyt, heti vuodenvaihteen jälkeen tulisi ilmoittaa otammeko tarjotun tehtävän vastaan.

Tehtävä oli mielenkiintoinen, mutta omat tietoni alkuperäiskarjoista ja geenivaraohjelmasta olivat kovin vähäiset. Ajattelin, että ennen kuin vastaamme tarjoukseen, on etsittävä tietoa aiheesta ja selvitettävä tarkemmin minkälaisesta tehtävästä oikeastaan on kyse. Googlettamalla löytyi nopeasti Ylen uutisotsikoita, siitä, että suomalaista alkuperäiskarjaa uhkaa sukupuutto ja aikoinaan tehty Sukevan avovankilan maatilan lakkautus oli johtamassa suomalaisen nautakarjarodun, itäsuomenkarjan eli kyytön sukupuuttoon. Mieleeni tuli Miina Äkkijyrkkä ja muistelin, että olivatkos ne Miinan lehmät kyyttöjä vai lapinlehmiä?

Miina Äkkijyrkkä tunnetaan kuvanveistäjänä. Hänen taiteensa muistetaan värikkäistä nauta/lehmä aiheisia maalauksista sekä peltilehmäveistoksista. Taitelijatyönsä malleina Äkkijyrkällä on ollut sekä kyyttöjä että lapinlehmiä. Tietoa etsiessäni osui silmiini vanha Maaseudun tulevaisuuden juttu taiteilijan nautojen puuttuvista korvamerkeistä.  Helsingin hovioikeus oli tehnyt päätöksen, ettei taiteilija ollut saanut rangaistusta, vaikka oikeus totesi hänen syyllistyneen eläintunnistusjärjestelmälain rikkomiseen. Taiteilija oli vedonnut oikeudessa mm. perustuslain takaamaan taiteelliseen vapauteen: lehmät ovat hänen taiteellisen inspiraation kohde, eikä hän halunnut rikkoa eläinten korvia tunnistusmerkeillä.

Lapinlehmä

Pelson maatilalla on lapinlehmiä. Eri lähteistä kerätyn tiedon mukaan lapinlehmä on nupo eli sarveton, väriltään yleensä valkoinen tai mustatäpläinen, korvat ja turpa ovat usein mustat tai ruskeat.  Vaalean värin on uskottu suojaavan eläintä hyttysten, mäkäräisten ja paarmojen pistoilta. On arveltu, että nupous on kehittynyt ehkä puolustuskeinona kylmyyttä vastaan, sillä sarvet haihduttavat lämpöä. Kun Lapin väestö evakuoitiin Ruotsiin syksyllä 1944 lähtivät myös lehmät evakkomatkalle.  Asukkaiden palatessa takaisin, kodit ja navetat oli poltettu. Ruotsista tuotiin takaisin monesti vain lehmät. Sonnit teurastettiin tai jätettiin Ruotsiin.  Lehmiä alettiin astuttaa ruskeilla länsisuomenkarjan sonneilla. Valkoisten lehmien jälkeläisistä tuli väriltään kyyttöjä. Lapinlehmä on kevytrakenteinen, pieni ja liikkuu ketterästi maastossa. Lehmä on luonteeltaan utelias ja avoin ja sitä on kuvattu myös kekseliääksi ja älykkääksi. Lapinlehmien omistajat mainitsevat lehmän olevan myös herkkätunteinen ja oman arvonsa tunteva eikä siedä huonoa kohtelua. Professori Juha Kantanen LUKE:sta on kertonut, että lapinlehmät tekevät mitä itse haluavat. Kovissa olosuhteissa soilla ja metsissä eläminen on voinut vaikuttaa niiden luonteeseen. Hyvin kohdeltuna lapinlehmä on erittäin ihmisrakas ja helposti lähestyttävä, minkä vuoksi niiden käyttö on yleistynyt lemmikkieläinpihoilla ja eläinavusteisissa hoivapalveluissa. Rotu luokitellaan edelleen uhanalaiseksi eikä sitä ole missään muualla kuin Suomessa. Pelson vankila on suurin lapinlehmän säilyttäjätila.

Kuvassa näkyy hyvin, miten taustalla oleva Holstein -lehmärotu on huomattavasti kookkaampi verrattuna lapinlehmään.

Aivan, siis Miina Äkkijyrkkä on suomalaisten perinteisten nautakarjojen puolustaja, ja Pelson vankilatila puolestaan on tehnyt arvokasta säilytys- ja kasvattajatyötä lapinlehmien kanssa.

Geenivaraohjelma

MMM julkaisu ”Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden kansallinen geenivaraohjelma (2018)” kertoo, että ohjelma kattaa viljelykasvien, kotieläinten, metsäpuiden ja kalojen geenivarat. Ohjelma ohjaa geenivarojen säilytystä ja kestävää käyttöä koskevaa toimintaa. Luonnonvarakeskus (LUKE) koordinoi geenivaraohjelman toimeenpanoa ja geenivarojen säilytys on hajautettu useille julkisille ja yksityisille toimijatahoille. Geenivarat ovat geneettistä ainesta, joka on, tai saattaa olla maa- ja elintarviketalouden kannalta arvokasta. Maa- ja metsätalouden geenivarat ovat osa luonnon biologista monimuotoisuutta ja kulttuurihistoriallisesti arvokasta perintöä. Eläingeenivaroihin valituilla kotieläinlajeilla ja roduilla on myös tieteellistä merkitystä.

Alkuperäisrotujen säilytystä tuetaan maatalouden ympäristötukiin kuuluvalla alkuperäisrotusopimuksilla. Tällä tukimuodolla on ollut positiivinen vaikutus alkuperäisrotujen eläinmääriin. Etelä-Pohjanmaalla näitä sopimuksia kyytöistä ja lapinlehmistä on voimassa kymmenellä tilalla ja sopimusten piiriin kuuluu yhteensä noin 80 eläintä.

Otetaan tehtävä vastaan…

Ministeriössä käydyn neuvottelun jälkeen lupauduimme avustamaan ministeriötä Pelson vankilatilan geenipankkikarjojen uudelleen sijoittamisessa.  Laadimme asiakirjaluonnoksen, jonka pohjalta MMM avasi huhtikuussa julkisen ennakkoilmoittautumisen. Ilmoittautumisella kartoitettiin kiinnostuneita kasvattajia turvaamaan ja säilyttämään vankilatilan lapinlehmän, suomenlampaan ja kainuunharmaslampaan geenipankkikarjoja. Uusi koti tai kodit oli ministeriön linjauksen mukaisesti löydyttävä Kainuun, Lapin tai Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueelta. Uuden kodin etsiminen on väistämätöntä, sillä Rikosseuraamuslaitoksen mukaan maatilatoiminta ei enää jatkossa ole osa laitoksen toimintaa.

Pelson vankila tulee luovuttamaan geenipankkikarjat vastikkeetta uudelle kasvattajalle ja MMM sitoutuu korvaamaan eläinten siirtämisestä aiheutuvat ylimääräiset kulut sisältäen myös mahdollisesti tarvittavien eläinsuojien (navetta, lampola) rakentamisesta tai laajentamisesta aiheutuvat investointikustannukset. Mikäli ylläpitokustannukset ylittävät eläimistä saatavat tuotot, ministeriön tarkoituksena on esittää valtion talousarvioon määrärahaa tuotot ylittävien kohtuullisten kustannusten korvaamiseksi. Lapinlehmien maitotuotos on vain noin 5000 kg eikä elinikäistuotoksella päästä lähellekään satatonnareita. Toisaalta lapinlehmä tulee toimeen heikommalla ravinnolla, on vähäruokainen ja pystyy hyödyntämään mm. metsälaitumia. Suomenlampaan lihantuotanto-ominaisuudet eivät puolestaan yllä esim. Texel-lampaan tasolle ja villan markkinatilanne ei ole kummoinen.

Uudet kasvattajat puolestaan sitoutuvat säilyttämään kyseiset karjat ja tekemään yhteistyösopimuksen LUKE:n kanssa vähintään 10 vuoden ajaksi. Kyseessä on ns. In Vivo säilytyssopimus eli elävää eläinpopulaatiota koskeva sopimus. In Vivo – säilytys mahdollistaa eläinten taloudellisen hyödyntämisen.  Eläinten jalostuksessa ja säilytyksessä tulee ylläpitää geneettistä monimuotoisuutta ja sekä lehmien että lampaiden on kuuluttava tuotosseurantaan. Eläimistä kerätään geneettistä materiaalia (alkioita, munasoluja ja siemennestettä) pakastettavaksi eläingeenivarojen pitkäaikaissäilytystä varten. Uusien kasvattajien on oltava kiinnostuneita jalostuksesta ja alkuperäisrotujen säilyttämisestä.

Vankilavierailu

Vierailimme Pelson vankilassa juhannuksen jälkeen. Halusimme nähdä karjat, minkä siirtämisoperaatioon osallistumme. Vankilan toiminnan yleisesittelyn ja toiminnan kehittämissuunnitelmien lisäksi pitkään tilanhoitajana toiminut Reijo Virkkunen kertoi Pelson vankilan syntyhistoriasta ja maatilan toiminnasta. Ensimmäinen lapinlehmä on aikoinaan tullut Pelsolle Jalasjärveltä. Pelso on ”puolisuljettu” vankila, missä vangeilla on työvelvoite osallistua puujalostus- metalli/korjaamo- sekä maatilatöihin.  Karjanhoitotehtävät ovat vapausasteensa vuoksi kaikkein halutuimpia. Eläimet toimivat ”terapeutteina” eikä niille ole väliä sillä, mikä on hoitajan tausta. Lapinlehmät olivat kertakaikkisen söpöjä ja osoittautuivat uteliaiksi ja kesyiksi. Pelson suomenlammaskatras on täysin puhdas ja katraasta löytyy kaikki värimuunnokset: valkoinen, ruskea ja musta. Lammaskatras oli laitumella selvästi varauksellisempi kuin lehmälauma, mutta löytyi sieltäkin muutama utelias, rapsutuksesta pitävä yksilö. Kainuunharmaslammasta ei saatu asettumaan kuvattavaksi. Mielenkiintoinen ja elämyksellinen vierailu Pelsolle!

Paljon halukkaita kasvattajia

Ennakkoilmoittautuminen herätti paljon kiinnostusta ja tuotti yhteensä 31 hakemusta ympäri Suomea. Ilmoittautuneista 12 oli kohdealueelta.

Nautakarjan, yhteensä 120 päätä, osalta jatkoneuvottelut lapinlehmien uudelleen sijoittamisesta tullaan käymään kolmen tahon kanssa. Suomenlampaiden ja kainuunharmaslampaiden, yhteensä 681 uuhta ja karitsaa, osalta jatkotoimenpiteet ovat vielä kesken. On mahdollista, että geenipankkilammaskatraan sijoittamisesta avataan uusi ilmoittautumismenettely lomakauden jälkeen elokuussa, siten että kohdealue laajenee kattamaan koko Suomen.

Mielenkiintoista seurata geenipankkikarjojen matkaa uuteen kotiin!

Ritva Rintapukka
Yksikön päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus