LIFE Revives -hankkeessa kunnostetaan, kasvatetaan ja innostetaan jokihelmisimpukan hyväksi

Isojoella on tehty töitä erittäin uhanalaisen jokihelmisimpukan, eli raakun pelastamiseksi. LIFE Revives -hankkeessa joen raakkukantaa elvytetään kunnostamalla raakkujen ja lohikalojen elinympäristöjä ja kasvattamalla Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimuslaitoksella uusia pikkuraakkuja palautettavaksi jokeen. Lisäksi tietoa raakun suojelusta levitetään erilaisilla alueella järjestettävillä tapahtumilla.

Lapväärtin-Isojoen raakut tarvitsevat apua

Lapväärtin-Isojoki on erityinen joki, sillä se on harvoja eteläisen Suomen jokia, joissa elää vielä jokihelmisimpukoita eli raakkuja. Joessa on myös elinvoimainen joen alkuperäinen taimenkanta. Joen raakkukanta on kuitenkin erittäin uhattuna, sillä joessa on arvioitu elävän enää vain 100–150 raakkuyksilöä. Lisäksi kaikki joessa tavatut yksilöt ovat olleet yli 100 vuoden ikäisiä, eikä raakkujen lisääntymistä ole tapahtunut enää vuosikymmeniin. Raakut voivat huonosti todennäköisesti siksi, että joen pohja ei enää ole niille soveltuva. Joen pohjalle on kerääntynyt valuma-alueelta erilaista kiintoainesta, kuten hiekkaa, joka tukkii pohjan huokoisen soran niin että varsinkin nuorten raakunpoikasten on vaikea pystyä elämään joessa. Raakkujen lisääntymistä voidaan tukea parantamalla joen pohjan olosuhteita esimerkiksi kunnostamalla tukkeutuneita sora-alueita niiden vuosikymmenten takaiseen tilaan.

Kunnostuksia jokihelmisimpukan hyväksi

LIFE Revives -hankkeessa kunnostettiin kesän 2022 aikana Vanhakylän alueella viidellä jokiosuudella jokihelmisimpukoiden ja niiden isäntäkaloina toimivien taimenten elinalueita. Ennen mitään toimia joessa, oli tärkeää selvittää, ettei mitään toimenpiteitä tehty niissä kohdissa, joissa raakkuja vielä esiintyy. Ennen kunnostuksia tehtävässä suunnittelusukelluksessa löydettiinkin uusia raakkuyksilöitä muutama kymmen lisää aiempaan kanta-arvioon. Kunnostuksissa jokeen tuotiin kuorma-autokaupalla uutta soraa ja joen alkuperäistä pohjaa puhdistettiin miesvoimin Hartijokimenetelmällä. Tässä menetelmässä joen pohjaa käännetään ja sihdataan puhtaaksi hiekasta ja muusta kiintoaineesta talikkoa muistuttavilla työkaluilla. Puhdistuksen jälkeen joenpohjan sora on taas ilmavaa, niin että sekä vanhat että vastasyntyneet jokihelmisimpukat pystyvät kaivautumaan joen pohjaan. Samalla luotiin uusia kutusoraikkoja taimenille, sekä rakennettiin alueita, joilla on vähän suurempia kiviä taimenten poikasten piilopaikoiksi.

Jokihelmisimpukoiden kasvatus onnistui yli odotusten

Kesällä 2022 onnistuttiin vihdoin Isojokisten raakkujen viljelyssä, kun vanhat raakut alkoivat ensimmäistä kertaa lisääntymään ja raakun poikasia saatiin ennätysmäärä. Raakkujen kasvatus alkoi, kun Lapväärtin-Isojoesta vietiin yhteensä 47 aikuista yli 100-vuotiasta raakkua elpymään ”lemmenlomalle” Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimuslaitokselle vuonna 2017. Tarkoituksena oli saada heikkokuntoiset raakut toipumaan niin, että ne alkaisivat vuosikymmenien tauon jälkeen taas lisääntymään. Vanhat raakkuyksilöt tuottivat ensimmäistä kertaa glokidiotoukkia vihdoin syksyllä 2021 ja toukat kasvoivat talven yli lohikalojen kiduksilla, kunnes ne irrottautuivat kesällä 2022 pikkusimpukoina. Pienet, vain noin 0,5 mm pitkät raakut kuljetettiin kesällä Isojoelle. Yhteensä jokeen saatiin palautettua noin 150 000 raakun poikasta, joka oli enemmän kuin kukaan uskalsi edes toivoa. Pienet raakunpoikaset pääsivät jokeen kasvamaan soralla täytettyihin kasvatuslaatikoihin, joissa ne ovat suojassa saalistajilta.  Pienten raakkujen kasvua ja vointia seurataan säännöllisesti näissä kasvatuslaatikoissa. Raakunpoikaset viettävät ensimmäiset vuotensa joen pohjalla kasvatuslaatikoiden suojissa, kunnes ne ovat saavuttaneet muutaman senttimetrin pituuden ja ne voidaan vapauttaa jokeen kunnostetuille sora-alueille. Tänä kesänä jokeen tuoduilla raakun poikasilla on erittäin suuri merkitys Lapväärtin-Isojoen raakkukannalle, sillä ne tulevat muodostamaan jokeen uuden raakkusukupolven vuosikymmenten lisääntymistauon jälkeen.

Tietoa vesistä koululaisille

Syksyllä hankkeen puitteissa järjestettiin luontokoulupäivä Karijoen koulun 3.–5. luokkalaisille. Päivän aikana oppilaat kuulivat virtavesistä ja niiden erityispiirteistä, sekä pääsivät erilaisilla rasteilla tutustumaan joessa eläviin otuksiin. Tammen laavulla pidetyssä maasto-osuudessa oppilaat pääsivät tutustumaan pienen pieniin pikkuraakkuihin mikroskoopilla katsoen ja tutkimaan erilaisia joessa eläviä pohjaeläimiä. Lisäksi päivän aikana seurattiin sähkökoekalastusta, jossa näytille saatiinkin useampi yksilö joen hienoista taimenista, jotka toimivat isäntäeläimenä raakuille. Päästiinpä rastilla laskemaan myös yli 100-vuotiaan raakun kuoren vuosirenkaita, joita oppilaiden mukaan oli monta! Luontopäivän kruunasi makkaran paisto laavulla ja muistoksi päivästä oppilaat saivat kotiin vietäväksi raakkuheijastimen.

Tällaisia luontokoulupäiviä tullaan järjestämään seuraavina vuosina myös alueen muille kouluille, ja lisäksi luvassa on erilaisia yleisötilaisuuksia, joissa kerrotaan alueen jokihelmisimpukoista ja niiden suojelusta. Lisäksi hankkeessa tuotetaan informaatiomateriaalia raakun suojelun huomioimiseksi alueen maankäytössä.

Jyväskylän yliopiston koordinoima kuusivuotinen LIFE Revives -projekti alkoi syyskuussa 2021. Euroopan komissio on myöntänyt noin 9,5 miljoonaa euroa jokihelmisimpukan ja sen isäntäkalojen, lohen ja taimenen, elinympäristöjen parantamiseen Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa Lapväärtin-Isojoen alueella tehtävistä hankkeen toimenpiteistä ja alueelle varatun rahoituksen osuus on noin 580 tuhatta euroa. Hankkeen kansallinen rahoitus Länsi-Suomessa koostuu suurelta osin Ympäristöministeriön Helmi-ohjelman rahoituksesta.

Lisätietoa LIFE Revives -hankkeesta löydät Jyväskylän yliopiston ylläpitämiltä hankkeen yhteisiltä nettisivuilta (www.jyu.fi).

Suvi Hämäläinen
Suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Ähtärissä tapahtuu – Kosteikkoja kolmessa eri vaiheessa

Auto on startannut Vaasasta ja muutaman ajotunnin jälkeen lähestyttäessä Ähtäriä voi maiseman huomata muuttuneen. Vesistöjä, järviä, kaikkialla! Järvimaisema on upean ainutlaatuinen ja fraasi ”Suomi on tuhansien järvien maa” todella pätee ajettaessa Ähtärin alueella. Vaikka onnekkaassa asemassa oleville suomalaisille järvimaisema voi toisinaan olla itsestäänselvyys, ovat tärkeässä roolissa tämän maiseman säilyttämistä järvivesien ennallistaminen ja kunnostus. Kuten monessa muussakin osa-alueessa, myös tässä luonnon kantokyky ei kestä ulkoista rasitetta, eikä enää hyvässä kunnossa oleva vesistö pysy hyvänä itsestään. 

Ähtärissä vesistöjä on kunnostettu muun muassa kosteikoilla, jotka olivatkin Ähtäri reissumme päänähtävyydet.  Alun perin meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Niemenlahden sekä Hankolan ja Kantalan kosteikkoja, jotka ovat saaneet Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta avustusrahoitusta Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta ja ovat vielä työn alla. Oli iloinen yllätys, kun pääsimme katsomaan myös Ruuhelan ja Harjanteenojan jo valmistuneita kosteikkoja. Ruuhelan, Harjanteenojan ja Niemenlahden kosteikoille saimmekin opastetut kierrokset.

Ruuhelan ja Harjanteenojan vesiensuojelukosteikot ovat osa Vähä Haapajärven kunnostushanketta ja niiden tarkoitus on ohjata valuma-alueelta tulevia ravinnepitoisia maa- ja metsätalouden ojitus- ja valumavesiä. Kosteikkojen avulla valumavesien virtausnopeutta voidaan hidastaa ja täten vähentää Vähä-Haapajärveen päätyvää ravinnekuormaa. Ruuhelan ja Harjanteenojan Kosteikkojen uomaverkoston varrella kasvaa vesikasvillisuutta, mikä sitoo sekä ravinteita että kiintoainesta. Lisäksi eri lajit voivat hyödyntää kasvillisuuden tarjoamaa elinympäristöä, mikä taas lisää luonnon monimuotoisuutta. Kosteikkojen rantakasvillisuus toimii pintavalutuskenttänä tehostaen veden valumisen hidastumista Vähä Haapajärveen.

Kuva 1.  Ruuhelan kosteikko (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Kuva 2. Harjanteenojan kosteikko. (Kuva Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Kosteikot ovat lisäksi visuaalisesti miellyttäviä! Ruuhelan kosteikko sijaitsee soman rantakallion vieressä, kun taas Harjanteenojan kosteikon kiemurteleva ulkomuoto loistaa erilaisuudellaan. 

Toisin kuin toteutuneet Vähä Haapajärven kosteikot, on Vähä-Peränteen vesistön vierellä sijaitseva Niemenlahden kosteikko vielä työn alla. Kuten Vähä Haapajärven kosteikot, on myös Niemenlahden kosteikko suunniteltu pidättämään maa- ja metsätalousalueen ojitus- ja valumavesiä. Kosteikolla on lisäksi samoja vesiensuojelullisia hyötyjä kuin Ruuhelan ja Harjanteenojan kosteikoillakin. Erityispiirteenä Niemenlahdella on sen suuri pinta-ala. Kosteikkoalue on 1,1 hehtaarin laajuinen, josta kosteikon vesipinta-ala on 0,5 hehtaaria. Helppokulkuisella kosteikkoalueella pääsee tarkkailemaan sekä kohdetta läheltä että myös esimerkiksi lintuja! Valmistuttuaan kosteikko lisää alueen visuaalista arvoa.

Kuva 3. Niemenlahden kosteikon kaivuutyöt käynnissä. (Kuva Kari Haapamäki)

Kuva 4. Niemenlahden kosteikko.

Kuva 5. Niemenlahden kosteikko ja näkymä Peränne järvelle. (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Parhaimmillaan kosteikot siis tuovat alueelle vesiensuojelullisten hyötyjen lisäksi myös visuaalisia sekä virkistyskäytöllisiä hyötyjä.

Neljäs kosteikko jossa kävimme, oli Hankolan ja Kantalan kosteikko, jota on alettu rakentaa tänä keväänä Kantalan teollisuusalueelle Voilampeen laskevan ojan varteen. Sen tavoitteena on valmistua syksyyn mennessä. Kosteikon tarkoituksena on vähentää Hankolan ja Kantalan alueelta hulevesien mukana päätyvien kiintoaineiden ja ravinteiden määrää noin 900 metriä etelään sijaitsevaan Voilampeen. Voilampi on harvinaislaatuinen lähdeperäinen järvi ja hankkeen avulla voidaan suojella tätä erityistä järveä. Hankkeella vähennetään myös Kantalan teollisuusalueen ja sen alapuolisten uomien tulvimisriskiä vesiä viivyttävien rakenteiden avulla sekä ojien kunnostuksella. Kosteikon rakentamisessa hyödynnetään rakentamisvaiheessa poistettua metsän pohjan kasvillisuutta ja ajan myötä alueelle kasvaa tuoreelle kangasmetsälle tyypillistä kasvillisuutta. Kosteikko ja siihen johtava avo-ojaverkosto muodostavat eliölajeille elinympäristön ja ekologisen käytävän kulkuväyläksi alueelta toiselle.

Kuva 6. Rakennusvaiheessa oleva Hankolan ja Kantalan kosteikko. (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Ähtärissä voikin siis tulevaisuudessa tehdä vaikka päiväretken erilaisten kosteikkojen luo, jotka toimivat erinomaisina ympäristökasvatuksen kohteina.

Ja mikä parasta kosteikot lisäävät alueidensa monimuotoisuutta ja tulevaisuudessa vesistöt hyötyvät niiden olemassaolosta!

Viivi Kuusisto & Sirpa Jokipii
Vesistökunnostusryhmän viestinnän harjoittelijat
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Entisille turvetuotantoalueille perustetut kosteikot lisäävät luonnon monimuotoisuutta

Turpeenotto on päättynyt tai päättymässä useilta turvetuotantoalueilta. Osa näistä alueista on vanhoja ja turvekerros on hyödynnetty lähes loppuun. Osalla alueista turpeenotto on taas päätetty lopettaa, koska polttoturpeen käytön vähentämistavoitteet ja päästöoikeusmaksut ovat heikentäneet turpeen noston kannattavuutta.

Turvetuotantoalueen jälkikäytöstä päättää Suomessa maanomistaja. Turvetuotantoalueet voivat koostua useista eri kiinteistöistä, joita on vuokrattu eri maanomistajilta. Tällöin alue saattaa jälkikäytössä pirstoutua eri käyttömuotoihin. Suosituimpia jälkikäyttömuotoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ovat perinteisesti olleet suopohjan ottaminen viljelykäyttöön tai metsittäminen.

Osa entisistä turvetuotantoalueista on alavia alueita, joille sadevedet kertyvät pumppaamiseen perustuvan kuivattamisen päätyttyä. Tällaiset alueet soveltuvat erityisen hyvin kosteikoiksi turvetuotannon jälkeen. Kosteikkoja voidaan myös aktiivisesti perustaa patoamalla vettä alueelle. Mikäli alueella esiintyy happamia sulfaattimaita, lisäkuivatusta ojittamalla tulisi välttää. Kosteikko tai alueen uudelleen soistaminen olisi tällöin suositeltava jälkikäyttömuoto, koska alueen vedenpinnan nosto estää turvekerroksen alapuolella sijaitsevien potentiaalisten sulfidimaiden happamoitumista.

Miksi kosteikkoja kannattaa perustaa?

Kosteikolla tarkoitetaan elinympäristöä, jossa on vaihtelevasti avovettä ja maaperältään kosteaksi jäävää aluetta. Kosteikkoja voidaan perustaa eri tavoitteita ajatellen – luonnon monimuotoisuutta lisäämään, vesienkäsittelyä parantamaan, sekä virkistyskäyttö- ja riistanhoitokohteiksi.

Kosteikko tarjoaa elinympäristön vedestä riippuvaisille kasvi- ja eläinlajeille kuten monille vesilinnuille ja kahlaajille, joista monet lajit ovat vähentyneet. Kosteikko voi myös toimia hiilinieluna – alueelle jäljelle jääneen turpeen hajoaminen ja hiilidioksidin vapautuminen maatuvasta turpeesta estyy, kun alue vesitetään. Alueelle levittäytyvä kasvillisuus sitoo hiiltä ilmakehästä.

Lisäksi kiinnostus kosteikkoja kohtaan on lisääntynyt ilmastonmuutoksen hillitsemisen noustua tärkeäksi ympäristötavoitteeksi. Kosteikot edistävät myös vesienhoidolle asetettuja tavoitteita.

Vedenkierto kosteikolla

Vedenkierto entisellä turvetuotantoalueella ja sen valuma-alueella muuttuu kosteikon perustamisen myötä. Vesi viipyy kosteikolla – rankkasateilla kosteikot hidastavat veden virtausta ja kuivina kausinakin kosteikolla riittää vettä. Ilmastonmuutos ja sen myötä vaihtelevat sääolot todennäköisesti Suomessakin lisääntyvät, jolloin vesien pidättämiselle ja virtaamien hallinnalle valuma-alueilla on entistä enemmän tarvetta. Pohjanmaan alueella maankäyttö on ollut intensiivistä ja etenkin rannikkoseudut ovat hyvin tiheästi ojitettuja alueita, joissa sadevesi virtaa nopeasti ojia pitkin vesistöihin. Luonnontilaisia soita ja järviä on hyvin vähän ja vesien pidättämiseen soveltuvista alueista on paikoin pulaa. Uudet perustettavat kosteikot voivat tasata ilmastonmuutoksen vaikutuksia, vähentää tulvia ja hidastaa vesistön kuivumista kuivina kausina.

Huolellisesti suunniteltu kosteikko voi palvella eri tavoitteita

Kosteikoiden suunnittelussa tulisi huomioida valuma-alue, mistä vesiä johdetaan kosteikolle ja miten vedet ohjataan kosteikolta alapuoliseen vesistöön. Hyvin suunniteltu kosteikko voi parantaa yläpuoliselta valuma-alueelta tulevan veden laatua ja sitä kautta vesistölle aiheutuva kuormitus vähenee. Ainakin suuremmille kosteikoille olisi hyvä laatia riittävän tarkka kosteikkosuunnitelma, jossa tarkastellaan muun muassa alueen vesienjohtamista, kosteikon tavoitteita, tarvittavia rakenteita sekä laaditaan kartat ja toteutussuunnitelma.

Toisaalta pieniä kosteikkoja on mahdollista perustaa melko vähäisin kustannuksin ja toimenpitein. Joskus kosteikon rakentaminen voi edellyttää vesilain mukaista lupaa. Luvan tarpeen arvioi alueellinen ELY-keskus.

Kosteikkojen suunnitteluun ja niiden perustamiskustannuksiin voi hankkeesta riippuen olla saatavilla tukea muun muassa maatalouden ei-tuotannollinen investointituki ja Valtion vesienhoitorahoitus. EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) on mahdollista saada tukea myös turvetuotantoalueiden jälkikäyttöön. Maakunnalliset JTF-suunnitelmat ovat juuri olleet lausunnolla ja valtakunnallinen yhtenäinen suunnitelma on valmisteilla. Tukihaku avautuu näillä näkymin loppuvuodesta 2022.

Valmistuneita kosteikkoja löytyy ympäri Suomen. Blogin kuvat on otettu Kurjennevalta Seinäjoelta ja se on eräs helposti saavutettava entiselle turvetuotantoalueelle perustettu kosteikko Etelä-Pohjanmaalla. Lisätietoja Kurjennevan kosteikosta löytyy Sotka-hankkeen sivuilta Kurjenneva, Seinäjoki – SOTKA-kosteikot (kosteikko.fi)

Pia Jaakola
Ylitarkastaja Ympäristönsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Sukellus valuma-aluelähtöisen vesiensuunnittelun ja toteutuksen pullonkauloihin

On kevät 2022 ja jokavuotinen vuori kiivettävänä, kesätöiden hakeminen. Silmään iskee ELY-keskuksen tarjoama harjoittelijapaikka valuma-aluesuunnittelun pullonkaulojen selvityksestä ja saan tuntuman, että paikka sopisi minulle, tiedänhän sentään mikä on valuma-alue ja mikä on pullonkaula niin kuinka pieleen se voi mennä? Niin vain sattuikin, että pääsin haastatteluun ja siitä minut vielä valittiinkin paikkaan, ihan mahtavaa!

Pää vielä pyörällään lähdin pakkaamaan pehmolelut ja muut tarvittavat tavarat kassiini, ja muutto rakkaasta Turusta tulikin yllättävän nopeasti vielä tuntemattomaan Vaasaan. Minulla on paraillaan loppurutistus menossa geologian opinnoissani Åbo Akademissa, minkä takia päätinkin irtisanoa asuntoni Turussa ja sukeltaa valuma-aluesuunnittelun ja toteutusten pullonkauloihin Vaasaan, ilman paluulippua.

Perehdytys ja töiden alku Vaasan toimistolla

Kesätyöt alkoivat 2. toukokuuta, ja ilokseni samaisella osastolla aloitti kolme mahtavaa kesätyöntekijää minun lisäkseni. Yksin ei siis tarvinnut ihmetellä uuden työpaikan haasteita. Vakituiset työntekijät olivat vastaanottavia ja päästiinkin harjoittelijoiden kanssa nopeasti mukaan porukkaan. Minuun on tehnyt suuren vaikutuksen se, että kuinka hyvin minut on osallistutettu talon toimintaan ja sain nopeasti tunteen, että olen osa ryhmää enkä vain tuleva ja menevä kesätyöntekijä.

Aloituspäivänämme ELY siirtyi uuteen hybridimalliin, jonka myötä työntekijät saivat palata toimistolle pitkään jatkuneen etätyöskentelyn jälkeen. Tästä seurasikin aika moinen vilske, ja kahvipöydät täyttyivät iloisista naamoista jälleennäkemisten merkeissä. Opiskeltuani etänä viimeiset kaksi vuotta, oli uusien työkavereiden tapaaminen kasvokkain virkistävää ja voimaannuttavaa myös minulle.

Valuma-aluesuunnittelun ja toteutuksen pullonkaulojen selvittäminen

Kattavien perehdytysten ja koulutusten jälkeen aloitin omat työtehtäväni, missä tehtäväni oli selvittää valuma-aluetasoisen vesiensuunnittelun pullonkauloja pienimuotoisen projektin yhteydessä. Työssä selvitettiin siis valuma-aluelähtöisten vesistösuunnittelun haasteita suunnittelusta toteutukseen. Valuma-aluelähtöisen vesiensuunnittelun tavoitteena on monitahoisesti parantaa valuma-aluelähtöisesti vesistöjen kuntoa ja vähentää niistä virtaavia kuormituksia valuma-alue tasolla. Aihe oli minulle suurilta osin aivan uutta ja sainkin satsata paljon taustatietojen lukemiseen ja byrokratian sokkeloiden selvittämiseen.

Eri keinoja vaikuttaa veden määrään ja laatuun kokonaisvaltaisessa vesienhallinnassa.
Lähde: Vesi.fi

Pullonkauloja lähdettiin selvittämään etähaastattelujen avulla ja haastateltavina oli maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön rahoittamia maa- ja metsätalouden vesienhallinnan avustusta saaneita hankkeita, jotka ovat osa vesiensuojelun tehostamisohjelmaa 2019-2023.

Yhteensä 11 hanketta haastateltiin selvityksessä. Haastattelin yksin vesistösuunnittelun ammattilaisia, ja näin aiheeseen tuoreena harjoittelijana tilanne olikin hieman vatsaa vääntävä, onneksi tästäkään ei tarvinnut selvitä aivan yksin. Apunani oli erittäin avulias ja energinen ohjausryhmä koostuen asiantuntijoista niin EPO- VAR- sekä POP-ELY:stä keiden avulla kysymykset laadittiin etukäteen.

Haastattelut sujuivat mielestäni hyvin, vaikka välillä tulikin hieman kiusallisia hetkiä oman kokemattomuuteni takia, taidokkaasti harjoittelija titteliä kilpenä pitäen ohitin nämäkin vaikeudet. Haluan uskoa, että haastateltavatkin saivat pohdittavaa ja uusia näkemyksiä haastatteluista ja moni kyselikin innolla raportin ilmestymisaikataulua päästäkseen lukemaan muiden hankkeiden pullonkauloja. Tulokset osoittavat, että isoimmat pullonkaulat koostuvat vaikeuksista maanomistajien kanssa, suunnittelijoiden puutteesta sekä yleisen viestinnän vajaudesta. Yhtä hankevastaavaa lainaten: ”vesienhoito on psykologiaa ja diplomatiaa”, tämä osoittautui aivan todeksi.

Kuva: Vesiensuojelun tehostamisohjelman vuosiraportti 2020.

Tärkeimmäksi opikseni tästä työstä, sekä yleisesti ELY:llä työskentelystäni korostaisin viestinnän tärkeyttä. Ilman oikeanlaista viestintää on vaikea saada työtä aikaiseksi, oli yhteistyökumppani sitten maanviljelijä, kollega tai muu yhteistyökumppani. Muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan yhteistyötä ja yhteistyön takaamiseksi tarvitaan vuorovaikutteista viestintää, oli tehtävä mikä vain.

Jarkko Linnamaa
Harjoittelija
Vesistöyksikkö, tulvasuojelu- ja peruskuivatusryhmä
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Nykyaikaista soiden ennallistamista

Se, kun ojia syntyy ja täyttyy, ei ole enää vain hikistä työtä lapio kädessä. Ajat muuttuvat ja joku voisi ajatella, että täähän on aika sivistynyttä hommaa. Pääasiassahan luontoa pyritään hyödyttämään istumalla varsin kaukana siitä luonnosta, klikkaillen läpi paikkatietoaineistoja ja sovittaen maanpintamallia kohteille, joilla ei juuri sitä korkeusvaihtelua edes ole.

Nää maanmuodot on tässä meidän toiminnassa varsin tärkeitä. Vesi kun tuppaa asettumaan tietylle tasolle maaperässä, niin täytyy olla aika tarkka tieto siitä, mihin asti sitä vettä tulee todellisuudessa. Ja se meidän homma, on kuivuneille soille luontaisesti kuuluvan, veden palauttamista. Ei johdeta mistään kovin kaukaa niitä vesiä, vaan siltä kuivuneen suon luontaiselta valuma-alueelta.

Mikäänhän ei varsinaisesti käytännössä rajoita sitä, että missä yhteydessä sitä vettä voidaan palauttaa suolle. Parhaiten se kuitenkin onnistuu muiden ennallistamistöiden tai ojien kunnostamisen yhteydessä. Saattaa jopa rahaa säästyä, vaikkei edes hirveästi se ennallistaminen kiinnostaisi.

Kyllä sinne metsäänkin on välillä syytä lähteä, mutta hommat pitäisi olla aika pitkälle valmiita, kun sinne mennään. Tai vaihtoehtoisesti hommat on voineet mennä joltain osin pieleenkin, jos sinne lähetään. Kokemusta vedenpalautuksesta on sen verran jo kertynytkin, että voidaan todeta, että sinne maastoon kannattaa aina mennä ennen kuin laitetaan paikkoja taas luontaisesti veden valtaan.

Helmi-elinympäristöohjelmassa määritetään tarkkoja paikkoja vedenpalautusuomille, jotta vettymisriskit saadaan minimoitua. Vuoteen 2030 mennessä tulee kartoitettua maastossa 400 kohdetta, ja toivon mukaan mahdollisimman suuri määrä tästä ennallistettua. Tämän toiminnan pohjalta paikallisesti ollaan vettä johdettu ojaston kunnostuksen yhteydessä tänä vuonna Pedersören Passmossenilla, luonnonhoitohankkeen yhteydessä Kauhajoen Rytiperällä ja ennallistamishankkeen yhteydessä Alajärven Iso Narunnevalla.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin oheisten linkkien kautta voit lukea lisää:
Kunnostusojituksen suunnittelu suojelualueiden läheisyydessä (storymaps.arcgis.com)
Vesien palauttaminen suojelusoille -hanke (tapio.fi)
Tapio ja Metsäkeskus suunnittelevat veden palauttamista suojelusoille (maaseuduntulevaisuus.fi)
Vedenpalautus (www.ymparisto.fi)

Olli Salo
Hankekoordinaattori
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus