Metsäojitus – hoidathan paperiasiat ensin kuntoon!

Pohjalaismaakunnissa on perinteisesti kuivattu maita niitä ojittamalla. Erityisen aktiivista ojitustoiminta oli sotien jälkeen 50-luvulla, kun puuta tarvittiin teollisuuden, ja maata peltoviljelyn, käyttöön. Viime vuosina kuivatustoiminta on jälleen vilkastunut, varsinkin soistuneilla alueilla on tarvetta saada metsää kasvamaan enemmän ja nopeammin. Suurin osa ojitushankkeista on ennestään ojitettujen alueiden kunnostusojituksia, mutta viime aikoina on ojitussuunnitelmia laadittu enemmän myös luonnontilaisille soille. Samaan aikaan turpeen polton väheneminen ja Euroopan tilanne, Venäjän hakesaatavuuden heikentyessä, ovat vaikuttaneet Suomessa energiapuun käytön nopeaan kasvuun, mikä on lisännyt hakkuiden määrää. Tilanne saattaa vaikuttaa lähikuukausina myös ojitushankkeiden lisääntymiseen.

Kuivatusvesien mukana huuhtoutuu kiintoainetta, humusta ja happamilla alueilla myös raskasmetalleja. Viimeisimpien tutkimusten mukaan metsäojitusten vesistövaikutukset ovat suuremmat ja pitkäkestoisemmat kuin mitä aiemmin on arvioitu. Pohjanmaan alueella, Perämereen laskevilla ojitetuilla alueilla, vaikutukset ovat isoimmat, samoin Kainuun maakunnassa, jossa vaikutukset kohdistuvat järvivesistöihin. Näillä alueilla tulisi ojitushankkeiden vesiensuojelu suunnitella huolella. Metsäojitukset lisäävät myös haitallisia ilmastovaikutuksia, varsinkin turvemailla. Näistä on saatavilla vielä varsin vähän tutkimustietoa.

Ojituksen hyödyt ja haitat tulee tarkkaan miettiä

Ojituksesta saatava hyöty tulisi ottaa huomioon niin, että ojitukset olisi kohdennettava ensisijaisesti metsäalueille, joilla hehtaarikohtainen puun kasvu hyötyy kuivatuksesta merkittävästi. Ennestään ojittamattomien tai aikanaan ojitettujen, osin jo luonnontilaisten soiden ojittamista tulisi välttää. Puuston kasvu ei näillä alueilla hyödy kuivatustoimenpiteistä, päinvastoin ojitukset kuormittavat humuksellaan paitsi vesistöjä, vapauttavat ilmaan maahan sitoutunutta hiiltä ja köyhdyttävät luonnon monimuotoisuutta. Vesistöjen latvaosille sijoittuessaan ne myös lisäävät tulvariskejä. Ojitussuunnitelmien vesiensuojelutoimenpiteillä, kuten lietekuopilla, laskeutusaltailla sekä pintavalutuskentillä, on ratkaisevaa merkitystä ojitusten aiheuttamien vesistövaikutusten vähentämisessä. Myös ojitusajankohdalla ja ojitussyvyyksillä voidaan vähentää kuormitusta.

Ojitus on ilmoituksenvaraista toimintaa

Ojitus on ollut vesilain nojalla ilmoituksenvaraista toimintaa jo vuodesta 2011. Ilmoitusvelvollisuus saattaa kuitenkin olla metsänomistajalle yhä tuntematon käsite. Muusta kuin vähäisestä ojituksesta on aina tehtävä ilmoitus alueelliselle ELY-keskukselle vähintään 60 vrk ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Ojitukseksi katsotaan myös kunnostusojitukset. Vähäisenä ojituksena pidetään esimerkiksi pienehkön metsäkappaleen ojitusta, rakennuspaikan kuivattamista ja siinä ojan tekemistä omalle maalle, vähäisen peltolohkon ojittamista tai peltolohkon täydennysojittamista tai salaojitusta. Happamilla sulfaattimailla ja pohjavesialueilla tehtävät ojitukset ovat aina ilmoituksenvaraisia. Myös ojitusmätästykset saattavat vaatia ilmoituksen.

Ilmoituksen saatuaan ELY-keskus tarkistaa tarvittavat tiedot, pyytää mahdollisesti lisätietoja ja arvioi hankkeen vesilain mukaisen luvan tarpeen. Mikäli kyseessä on esimerkiksi laaja ojitus, alapuolinen vesistö on heikossa tilassa tai se on erityisen herkkä vesistö, kalataloudellisesti arvokas tai ojitusalue sijaitsee happamilla sulfaattimailla voi lupakynnys ylittyä. Tällöin hankkeesta vastaavan on haettava ojitukselle lupaa aluehallintovirastosta. Suurimmassa osassa ilmoituksia lupaa ei tarvita, vaan ELY-keskus antaa ilmoituksesta lausunnon. Hankkeeseen ei voida ryhtyä ennen kuin 60 vrk ilmoituksen tai sen täydennyksen jättöajasta on kulunut.

Hyvin laadittu metsätaloussuunnitelma ohjaa kokonaisvaltaisesti metsien tilakohtaista käyttöä ja hoitoa sekä myös ojituksia. Metsätaloussuunnitelmaa toteuttava ja asiantuntevasti vesiensuojelutoimenpiteet huomioiva hankekohtainen ojitussuunnitelma nopeuttaa myös asian eli ojitusilmoituksen käsittelyä ELY-keskuksessa.

Lue lisää:

• Maankuivatuksesta ja ojituksesta (www.ymparisto.fi)
• Ojituksesta ilmoittaminen (www.suomi.fi)

Anne Polso
Vesien ja maatalouden ympäristönsuojeluryhmän päällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Miksi ELY-keskusten vastuulla on vesitaloushankkeita ja vesistörakenteita?

Vesitaloushankkeella tarkoitetaan vesilain (587/2011) ja sen edeltäjien mukaisia hankkeita. Valtio on toteuttanut 1800-luvun lopulta lähtien hyvinkin erilaisia vesitaloushankkeita, tekojärvien rakentamisesta lintuvesien kunnostuksiin. Yhteistä hankkeille on, että niillä on tarkoitus parantaa yleishyödyllisiä vesien käyttömuotoja, kuten tulvasuojelua, kalojen kulkua, virkistyskäyttöä ja vesien moninaiskäyttöä.

Miksi valtio on sitten ryhtynyt hakijaksi erilaisiin vesitaloushankkeisiin? Syyt ovat vaihdelleet aikojen ja tarpeiden mukaan. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa uitto oli merkittävä kuljetusmuoto, joten valtio rakensi paljon uittoväyliä. Sotien jälkeen maatalousmaata tarvittiin lisää ja valtio perkasi jokiuomia ja suunnitteli ja toteutti suuria tulvasuojeluhankkeita. Myös vesihuollon tarpeisiin on toteutettu suuri vesistöhanke, kun Kaskisiin 1970-luvulla perustetulle sellutehtaalle tarvittiin riittävästi makeaa vettä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskus) hallintaan vesitaloushankkeet ja niihin liittyvät rakenteet ovat tulleet maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja ympäristöministeriön (YM) rahoittamien yleishyödyllisten hankkeiden kautta. MMM:n rakenteet liittyvät yleensä tulvasuojeluun, vesien käyttöön ja kalataloudellisiin kunnostuksiin. YM:n kohteet liittyvät pääosin lintuvesien kunnostukseen. ELY-keskusten lisäksi esimerkiksi Metsähallitus omistaa vanhoja uittorakenteita ja Luonnonvarakeskus luonnonravintolammikkoja. Tässä kirjoituksessa keskitytään ELY-keskusten vastuulla oleviin MMM:n hallinnonalan hankkeisiin.

Esimerkkejä valtion vesitaloushankkeista

Esimerkkinä valtion toteuttamista hankkeista on ensimmäisenä syytä mainita tulvasuojelu, joka on ollut tärkein hanketyyppi erityisesti Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten alueella. Tulvasuojeluhankkeissa toimenpiteisiin on kuulunut mm. tekojärvien rakentamista sekä näiden ja luonnonjärvien säännöstelyä, tulvapengerryksiä ja uomien perkauksia. Tällaisia hankkeita on toteutettu mm. Perhonjoella, Lapuanjoella ja Kyrönjoella. Toinen esimerkki ja tänä päivänä selvästi lisääntyvä hankeluokka on kalataloudelliset kunnostukset, joiden tavoitteena on yleensä lohikalojen, kuten taimenen ja lohen kantojen vahvistaminen ja palauttaminen. Usein valtion vastuulla olevat kalataloudelliset kunnostukset liittyvät valtion aikaisemmin toteuttamiin muihin hankkeisiin eli kyseessä on ns. vanhojen syntien korjaaminen.

Valtion vesitaloushankkeisiin liittyy suuri määrä vesistörakenteita. ELY-keskusten hallinnassa on noin 440 MMM:n toimialan vesitaloushanketta, joihin liittyy 3700 vesistörakennetta ja -laitetta. Merkittävimpiä rakenteita ovat mm.

• 21 tekojärveä,
• 55 maapatoa,
• 480 muuta patoa,
• 150 säädettävää juoksutusrakennetta ja
• 77 pumppaamoa.

ELY-keskusten vastuulla on myös 52 patoturvallisuuslain mukaisesti luokiteltua patoa, joista ns.1-luokan patoja on 12 kappaletta. Tällainen 1-luokan pato on määritelty sellaiseksi, joka onnettomuuden sattuessa aiheuttaa vaaran ihmishengelle ja terveydelle tai huomattavan vaaran ympäristölle tai omaisuudelle.

Maakunnittain tarkastellen valtion vesistörakenteiden määrä on suurin Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, joissa tulvien hallitsemiseksi ja virkistyskäytön edistämiseksi on varsinkin 1960–1980-luvuilla tehty paljon rakenteita. Toisaalta esimerkiksi Kainuussa löytyy paljon vanhoja uittorakenteita, Pohjois-Savosta ja Satakunnasta säännöstelyluukkuja sekä Uudeltamaalta pohjapatoja.

ELY-keskusten vastuulla on useita tekojärviä, jotka on ensisijaisesti rakennettu tulvasuojelun tarpeisiin, mutta niillä on suuri merkitys myös virkistyskäytölle. Kuvassa Kyrkösjärven tekojärvi.

Vesistörakenteiden omistajuus keskistetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle

MMM:n vesistörakenteiden omistajuus on keskitetty valtakunnallisesti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hallintaan vuonna 2016. Keskittämisen seurauksena, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus vastaa vesistörakenteiden ylläpidon koordinoinnista. Hankkeiden luvanhaltijana toimii kunkin toimialueen ELY-keskus. Vesilain mukaiset luvat ja niiden velvoitteet ovat toistaiseksi voimassa olevia. Tästä syystä luvanhaltijana toimivilla ELY-keskuksilla onkin hankkeisiin liittyviä merkittäviä kunnossapitovelvollisuuksia ja muita velvoitteita. Paikallisen ELY-keskuksen vastuulla on uusien hankkeiden suunnittelua ja vanhojen hankkeiden lupien päivittäminen. Esimerkiksi säännöstelymääräyksien muutoksilla pyritään sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

Vesistörakenteiden ylläpitoon sisältyy, sekä rakenteiden lupien mukainen kunnossapito, että perusparannukset, joilla pyritään etenkin lisäämään automatiikkaa ja parantamaan patoturvallisuutta. Ylläpidon koordinoinnissa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus suunnittelee, miten vesistörakenteiden valtakunnallinen rahoitus (keskimäärin 4–5 milj. euroa/vuosi) kohdennetaan ja huolehtii perusparannusten kilpailuttamisesta. Vesistörakenteiden kunnossapito, mm. pengerten niitto, ojien kaivuu, huoltoteiden sorastus, hankitaan pääosin ELY-keskusten liikennevastuualueiden alueurakoiden yhteydessä.

Löyhingin pumppaamo on rakennettu 1970-luvulla ja se perusparannus alkoi syksyllä 2021. Hankkeen kustannusarvio on 1,3 milj. euroa.

Mauri Keränen
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Vesilain valvonta maksulliseksi?

Vesilain mukaisia valvontaviranomaisia ovat ELY-keskus valtion viranomaisena sekä kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset. ELY-keskus ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvovat molemmat vesilain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Viranomaisten toimivalta on näin ollen rinnakkainen. Poikkeuksena tästä ovat ELY-keskukselle lain mukaan tehtävät ennakkoilmoitukset eräistä vesitaloushankkeista, kuten esimerkiksi muusta kuin vähäisestä ojituksista ja ruoppauksista tehtävät ilmoitukset sekä tietyt kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluvat ojitusasiat.

Valvonnan maksullisuutta on pidetty yhtenä keinona lisätä valvonnan tehokkuutta, yhdenmukaistaa valvontatoimia sekä ylläpitää ja parantaa valtion ja kuntien valvontaviranomaisten toimintamahdollisuuksia. Ympäristönsuojelulakiin säännökset valvonnan maksullisuudesta sisällytettiin syyskuussa 2015. Samalla ympäristönsuojelulakiin kirjattiin mm. riskinarviointiin perustuvan suunnitelmallisen valvonnan periaatteet. Valtion valvontaviranomaisen harjoittama valvonta onkin ympäristönsuojelulaissa säädetty laajasti maksulliseksi niin, että se kattaa suunnitelmallisen, rikkomusepäilyjen ja hallintopakon käyttöön liittyvän valvonnan.

Eduskunta edellytti vesilainsäädännön uudistamista koskevassa vastauksessaan, että hallitus ryhtyy selvittämään/tekee selvityksen valvontamaksun käyttöönottamista myös vesilain valvontatehtävissä. Valvontamaksun soveltuvuutta on tarkasteltu missä erityisesti ilmoitusperusteiseen ennakkovalvontaan, mutta myös jälkivalvontaan, kuten luvissa määrättyjen vuosittaisten raporttien tarkistamiseen ja muihin säännöllisesti ilmoitettavien tietojen käsittelyyn. Selvityksessä on tarkasteltu myös maksun soveltumista esimerkiksi vesitalouslupien määräaikaistarkastuksiin. Ympäristönsuojelulakiin kirjattuja valvonnan maksullisuusperusteita on hyödynnetty selvitystä tehtäessä.

Vesitalousasioiden tarkkaa määrää Suomessa on vaikeaa arvioida rekisteröintijärjestelmän puuttuessa. Vesilain valvonnan nykytilaa onkin selvitetty ELY-keskusten valvontaviranomaisille tehdyn kyselyn sekä haastattelujen avulla sekä saatavilla olevien ohjeiden ja muiden selvitysten hyödyntämisellä. Vesilain mukaisia valvontakohteita on Suomessa arviolta noin 2 000. Lisäksi jälkivalvottaviin kuuluu noin 4 500 patoa ja satoja muita rakennelmia. Vesilain mukaisia ilmoituksia käsitellään ELY-keskuksissa vuosittain noin 2 500 ja vesilain mukaisia lausuntoja annetaan noin 1 500. Tarkastuksia ja ojitustoimituksia tehdään edellä mainittuihin lukuihin nähden vain vähän.  

Selvityksessä on lisäksi esitetty arviota siitä, miten valvonnasta perittävä maksu tulisi vaikuttamaan valvonnan resurssitarpeisiin ja valvonnan tehostamiseen sekä sen laatuun. Selvityksessä esitetään myös jatkotoimenpiteitä maksullisen valvonnan edelleen kehittämiseksi. Selvityksen on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö ja se valmistuu kevään 2021 aikana.

Anne Polso
ryhmäpäällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntiin siirtyvät valtion vesioikeudelliset luvat ja sopimukset

Vuorossa on kertomus maakuntauudistuksen, tämän erittäin suuren ja moneen asiaan vaikuttavan hallinnollisen mylläyksen, eräästä pienestä sivujuonteesta eli valtion hallinnassa olevien vesitaloudellisten hankkeiden siirrosta maakuntiin. Vaikka asia on mittakaavaltaan pieni verrattuna maakuntauudistuksen suuriin linjoihin, niin asia ei kuitenkaan ole vähäpätöinen, sillä näillä vesistöhankkeilla on suuri merkitys mm. vesistöjen säännöstelyssä ja tulvasuojelussa.

Asian ytimessä ovat keskenään hyvinkin erilaiset vesilain ja sen edeltäjien mukaiset vesitaloushankkeet, alkaen järvien laskuista päätyen tekojärvien rakentamiseen ja kalataloudellisiin kunnostuksiin. Näitä kaikkia hankkeita yhdistää se, että niiden alkuperäisenä luvanhaltijana on ollut jokin valtion laitos tai viranomainen, kuten esimerkiksi Vesihallitus, Ympäristökeskus tai TE-keskus sekä vanhemmissa luvissa esimerkiksi Maatalousministeriön asutusasiain osasto, Asutushallitus tai pelkästään Valtio. Nämä hankkeet on toteutettu Maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella ja ovat aikaisempien organisaatiouudistusten myötä siirtyneet aina uuden valtion viranomaisen hallittavaksi niin, että mahdollisen useammankin välivaiheen jälkeen niiden luvanhaltija on tällä hetkellä joku ELY-keskus.

Tulevan maakuntauudistuksen myötä myös ELY-keskukset siirtyvät edeltäjiensä joukkoon osaksi Suomen hallintohistoriaa ja niiden tehtävät jaetaan Valtion lupa- ja valvontaviraston (LUOVA) sekä maakuntien kesken. Tästä seuraa kysymys siitä kuka on näiden vesilupien tuleva luvanhaltija. Näitä hankkeita koskevissa luvissa on hyvinkin merkittäviä kunnossapidon ja luonnontalouden velvoitteita esimerkiksi tulvasuojelun ja patoturvallisuuden kannalta, joten aina pitää olla taho, jolle nämä vastuut kuuluvat. Vesilupa on ikuinen eräitä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Se ja sen velvoitteet ovatkin toistaiseksi voimassa olevia. Tämän takia vesiluvalla pitää aina olla luvanhaltija ja siksi asia onkin tärkeä.

Ratkaisuna on näiden hankkeiden, niitä koskevien lupien ja sopimusten siirtäminen valtiolta maakunnille. Mainitsin tässä ensimmäisen kerran sopimukset. Yleensähän oikeus hankkeen toteuttamiseen myönnetään luvalla, mutta joskus hanke on voitu toteuttaa pelkästään valtion ja maanomistajien välisen sopimuksen perusteella. Lisäksi monessa vesiluvalla perustetussa hankkeessa valtio on tehnyt sopimuksia esimerkiksi voimayhtiön kanssa vastuiden siirrosta yms. eli näissä hankkeissa ei pelkästään lupien perusteella pysy kartalla vastuiden jaosta eri tahojen kesken. Sopimukset muodostavat siis tärkeän lisän asiaan.

Oikeudellinen perusta siirtoon löytyy valmisteilla olevasta laista maakuntauudistuksen täytäntöönpanosta sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (tästä eteenpäin voimaanpanolaki). Käytännössä homma menee niin, että ELY-keskuksissa ympäri maan kootaan tiedot toimialueen hankkeista ja niitä koskevista voimassa olevista luvista sekä sopimuksista. Voimaanpanolain mukaan tulevissa maakuntavaaleissa valittava maakuntavaltuusto päättää alueensa lupien ja sopimusten siirtymisestä maakunnalle. Sitten kun kaikki maakunnat ovat tämän päätöksen tehneet, tapahtuu varsinainen siirto Valtioneuvoston asetuksella, jossa yksilöidään siirtyvät asiat ja vastaanottavat maakunnat.

 

Kuva: Maakuntiin siirtyvien hankkeiden määrä kpl (Luonnos, kpl määrät suuntaa antavia)

Keräämistyö hankkeiden sekä niitä koskevien lupien ja sopimusten suhteen on edelleen menossa ja sitä koordinoidaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa. Valtion hankkeita on vuosikymmenten saatossa toteutettu varsin paljon, vanhimpien ulottuessa 1900-luvun alkuun. Tärkeä osa keräämistyötä on myös samalla tehtävä Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän Vesistötyöt-tietojärjestelmän ns. VESTYn päivittäminen. Tarkoituksena on että kaikki asiaan kuuluva tieto digitoituineen lupineen saadaan tallennettua järjestelmään, jotta tieto olisi tulevaisuudessa kaikkien löydettävissä ja käyttökelpoisessa muodossa.

 

Mauri Keränen
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Pelto-ojan pohjalla

Meillä täällä Etelä-Pohjanmaalla maasto on niin kovin tasaista, että ylämäet eivät turhia rasita, maisema avautuu horisonttiin ja tasatyöntö on kova sana. Se tasaisuus sitten kostautuu, kun yritetään saada vesiä kulkemaan pois peltoalueilta.

Suomi kuivatettiin sotien jälkeen rakentamalla valtaojaverkosto ja niin sai kansa leipää pöytään. Valtaojien rakentaminen tehtiin aikoinaan lähes tykkänään lapiotyönä ja valtio jakoi lainaa sekä valvoi viime vuosituhannen loppupuolelle saakka niiden kunnossapitoa. Vasta aivan viime vuosina on valtaojien kaivu ja kunnossapito sysätty maanomistajille, joille asia usein tulee täydellisenä yllätyksenä.

 Viljelijän märkä pelto kertoo huonosta paikalliskuivatuksesta, mutta myös peruskuivatuksen puutteesta. Jotain tarttis teherä ja vaikeinta on usein se, että asian ratkaisemiseen tarvittaisiin myös muita valtaojan varrella viljeleviä maanomistajia. Yleisesti ottaen ei ikävä kyllä riitä, että pannaan takamarkilla oleva kaivinkone iskuun ja kuopaistaan siitä omasta kohdasta pahimmat pois, vaan pahimmillaan tai parhaimmillaan, kunnostettavaa valtaojaa on kilometritolkulla.

 

”Valtaoja etsii kaivajaa ja silta rakentajaa”

 

 

 

Etelä-Pohjanmaalla on tuhansia vanhoja ja muutama uusikin ojitusyhteisö, joiden tehtäväksi on siunaantunut näiden valtaojien vesilain mukainen kunnossapito. Ojitusyhteisöön kuuluvat ne maanomistajat, jotka saavat kuivatuksesta hyötyä ja yhteisön toimitsijoiksi kutsutaan maanomistajia, jotka ovat valittu hoitamaan yhteisön asioita. Olen ollut mukana jo kymmenissä ojitusyhteisöiden kokouksissa ja nostan hatun korkealle kaikille hankkeissa mukana olleille maanomistajille.

Ojitusyhteisön toimitsijan rooli ei ole kovin hääppöinen. Varsinkin isoissa hankkeissa, joissa on mukana satoja maanomistajia, ei voi välttyä siltä, että ovesta sataa lunta tupaan keskellä kesää. Toimitsijan kuuluisi olla lähes yli-ihminen ja osata ratkoa tarvittaessa useamman sukupolven kestäneet riidat, sekä hallita suvereenisti vesilaki ja ojan kaivu.

Hankkeen toimitsijalta vaaditaan hyvien sosiaalisten taitojen lisäksi kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä ja hyvää oman alueen tuntemusta. Pienistä ei pidä pelästyä ja kaikki puhujanlahjat saa ottaa käyttöön. Kun sitten lopulta valtaoja toimii moitteetta ja kylän asiat on ruodittu kolmeen kertaan jokaisessa kokouksessa, toivoisin, että kaikki toimitsijat palkittaisiin vähintään kutsulla linnan juhliin – jälleen kerran on varmistettu se, että kansalla on leipää pöydässä. 

Outi Leppiniemi
Vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus