Ähtärissä tapahtuu – Kosteikkoja kolmessa eri vaiheessa

Auto on startannut Vaasasta ja muutaman ajotunnin jälkeen lähestyttäessä Ähtäriä voi maiseman huomata muuttuneen. Vesistöjä, järviä, kaikkialla! Järvimaisema on upean ainutlaatuinen ja fraasi ”Suomi on tuhansien järvien maa” todella pätee ajettaessa Ähtärin alueella. Vaikka onnekkaassa asemassa oleville suomalaisille järvimaisema voi toisinaan olla itsestäänselvyys, ovat tärkeässä roolissa tämän maiseman säilyttämistä järvivesien ennallistaminen ja kunnostus. Kuten monessa muussakin osa-alueessa, myös tässä luonnon kantokyky ei kestä ulkoista rasitetta, eikä enää hyvässä kunnossa oleva vesistö pysy hyvänä itsestään. 

Ähtärissä vesistöjä on kunnostettu muun muassa kosteikoilla, jotka olivatkin Ähtäri reissumme päänähtävyydet.  Alun perin meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Niemenlahden sekä Hankolan ja Kantalan kosteikkoja, jotka ovat saaneet Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta avustusrahoitusta Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta ja ovat vielä työn alla. Oli iloinen yllätys, kun pääsimme katsomaan myös Ruuhelan ja Harjanteenojan jo valmistuneita kosteikkoja. Ruuhelan, Harjanteenojan ja Niemenlahden kosteikoille saimmekin opastetut kierrokset.

Ruuhelan ja Harjanteenojan vesiensuojelukosteikot ovat osa Vähä Haapajärven kunnostushanketta ja niiden tarkoitus on ohjata valuma-alueelta tulevia ravinnepitoisia maa- ja metsätalouden ojitus- ja valumavesiä. Kosteikkojen avulla valumavesien virtausnopeutta voidaan hidastaa ja täten vähentää Vähä-Haapajärveen päätyvää ravinnekuormaa. Ruuhelan ja Harjanteenojan Kosteikkojen uomaverkoston varrella kasvaa vesikasvillisuutta, mikä sitoo sekä ravinteita että kiintoainesta. Lisäksi eri lajit voivat hyödyntää kasvillisuuden tarjoamaa elinympäristöä, mikä taas lisää luonnon monimuotoisuutta. Kosteikkojen rantakasvillisuus toimii pintavalutuskenttänä tehostaen veden valumisen hidastumista Vähä Haapajärveen.

Kuva 1.  Ruuhelan kosteikko (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)
Kuva 2. Harjanteenojan kosteikko. (Kuva Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Kosteikot ovat lisäksi visuaalisesti miellyttäviä! Ruuhelan kosteikko sijaitsee soman rantakallion vieressä, kun taas Harjanteenojan kosteikon kiemurteleva ulkomuoto loistaa erilaisuudellaan. 

Toisin kuin toteutuneet Vähä Haapajärven kosteikot, on Vähä-Peränteen vesistön vierellä sijaitseva Niemenlahden kosteikko vielä työn alla. Kuten Vähä Haapajärven kosteikot, on myös Niemenlahden kosteikko suunniteltu pidättämään maa- ja metsätalousalueen ojitus- ja valumavesiä. Kosteikolla on lisäksi samoja vesiensuojelullisia hyötyjä kuin Ruuhelan ja Harjanteenojan kosteikoillakin. Erityispiirteenä Niemenlahdella on sen suuri pinta-ala. Kosteikkoalue on 1,1 hehtaarin laajuinen, josta kosteikon vesipinta-ala on 0,5 hehtaaria. Helppokulkuisella kosteikkoalueella pääsee tarkkailemaan sekä kohdetta läheltä että myös esimerkiksi lintuja! Valmistuttuaan kosteikko lisää alueen visuaalista arvoa.

Kuva 3. Niemenlahden kosteikon kaivuutyöt käynnissä. (Kuva Kari Haapamäki)
Kuva 4. Niemenlahden kosteikko.
Kuva 5. Niemenlahden kosteikko ja näkymä Peränne järvelle. (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Parhaimmillaan kosteikot siis tuovat alueelle vesiensuojelullisten hyötyjen lisäksi myös visuaalisia sekä virkistyskäytöllisiä hyötyjä.

Neljäs kosteikko jossa kävimme, oli Hankolan ja Kantalan kosteikko, jota on alettu rakentaa tänä keväänä Kantalan teollisuusalueelle Voilampeen laskevan ojan varteen. Sen tavoitteena on valmistua syksyyn mennessä. Kosteikon tarkoituksena on vähentää Hankolan ja Kantalan alueelta hulevesien mukana päätyvien kiintoaineiden ja ravinteiden määrää noin 900 metriä etelään sijaitsevaan Voilampeen. Voilampi on harvinaislaatuinen lähdeperäinen järvi ja hankkeen avulla voidaan suojella tätä erityistä järveä. Hankkeella vähennetään myös Kantalan teollisuusalueen ja sen alapuolisten uomien tulvimisriskiä vesiä viivyttävien rakenteiden avulla sekä ojien kunnostuksella. Kosteikon rakentamisessa hyödynnetään rakentamisvaiheessa poistettua metsän pohjan kasvillisuutta ja ajan myötä alueelle kasvaa tuoreelle kangasmetsälle tyypillistä kasvillisuutta. Kosteikko ja siihen johtava avo-ojaverkosto muodostavat eliölajeille elinympäristön ja ekologisen käytävän kulkuväyläksi alueelta toiselle.

Kuva 6. Rakennusvaiheessa oleva Hankolan ja Kantalan kosteikko. (Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kuvapankki)

Ähtärissä voikin siis tulevaisuudessa tehdä vaikka päiväretken erilaisten kosteikkojen luo, jotka toimivat erinomaisina ympäristökasvatuksen kohteina.

Ja mikä parasta kosteikot lisäävät alueidensa monimuotoisuutta ja tulevaisuudessa vesistöt hyötyvät niiden olemassaolosta!

Viivi Kuusisto & Sirpa Jokipii
Vesistökunnostusryhmän viestinnän harjoittelijat
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Entisille turvetuotantoalueille perustetut kosteikot lisäävät luonnon monimuotoisuutta

Turpeenotto on päättynyt tai päättymässä useilta turvetuotantoalueilta. Osa näistä alueista on vanhoja ja turvekerros on hyödynnetty lähes loppuun. Osalla alueista turpeenotto on taas päätetty lopettaa, koska polttoturpeen käytön vähentämistavoitteet ja päästöoikeusmaksut ovat heikentäneet turpeen noston kannattavuutta.

Turvetuotantoalueen jälkikäytöstä päättää Suomessa maanomistaja. Turvetuotantoalueet voivat koostua useista eri kiinteistöistä, joita on vuokrattu eri maanomistajilta. Tällöin alue saattaa jälkikäytössä pirstoutua eri käyttömuotoihin. Suosituimpia jälkikäyttömuotoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ovat perinteisesti olleet suopohjan ottaminen viljelykäyttöön tai metsittäminen.

Osa entisistä turvetuotantoalueista on alavia alueita, joille sadevedet kertyvät pumppaamiseen perustuvan kuivattamisen päätyttyä. Tällaiset alueet soveltuvat erityisen hyvin kosteikoiksi turvetuotannon jälkeen. Kosteikkoja voidaan myös aktiivisesti perustaa patoamalla vettä alueelle. Mikäli alueella esiintyy happamia sulfaattimaita, lisäkuivatusta ojittamalla tulisi välttää. Kosteikko tai alueen uudelleen soistaminen olisi tällöin suositeltava jälkikäyttömuoto, koska alueen vedenpinnan nosto estää turvekerroksen alapuolella sijaitsevien potentiaalisten sulfidimaiden happamoitumista.

Miksi kosteikkoja kannattaa perustaa?

Kosteikolla tarkoitetaan elinympäristöä, jossa on vaihtelevasti avovettä ja maaperältään kosteaksi jäävää aluetta. Kosteikkoja voidaan perustaa eri tavoitteita ajatellen – luonnon monimuotoisuutta lisäämään, vesienkäsittelyä parantamaan, sekä virkistyskäyttö- ja riistanhoitokohteiksi.

Kosteikko tarjoaa elinympäristön vedestä riippuvaisille kasvi- ja eläinlajeille kuten monille vesilinnuille ja kahlaajille, joista monet lajit ovat vähentyneet. Kosteikko voi myös toimia hiilinieluna – alueelle jäljelle jääneen turpeen hajoaminen ja hiilidioksidin vapautuminen maatuvasta turpeesta estyy, kun alue vesitetään. Alueelle levittäytyvä kasvillisuus sitoo hiiltä ilmakehästä.

Lisäksi kiinnostus kosteikkoja kohtaan on lisääntynyt ilmastonmuutoksen hillitsemisen noustua tärkeäksi ympäristötavoitteeksi. Kosteikot edistävät myös vesienhoidolle asetettuja tavoitteita.

Vedenkierto kosteikolla

Vedenkierto entisellä turvetuotantoalueella ja sen valuma-alueella muuttuu kosteikon perustamisen myötä. Vesi viipyy kosteikolla – rankkasateilla kosteikot hidastavat veden virtausta ja kuivina kausinakin kosteikolla riittää vettä. Ilmastonmuutos ja sen myötä vaihtelevat sääolot todennäköisesti Suomessakin lisääntyvät, jolloin vesien pidättämiselle ja virtaamien hallinnalle valuma-alueilla on entistä enemmän tarvetta. Pohjanmaan alueella maankäyttö on ollut intensiivistä ja etenkin rannikkoseudut ovat hyvin tiheästi ojitettuja alueita, joissa sadevesi virtaa nopeasti ojia pitkin vesistöihin. Luonnontilaisia soita ja järviä on hyvin vähän ja vesien pidättämiseen soveltuvista alueista on paikoin pulaa. Uudet perustettavat kosteikot voivat tasata ilmastonmuutoksen vaikutuksia, vähentää tulvia ja hidastaa vesistön kuivumista kuivina kausina.

Huolellisesti suunniteltu kosteikko voi palvella eri tavoitteita

Kosteikoiden suunnittelussa tulisi huomioida valuma-alue, mistä vesiä johdetaan kosteikolle ja miten vedet ohjataan kosteikolta alapuoliseen vesistöön. Hyvin suunniteltu kosteikko voi parantaa yläpuoliselta valuma-alueelta tulevan veden laatua ja sitä kautta vesistölle aiheutuva kuormitus vähenee. Ainakin suuremmille kosteikoille olisi hyvä laatia riittävän tarkka kosteikkosuunnitelma, jossa tarkastellaan muun muassa alueen vesienjohtamista, kosteikon tavoitteita, tarvittavia rakenteita sekä laaditaan kartat ja toteutussuunnitelma.

Toisaalta pieniä kosteikkoja on mahdollista perustaa melko vähäisin kustannuksin ja toimenpitein. Joskus kosteikon rakentaminen voi edellyttää vesilain mukaista lupaa. Luvan tarpeen arvioi alueellinen ELY-keskus.

Kosteikkojen suunnitteluun ja niiden perustamiskustannuksiin voi hankkeesta riippuen olla saatavilla tukea muun muassa maatalouden ei-tuotannollinen investointituki ja Valtion vesienhoitorahoitus. EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) on mahdollista saada tukea myös turvetuotantoalueiden jälkikäyttöön. Maakunnalliset JTF-suunnitelmat ovat juuri olleet lausunnolla ja valtakunnallinen yhtenäinen suunnitelma on valmisteilla. Tukihaku avautuu näillä näkymin loppuvuodesta 2022.

Valmistuneita kosteikkoja löytyy ympäri Suomen. Blogin kuvat on otettu Kurjennevalta Seinäjoelta ja se on eräs helposti saavutettava entiselle turvetuotantoalueelle perustettu kosteikko Etelä-Pohjanmaalla. Lisätietoja Kurjennevan kosteikosta löytyy Sotka-hankkeen sivuilta Kurjenneva, Seinäjoki – SOTKA-kosteikot (kosteikko.fi)

Pia Jaakola
Ylitarkastaja Ympäristönsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Luonnonmukainen vesirakentaminen ja kaksitasouomat harjoittelijatyönä

Tietoisuutta kaksitasouomista on tänä kesänä edistetty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksella harjoittelijatyönä. Kaksitasouomat ovat yksi luonnonmukaisen peruskuivatuksen menetelmistä, ja harjoittelussa on keskitytty juuri maatalousalueiden luonnonmukaiseen vesienhallintaan.

Luonnon monimuotoisuuden väheneminen maatalousalueilla, ravinnehuuhtoumat ja ilmastonmuutos lisääntyvine sateineen luovat tarvetta kehittää peltojen kuivatusmenetelmiä. Tehostunut maatalous vaatii myös tehokkaita, ympäristöystävällisiä ja kestäviä kuivatusmenetelmiä.

Pelloilta huuhtoutuu veden mukana kiintoainesta ja ravinteita, jotka vesistöjen lisäksi aiheuttavat haittaa myös uomien vedenjohtokyvylle kiintoaineen kasautuessa. Perinteisten valtaojien tiheät huoltotoimenpiteet vievät viljelijän aikaa ja rahaa. On kustannustehokkaampaa laittaa kerralla uoma kuntoon, jolloin jatkuvat huoltotoimenpiteet ja raskaat kaivut vähenevät.

Piirroskuva, jossa vasemmalla uoma, joka näyttää pieneltä joelta, ja oikealla uoma, joka on kaivetun ojan näköinen.
Luonnonmukainen uoma ja perinteinen uoma. ©Ville Heimala

Kaksitasouoma pähkinänkuoressa

Kaksitasouomien avulla voidaan vähentää ravinnehuuhtoumaa vesistöihin sekä parantaa tulvahallintaa ja luonnon monimuotoisuutta. Kaksitasouoma on nimensä mukaisesti poikkileikkaukseltaan kahteen tasoon rakennettu uoma, joka koostuu alivesiuomasta ja tulvatasanteesta. Tulvatasanne voidaan kaivaa yhdelle tai molemmille puolille uomaa.

Kaksi erilaista kaksitasouomaa piirroskuvina sekä perinteinen perattu uoma, jossa ei ole tulvatasannetta.
Kaksitasouoman toteutusvaihtoehdot ja perinteinen perattu uoma. Muokattu lähteestä: (vesitalous.fi), lehti 6/2015: sivu 28.

Alivesiuomassa on kohtuullinen veden korkeus ja virtaus ympäri vuoden, mikä tarjoaa elinympäristön virtavesieliöille, kuten ravuille ja vaelluskaloille. Kasvittuneella tulvatasanteella on tärkeä tehtävä kiintoaineksen ja ravinteiden kerääjänä. Tulvatilanteissa vesi pääsee hallitusti nousemaan tulvatasanteelle, jolloin myös veden virtaus hidastuu. Hidastuneen virtauksen ansiosta veden sisältämällä kiintoaineksella on aikaa laskeutua ja ajan myötä sedimentoitua tasanteelle. Ravinteita sedimentoituu siis kiintoaineksen mukana tasanteelle ja osa sitoutuu tulvatasanteen kasvillisuuteen, jota säännöllisesti niitetään. Kompostoimalla niitetty kasvillisuus saadaan ravinteet uudelleen kiertoon.

Harjoittelu ELY-keskuksella

Kolmen kuukauden harjoitteluun kuului ennen kaikkea itsensä perehdyttäminen asiantuntevaksi kaksitasouomista ja luonnonmukaisesta vesirakentamisesta. Paljon opin, mutta paljon jäi myös opittavaa. Kesän aikana järjestimme tietoisku kaksitasouomista -tilaisuuden, jonka tallenteet löytyvät vesi.fi -sivustolta. Tilaisuudessa Pasi Valkama (SYKE) kertoi kaksitasouomien perustamisesta ja hoidosta sekä viljelijäkokemuksesta kertoi Mats Willner (ELY). Lisäksi pääsin kirjoittamaan uutisjyvä-julkaisun, esitteen kaksitasouomista maatalousympäristössä ja kaivutyöohjeen.

Harjoittelu on ollut erittäin opettavainen ja tietoa on kertynyt valtavasti. Viestintä ELY-keskuksen asiantuntijoiden välillä on sujuvaa ja tietoa jaetaan monipuolisesti. Parasta ELY-keskuksella on se, että harjoittelijat otetaan vastaan kollegoina – heti ensimmäisestä päivästä lähtien pääsi mukaan porukkaan, eikä kysymysten kanssa tarvinnut jäädä yksin!

Rehevöitynyt vehreä pelto, jonka keskellä menee kaksitasouoma.
Evijärven Mansikkapellon kaksitasouoma 15.6.2022 kuvattuna. Kesällä 2022 tulvatasanteelle istutettiin kaivun jälkeen kasvillisuuspaakkuja viereiseltä pellolta ja välit kylvettiin heinän siemenillä.

Mikäli kiinnostuksesi heräsi ja haluat oppia lisää luonnonmukaisesta vesirakentamisesta ja kaksitasouomista, tutustu aiempien linkkien lisäksi Suomen ympäristökeskuksen Valumavesi -hankkeeseen, jonne on koottu muun muassa ohjeistuksia kaksitasouoman rakentamiseen ja mitoitukseen liittyen.

Minna Raudaskoski
Harjoittelija
Vesistöyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Padot, kalat ja vesien hyvä tila

Maamme vesistöissä on runsaasti erilaisia padottavia rakenteita. Patoja on rakennettu vuosisatojen ajan moniin eri tarkoituksiin: johtamaan vettä myllyihin ja sahoihin, tuottamaan vesivoimaa, mahdollistamaan vesien säännöstelyä ja edistämään uittoa, tulvasuojelua, vesihuoltoa ja virkistyskäyttöä. Patojen rakentamisen myötä on menetetty laajoja koskialueita ja estetty niin ihmisten kuin vesieliöstön vapaa liikkuminen vesireittejä pitkin.  

Pohjalaisjokien padottavista rakenteista suuri osa on tehty myllyjä ja sahoja varten yli sata vuotta sitten. Kuvassa Kyrönjoen kevättulvan 2021 osittain vaurioittamia Hypäjänkosken vanhoja patorakenteita Isossakyrössä. Kalojen kulun parantamista patoalueen ohi suunnitellaan Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten yhteistyönä. 

Jokilaaksojemme erilaisten patojen tilannetta on kartoitettu viime vuosina ja löydetty paljon vanhoja patorakenteita, joilla ei ole enää käyttöä. Esimerkiksi Kyrönjoella kartoitettiin kesällä 2020 noin 40 myllyihin ja sahoihin liittyvää padottavaa rakennetta, mutta käytössä oli enää vain yksi mylly. Useat vanhat padot ovat olleet käyttämättöminä niin pitkään, että rakenteiden omistussuhteista ei ole enää varmaa tietoa. Raportti Kyrönjoen alueen padoista: https://vesienhoitolansi.files.wordpress.com/2021/01/patokartoitusraportti_2020.pdf. 

Pohjalaismaakunnissa nykyisin aktiivisessa käytössä olevat padot on rakennettu pääosin 1950–1980-luvuilla tulvasuojelun ja vesivoiman tuotannon tarpeisiin. Tehdyt rakenteet ja niiden käyttö ovat selvästi vaikuttaneet vesieliöiden elinolosuhteisiin. Näitä menetyksiä on korvattu muun muassa istuttamalla rapuja, kalanpoikasia ja pyyntikokoisia kaloja, siirtämällä nahkiaisia, maksamalle pyytäjille korvauksia sekä kunnostamalla kaloille, ravuille ja nahkiaisille soveltuvia elinympäristöjä. Aiheutettuja haittoja nämä kompensaatiotoimet eivät kuitenkaan ole pystyneet vesiluonnolle kokonaisuudessaan korvaamaan. Virtavesiemme hyvän tilan saavuttaminen edellyttääkin kunnostustoimia erityisesti rakennetuissa jokivesistöissä, kuten Perhon-, Ähtävän-, Lapuan-, Kyrön- ja Närpiönjoessa. 

Betonista rakennettu pato. Pato avautuu ja vesi syöksyy padon toiselta puolelta.
Kyrönjoella tulvasuojelun ja vesivoiman tuotannon tarpeisiin rakennetut Harjakosken (oikealla), Jalasjoen (vasemmalla) ja Kiikun padot estävät kalojen kulun Kyrönjoen suurimpiin sivuhaaroihin eli Kauhajokeen, Jalasjokeen ja Seinäjokeen. Vuonna 2021 aloitettiin selvitykset kalankulun mahdollistamisesta näiden esteiden ohi.  

Suurin osa vesistöjemme padoista on suunniteltu aikana, jolloin vesiluonnon arvostus oli huomattavasti nykyistä pienempi, eikä kalojen ja muun vesieliöstön kulkumahdollisuuksiin kiinnitetty huomiota. Viime vuosikymmeninä lainsäädäntö ja linjaukset ovat muuttuneet ja valtakunnallisena tavoitteena on muun muassa kaikkien vesistöjen hyvä tila. Niinpä monia säännöstelypatoja onkin 2000-luvulla korvattu kalankulun mahdollistavilla pohjapadoilla ja patojen yhteyteen on tehty kalateitä ja muita kalojen kulkua helpottavia rakenteita. Esimerkiksi Perhonjoelle Kaitforsin padon ohitse on rakennettu kalatie, jonka kautta taimenia ja lohia on päässyt vuosikymmenten tauon jälkeen jälleen vaeltamaan ylävirtaan. Nykyisin kala kohtaa totaalisen vaellusesteen Perhojoella vasta Kaustisten Pirttikoskella. 

Keväinen maisemakuva korkealta taivaalta kuvattuna.
Perhonjoelle Kruunupyyhyn noin 30 kilometrin päähän mereltä rakennetut padot estivät kalojen vaelluksen ylävirtaan, kunnes Sääkskosken kalatie (kuvassa järven vasemmasta reunasta lähtevä uoma) valmistui. Kalatien toiminnan tehostamiseksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus rakensi lisävesitysputken, joka otettiin koekäyttöön syksyllä 2021. Kuva: Eero Mäenpää. 

Patojen suunnittelu ja rakentaminen olivat aikanaan useita vuosia ja osin vuosikymmeniäkin vaatinut työ. Samoin kalojen kulun mahdollistaminen vaatii hyvää suunnittelua ja asiantuntevaa toteutusta. Yhteistyössä voimayhtiöiden, paikallisten toimijoiden ja eri viranomaisten kanssa tehtävä laajapohjainen suunnitteluprosessi kestää helposti pari vuotta, kuten myös tarvittava lupaprosessi. Jos asiat etenevät hyvin, niin ehkäpä 2020-luvun puolivälissä Kaustisilla kunnostetaan Pirttikoskea ja Kurikassa rakennetaan kalateitä Jalasjokeen ja Kauhajokeen.  

Maa- ja metsätalousministeriön Nousukala-ohjelman ansioista on syksyllä 2021 aloitettu kala- ja vesiviranomaisten yhteistyönä selvitykset Perhonjoen Pirttikosken voimalaitostoiminnan mahdollisesta lopettamisesta ja veden palauttamisesta entiseen koskeen. Tavoitteena on saada voimalaitoksen alapuolinen koskialue jälleen vesieliöstön käyttöön ja mahdollistaa kalojen kulku yläpuolisille lisääntymisalueille. 

Padot ja kalat ovat perinteisesti koettu toistensa vihollisiksi. Kuitenkin padot ja kalat mahtuvat samaan vesistöön, mutta muutoksia tarvitaan. Tarpeettomat padot kannattaa ennallistaa luonnonmukaisiksi tai purkaa huomioiden kuitenkin rakenteiden museaalinen ja maisemallinen merkitys. Laajapohjaisella yhteistyöllä voidaan löytää myös käytössä oleviin patoihin ratkaisut, jotka turvaavat niin vesiluonnon, vesienhoidon, kalatalouden, tulvasuojelun, vesivoiman tuotannon kuin virkistyskäytönkin tarpeet.  

Liisa Maria Rautio 
Vesistöyksikön päällikkö 
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 

Lintuvedet – umpeenkasvun uhan alta kukoistaviksi lintuparatiiseiksi

Lintuvesiksi kutsutaan reheviä vesistöjä tai niiden osia, joilla on suurta merkitystä kosteikkoympäristöissä eläville linnuille niiden muutonaikaisina levähdysalueina, pesimäalueina tai molempina. Vesistöjen rehevyys on kallioperältään happamalla alueellamme lähes aina seurausta ihmisen toimista. Hyvän lintuvesikohteen muodostuminen on usein vaatinut myös vedenkorkeuden laskua. Kaiken kaikkiaan ihmisen vaikutus lintuvesikohteiden synnylle on ollut suuri. Vesien rehevöityminen ja mataloituminen eivät todellakaan ole kaikista näkökulmista katsottuna tavoiteltavia kehityssuuntia.

Järvi. joka on rehevöitynyt niin, että siellä kasvaa paljon heinää ja mätästä. Vettä ei näy kuin hieman. Taustalla metsikköä.
Vakavasta umpeenkasvusta kärsivä Pikkuselkä Kuivasjärvellä Alavudella. Kuva: Olli Autio

Yleinen herääminen luonnon monimuotoisuuden vaalimista kohtaan virisi 1970-luvulla, jolloin myös rehevien vesistöjen merkitys lajikirjolle tunnistettiin. Niiden linnustoa selvitettiin systemaattisin kartoituksin kohteiden suojelun pohjatiedoksi. Ponnistelujen tuloksena luonnonsuojelusuunnittelu konkretisoitui vuonna 1982, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksensä valtakunnallisesta lintuvesiensuojeluohjelmasta.

Koko Suomeen suojeltavia lintuvesikohteita määriteltiin maan eteläpuoliskoon painottuen 287 kappaletta, joista 26 kohdetta sijoittui silloisen Vaasan läänin eli nykyisen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueelle. Suomen liityttyä vuonna 1995 Euroopan unioniin ja siinä yhteydessä Natura 2000 -verkoston muodossa saatujen luonnonsuojeluvelvoitteiden myötä alueelle saatiin aiempien lisäksi kolme uutta lintuvesiensuojelukohdetta. 21 aiemmista lintuvesikohteista sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon. Myös ne viisi verkoston ulkopuolelle jäänyttä lintuvesiensuojeluohjelman kohdetta säilyivät osana pysyvästi suojeltujen lintuvesikohteiden verkostoa. Lintuvesiksi määriteltäviä luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja kohteita on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella nykyisin 29 kappaletta.

Lintuvesien alaviereinen kehityskulku

1970-luku vaikuttaa olleen rehevien vesistöjen linnuston kulta-aikaa. Tuolloin vaateliaiden lajien, kuten mustakurkku-uikun, punasotkan ja nokikanan kannat olivat suurimmillaan. Rantalaidunnuksen loppumisesta oli kulunut vasta vähän aikaa eivätkä vesien ravinne- ja kiintoainekuormituksen vaikutukset olleet saavuttaneet vielä huippuaan. Häiriötila kuitenkin oli läsnä, mutta sopivana annoksena. Tämän jälkeen lintuvesien tila on tasaisesti muuttunut epäsuotuisampaan suuntaan, ja todellinen taittuminen lintuvesilajien kantojen koossa on tapahtunut vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kehitys on selkeästi nähtävissä lajiston uhanalaisuusarvioinneista. Vuosina 1986 ja 1992 uhanalaisten lintulajien listalla oli vain yksi lintuvesilaji, etelänsuosirri. Vuoden 2000 arviossa tällaisia lajeja oli yhdeksän, vuonna 2010 taas 18 ja 2019 jo 29. Myös runsaslukuisina esiintyneiden ja tavallisina pidettyjen lajien, tavin ja telkän, määrät ovat ilmeisesti puolittuneet lintuvesikohteilla 2000-luvun aikana, vaikka nämä lajit eivät vielä olekaan uhanalaisten listalle päätyneet. Tilanne on kuitenkin muuttunut suorastaan hälyttäväksi ison lajijoukon kohdalla.

Vedestä juuri lentoon lähtevä lintu. Linnulla on päänseudulla punertavat höyhenet sekä punaiset silmät. Siipien höyhenet ovat vaaleat.
Punasotka on äärimmäisen uhanalainen, voimakkaasti taantunut rehevien vesistöjen laji. Kuva: Arto Juvonen

Käsillä vaikuttavat olevan likimain viimeiset hetket aloittaa heikentyneiden lintuvesikohteiden kunnostukset. Monet kohteista ovat vuosikymmeniä jatkuneen rehevöitymiskehityksen seurauksena kasvaneet umpeen, jolloin avovettä vaativilta lajeilta on yksinkertaisesti loppunut elintila. Rehevöitymisestä ovat suuresti hyötyneet särkikalat, jotka kilpailevat pohjaeläinravinnosta useiden uhanalaistuneiden kokosukeltajien kanssa. Ruovikot ovat vallanneet aiemmin karjan ja lampaiden avoimina pitämät laajat rantaniityt, jotka olivat monien lajien vaatimia elinympäristöjä. Keitosta maustavat vielä runsastuneet vieraspedot minkki ja supikoira, joille maassa pesivät vesi- ja rantalinnut ovat mieluisia saaliita. Tämän kokonaisuuden hallintaan saaminen olisi kenties avain lintuvesikohteiden uuteen kukoistukseen. Heikentyneiden kantojen palautuminen ei kuitenkaan tapahtune hetkessä.

Toivoa lintuvesille HELMI-elinympäristöohjelmasta

Käytännön kunnostustoimet tapahtuvat pohjimmiltaan paikallistasolla, ja jokainen vesistökohde on hyvin yksilöllinen. Kunnostustoimien kokonaisuus on mietittävä kohteittain yhdessä vesi- ja maa-alueiden omistajien kanssa. Tavoitteisiin kuuluvat avovesialueiden laajentaminen, särkikalojen ja vieraspetojen poisto ja rantaniittyjen kunnostukset. Käytännön tasolla niitetään, ruopataan, pyydetään minkkejä ja supikoiria loukkujen ja koirien avulla, hoitokalastetaan, poistetaan ruovikoita sekä tehdään keinosaaria. Paikalliset asukkaat tekevät monilla kohteilla arvokasta vapaaehtoistyötä järvien kunnostamiseksi. Oma lähijärvi halutaan saada jälleen tilaan, joka elää vain menneiltä sukupolvilta periytyneissä muistoissa. Yhteistyö paikallisten kanssa on lintuvesikohteiden kunnostuksessa kaiken keskiössä ja erittäin hedelmällistä. Paikallisilta on saatu arvokkaita näkemyksiä ja ideoita, jotka on siirretty käytännön suunnittelutyöhön.

Lajien romahtaneita kantoja elvytettäessä tarvitaan laajamittaista ja aktiivista, koko lintuvesiensuojeluverkoston käsittävää elinympäristökunnostusta. Helmi-elinympäristöohjelmassa lintuvesien – ja monien muiden elinympäristöjen – kunnostusta ajatellaan ensi kertaa kokonaisvaltaisesti. Tähän mennessä kunnostustoimia ajatellen merkittävimpinä ongelmina ovat olleet rahoituksen niukkuus ja rahoituslähteiden hajanaisuus.

Ilmakuva, jossa näkyy peltomaisemaa, joka lähtee järven rannalta.
Merenrantalaitumen kunnostusta Lohtajalla. Kuva: Risto Saari

Vakavasti rehevöityneiden kohteiden kunnostus on kuitenkin haastavaa, vaikka valuma-alueelta vesistöihin päätyvä kuormitus olisikin vähentynyt huippulukemistaan. Ravinteet on huomattavasti vaikeampi saada vesistöstä pois verrattuna siihen, miten järven kuormittaminen ravinteilla ja kiintoaineella on hiljalleen vuosikymmenten ajan tapahtunut vailla pilaamiseen oikeuttavan luvan tarvetta. Koska jokainen vesistö on lopulta valuma-alueensa summa, tulisi myös valuma-alueella tehtävät kunnostustoimet ottaa merkittäväksi osaksi kunnostuksen keinovalikoimaa.

Helmi-elinympäristöohjelma jatkuu näillä näkymin vuoteen 2030 saakka, mutta todennäköisesti kunnostustoimien on jatkuttava huomattavasti pidempään. Toimintakulttuuri saadaan luotua ja toimenpiteet käynnistettyä, mitkä ovat edellytyksiä kunnostuksen menestyksekkäälle jatkolle. Pidemmällä aikavälillä sinnikkäällä, koko lintuvesiverkoston käsittävällä kunnostusyhteistyöllä voidaan varmasti saavuttaa myönteisiä tuloksia. Tähtäämme siihen, että useat umpeenkasvun uhan alla olevat kohteet saavat jälleen monimuotoisen linnustonsa takaisin ja samalla järvien tilaa saadaan parannettua.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus