Padot, kalat ja vesien hyvä tila

Maamme vesistöissä on runsaasti erilaisia padottavia rakenteita. Patoja on rakennettu vuosisatojen ajan moniin eri tarkoituksiin: johtamaan vettä myllyihin ja sahoihin, tuottamaan vesivoimaa, mahdollistamaan vesien säännöstelyä ja edistämään uittoa, tulvasuojelua, vesihuoltoa ja virkistyskäyttöä. Patojen rakentamisen myötä on menetetty laajoja koskialueita ja estetty niin ihmisten kuin vesieliöstön vapaa liikkuminen vesireittejä pitkin.  

Pohjalaisjokien padottavista rakenteista suuri osa on tehty myllyjä ja sahoja varten yli sata vuotta sitten. Kuvassa Kyrönjoen kevättulvan 2021 osittain vaurioittamia Hypäjänkosken vanhoja patorakenteita Isossakyrössä. Kalojen kulun parantamista patoalueen ohi suunnitellaan Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten yhteistyönä. 

Jokilaaksojemme erilaisten patojen tilannetta on kartoitettu viime vuosina ja löydetty paljon vanhoja patorakenteita, joilla ei ole enää käyttöä. Esimerkiksi Kyrönjoella kartoitettiin kesällä 2020 noin 40 myllyihin ja sahoihin liittyvää padottavaa rakennetta, mutta käytössä oli enää vain yksi mylly. Useat vanhat padot ovat olleet käyttämättöminä niin pitkään, että rakenteiden omistussuhteista ei ole enää varmaa tietoa. Raportti Kyrönjoen alueen padoista: https://vesienhoitolansi.files.wordpress.com/2021/01/patokartoitusraportti_2020.pdf. 

Pohjalaismaakunnissa nykyisin aktiivisessa käytössä olevat padot on rakennettu pääosin 1950–1980-luvuilla tulvasuojelun ja vesivoiman tuotannon tarpeisiin. Tehdyt rakenteet ja niiden käyttö ovat selvästi vaikuttaneet vesieliöiden elinolosuhteisiin. Näitä menetyksiä on korvattu muun muassa istuttamalla rapuja, kalanpoikasia ja pyyntikokoisia kaloja, siirtämällä nahkiaisia, maksamalle pyytäjille korvauksia sekä kunnostamalla kaloille, ravuille ja nahkiaisille soveltuvia elinympäristöjä. Aiheutettuja haittoja nämä kompensaatiotoimet eivät kuitenkaan ole pystyneet vesiluonnolle kokonaisuudessaan korvaamaan. Virtavesiemme hyvän tilan saavuttaminen edellyttääkin kunnostustoimia erityisesti rakennetuissa jokivesistöissä, kuten Perhon-, Ähtävän-, Lapuan-, Kyrön- ja Närpiönjoessa. 

Betonista rakennettu pato. Pato avautuu ja vesi syöksyy padon toiselta puolelta.
Kyrönjoella tulvasuojelun ja vesivoiman tuotannon tarpeisiin rakennetut Harjakosken (oikealla), Jalasjoen (vasemmalla) ja Kiikun padot estävät kalojen kulun Kyrönjoen suurimpiin sivuhaaroihin eli Kauhajokeen, Jalasjokeen ja Seinäjokeen. Vuonna 2021 aloitettiin selvitykset kalankulun mahdollistamisesta näiden esteiden ohi.  

Suurin osa vesistöjemme padoista on suunniteltu aikana, jolloin vesiluonnon arvostus oli huomattavasti nykyistä pienempi, eikä kalojen ja muun vesieliöstön kulkumahdollisuuksiin kiinnitetty huomiota. Viime vuosikymmeninä lainsäädäntö ja linjaukset ovat muuttuneet ja valtakunnallisena tavoitteena on muun muassa kaikkien vesistöjen hyvä tila. Niinpä monia säännöstelypatoja onkin 2000-luvulla korvattu kalankulun mahdollistavilla pohjapadoilla ja patojen yhteyteen on tehty kalateitä ja muita kalojen kulkua helpottavia rakenteita. Esimerkiksi Perhonjoelle Kaitforsin padon ohitse on rakennettu kalatie, jonka kautta taimenia ja lohia on päässyt vuosikymmenten tauon jälkeen jälleen vaeltamaan ylävirtaan. Nykyisin kala kohtaa totaalisen vaellusesteen Perhojoella vasta Kaustisten Pirttikoskella. 

Keväinen maisemakuva korkealta taivaalta kuvattuna.
Perhonjoelle Kruunupyyhyn noin 30 kilometrin päähän mereltä rakennetut padot estivät kalojen vaelluksen ylävirtaan, kunnes Sääkskosken kalatie (kuvassa järven vasemmasta reunasta lähtevä uoma) valmistui. Kalatien toiminnan tehostamiseksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus rakensi lisävesitysputken, joka otettiin koekäyttöön syksyllä 2021. Kuva: Eero Mäenpää. 

Patojen suunnittelu ja rakentaminen olivat aikanaan useita vuosia ja osin vuosikymmeniäkin vaatinut työ. Samoin kalojen kulun mahdollistaminen vaatii hyvää suunnittelua ja asiantuntevaa toteutusta. Yhteistyössä voimayhtiöiden, paikallisten toimijoiden ja eri viranomaisten kanssa tehtävä laajapohjainen suunnitteluprosessi kestää helposti pari vuotta, kuten myös tarvittava lupaprosessi. Jos asiat etenevät hyvin, niin ehkäpä 2020-luvun puolivälissä Kaustisilla kunnostetaan Pirttikoskea ja Kurikassa rakennetaan kalateitä Jalasjokeen ja Kauhajokeen.  

Maa- ja metsätalousministeriön Nousukala-ohjelman ansioista on syksyllä 2021 aloitettu kala- ja vesiviranomaisten yhteistyönä selvitykset Perhonjoen Pirttikosken voimalaitostoiminnan mahdollisesta lopettamisesta ja veden palauttamisesta entiseen koskeen. Tavoitteena on saada voimalaitoksen alapuolinen koskialue jälleen vesieliöstön käyttöön ja mahdollistaa kalojen kulku yläpuolisille lisääntymisalueille. 

Padot ja kalat ovat perinteisesti koettu toistensa vihollisiksi. Kuitenkin padot ja kalat mahtuvat samaan vesistöön, mutta muutoksia tarvitaan. Tarpeettomat padot kannattaa ennallistaa luonnonmukaisiksi tai purkaa huomioiden kuitenkin rakenteiden museaalinen ja maisemallinen merkitys. Laajapohjaisella yhteistyöllä voidaan löytää myös käytössä oleviin patoihin ratkaisut, jotka turvaavat niin vesiluonnon, vesienhoidon, kalatalouden, tulvasuojelun, vesivoiman tuotannon kuin virkistyskäytönkin tarpeet.  

Liisa Maria Rautio 
Vesistöyksikön päällikkö 
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 

Lintuvedet – umpeenkasvun uhan alta kukoistaviksi lintuparatiiseiksi

Lintuvesiksi kutsutaan reheviä vesistöjä tai niiden osia, joilla on suurta merkitystä kosteikkoympäristöissä eläville linnuille niiden muutonaikaisina levähdysalueina, pesimäalueina tai molempina. Vesistöjen rehevyys on kallioperältään happamalla alueellamme lähes aina seurausta ihmisen toimista. Hyvän lintuvesikohteen muodostuminen on usein vaatinut myös vedenkorkeuden laskua. Kaiken kaikkiaan ihmisen vaikutus lintuvesikohteiden synnylle on ollut suuri. Vesien rehevöityminen ja mataloituminen eivät todellakaan ole kaikista näkökulmista katsottuna tavoiteltavia kehityssuuntia.

Järvi. joka on rehevöitynyt niin, että siellä kasvaa paljon heinää ja mätästä. Vettä ei näy kuin hieman. Taustalla metsikköä.
Vakavasta umpeenkasvusta kärsivä Pikkuselkä Kuivasjärvellä Alavudella. Kuva: Olli Autio

Yleinen herääminen luonnon monimuotoisuuden vaalimista kohtaan virisi 1970-luvulla, jolloin myös rehevien vesistöjen merkitys lajikirjolle tunnistettiin. Niiden linnustoa selvitettiin systemaattisin kartoituksin kohteiden suojelun pohjatiedoksi. Ponnistelujen tuloksena luonnonsuojelusuunnittelu konkretisoitui vuonna 1982, jolloin valtioneuvosto antoi päätöksensä valtakunnallisesta lintuvesiensuojeluohjelmasta.

Koko Suomeen suojeltavia lintuvesikohteita määriteltiin maan eteläpuoliskoon painottuen 287 kappaletta, joista 26 kohdetta sijoittui silloisen Vaasan läänin eli nykyisen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueelle. Suomen liityttyä vuonna 1995 Euroopan unioniin ja siinä yhteydessä Natura 2000 -verkoston muodossa saatujen luonnonsuojeluvelvoitteiden myötä alueelle saatiin aiempien lisäksi kolme uutta lintuvesiensuojelukohdetta. 21 aiemmista lintuvesikohteista sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon. Myös ne viisi verkoston ulkopuolelle jäänyttä lintuvesiensuojeluohjelman kohdetta säilyivät osana pysyvästi suojeltujen lintuvesikohteiden verkostoa. Lintuvesiksi määriteltäviä luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja kohteita on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella nykyisin 29 kappaletta.

Lintuvesien alaviereinen kehityskulku

1970-luku vaikuttaa olleen rehevien vesistöjen linnuston kulta-aikaa. Tuolloin vaateliaiden lajien, kuten mustakurkku-uikun, punasotkan ja nokikanan kannat olivat suurimmillaan. Rantalaidunnuksen loppumisesta oli kulunut vasta vähän aikaa eivätkä vesien ravinne- ja kiintoainekuormituksen vaikutukset olleet saavuttaneet vielä huippuaan. Häiriötila kuitenkin oli läsnä, mutta sopivana annoksena. Tämän jälkeen lintuvesien tila on tasaisesti muuttunut epäsuotuisampaan suuntaan, ja todellinen taittuminen lintuvesilajien kantojen koossa on tapahtunut vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kehitys on selkeästi nähtävissä lajiston uhanalaisuusarvioinneista. Vuosina 1986 ja 1992 uhanalaisten lintulajien listalla oli vain yksi lintuvesilaji, etelänsuosirri. Vuoden 2000 arviossa tällaisia lajeja oli yhdeksän, vuonna 2010 taas 18 ja 2019 jo 29. Myös runsaslukuisina esiintyneiden ja tavallisina pidettyjen lajien, tavin ja telkän, määrät ovat ilmeisesti puolittuneet lintuvesikohteilla 2000-luvun aikana, vaikka nämä lajit eivät vielä olekaan uhanalaisten listalle päätyneet. Tilanne on kuitenkin muuttunut suorastaan hälyttäväksi ison lajijoukon kohdalla.

Vedestä juuri lentoon lähtevä lintu. Linnulla on päänseudulla punertavat höyhenet sekä punaiset silmät. Siipien höyhenet ovat vaaleat.
Punasotka on äärimmäisen uhanalainen, voimakkaasti taantunut rehevien vesistöjen laji. Kuva: Arto Juvonen

Käsillä vaikuttavat olevan likimain viimeiset hetket aloittaa heikentyneiden lintuvesikohteiden kunnostukset. Monet kohteista ovat vuosikymmeniä jatkuneen rehevöitymiskehityksen seurauksena kasvaneet umpeen, jolloin avovettä vaativilta lajeilta on yksinkertaisesti loppunut elintila. Rehevöitymisestä ovat suuresti hyötyneet särkikalat, jotka kilpailevat pohjaeläinravinnosta useiden uhanalaistuneiden kokosukeltajien kanssa. Ruovikot ovat vallanneet aiemmin karjan ja lampaiden avoimina pitämät laajat rantaniityt, jotka olivat monien lajien vaatimia elinympäristöjä. Keitosta maustavat vielä runsastuneet vieraspedot minkki ja supikoira, joille maassa pesivät vesi- ja rantalinnut ovat mieluisia saaliita. Tämän kokonaisuuden hallintaan saaminen olisi kenties avain lintuvesikohteiden uuteen kukoistukseen. Heikentyneiden kantojen palautuminen ei kuitenkaan tapahtune hetkessä.

Toivoa lintuvesille HELMI-elinympäristöohjelmasta

Käytännön kunnostustoimet tapahtuvat pohjimmiltaan paikallistasolla, ja jokainen vesistökohde on hyvin yksilöllinen. Kunnostustoimien kokonaisuus on mietittävä kohteittain yhdessä vesi- ja maa-alueiden omistajien kanssa. Tavoitteisiin kuuluvat avovesialueiden laajentaminen, särkikalojen ja vieraspetojen poisto ja rantaniittyjen kunnostukset. Käytännön tasolla niitetään, ruopataan, pyydetään minkkejä ja supikoiria loukkujen ja koirien avulla, hoitokalastetaan, poistetaan ruovikoita sekä tehdään keinosaaria. Paikalliset asukkaat tekevät monilla kohteilla arvokasta vapaaehtoistyötä järvien kunnostamiseksi. Oma lähijärvi halutaan saada jälleen tilaan, joka elää vain menneiltä sukupolvilta periytyneissä muistoissa. Yhteistyö paikallisten kanssa on lintuvesikohteiden kunnostuksessa kaiken keskiössä ja erittäin hedelmällistä. Paikallisilta on saatu arvokkaita näkemyksiä ja ideoita, jotka on siirretty käytännön suunnittelutyöhön.

Lajien romahtaneita kantoja elvytettäessä tarvitaan laajamittaista ja aktiivista, koko lintuvesiensuojeluverkoston käsittävää elinympäristökunnostusta. Helmi-elinympäristöohjelmassa lintuvesien – ja monien muiden elinympäristöjen – kunnostusta ajatellaan ensi kertaa kokonaisvaltaisesti. Tähän mennessä kunnostustoimia ajatellen merkittävimpinä ongelmina ovat olleet rahoituksen niukkuus ja rahoituslähteiden hajanaisuus.

Ilmakuva, jossa näkyy peltomaisemaa, joka lähtee järven rannalta.
Merenrantalaitumen kunnostusta Lohtajalla. Kuva: Risto Saari

Vakavasti rehevöityneiden kohteiden kunnostus on kuitenkin haastavaa, vaikka valuma-alueelta vesistöihin päätyvä kuormitus olisikin vähentynyt huippulukemistaan. Ravinteet on huomattavasti vaikeampi saada vesistöstä pois verrattuna siihen, miten järven kuormittaminen ravinteilla ja kiintoaineella on hiljalleen vuosikymmenten ajan tapahtunut vailla pilaamiseen oikeuttavan luvan tarvetta. Koska jokainen vesistö on lopulta valuma-alueensa summa, tulisi myös valuma-alueella tehtävät kunnostustoimet ottaa merkittäväksi osaksi kunnostuksen keinovalikoimaa.

Helmi-elinympäristöohjelma jatkuu näillä näkymin vuoteen 2030 saakka, mutta todennäköisesti kunnostustoimien on jatkuttava huomattavasti pidempään. Toimintakulttuuri saadaan luotua ja toimenpiteet käynnistettyä, mitkä ovat edellytyksiä kunnostuksen menestyksekkäälle jatkolle. Pidemmällä aikavälillä sinnikkäällä, koko lintuvesiverkoston käsittävällä kunnostusyhteistyöllä voidaan varmasti saavuttaa myönteisiä tuloksia. Tähtäämme siihen, että useat umpeenkasvun uhan alla olevat kohteet saavat jälleen monimuotoisen linnustonsa takaisin ja samalla järvien tilaa saadaan parannettua.

Olli Autio
Lintuvesikoordinaattori
Luonnonsuojeluyksikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Lapväärtin-Isojoen vesivision geokätköjä etsimässä  

Jätän auton parkkipaikalle ja jatkan matkaa kohti koordinaattien osoittamaa suuntaa. Saavun vehreiden oksistojen varjostamalle sillalle ja kuulen, kuinka alhaalla uomassa kuohuu koski. Sillan ylitettyäni päädyn Storholmenin saarelle ja hetken samoiltuani löydän muovirasian läheltä rantaa, joka paljastuu odotetusti yhdeksi Lapväärtin-Isojoen geokätköistä.

Kätkötekstit luettuani bongaan lähistöltä kalatien ja koetan onneani, josko näkisin virrassa molskahtavan vonkaleen, mutta tänään ei onnetar selvästikään suosinut minua. Kirjattuani käynnin lokikirjaan palaan autolle ja jatkan matkaa kohti seuraavaa kätköä.

Koordinaatit ohjaavat minut Storholmenin saarelta noin viiden kilometrin päässä sijaitsevaan synkeään kuusimetsään, jossa liikkumiseen tuo haastetta maakasvillisuuden lisäksi maaston kumpuilevuus. Saavun lähelle Blomträsketin rantaa, josta voin nähdä tiheäkasvuisen vesikasvillisuuden hallitsevan järven ympäristöä. Etsin kätköä hyvän aikaa, kunnes huomaan sammaleisen kivenlohkareen alta pilkistävän rasian. Lokikirjan lisäksi rasiasta paljastuu kiinnostavaa informaatiota järven kunnostuksista ja umpeenkasvun hidastamisesta. Monille vesilinnuille tärkeä vesilintukohde on uhattuna. 

Suljen rasian, laitan sen takaisin koloonsa ja kurkkaan vielä viimeisen kerran järvelle. Lähden suuntavaistoni varassa suunnistamaan kohti autoa ja löydänkin sen juuri sieltä, minne sen pysäköin. Turvavyö kiinni, kätkösovellus auki ja matka jatkukoon kohti seuraavaa kätköä: Lapväärtinjoen tulvapenkereitä. Lapväärtin-Isojoen vesivision 13 geokätköä voit löytää Kristiinankaupungin, Isojoen ja Karijoen alueilta. 

Geokätköily on harrastus, jonka kautta saamme nauttia ympäristömme arvokkaista ekosysteemipalveluista ja luonnonvaroista. Jokainen voi osaltaan vaikuttaa luontoarvojen säilymiseen ja edesauttaa erilaisten ekosysteemien, kuten vesistöjen hyvän tilan saavuttamista.

Mikä ihmeen vesivisio?

Lapväärtin-Isojoen vesivisio tutustuttaa ihmiset paikalliseen vesiluontoon, josta hyvä esimerkki on vesistöjen äärelle kätketyt geokätköt. Vesivisio järjesti kesällä myös valokuvakilpailun, jonka teemana oli veden eri muodot. Kilpailukuvista järjestettiin kiertävä näyttely alueen kirjastoihin. Ensi vuonna vesivisio järjestää koko perheen luontotapahtuman, jossa kaikenikäiset pääsevät tutustumaan vesiluontoon. 

Vesivisio sovittaa yhteen muun muassa elinkeinot, tulvariskien hallinnan, vesien hoidon ja luonnon monimuotoisuuden Lapväärtin-Isojoen vesistöalueella. Vesivisio osallistaa paikallisia ja kerää ihmiset yhteen suunnittelemaan vesistöalueen tulevaisuutta. Visiotyössä kaikki näkemykset ovat arvokkaita. 

Lapväärtin-Isojoen vesivisio tarjoaa mahdollisuuden päästä vaikuttamaan siihen, mitä toimenpiteitä alueella tulevaisuudessa tehdään. Vesivisiotyöhön voivat osallistua esimerkiksi alueella toimivat yritykset, yhdistykset ja yksittäiset kansalaiset. Vesivisiotyötä tehdään pääsääntöisesti työpajatyöskentelynä, jossa eri tahot kokoontuvat yhteen suunnittelemaan tulevia toimenpiteitä vesistöalueelle.

Ensimmäinen työpaja pidettiin maaliskuussa 2020 ja erillinen etäyhteyksin toteutettu työpaja alueen kunnille pidettiin lokakuussa 2020. Toisen työpajan järjestämistä on siirretty koronatilanteen takia myöhemmäksi, mutta toivomme että kevään aikana pystymme järjestämään vesivision työpajan, jossa jatketaan alueen tulevaisuuden suunnittelua valitsemalla alueella tehtäviä toimenpiteitä. Työpajaan ovat tervetulleita osallistumaan kaikki, jotka ovat kiinnostuneita alueen vesistöjen tulevaisuuden suunnittelusta. Lisätietoja työpajasta voi kysyä Suvi Hämäläiseltä.

Löydät geokätköjen sijainnit täältä

Lapväärtin-Isojoen vesivision kotisivut (vesivattenvisio.org) 

Ella Oksa
Suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Suvi Hämäläinen
Suunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Vesistökunnostuksilla nostetta alueelliseen vetovoimaan

Käsillä oleva koronapandemia on kaikista haittapuolistaan huolimatta myös osoittanut jälleen vahvasti sen, että luonto ja sen tarjoamat elämykset ovat suomalaisille tärkeitä. Erilaisten luontokohteiden ­­– kuten kansallispuistojen ja retkeilyalueiden – parkkipaikat ovat olleet ajoittain ääriään myöten täynnä, ja turvaväleistä on saanut pahimmillaan huolehtia myös pitkospuilla kulkiessaan. Kuntien ja kaupunkien omat lähiluontokohteet ovat osaltaan jakamassa tätä painetta pois suosituimmilta kohteilta ja niiden merkitys on viime aikoina kasvanut valtavasti. Myös vesillä liikkuminen ja kalastusharrastajamäärät ovat korona-aikana selvästi lisääntyneet.

Erilaisissa alueellista vetovoimaa selvittävissä tutkimuksissa kärkisijoilla keikkuvien paikkakuntien suurimmiksi vahvuuksiksi mainitaan lähes poikkeuksetta ympäristötekijät. Alueen yleisen kasvun ja kehityksen, kuten työllisyystilanteen ja työpaikkojen määrän, alueen sijainnin sekä mm. perhepalveluiden luomien vetovoimatekijöiden lisäksi voidaan varsin perustellusti sanoa, että ympäristön tarjoamia ekosysteemipalveluita ei voida tässä yhteydessä ohittaa olankohautuksella.

Vesistöt ovat oleellinen osa suomalaista luontoa, missä tahansa liikutaan. Sehän on kaikille meille selvää. Se, että vesistömme tarvitsevat monin paikoin erilaisia hoito- ja kunnostustoimia, ei taas välttämättä ole jokaiselle niin päivänselvä juttu. Etenkin länsi- ja eteläosissa maatamme iso osa järvi- ja jokivesistöistä on ekologiselta tilaluokitukseltaan hyvää huonommassa tilassa. Rannikkovesistämme vain 13 prosenttia on hyvässä tilassa, erinomaisessa tilassa niitä ei ole lainkaan. Suurimmat ongelmat vesistöissämme liittyvät valuma-alueiden maankäytöstä johtuviin kiintoaine- ja ravinnekuormituksiin sekä jokivesistöissä etenkin vesirakentamiseen ja uomaperkauksiin. Jottain tarttis tehrä, tokaisi entinen valtionpäämieskin aikoinaan, ja nyt siihen on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet Vesiensuojelun tehostamisohjelman myötä. Ohjelman toimilla vähennetään maatalouden ravinteiden päästöjä vesiin, lisätään vesistöjen kunnostushankkeita ja vähennetään haitallisten aineiden päästöjä kaupunkien ja taajamien lähivesiin. Pelkästään vesistökunnostushankkeiden toteutukseen ja erilaisten kunnostusverkostojen luomiseen on varattu ohjelmasta 20 miljoonaa euroa vuosille 2019–2023.

Kunnilla ja kaupungeilla on vesi- ja maaomaisuutta, joiden käytössä ja hoidossa tulisi tasapainoilla eri näkökulmien välillä. Maisema-arvot, taloudellinen tuottavuus, viihtyisyys, virkistyskäyttö, luonnon monimuotoisuus sekä vesiensuojelu ovat vain osa näistä tekijöistä, joita päätöksenteossa tulee puntaroida. Julkinen sektori voi kuitenkin toimia vastuullisena tiennäyttäjänä vesiensuojelun ja luontoarvojen huomioimisessa ja samalla kohentaa vetovoimaansa, jolla houkutella uusia asukkaita ja yritystoimintaa alueelle. Monet uudet ja nykyiset kuntalaiset arvostavat varmasti sitä, että luontoarvot näkyvät kunnan konkreettisessa toiminnassa ja päätöksissä. Vesistöjen kunnostustoimista kannattaa viestiä näkyvästi ja aktiivisesti ja ottaa tarjolla olevat helpot imagohyödyt irti. Samalla tullaan antaneeksi tärkeää viestiä ja esimerkkiä myös yksityisille maanomistajille sekä muille toimijoille vesistöjen kunnostustoimien tarjoamista eduista. Ehkäpä käsillä oleva muutos ihmisten arjessa lisääntyvine etätöineen kääntää muuttovirrat ainakin jossain määrin kaupungeista kohti väljempiä ja kunnostettuja vesiä!

Riku Palo
Vesienhoidon asiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Vesistöhavainnointia tehdään myös kameroiden avulla

Vesistöjen varsilla saattaa silloin tällöin, varsinkin kevättalvisin ja syksyisin, nähdä yksinäisen riistakameran kuvaamassa vaikkapa jokea. Nämä kamerat ovat yleensä tulva- tai hyydeherkillä paikoilla. Kameroita on asennettu paikoille kuvaamaan vesistön käyttäytymistä mm. tulvariskiaikoina. Joitakin kameroita on sijoitettu paikoille pidemmäksi ajaksi, esimerkiksi padoille. Kamerat on merkitty niin, että niistä selviää laitteen omistaja. Yksityisyyssäännöt ohjaavat kameroiden sijoittamista ja suuntaamista tarkasti kohteeseen.

Esimerkki riistakameran sijoittamisesta kohteeseen.

ELY-keskus on jo muutaman vuoden käyttänyt vesistöhavainnoinnin apuna riistakameroita. Uusia työkaluja varsinkin tulvien havainnointia varten on otettu käyttöön, kun maastossa työskentelevän henkilöstön määrä on vähentynyt ja on suuri tarve saada tietoa laajoilta alueilta tulvien käyttäytymisestä niiden hallintaa varten. Riistakamerat helpottavat ja tehostavat tulvaorganisaation työskentelyä, kun kamerakohteista saadaan ajantasaista tietoa ja siten paikan päällä käytävien kohteiden määrä vähenee. Tietysti paikan päälle mennään, jos tulva näyttää nousevan kriittiselle tasolle.

Riistakameran ottama kuva, jolla tarkkaillaan vedenkorkeutta vesiasteikosta.

Riistakamerat lähettävät noin tunnin välein kuvan Suomen ympäristökeskuksen hallinnoimalle palvelimelle, josta kuvat ovat noin kahden vuorokauden ajan nähtävissä. Kuvien oton aikaväliä voidaan etäohjauksella säätää tilanteen mukaan. Infrapunavalon avulla kamerat pystyvät ottamaan kuvia myös pimeässä. Kaikki kameran ottamat kuvat tallentuvat myös laitteen muistikortille.

ELY-keskuksissa riistakameroita käytetään tulvahavainnoinnin lisäksi patotarkkailuun, muiden rakennettujen kohteiden, kuten kalateiden vedenkulun sekä kalalaskurien ja erilaisten kalanpyydyksien toiminnan tarkkailuun. Suomessa kehitetään koko ajan uusia käyttökohteita ja -tapoja riistakameroille vesistöhavainnoinnissa. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tutkimusten perusteella virtaamia voidaan mitata analysoimalla riistakameroilla otettuja videoita ja ÄlyVesi-hankkeessa puolestaan mahdollisuutta lukea vedenkorkeutta asteikosta riistakameran konenäön avulla.

Videolla jääkannen muodostuminen Ähtävänjoella 17.12.2020–21.1.2021:

 

Riistakameroiden ohella ELY-keskus hyödyntää tulvien havainnoissa droneja, joiden käyttömahdollisuuksista vesivaratehtävissä olemmekin kertoneet aiemmassa blogijulkaisussa. Dronet ovat suuri apu laajojen tulva-alueiden tarkastelussa, ja tulvan laajuus on helpompi arvioida ilmakuvien avulla kuin maasta tehtyjen havaintojen perusteella. Tulvatilanteessa drone on helppo pakata mukaan tulvapaikalle lähdettäessä ja kuvauskalusto saadaan tarpeen tullessa nopeasti ilmaan kartoittamaan tulvivaa aluetta. Lennättämisessä huomioidaan alueelliset lentorajoitukset, joiden tavoin dronen käyttöä säätää vuoden alussa voimaan tullut uusi dronelaki. Uusia säädöksiä ovat muun muassa päivitetty suurin sallittu lentokorkeus (120 metriä) sekä dronekäyttäjien rekisteröitymisvelvollisuus.

Korsnäsissä marraskuussa 2020 tulviva joki dronella kuvattuna.

Dronelle on käyttöä myös talvella muun muassa hyydepatojen tarkkailussa (lisää hyydepadoista (vesi.fi)). Talven olosuhteet tuovat dronen käytölle kuitenkin haasteita, joihin kuuluvat vähäinen valon määrä sekä lentoaikaa rajoittava pakkanen. Lyhytkin lentoaika kuitenkin riittää ennalta tunnetussa riskikohteessa nappaamaan ilmakuvia, joista selviää mahdollisen hyydepadon koko.

Jokeen muodostuneita patoja tai pohjajäätä kerääviä koskipaikkoja voidaan myös etsiä dronen avulla. Drone voidaan ohjelmoida lentämään karttapohjalle piirretty reitti, jonka se lentää itsenäisesti. Dronea ohjaavan pilotin tai tähystäjän on kuitenkin pidettävä näköyhteys droneen koko lennon ajan. Lentoreitti voi kulkea joen päällä ja saatujen valokuvien avulla voidaan paikantaa mahdolliset hyydeongelmat. Dronen paikannustekniikan ansiosta jokaiselle otetulle valokuvalle saadaan tarkka sijaintitieto. Sijaintitiedon omaavia ilmavalokuvia voidaan hyödyntää hyydeongelmien paikantamisen lisäksi tulvantorjunnan toimenpiteiden suunnittelussa kuten jääkannen muodostumista auttavien hyydeköysien sijoituspaikkojen valinnassa.

Pohjajäätä Ähtävänjoen Punsarsforsenin kosken kohdalla.

Runsasluminen talvi edesauttaa kevättulvien syntymistä, ja kevään aikana vesistöjen pintojen nousua seurataan tiiviisti. Tiedotamme tulvatilanteista ELY-keskuksen verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa, kuten ELY Tulvatpohjanmaa -twittertilillä. Ajankohtaiset tulvavaroitukset ja vesistöennusteet ovat nähtävillä verkkopalveluissa ymparisto.fi/vesistoennusteet sekä vesi.fi.

 

 

 

Jenni Mäkelä
vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

 

 

 

Katriina Keto
vesitaloussuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus