Tuumasta toimeen, yrittäjyysvalmennuksesta eväät yrittäjyyteen

Työ on iso osa elämäämme, ja yksi muoto ansaita on lähteä yrittäjäksi. Yrittäjyyden sanotaan tuovan mukanaan muun muassa vapautta valita ja tehdä sitä, minkä itse kokee tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Se, että yrittäjyys kiinnostaa yhä useampaa, näkyy myös eri tilastoissa. Tilastokeskuksen mukaan 9 515 yritystä aloitti toimintansa vuoden 2021 heinä−syyskuussa. Aloittaneita yrityksiä oli 1,1 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 vastaavana ajanjaksona.  

Vapauden mukana tulee myös vastuuta. Yrittäjänä toimiminen ei ole aina helppoa, eteen voi tulla yllättäviäkin asioita. Joku on aikoinaan sanonut, että yrittäjänä toimiminen on kuin moniottelua. Oman erityisosaamisen lisäksi on hyvä olla vähintäänkin tietoinen monesta yrittäjyyteen liittyvästä asiasta. Miten sitten päästä alkuun, kun tuntuu, että omaa ideaa haluaa lähteä viemään eteenpäin? Usein uuteen yritykseen liittyvä ajatus voi olla hyvinkin selkeä, mutta sen paperille kirjoittaminen ja liiketoimintasuunnitelman laatiminen, puhumattakaan kannattavuuslaskelmista, voi ollakin sitten toinen juttu. Hyvä valmistautuminen ja pyrkimys ennakointiin ovat erityisen tärkeää jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Vaikka tietenkään kaikkeen ei voi millään valmistua uusi yrittäjäkään. 

Neuvottelupöydän ääressä kaksi naista keskustelevat ja pöydällä on auki myös tietokone.

”Halu ryhtyä yrittäjäksi sai minut hakeutumaan koulutukseen” 

Näin kirjoitti eräs valmennukseen osallistunut, ja lisäsi vielä, että hän on häikäistynyt siitä, että sai näin hyvän koulutuksen maksuttomana. Etelä-Pohjanmaan TE-Palveluiden yrittäjyysvalmennus tarjoaa hyvät eväät yrittäjyyteen. Työnhakija-asiakkaille maksutonta yritysvalmennusta TE-Palveluille tuottaa Valmennus-Majakka. 

Valmennuksessa saat tietoa ja tukea yritys- ja liikeideasi hahmottamiseen sekä konkreettisen liiketoimintasuunnitelman laatimiseen. Eli juuri sellaista tietoa ja osaamista, mitä yrittäjänä tulet tarvitsemaan. Sillä ei ole niinkään väliä, oletko suunnitelmissasi vasta alkumetreillä vai jo edennyt hieman pidemmälle toteaa Valmennus-Majakan valmentaja Seppo Laukkanen. Seppo kertoo, että valmennus voi auttaa selkeyttämään omia ajatuksia ja liikeideaa, sekä tuoda varmuutta yrityksen talousasioiden hoitamiseen. Valmennuksen aikana selvitetään sitä, onko liikeideassa edellytyksiä jatkuvaan, kannattavaan liiketoimintaan.   

Valmennuksen päätavoitteena on se, että valmennuksesta saa ammattitaitoa yrittäjänä toimimiseen. ”Yrittäjyys on tekemällä oppimista, mutta se on monesti helpompaa, kun on perustiedot hanskassa”, toteaa Seppo Laukkanen. Ja näinhän se on, siksi koulutuksen sisällössä pureudutaan tärkeimpiin asiakokonaisuuksiin yrityksen perustamisesta, talouteen ja kannattavuuteen, sekä vero-, että lakiasioista liiketoimintasuunnitelman laatimiseen. On hyvä myös huomioida, että mikäli olet hakenut/aiot hakea starttirahaa ja sinulle suositellaan yrittäjyysvalmennusta, niin kyseinen valmennus täyttää starttirahan yrittäjäkoulutusvaatimuksen.  

Kaksi naista ja yksi mies ovat kokoontuneet pöydän ääreen keskustelemaan ja kuvassa näkyy iloinen tunnelma.

Yrittäjän palvelut ”samalta luukulta”

Valmennuksen kautta voit myös verkostoitua ja saada tietoa niistä toimijoista, joihin sinun on hyvä tutustua yrittäjänä toimiessasi. Me TE-Palveluiden yritysneuvojat olemme yksi taho, joihin kannattaa olla yhteydessä jo hyvissä ajoin, ainakin, mikäli suunnitelmissasi on hakea starttirahaa toimeentulosi tukemiseksi.  

Valmennusten ja neuvonnan lisäksi Etelä-Pohjamaalla on tarjolla useita muitakin alkavalle yrittäjälle suunnattuja palveluja ja rahoituksia, joten myös näihin kannattaa tutustua tarkemmin. Yrityspalvelukeskuksemme keskeisenä tehtävänä on tukea kaikissa vaiheissa olevia yrittäjiä, joten älä epäröi ottaa yhteyttä. Yhteystietomme löytyvät Yrityspalvelukeskuksen sivuilta (www.ely-keskus.fi).

Lähteet ja lisätietoa:

Blogikirjoittajan kasvokuva.

Hanna Kangastie
Asiantuntija, yrityspalvelut
Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut