Ympäristövaikutusten arviointi ja kansalaisten vaikuttaminen

Näemme paikallisissa sanomalehdissä silloin tällöin ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) koskevan kuulutuksen. YVA-asiat ovat monille melko tuntemattomia ja kuulutus saattaa jäädä omaan arvoonsa ajatuksella, että se ei koske minua.

Ympäristövaikutusten arviointi voi olla sanahirviö, joka lannistaa helposti. Tai sitten se on sanapari, joka innostaa: vihdoinkin oikeaa tietoa! Katsantokanta voi riippua henkilöstä, asiasta, ajankohdasta ja asenteesta. Ympäristövaikutusten arviointimenettely kuulostaa vielä byrokraattisemmalta. ”Syvä huokaus” kuvastaa monien asennetta. Kauhea työ ja mitä hyötyä siitä sitten on? Projektit venyvät ja rahaa palaa. Mutta toisaalta kuuluu: ”Me haluamme, että hanke yvataan!” ”Tämä alue on meille arvokas, sen merkitys tulee selvittää!” Ja sitä se YVA parhaimmillaan on – arvokkaiden asioiden selvittämistä ja näkemysten yhteensovittamista.

Monet odottavat YVA-menettelyltä päätöstä, saako jotain tehdasta rakentaa tai tuulivoimaloita pystyttää. Halutaan selkeää vastausta – kyllä tai ei. Pettymys voikin olla suuri, kun totuus selviää, että menettelyssä ei tehdä päätöksiä. Mitä iloa siitä sitten on?

Miksi, mitä, miten?

Ensimmäinen laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tuli voimaan 1994. Lähtökohtaisesti laki koskee isoja ja ympäristövaikutuksiltaan huomattavimpia hankkeita ja sen mukaan niiden merkittävät ympäristövaikutukset tulee arvioida erillisessä ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että hankkeesta vastaava tekee ensin YVA-arviointiohjelman eli suunnitelman siitä, millä keinoilla vaikutukset arvioidaan. YVA-yhteysviranomaisena toimii kullakin alueella elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristövastuualue, joka kuuluttaa YVA-ohjelman, pyytää siitä lausuntoja ja mielipiteitä ja antaa lopuksi saamiinsa kannanottoihin ja omaan käsitykseensä perustuvan lausunnon, jonka hankkeesta vastaavan tulee ottaa huomioon käynnistäessään varsinaisen ympäristövaikutusten arvioinnin.

Kun ympäristövaikutukset on arvioitu, muodostaa hankevastaava niistä asiakirjan, joka on nimeltään arviointiselostus. Yhteysviranomainen kuulee arviointiselostuksesta samaan tapaan kuin YVA-ohjelmavaiheessa ja antaa siitä oman perustellun päätelmänsä. Ympäristövaikutusten arviointi tehdään Suomessa vuosittain muutamille kymmenille hankkeille; tyypillisiä hankkeita ovat tuulivoimapuistot, jätteenkäsittelylaitokset, kaivokset sekä isot teolliset laitokset ja eläinsuojat.

Kesäinen junaradan varrelta otettu kuva, jossa taustalla näkyy metsä ja metsän takana kolme suurta tuulivoimalaa.

Mikä on ympäristövaikutusten arvioinnin tarkoitus?

YVA toimii lupamenettelyn taustatietona. Arviointimenettelyssä pyritään tunnistamaan hankkeiden merkittävät ympäristövaikutukset ja hankkeilla on kaksi tai useampia toteuttamisvaihtoehtoja, joiden vaikutuksia verrataan keskenään. Hankkeille ei saa myöntää lupaa ennen kuin arviointimenettely on tehty ja lupaviranomaisen käytettävissä on yhteysviranomaisen antama perusteltu päätelmä ympäristövaikutuksista. Arviointimenettelyssä ei kuitenkaan määrätä siitä, että mille toteuttamisvaihtoehdolle haetaan lupaa, päätösvalta siitä kuuluu aina hanketoimijalle.

YVA ohjaa hanketoimijoita päätöksenteossa. YVA antaa hanketoimijalle hankkeen eri toteuttamisvaihtoehdoista vertailutietoa, jonka perusteella voidaan esimerkiksi arvioida, mikä vaihtoehdoista on ympäristön kannalta toteuttamiskelpoisin ja millä on sen myötä parhaat mahdollisuudet saada myönteiset lupapäätökset.

YVA ja kansalaiset. YVA-menettelyssä kansalaisilla on täysin avoin osallistumisoikeus riippumatta siitä, onko jokin hanke omakohtaisesti koskettava vai kiinnostaako se muutoin vain yleisestä mielenkiinnosta. YVA-ohjelman ja YVA-selostuksen kuulutusaikana annetut kansalaisten mielipiteet tuovat monissa tapauksissa arviointiin sellaista paikallista tai ympäristöön liittyvää tietoa, jota viranomaisilla ei muutoin olisi. Lisäksi sellainen kansalainen, joka on lupamenettelyssä asianosaisena, voi hyödyntää YVA-menettelyssä kertynyttä tietoa valvoessaan omaa etuaan ja oikeuttaan. Väheksyä ei myöskään voi sitä valtavaa tietomäärää, joka sisältyy monisatasivuisiin YVA-menettelyn asiakirjoihin, ne tarjoavat lukijoilleen sekä ajantasaista että pitkälle tulevaisuuteen katsovaa visiota ympäristömme tilan kehittymisestä ja miltä ympäristömme näyttää tulevaisuudessa.

Kun seuraavan kerran näet YVA-kuulutuksen, pysähdy hetkeksi pohtimaan onko juuri sinulla nyt vaikuttamisen paikka!

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen YVA-tiimi
Päivi Kentala, Elina Venetjoki ja Jutta Lillberg-Puskala

Vt 3 Helsingby – Laihia välin ympäristövaikutustenarviointiselostus on valmis

ELY-keskuksen liikennevastuualue on jättänyt valtatien 3 Helsingby – Laihia -hankkeen ympäristövaikutustenarviointiselostuksen yhteysviranomaiselle, joka arvioi menettelyn lainmukaisuutta sekä selvitysten asianmukaisuutta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteysviranomaisena on tässä hankkeessa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat – vastuualue. Prosessin lopuksi yhteysviranomainen antaa perustellun päätelmän YVA – menettelystä kesällä 2020. Arviointiselostus kokoaa hankkeen keskeiset vaikutukset, jotka on arvioitu arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen lausunnon perusteella.

Ympäristövaikutustenarviointimenettelyssä on tutkittu viisi eri linjausvaihtoehtoa ja niitä on verrattu nykyiseen valtatiehen, joka on ollut niin sanottu vertailuvaihtoehto. Kaikki linjausvaihtoehdot ovat toteuttamiskelpoisia arvioinnin perusteella.

Arviointimenettelyssä on tutkittu eri linjausvaihtoehtojen vaikutuksia mm. ihmisiin ja ympäristöön. Arvioitavat vaikutukset on esitetty alla olevassa kuvassa.Kaaviokuva YVA-arviointimenettelyssä tutkituista asioista.

Arviointimenettelyssä vertailun tarkoitus on tukea päätöksentekoa kuvaamalla eri vaihtoehtojen etuja ja haittoja eri näkökulmasta. Arvioiduista ympäristövaikutuksista myönteiset vaikutukset olivat eri linjausvaihtoehdoissa liikenteelle sekä alueen teollisuudelle ja palveluille. Myös kuntien maankäytön ja yhdyskuntarakenteen kannalta vaikutukset olivat myönteisiä. Kielteisiä vaikutuksia syntyi eri vaihtoehdoissa erilaisia mm. tulvavesivaikutuksia, tien sijoittuminen avoimille peltoalueille sekä rakennusten jääminen tien alle tai lähelle. Lisäksi YVA- menettelyn aikana on selvitetty mahdollisuudet haitallisten vaikutuksen lieventämiseen ja torjuntaan, esimerkiksi melusuojaukset.

HankIhmiset pohtivat tiehankkeen ympäristövaikutuksia pöydän ääressä.keen YVA – menettelyn aikana on alueen asukkailla ja muilla intressiryhmillä ollut mahdollisuus osallistua suunnitteluun ja vaikutusten arviointiin. Näkemyksiä hankkeesta on kerätty koko YVA – menettelyn ajan. Toinen työpaja on pidetty YVA – selostusluonnoksen valmistumisen jälkeen 23.2.2020. Työpajassa keskusteltiin pienryhmissä alustavia vaikutusten arvioinnin tuloksia ja kuultiin osallistujien näkemyksiä ihmisiin kohdistuvista vaikutuksista.

 

 

Ihmisiä pöytien ääressä pohtimassa tiehankkeen ympäristövaikutuksia.Ihmisiä pohtimassa pöytien ympärillä tiehankkeen vaikutuksia.

 

Harmillisesti koronaviruksen takia ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta ei ollut mahdollisuutta pitää yleisötilaisuutta. Hankkeen arviointiselostuksesta on kuitenkin koottu esitys ja digitaalinen alusta, jotka löytyvät ympäristö.fi sivustolta.

Tavoitteena on, että yhteysvälille löydetään YVA-menettelyn kautta mahdollisimman hyvä kokonaisratkaisu. Yhteysviranomaisen YVA-selostuksesta antaman perustellun päätelmän jälkeen tehdään päätös valittavasta vaihtoehdosta tämän vuoden heinä – elokuussa. Valitusta vaihtoehdosta tehdään liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain mukainen yleissuunnitelma, jonka on tarkoitus valmistua joulukuun loppuun mennessä. Yleissuunnitelma on tarkoitus lähettää vuoden 2021 alussa hyväksyttäväksi Traficomiin. Ennen hankkeen rakentamista laaditaan vielä tiesuunnitelma ja rakentamisen yhteydessä rakennussuunnitelma, jotka vaativat rahoituspäätöksen eduskunnalta.

Eeva Kopposela
Johtava liikennejärjestelmäasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

 

Vt3 parantamista suunnitellaan Helsingby – Laihia välillä

Jo 1980-luvulla aloitettiin valtatien 3 parantamisen suunnittelu välillä Helsingby – Laihia. Suunnitelmat valmistuivat ensimmäisen kerran 1990-luvulla, jolloin ajateltiin, että tien parantaminen voisi alkaa vuoden 2005 paikkeilla. Tänä vuonna on aloitettu uudelleen suunnittelemaan valtatien parantamista nelikaistaiseksi.

Nykyisen voimassa olevan lain ympäristövaikutustenarviointimenettelyn mukaisesti ensin aloitetaan hankkeen merkittävien vaikutusten tunnistaminen laatimalla YVA -ohjelma. Ohjelmasta saadun palautteen, maastotutkimusten sekä vanhojen ympäristöselvitysten perusteella valitaan tielinjaukset, joiden merkittäviä vaikutuksia selvitetään tämän YVA -selostuksen laadinnan aikana. YVA -selostuksessa esitetään arvioinnin tulokset, vaihtoehtojen vertailu, selvitys alueen ympäristön nykytilasta sekä käytetyistä arviointimenetelmistä. YVA-menettelyn vaikuttavuutta parannetaan, sillä arviointia kohdennetaan merkittäviin ympäristövaikutuksiin: ihmisiin, luontoon, rakennettuun ympäristöön ja luonnonvaroihin.

ELY-keskuksen liikennevastuualue vastaa vaikutusten arvioinnista. Ympäristövaikutustenarviointimenettelyn lainmukaisuutta ja selvitysten asianmukaisuutta valvoo hankkeen yhteysviranomainen, joka antaa tämän prosessin lopuksi oman näkemyksen YVA-menettelystä.

Ympäristövaikutustenarviointimenettelystä saadaan tietoa hankkeen toteutettavuudesta. Saadun tiedon perusteella hankkeen ohjausryhmä pohtii eri linjausvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia ennen päätöksen tekemistä. Valitusta vaihtoehdosta tullaan laatimaan yleissuunnitelma ja sen laatiminen alkaa näillä näkymin vuoden 2020 alusta.

Hankkeen yleisötilaisuus keräsi arvioilta 140 kuulijaa

Ensimmäinen yleisötilaisuus pidettiin viime viikolla Laihian nuorisoseuralla, jonne oli kokoontunut sekä Laihian että Mustasaaren kunnan asukkaita. Yleisötilaisuudessa esiteltiin tämän hankkeen suunnitteluvaiheita, jotka tehdään ennen tien mahdollista rakentamista.

Kaavio YVA menettelystä rakentamissuunnitelmaan: Tämän hankkeen yhteydessä suunnitellaan kaaviossa punaisella ympäröityä vaihetta.

 

Kun ELY-keskus on saanut päätöksen yleissuunnitelman lainvoimaisuudesta, niin sen jälkeen voidaan käynnistää tiesuunnittelu. Tiesuunnittelun käynnistäminen tietysti edellyttää rahoituspäätöstä.

YVA-menettelyn ja yleissuunnittelun aikana tullaan pitämään useita yleisötilaisuuksia sekä työpajoja. Niissä kerätään näkemyksiä ja mielipiteitä koko suunnittelun ajan. Tilaisuuksista ilmoitetaan lehti-ilmoituksin, postituslistan sekä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankesivun välityksellä.

 

Ensimmäisessä yleisötilaisuudessa hankkeen konsultti Joonas Hokkanen Ramboll:sta esittelee suunnitteluvaiheita.

Hanketta viedään eteenpäin yhdessä kuntalaisten ja sidosryhmien kanssa. Vuoropuhelua eri tahojen kanssa käydään monessa eri vaiheessa. Oheinen kaavio kertoo mitä kaikkea on suunnitelmissa toteuttaa.

 

   

Lisätietoja:

 


Eeva Kopposela
Johtava liikennejärjestelmäasiantuntija, hankkeen projektipäällikkö
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus